Inkilän Juhannus by Minna Hölttä

Inkil채n Juhannus 2011

Inkilän juhannus 2011

MINUN SUVIVIRTENI Nyt kaikki viettävät kesän juhlaa, maa, vesi, ilmassa linnutkin. Ja kukat runsaasi värejään tuhlaa, soi luonto tuhansin sävelin. Suvitaivas kaartuvi korkealla, sen loisto silmiä häikäisee. Ja luonto vihreä kaikkialla satoa runsasta enteilee. Juuressa ruohon, mullassa aivan on monta kiireistä kulkijaa. Ne kantavat päivän helteen ja vaivan kun kotia koettavat valmistaa. Myös pesissä, piilossa salaisissa on kodit perheillä lintujen. Vedessä, tyynissä lahdelmissa ui parvet tuhannet kalojen. Myös eikö ihminen iloa kantais keskellä arkisen taakan ja työn? Ja kiitoslaulunsa kaikua antais edestä lämmön ja valoisan yön. Helmi Inkinen

Kansikuva: Kirvun Lauluseuran 25-vuotisjuhlilla Inkilässä vuonna 1906. Kuva on Kirvun Lauluseuran historiasta. 2

Inkilän juhannus 2011

Inkilä N:o 54 2011 Kesäkuu Arvoisat kotikyläläiseni,

Helsinki 13.6.2011

vietin edellisen helteisen viikon Puolan historiallisiin kaupunkeihin tutustuen. On aivan uskomatonta, miten milloin Ruotsin, Itävallan tai Preussin, milloin Saksan tai Venäjän ylikävelyn jälkeen kaikki on aloitettu aina vain alusta. On aloitettu alusta ja rakennettu kaikki uudelleen. Viimeisimmän maailman palon jälkeen on mm. Varsovan ja Gdanskin vanhat kaupungit rakennettu kokonaan vanhojen piirustusten ja muiden dokumenttien mukaan alkuperäisen näköisiksi. Suurimman tuhon aiheuttivat venäläiset vapauttajat, joille jäi mm. Gdansk jokseenkin hyvässä kunnossa, mutta venäläisten oltua kaupungissa viikon verran, irtain oli ryöstetty ja vanha keskusta tuhottu polttamalla ja räjäyttämällä. Surukseni sain kuulla juuri Gdanskin satamasta lähdettyämme, että Inkilän vanha koulu oli poltettu. Seuraavana päivänä sain tiedon, että Monrepos´n vasta uusittu Neptunuksen temppeli oli palanut. Paloja sattuu tietysti kaiken aikaa kaikkialla maailmassa, mutta nämä palouutiset olivat jotenkin symboliset: muiden tekemällä ei ole meille mitään väliä tai arvoa. Nyt vain pohdin sitä, mahtaisimmeko rakentaa vanhojen dokumenttien mukaan kotejamme Inkilään, jos se joskus olisi mahdollista. Elokuussa kuitenkin rakennamme uudelleen Kirvun Laulujuhlat Orimattilaan. Malli on vanha: olemme kutsuneet kuoroja eri puolilta tekemään kanssamme iloiset kuorolaulun juhlat. Olemme toki hieman muovanneet laulujuhlien mallia: meillä myös tanssitaan, juhlitaan 110-vuotiasta ruumiin kulttuuriin keskittynyttä Kirvun Vilkasta ja kuunnellaan hyväksi lopuksi karjalaisia lauluja 2000-luvun versioina. Kirvun Pitäjäjuhlat ja Inkiläpäivät korvataan tänä vuonna tällä yhteisellä ilonpidolla. Tervetuloa! Inkisen kaupan Hannele

Inkilän juhannus 2011

Nikolai Puntikovin retki Kojojärvelle Syksyllä 1960 pääsin (tai jouduin) kansainväliseen tietotekniikkayhtiöön (IBM). Tehtävässäni matkustin paljon ulkomailla Euroopassa ja USA:ssakin. Vuonna -92 kävin NL:ssa Leningradissa. Tutustuin siellä erääseen nuoreen mieheen, Nikolai Puntikoviin, joka oli yliopiston palveluksessa. Hän oli varsin kiinnostunut tutustumaan ulkomaalaiseen henkilöön (mikä oikeastaan oli kiellettyä). Kerroin hänelle, että olen syntynyt Kannaksella, mutta joutunut sodan jälkeen muuttamaan pois kotoani länsiSuomeen. Se oli hänelle uutta. Hän toi minulle kartan Leningradin Oblastista (”läänistä”), jossa oli koko Kannas ja minulle tutut paikat (karttakin oli salainen). Kun osoitin hänelle syntymäpaikkani, hän huomautti: ”Sinähän oletkin syntynyt Neuvostoliitossa!” Siitä tuli pitkä selitys. Hänen tietonsa vuodesta -39 olivat täysin tyhjiä. Ei minulla ollut aikaa viikon kestävään luentoon, mutta hänellä oli valtava tiedon nälkä. Hän tuli vielä asemalle, kun lähdin kotiin. Hänellä oli pussissa lähtölahja minulle: Raamattu! Sanoin, että minulla on jo useitakin. Kolja:”Mutta onko venäjänkielinen?” (Sekin oli kiellettyä kirjallisuutta) Sanoin: ”Eipä olekaan, kiitokset!” Seuraavana kesänä minulle tuli uusi matka Nevan kaupunkiin. Kolja sai matkastani tiedon. Hän kirjoitti minulle ja kysyi, haluaisinko lähteä minun syntymäseudulleni hänen kanssaan autolla. Hänellä oli oma ”Lada”. – Mielihyvin, totta kai, sopiiko Sunnuntai? Sovittiin niin. Minun viisumini oikeutti liikkumaan koko läänissä. Koljapa tarvitsikin rajaseudulle kulkuluvan ! 4

Hän sai Yliopistolta pätevän syyn: ”Helsingin yliopiston kielitieteen professori Erkki Juvonen tulee tutkimaan Kannaksen paikkakuntien suomen- ja venäjänkielisiä nimiä. Hän tarvitsee oppaan ja avustajan. Nikolai Puntikov tulisi avustajaksi.” Hän sai kulkuluvan! Kesäkuun puolivälissä menin Koljan luokse sovittuna lauantaina ja jäin yöksi hänen kotiinsa. Aamuvarhain Koljan vaimo laittoi hyvät eväät matkalle. Minulla oli tiekartta. Ostettiin tankki täyteen ja otettiin vielä kympin kanisteri. Käkisalmeen suunnattiin. Tiet olivat hyviä, päällystettyjä. Kun lähestyimme Räisälää, odotimme tulevamme sille tunnetusti ”hankalalle” puomille ja luvat otettiin esille. Pysähdys, puomi oli ylhäällä! tarkastajia ei ilmaantunut. Vartiokopin ovet ja ikkunat oli naulattu kiinni. Vapaa pääsy! Melkein harmitti, kun kaikki propuskat oli hankittu suurella vaivalla. Mutta harashoo! Ajettiin Inkilän asemalle -- tyhjää! Lähdettiin ajamaan Ylikuunuun päin, ihailtiin Korsjärven vettä ja maisemia. Kesäkuu oli puolissa ja luonto oli rehevää. Taloja ei juuri nähty, mutta emme niitä etsineetkään. Tulime Ylikuunun risteykseen, entinen osuuskaupan talo kuhisi ihmisiä ja ympärillä hoideltiin kasvimaata: kaalia, perunaa ym. Hieman epäluuloisesti he katsoivat Ladaa ja kahta kaupunkilaisherraa, jotka kyselivät tietä jollekin järvelle. ”Siellä päin kuuluu olevan jokin järvi”, eräs heidän tuttavansa oli käynytkin siellä. Järvi oli nimettykin venäjäksi hänen nimelleen! Tavalliset ihmiset eivät mene tuntemattomaan metsään saati sitten järvelle! ”Kiitoksia! Ja hyvää päivänjatkoa!” Emme liikoja selittäneet, ja minä pidin suuni kiinni.

Inkilän juhannus 2011

Vajaat viisi kilometria ajettiin huononpuoleista vanhaa tietä ja tultiin vähäisen puron varrelle. Pieni siltakin siinä oli, mutta sanoin Koljalle, että on viisaampaa jättää auto siihen paikkaan, sillä loppumatka oli metsää, ja on käveltävä perille. Sopiva kääntöpaikkakin siinä oli. Kartta ja kompassi minulla oli, mutta aurinko antoi parhaan suunnan. Parin kilometrin päässä oli maali, kilometrin pitkä järvi. Minulla oli autossa kaksi paria kumisaappaita. Kolja ei oikein ymmärtänyt mitä niillä tehtäisiin, onhan meillä kevyet kaupunkikengät. Retken jälkeen hän oli kiitollinen, kun jalat olivat kuivat. Oli siellä kärritie järvelle saakka, mutta se oli metsittynyt. Tavallista villiä metsää, Siellä täällä suotakin. Käet kukkuivat. Tie vei pellon reunaan. Melkoinen alue kasvoi vehnää!

Lähemmin sitä tarkastessani totesin, että naapurin vehnäpelto oli jäänyt hoitamatta ja luonto oli hoitanut vuosi vuoden jälkeen siementämisen ja kasvattanut uuden vehnälaihon. Jatkoimme eteenpäin samaan suuntaan. Tultiin aika merkilliseen paikkaan. Siinä kasvoi nuorta lehtipuumetsää, koivuja ja leppiä, mutta ihme kyllä, ne kasvoivat suorissa riveissä ja välissä oli pitkää heinää! Mutta hei! Nämähän ovat meidän rantaniityt! Siellähän pilkottaakin järvi! Puut olivat kasvaneet niityn ojiin 60 kesän aikana. Menimme rantaan... Mikä elämys! Näkymät olivat aivan sellaiset, kuin ne olivat muistoissani 60 vuotta sitten. Selostin Koljalle, että tämä järvi, nämä rannat olivat meidän kesäparatiisimme. ”Kun kävelemme toistasataa metriä tuonne oike-

Puut olivat kasvaneet niityn ojiin 60 kesän aikana.

Inkilän juhannus 2011 alle, löydämme sileän kalliorannan, jonka reunassa on nelisen metriä korkea kivipaasi, siirtolohkare (2), ties, vaikka olisi siinä ollut tuhansia vuosia!

Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja leppoisa tuuli huuhtoi pois metsävaelluksen hiet. Mäeltä näki aikoinaan kaikki rakennukset: tuvan, eläinsuojat, aittarivistön, saunan, kaivon ja maakellarin. Niitä ei enää ollut. (rakennukset olivat olleet kaikki hirsistä ja katettu päreillä. Madot olivat kaivertaneet reikiä pehmentyneeseen puuhun, linnut syöneet madot.) Tuvan jäännökset olivat helposti tunnistettavissa: iso uuni tiiliröykkiönä ja peruskivet osoittivat rakennuksen sijainnin. Upea ruusupensas kukki tuvan ”seinustalla”. Mutta hei! Äitinihän oli juuri siihen sen ruusun taimen istuttanut! Lukemattomat muistot niistä kesistä tulvahtivat mieleeni aivan elävinä!

”Seuraavaksi nousemme tuon harjun päälle. Noita puita ei silloin ollut, lampaat siellä söivät ruohoa, Harjun laella on myöskin isoja kiviä.” Kolja alkoi jo uskoa, että tunnen alueen ja jokaisen kivenkin. Retken tavoite oli saavutettu ja saatoimme valita ”pöytämme” lounasruokailun nauttimiseen.

Hankkiuduimme lähtemään paluumatkalle. Kävin vielä rannassa vahvistamassa Kojon näkymiä ja muistoja niistä kolmesta kesästä, jolloin opin paljon eläinten hoidosta ja maanviljelyksestäkin. Isä ja äiti olivat nuoruudestaan saakka olleet perusviljelijoitä, mutta lapsille oli jo suunniteltu laajempaa elämänuraa. Auto seisoi puron luona ja paluumatka alkoi. Ehdotin Koljalle, että ajaisimme suorinta

Inkilän juhannus 2011

Upea ruusupensas kukki tuvan ”seinustalla”.

tietä Sairalaan, jotta voisin näyttää joitakin kohteita hänelle. Kansanopisto on komea tieltäkin katsottuna. Toinen näyttämisen paikka oli minun kotitaloni, jota vilkaistiin pikaisesti. Kerroin hänelle, että se oli kotini vuoteen 1944 saakka jolloin meidän oli pakko muuttaa Kannaksen alueelta. Kolja kyseli, mitä oikein oli tapahtunut. Yritin kertoa ”neutraalisti”, mutta tuskin hän ymmärtsi minun perheeni jokapäiväistä elämää ennen sotaa. Paluumatka ajettiin Antrean kautta ViipurinPietarin tielle. Terijoen rannat nähtiin ohimennen varsin surkeassa tilassa. Lähestyessämme Leningradia näimme Kronstadtin saaren ja sinne rakenteilla olevan patosillan rakennustyömaan.

Kannaksella asuvilla venäläisillä ei ole juuri mitään käsitystä viimeisten vuosikymmenien tapahtumista. Muutamat siellä asuvat ihmiset tuntuvat olevan tyytyväisiä. Meidän jälkeemme jääneet talot oli annettu käyttöön ja aika monta ”väärässä paikassa” ollutta hirsirakennusta oli kuljetettu ja rakennettu toiseen paikkaan. Minun kotini Sairalassa on asuttu ja pidettty kohtalaisen hyvässä kunnossa. Kotiin tultua Koljalla oli paljon kertomista vaimolleen. En ymmärtänyt paljonkaan hänen venäjästään, mutta hänen vakuuttava ja innokas puheensa osoitti, että hänelle koko retkemme oli jäänyt hänen mieleensä vakuudeksi minun ”historiallisiin” kertomuksiini, jotka jatkuivat seuraavina vuosinakin. Erkki Juvonen Tampereella helmikuussa vuonna 2011.

Inkilän juhannus 2011

Tämä kortin hehkeä kaunotar poseeraa Inkilässä 12.1.1914 päivätyssä kiitoskortissa. Selkeä Inkilän postileima on heti seuraavalta päivältä 13.1.1914. Valitettavasti lähettäjä ei mainitse nimeään, käyttää tuttavallisesti vain nimimerkkiä M.K. Kortin vastaanottaja on MAIKKI SUIKKANEN Pietarista. Tunnistaako joku mahdollisesti lähettäjän tahi vastaanottajan?

Kortin hauska teksti kuuluu sanasta sanaan näin: ”Tuhansia kiitoksia viimeisestä. Hyvin kerkesimme junaan, matka onnistui muuten mainosti, joskin korvanipukkani paleltui armottomasti. Muuten elämä on ollut aivan repäisevän hauskaa, luulenpa, että olen viettänyt hauskimmat hetket juuri tällä joululomalla. Toivon sulle kaikkea hyvää. Terveisemme kaikille meikäläisiltä Sinulle ja äidillesi.” Miten hauskan leppoisaan tyyliin miltei sata vuotta sitten onkaan kortteja osattu kirjoittaa!

Inkilän juhannus 2011

Kirvulaisa sananparsia Pietari päivää ast o jyvät niiko säkis (= turvassa halloilta) Otran tuntoo orraastaa, pavun palon varrestaa. Ko ois ain kesä ja ain pyhä ja kalliit rengi palkat ni oisha sitä mustalainekii renkin. Rakkautta tuli paperipussissa, sano entinen likka kun sulhaseltaan kirjeen sai

Etelä-Karjala Kaikkii ossaan tehhä mutten täin länkii A mihis mie sit käyn potsojolleen? sano mies ko yöl kottii tulles toine mies olkii emännä vieres

Etelä-Pohjanmaa Äiti, saanko minä ottaa akan, kun mullei oo ikään ollu? sano Iikan Einari Minä pirän nahkaliiviä mittumaarihin ja kohta taas mittumaarilta.

MOMMILANJÄRVEN SOUTELUT 16.7.2011 9

Inkilän juhannus 2011

Inkilän aseman tiimoilta ja vähän muualtakin. Maksukäskykirja. Sain käsiini Inkilän aseman kirjanpitoa vuosilta 1926-33. Tuon ”maksukäskykirjan” omistaa Toivo Pekurisen tyttärenpojanpoika, Simo Kuisma. Maksukäskykirjaan merkittiin aseman henkilökunnalle maksetut palkat, tilapäisten työntekijöiden palkat ja muutamat hankinnat, sekä maksetut eläkkeet. Kirjan alkusivuilla aseman päällikkönä oli aluksi A. Arppe, sitten virkaa tekevänä joulukuusta 1928 alkaen O. Wehkala. Toivo Pekuriselle kirjataan ensimmäinen palkka, 2547 markkaa, 30.4.1929. Nykyrahassa palkka vastaisi noin 750 euroa kuukaudessa, mutta tähän palkkaan ei laskettu mukaan luontaisetuja; asuntoa ja lämmitystä esimerkiksi. Yleensä kirjaan merkittiin maksuja saavien etunimet vain nimikirjaimin, mutta ilmeisesti uuden päällikön tultua piti nimien tulla ensiksi selväksi. Huhtikuun 30. päivänä saivat vakituiset asemamiehet palkkansa seuraavan listan mukaan (palkka maksettiin etukäteen kuukausittain): Toivo Pekurinen, Oskar Wehkala 2341 markkaa, Einar Grönberg 1782, Wäinö Kylmälä 1619, Wäinö Mutikainen 1195, Adam Hacklin 1471, Oskar Talikka 1203, Juho Turunen 1471 ja viimein Wilhelm (?) Europaeus 1210 markkaa. Ratatöitäkin tehtiin ja niistä saivat pienen – 140 – 520 markkaa – osansa Yrjö Niemelä, Vilho Niemelä, Juho Ananjeff, Liisa Hakomäki, Toivo Kukkonen, Arvi Isomäki, Walter Europaeus ja Matti Kuisma. Ratatyöläisille palkka tilitettiin kahden viikon välein. Tilapäisiäkin töitä teetettiin. Halkotöitä tekivät Stanisl. Inkinen ja Matti Kuisma. Ant10

ti Kuisma on saanut ”makkien puhd.” töistä 25 markkaa ja Eeva Saari 50 markkaa ”liik.h.puhd”. 1930 asemaa laajennettiin. Varsinaiset rakennustyöt lienee maksanut rautatiehallitus, mutta laajennukseen tarvitut laudat maksoi asema. Inkilän sahalle on maksettu 31.7. peräti 5.938 markkaa. Serkkuni ”Eino A. Kuisma” on saanut toimittaa omalta sahaltaan samoin lautoja yli kolmentuhannen markan arvosta 9.9.1930. Maksukäskykirjan viimein sivu on päivätty toukokuun 1932 alussa. Tuohon aikaan lähes olematon inflaatio oli jopa laskenut palkkoja. Nyt Toivo Pekurisen toukokuun palkaksi kirjataan enää 2.393 markkaa. Asemamiehet ovat suurelta osalta samoja kuin muutama vuosi aikaisemmin: F. Ståhlström on nyt kuitenkin tullut mukaan aseman kakkosmieheksi. Muuta asemamiehet olivat E. Grönlund, W. Kylmälä, A. Hacklin, W. Mutikainen, O. Talikka, J. Turunen ja W. Europaeus. Eläkkeitäkin maksettiin, neljännesvuosittain. Toukokuussa eläkkeen II neljänneksen saivat Eeva Saari, Erkki Kuisma, Olli Laitinen ja J. Wäisänen.

Asemapäällikkö Pekurinen. Inkilän viimeinen suomalainen asemapäällikkö, Toivo Pekurinen, lähti viimeisessä junassa Inkilästä syksyllä 1944. Seuraava asemapaikka oli pieni Pulsan asema, oikeammin pysäkki, Lappeenrannan lähistöllä. Kaikki inkiläläiset olivat hajallaan kuka missäkin ja tavarat vielä enemmän. Niinpä Toivo joutui kirjoittamaan 19.11.1944 Mikko Inkiselle:

Inkilän juhannus 2011

Kuvassa vasemmalta Inkilän aseman portaiden edessä Toivo Pekurinen, tyttärensä Aira ja muita asemamiehiä. Kuva on Simo Kuisman hallussa. Jos päätellään Airan olemuksesta, ollaan jossain vuosien 1932-35 vaiheilla. (Jos joku tunnistaa nuo muut asemamiehet, niin olisin tiedoista kiitollinen.)

”…Toinen asia minulla olisi. Kai Erkki Karjalainen asuu vielä siellä Jalasjärvellä. Jos hän asuu siellä, tahi on muualle muuttanut niin tiedätkö hänen osoitteensa. Asiani hänelle olisi sellainen, että meidän tamminen kirjahyllymme on edelleenkin kateissa. Se on avohylly, mutta toisessa päässä on kaappi ja siinä ovessa vihreä, epätasainen lasi. Muistan kun Erkin kanssa kannoimme sen vaunuun, mutta siihen meidän varsinaiseen tavaravaunuumme ei se kai tullut, koska sitä ei siinä ollut vaikka muut tavarat ovat kaikki säilyneet, joten en usko että se varkaan jäljille olisi joutunut. Jospa Erkki muistaisi kenen vaunuun sen kannoimme. Turusen vaunuun se ei tullut, T näet lähetti jo kaikki siihen vaunuun kuormaamamme tavarat. Se siitä.”

Nuorena miehenä Toivo Pekurinen kirjoitti useita huvinäytelmiä, jotka ovat kesäteattereiden ohjelmistossa vielä nykyisinkin silloin tällöin. Kirjailijan työ kasvattaa ihmistuntemusta. Niinpä jatkosodan aikana, kun Toivo Pekurinen oli tilapäisesti Kantalan asemapäällikkönä, sai hänen vävypoikansa Väinö Kuisma aiheen kirjoittaa rintamalta sisarelleen (ja minun äidilleni) Sylvi Pärssiselle 25.10.1941: ” Terve, Sylvia! Kiitos kirjeestä! Et kai vielä tiedäkään, ettemme ole enää Vuoksella, vaan eräällä toisella paljon mainitulla suurella virralla ”lätäkön” toisella puolen! Matkalla (ajoimme Pieksämäen kautta) ap. seisotti Kantalassa junaa 3 tuntia, joten minulla oli sievoinen loma. ” Väinö oli naimisissa Toivon tyttären Airan kanssa. Ilmo Pärssinen

Inkilän juhannus 2011

Vanhus luostarin soratiellä, villasukat syltyssä nilkan ympärillä, tuskin huomaa askeltensa hidastuvan, taivaan raikkaan avaruuden hukkuessa kellojen soittoon. Hän nostaa päänsä, katsoo kaukaisuuteen sokeutuvin silmin. Näkeekö hän taivaan maan? Tunteeko, kuin pitkän matkan jälkeen kotiin palatessa?

Esko Kuisma saatettiin kotiin 11.6.2011

Odottaako näkevänsä vanhan vahtikoiran, lapsuudesta tutun, loikomassa portin pielessä kuin Karjalassa ennen, ja äidin vilkuttavan vanhan vinttikaivon luona tervetulleeksi? Vanhus luostarin soratiellä hymyilee, havahtuu, ottaa sitten askeleen ja painaa päänsä. Vähän matkaa vielä, vain vähän, tätä tietä taivasta kohti. -Tuula Hölttä-

Inkilän juhannus 2011

Uutisia Inkilästä 11.6.2011

Inkilän koulu aloitti toimintansa 1.8.1901, opettajana Aapeli Minkkinen. Tänä vuonna elokuussa koulumme olisi täyttänyt tasan 110 vuotta.

Näinkö meiltä katoaa tulen nielemänä kaikki. Kirvun kirkko 162 vuotta (1816-1978), paloi kesällä 1978. Nyt tänä kesänä meille kaikille Inkilässä 20 vuoden aikana kävijöille tutuksi tullut vanha koulumme on tuhkana. Vankka graniittinen kivijalka ja kolme savupiippua törröttää raunioilla, muutama musta hiiltynyt hirsi siellä täällä. Satakielen laulu kuului taustalla kun katselimme sanattomina edessämme olevaa näkymää. Se oli järkyttävä. Paikallisen tiedon mukaan palo on tapahtunut jokin aika sitten ja syttynyt tupakasta. Inkeri K

Inkilän juhannus 2011

Evakko Sotahan alkoi vuonna -39. Ja jossain vaiheessa piti lähteä meidänkin evakkoon, se ensimmäinen evakkomatka meillä oli kylläkin itään päin. Meille nimittäin sanottiin, että Suomalaisia pitää mennä karkuun ja sassiin, ne ovat pahoja, ne tappavat ja jopa syö, ainakin lapsia.

Niinpä meidän, ja monen muun kylän ihmiset lähtivät, itään, Vienanmeren rantaan, Venäjän Kemiin, ja siitä vielä eteenpäin, eli saareen, jonka nimi oli, ja kai vieläkin on, Popova. Pienehkö saari se oli, niin suurelle ihmisjoukolle. Meitähän oli siellä tuhansia, muistelen jonkun sanoneen. Se oli kuitenkin niin lähellä, rantaa, että se näkyi horisontissa . Syksyllähän me sinne mentiin, ja pankkoreellä, jossa oli jonkinmoiset laidat ja pohja. Ne reen jalakset kirskuivat korvia vihlovasti hiekkaan, sen muistan. Kai sitä talvella tiedettiin tulevamme takaisin, kun reellä lähdettiin. Siellä reessä oli joitain tavaroita, ja minä, kädessäni noin litranen, vihreä emalimuki, jossa oli ollut hapankermaa, kimuusta varten tietysti, mutta minä sain sitä nuoleskella, aikani kuluksi ja nälkäänkin. No se muki peijooni putosi tielle sieltä lautojen raosta, se oli niin harva, se laatikko. Minä pudottauduin tielle myös, pelastamaan sitä aarrettani, mutta voi surkujen surku, siihen oli mennyt hiekkaa, joten eihän sitä enää voinut nuolla, tai ei sitä nuolla voinutkaan tietysti, vaan sormin. Siitä matkasta en juuri muuta muista, kuin että kamala kaakatus ja hälinä oli, ja suuri

hädän tunne, että se pelko tarttui minuunkin, ja muistan parkuneeni. No, sinne kai kuitenkin päästiin, koska seuraava muistikuvani on talvella, tai talvesta. Kylmähän siellä oli hirmuinen, aikuisten mukaan kylmempi kuin siellä entisessä kodossa, mantereella. Kun puustoakaan ei ollut tuulensuojana. Kartasta kun katsoo, niin pääsihän se tuuli tulemaan lähes esteettä ihan jäämereltä saakka, ja paljon lunta siellä oli. Lumikinokset olivat talojen katonräystäille asti, ainakin lapsen katsoa, ja syvät ne polut, joilta oli luotu lumi pois. Isot pojat tuppasi laskemaan liukua sieltä kinosten päältä, ja saivat aikuiset huutamaan.:”Mänkeät poikes sortamasta lunta”. Muistan, kun isot tytöt olivat ulkona kampaamassa tukkaansa, ja ihmettelivät suureen ääneen sitä joka sai suurimman harmaan laikun valkoiselle hangelle, täitä. Täikammat olivat siihen aikaan hyvin tavallinen. tavara kai lähes joka taloudessa. Se täikin kun tuppasi olemaan yleisempi kotieläin kuin lehmä. Pikkupennuille, ja ihan vanhoille oli saavi pissimistä varten eteisen nurkassa, mutta kun se oli jäässä, niin kukapa sitä tonkimaan, että mitä siellä oli. Siihen juostiin paljain jaloin, ja kauemmaskin. Pennut, kuten minä, yleensä ei koskaan päässeet ulos, talvella, kun ei ollut vaatteita, eikä

Inkilän juhannus 2011

kenkiä, ellei joku aikuinen jostain syystä riisunut kenkiään päivällä. Sillälailla minäkin pääsin tuota täisavottaa ihmettelemään. ja poikien tappelua, lainakengissä. Eräs muistikuva on tuosta isojen poikien tappelusta. Joku poika oli talvella. saanut vohkituksi puhhantkan, vuokaleivän, jostakin, kooltaan noin kaksi tiiliskiveä. Se oli niin arvokas, että sitähän sitten kaikki riiteli itselleen, ja painivat ihan oikeasti, ja tosissaan. Siinä tappelun tiimellyksessä leipä vaihtoi omistajaa monta kertaa, ja taas joku sen otti isomman oikeudella itselleen, niin että seuraava hyökkääjä sai leivästä sellaisen tällin naamaansa, että poskeen tuli iso reikä. Jäätynyt teräväkulmainen leipä oli aikamoinen ase. Aikansa poika sylki reiästä tulevaa verta ja hampaita, ja lopulta vilkutti kieltään siitä reiästä. Kai se tappelu loppui siihen. Tai sitä, kun joka talo oli niin tupaten täynnä ihmisiä, että nukkumaan mennessä kaikkien kylki ei koskenut edes lattiaan, ja kun oli kyljen vaihto aika, niin joku huusi että” kiännytäh”.

tereelta, suurissa tynnyreissä, hevosilla, ryynit, yleensä tattaria, suola, joskus suolakalaa. Niille, joilla oli pieniä, alle tietyn vuoden olevia lapsia, annettiin veteen keitettyä kauravelliä, mukillinen per nokka, ja kerta päivässä, kuten minullekin. Sekin piti jonkun jonottaa. Tämä vain oli kuulemma ainut ruoka jonka valmiina sai. Kumma kyllä siellä ei ollut minkäänlaista yhteiskeittolaa, vaan jokainen emo keitteli omat huttunsa. Senpä takia siitä oli ainainen tora, kun siinä pikkaraisessa piisissä keitettiin, kenen vuoro, ehtivätkö puut loppumaan, otikkko tuas miun ryynijä. Tai saunareissu. Väkeä oli siellä niin kamalan paljon, että penskat tallautuivat jalkoihin, siellä pimeässä. Joten huuto ja mekastus oli melkoinen, eikä kai kenenkään peseytymisestä kovin puhdasta tullut, kun vettäkin oli rajoitetusti. Lumesta sulatettua.

Tai jos jollakulla oli vielä asiaa ulos, ja sitähän oli monella ja usein, kun oli sitä punatautia, ripulia, niin, kun ei ollut jalansijaa lattialla. niin astu siihen mihin jalkasi sait, kenen päälle, kenen naamalle.

Eikä sielläkään tietenkään ollut sen parempaa valonneuvoa, kuin muissakaan rakennuksissa Elikkä pärevalkeahan se oli useimmissa paikoissa, tai pieni öljytuikku. Saunassa päre, joka höyryssä ei tahtonut palaa, vaan oli ainainen siunailu sen sammumisesta, ja vesipadan alla sytyttämisestä.

Tai sitä, että aikuisia ei koskaan ollut päivällä näkösällä, vanhoja raihnaisia vain, ja penskoja niitä oli vielä runsaasti, vaikka harvennusta oli lastenkin joukossa tapahtunut melkoisesti. Jokainen kynnelle kykenevä oli jonottamassa jotakin. Leipää, vettä, joka tuotiin man-

Jotenkin kai minä sieltä pois selvisin, muistan sen pimeässä ja pakkasessa juoksun, avojaloin. ja pelon, osunko oikeaan paikkaan takaisin. Sittenpä en muistakaan mitään, sairastuin. Siellä nimittäin oli paljon sekä punatautia, että lavantautia, joihin kuoltiinkin.

Inkilän juhannus 2011

joukoittain, heikoimmat ensin. Mutta ennen muistini menetystä näin minäkin ne hiljaiset ihmiset ladottuna porstuan seinämälle, kuin halot. Siitä sitten päivemmällä haettiin ne pois. Tämä oli ihan jokapäiväinen asia. Niin että sitä harvennusta kyllä tuli petipaikkoihinkin. Muamoni on jälkeenpäin kertonut, että kun hän erään kerran tuli jostain jotain jonottamasta, niin minua ei enää ollutkaan sijallani. Siitähän hän oli nostanut äläkän, että missä se Sveta. No siellähän minä porstuan seinämällä, toisten hiljaisten joukossa olin ollut. Muamopa ei vielä ollutkaan valmis omaa katrastaan harventamaan, joten hän hieroskeli minut vielä henkiin. Hyvät naapurin akat ne kyllä neuvoi, että:”elä sie tyhjän tähe, kuolou se kuiteinki”. No, en kuollut, vaan sitten kuluikin 2 vuotta, kun minun piti opetella uudelleen puhumaan ja kävelemään, ja muistamaankin, kuulemma, kertoi muamo. Kuten sanottu, kaikki kynnelle kykenevät olivat työssä, kuka missäkin. Joutilaat jonottamassa. Isä ja vanhin veli 16v, olivat savotassa, mantereella, siellä saaressa ei niin paljon puita kasvanut, että metsätöille asti. Toinen vanhempi veli, Vasselei, noin 9 vuotias oli tsupparina, tosin omalle perheelle, eli jonottamassa jotakin kuten 2 vanhempaa sisartakin. Minusta seuraava vanhempi veli oli kai vielä pentulaumassa, 6 vuotias. Kerran jossain jonossa ollessaan Vasselei oli löytänyt maasta 10 ruplan rahan, ja tietenkin siepannut sen heti ”talteen” ja kiireesti, ja mammalle. Se oli suuri raha. Sillä sai jo jotain ostetuksikin. Vieläkin sitä kertoessaan hän punehtui siitä innosta, kun NIIN suuren rahan löysi, kai se pienen pojan pää oli sen verran alempana kuin aikuisten miesten ja naisten, toisten siinä jonossa olevien, että sattui se raha silmään. Tämänpä mittaiset minun muistoni ovatkin tältä extreme matkalta. Vieno Meriläinen

Viljo Lankisen kronikasta vuodelta 1938, koskien Kirvun Vilkas-Antrean Esa seuraottelua:

No – ei syytä nyt murheilla, osataan meilläkin toki urheilla. Kahta, kolmea Felix on vastannut, Kesän kultaa ja kunniaa lastannut.

Ja kiitos vain Felixin voimasta, että säästyttiin saunasta roimasta. Meille varmaan ilman ois Inkistä vettä heitetty hinkistä.

Inkilän juhannus 2011

Muutamia urheilutähtiä

Ennen sotia Kirvun Vilkas oli maaseutupitäjän urheiluseuraksi harvinaisen menestynyt joukkuevoimistelussa. Useita Suomen mestaruuksia oli tullut. Sotien jälkeenkin voimisteluperinne jatkui. Helsingin Olympialaisiin joukkue pääsi esiintymään näytösvoimistelussa. Ulkomaisille voimistelujuhlille Kirvun Vilkkaan joukkue valittiin edustamaan Suomea viisi kertaa.

Yleisurheilussa käytiin useita seuraotteluita Antrean Esaa ja Tainionkosken Urheilijoita vastaan. Yksi parhaista yleisurheilijoista oli Felix Inkinen. Hän oli Kirvussa ja laajemmaltikin tunnetun maakauppias Matti Inkisen poika. Felix jäi jo 8-vuotiaana täysorvoksi. Hänestä kehittyi montaa yleisurheilulajia hallitseva urheilija. Vuonna 1939 Suomen mestaruuskilpailuissa eli Kalevan kisoissa hän voitti pronssimitalin 10-ottelussa. Seuraavana vuonna piti olla Olympiakisat Helsingissä. Yhteen lajiin samasta maasta sai osallistua kolme urheilijaa. Täten Felixelläkin siinsivät mahdollisuudet osallistua Olympialaisiin, mutta nehän sitten peruuntuivat tunnetuista syistä. Kymmenottelun noissa 1939 Kalevan kisoissa voitti Hannes Sonck. Hän oli syntynyt Antreassa. Sonck pääsi edustamaan Suomea 1948 Lontoon Olympialaisiin kantaen Suomen lippua avajaismarssissa. 10-ottelussa hän sijoittui sijalle 17. Felix Inkinen joutui sotatoimiin ja haavoittui. Hän osallistui sotien jälkeen edelleen Kirvun

Vilkas – Antrean Esa seuraotteluihin, joissa menestyi monessa lajissa tuoden Kirvulle runsaasti pisteitä. Todellinen monitoimimies Inkilästä Valtteri Puumala oli paitsi monen lajin puuhamies, myös erittäin hyvä juoksija. Kirvun Vilkas kirjassa on hänen ennätyksekseen merkitty 1500 m:llä 4.07.8. Mainittakoon, että Pekka Vasalan aika Mexicon Olympialaisissa oli samalla matkalla 4.08.71. Toinen lahjakas juoksija oli Matti Supponen Läylölästä. Hänen kohtalokseen tuli antaa kallein uhrinsa isänmaalle, hän kaatui rintamalla jo Talvisodan toisena päivänä. Painia harrastettiin Kirvussa melkein yksinomaan Inkilässä. Kova nimi oli Tapani Pärssinen. Saatavilla olevien tulosten perusteella hän oli suorastaan voittamaton usean vuoden ajan. Kirvun Vilkas on viime vuosina elvyttänyt toimintansa osallistumalla kirkkovenejoukkueellaan Mommilanjärven Souteluun. Viime vuosikymmenten kirvulaisjuuristen urheilijoiden luettelo sisältää maailman- ja Suomen mestareita. Heistä tässä yhteydessä voi mainita Kimi Räikkösen ja Merosen nyrkkeilijäveljekset. Alpo Inkinen

Inkilän juhannus 2011

Viipurinrinkeli

Herkullinen kaupungin symboli

Viipurinrinkeli on perinteinen viipurilainen

leivonnainen,

josta on tullut eteläkarjalainen perinneherkku. Rinkeli tuli Viipuriin 1300-luvulla harmaan munkkiveljeskunnan mukana. Rinkeleitä valmistettiin fransiskaanimunkkien luostarissa, kunnes 1500-luvulla resepti levisi luostarin ulkopuolelle luostarin toiminnan lakattua. Muun muassa Pietari Brahe tilasi Viipurista rinkeleitä Turun Akatemian vihkiäisiin ja tsaari Aleksanteri III:lle toimitettiin viikoittain rinkeleitä Pietariin. 1800-luvulla Vaittisen ja Löppösen suvut kiistelivät, kumman rinkeliresepti oli alkuperäisempi. Tätä aikaa kutsutaan rinkelisodaksi. Vaittisen rinkeli nautti luottamusta Viipurissa, mutta Löppösen menestyi kansainvälisesti. Ennen pitkää rinkelintekotaito levisi Lappeenrantaan, jossa rinkeli yksinkertaistui ja muuttui kaiken kansan herkuksi.

Inkilän juhannus 2011

Ohje ( 3 - 4 isoa rinkeliä ) 3 munaa 2 dl sokeria 5 dl maitoa 50 g hiivaa 2 tl jauhettua kardemummaa 1/2 tl jauhettua muskottia 1 1/2 tl suolaa 150 - 200 g voita n. 1 kg vehnäjauhoja Voitelemiseen kananmuna

Vatkaa munat ja sokeri. Lisää maitotilkkaan liuotettu hiiva, loput maidosta ja mausteet. Sekoita taikinaliemeen jauhoja aluksi puuhaarukalla. Alusta taikinaan loput jauhot ja alustamisen lopulla pehmeä voi. Alusta taikina kimmoisaksi ja kulhon reunoista irtoavaksi, sillä onnistuneen rinkelin salaisuus on riittävä vaivaus ja oikea kohotus. Kohota taikina peitettynä lämpimässä. Vaivaa hyvin kohonnut taikina leivinpöydällä niin, ettei jää ilmakuplia. Jaa neljään osaan ja leivo rinkilöiksi seuraavasti: hiero ja venytä taikinapaloista neljä tankoa, jotka ovat päistään ohuempia. Nosta päät keskelle, kiepauta ne kerran toistensa ympäri ja kiinnitä rinkelin paksuimmalle kohdalle. Voit muotoilla rinkelit suoraan pellille. Ennen vanhaan rinkelit paistettiin puhtailla ruisoljilla, nykyisin paistoalustana on voideltu pullapelti tai leivinpaperi. Kohota rinkelit liinan alla. Voitele kahteen kertaan, ensin muna-vesiseoksella ja sitten vielä keltuaisella. Paista uunissa 225°C:ssa n. 20 min.

Inkilän juhannus 2011

LAUANTAINA: Cantores Minores (ohjelma 15 €) • Tanssit (15 €): Eki Jantunen ja Mutkattomat & Rymäkkä • SUNNUNTAINA: Pääjuhla (15 €): Liljan Loisto • Perinkonut • Orimattilan Mieslaulajat • Akkasikko • Laulujuhlakuoro • OHEISOHJELMAA: Kärkölän pelimannit • Laulujuhlatori • Kirvun VIlkas • ym. HUOM! Tapahtumaliput ovelta vain käteisellä!

Lisätiedot ja ennakkoliput:

www.kirvunlaulujuhlat.fi

Inkilän juhannus 2011

Sadan vuoden tauon jälkeen: Kirvun Laulujuhlat vietetään 13.–14.8.2011 Orimattilassa Tänä vuonna tulee kuluneeksi 130 vuotta Kirvun Lauluseuran perustamisesta ja 110 vuotta Kirvun Vilkas –urheilu- ja voimisteluseuran perustamisesta. Kuoron 30-vuotisjuhla pidettiin laulujuhlien merkeissä kesällä 1911 Kirvun kirkonkylässä. Juhlan kunniaksi järjestetään Orimattilassa elokuussa Kirvun Laulujuhlat uudella otteella.

Inkilä, kirkas kirvulainen kylä, päätti jatkaa laulujuhlaperinnettä. Mukaan juhlajärjestelyihin on lähtenyt myös muita karjalaisia tahoja, mm. juhliva Kirvun Vilkas sekä Kirvu Säätiö, Orimattilan Karjalaiset ja Tietävälän Nuorisoseura, ja Orimattilan kaupunki.

Kirvun Laulujuhlat ovat kaksipäiväinen tapahtuma, joka tarjoaa jokaiselle jotakin Juhlat alkavat komeasti Cantores Minores –kuoron konsertilla Orimattilan kirkossa lauantaina 13.8.2011 klo 17.00. Cantores Minores on Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan poikakuoro, joka viettää ensi vuonna 60-vuotisjuhlaansa. Lauantaitanssit pidetään alkaen klo 20 Jymylinnassa. Kesälomakauden lopettajaisiin kutsutaan kaikkia lavatanssin ystäviä, rytmeistä vastaavat paikallinen Eki Jantunen ja Mutkattomat sekä kymenlaaksolainen Rymäkkä, jonka ohjelmisto on enemmän kansanmusiikkiin viittaavaa tanssittavaa meininkiä. Sunnuntaina 14.8.2011 aloitetaan päivä klo 10.00 juhlajumalanpalveluksella Orimattilan kirkossa. Kirkossa on mukana seurakunnan oman kirkkokuoron lisäksi Kirvun juhlakuoro, joka on koottu kirvulaissukujuurisista laulajista näitä laulujuhlia varten. Kirkonmenoon sisältyy myös kunniakäynti Sankaripatsaalla ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä.

Päiväjuhla 14.8.2011 klo 14.00 on kuorojen ja lauluryhmien esittäytymisen riemua. Ohjelmistoaan ovat esittelemässä paikalliset kuorot Orimattilan Mieslaulajat ja Perinkonut, sekä karjalaisjuuriset Akkasikko (suomalaisugrilaisia ja mordvalaisia lauluja) ja Likkapyykki ja Pyykkipoika (1940-1950 – lukujen iskelmiä). Tietysti ja ennen kaikkea juhlassa esiintyy myös Kirvun juhlakuoro. Kirvulaisen mummon Helena Kuisman kehtolauluja esittävät sisarukset Sini Kouvonen ja Ilmo Pärssinen. Ohjelman päättää Liljan Loisto, joka on ansiokkaasti siirtänyt Karjalaan liittyvää musiikkia uusina sovituksina 2000-luvulle

Oheisohjelmaakin tarjolla Matkalla kirkolta juhlapaikalle Jymylinnaan yleisö poikkeaa kirkkokahveilla ja Kirvun kirkon turvaan saadun esineistön näyttelyssä seurakuntakodissa. Nähtävillä on myös sairalan kansanopiston (nykyisin Perheniemen evankelinen opisto) esineistöä. Jymylinnan piha-alueella on markkinatori, jossa on myytävänä huopatossuja (Kirvu on ollut kuulu huopatehtaistaan), koruja, vaatteita, Viipurin rinkeleitä, kynttilöitä ja saippuoita jne. Jymylinnan sisätiloissa on näytteillä kahden kirvulaisen taiteilijan, Marjo Akkasen ja Kari Pärssisen maalauksia. Kirvun Vilkas esittelee kirkkovenesoutua ja muita nykyajan urheilumuotoja leikkimielisen huopikkaanheiton maailmanmestaruuskisankin merkeissä. Kenttäruokailua siivittää Kärkölän Pelimannit soitollaan.

Inkilän juhannus 2011

Lauantain 13.8. ohjelma Cantores Minores

Orimattilan kirkko Klo 17:00 Ohjelma 10 e ennakkomyynnissä, 15 e ovelta

Tanssit Jymylinnassa Eki Jantunen ja Mutkattomat Rymäkkä Lippu 15 e

Sunnuntain14.8. ohjelma Messu Orimattilan kirkossa karjalaisin virsin klo 10

Kirvun lauluseuran juhlakuoro Eki Jantunen Orimattilan kirkkokuoro/Kimmo Puunenä

Lounasruokailu

Lounasruokailun yhteydessä viihdyttävät Kärkölän Pelimannit! * Ruokailun hinta vahvistetaan myöhemmin

PÄÄJUHLA JYMYLINNASSA

Kirvun laulujuhlat huipentuvat sunnuntain pääjuhlaan Jymylinnassa, Urheilutie 9. Kirvun Lauluseuran Juhlakuoro Viihdekuoro Perinkonut Orimattilan mieslaulajat Sini Kouvonen ja Ilmo Pärssinen: Helena Kuisman tuutulauluja, säv. Jouko Linjama Likkapyykki ja Pyykkipoika Akkasikko Yhteislaulua Kuorojen yhteisesityksenä Kirvun Lauluseuran Marssi ja Laulajain Marssi Liljan Loisto Lippu 15 e

Inkilän juhannus 2011

Oheisohjelma Marjo Akkasen taidetta

Marjo Akkanen on Kärköläläinen taiteilija, jonka juuret ulottuvat syvälle Kirvun Inkilään. Hänen töissään on vahvasti läsnä luonto ja inhimillisyys ja niistä henkii vahva käsityöläisperinne.

Kirvun kirkon esineistö esillä seurakuntatalolla

Kirvun Laulujuhlien yhteydessä on ainutlaatuinen tilaisuus päästä tutustumaan alkuperäisen Kirvun kirkon esineistöön. Nähtävänä mm. Kirvun kirkon kuuluisa kukko, joka on antanut ilmeensä myös Kirvun Laulujuhlille.

Kirvun Vilkas 110 vuotta

Maankuuluna voimistelu- ja urheiluseurana tunnettu Kirvun Vilkas perustettiin v 1901 toimimaan paikallisen kirkonkylän nuorisoseuran alaosastona, tarkoituksella huolehtia nuorison ruumiillisesta kasvatustyöstä. Alkuvaiheessa osasto toimi nimellä Kirvun Voimisteluseura, mutta vuonna 1907 nimeksi otettiin Kirvun Vilkas. Aluksi seuran toiminta keskittyi lähinnä joukkuevoimisteluun. Myöhemmin mukaan tulivat muut lajit, kuten yleis-urheilu, hiihto ja paini.

Laulujuhlatori

Kirvun Laulujuhlien yhteydessä sunnuntaina on myös Laulujuhlatori, jonne toivotaan myyjiksi ja esittelijöiksi teemaan soveltuvia, käden taitojen osaajia, puutöiden, leivonnaisten, käsitöiden jne. myyjiä. Myös muut, tapahtuman henkeen sopivat esittelijät ovat tervetulleita. Tietysti myynnissä on myös Kirvun Laulujuhlien omia tuotteita! Tule myymään tuotteitasi Kirvun Laulujuhlatorille! Myyntipaikka 20,-, oma pöytä mukaan.

Kiinnostuitko? Lippuja voi ostaa etukäteen netissä osoitteessa www.kirvunlaulujuhlat.fi tai soittamalla Inkeri Keijamaalle, puh. 0400 582 952. Olet tervetullut myös talkootöihin juhlan onnistumisen takaamiseksi. Ilmoittaudu Hannele Salliselle, puh. 050 581 2434 tai hannele.sallinen@kolumbus.fi

Inkilän juhannus 2011

Piparimuotti Hanki itselle muistoksi tai anna lahjaksi ystävälle tämä uniikki, Kirvun Kirkon kukkoa jäljittelevä piparimuotti. Muotti on kooltaan 10 cm x 12,5 cm (korkeus/leveys). Materiaali on pläkkipeltiä, elintarvikekäyttöön soveltuvaa tinapinnoitettua teräspeltiä. Muotin on suunnitellut ja toteuttanut pläkkyri Tom Ojanperä. Hinta 10,-

Serviettiteline, paperiteline, tuikkul yht y – rakkaalla lapsella on monta nimeä! Kirvun Kirkon kukko muuntautui pöydälle kuin pöydälle sopivaksi serviettitelineeksi. Materiaali on mustaksi polttomaalattua teräspeltiä. Kukon strategiset mitat ovat 13,5cm x 14 cm(korkeus/leveys). Hinta 20,-

INKIL Ä - postimerkki Inkilän kylän oman postimerkin tunnuksena on Inkilän vanha asemarakennus. Rakennus on edelleen tukevasti pystyssä toimien kyläkauppana ja asuntona. Merkkiin valittu kuva asemasta on todennäköisesti vuodelta 1910. Saatavana myös postikorttina hintaan 1,50. KIRVU -postimerkki Nyt myös Kirvu on saanut oman postimerkin. Merkissä komeilee Kirvun symbolina toimiva tuuliviirikukko. Postimerkit ovat ykkösluokan ikimerkkejä käyden vuodesta toiseen kirjemaksuna sellaisenaan alle 50 gramman lähetyksissä. Hinta: 20 kappaleen tarra-arkki 40,-, puolikas arkki (10 kpl) 20,-. Lisäksi lähetyskulut 0,75 euroa. Tilaukset ja lisätiedot Inkeri Keijamaa p. 0400 582952 tai inkeri.keijamaa@phnet.fi. Muista myynnissä olevista tuotteista löydät lisätietoa osoitteesta www.inkilä.fi

Tuotteita myytävänä Kirvun Laulujuhlilla Orimattilassa 14.8.2011

Inkilän juhannus 2011

Rohkeasti Viipurista Inkilään junalla!

Viipurista lähtee päivittäin paikallisjuna Inkilään ja Hiitolaan klo 14:44 ja 17:25. Takaisin Viipuriin juna saapuu 18:53. Yhdensuuntaisen lipun hinta n. 2,60 euroa. Ei siis mikään ryöstöhinta 2 tunnin junamatkasta (Hiitolaan asti). Tarkemmat aikataulut osoitteessa /www.tutu.ru/

Suomea televisiossa Karjalassa Karjalan tasavallan vanhin yksityinen tv-kanava Nika aloittaa kaksikielisten ohjelmien teon. Suomeksi ja venäjäksi lähetettävä Olemme kansa -ohjelma on luvassa joka toinen viikko maanantaisin, 23.5. alkaen. Ohjelman viihdepuoli koostuu suomenkielisten musiikki- ja tanssiyhtyeiden esityksistä ja tunnettujen taiteilijoiden haastatteluista. Lisäksi ohjelmassa käsitellään Karjalan sekä Suomen ja Venäjän yhteistä historiaa. Ohjelmasarjan aloittaa Suomessakin hyvin tunnettu kansanmusiikkiyhtye Sattuma. Nikan tuottama ohjelma on nähtävissä myös internetissä, osoitteessa http://nika-media.ru/video/37459.html

Inkilän juhannus 2011

Viikon pävät Sunnuntai, pyhäpäivä

Jos sunnuntaina sataa, sataa viikollakin vähän joka päivä Sunnuntaina ei saa sulkea syksyllä eläimiä navettaan. ”Kyllä piru puuta tuo kun pyhäpäivänä puukon käteensä ottaa”, sanotaan pyhätyöstä.

Maanantai, ensimmäinen arkipäivä

Maanantaita sanottiin kovaksi päiväksi eli ”katehen päiväksi”. Maanantaist’ on viikko pitkä, viis’ on viikoss’ perjantaita. Maanantaina ei sopinut aloittaa minkäänlaista työtä, joka tulee kestämään useampia päiviä. Maanantaina ei saanut aloittaa kasken kaatamista. Maanantaina ei saanut päästää karjaa ensi kertaa keväällä ulos laitumelle. Maanantaina ei saanut heinäntekoa aloittaa. Kylvöpäivä ei saa olla maanantai, sillä maanantain kylvöstä tulee maatiaiseloa. Maanantai-iltapuoleen eivät vaimot saaneet kehrätä, koska se oli ”kallis-ilta”.

Tiistai, toinen arki

Tiistaina laskettiin karja keväällä ensi kertaa ulos, jottei sitä onnettomuus kohtaisi. Tiistai-iltaisin ei saanut kehrätä, sillä sitä pidettiin ”kalliina-iltana”.

Keskiviikko, kolmas päivä

Keskiviikko nimitettiin suden syntymäpäiväksi. Keskiviikkona ei saanut keriä lampaita.

Torstai, neljäs päivä

Torstaina ei saa mitään viljaa kylvää; se on kadepäivä. Torstaina voitiin laskea karjaa keväällä ensi kertaa ulos, ilman että sitä onnettomuus kohtaisi. Lampaita ei kuitenkaan saanut ensi kertaa laskea torstaina. Elonleikkuu aloitettiin loppuviikolla.

Perjantai, peätintsä pieksupäivä, katehen päivä

Perjantaissa on viisi päivää, se on niin pitkä ja ikävä. Jos kuu syntyy perjantaina, on se kuu riitiö. Perjantaina ei saa aloittaa kaskea hakata, sillä se on kateen päivä. Perjantai viikosta on huono viljan kylvöpäivä. Nauris on aina kylvettävä perjantaina. Mihin aikaan päivästä se on tehtävä, saadaan tietää siten, että pihlajainen keppi katkaistaan kolmeen osaan ja heitetään järveen. Jos tyvi uppoaa on kylvettävä aamulla, jos keskiosa, kylvetään päivällä ja jos latva uppoaa, on kylvettävä illalla. Perjantaina ei pitäisi aloittaa viljankorjuuta. Lampaita ei saanut pestä perjantaina. Perjantai-iltana pidettiin viikon kalliimpana iltana.

Lauantai 1. suovatta

Lauantai nimitettiin myös suden syntymäpäiväksi. Lauantaina ei saanut kotieläimiä laskea ensi kertaa ulos laitumelle. Lauantaina ei koskaan kyntöä aloitettu, sillä jos sen teki, kohta ojensi koipensa se hevonen, jolla silloin kynti. Lauantaina piti aloittaa leikkuu halmessa. Lammas sanoo hoitajalleen: Laske lauantaina, susi syöpi sunnuntaina, mato pistää maanantaina, älä lukitse tiistaina, älä pese perjantaina, älä keritse keskiviikkona; älä keritse tyynyäni, äläkä kultakruunuani, jalkoja alta polvieni. Joka on laiska lauantaina, se on musta sunnuntaina. Lauantai-ilta oli ”kallis-ilta”.

Kirjasta: Vanhan kansan merkkipäivät

Inkilän juhannus 2011

Lisää tarinoita Uusi Terveys -lehdestä vuodelta 1939 löytyy alkaen sivulta 35!

Inkilän juhannus 2011

Matkakertomus 10.-11.6 Kello on 11:33! Käyskentelen asemalla hermostuneesti. Junan olisi jo pitänyt lähteä Inkilästä Ojajärvelle ja Hiitolaan. Sanotaan, että Venäjällä junat eivät myöhästele ja niiden kulusta voi jopa tarkistaa kellonsa. Missä siis vika? Asemalla ei näy muita matkustajiakaan. Tarkistan asian vielä aseman seinään kiinnitetystä aikataulusta. Kyllä, lähtöaika on 11:33 ja vieläpä päivittäin. En todellakaan tahtoisi tässä helteessä kävellä Hakolahteen vaikka sekin patikkaretki on monesti tullut tehdyksi. Yhtäkkiä vihreä rautahirmu sukeltaa esiin mutkan takaa. Nyt juna saapuukin. Juoksen vähän etäämmäs ja nostan käsissäni pitelemääni A4-kokoista paperiarkkia, johon jo kotona printtasin kissan kokoisin kirjaimin ХАКОЛАХТИ. Veturikuski ei ensin näe tekstiäni, kohotan paperiani ylemmäs käsissäni ja nyt teksti on luettavissa. Hyväntahtoi-

nen pään nyökkäys lienee myönteinen vastaus. Juan pysähtyy Hakolahden seisakkeelle. Kiirehdimme junaan ja meidän Reimiläisten matka alkaa. Viitisen minuuttia kestävän junamatkan aikana totean trombien ja myrskytuulten kaataneen isoiltakin alueilta metsää. Alkaa hirvittää, mikähän meitä kotona Anttilassa odottaa? Juna seisahtuu ja yllätykseksemme junasta jää pois myös täydessä retkivarustuksessa oleva pariskunta, rinkat ja makuupussit selässä. Taitavat ihmetellä, mitä ”tsuhnat” täällä jumalan selän takana tekevät. Eivätpä pirulaiset tiedä, että olemme täällä enemmän kotonamme kuin he. Onneksi pariskunta lähtee kulkemaan rataa Ojajärven suuntaan. Varmaan iltasella tulevat pystyttämään telttansa Somerikon rantaan.

Inkilän juhannus 2011

Siellähän ne kalastajatkin toisinaan yöpyvät. Ja mikäs on yöpyessä, kun maisemat on niin komiat. Tallustamme tuttua rantapolkua pitkin ja pahin pelkoni käy toteen. Täälläkin on riehunut myrsky. Pitkältä ja kapealta alalta ovat puut kaatuneet radalle päin. Myrsky on siis tullut Ylijoen takaa. Kulku rantaan on hidasta ja paikoitellen vaarallistakin. Somerikon rantaan kuitenkin päästiin. Hieraisen silmiäni uskomatta näkemääni: ihmisen aikaansaama puukato vastarannalla eli Ylijoen toisella puolella on täydellinen. Koko metsä on vuodessa siististi kadonnut tukkirekkojen lavoille. Tuolla rinteessä jossain se Inkisten salomökki lienee aikoinaan sijainnut. Milloinkohan terminaattorit iskevät meidän tilusiimme? Miltä täällä näyttää ensi vuonna tähän samaan aikaan? Leiriydymme toviksi. Aikaa ei ole tuhlattavaksi, sillä Inkilään palaava juna saapuu Hakolahden seisakkeelle kello 14:15.

Kun evästauko on ohi jatkuu matkamme uimarannasta Anttilan talolle. Huumaava sireenien tuoksu ottaa meidät pihapiirissä vastaan. Taloahan ei täällä enää ole. On vain kasa uunin tiiliä. Kaikki on purettu ja siirretty pois. Tämä on 11-vuotiaalle Eemelille ensimmäinen matka mummolaan, siis Anttilaan saakka. Viime kesänä vietimme päivän Inkilässä. Kovin kiinnostuneena hän kuuntelee vanhempien matkakumppaneidensa jutustelua. Haluaa kuulemma tulla tänne vielä jatkossakin. Hyvä! Vuosi vuodelta pihapiiri rehevöityy rehevöitymistään. Ruusut levittäytyvät ja nokkoset valtaavat alaa. Muistoksi käynnistämme niittaan vielä pihakoivuun laulujuhlajulisteen. Se varmasti toivottaa meidät ja mahdolliset muut sukulaiset taas ensi kesänä tervetulleeksi kotiin. Seison keskellä rataa ja huidon. Juna pysäh-

Inkilän juhannus 2011 tyy. Ystävällinen junavirkailija avaa oven, tipauttaa meille raput ja kapuamme työläästi ylös junaan. Junassa on varmaan 40 astetta lämmintä. Ei haittaa, sillä päivän tärkein hetki on nyt takana päin, sillä kotona on taas käyty. Palattuamme Inkilään törmäämme Riittaan, joka kertoo, että vanha koulu on palanut. Näemme myös kameran taltioimat todisteet. Mietin skeptisesti mitä onkaan oikeasti tapahtunut? Oli jotenkin surullista katsella Williamin ja Natashan ruohottunutta pihaa. Molemmat sairastavat, eivätkä kykene Pietarista kesänviettoon Inkilään. Toivon, että

talot saavat olla ilkivallalta rauhassa. Kiitokset kuitenkin Williamille ystävällisestä pihapiirin lainasta. Toivottavasti näemme jälleen ensi kesänä. Ja me lehden lukijat tapaamme elokuisilla Kirvun Laulujuhlilla Orimattilassa, eikö niin? Kaikille oikein onnistunutta ja lämmintä kesää. Matka tehtiin 10.–11.6. 2011. Hakolahden matkaseurueessa matkasivat seuraavat reimiläiset: Kari ja Teija Niukkanen, Teija, Eemeli ja VeliMatti Sipiläinen sekä Teuvo Saarela

Inkil채n juhannus 2011

Inkilän juhannus 2011

Inkilä kylätuotteet T-Paita

Puuvillainen T-paita, johon painettu teksti ”Inkilä kotikylämme Karjalassa”. Hinta 12 € + postituskulut. Tilaukset Riitta Hämäläinen, puh. (09) 290 1248.

Inkilä-ikimerkki 10 kpl/20 € 20 kpl/40 €

Inkilä postikortti 1,50 € kpl

Inkilä-lippalakki 6 € + postikulut

Uniikkikoru

55 € + postikulut

Kopossilla kahe puole Kirja jossa Kirvun inkiläläiset muistelevat. Hinta 10 euroa + postituskulut. Tilaukset Paavo Aarnikalta, puh. (03) 782 2651, 0400 498 390.

Inkilän kyläviiri

Korkeus 43 cm. Pöytästandaarin jalusta on harmaata marmoria, tanko niklattu. Hinta 33 € + postituskulut. Tilaukset Riitta Hämäläinen, puh. (09) 290 1248.

Inkilän juhannus 2011

Inkilä Fleece

Katso lis tuotte ää ita www .inkil ä.fi

Välitämme ihanan pehmeitä mikrofleece takkeja Inkilä -hihabrodeerauksella. Vasempaan hihaan brodeerattu inkilä.fi. Takin hinta on vain 24,00 + postikulut 8,50. Sitovat tilaukset Riitta Hämäläiselle, riitta.hamalainen@nurmijarvi.fi tai 0405741114. Fleecet tulevat toimittajalta vähintään 10 kappaleen erissä, joten varaudu pidempään toimitusaikaan. 26080 MIKROFLEECE miehille ja 25580 LADY-FIT naisille

Värivaihtoehtoja on useita: kerma, punainen, tiilenpunainen, metsänvihreä (vain miestenmallissa), savun harmaa, musta, syvänsininen ja (naistenmallissa taivaansininen).

Kuvaus

- Kantattu suora helma ja hihansuut - Muotoiltu naisten malli - Sivutaskut kaksoistikkauksilla - Niskasauma, ilma-aukot kainaloiden alla ja vetoketju ovat kankaanvärisiä 100% polyesteriä Paino: 250g/m² Koot: S-XXL (miehet), XS-XXL (naiset) Lisätiedot ja värivaihtoehdot osoitteesta www.mainostekstiilit.com> mikrofleece

Joukkolähetys

Inkilälehden toimitus: Inkeri Keijamaa Keskikatu 7, 15300 LAHTI puh.(03)756 2012, 0400 582 952 Email: inkeri.keijamaa@.phnet.fi Hannele Sallinen Linnalahdentie 2 as 2, 00950 HELSINKI puh.(09)344 1756, 050 581 2434 Email: hannele.sallinen@kolumbus.fi Minna Hölttä Parkanonkatu 27 A 3, 33720 TAMPERE puh. 050 589 2321 Email: mholtta@kolumbus.fi Teija Sipiläinen Koivistonpolku 5 A, 12400 TERVAKOSKI puh. 050 4325 953 Email: teija.sipilainen@elisanet.fi Ilmo Pärssinen Kouluntie 9, 16600 JÄRVELÄ puh. 03 7657 142 Email: ilmo.parssinen@phnet.fi www.inkilä.fi INKILÄN JOULU-LEHTEEN 2011 tulevat kirjoitukset ym. 30.11.2011 mennessä Inkerille. Mikäli kirjoituksia ei saada, ilmestynee lehti vasta v.2012 puolella. Lehtimaksu 5 e/kpl. Muista ilmoittaa osoitteen muutos Inkerille. Lehtimaksut ja lahjoitukset voi suorittaa Inkilä-tilille NORDEA 108730-6101347 Käytä viitenumeroa: 2260

ISSN 1235-600X Multiprint Oy, Helsinki 2011