Jahnukaiset suosittelee

Listannut J. Tilsa 16.4.2015 Eteviä kirjoja Ludwig Wittgenstein: Sininen ja ruskea kirja Willy Kyrklund: Mestari Ma Antti Hyry: Leveitä lautoja Volter Kilpi: Alastalon salissa Eeva Kilpi: Naisen päiväkirja Vexi Salmi: Siniset mokkakengät Richard Brautigan: Melonin mehu John Lennon: Hispanialainen jakovainaa Robert M. Pirsig: Zen ja moottoripyörän kunnossapito Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase

Eteviä ulkomaisia levyjä Captain Beefheart: Safe As Milk The Doors: The Doors The Stooges: Fun House The Velvet Underground & Nico The Who: Live at Leeds The Modern Lovers Jonathan Richman & the Modern Lovers Thelonious Monk: Live at the It Club The Modern Jazz Quartet: Django The Slade: Slayed?

Eteviä suomalaisia levyjä Kerkko Koskinen: Rakkaus viiltää Remu: Andalusian muistelot Kari Peitsamon Skootteri Plays Wigwam Virtanen: Haloo Rock’n’Roll Band: Everybody Needs Dancemusic Sometimes J. Karjalainen ja Mustat Lasit: J. Karjalainen ja Mustat Lasit Topi Sorsakoski & Agents: In Beat Dave Lindholm: Fandjango Pekka Streng: Kesämaa Tuomari Nurmio: Lasten mehuhetki

Pasi Heikuran jazzkolahdukset, n. 10 ensimmäistä 1. Toots Thielemans: Bluesette.

Thielemans tuntui olevan aina vieraana 70-luvun pop-ohjelmassa Plyysiä ja hyvää musaa ja aina hän tuntui soittavan tämän biisin. Tästä jäi mieleen kaihoisan epämääräinen tunnelma ja täydellinen kitarasoundi, mutta kumma kyllä ei viheltäminen.

2. Niels-Henning Ørstedt-Pedersenin ja tuntemattomaksi jääneen kitaristin duokonsertti radiosta joskus vuonna 1976.

Kitaristi soitti nylonkielisellä kitaralla ja ohjelmistossa oli paljon bossa novaa, jonka rytmi vangitsi.

Karviassa ei 1970-luvulla ihan kauheasti musiikkitoimintaa ollut, joten tämäkin oli tervetullutta vaihtelua Metsäradion musiikkitarjontaan!

3. Puolalainen sähköpianojazzlevy.

Tämä saatiin kaupan päälle kun levysoitin hankittiin Kankaanpään Musiikki-Fazerilta vuonna 1979. Aito 60-70-luvun viiksekäs jazz-tunnelma. Pianistilla oli semmoiset hiukan tummuvat paksusankaiset silmälasit, ei ihan aurinkolasit. En tajunnut touhusta mitään, mutta vahva tunnelma.

4. Santana: Caravanserai.

Isoveljeni Hanneksen kasetti tempaisi mukaansa latinohenkisen rockjazzin tunnelmiin ja improvisointeihin. Hannes oli tuohon aikaan jo lukiossa ja kuunteli jännittävien kavereittensa kanssa jännittäviä musiikkeja.

Caravanserai on Santanan aliarvostetuimpia levyjä, mutta minä en tiennyt sitä silloin ja uppouduin levyyn täysin. Seuraava levy Welcome oli mielestäni myös mahtava, mutta sitten miehen levyillä alkoi olla taas liikaa laulua.

Minä taisin olla tuolloin vielä vahvasti Sweet- ja Slade-linjoilla, mutta henki meillä neljän veljeksen musadiggailussa oli se, että purkkaa, jytää, rokkia ja heavya kuunneltiin samanarvoisesti vaikka progen kanssa. Oli itsestään selvää kuunnella Pink Floydin Atomheart Motheria ja Hullujussia rinnakkain.

5. Frank Zappa: Watermelon In Easter Hay. Olin tietenkin lukenut kirjoista ja pop-lehdistä, että Zappa on kova jehu. Niinpä hänen levynsä Joe’s Garage ja Joe’s Garage II piti saada heti kun ne ilmestyivät. En silloin tiennyt, että ne olivat Zappan vähiten arvostettuja albumeita vaan hurahdin täysin etenkin levyjen pitkiin kitarasooloilubiiseihin.

6. Steely Dan: Aja. Aja oli radiossa Viikon pop-lp:nä heti ilmestyttyään. Sain nauhoitettua sen ja kuuntelin aivan ihmeissäni, voiko tämmöistä olla olemassakaan. Poppia, joka kuulostaa jazzilta.

En ole koskaan ymmärtänyt niitä, joiden mielestä Steely Dan on kliinistä tuhnuttelua, minusta biiseissä on vahva suurkaupunkimainen tunnelma. Tunnelmat ovat niin voimakkaita, etten osaa ajatella edes soittajien taitavuutta tai muita sivuseikkoja.

7. Weather Report: Koko tuotanto.

Weather Report Kulttuuritalolla oli ensimmäinen oikea konsertti, jossa kävin joskus 16-vuotiaana.

Jaco Pastoriuksen – ja Nazareth-yhtyeen kitaristin Manny Charltonin! – innoittamana tein SGmallisen nauhattoman bassonkin. Kaula syntyi vanhasta reen aisasta!

Weather Reportillahan on aika vähän semmoisia perinteisiä hyviä biisejä, mutta ilmeisesti yhtyeessä jotain on, kun kuuntelen heidän tuotantoaan yhä. Ehkä Wayne Shorter ja Joe Zawinul ovat sen verran hyviä sooloilijoita, että homma kantaa.

8. Louis Prima: Pennies From Heaven Laitoin tähän vain yhden biisin, mutta kaikki Prima on upeaa toimintaa. Bändin draivi ja svengi on lyömätön. Priman ja vaimonsa Keeley Smithin lauluduot ovat kuin tulen ja jään kohtaamista. Sam Buteran saksofonisoolot taas lähtevät kuin tykin suusta. Mahtimeno.

9. Thelonious Monk: Pianosoolo Miles Davisin albumin Bags’ Groove raidalla Bags’ Groove.

Olin kuunnellut levyä kymmeniä kertoja kun joskus havahduin pianosoolon kohdalla oikein kuuntelemaan: pianistihan ikään kuin yrittää soittaa yksinkertaista melodiaa, mutta päätyy aina väärän kuuloiseen säveleeseen. Hän ei yritä pysyä kappaleen vauhdissa vaan pelaa ihan omaa peliään.

Lopputulos toimi minulle sekä hillittömän huumorin lähteenä että syvällisenä oivalluksena.

Piti ottaa selkoa, kuka pianisti on ja niin löysin Thelonious Monkin koko tuotannon. Misterioso, Solo Monk ja Straight Chaser ovat rakkaita levyjä.

10. Miles Davis: Koko tuotanto Näistä maineikkaista levytyksistä tuli tietenkin luettua jostain. Milesin monet kaudet sopivat erilaisiin mielentiloihin, joten niistä riittää kuunneltavaa pitkiksi ajoiksi. Vain loppuvuosien sähköinen pop-kausi tuottaa lieviä vaikeuksia, koska siinä on liikaa hämmentäviä kasariaineksia.