Juoksija-lehti
Eliel Saarisen tie 2 B 00400 Helsinki toimitus@juoksija-lehti.fi
Mikä on olennaista harjoittelussa?
>> Juoksija-lehden 1/2012 pääkirjoituksessa Ari Paunonen kirjoittaa harjoittelun monipuolisuuden harhasta. Olen hänen kanssaan samaa mieltä. Olennaiset perusasiat hämärtyvät usein. Näin on tilanne muissakin lajeissa kuin kestävyysjuoksuissa.
Uinnissa Kari Ormo ja Esa Sievinen korostivat vankan Lydiard-tyyppisen kestävyyspojan rakentamista ennen varsinaista kilpavauhdin kovuuden tuloa harjoitusohjelmaan. Nyt uimareilla on muodissa Igloityyppinen intervalliharjoittelu, joka aloitetaan liian varhaisessa vaiheessa. Huipulta on pudottu ja lyhyiden ratojen kisoihin tähdätään.
Val di Fiemmen MM:n 1991, Albertvillen olympiakisojen 1992 ja Falunin MM:n 1993 aikoina Suomen miesten hiihto oli alamaissa. Silloin tehtiin enemmän pelkkää pohjaa. Sadan kilometrin harjoituspäiviä koros-
tettiin ja kerättiin. Kisavauhtia ei tavoitettu.
Nyt hiihdossakin on heilahdettu toiseen päähän eli intervallityyppiseen harjoitteluun. Seurauksena hyviä yksittäiskisoja silloin tällöin. Tour de Skin tyyppiseen turnaukseen kestävyyden pohja ei riitä. Olennaisten harjoituselementtien painotuksia näyttää olevan vaikea löytää. Lisäksi luisteluhiihdon tehoharjoittelua ei Suomessa osata.
Olen viime kesinä seurannut nuorten pikajuoksijoiden harjoittelua. Olennaisen hämärtyminen näkyy niissäkin. Harjoitus tuntuu usein olevan pelkästään venyttelyä, kävelytempolla suoritettujen juoksutekniikan osaharjoitteita ja loputonta sosiaalista kanssakäymistä eli lörpöttelyä.
Usein vielä valmentaja yrittää vääntää urheilijan luontaista suoritustapaa jossain valmentajakursseilla esitellyn
sapluunan suuntaan (yritettiinhän tietty Martti Vainion pystyä juoksutapaakin muuttaa etukenoisemmaksi aikoinaan!). Siis, juoksuharjoituksista puuttuu juokseminen!
70- ja 80-luvuilla teetettiin myös esimerkiksi hypyissä liikaa epäolennaisia ylikovia osaharjoituksia, muun muassa rotkohyppelyjä painojen kanssa, maksimivauhdillisia kinkkaloikkasarjoja jne. Unohdettiin, että kolmiloikkaa lukuun ottamatta muissa hypyissä tulisi keskittyä parantamaan suoritusta, jossa vauhdin jälkeen on yksi ponnistus.
Varsinkin loikkaajien heikko taso on peräisin noista perinteistä. Kovuus nähtiin tuolloin itseisarvona, ja monia lahjakkuuksia rikkoutui ennen aikojaan.
Afrikka tosiaan jyllää kestävyyden reserveillään vielä pitkään, mutta toisaalta mielenkiintoista on seurata esimer-
Lewis Korir harjoittelee yksinkertaisen tehokkaasti.
Nyt hänellä on osallistumisoi keus myös SMkisoihin.
kiksi USA:n kes tävyysjuoksujen piristymistä viime vuosina. Muissakin korkean elinta- son maissa saattaa tulevaisuudessa syntyä mässäilyn vastailmiönä eräänlainen kansan ”karaisemisen” muoti-ilmiö, jonka nuorisokin omaksuu.
Juokseminen on luonnollisin tapa karaistua. Ajan kanssa siitä hyötyy myös huippu-urheilu.
Heikki Leppänen, Lohja
>> Juoksija-lehdessä numero 5/2009 otin kantaa ulkomaalaisen urheilijan edustusoikeuteen yleisurheilun Suomen mestaruuskisoissa. Keskustelu oli tuolloin vilkasta, kun tulevan kauden seurasiirrot olivat tiedossa.
Kriteeriä edustussääntöjen mukaisesta yhden vuoden yhtäjaksoisesta asumisesta Suomessa oli tuolloin vääristelty joidenkin urheilijoiden kohdalla. Heidän kohdallaan maistraattiin oli tehty ilmoitus kotiosoitteen olevan Suomessa, vaikka he olivat talvikuukaudet Keniassa. Tämä ja ilmoituksen tekemättä jättäminen maasta poistuttaessa ihmetytti muita urheilijoita.
Vahvan oikeustajun omaavat olivat ihmeissään, sillä edustusoikeus pitäisi ansaita. Mielestäni yhtämittainen oleskelu Suomessa läpi talven olisi ollut todiste halusta täyttää edustussääntöjen kriteerit.
Suomen Urheiluliitto myön -
si maistraatin talonkirjaotteen olleen porsaanreikä, mutta että liitto ei ole viranomainen eikä pysty sen tarkemmin valvomaan, missä edustusoikeutta hakeva urheilija oli vuoden oleillut. Heikkoudet edustusoikeussäännöissä siis myönnettiin, mutta asialle ei oltu tehty vuosiin mitään.
Edustusoikeusasiasta nousi haloo Kalevan kisoissa Espoossa kesällä 2009, ja liiton puheenjohtaja Antti Pihlakoskikin joutui ottamaan asiaan kantaa. Lewis Koririlta ja Willy Rotichilta otettiin vähin äänin SM-kisojen edustusoikeus pois kaudelle 2010.
Ongelma ikään kuin lakaistiin maton alle ja Korir ja Rotich joutuivat pelinappuloiksi. Turun Urheiluliitto ei voittanutkaan kilpailua Kalevan maljasta, vaan sen teki vanha vihollinen HKV. Viimeiset kaksi kesää Korir ja Rotich ovat asuneet ja kilpailleet Suomessa ja saaneet tienata ki-
soissa pääsemättä kuitenkaan SM-kisoihin.
Uudet 1.1.2012 voimaan astuneet edustusoikeussäännöt erittelevät tarkemmin, mitä pysyvä oleskelu Suomessa tarkoittaa, millaista se on luonteeltaan ja milloin edustusoikeus täyttyy. Näihin asioihin minulla ei ole enää mitään kritisoitavaa ja hyväksyn uudet säännöt.
Juoksijassa 1/2012 Lewis Korirista sen sijaan kirjoitetaan vain yhdestä näkökulmasta. Itse olen pahoillani, jos olen saanut vastustajan maineen ja kuulun näihin rasisteihin, joka on todella voimakas ilmaisu.
Voin kertoa itsestäni, että olen asunut nuoruudessani Afrikassa kahdeksan vuotta ja nyt Suomessa toimin swahilin kielen asioimistulkkina. Tapaan maahanmuuttajia päivittäin ja juttelen kesän kisoissa kenialaisten kanssa.
Viime kesänä pahoittelin Lewisille tapahtunutta ja sanoin,
että minulla ei ole mitään häntä vastaan henkilönä. Ymmärrän, että hän on ammattijuoksija ja saa elantonsa siitä. SM-mitalilla ei ole hänelle samaa arvoa kuin monelle muulle kansallisen tason ravurille.
Mielestäni on liikaa vaadittu, että SM-edustusoikeus vaatisi Suomen kansalaisuutta. Sen saaminen edellyttää nimittäin vuosien asumista ja kielitestien läpäisyä. Ruotsissa edustusoikeus edellyttää kahden vuoden oleskelua maassa. Sielläkään ei siis olla liian hanakoita etsimään kovia ulkomaalaisvahvistuksia kaatamaan Suomea maaottelussa.
Edustusoikeussäännöt ovat nyt selkiytyneet. Toivon tulevana kesänä työ- eli juoksurauhaa kaikille osapuolille!
Miika Takala, Jyväskylä10 JUOKSIJA 2⁄2012
Vastine lewis koriria koskevaan kirjoitukseen Juoksija-lehdessä 1/2012