Metsä Groupin Viesti 4/2013

Page 21

kasvamaan jääviä puita, ja metsän jatkoke­ hityksen kannalta tärkeän alikasvoksenkin pitää jäädä mahdollisimman vahingoittu­ mattomaksi. ”Korjuu vaatii enemmän tarkkuutta ja aikaa. Hakkuukoneessa päätöksiä tekevän kuljettajan rooli korostuu vielä nykyises­ täänkin. Sekä korjuun suunnittelu että huolellinen toteutus vaativat enemmän työtä, mikä vastaavasti kasvattaa kustan­ nuksia.” Metsä Groupin asiakkaat antavat hyvää palautetta metsissään tehdystä korjuusta. Työn taso säilytetään jatkossakin korkeana­, olipa metsänomistajan valitsema hakkuu­ tapa mikä tahansa. Rantala odottaa, että vapauden lisään­ tyessä tiettyjen metsänomistajien kiinnos­ tus metsien hoitamiseen ja käyttöön kas­ vaa. Hän muistuttaa kuitenkin, että uudet hakkuutavat eivät sovi kaikkialle, eikä niistä ole olemassa pitkäaikaista tutkit­ tua tietoa. ”Toisaalta mahdollisen epäon­ nistumisen jälkeen metsä voidaan uudistaa perinteisin hyväksi havaituin keinoin, joten aivan lopullisista päätöksistä ei ole kyse.” ESITTELEMME SEURAAVAKSI Juho

Yläharvennus keskittää kasvun parhaisiin lisävaltapuihin. Metsikön valtapuut – noin sata suurinta runkoa hehtaarilta – sekä huonolaatuiset, sairaat ja vialliset puut poistetaan. Yläharvennus nostaa tukkipuun kertymää kiertoajalla jopa 30 prosenttia, joskin kiertoaika pitenee 5–15 vuotta.

riippuen. Nämä harvennukset voidaan tehdä ala- tai yläharvennuksina. Alaharvennuksessa metsikkökuviolta poistetaan pienempiä puita ja isot valtapuut jätetään kasvamaan. Yläharvennuksessa taas poistetaan metsikkökuvion suurimmat valtapuut alaharvennusperiaatteella sairaiden ja viallisten puiden lisäksi. Seuraavaksi suurimmat lisävaltapuut jätetään kasvamaan ja järeytymään. Perinteistä alaharvennusta voidaan käyttää kaikilla puulajeilla ja kaikenikäisissä kasvatusmetsissä – myös metsikkökuvioilla, joita ei ole aiemmin hoidettu. Yläharvennus sopii etenkin hyvässä kasvukunnossa olevien kuusikoiden viimeiseksi harvennukseksi, mutta myös männikköjä voidaan yläharventaa.

Alaharvennus

Yläharvennus

­ antalan avustuksella hakkuu­ R menetelmät, jotka Metsä Group ­asiakkailleen ensi vuodesta lähtien tarjoaa.

Avohakkuu tehdään yleensä 10–15 vuotta viimeisen alaharvennuksen tai 15–20 vuotta viimeisen yläharvennuksen jälkeen. Avohakkuuta seuraa maanmuokkaus ja taimien istutus. Uusi metsänkierto alkaa.

Yläharvennuksella suurin kokonaistulo kiertoajalta Jos metsänomistaja haluaa säästää suurimmat hakkuutulot myöhemmäksi, hänen kannattaa valita alaharvennus. Jos haluaa reilummin puunmyyntituloja heti käyttöön, kannattaa tehdä yläharvennus. Useissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että metsä groupin viesti

| 21


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Metsä Groupin Viesti 4/2013 by Metsä Group - Issuu