Issuu on Google+

Ei mikään kaamea Capula!

774 €

Pasos de la CAPULA syrah

Hyväksi havaittu, täyteläinen ja mukavan mausteinen punaviini.

Espanjan lahja Suomen kaamokseen. NO. 477117 (10,19 €/litra)

HELSINKI

KOTIKADUN PÄÄTTYMINEN JÄTTI TYHJÄN OLON TYÖTTÖMYYS EI UHKAA JUKKA PUOTILAA

SIVU 15

Tiistai 4.joulukuuta 2012 | n:o 225 | sää –6° ENSIO KEMPE

KARMEAT RUUHKAT

SIVU 04

LUKIJAN KUVA

100 euroa

Metroliikenne hidasteli maanantaina alkuiltaan asti viikonlopun liikennekatkoksen jälkeen. Syynä oli tekninen vika. Muun muassa Herttoniemen metroasemalla oli eilen ruuhka-aikaan täysi poikkeustila päällä. – Idän suunnasta ei ole tullut yli puoleen tuntiin yhtään junaa, eikä asiasta ole kuulutettukaan millään tavalla, hämmästeli paikalla ollut Ensio Kempe kello 16:n aikoihin.

Auton saa vielä hotelliin Helsingin Kalasataman uudessa autohotellissa on vielä runsaasti tilaa, mutta Tattarisuolla oli jo eilen lähes täyttä. SIVU 06

Lukijan kuva

Ilkivalta Britanniaan Jokerit nousi piinaa koulua uusi perillinen liigakärkeen

Kimallusta joulun alla

Vantaan Päiväkummun koululle on tehty useita kertoja ilkivaltaa muun muassa ikkunoita rikkomalla ja seiniä töhrimällä. SIVU 04

Kimallus ja säihke kuuluvat talven tärkeimpään juhlakauteen, ja kaupat ovat nyt täynnä metallinvärisiä vaatteita. SIVU 14

Prinssi William ja herttuatar Catherine saavat lapsen. Uudesta perheenjäsenestä tulee kolmas kruununperimysjärjestyksessä. SIVU 10

Teemu Erosen avauserässä tekemä maali riitti Jokereille 1–0-kotivoittoon Pelicansista. Voitolla Jokerit nousi SMliigan kärkipaikalle. SIVU 12

SUOMEN SUURIN NUORTEN OPISKELU- JA URATAPAHTUMA

Studia-messuilla ovat mukana lähes kaikki kotimaiset ammattikorkeakoulut ja yliopistot sekä merkittävä määrä ammatti- ja erikoisoppilaitoksia. Myös kansainväliset oppilaitokset ja välivuosivaihtoehdot ovat hyvin esillä. Tapahtuma tarjoaa lisäksi tietoa eri alojen ammateista, urapoluista ja työnhausta.

Yhteistyössä:

www.studiamessut.fi

4.–5.12.2012 Helsingin Messukeskus • Avoinna: ti klo 9–17 ja ke 9–16

Järjestäjät:


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. joulukuu 2012

Lukijan kuva

Kolumni

LAURA HALMINEN

LUKIJAN KUVA

20 euroa

TUOTTAJA laura.halminen@sanoma.fi

TÄNÄÄN

MUSIIKIN TALVIVAARA

F1-autoa kuskattiin lumen keskellä Helsingissä

Lotuksen F1-auto pysäytti ohikulkijoiden katseet maanantaiaamuna Mikonkadulla, kun autoa vietiin Suomen Kultakellon myymälään. Auto on esillä Mikonkadun myymälässä sen aukioloaikoina 10. joulukuuta saakka. Helsingissä esillä oleva auto julkistettiin viime tammikuussa, ja Lotus käytti sitä ensimmäisellä testijaksolla Espanjan Jerezissä. METRO Kolme kommenttia Metro.fistä

Auton motittaja selviää ilman sakkoja ”No juuri tuon takia kannattaa pitää vanhaa romua autoa. Tuossa tilanteessa ei kyllä yhtään omatunto kolkuttaisi työntää molempiin blokkaajiin pienet rutut, jotta itse pääsee liikkeelle.”

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181

Tuleeko tv:stä riittävästi uutisia?

Pitäjänmäessä parkkipaikat käytetään ehkä liiankin tarkkaan hyödyksi.

AFK

”Motitan aina invapaikalle ajaneet tervejalkaiset, joilta puuttuu lupa.” MITÄS AJAT SIIHEN

PAKOLAINEN

Tänään Huomenna 5. joulukuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00

-6

-7

-10

-7

9:03

Edellinen kysymys

-5

-11

-2

-14

15:16

Kesä 2002 kymmenen vuotta sitten. Haastattelen tullin järjestämässä piraattituotteiden maahantuonnin vastaisessa tapahtumassa vaaleaa, rotevaa juristia. Annan korttini. Pari tuntia myöhemmin soi toimituksen puhelin: juristi muistaa puhuneensa kanssani peer-to-peer -latauspalveluista ja haluaa oppia käyttämään mainitsemaani Hotlinea. Mies huomaa hämmennykseni ja naurahtaa: ”Ei yksityisellä lataamisella mitään väliä ole.” Tämä juristi ollut mielessäni päivittäin seuratessani 10-vuotiaan tytön läppärin takavarikosta seurannutta Chisugatea. En muista tuon juristin nimeä. Muuten olisin jo ottanut yhteyttä ja päivittänyt mielipiteenvaihtoamme. Haluaisin näet kysyä, vertaisiko hän nyt Pirate Bayn tai vastaavan palveJuristin toteamus 2002 lun käyttöä punaisia päin ”Ei yksityisellä lataami- kävelemiseen. sella mitään väliä ole.” Kuten jokainen meistä ansaitsee olla jäämättä auton alle, ansaitsee artistikin työstään järkevän korvauksen. Näin sanoo laki, ja varmaan yleinen oikeustajukin. Miksi sitä silti kävelee päin punaisia? Miksi lataa leffan tai levyn torrenttina eikä jostain Spotifysta? Kansan syvät rivit vastaavat, että ei auton alle jää, jos autoa ei tule. Tai että voitot valuvat levy-yhtiöiden sikaporhojen tileille. Laki, jota ei noudateta, on laki, joka ei nauti kansan luottamusta. Legaali ei ole sama kuin legitiimi. Mutta kenen tehtäväksi jää ratkaista syntynyt tilanne? Tekijänoikeusjärjestöjen toiminta, kuten ratsiat dj-koppeihin ja pöyristyttävät korvausvaatimukset, eivät ole ainakaan vieneet tilannetta selkeämpään suuntaan. Päinvastoin: vaitiolovaatimuksilla uhitteleva jenkkimeininki on kääntynyt järjestöjä itseään vastaan. Tyytymättömältä vaikutti jopa aiheetta kohun silmään joutunut Chisu, jonka päälle tekijänoikeusjärjestön johtaja sumeilematta puhui perjantain A-Stream -ohjelmassa. Tekijänoikeuslain muutosta varten kerätään jo nimiä. En juridiikasta juuri mitään tajua, mutta julkisuudesta ehkä sentään jotain. Nyt näen pahasti pettäneen julkisuudenhallinnan. Sen toivoisi olevan muistutus kriisiviestinnän tarpeellisuudesta. Lisätietoa tekijänoikeusjärjestöille antanee mieluusti vaikkapa Talvivaaran Pekka Perä.

-4

-11

+2

Lukijakolumniohjeet

+4

63% KYLLÄ

+6

-15

-13

+6

-19 -15 -14

9

6

• +6 +15

+13

-10

-8

3

7

+6

-7

-14 13

-11 -7

-1

+15

+9

-10

8

0 +3

+12

-16

6

-10

8

+3

-17

-15

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.

-18

-2

Voittiko paras pari Tanssii tähtien kanssa -kilpailun?

37% EI

”Suomessa autojen väliin jätetään naurettavan paljon tilaa ja hukataan parkkitilaa. Sama toistuu esim. liikennevaloissa – ei ihme että vähäisistä autoista saadaan ruuhkat aikaiseksi, kun autojen väliin jätetään 10–20 metriä tyhjää ja sitten yhdeksän kymmenestä veivaa sitä vaihdekeppiä vapaalta ykköselle ensimmäiset 5 sekuntia.”

LUKIJAN KUVA

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@sanoma.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

Päivän kysymys

02

• •

+10 +26 +3 +18 +31 +21 +20 +16 +23 +19

+18 +19 +17 +29 +28 +13 +14 +26 +7 +18

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@sanoma.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Lukijakolumneja julkaistaan aina maanantaisin. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.


Tällä vIIKOlla HaIrSTOreSTa:

2 lahjakorttia 1 hinnalla Osta lahjakortti, saat itsellesi samanarvoisen palvelulahjakortin KAUPAN PÄÄLLE!

PalvelulahjakortTi on voimassa 14.1.-19.4.2013 ma-pe klo 8-15

TIGI-lahjapaketit superedullisesti

jopa -40%

Wella hiuskiinne 500 ml

4,95€/kpl

Ota rahanarvoiset edut talteen! Tällä kupongilla

Hiustenleikkaus parturissa

25€ Tarjous voimassa tällä kupongilla 14.12.2012 asti ma – pe klo 8 – 15 kaikissa HairStore -liikkeissä. Tarjouskoodi 6498654

Tuotetarjoukset voimassa 10.12.2012 asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää. HairStore Iso Omena Piispansilta 11 S 69 (Kauppakeskus Iso Omena), 02230 ESPOO, Puh. (09) - 8565 6040, Ark 8 – 21/ La 8 – 18 / Su 12 – 18 HairStore MegaSalon Sello Leppävaarankatu 3-9, 02600 ESPOO, Puh. (09) - 85656060 ja (09) - 85656066, Ark 8 – 21 / La 8 – 18 / Su 12 – 18 HairStore Columbus Vuotie 45, 00980 HELSINKI, Puh. (09) - 85656045, Ark: 9 – 20 / La 9 – 18 / Su suljettu HairStore Malmin Nova Ala-Malmin tori 5, 00700 HELSINKI, Puh. (09) - 856 56175, Myymälä Ark 8 – 21 / La 8 – 18 / Su 12 – 18 Parturi- Kampaamo Ark 8 – 21 / La 8 – 18 / Su 12 – 18 HairStore MegaSalon Kamppi Urho Kekkosen katu 3–7, 00100 HELSINKI, Puh. (09) - 8565 6090, Ark 8 – 21 / La 8 – 18 / Su 12 – 18 HairStore Flamingo Tasetie 8, 01510 VANTAA, Puh. 09-85656600, Ark 11 – 19 / La 10 – 18 / Su Suljettu HairStore MegaSalon Jumbo Vantaanportinkatu 3 (Kauppakeskus Jumbo), 01510 VANTAA, Puh. (09) - 8565 6030, Ark 8 – 21 / La 8 – 18 / Su 12 – 18

Varaa aikasi kätevästi netissä:

www.hairstore.fi


1

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. joulukuu 2012

Pyhä Birgitta

LUKIJAN KUVA euroa

Suomi sai pyhäinjäännöksen

Viikonlopun lumimyräkkä hankaloitti metroa korvaamassa ollutta bussiliikennettä. Ruuhkia syntyi, vaikka metron tilalla liikennöi 40 bussia.

Marco Bjurström debytoi ankkurina

Nelosen uutiset lähetettiin maanantaina ensi kertaa Helsingin Sanomien toimituksesta. Lähetyksessä oli muutakin uutta kuin puitteet. Vakiankkuri Mikko Hirvosen aisaparina uutisia luki Marco Bjurström. Myös uutisten tunnusmusiikki vaihtui. Uuden tunnuksen takana ovat Marzi Nyman ja Tatu Ferchen. Nelonen ja Metro kuuluvat samaan Sanomakonserniin. METRO

Kotimaiseen luotetaan Joulukinkun ostamista suunnittelevista kotitalouksista 95 prosenttia ilmoittaa hankkivansa kotimaisen kinkun, kertoo Lihatiedotus. Kinkkua syö jouluna kolme neljästä. Viime vuonna joulukinkkuja syötiin noin 6,8 miljoonaa kiloa. Tuontikinkkujen osuus oli viisi prosenttia. Suomen Gallupin toteuttamaan kyselyyn vastasi 1 250 yli 15-vuotiasta suomalaista. STT

Kymmenen vuotta sitten ulkomaiseen kinkkuun luotti vielä 12 % vastaajista.

Tänä vuonna kinkun ostajista enää 4,4 % ilmoittaa hankkivansa ulkomaisen kinkun.

KANSALLISARKISTO

50

UUTISET

Sanomatalosta

04

Bussitungos kiukutti metromatkustajia Hikinen tunnelma. Lumimyräkkä vaikeutti metroliikennettä korvaavien bussien kulkua viikonloppuna. Matkustajat eivät kiittäneet täysiä busseja ja pitkiä matka-aikoja.

Metron uuden asetinlaitteen asennustyöt katkaisivat metrojunien liikenteen viime viikonloppuna. Korvaavia joukkoliikenneyhteyksiä järjestettiin busseilla, mutta järjestely ei sujunut aivan odotusten mukaisesti. – Liikenne kyllä kulki koko ajan, mutta huomattavasti hitaammin kuin olimme ennakoineet, myöntää liikenteen hankintapäällikkö Kimmo Sinisalo Helsingin seudun liikenteestä. Syynä ennakoitua suurempiin matkustajamääriin ja bussiliikenteen ongelmiin

oli perjantaina pääkaupunkiseudulla raivonnut talvimyrsky, jonka jäljiltä kadut eivät olleet vielä kunnossa. – Lumimyrskyn jäljiltä matkustajamäärät olivat suuret. Sitä emme olleet osanneet ennakoida. Metroliikennettä oli korvaamassa 40 bussia. Eniten hankaluuksia oli Vuosaaren bussireiteillä katujen lumisuuden ja liukkauden vuoksi. – Ongelmia oli paljon myös Herttoniemen terminaalissa, kuten muissakin terminaaleissa. Liikenteessä oli niin paljon busseja kuin terminaaleihin ylipäätään mahtui. Bussimäärä oli aivan maksimi, eikä tilanne olisi muuttunut, vaikka olisi saatu enemmänkin kalustoa liikenteeseen, toteaa Sinisalo. Matkustajilta täydet bussit ja pitkät ajoajat eivät saaneet kiitosta. Moni raportoi matkan esimerkiksi Kontulasta keskustaan kestäneen peräti tunnin ja vartin. – Lauantaina matkustajia

Ilkivalta. Vandaalit koulun riesana Vantaan Päiväkummun koulua piinaa vandalismi. Syksyn mittaan koululle on tehty ilkivaltaa muun muassa ikkunoita rikkomalla. Rehtori Niina Saarisen mukaan vahingontekokertoja on ollut ainakin viisi. Pahimman tapauksen yhteydessä elokuussa koulun ulkoseinää oli töhritty ja yritetty polttaa, ikkunoita rikottu ja kaljapulloja pirstottu pihalle sekä vaahtosammutin tyhjennetty koulun viereiseen metsikköön. Viime viikonloppuna koululla rikottiin kaksi kertaa sama ikkuna ja lasinsirpaleita vietiin koulun jalkapallokentälle pystyyn lumen sekaan. Alueen lähipoliisi HannaLiisa Hartikainen sanoo koulujen olevan tyypillisiä vahingonteon kohteita, mutta pitää

Päiväkummun jalkapallokentälle sijoiteltuja lasinpalasia poikkeuksellisena toimintana. Tekijöiden kiinnisaamista hankaloittaa hänen mukaansa koulun syrjäinen sijainti tien päässä ja metsän ympäröimänä, jolloin valvonta on haastavaa. Ilkivaltatapauksia on ollut syksyn mittaan useammassa paikassa Vantaalla. Ei kuitenkaan ole viitteitä, että niiden takana olisi samoja henkilöitä. Hartikainen muistuttaa, että alueen asukkaiden apu on tärkeässä asemassa tekijöiden kiinnisaamisessa. – Valvontakamera olisi positiivinen juttu. Toivoisimme myös apua lähellä asuvilta asukkailta. Eli jos koululla havaitaan mitään epämääräistä, siitä ilmoitettaisiin poliisille heti. IDA KARIMAA

Ahtaat terminaalit

”Tilanne ei olisi muuttunut, vaikka liikenteeseen olisi saatu enemmänkin kalustoa.” Liikenteen hankintapäällikkö Kimmo Sinisalo, HSL

oli huomattavasti enemmän kuin sunnuntaina. Palautetta on tullut ja tulee varmasti lisääkin, sillä vaikeuksia matkustamisessa on selvästi ollut, sanoo Kimmo Sinisalo. Joukkoliikenne takkuili vielä maanantainakin, kun metrojunat kulkivat epäsäännöllisin vuorovälein. Pulmia aiheutti junien pakkopysäytysohjelma. – Turvallisuusongelmasta ei ollut missään vaiheessa kyse, pikemminkin päinvastoin, kertoo johtaja Juha Lehtonen metron automatisointiprojektista vastaavasta Siemens Oy:stä. Herttoniemen metroasemalla laiturialue pullisteli il-

tapäivällä vielä pahimpaan ruuhka-aikaan matkustajista, eikä metrojunia näkynyt. – Idän suunnasta ei ole tullut yli puoleen tuntiin yhtään junaa, eikä asiasta ole kuulutettukaan millään tavalla, metrokyytiä väentungoksen keskellä odotellut Ensio Kempe kommentoi. Maanantaina metromatkustajia ihmetyttivät myös pimeänä olleet metrolaitureiden näytöt. Myös niissä ilmeni vikaa, jota Siemensin alihankkija Juha Lehtosen mukaan selvitteli eilen. Näytöt ovat vielä testivaiheessa. Lopullisesti ne saadaan käyttöön lähiviikkojen aikana, kun kaikille laitureille saadaan asennettua uudet näytöt. Täydessä toiminnassa näytöiltä on luettavissa kahden seuraavan metrojunan saapumisajat. Lisäksi näytöillä näkyvät liikenteen poikkeustiedot.

MARJU JÄRVINEN

marju.jarvinen@sanoma.fi

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Suomi on saanut 1300-luvulla eläneen Pyhän Birgitan pyhäinjäännöksen. Pieni osa ruotsalaissyntyisen Pyhän Birgitan luusta myös jää pysyvästi Suomeen. Birgittalaissisarten sääntökunnan pääabbedissa äiti Tekla luovutti reliikin Turun yliopiston arkeologian professorille Jussi-Pekka Taavitsaiselle Roomassa. Kansalaiset pääsevät tutustumaan Pyhän Birgitan pyhäinjäännökseen Kansallisarkiston keskiaikaillassa ensi maanantaina kello 17 alkaen. Ilmaistilaisuudessa asiantuntijat kertovat uusimmasta suomalaisesta keskiajan tutkimuksesta. STT Esitutkinta päättyi

Syyttäjän hyllytys kumottiin

Helsinkiläisen talousrikossyyttäjän hyllyttäminen on kumottu. Valtakunnansyyttäjänvirasto päätti asiasta maanantaina. Syyttäjä Jaakko Tapala pidätettiin virantoimituksesta noin kuukausi sitten häntä koskevan esitutkinnan vuoksi. Keskusrikospoliisi päätti esitutkinnan perjantaina, koska Tapalaa koskeville rikosepäilyille ei ollut katetta. Näin hyllyttämisellekään ei ole enää perusteita. Tapalalle korvataan hyllyttämisen vuoksi häneltä pidätetty palkka. STT Lisää itsepalvelua

VR vähentää 70 työpaikkaa

VR vähentää yt-neuvottelujen päätteksi 70 henkilötyövuotta lipunmyynnistä ja asiakaspalvelusta. Noin 40 henkilöä irtisanotaan. Samalla VR lisää osa-aikaisia työsuhteita ja ulkoistaa puhelinvaihteen hoidon ulkopuoliselle palveluntarjoajalle. VR perustelee vähennyksiä sillä, että yli puolet junalipuista myydään itsepalveluna. Perinteisten lipputoimistojen asiakasmäärät ovat laskeneet. STT Vaihtelua säässä

Marraskuu oli lämmin

Länsiväylällä kolaroitiin

Henkilöauto ja betoniauto kolaroivat Länsiväylällä maanantaiaamuna. Paloesimies Janne Salomäen mukaan henkilöauto oli joutunut betoniauton töytäisemäksi ilmeisesti kaistanvaihtotilanteessa. Pahoja peltivaurioita etuosaansa saanut henkilöauto hinattiin pois onnettomuuspaikalta, mutta vakavilta henkilövahingoilta vältyttiin. Länteen päin matkaavien kaistalla Lemissaaren liittymän kohdalla tapahtunut onnettomuus ruuhkautti liikenteen. Pelastuslaitos sai onnettomuuspaikan siivottua ja poistui paikalta hieman yli yhdeksän. METRO

Marraskuu oli koko maassa lauha. Ilmatieteen laitoksen mukaan kuukauden keskilämpötila vaihteli runsaasta kolmesta asteesta vajaaseen kolmeen pakkasasteeseen. Lämpimimmillään mittari nousi Ahvenanmaalla liki kymmeneen asteeseen. Lauhat etelän ja lännen väliset tuulet olivat pitkään vallitsevina. Marraskuun lopussa sää muuttui äkkiä talviseksi. STT


4 .– 5GIN.1m2ES.S2UK0ES1K2US H E LS IN

Su omen su ur in nu or te n op is ke lu ja ur at ap ah tu ma es it te le e va ih to eh do t ko ko maa st a! Studiasta löydät: • Kotimaiset yliopistot, korkeakoulut, ammattikorkeat, erikoisoppilaitokset, kurssit • Opiskelumahdollisuuksia ja välivuosivaihtoehtoja ulkomailla • Liittoja, järjestöjä ja opiskelijapalveluja • Tietoa eri alojen ammateista, urapoluista ja työnhausta • Opinto-ohjauspisteestä opastusta ilman ajanvarausta • Tietoiskuja opiskelijoille ja opinto-ohjaajille

Avoinna: ti 4.12. klo 9–17 ja ke 5.12. klo 9–16 Pääsyliput: 10 €. Ilmainen sisäänpääsy: Suomen Lukiolaisten Liiton jäsenkortilla, varus- ja siviilipalvelusmiehet palvelutodistuksella, työttömät työvoimatoimiston kortilla, opinto-ohjaajat, rehtorit, opettajat ja ryhmien vetäjät. Ilmainen sisäänpääsy edellyttää rekisteröitymisen kävijäksi. Rekisteröidy osoitteessa:

www.studiamessut.fi Mediayhteistyössä:

Yhteistyössä:


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. joulukuu 2012

Takaovesta tielle

Puheenjohtajuus

Mies hyppäsi ambulanssista ja jäi poliisiauton alle

Maahanmuuttoneuvottelukunta Perussuomalaisille

Poliisi tutkii tapausta, jossa potilas hyppäsi sairaankuljetusautosta ulos ja jäi poliisiauton alle. Mies kuoli välittömästi. Mielenterveyspotilasta oltiin kuljettamassa viime perjantain vastaisena yönä Turusta Itä-Suomeen. Lääkärin pyynnöstä poliisipartio oli turvaamassa kuljetusta. Poliisiauto ajoi ambulanssin perässä. Potilas onnistui valtatie 1:llä poistumaan liikkuvan ambulanssin takaovesta tielle, jolloin poliisiauto törmäsi häneen. STT

Perussuomalaiset saavat Helsingin maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunnan puheenjohtajuuden seuraavalla vaalikaudella 2013–2016. Tämän lisäksi Perussuomalaisten edustaja johtaa puhetta seuraavalla vaalikaudella pelastuslautakunnassa, Poliisin neuvottelukunnassa ja Helsingin kaupungin 400-vuotiskotisäätiön hallituksessa. Perussuomalaiset päättävät ensi viikon aikana, ketkä saavat puheenjohtajan paikan päätöksentekoelimissä. METRO

Potilastietojärjestelmä

Apottia tuupattiin jälleen eteenpäin

Asiakas- ja potilastietojärjestelmähanke Apotti edistyi maanantaina. Helsingin kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyisi Apotin hankintailmoituksen ja pyynnön osallistumishakemusten jättämiseen. Ensimmäisenä vaiheena olisi laittaa tarjous liikkeelle, minkä jälkeen olisivat vuorossa järjestelmätoimittajien tarjoukset. Pääkaupunkiseudun kuntien ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin yhteinen uusi potilas- ja asiakastietojärjestelmä on määrä olla käytössä 2017. STT

Ostokset hyvitetään

Fazermintkääreissä vääriä namuja Fazer vetää markkinoilta 350 gramman Fazermintkonvehtirasiat, joissa saattaa olla myös Geisha Dark -konvehteja. Tuotteiden parasta ennen -päivämäärä on 25.10.2013. Geisha Darkin täytteessä on maitoa, vehnäjauhoa ja hasselpähkinää. Fazermint-konvehtirasian ainesosaluettelossa ei mainita vehnää eikä pähkinää. Pakkauksessa on maininta ”saattaa sisältää pieniä määriä pähkinää ja mantelia”. Fazer Makeiset hyvittää ostoksen. STT

06

Autohotelleissa on vielä paljon tilaa

Talviparkkeja. Helsingin autohotellit ottavat yhä vastaan uusia asiakkaita. Kalasataman uutuushotellin paikoista on vapaana vielä puolet. Uudessa autohotellissa Kalasatamassa on vielä tilaa. Noin puolet lokakuun lopussa avautuneen vartioidun parkkipaikan ruuduista on vapaana, kaikkiaan sata paikkaa. Mittavaa käyttäjäryntäystä ei uusi alue ole saavuttanut, myöntää siirtopäällikkö Pekka Holopainen Helsingin kaupungin rakennusvirastosta. – Sadankin auton määrä on hyvä. Ovatpahan edes ne pois lumitöiden tieltä. Kaupungin toinen, jo vuosia toiminut, autohotelli löytyy Tattarisuolta. Siellä oli maanantaina lähes täyttä. – Osa autoista on kaupungin omistukseen siirtyneitä hylättyjä ajoneuvoja. Kun ne romutetaan, paikkoja vapautuu, Holopainen kertoo. Tattarisuon suosiota selittävät sen joustavat käyttöehdot. Kalasatamaan auton saa viedä ja hakea pois talven aikana kerran, Tattarisuolle autonsa voi viedä kuinka monta

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Hankeen hautautuvat autot tulevat kaupungille kalliiksi. Samaa autoa saatetaan siirrellä talven aikana viisikin kertaa. Kalasataman autohotelli •

VIENTI. Lopputalven aikana auton voi viedä säilöön, kun maksaa erillisen vientimaksun. Arkipäivisin hinta on alimmillaan 37,50 euroa.

kertaa tahansa. Toisaalta Tattarilla voi asioida arkisin ilmaiseksi, Kalasatamassa vain muutamina tiettyinä päivinä. Erojen taustalla on päivystyksen puute. – Tattarisuolla meillä on arkipäivisin henkilökuntaa ai-

NOUTO. Noudon voi tehdä ilman eri maksua tiettyinä päivinä maalis- ja toukokuussa. Muutoin haku maksaa.

na paikalla, Kalasatamaa vartioidaan vain etänä. Aina kun asiakas haluaa viedä sinne autonsa, meiltäkin lähtee joku erikseen paikalle. Se maksaa, Kalasatamassa säilytys on ilmaista, jos hallussa on asukaspysäköintitunnus. Tattari-

suolla parkkeeraus maksaa 35 euroa kuukaudessa. Helsinki kannustaa asukkaitaan käyttämään autohotelleja. Kun ylimääräiset, vain harvoin ajossa olevat autot ovat parkissa muualla kuin katujen varsilla, kaupungin auraus helpottuu. Vuosittain aurauksen alta joudutaan siirtämään pois noin 20 000 autoa. Jokainen siirto maksaa kaupungille viitisenkymppiä.

EVELIINA KANGASNIEMI

eveliina.kangasniemi@sanoma.fi

www.kitzens.fi

KITZENS

pipariviikonloppu

Old School Cooking Ruokaa Suomesta ja muualta, alkuperäisillä resepteillä. Koska maailman parhaat kokit ovat oma äiti ja isoäiti.

Meat Warehouse Lihaa juuri siinä muodossa kuin sinä sen haluat. Ja nälkä lähtee takuuvarmasti.

5.12. kulkuskeskiviikko 6.12. torttutorstai 7.12. pipariperjantai 8.12. lahjalauantai

Mamma mia Perinteiset pizzat ja pastat sekä moderneimmat uutuudet – salaisen reseptin kastikkeilla.

kasinon joulukalenterista avautuu uusi luukku joka päivä 1.–25.12.2012 p

MIKONKATU 19, 00100 HELSINKI AVOINNA 12–04 | IKÄRAJA 18 | HENKILÖLLISYYS TODISTETTAVA WWW.CaSinoHElSinki.Fi x olEt aina ElämyStä rikkaampi

x 300 peliautomaattia x x 2 0 p e l i p öy tä ä x x 3 ravintolaa x x 3 baaria x facebook.com/casinohelsinki

South Pacific Iloisia ja värikkäitä makuja maalta ja merestä Tyynen valtameren tyyliin.

Street Food Seurusteluruokaa parhaimmillaan – makumatka katukeittiöihin New Yorkista Singaporeen.

u ravintola, joka staan on avatt erilaisille Helsingin kesku tarjoaa makuja ja a ola int t i rav nlainen – sinä tee onkin oikeasti viis ma sa an ska ko se ole luat. herkkusuille. Eikä ha itse in ku n sellaise siitä joka kerralla /kitzens. ita: facebook.com Astu sisään ja alo

Vilhonkatu 7

Helsinki

34 800 Varaukset: 020 12 € + 0,17 €/min)

€/min, apuh. 0,0828 € + 0,07 (Puhelun hinta lank

matkapuh. 0,0828


SINUSTAKO SOVITTELIJA?

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. joulukuu 2012

Fantastisen upea

Bernina 500-sarja

nyt myynnissä! BErnEttE

ompelukoneet alk.

219€

Eerikink. 4, Hki p. (09) 692 7110 ma-to 10-18, pe 10-17, la 10-14 www.erkinsauma.com

Alusasujen erikoisliike

Myös lahjakortit!

Kauppakeskus Tikkuri Vantaa p. 040 160 8038 Kauppakeskus Willa Hyvinkää p. 045 805 7889

www.justforyou.fi

KÄRSITTEKÖ MASENNUKSESTA? Etsimme potilaita Suomessa tehtävään kansainväliseen kliiniseen lääketutkimukseen. Tutkimuksessa tutkitaan uudenlaisen masennuslääkkeen tehoa ja turvallisuutta vertaamalla sitä lumelääkkeeseen sekä selvitetään tutkimuslääkkeen vaikutusta henkiseen suorituskykyyn (kognitio).

Saatatte soveltua tutkimukseen jos: • sairastatte toistuvaa keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta • olette 18–65 -vuotias • Teillä on hyvä yleinen terveys • ette ole raskaana ettekä imetä • ette sairasta muuta mielenterveyden häiriötä kuin masennusta • ette käytä säännöllisesti psyykenlääkkeitä tai liikaa alkoholia • ette saa mitään psykoterapiahoitoa sairauteenne Tutkimus kestää 12 viikkoa ja tänä aikana on 5 tutkimuskäyntiä ja yksi seurantayhteydenotto / -käynti. Tutkimus ja siihen kuuluvat vastaanottokäynnit sekä lääkkeet ovat potilaalle maksuttomia, myös kohtuulliset matkakustannukset korvataan. Suomessa tutkimuksesta vastaavana henkilönä toimii dosentti, psykiatrian erikoislääkäri Ulla Lepola Savon Psykiatripalvelu Oy:stä. Helsingissä tutkijalääkärinä toimii psykiatrian erikoislääkäri: • Anna Savela (anna.savela@pp.inet.fi), Lääkäriasema Klaara Keskus, Mikonkatu. Jos olette kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen, voitte ottaa yhteyttä: ma 3.12., ti 4.12. tai ke 5.12. klo 15–17 soittamalla maksuttomaan numeroon 0800-199299 tai kirjoittamalla yllä olevaan sähköpostiin.

JARNO MELA/LEHTIKUVA

Peruskorjaus. Kymmenien miljoonien hanke parantaa henkilökunnan työoloja. Myös rakennuksen perustuksia vahvistetaan.

Itsenäisyyspäivän jälkeen Presidentinlinnassa alkaa mittava peruskorjaus, jossa muun muassa parannetaan ilmastointia. Muutaman vuoden kuluttua Linnan juhlissa juhlitaan siis vähemmän hikisissä oltavissa. Remontin myötä helpotusta on tulossa myös Linnan henkilökunnan kohtaamiin arjen hankaluuksiin. Työolot kohenevat, kun valaistus uusitaan ja tilajärjestelyistä teh-

Juhlat tauolla?

Presidentinlinnaa korjataan isolla rahalla. Uudistuksissa parannellaan muun muassa 70-luvulla tehtyjä tilamuutoksia.

dään toimivampia. Lisäksi vahvistetaan huonokuntoisia perustuksia, uudistetaan talotekniikka, kunnostetaan pintoja sekä parannetaan kulkuyhteyksiä ja turvallisuutta. Remontille tulee hintaa kymmeniä miljoonia euroja, ja se maksetaan valtion bud-

Tapaturmaklinikka Kampissa

Tapaturmaklinikan tuki- ja liikuntaelimiin erikoistuneet ammattilaisemme korjaavat äkilliset ja ennalta arvaamattomat vahingot – isot ja pienemmät – asiantuntevasti ja joustavasti. Varaa aika soittamalla tai verkossa, pääset vastaanotolle nopeasti. alo Terveystalo Kamppi, Graniittitalo Sisäänkäynti Antinkatu 3 VARAA AIKA ja Jaakonkatu 3 terveystalo.com Avoinna 24/7 p. 030 6000*

TAPATURMAKLINIKKA avoinna myös viikonloppuisin ja pyhinä

jetista. Kustannusarvio tarkentuu alkuvuodesta. Ensi vuoden budjetissa remonttiin on varattu 21,7 miljoonaa. Presidentinlinna sijaitsee osittain kallion, osittain maanvaraisen laatan ja osittain paalujen päällä. Merenpuoleinen osa rakennuksesta

2013. Remontin vuoksi Linnassa ei ensi vuonna järjestetä itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa.

HARVINAISTA. Vastaanotto on järjestetty vain kerran muualla kuin Presidentinlinnassa. Vuonna 1972 juhlittiin Finlandia-talossa.

on vuosien varrella painunut merkittävästi savimaaperään, koska paalut eivät enää kanna. Myös Valtiosalin lattia on painunut toisesta päästä useita senttejä. Korjaustöiden aikana presidentti Niinistö saa väliaikaiset työtilat Helsingin kaupunginjohtajan virka-asuntoon Aleksanterinkadulle. STT

Tule tutustumaan uuteen liikkeeseemme Kamppiin!

QTimen kokeneet ammattilaiset loihtivat persoonallisuuttasi korostavan ja helppohoitoisen hiustyylin, samalla kun sinä nautit valoisan kampaamomme mukavuuksista – voit rentoutua töittesi lomassa pesupaikkamme hierovissa tuoleissa. Toteutamme Sassoon -filosofiaa, joten muotoilemme hiuksesi ainutlaatuista tyyliäsi sekä kasvonpiirteitäsi kunnioittaen. Tarjoamme sinulle taidokasta hiusmuotoilua, joka kestää myös arjessa!

Sassoon -leikkaus ja monisävyvärjäys

Tarjous koskee Junior Designereita. Kaikki mitä terveyteesi tarvitset

NAISTEN

99 €

(pitkäntukan lisä 20,-)

QTime Hair Design | www.qtime.fi 044 777 0776 Malminkatu 20, 00100 Hki Tällä kupongilla

Masennuksen oireita ovat: • mielialan lasku, mielihyvän ja kiinnostuksen väheneminen • unettomuus, väsymys • keskittymiskyvyn ja muistin huononeminen • ruokahalun muutokset • toimintatarmon väheneminen • toivottomuus, päätöksentekovaikeus • arvottomuuden ja syyllisyyden tunne • kuolemanajatukset

08

Presidentinlinnassa alkaa iso remontti

Puhelun hinta lankaliittymästä 8,28 snt/puhelu + 3,2 snt/min, matkapuhelinliittymästä 19,2 snt/min.

Tule mukaan haastavaan ja antoisaan vapaaehtoistyöhön rikos- ja riita-asioiden pariin Espooseen tai Lohjalle. Etsimme uusia sovittelijoita mukaan toimintaamme. Uusi kurssi on maaliskuussa 2013. Ilmoittautumiset viimeistään 18.12.2012 mennessä. Hakuohjeet: www.sovittelutoimisto.fi

% 0 5 NYT

JOULUMESSUT

81.

KERTA

5.-9.12.2012 WANHA SATAMA

34,-

(68,-)

34,-

(68,-)

3250 (65,-)

KATAJANOKKA

28,(56,-)

AVOINNA PÄIVITTÄIN KLO 10–18 Messulippu 5 , lapset 1

/0

Järj. Naisten Kulttuuriyhdistys ry Ilmainen bussikuljetus Kiasman edestä tasatunnein klo 10-16.

Mannerheimintie 8, puh. 010 6170 862 www.kenkamarski.fi Avoinna ark. 10 – 19, la 10 –17, su 13–17


UUTISET

09

Poliisi tutkii röyhkeää petossarjaa Vantaalla Epäily. Mies huijasi naiselta asunnon ja teki autokauppoja muiden nimissä.

Itä-Uudenmaan poliisi on tutkinut huijaussarjaa, jossa miehen epäillään tehneen autokauppoja baareista löytämiJunissa ja ratikoissa

Yhteislaulu raikaa raideliikenteessä

Lähijunissa lauletaan joululauluja maanantaina 10. joulukuuta. Ohjelmaa on aamun ja aamupäivän aikana Helsingin ja Vantaankosken välisissä M-junissa sekä N- ja K-junissa Helsingin ja Korson välillä. Junissa kiertää kaksi laulu- ja soitinryhmää säestämässä. Tempauksen järjestävät Suomen Lähetysseura, Vantaan seurakunnat ja VR. Joululauluja voi laulaa myös raitiovaunussa. Kulttuuriratikka liikennöi joulukuussa joululauluspårana. Spåran kyytiin pääsee 5.–21. joulukuuta keskiviikosta perjantaihin kello 15–18. Kauneimpia joululauluja ratikassa laulatetaan 7., 13., 14. ja 20. joulukuuta. METRO Ainoa suomalainen

Aallon kauppakorkea nousi sijan

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on kohonnut 21. sijalle Financial Times -lehden maanantaina julkistamassa European Business Schools 2012 -listauksessa. Aalto nousi viime vuodesta yhden sijan. Lehdessä oli listattuna 80 parasta eurooppalaista kauppakorkeakoulua. Aalto-yliopisto on ainoa listalla oleva suomalainen kauppakorkeakoulu. Pohjoismaiden kärkipaikkakin on Aallon ulottuvilla. Aalto hengittää niskaan Stockholm School of Economicsia, joka on edellisillä sijalla. Koko kisan ykkössija meni Espanjaan, IE Business Schoolille. Hopealla on HEC Paris Ranskasta. Ranking mittaa muun muassa kauppakorkeakoulusta valmistuneiden ura- ja palkkakehitystä sekä opetuksen kansainvälisyyttä. STT Itsenäisyyspäivä

Juhlallisuudet alkavat haudoilta

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi sytyttää kynttilät edesmenneiden presidenttien haudoilla keskiviikkona. Varsinaisen itsenäisyyspäivän juhlallisuudet alkavat perinteiseen tapaan lipunnostolla Helsingin Tähtitorninmäellä torstaiaamuna. Puoliltapäivin Helsingin tuomiokirkossa pidetään ekumeeninen jumalanpalvelus. Samaan aikaan Heikki Hursti järjestää köyhien linnanjuhlat. Itsenäisyyspäivä huipentuu Linnan juhliin, joita isännöi ensimmäistä kertaa presidentti Sauli Niinistö. STT

ensä ihmisten nimiin. Lisäksi poliisi epäilee saman vantaalaismiehen huijanneen naiselta asunnon. Poliisi pääsi jutun jäljille oman rikostiedustelunsa avulla. Rikoskomisario Juha Tuovinen kertoo, että mies etsi lähiöbaareista ihmisiä, joiden luottotietoja hän käytti hakiessaan rahoitusta autokauppoihin. Osa haamuostajista

tiesi, mitä oli tapahtumassa ja osa ei. Epäilty hankki rahoitysyhtiöltä mahdollisimman ison rahoituksen autokauppaan. Luottoa lihotettiin kaunistelemalla autojen tietoja. – Yksi autoista oli Volvo, jolla oli ajettu 400 000 kilometriä. Rahoitussopimukseen kilometreiksi tuli 80 000 kilometriä, Tuovinen kertoo.

Poliisi epäilee, että autokauppoihin osallistui pääepäillyn lisäksi työntekijöitä parista pienestä autoliikkeestä. Heitä epäillään törkeistä petoksista. Myös haamuostajia on kuultu rikoksesta epäiltyinä. Päätekijän epäillään tehneen kymmenkunta autokauppaa. Hän kiistää epäilyt. Autokauppojen lisäksi

miehen epäillään vieneen kodin iäkkäältä naiselta. – Nainen on saatu uskomaan, etteivät osakekirjat ole turvassa pankissa. Sitten epäilty varasti ne naisen asunnosta. Poliisi on takavarikoinut asunnon osakekirjat, ja ne palautuvat Tuovisen mukaan aikanaan takaisin naiselle. Poliisi arvioi huijaussar-

jan rikoshyödyn nousevan 200 000 euroon. TOMI ORAVAINEN/STT

Vanginvartijakin kärähti •

SAKKOJA. Tutkinnan aikana paljastui myös Riihimäen vanginvartijaa koskeva tietourkintaepäily. Petosjutussa hän ei ole epäiltynä.


UUTISET

na

suomalaisess

a 2012

SU

ww

OM

ALA

IS E N T YÖN

LII

TT

1

Ulkomaat kuvina

aj

Olemme

ka

s lus ou

mu

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. joulukuu 2012

O

w.s lu. uomalainenjou

Hauskin tapa aloittaa joulunvietto.

2

PÄIVÄRISTEILYTARJOUS

19

€ hlö

Tarjoushinta koskee vain uusia varauksia. Voimassa 19.12.2012 asti.

EcKERöbUffET

Joulupöytä

27

€ hlö

Hinnat voimassa ennakkoon ostettuna 23.12.2012 asti. Joulupöydän hinta sis. ruokajuomat.

REITTIMATKAT

24 24

Aikuiset alk.

Henkilöauto alk.

€/hlö suunta

€/hlö suunta

hOTELLIMATKAT

My City Hotel alk.

56 67

3

1

Turkki. Simpsonitsarja toi sakot tv-kanavalle

Turkin televisiota ja radiota valvova viranomainen on mätkäissyt Simpsonitsarjaa esittävälle CNBC-ekanavalle yli 22 000 euron sakot uskonnollisten arvojen halventamisesta. Sarjan jaksossa paholainen muun muassa pyytää Jumalaa keittämään hänelle kahvia. Suurin osa Turkin 75-miljoonaisesta väestöstä on muslimeja. STT-AFP-

Prinssi William ja herttuatar Catherine saavat lapsen, vahvisti Englannin kuningashuone maanantaina. Herttuatar Catherine on prinssin kanslian mukaan parhaillaan sairaalassa saamassa hoitoa vaikeaan aamupahoinvointiinsa. Kuninkaallinen perhe ja herttuattaren perhe ovat iloissaan uutisesta, sanottiin virallisessa ilmoituksessa. Ilmoituksen mukaan Kate joutuu olemaan sairaalassa useita päiviä, minkä jälkeen hän tarvitsee vielä lepoa, koska raskaus on vielä alkuvaiheessa. Brittilehti Telegraphin mukaan hovi ei aio paljastaa, miten pitkällä Catherinen raskaus on. Hovista on lehden verkkosivujen mukaan kuitenkin kerrottu, että raskaus ei ole vielä kestänyt kahtatoista viikkoa. William ja Kate vihittiin viime vuoden huhtikuussa Westminster Abbeyssä, minkä jälkeen arvailut perheenlisäyksestä alkoivat viipymättä. Sekä William että Catherine ovat 30-vuotiaita. Uudesta perheenjäsenestä tulee kolmas kruununperimysjärjestyksessä kruununprinssi Charlesin ja prinssi

Williamin jälkeen. – Olen ilahtunut uutisesta. Heistä tulee ihanat vanhemmat, pääministeri David Cameron kommentoi uutista tviitissään. Herttuatar nähtiin viimeksi julkisuudessa perjantaina kouluvierailun yhteydessä. Arvailut kuninkaallisesta tulokkaasta saivat pontta viime viikolla Williamin ja Catherinen Cambridgen-vierailun yhteydessä, kun pariskunnalle luovutettiin potkupuku. – Minä pidän huolta näistä,

€ hlö € hlö

Hinta sis. laivamatkat kansipaikoin, majoituksen 1 vrk/2 hh/hlö, hotelliaamiaisen. Hinnat voimassa 28.12.2012 asti.

bonusta matkoista ja laivaostoksista.

MATKAMYYNTI puh. 06000 4300 (1,75 €/puhelu+pvm/mpm.) Lähtöselvityksessä lunastetuista lipuista veloitamme 5 €/varaus. www.eckeroline.fi

3

Japanin viranomaiset määräsivät maanantaina maantietunneleiden kunnon tarkastettavaksi viikonlopun onnettomuuden jälkeen. Yhdeksän ihmistä sai surmansa, kun maantietunneli romahti sunnuntaina Tokion länsipuolella. Turman todennäköiseksi syyksi arveltiin ikääntyneitä kattorakenteita. STT-AFP

jaaja” viittauksena Williamin uraan helikopteripilottina. Pariskunta asuu nykyään Walesissa, missä William on pelastushelikopterin pilottina lennostossa. STT-AFP-REUTERS

Laki muuttui •

KRUUNU. Brittiläinen kansainyhteisö kumosi runsas vuosi sitten lain, joka kielsi naispuolisia esikoisia perimästä Englannin kruunua. Kuningatar Elisabet sai vuonna 1953 kruunun vain koska

Ruotsi

2

Japani. Maantietunnelit tarkistetaan turman takia

naureskeli William tuolloin. Samantha Hill oli kutonut itse potkuhousut prinssiparille odottamaan heidän esikoisensa syntymää. Asuun on kirjattu ”Isän pikku kakkosoh-

hänellä ei ollut veljiä. •

KATOLILAINEN. Samalla kumottiin myös kielto, jonka mukaan valtaistuinta ei voi periä katolilaisen kanssa naimisissa oleva henkilö.

DAUD YARDOST/AFP

Tukholmassa suuri sähkökatkos

Vatikaani. Paavi tviittaa usealla eri kielellä

Paavi Benedictus XVI liittyy yhteisöpalvelu Twitterin käyttäjäksi. Vatikaanin mukaan paavi aloittaa säännöllisen tviittaamisen 12. joulukuuta. Paavin viestit lähetetään kahdeksalla kielellä, mukaan lukien arabiaksi. Ensimmäisen viestinsä katolisen kirkon päämies lähettää itse, mutta sen jälkeen avustajat kirjoittavat useimmat tviitit. Paavin tunnus on @pontifex. Sana merkitsee paitsi paavia myös sillanrakentajaa. STT-AFP

ADRIAN DENNIS/AFP

Prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen vauvauutisia on odotettu Britanniassa.

REUTERS

Hinnat voimassa 29.12.2012 asti. Henkilöauton max. korkeus 1,9 m ja pituus 6 m.

Hotel Metropol alk.

William ja Kate saavat lapsen Vauvauutisia. Vakava aamupahoinvointi vei herttuattaren useaksi päivaksi sairaalahoitoon.

TALLINNAAN

alk.

2. MAX ROSSI/REUTERS 3. KAZUHIRO NOGI/AFP

10

Miinanetsijäkoirien koulutus kestää puolitoista vuotta.

Afganistan. Miinakoirat korvaamattomana apuna Kabulin keskustan tuntumassa sijaitsevassa miinanraivaus- ja koirakeskuksessa MDC:ssä käy vilske. Hoitaja heittää palloja ja kymmenkunta koiranpentua säntää niiden perään haukkuvana sekamelskana. Ylpeinä pennut tuovat pallot takaisin hoitajalleen. Palloleikki on osa koulutusta, jossa koirat oppivat taitaviksi miinanetsijöiksi. Koirat ovat arvokkaita apureita maassa, jossa tuhansia ihmisiä kuolee vuosittain maamiinojen tai tienvarsipommien takia. – Koirien käyttäminen apuna miinanraivauksessa on hyvin tehokasta, MDC:n koulutusjohtaja Abdul Jabar Baser sanoo. – Koirat löytävät miinat ihmisiä nopeammin. Ne löytä-

vät myös syvälle kaivettuja ja muovisia miinoja, joita metallinpaljastin ei huomaa. Vuosikymmeniä kestänyt sotiminen on jättänyt Afganistanin maaston täyteen vanhoja räjähteitä. Miinakoirat ovat korvaamaton apu sodan ruhjomassa maassa. Koirat opetetaan etsimään räjähteitä suorissa linjoissa kävellen. STT-AFP Miinakoirat •

200 KOIRAA. MDC:llä on noin 200 koiraa, enimmäkseen saksanpaimenkoiria ja belgianpaimenkoiria.

HAJUAISTI. Koirien tärkein valtti on niiden hajuaisti, sillä ne haistavat räjähteitä, joita koneet eivät tunnista.

Yli 80 000 kotitaloutta jäi maanantaina illansuussa ilman sähköä Tukholman eteläosissa. Syy harvinaiseen katkokseen ei vielä myöhään illalla ollut selvillä. Ensin sähköt katkesivat Farstassa, Gubbängenissä ja Hökarängenissä. Sen jälkeen katkos laajeni kaupunginosasta toiseen, kunnes sähköt olivat poikki noin 15 esikaupunkialueella. Kaukolämpö ja lämminvesijakelu keskeytyivät ilman sähköä jääneillä alueilla. Myös metroliikenne pysähtyi. STT-TT Australia

Krokotiili vei taas lapsen

Suistokrokotiili on syönyt yhdeksänvuotiaan pikkupojan Pohjois-Australiassa. Alkuasukasyhteisöön kuulunut lapsi oli uimassa lähellä Port Bradshaw’ta vajaat satakunta kilometriä etelään Nhulubuyn kaupungista, kun eläin hyökkäsi. Alkuasukkaat yrittivät paiskoa krokotiiliä keihäillä, mutta se veti lapsen syvään veteen ja sen jälkeen pinnan alle. Kyseessä oli jo toinen krokotiilin tappama lapsi Pohjois-Australiassa runsaan kuukauden sisällä. STT-AFP

Arabiemiraatit

Dubaissa kiistellään nettivalvonnasta

Dubaissa alkoi maanantaina kaksiviikkoinen maratonkokous, jossa on tarkoitus päättää internetin valvonnasta. Kansainvälisen televiestintäliiton ITU:n kokouksessa vastakkain ovat vapaata internetiä kannattavat ja toisaalta tiukempaa valvontaa tavoittelevat maat. Esimerkiksi Venäjä haluaa yksittäisille maille oikeuden säädellä internetliikennettä. EU ja Yhdysvallat taas haluavat säilyttää nykytilanteen. YK:n alaisen ITU:n kokoukseen osallistuu 193 maata. STT-REUTERS Intia

Prinsessa lapsenlikkana

Norjalainen homopari on saanut kuninkaallista lastenhoitoapua. Kruununprinsessa Mette-Marit matkusti lokakuussa Intiaan hoitamaan kolmeksi päiväksi kahta vastasyntynyttä, joiden vanhemmilla oli viisumiongelmia, kertoi HaugesundsAvis. Pariskunta on prinsessan ystäviä, joille sijaissynnyttäjä synnytti kaksoset. Intian viranomaisille ei kerrottu prinsessasta, ja klinikallakin vaaleaa naista luultiin lastenhoitajaksi. STT-TT-NTB


TARKAN TIKETTI TURKU HELSINKI ALK.

2€ 5€

32 ERI REITTIÄ

Mis sie tarviit oikei hyvää lehteä? täs siul on sellane! Lehti kertoo Suomen rakastetuimman kirjan ja elokuvan taustat. Millainen oli kirjailijalegenda Väinö Linna ihmisenä? Kuka oli oikea Koskela, jonka lauseita yhä toistelemme? ”Kyllä sen isän puheeksi tunnistaa”, kertoo tytär. Entä miten eli Rokan esikuva? Ilta-Sanomien erikoislehti kertoo myös Linnan joukko-osaston sotaretkestä, Edvin Laineen tavasta ohjata, naisesta joka teilasi Linnan kirjan sekä paljon muuta. Osta omaksesi, jotta tiedät enemmän klassikosta, jonka sielun me kaikki tunnemme.

Tiketit myydään verkkokaupasta. Kts. ehdot: www.eb.fi/tarjousliput

Löydä täydellinen lahja kaikille rakkaillesi Tectorista. iPodit alkaen 65 €, iPadit alkaen 339 €, Macit alkaen 1099 € Lahjat Apple-tuotteille alkaen 15 €

TM ja © 2012 Apple Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Tector. Sinun Apple-kauppiaasi. Lasipalatsi, Mannerheimintie 22-24, 00100 Helsinki (09) 3508 1730 │ Kauppakeskus Kluuvi, Aleksanterinkatu 9, 00100 Helsinki, (09) 3508 1770 │ Kauppakeskus Sello, Leppävaarankatu 3-9, 02600 Espoo, (09) 3508 1760 │ Yritysratkaisut, (09) 3508 1710 │ www.tector.fi

MYYDÄÄN YHDESSÄ ILTA-SANOMIEN KANSSA: IS:N HINTA + 2,90 €


2

URHEILU

URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. joulukuu 2012

Leijonat julki ilman pääluotsia

12

Jalkapallo MARKKU ULANDER/LEHTIKUVA

MARKKU ULANDER/LEHTIKUVA

Kurri tuuraajana. Moskovan-turnaukseen lähtee kuusi jääkiekkomaajoukkueen ensikertalaista.

Markku Kanerva.

Maastohiihto

Rahapula kutistaa joukkuetta Suomalaiset kilpailevat vain viiden hiihtäjän voimin maastohiihdon maailmancupissa Kanadassa ensi ja seuraavana viikonloppuna. Päävalmentaja Magnar Dalen (kuvassa) olisi mieluusti lähettänyt rapakon taakse isommankin ryhmän, mutta hän joutuu tasapainoilemaan eurojen kanssa. Maailmancup-pisteiden metsästys olisi ollut tarpeen, jotta hiihtäjäkiintiö kevätpuolen kisoissa pysyisi ennallaan tai paranisi. Naisista Kanadassa hiihtävät Anne Kyllönen ja Mona-Liisa Malvalehto. Miehistä rapakon taakse lentävät Anssi Pentsinen, Matias Strandvall ja Martti Jylhä. STT

Jääkiekko SM-liigan pistepörssin kärki:

1 2 3 4 5

Ilari Filppula Jokerit 14+21=35 Juha-Pekka Haataja Kärpät 18+16=34 Stephen Dixon Ässät 6+25=31 Sakari Salminen KalPa 16+14=30 Eric Perrin JYP 6+24=30

Jukka Jalonen saattaa olla näinä aikoina Euroopan jääkiekkovalmentajista kuumin nimi. Hän ei uuden seuratyönsä vuoksi päässyt maajoukkueen tiedotustilaisuuteen maanantaina, mutta Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola käänsi asian voitokseen. – Jalonen on Pietarissa, mutta sitäkin kovempi nimi esittelee nyt maajoukkueen, Kummola pohjusti. Ja niin näyttämölle astui päävalmentajan tuuraajana Jari Kurri. Kurri esitteli Moskovan-turnaukseen lähtevän kokoonpanon, jossa on peräti kuusi Leijona-ensikertalaista. Taistelutahtoa piisaa enemmän kuin NHL-tason taitoa. – Ei sillä taktiikalla hirveästi voita, että lähdetään vain puolustamaan, Kurri torjui epäilyt. – On painotettu roolitusta, että omilla vahvuuksilla mennään pelaamaan. Edellisturnauksessa kolme ketjua pelasi ylivoimaa. Roolitus oli hankalampi, nyt se on selkeämpi. Viime viikolla levinneen huhun mukaan Kurri olisi ollut lähdössä Jalosen apuvalmentajaksi Pietarin SKA:han. Se osoittautui ankaksi, mutta entisen NHL-tähden veri vetää selvästi piippuhyllyltä lähemmäs jään tasoa. – Tähän projektiin on sitouduttu olympialaisiin asti.

Kanerva jatkaa Paatelaisen aisaparina

Kalervo Kummola (vas.) ja Jari Kurri kertoivat maajoukkueen valinnasta. Ei jäälle

”Ei ihan luistimia ruveta teroittamaan.” Jari Kurri roolistaan

On rooli mikä tahansa, siihen sovitaan. Ei ihan luistimia ruveta teroittamaan, Kurri tarkensi. Moskovan-turnausryhmä on kokeilupitoinen, mutta Kurri painotti, että yksikään pelaaja ei kieltäytynyt kutsusta. – Se oli sovittu jo vähän

etukäteen, että pyritään rakentamaan joukkue siten, että nyt on mahdollisuus antaa näytönpaikkoja. Maajoukkueen ensikertalaisia ovat puolustaja Kristian Näkyvä (JYP), Atte Ohtamaa (Kärpät) ja Ilari Melart (HIFK) sekä hyökkääjät Ville Koho (SaiPa), Miika Lahti (JYP) ja Jere Sallinen (HPK). Heistä etenkin Melartin nimi herättää huomion. Syksyn kohuottelusta tulleen pelikiellon kärsittyään hän on kantanut suurta vastuuta HIFK-puolustuksessa. – Kuka tahansa on voinut

huomata, että aiemmin hän on kuluttanut jäähypenkillä liikaa aikaa ja keskittynyt epäolennaisuuksiin. Nyt fokus on olennaisessa, pelaa suuria minuuttia yli- ja alivoimaa, ja tuo semmoista jämäkkyyttä, Kurri luonnehti. Jatkossa Kurrille lankeaa entistä suurempi vastuu SMliigapelaajien seurannasta. Jalonen saa aitiopaikalta näkemystä KHL:ään. Tuoreessa turnausryhmässä pelaajia on SM-liigasta kaksitoista, KHL:stä yhdeksän ja Ruotsin Elitserienistä kaksi. STT

Puolustaja Erosen maali nosti Jokerit sarjakärkeen Jokerit löi jääkiekon SM-liigassa maanantaina Pelicansin 1–0 ja nousi voitollaan Kärppien ja KalPan ohitse sarjajohtoon. Helsinkiläisen kotijoukkueen maalista vastasi puolustaja Teemu Eronen, joka viimeisteli ratkaisuosumaksi osoittautuneen maalin avauserässä. – Olen tyytyväinen tulokseen, ja se oli paljon Eero Kilpeläisen ansiota, Jokerien päävalmentaja Tomi Lämsä kiitteli kauden neljännen nollapelinsä pelannutta maalivahtia. Toisen erän seuratuimmaksi tilanteeksi muodostui Jarkko Ruudun 25. minuutilla melkein tekemä maali. Videotarkastelun jälkeen maali todettiin potkaisemalla tehtyksi. Viimeisessä erässä Kilpeläinen torjui 11 laukausta, kaikkiaan 34 kertaa kiekon pysäyttänyt Pelicans-vahti Ondrej Pavelec enää kolme. – Onnistuimme puolustamisessa, kun meille tehtiin vain yksi. Kolmannessa erässä meillä oli sitten muutama läheltä piti -tilanne, Pelican-

PEKKA SAKKI/LEHTIKUVA

Tulospörssi

Teemu Eronen ja maalivahti Eero Kilpeläinen olivat Jokerien voimahahmot.

sin valmentaja Kai Suikkanen totesi. Suikkanen myönsi, että jälleen onnistunut Pavelec on enää kahden ottelun verran Pelicansin miehistössä.

– Huippumaalivahti, ei ole valittamista. Hän antaa meille mahdollisuuden voittaa, olisimme halukkaita jatkamaan hänen kanssaan, mutta jos koko NHL-kausi peruuntuu

JÄÄKIEKKO SM-liiga Jokerit–Pelicans... 1–0 (1–0, 0–0, 0–0) Jokerit 29 14 4 4 7 84–73 54 KalPa 29 13 5 4 7 85–69 53 Kärpät 29 13 5 3 8 92–68 52 SaiPa 28 13 4 3 8 80–82 50 JYP 28 14 2 3 9 81–69 49 HPK 29 10 8 3 8 84–70 49 Tappara 29 12 3 4 10 89–80 46 Blues 29 11 2 5 11 81–82 42 Ässät 28 10 5 1 12 81–68 41 HIFK 28 11 1 5 11 71–71 40 Lukko 29 11 1 3 14 71–82 38 TPS 27 6 5 6 10 66–78 34 Pelicans 29 6 3 3 17 75–105 27 Ilves 27 4 3 4 16 57–100 22 Seuraavat ottelut: 5.12. JYP–Blues, TPS–Pelicans, Jokerit–KalPa, Ilves–Tappara, SaiPa–HIFK, 7.12. KalPa–Ilves, JYP–SaiPa, Lukko–Ässät, HIFK–HPK, Tappara–TPS, Jokerit–Kärpät, 8.12. Pelicans–KalPa, SaiPa–Kärpät, Ässät–Blues, HPK–Tappara, TPS–Jokerit, Ilves–HIFK, 18.12. Lukko–Jokerit, Tappara–Ässät, Blues–JYP, SaiPa–Ilves, Kärpät–KalPa, HIFK–TPS, Pelicans–HPK, 19.12. Jokerit–Blues.

niin he (NHL-vahvistukset) alkavat pyytää palkkaa, Suikkanen taustoitti. STT

Valmentaja Markku Kanerva jatkaa ensi vuonnakin jalkapallon miesten A-maajoukkueen valmennuksessa. Palloliitto julkisti maanantaina Kanervan jatkosopimuksen ensi vuodesta. Kanerva, 48, toimii A-maajoukkueen päävalmentajan Mixu Paatelaisen alaisuudessa. Lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluu kouluttaminen Euroopan jalkapalloliiton Uefan pro-, A- ja B-tasolla. Pelaajaurallaan 59 Amaaottelua pelannut Kanerva siirtyi maajoukkuevalmennukseen vuonna 2004. STT Jalkapallo

Junioripelaajien pahoinpitelemä tuomari kuoli Sunnuntaina pelatussa juniorien jalkapallo-ottelussa pelaajien pahoinpitelemäksi joutunut avustava erotuomari Richard Nieuwenhuizen kuoli maanantaina vammoihinsa. Hän oli kuollessaan 41-vuotias. Osa Nieuw Sloten -joukkueen pelaajista hyökkäsi Buitenboysiä vastaan pelatussa ottelussa Nieuwenhuizenin kimppuun. Päähänsä iskuja saaneen erotuomarin vointi heikkeni muutama tunti tapahtuneen jälkeen. Poliisi pidätti maanantaina kolme Nieuw Slotenin 15–16-vuotiasta pelaajaa. METRO-STT-AP Salibandy

Ruotsi latoi hurjat voittoluvut Unkaria vastaan Ruotsin tahti salibandyn MM-kisoissa on ollut kisojen kahtena ensimmäisenä päivänä musertavaa. Avausottelussaan Puolan 14–3 voittanut kuusinkertainen maailmanmestari musersi toisessa pelissään Unkarin luvuin 33– 2. Kahden ottelun maaliero 47–5 kertoo kaiken kisojen tasoeroista. – Luulimme, että Unkari olisi parempi, päävalmentaja Jan-Erik Vaara ihmetteli. Kaikkien aikojen MMennätys jäi Ruotsilta kuitenkin tekemättä. Kaksi vuotta sitten sinikeltaiset höykyttivät Australian 39–1. STT-TT


URHEILU

13 www.facebook.com/urheiluhallit

JUSSI NUKARI/LEHTIKUVA

Jalkapallo

Halstin ura jatkuu Malmön riveissä

Klubi aloitti treenit

Maajoukkuepuolustaja Markus Halsti jatkaa Ruotsin Allsvenskanissa pelaavassa Malmö FF:ssä Halsti allekirjoitti maanantaina seuran kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen. Sopimusneuvottelujen aloittaminen venyi. Halstin mukaan pientä pohtimisen aihetta tuli sen myötä, että päävalmentaja Rikard Norling näkee hänen pelipaikkansa jatkossakin keskikentällä. Uuteen rooliin Halsti joutui ensi kertaa vasta menneenä kesänä. STT

Hallitseva jalkapallon Suomen mestari HJK aloitti maanantaina harjoittelun tulevaa kautta varten marraskuun kestäneen loman jälkeen. Harjoitukset pidettiin Talin jalkapallohallissa. Ensimmäiset treenit veti uusi päävalmentaja Sixten Boström, ja mukana oli luonnollisesti myös kansainvälisiltä kentiltä kotimaahan palannut hyökkääjä Mikael Forssell (oik.). METRO

L a h ja

en - Pre s kor tti

tkor t

a - G if t c

rd

Lahjaksi kuntoa t jja h hyvää ää oloa l Anna Ovenian Isännöidä.

Anna vapaus valita Vaihtoehtoina kuntosali, ryhmäliikunta, uinti, uimakoulut, sulkapallo ja erilaiset kurssit. Lahjakortin voi ostaa paikan päältä tai kätevästi webistä www.urheiluhallit.fi/lahjakortti Lataa kortille haluamasi summa.

UUTT

Pyydä tarjous!

A!

Lahjako Lahjakortia voi käyttää mm. kertamaksuihin ja sarja-/kausikorttien ostamiseen tai osamaksuna.

www.oveniaisannointi.fi www.urheiluhallit.fi

Kallio • Kontula • Malmi • Mäkelänrinne • Pasila • Siltamäki • Töölö • Vuosaari

Voita VIP-matka Bayer Leverkusenin peliin ja tapaa Sami Hyypiä! Oletko sinä se onnellinen, joka matkustaa ystävänsä kanssa Saksaan katsomaan paikan päälle Bayer Leverkusenin peliä ja tapaamaan Sami Hyypiän? Osallistu kilpailuun nyt!

Matkalle keskieurooppalaisiin huipputunnelmiin!

Pääsette nauttimaan suuresta urheilujuhlasta, nähtävyyksistä, ostosmahdollisuuksista ja hyvästä ruuasta. Leverkusen sijaitsee Reinin upeissa maisemissa, Kölnin ja Düsseldorfin välissä.

OSALLISTU NYT: www.veikkaaja.fi/kisa


+ TRENDIT Lumia kirii

iPhone 5 suosituin Applen uusin iPhone rynnisti marraskuussa myydyimmäksi puhelimeksi. DNA:n, Soneran ja Elisan tietojen mukaan jokaisen operaattorin myydyin laite oli Applen iPhone 5. Nokian uutuus Lumia 920 herätti myös asiakkaiden kiinnostuksen. Operaattoreiden mukaan iPhonen myyntiä on ryydittänyt sen saatavuus marraskuussa. Nokian uusi Lumia on kärsinyt siitä, että Nokialla on ollut vaikeuksia saada laitettaan myyntiin. STT

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. joulukuu 2012

Metallista ja pitsistä piristystä pimeyteen Juhlan tunnelmaa. Joulujuhliin on mukava pukeutua omaa ja toisten mieltä piristäen. Trendikkäät suosivat nahkaa, metallia ja pitsiä. Jouluaikaan on lupa pukeutua näyttävän juhlavasti. Miesten tämän talven juhlamuodissa nähdään raitoja, ruutuja, nahkaa ja sinapinväriä. Myös naisten pukeutumisessa suositaan nahkaa niin vaatteissa kuin

asusteissakin. Trendikkäitä ovat myös metalliset materiaalit, läpinäkyvyyttä tuovat pitsit ja pitkät mekot. Supernaisellisten muotojen suosio ei osoita laantumisen merkkejä. ANNA SOKOLOWSKI

TRENDIT

1

KEVIN WINTER/GETTY IMAGES

METALLIVÄRIT

Kimallus ja säihke kuuluvat talven tärkeimpään juhlakauteen. Olipa suosikkisi sitten kulta, hopea tai pronssi, kaupat ovat nyt täynnä metallinvärisiä vaatekappaleita. Voit korostaa muotojasi vaikkapa olkaimettomalla mekolla Halle Berryn tapaan. Jos mielesi ei kuitenkaan tee erottua joukosta, keskity sen sijaan meikkiin. Metallinen luomiväri antaa katseelle ytyä.

JEMAL COUNTESS/GETTY IMAGES

Halle Berry.

2

JASON MERRITT/GETTY IMAGES

Penelope Cruz.

Elinvoimaisen hehkuvat värit hallitsivat vahvasti kesän pukeutumista, ja ne on mukautettu myös talven loistokkaaseen juhlamuotiin. Naisten iltamuodissa nähdään aaltoilevia mekkoja naisellisilla leikkauksilla, kun taas arkeen sopivat pitkähihaiset mallit. Mekolle saa helposti lisähohtoa runsailla asusteilla. Naisellista linjaa edustaa esimerkiksi Penelope Cruzin vaaleanpunainen unelma.

3

NAHKA

JUHLAMUOTI

Varaa aika asiantuntijalta sovitukseen P. 09-6126290

14

Khloe Kardashian.

forum on avoinna joulukuussa sunnuntaisin klo 12-20.

Su 9.12. KLO 18-20 KaiKKi NOrmaaLihiNtaiSEt tuOttEEt

-20%

JaCK & JONES / ONLY / vErO mOda: forum / mannerheimintie 20 / helsinki

Nahkaa nähdään monessa tämänkin talven vaatteissa ja asusteissa. Se kuuluu perinteisesti kylmempien kausien pukeutumiseen, mutta nyt huomiota herättää varsinkin punainen nahka, joka poikkeaa jännittävästi perinteisestä tyylistä. Mustaan nahkaan luottaa muiden muassa yhdysvaltalainen yrittäjä ja seurapiirijulkkis Khloe Kardashian. Myös kiiltonahka on tehnyt todellisen läpimurron kansainvälisten suunnittelijoiden talvimallistoissa.


VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. joulukuu 2012

15

Kotikadun lopettaminen jätti Puotilalle tyhjän olon

VESA MOILANEN/LEHTIKUVA

Reaktio mietityttää. Kotikadun viimeinen jakso näytetään tällä viikolla.

Jukka Puotila seisoo yksin lavalla ja miettii, miten hän tästä selviää. Täpötäysi Espoon kulttuurikeskus on valmiina nauramaan Puotilan vitseille. Olo on täysin tyhjä. Kävellessään lavalle hänen teki mieli vain kääntyä takaisin. Tuntia aikaisemmin oli kuvattu Kotikadun viimeinen jakso, ja pitkäaikaisin kotimainen draamasarja oli tullut päätökseen. 17 vuotta ja 588 jaksoa. Viimeinen kuvausviikko lokakuun lopulla oli ollut niin täynnä jäähyväisiä, että Puotila, 57, ei muista mitään viimeisestä kohtauksestaan. Paitsi sen, että se kuvattiin hänen roolihenkilönsä, juristi Pertti Mäkimaan, kotilavasteissa. Sarjan alettua syksyllä 1995 Puotila ei olisi uskonut sen jatkuvan näin kauan. – Ajattelin, että jos kolme vuotta tätä tekisi. Olin juuri saanut päätökseen sketsisarja Tsa Tsa Tsaan, eikä minua huvittanut yhtään tehdä viihdettä, Puotila muistelee. Tieto sarjan lopettamisesta tuli vuosi sitten, mutta se ei Puotilan mukaan laskenut työryhmän motivaatiota. Viimeinen vuosi haluttiin tehdä mahdollisimman hyvin loppuun asti. – Aluksi vuosi tuntui pitkältä ajalta, mutta loppua kohden päivät hupenivat todella nopeasti. Satapäinen yleisö katsoo edelleen Puotilaa herkeämättä. Tekisi mieli karata, mutta kun ei voi. Mikin edessä hänet valtaa täydellinen rauha, ja show voi alkaa. Puotila tempaa heti yleisön mukaansa, ja hän unohtaa hetkeksi koko Kotikadun. Puotila ei ole koskaan tyytynyt pelkkään yhteen rooliin. Sketsisarjojen ja imitaa20 000 euron palkinto

Kerkko Koskinen pääsi loppusuoralle

Kaksi suomalaista artistia kisaa loppusuoralla Nordic Music -palkinnosta. Kerkko Koskinen Kollektiivi -albumin ja Pää kii -yhtyeen Pää kii -levyn lisäksi palkintoa tavoittelee kymmenen albumia. Paras pohjoismainen albumi -kilpailun voittaja julkistetaan Norjassa 14. helmikuuta. Palkinnon arvo on 20 000 euroa. STT Toukokuussa Helsingissä

Lapsipotilaiden hyväksi konsertti

Lastenklinikoiden kummit ry järjestää toukokuun 23. päivä perinteisen hyväntekeväisyyskonserttinsa lapsipotilaiden hyväksi Helsingin areenalla. Esiintyjät julkistetaan ensi vuonna. Tapahtuman suojelijana toimii Vesa-Matti Loiri. STT

3 VIIHDE

Leffat top 5 Katsotuimmat elokuvat 30.11.–2.12.

1 2 3 4 5

Jukka Puotila sanoo, että Kotikadun päättyminen ei ole hänelle töiden kannalta niin dramaattista Kansallisteatterin vakipestin takia.

tiokiertueiden lisäksi hän on ollut Kansallisteatterin vakituinen näyttelijä vuodesta 1984. Teatterissa ja televisiossa näytteleminen samaan aikaan vaati joustamista myös Kotikatua tuottaneelta Yleltä. – Aikamoista aikatauluhelvettiä se oli välillä. Näin

jälkikäteen ajateltuna olen kuitenkin onnekas, että sain tehdä teatterin ohella näin pitkän rupeaman televisiossa. Kaksituntinen julkkisten matkiminen ja yleisön naurattaminen on ohi. Koko yleisö nousee ylös hurratakseen

Puotilalle. – Sain yleisöltä tukea juuri oikealla hetkellä. Se oli yksi urani huippuhetkistä, Puotila muistelee. Kotikadun viimeinen jakso näytetään 8. joulukuuta. Puotila katsoo sen Ylen Isossa Pajassa fanien ja tuotanto-

Puotilan uran huippuhetket •

FANIT. ”Mieleenpainuvimmat hetket liittyvät ehdottomasti faneihin. Jos yleisö voi unohtaa arjen ankaruuden vähäksi aikaa, tiedän tehneeni sen arvoista työtä.” PALAUTE. ”Erään show’n jälkeen teatterin vahtimestari tuli kertomaan kiihtyneenä, että katsoja haluaa lähettää

terveisiä. Hänelle oli luvattu puoli vuotta elinaikaa, mutta nyt hänestä tuntui, että hän sai puoli vuotta lisää.” •

TARKAT KATSOJAT. ”On mukava huomata, miten tarkkaan ihmiset katsovat. Kun roolihenkilöni Pertti Mäkimaa toipui auto-onnettomuudesta, peilasin näyttelemisessä isäni aivoinfarktia. Eräs katsoja

tunnisti sairauden piirteet ja tuli kysymään minulta asiasta.” •

HAAVE. ”Haaveeni on olla uudelleen mukana Kuka pelkää Virginia Woolfia -näytelmässä. Vuonna 1986 olin nuoren pariskunnan miehen roolissa, mutta nyt voisi olla jo aika näytellä vanhempaa miestä, Georgea.”

”Voi olla, että katsojat muistavat minut aina Pertti Mäkimaana.” Jukka Puotila

porukan kanssa. Häntä mietityttää varsinkin fanien reaktio. – Jotkut ovat katsoneet joka ikisen jakson. Osa on niin kovia faneja, että elämä pitää rakentaa uudestaan. Uudelleenjärjestämistä vaatii myös näyttelijän elämä. Kotikatu vei keskimäärin kolme päivää Puotilan viikosta. Hän toivoo nyt pääsevänsä useammin teatteriin katsojan roolissa, kun vapaaaikaa tulee lisää. ANNIKA MARTI-

Suomessa ja Briteissä

SARI GUSTAFSSON/LEHTIKUVA

Joulu näkyy levymyynnissä

Twilight – Aamunkoi 11 873 Koskemattomat 5 350 Hotel Transylvania 4 165

PARASTA

POKKARINA

Tulossa elokuv ana 21.1 2.

Yann Martel

Piin elämä

Joulu näkyy jo levylistoilla. Viikonvaihteessa Michael Bublen Christmas nousi brittilistan sijalle neljä ja Rod Stewartin Merry Christmas Baby sijalle viisi. Suomessa Juha Tapion Joululauluja on neljäs, Samuli Edelmannin Hiljaisuuden valo – Joululauluja viides ja Jarkko Aholan Ave Maria kuudes. Kärjessä on tv-sarjan Vain elämää esityksistä koottu albumi. STT

Nuori poika ja bengalintiikeri pelastusveneessä aavalla merellä 227 vuorokautta. Yann Martelin tarina saa uskomaan uskomattomaan.

Piin elämä on suurenmoinen kirja. Se on tuore, omaperäinen, älykäs, monipolvinen ja täynnä lumoavaa rakkautta.

Miljoonasateesta tuttu

Tämän vuoden 15 000 euron taiteen valtionpalkinnot saivat muusikko Heikki Salo sekä kulttuuritapahtumia järjestävät Piknik Frequency ry ja Saamelaistaiteen tukiyhdistys ry. STT

Viisi legendaa (kuva) 12 032

Kotikatu muistetaan

KAINEN/STT

Heikki Salo sai palkinnon

Skyfall 19 004

Margaret Atwood

Putous ryöpsähtää tammikuussa

Viihdesarja Putous palaa ruutuihin tammikuussa. Neljännellä tuotantokaudella ovat mukana Jaakko Saariluoma (vas.), Armi Toivanen, Iina Kuustonen, Jukka Rasila, Jussi Vatanen, Riku Nieminen, Krista Kosonen ja Aku Hirviniemi. MTV3:n sivuilla kisailijat vielä panttaavat tulevia hahmojaan. Krista Kosonen kertoo sketsihahmonsa kulkevan pimennossa kohti Putousta. – Sitä ajattelee, että se on valmis ja kuvittelee olevansa hirveän hauska, mutta kaksi viikkoa ennen kuin hahmon pitäisi olla valmis tajuaa, ettei tässä ole mitään. Ohjelman vastaavana käsikirjoittajana toimii Miika Nousiainen ja ohjaajana Tuomas Summanen. METRO-STT


VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. joulukuu 2012

16

Duo saa väistyä soolojen tieltä

PÄIVÄN DIILI Jogo, Frozen Yogurt Bar

Jogo Premium yogurt 300g Kokoa mieleisesi annos eri mauista

-50% VAIN TÄNÄÄN

3,15€ Norm. 6,30€

Osta diili osoitteesta

www.offerium.fi

RÄHINÄ RECORDS

Tauko. Fintelligens jättää jäähyväiset – mutta vain toistaiseksi.

Suomi-hiphopin pioneeri Fintelligensin ensimmäisen levyn julkaisusta tulee ensi vuonna kuluneeksi 15 vuotta. Juhlatuuletusten ja -konserttikiertueen sijaan Iso H ja Elastinen päättivät kuitenkin laittaa pillit pussiin ja hinata yhtyeensä määrittelemättömäksi ajaksi telakalle. Lopettamisellako vannoutuneet fanit siis palkitaan? – Lapsuudesta asti mukanani on kulkenut sanonta ”älä koskaan sano ei koskaan”, joten tässäkään tapauksessa en voi sanoa ettemmekö koskaan enää palaisi, Iso H nauraa ja selväksi käy, ettei Fintelligens todellakaan ole häipymässä kuvioista ikuisiksi ajoiksi. – Meillä on Elastisen kanssa vielä useita yhteisiä haaveita siitä, mitä voisimme tehdä. Osaa ideoista, joita emme ole vielä päässeet yhdessä tekemään on ehkä jopa vähän säästelty seuraavaa Fintelligens-levyä varten, Iso H myhäilee, muttei suostu paljastamaan, mitä nämä ”salaiset visiot” ovat. Eikä vielä tarvitsekaan, sillä nyt herrojen on aika keskittyä sooloprojekteihinsa. Yhtyekumppaninsa Elastisen kanssa myös yhtiökumppanina Rähinä Recordsilla hääräävän Iso H:n sormet syyhyävät halusta päästä työstämään iki-

Iso H uskoo Fintelligensin menestysreseptin olleen vankkumaton luotto omaan juttuun. Seuraava sukupolvi

”Aion ehdottomasti opettaa tyttäreni räppämään!” Iso H

omaa materiaalia. – Taiteilijasielun on välillä vaikeaa pitää näppinsä erossa toisen tekeleestä niin, ettei sitä sotke liikaa. Toisaalta muiden juttuja työstäessä sitten inspiroituukin todella paljon omaan tekemiseen. Siihen pitää vain varata aikaa, hän

jatkaa viitaten Fintelligensin edellisen taukoon. Vuonna 2003 alkaneen viiden vuoden paussin aikana Elastinen tahkosi kolme soololevyä. Iso H sai aikaan yhden. Vahingosta viisastuneena hän kertoo virnistäen olevansa nykyään hyvin varovainen siinä, mitä lupaa yhtiökumppaneilleen aikataulullisesti. Nyt perheen hankkineen räppärin elämäntilanne on tosin varsin toinen, ja arjessa on uusia asioita inspiroimassa. – Isäksi tulo muuttaa prioriteetteja todella paljon. En-

GEORGE THOROGOOD LIPUT 60 / 70 *

* Kampanjahinta 60,00 joulukuun erikoisennakolle. Ennakkolipun hintaan lisätään lippukaupan toimituskulut.

simmäistä kertaa elämässäni on asioita, jotka motivoivat minua todella paljon, Iso H hymyilee. – Kaksivuotias tyttäreni on hulluna AnkkaRäp-ohjelmaan ja hän hiffailee nyt jo musiikkia ja rytmiä. Aion ehdottomasti opettaa hänet räppämään!

IDA KARIMAA

ida.karimaa@sanoma.fi

Fintelligens viimeisellä keikallaan Rähinä Live -tapahtumassa Nosturissa keskiviikkona 5. joulukuuta klo 20. Liput 18 e.

HOHOHO! JOULUN ERIKOISENNAKOT MYYNNISSÄ 1.-31.12. MENOLIPPU.FI

& THE DESTROYERS

29/6/2013 PÄÄKONSERTTI

VANHANKYLÄNNIEMI

JÄRVENPÄÄ Tapahtumaa rakentamassa:

.FI IN THE MOOD SINCE 1978


LUKIJAT TEKSTIVIESTIT •Nokikana: Sun verorahat ei oo korvamerkattu lapsille, joten maksat myös juoppojen, narkkien ja muiden itse itsensä pilanneiden löhöilevää elämää. Vanhennuttuasi osa niistä lapsista maksaa sinun, mahdolliset sairaala- ja eläkekulusi. Neuvo miten toimia orvoiksi ja puoli orvoiksi jääneiden kohdalla, pitääkö sellaiset poistaa, ja minne. Eniten pannuttaa, että lapsilisiä saavat myös ne, joilla on varaa laittaa ne säästöön lapselle täysiikäisyyden pesämunaksi, samaan aikaan kun osa lapsista maassamme sairastelee huonon ja riittämättömän ravinnon takia. PÄÄSKY •Muuttaisin mielelläni Kruunuvuoreen. KUKA KAVERIKSI SILTAA YLITTÄMÄÄN?

•Kun porvari Kataista nyt mielistellään maailmalla rahamaakarina, että älä tee uraa köyhtyvän Suomen selkänahalla. PORVARIT KERÄÄ VIHOLLISIA ITSELLEEN

•Junnun sanoituksien helmiä, onko ihmiselläsi lämmin ollut vain käsi. ÄIDINKIELI, NARSUN ISÄN MIELITIETTY.

•Kysyjälle: Nousen busseissa istuimelta vasta, kun se on pysähtynyt, koska niitä ajetaan holtittomasti jammaten, eikä vanhus pysy pystyssä käytävällä ehjänä. KOKENUT

•Yksi kunta, joka ratkaisee EU:n ongelmat – ja ihmiskunnan ongelmat, mikä? ’Tulkoon sinun valtakuntasi’, ensin oli. ’Olkoon sinun nimesi pyhitetty’. RUKOUS •Olen aineellisesti varaton oloneuvos ja henkisesti täysin poikki. Minne lomalle? HURSKAS KURJUUS A.D. 2012

•Onneksi edes yksi on oikeaa mieltä YK:n tarkkailijamaasta. Luo ja varjelkoon! Ja seur. kai ehdotetetaan toista rauhan maata P-Koreaa ja Irania kenties? TV JA RAUHA PÄÄLLE MAAN

•Harhoihin jääminen on mielestäni täysin omavalintaista. Totuus ja rauha löytyy selvittelemällä asiansa kahdenkesken. Ajan on vain annettava hoidella haavoja tavoittamisen osoittautuessa mahdottomaksi. T

eläintensuojelijat olisivat hänen kaltaisiaan murhanhimoisia typeryksiä. Tämän seurauksena onkin yleisessä mielipiteessä jo tapahtunut jyrkkä muutos luonnonsuojelun vastaiseksi.

•Nuoresta lähtien lähinnä sähköisiä viestimiä käyttävät eivät osaa kirjoittaa tai lukea käsinkirjoitettua tekstiä. Siinä taas yksi selitys miksi postit ei mene perille. Kyllä on törkeää, että niin paljon ihmisten posteja katoaa. BOIKOTOIKAA EDES POSTIN

•Fin: Kiitos huomioinnista! Mitä muuten kuuluu töihin? Joulupukki muutaman suukon sai. Tyydytettävästi. NIMETÖN

MYYMÄLÖITÄ

•Teinit, jotka leikitte laservaloilla metrossa, ymmärrättekö että se voi olla vaarallista, esim. vahingoittaa toisten silmiä. Valoja on eri vahvuisia, eikä niistä voi varmasti tietää. HÄVITTÄKÄÄ VALOT JA HANKKIKAA ELÄMÄ

•Kyllä on Suomen työikäinen kansa saamatonta, kun ei saada esim. yleislakkoa aikaiseksi. Kotimaassa, jossa olemme asiamme hoitaneet hyvin, lopetetaan nuorten ammattikoulutuspaikkoja, lasten ja vanhusten hyvinvointia alasajetaan. Kansaa aivopestiin, että jos noita maita ei pelasteta vienti tyrehtyy. Totuushan on ollut kautta historian kysynnän ja tarjonnan laista. Ei sitä hallitus päätä. On käsittämätöntä ajaa oma kansa lusmujen takia kurjuuteen. MUMMO •Pyöräilijät! Vaihtakaa vilkkuvat pyöränvalonne tavallisiin. Kirkkaat, vilkkuvat valot ovat vastaantulijalle erittäin ikävät. Migreeni iskee ja epileptikot kärsivät. HUOMIOIKAA TOISET KULKIJAT •Fin: Kyllä Halloween-hahmot häviää minun pimeille riivaajille. FIAT LUX, JALOKIVI •Turkisten vastustaja on luonnon vihollinen numero 1. Hän kiduttaa ja tappaa eläimiä, aiheuttaa tuhoa Suomen luonnolle ja vaatii kaikkien tarhaeläinten tappamista. Kaiken huipuksi hän valehtelee olevansa eläintensuojelija, tarkoituksenaan uskotella, että myös

LUONNONSUOJELIJA

•Jyrki Sukula, upeaa työtä! Kuppilat kuntoon on 2. paras ohjelma Vain elämää jälkeen. Olisipa äitisi saanut nähdä kuinka upea ja menestyvä poika hänellä on (vaikka kyllä hän näkee sieltä jostain). Olet Jyrki kyllä uskomaton. Kiitos hyvästä ohjelmasta. HELENA •Nimetön: Totuus on etsimisen arvoinen, tärkeä ja rakas, vaikea selvittää. KERTOISITKO TOTUUDEN?

•Se on tietysti hyvä, jos rikollisliigojen jäseniä saadaan kalterien taakse. Nykyisillä humaaneilla ja inhimillisillä laeilla ja rangaistuksilla ei kuitenkaan saada paatuneita rikollisia koskaan kuriin. NIMETÖN

pärille, kuin laastarin, kyl pysyy, ei liian tiukkaan, et veri kiertää. LIISA

•Tota niin se on sillee et niinku miks ei siis ihmiset sillee niinku osaa puhuu? Et siis niinku onks äikäntunnit jääny vähii? Onks vähä järkee ja sillee? JOSA •Suhteetonta, rattijuoppo ajoi nuoren tytön kuoliaaksi. Tuomio vajaa 3 vuotta, menettää vapautensa noin vajaaksi 2 vuodeksi. Uhri menetti koko elämänsä, vanhemmille loppuelämäksi surua, onko tuomio oikea! MAAN KANSA

VVO:n vuokra-asunto on turvallinen asua ja asioiminen on helppoa ja vaivatonta. Tutustu asuntotarjontaamme ja täytä asuntohakemus jo tänään: www.vvo.fi.

n allillaa Asiat m

•Aina ei huomaa, että nyt! Elämä välillä ihmettelyä. NIMETÖN •Arvoisat bussikuskit, ajakaa bussi lähelle laitaa niin, että huonojalkaset ja -selkäset pääsee ilman hyppyä kyytiin ja pois, puhumattakaan vaunuista. Jos et osaa ajaa pysäkille, et ole ammattitaitoinen. Laske myös lattia nyt, kun alkaa liukkaat. Voi hyppy tulla kalliiksi. MATKUSTAJA Ristikon ratkaisu

•Rautatientorin pyörät myyntiin! Mitä niitä kaupungin varastoon siirtämään! Yleensä huolimattoman, välinpitämättömän omistajan pyörät parkissa kesät talvet, eikä niitä omistaja välitä hankien alta siirrellä! Joten miks’ kaupunki! LAVALLE VAAN

Tule kokemaan joulun tunnelma Seurasaareen!

•Meillä on yli miljoona yksin elävää, mutta vain lapsiperheiden ongelmista puhutaan. Toimeentulotuen saajista 71 % asuu yksin, ja monet ongelmat kasaantuvat tälle miljoonajoukolle. NIMETÖN

SEURASAAREN JOULUPOLKU sunnuntaina 16.12. klo 13–17

•Ku kynsi halkeaa lihaa myöten, laastarit ei pysy kauaa, laita ilmastointiteippiä, pala kynnen suuntaisesti ja toinen pala ym-

HALUATKO RAHAA! Vuokraa myyntipaikka meiltä ja tuo tarpeettomat tavarasi hinnoiteltuna meille.

JA KAUPPA KÄY... Katso netistä lisää.

Joulupolku tuo joulumielen pienille ja isoille. Tapahtuma on täynnä sadunhohtoista ja luonnonläheistä toimintaa lapsille ja lapsenmielisille. Päälle lämpimät vaatteet ja mukaan paljon joulumieltä. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Ruuhkan välttämiseksi toivotaan vieraiden saapuvan julkisilla kulkuneuvoilla. Bussi 24 (Merikadulta Seurasaareen) ja 24S (Erottajalta Seurasaareen) ajaa klo 12.20 lähtien tihennetyin vuorovälein. Helsingin bussilinjat 14, 18, 52, 58 ja raitiolinjat 4 ja 4T tuovat lähelle Seurasaarta.

MYYRINKIRPPIS.FI Liesikuja 4, 01600 Vantaa, S-marketin vastapäätä Ark. 10-18, la 10-15, su 11-15 P. 09 488 600

Tervetuloa www.joulupolku.net

Oivan itsepalvelukirppis Vapaita myyntipaikkoja! III Linja 7, Porthaninkadunkulma p. 045 860 5155

Ruohonjuuri palvelee Sinua myös

Hakaniemessä!

AVAJAISETU! Pikakasvohoito 30 min Alkupuhdistus, Face Mapping® -ihoanalyysi, kuorinta, naamio ja tehoaineet.

Nyt avajaishintaan

20 € (ovh. 40€)

MYYNTITYÖTÄ! Soita heti p. 045 126 8167 www.asennetta.fi

Vanilla DAY SPA

Saukonpaadenranta 4, 00180 helsinki

puh. 09 4289 2184

info@vanilladayspa.fi

www.vanilladayspa.fi

Joulupukille töitä Helsingistä

Valmis asiakaskunta pienellä alueella, helppo hoitaa. p. 041 578 9575

17

Varsin viettelevä luomunautinto: Popsi itsesi iloiseksi!

Luomullisesti.

Kuinka hyvää voi luomumanteli maksimissaan olla?

Tällä kupongilla 4.-5.12.2012 Happy People Planet:

Maista itse ja totea! Happy People Planetin tummasuklaakuorrutetut ja chilillä ryyditetyt luoomumantelit ovat juuri saapuneet Ruohonjuureen. Saavu siis Sinäkin!

5,-

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki www.facebook.com/ruohonjuuri

Chili- tai suklaaluomumantelit, 150 g

33,33 /kg (42,-)

Luomu

(6,30)


HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. joulukuu 2012

Helmiä sioille Stephan Pastis

18

10 kysymystä 1. Kuka asuu Nummi-Pusulassa Hyrsylän Mutkassa? 2. Minkä varhaiskeskiaikaisen valtakunnan perustaja ja kuningas oli Klodvig? 3. Minä viikonpäivänä ilmestyvä sanomalehti on brittiläinen The Observer? 4. Mitä mitataan kronometrillä? 5. Minkä rockyhtyeen tunnetuimpia kappaleita on Stairway to Heaven? 6. Kuka oli Suomen ensimmäinen luterilainen arkkipiispa? 7. Minkä urheilulajin maailmanennätyksen haltijan poika on Serhi Bubka? 8. Minkä julistuksen Suomen senaatti antoi eduskunnalle 4.12.1917? 9. Kuka oli Krisse Salmisen opettaja Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa? 10. Minkä mailapelin MM-kisoja pelataan parhaillaan Sveitsissä?

Sudoku

Tuplat Glenn McCoy

1774 ★✩✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Viime tiistain ratkaisukoodi oli 82. 25 euroa voitti Pekka Lehtinen.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen

Mobiiliohjeet •

Ristikko

Ratkaisu sivulla 17

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja tammikuussa 2013 käynnistyvässä Mesta-lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä noin viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Aira Samulin, 2. Frankkien valtakunnan, 3. Sunnuntaina, 4. Aikaa, 5. Led Zeppelinin, 6. Jakob Tengström, 7. Seiväshypyn, 8. Itsenäisyysjulistuksen, 9. Matti Puro, 10. Salibandyn.

Julkaisija: Sanoma Kaupunkilehdet, Postiosoite: PL 300, 01621 Vantaa, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@sanoma.fi, Vt. päätoimittaja: Ismo Uusitupa, Päivystävät uutispäälliköt: (09) 122 4362 Ari Hämäläinen, Pekka Joutlahti ja Ville Soininen, Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupäällikkö: Patrick Helander, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.


TV TV1

TV2

20.00: Prisma Studio 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle News. 11.10 Jumalanpalvelus. 12.10 Näin Norjassa. 12.20 Ensyklopedia. 12.30 Tohtorit (7). 13.00 Rion yö (S). 14.1514.25 Uutisvuosi. 14.30 A-studio. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamutv: Tänään otsikoissa. 15.55 Muisti: Kuka keksi Afrikan Tähden. 16.25 Ugandan vahvat äidit. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

18.00 Yle Uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. Vieraana Piia Pasanen, Ps:n joulukalenteri alkaa. 19.00-19.54 Kansankodin kuokkavieraat. 7/8: Oma kieli, oma mieli. Vieraasta kielestä tuli monelle suomalaiselle ylittämätön este Ruotsissa. Lapset omaksuivat uuden kielen helposti ja he toimivatkin usein vanhempiensa tulkkeina arjessa. 20.00 Prisma Studio. Onko mies synnynnäinen kilpailija? Onnistuuko nainen aina hoitamaan kymmenen asiaa yhtä aikaa? Miten käy - murtuvatko miehiin ja naisiin liitetyt kliseet Prisma Studion kokeessa? 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Downton Abbey (12). Matthew suunnittelee uudistuksia tilanhoitoon. Annan ja Batesin toivo herää jälleen. Isobel tarjoaa Ethelille auttavan kätensä. 21.50 Kymmenen uutta käskyä. Värikäs joukko ääneenajattelijoita antaa suomalaisille uudet arvot. 22.20 Prisma: Hyviä uutisia ruuasta. Cherry Healey testaa peruselintarvikkeita ja löytää niistä odottamattomia terveysvaikutuksia. Maito on hyväksi kuntoilun jälkeen, mutta kuinka monta kananmunaa voimme syödä. 23.10 Yle Uutiset. 23.15-23.30 Oddasat.

MTV3

20.30: Jaquie Brownin päiväkirjat 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7). 12.15 Viidakkoperhe (7). 13.05 Sivuvaunumiehet. 14.17 Tarinateltta. 14.30 Salibandyn MM. 17.00 Pikku Kakkonen. 17.54 Joulukalenteri.

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Viidakkoperhe (7). Danny ja Alice päättävät lähteä lyhyelle lomalle. 18.50 Maapallomme ihmeitä. Shockland, Hollanti. Yhdysvaltalainen lyhytohjelmasarja, jossa pääsemme tutustumaan moniin erikoisiin paikkoihin ja kaupunkeihin ympäri maapalloa. 18.55 Heikot jäät. 19.00 Yle Uutiset. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. Vuorovaikutteinen uutislähetys. 19.30 Ambulanssissa. 5/7. Tänään lääkäri Karin Sedig ja hänen ambulanssitiiminsä kutsutaan palopaikalle, jossa tuli riehuu monilapsisen perheen kotitalossa. 20.00 Uusi päivä (S). ”Kaiken me jaamme”. 20.30 Jaquie Brownin päiväkirjat (12). 1/14. Uusiseelantilaisen komediasarjan pääroolissa on hieman julkkismainetta saanut ja sitä kasvattamaan pyrkivä tv-toimittaja Jaquie. 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 21.35 Jalkapallon mestareiden liiga. Kuudennen kierroksen ottelu Paris St. Germain - Porto. 23.45 Sisu. Lumilautamaajoukkueen mukana Antwerpenissa. Mukana myös HIFK-friidrott sekä Pohjola-palkintoa tavoitteleva judoseura Kamiza Lappeenrannasta. Toimittajina Mikaela Ingberg, Joanna Kuvaja ja Riku Riihilahti. 00.15-00.45 Jalkapallon mestareiden liiga. Kooste kuudennen kierroksen otteluista.

Yle Fem 11.00 Västerbottensnytt. 11.10 Sydnytt. 11.20 Värmlandsnytt. 11.30 Hurtigruten – minut för minut. 13.30 Fråga doktorn. 14.00 Vem vet mest?. 14.30 Kunskapsdokumentär: Thembi – att leva med HIV. 15.20 Folkliv. 15.30-16.00 Dom kallar oss artister. 16.20 Haaste. 16.50 Taivaallista menoa: Isänä 300 lapselle. 17.18 5 minuuttia. 17.25 Närbild. 17.55 TV-nytt. 18.00 Joulukalenteri. 18.30 Lahja. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 TV-nytt. 20.00 Nordstan – ostoskeskuksen syke. 21.00 Sportmagasinet. 21.30 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 21.53 Norjaa ristiin rastiin. 21.57 TV-nytt. 22.00-22.44 Murha Sandhamnissa (12). 23.00 Sportnytt. 23.15 Världens händelser. 23.45 Hübinette.

Nelonen

21.00: Kosketus

18.00 Emmerdale (S). Hyvästi, Shadrach. On Shadrachin muistotilaisuuden aika, ja väki kerääntyy Dingleille saattelemaan miehen viimeiselle matkalleen. 18.30 Emmerdale (S). Uusi johtolanka. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (7). Cindy maistelee vanhaa vuosikertaa. 20.05 Harryn laki (7). Päivä elämästä. Lakisarja värikästä asianajotoimistoa pyörittävästä Harriet Kornista ja hänen apulaisistaan. 21.00 Kosketus (12). Sfäärien musiikki. Amerikkalainen draamasarja autistisesta pojasta, jolla on harvinainen kyky nähdä, miten asiat ja ihmiset liittyvät toisiinsa. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 C.S.I. Miami (16). Joka miekkaan tarttuu. Japanilainen mafia surmaa raa’asti viattoman oloisen opettajan. 23.35 Paljastavat valheet (16). Kanarialinnun laulu. Hiilikaivoksen johtaja haluaa todistaa, ettei kuuden miehen hengen vaatinut onnettomuus ollut firman syytä. 00.35 30 Rock (S). Mikä ihmeen varasuunnitelma? Afrikkaan karannutta Tracya ei edelleenkään kuulu takaisin, joten Giltsi-Show joutuu tauolle. 01.05-05.20 MTV3 Chat.

18.00 Matkaoppaat. 18.30 Nelosen uutiset. 18.55 Nelosen sää. 19.00 Lentokenttä. Metsästysonnea Helsinki-Vantaalla. 19.30 Poliisit. Turku. Ravintolan edustalla tapahtuvan joukkotappelun ja useiden pienempien pahoinpitelyiden välissä Marianne ja Joonas ehtivät selvittää autovarkausepäilyä ja puukolla talon seinää hakanneen miehen tapausta. 20.00 Sokkokokki. Näyttelijä Jaana Saarinen ja tanssija Sami Saikkonen kokkaavat täytettyä kyyhkynrintaa, salottisipulipyreetä, pekonia ja soijapapuja sekä vadelma-vaniljamille feuillen. 20.57 Keno. 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). Uudet 10. kauden jaksot! 22.00 Maailman vaarallisimmat tiet. Ylikuormitettu. 23.00 Nelosen uutiset. 23.10 Nelosen sää. 23.15 Frasier. Fiinit viinimiehet. 23.45 Poliisit. Turku. 00.15 Start!. Koeajossa kehuja kerännyt avolavamaasturiuutuuts Ford Ranger. 00.45 Pelkokerroin 2.0 (12). Pelon paluu. 01.40 NCIS Rikostutkijat (12). Rikosdraamasarjassa seurataan Yhdysvaltain laivaston erikoisyksikköä, jonka tehtävänä on selvittää eri puolilla maailmaa rikoksia, jotka tavalla tai toisella liittyvät USA:n laivastoon tai merijalkaväkeen. 02.40-06.20 Älypää-TV.

Jim

11.00 Uusi elämä maalla. 12.00 Arvostele mun illallinen tunnissa. 13.00 Illallissota. 14.00 Pienten perhe. 14.30 Vanessa ja pikkuväki. 15.00 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 15.30 Arvostele mun illallinen Britanniassa. 16.00 Ruotsin miljonääriäidit. 17.00 Äidin stailauspäivä. 18.00 Supernanny. 19.00

12.40 Tilt. 13.10 Start!. 13.40 Lentokenttä. 14.10 JIM D Historia: Brad Meltzerin tulkinnat. 15.05 MasterChef Australia. 16.05 Leijonan luola USA. 17.00 Ruotsin karmein koti. 18.00 MasterChef Australia. 19.00 Leijonan luola USA. 20.00 Suomen Tulli. 20.30 Panttilainaamo. 21.00 JIM D: Salaliittoteoriat Jesse Venturan johdolla (S). 22.00 Panttilainaamo. 22.30 Elämää halpalentoyhtiössä (7). 23.00 South Park (12). 23.30 Pelkokerroin. 00.30 Tilt. 01.00 JIM D Rikos:

Teema

19.00: Varsova – Lontoo: Onnen etsijät

20.00: X-Factor

12.55 Budjettiviikonloppu Euroopassa. 13.25 Luksusmammat. 13.55 Yhteinen taloprojekti. 14.25 Huippukokki lähtee maalle. 14.55 Himohamstraajat. 15.55 Äidin stailauspäivä. 16.55 Nelosen sää. 17.00 Dr. Phil (12).

Sisustuskaksoset. 19.30 Yllätyskokki Niki. 20.00 Käenpesä (7). 21.00 ELOKUVA: Kuviteltu rakkaus (16). 23.10 Luksusmammat. 23.40 Kauneusklinikka Tiina Jylhä.

Liv

s in k a R etti s k i R pak u a l t u s : o J RAX uffet un B u osti ttel

23.45: Poliisit

11.05-12.00 Lääkärit. 13.20 Pilanpäiten. 13.30 Mieletön maailma. 13.55 Selviytyjät. 14.55 Mitä tänään syötäisiin?. 15.00 Piilokamera. 15.30 Maajussille morsian. 16.30 Onnenpeli Joulukalenteri. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (7). 17.25 Kauniit ja rohkeat (7). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00 Mittnytt. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Kulturnyheterna. 01.30 Julkalendern: Mysteriet på Greveholm – Grevens återkomst. 01.45 Roboten Rob. 02.00 Jul i Svingen. 02.30 Vem vet mest?. 03.00-04.00 Kan du slå en pensionär?

Sub

11.00 Ostos-tv. 14.00 Madagascarin pingviinit (S). 14.25 Karvinen (S). 14.55 Elämää eläintarhassa. 15.25 Villieläinhoitola. 15.55 Will & Grace (S). 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).

18.00 Frendit (S). Sokkotreffit. Joey ja Phoebe juonittelevat Rachelille ja Rossille mahdollisimman kurjat sokkotreffikumppanit, jotta nämä huomaisivat toistensa erinomaisuuden. 18.30 Pelastajat (7). Maan tasalle roihunnut kanoottivuokraamo, ketjukolari Itäväylällä, vesivahinko kerrostalossa sekä huoneistopalo Sörnäisissä työllistävät Pelastajia. 19.00 Teräspallit. Suomalaisista hahmoista Urbaaniurheilija ja Rautarouva haastavat australialaisen Nude Girlin ja Alex Zanen Iso-Britanniasta. 19.30 Miehen puolikkaat. Taistelu Chesteristä. Alanin ja Kandin avioeron päällimmäiseksi riidanaiheeksi nousee Chester-koiran huoltajuus. 20.00 X Factor USA. Kiitoksia ja kyyneleitä. On aika jälleen kiittää. 22.00 Lainvalvojat (7). Väkivaltarikosyksikkö tutkii puukotusta Pohjois-Helsingissä. 22.30 Lainvalvojat (7). Aseellinen ryöstö Itä-Helsingissä. Koirapoliisi menee rauhoittamaan vaaralliseksi tiedettyä henkilöä. 23.00 Supernatural (16). Kolmas mies. Pikkukaupungissa kuolee poliiseja Raamatun vitsauksiin. 23.55 Afganistan. 8. Jakso: Koti. Komennus Afganistanissa päättyy. Sarjan päähenkilöt käyvät läpi kokemuksiaan ja tapaavat toisensa vielä kerran Säkylässä. Uusinta. 00.25 Vampyyripäiväkirjat (16). Muistojen tiellä. 01.20-07.05 SubChat.

Murhaajan tatuointi (12). 02.00 Ruotsalaiset pelastajat.

TV5 11.10 Tvins winter 2012. 12.10 Ruuvit löysällä. 12.45 Hale ja Pace – hauskat pojat. 13.15 Matlock. 14.15 Tarzan. 14.50 Kaikenlaista kaupan. 15.20 Lentokenttä UK. 15.55 Hale ja Pace – hauskat pojat. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Meidän faija. 17.30 Pulmuset. 18.00 Kellarin kunkku. 19.00 Ankkadynastia. 19.30 Tatuointitarinoita. 20.00 NCIS Rikostutkijat. 21.00 ELOKUVA: Underworld: Evolution. 23.00 Kysy seksistä. 00.00 ELOKUVA: Paljastava DNA. 01.45 Rakkauden painovoima. 02.35 Tarkka-ampujat. 03.25 Ankkadynastia.

LahjaIDEA!

19

17.00 Mielen salattu voima.

18.00 123 asiaa jotka jokaisen ruotsalaisen tulisi tietää. 9/10. 18.25 123 asiaa jotka jokaisen ruotsalaisen tulisi tietää. 10/10. 19.00 Varsova – Lontoo: Onnen etsijät (12). Asia etsii mitä tahansa työtä. 19.45 Musiikin muisti – kansansoitinvideot. Osa 3. 20.00 Historia: Hitlerin kätyrit (12). 9/13. Hitlerin juutalaiset. 20.50 Kootut askeleet: Martin Heslop ja Minna Tuovinen. 21.00 Historia: Kun Saksa pommitti Englantia. 2/2. 21.50-23.15 Elävä arkisto: Suomalainen design. 21.50 Pro arte utili: Satu Arabiasta. (1981) Keramiikkataiteilija Heljä Liukko-Sundström. 22.15 Pro arte utili: Toinen samanlainen. (1981) Ohjelmassa seurataan Jorma Vennolan suunnittelemien käyttölasien valmistusta. 22.30 Pro arte utili: Moduli. (1981) Sisustusarkkitehti Pirkko Stenros kertoo moduliajattelusta Muuramen huonekalujen suunnittelussa. 22.50 Pro arte utili: Hopeakoru. (1981) Ohjelmassa seurataan muotoilija Saara Hopean suunnitteleman korun tietä luonnoksesta valmiiksi saakka. 23.15 Design-klassikko: Concorde-lentokone. 23.40 Uusi Kino: Hypermarket Nation (S). Palménin veljekset pyörittävät pientä ruokakauppaa Vantaalla. 00.05 Uusi Kino: Yrittäjän elämää (S). Aino Halosen dokumenttielokuva yrittäjän arjesta Azerbaidzhanissa. 00.26-04.00 Teematieto.

Fox 11.55 Ally McBeal (S). 12.40 Jahtikuningatar Marjaana. 13.05 Hain saalistajat. 13.55 Rajasota. 14.45 Hetki ennen tuhoa: Painajainen Bhopalissa. 15.35 Tappajaeläimet. 16.25 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 17.20 STT Uutiset. 17.24 Kierroksilla: Salamavihjeet. 17.30 Supertehtaat: Supermetro. 18.30 Mr & Miss ShowHau. 19.00 Lentoturmatutkinta: Schipholin onnettomuus 2009. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.58 Kierroksilla: Illan Salama. 21.00 Criminal Minds (16). 21.55 ELOKUVA: Hellyyteni kohde (12). 00.00 Vankilassa ulkomailla: Viskiä saudi-Arabiaan. 00.55 Criminal Minds (16). 01.45 Rajasota. 02.35 Hetki ennen tuhoa: Kuolema ilmassa. 03.25-04.15 Tanssi peppu pieneksi Suomi.

- le t e f Buf ahdel k a i r ate

5 ⁹ 15 00) (19,

elp herku lla.. h t ny ortit voi tu ak u lahj ja joul

ä ku Täll

HELSINKI Forum, Aikatalo Mikonkatu 8, Kauppakeskus Itis, VANTAA Myyrmanni ja Tikkuri, ESPOO Sello www.rax.fi

pon

gilla

Voimassa 31.12.2012 saakka. 1 tarjous / kuponki. Ei voida yhdistää toiseen tarjoukseen.


Tiilipojanlenkki 6 Vantaa, Petikko

Kotimaan sohvat & sängyt K

Vihd

Valmistamme sohvat ja sängyt 20 vuoden ammattitaidolla. Osta suoraan valmistajalta!

nle

inti

l

ki

E1

e 120

OSSA K I T E P N ISSA! VANTAA NTISISSÄ TILO FAN E F O S I M SUO

nk

AN FF O -S SÄ MI ISIS A! O II SU ENT ISS ÄI EH LO I K T 8 Tii

ja ipo

TALO TÄYNNÄ RAJUJA AVAJAIS A! KSI U O J R A T

U T T A AV

. klo 7 SU 9.12 1 0 1 lo k LA 8.12.

12-17

10-19 tajalle 7.12. klo E P ängyn os s 9 ja 1 n a 0 v 1 en soh KE 5.12. klo Kotimais

A T S A H N A V E M M Ä T I i V s ä t HY s y g n ä s a j i s a t s a sohv

10-19 TI 4.12. klo

€ 0 0 0 1 20 jopa

LEVEYS HULPPEAT 290cm!

in väh

KOTIMAAN JUMBO-JÄTTIKULMASOHVA

477

Useita kangas- ja nahkavaihtoehtoja.

tää

n

9.12. asti. Voimassa

(1849,-) Alk. Sara-kankaalla. Takuukangas.

Meiltä saat sellaisen sängyn kuin haluat! Myös mittatilaustyönä!

Maailman parhaat sängyt

PALLADIUM pring

H NAH 3-istuttava 3 istuttava NAHKASOHVA

795

RAJUIN AVAJAISHINNOIN!

Nahka a!

Saatavana 2-ist. ja nojatuoli. Kuvan Eko-nahalla.

Juuri sinulle, juuri oikeanlainen sohva.

Nahkaa!

Juuri sinulle, juuri oikeanlainen sänky.

noja! selkä a e k r Ko

Upealla antiikkiverhoilulla. PAKETTIHINTAAN! Saatavana useilla EROS 3-istuttava + 2 nojatuolia nahkaväreillä NYT YHTEENSÄ! sisustuskankailla. ja sisustuskankailla

995

täilevällä Vartaloa myösella jousituk (1990,-)

Useita kangas- ja nahka -vaihtoehtoja.

KOTIMAAN

VUOKATTI parisänkypaketti 160x200cm

199

Petauspatja myydään erikseen. 1 paketti/talous.

377

Alk. Sara-kankaalla. Takuukangas.

Valmistamme sohvat ja sängyt 20 vuoden ammattitaidolla.

KOSSA TIK VANTAAN PE SSÄ TILOIS SSA! ISIS T N E N FA F O SUOMI-S

BELLE-VUODEKULMADIVAANI

(798,-)

(798,-) 8,-)

posti Sohvasta heluode! iv ar p tukeva laatikko! + vuodevaate

Kotimaan sohvat & sängyt www.suomensankytukku.fi

SUOMEN SÄNKYTUKKU Tiilipojanlenkki 6, 01720 Vantaa Palvelemme: ma-pe 10–19, la 10–17, su 12-17 puh: 040-559 2608 Itsenäisyyspäivänä to 6.12. olemme suljettu.


Joulun toivotuimmat lahjat

14 Expendables 2 -dvd

95

Expendables 2 -Blu-ray

16

95

14 Yön ritarin paluu -dvd tai Blu-ray

95 Erä! Vain Anttilasta! Yön ritarin paluu Steelbook Blu-ray Erä! Vain Anttilasta! Yön ritarin paluu Blu-ray ja figuuri

Tarjoukset voimassa 4.-9.12.2012

www.kodin1.com

2495 26 95


Toivotuimmat kovat paketit

Aina toimiva lahjaidea! Finnkinon leffaliput 4 kpl Voimassaoloaika 25.12.-3.5.2012.

36,-

Lisa Marklundin kaikki 6 elokuvaa

16

To Rome With Love-dvd

95

Popcornliput 4 kpl

Dvd 14,95/kpl Blu-ray 19,95/kpl

9,-

Blu-ray 19,95

Dvd 16,95 Blu-ray 19,95

Dvd 14,95 Blu-ray 19,95

Dvd 14,95 Blu-ray + dvd 19,95

N채m채 elokuvat 2 dvd:t채 yhteishintaan

20,30,-

2 Blu-rayta yhteishintaan

Dvd 15,95

Dvd 14,95 Blu-ray + dvd 19,95

Dvd 16,95 Blu-ray + dvd 21,95

Tarjoukset voimassa 4.-9.12.2012

www.kodin1.com


Sopiva boksi joka pakettiin T채ydelliset naiset Kausi 8-dvd-boksi

James Bond -22 dvd:n boksi

99,-

44

95

Kaudet 5, 6 tai 7

14 999

Blu-ray-boksi

199,-

95 /kpl

Kaudet 1, 2, 3 tai 4 /kpl

Mad Men Kausi 5 -dvd-boksi Kausi 5 -blu-ray-boksi

95 24 29,95

Kausi 4 -dvd tai blu-ray -boksi 14,95 Kausi 1, 2 tai 3 -dvd-boksi 9,99/kpl

Kausi 1, 2 tai 3 -blu-ray-boksi 14,95/kpl

Frendit Kaudet 1-10 -dvd-boksi Blu-ray-boksi 99,-

79,-

95 44 14,95

Greyn anatomia Kausi 8-dvd boksi Kaudet 5, 6 tai 7

/kpl

Blu-ray-boksi

Kaudet 1, 2, 3 tai 4 9,99/kpl

Star Wars Saaga Episodit 1-6 Blu-ray-boksi

8495

95 19 24,95

Game of thrones Kausi 1-dvd -boksi

95 19 24,95

Kovat kaulassa Kausi 2 -dvd-boksi

Kausi 1 9,99

2995

95 29 39,95

Pirates of Carribean 1-4 -dvd-boksi

Harry Potter 1-8 -dvd-boksi

Blu-ray-boksi

Blu-ray-boksi

Tarjoukset voimassa 4.-9.12.2012

www.kodin1.com


Lasten joulusuosikit Ice Age 4 Mannerten mullistus -dvd

18 Urhea-dvd

16

95

95

Blu-ray

21,95

Blu-ray + dvd

3D+2D Blu-ray

19,95

Ice Age 1-4 -dvd-boksi

2995

25,95

Ice Age 1-4 Blu-ray-boksi

44,95

Aku Ankan Joulusuosikit -dvd Blu-ray

14,95

Leijonakuningas-dvd Blu-ray + dvd

14,95

999

Maaginen kristalli -dvd

999

Monster High: Monsterit määrää -dvd

Blu-ray + dvd

14,95

999

1495

Artturi Joulu: Joulupukin poika -dvd Blu-ray

19,95

1595

Madagaskarin pingviinit: Operaatio etelämanner -dvd

999

Risto Räppääjä: Viileä Venla -dvd Blu-ray + dvd

19,95

Barbie: Prinsessa ja poptähti -dvd

Tarjoukset voimassa 4.-9.12.2012

www.kodin1.com

1495

1495


Musiikint채yteist채 joulua

19 N채m채 cd:t

Robin: Chillaa Deluxe -cd

1795

Fifty Shades of Grey: The Classical Album

1495

95 /kpl

Topi Sorsakoski: Kultaa ja timantteja, Laulujen juhlakokoelma 1975-2011 6 cd-boksi

4995

Tarjoukset voimassa 4.-9.12.2012

www.kodin1.com


Musiikkia lahjaksi

19 N채m채 cd:t

95 /kpl

Alicia Keys: Girl on Fire tai One Direction: Take me home -cd

1795 /kpl

Led Zeppelin: Celebration day 2 cd+dvd

2195

Tarjoukset voimassa 4.-9.12.2012

www.kodin1.com


Vuoden parhaat pelilahjat PlayStation 3 Move -starttipaketti

PlayStation Move -liikeohjain tarjoaa täysin ainutlaatuisen,liikepohjaisen teräväpiirtopelikokemuksen, jossa pelihahmoja ja -kohteita voi ohjata intuitiivisesti. Mukana Move-liikeohjain ja PS Eye-kamera sekä pelidemo. Vuoden takuu.

PlayStation Vita Wi-Fi -käsikonsoli

Uusi PS Vita mullistaa käsikonsolipelaamisen.Silmiä hivelevä OLED-etukosketusnäyttö ja takakosketuspaneeli,kaksi analogista sauvaa,liiketunnistimet sekä kaksi kameraa antavat ainutlaatuisen pelikokemuksen.Vuoden takuu. Norm.249,-

5995

PS3 500 Gt -pelikonsoli + SingStar SuomiHuiput mikrofoneilla

329,-

SingStar SuomiHuiput -peli SingStar SuomiHuiput -peli + mikrofonit

4995 7995

Gran Turismo 5: Academy Edition tai Uncharted 3: GOTY PS3

SÄÄSTÄ 50,-

34

95

199,-

PlayStation All-Stars Battle Royale tai LittleBIG Planet Karting PS3

5995

Hauskaa yhdessä pelaamista

Epic Mickey 2: The Power of Two PS3 tai Xbox 360

59

Huippusuosittu! Suomenkielinen Skylanders GIANTS aloituspaketti PS3, Xbox 360, Wii Skylanders Giants peli,Tree Rex Giants -jättihahmo,Cynder- ja Jet-Vac-hahmo,pelialusta ja 3 keräilykorttia.

69

95

95

Ratchet & Clank Q-force PS3

19

95

LEGO Lord of the Rings PS3 tai Xbox 360 Wii 39,95

49

95

2995

LEGO Batman 2: DC Super Heroes Wii PS3 tai Xbox 360 39,95

Uutuus! Zumba Core Wii

4995

Julkaistaan 7.12. Uutuus! Paper Mario Sticker Star 3DS Norm.59,95 SÄÄSTÄ 10,-

4995

Angry Birds Star Wars tai Bad Piggies PC

995

Nintendo 3DS -pelikonsoli + Disney Prinsessat -peli

199,Tarjoukset voimassa 4.-9.12.2012

www.kodin1.com


Unohda lelulaatikko, ota Xbox

Xbox 360 -pelikonsoli 250 Gt:n muistilla Mukana hittipelit Forza 4 ja Elder Scrolls 5:Skyrim. Norm.269,-

SÄÄSTÄ 20,-

249,K-18

NHL 13 PS3 tai Xbox 360 Norm.69,95 SÄÄSTÄ 21%

4495

Ennakkotilaa ensi vuoden suurin peli!

Assassin’s Creed 3 PS3 tai Xbox 360

HALO 4 59,95 Dance Central 3 49,95

Forza Horizon 69,95 Xbox Live Gold 12 kk -jäsenyys 64,95

K-18

5995

K-18

Far Cry 3 PS3 tai Xbox 360

5995

Hitman Absolution PS3 tai Xbox 360

6995

Joulun liikuttavin lahja K-18

Julkaistaan keväällä 2013 Grand Theft Auto V PS3, Xbox 360

69

95

Kaupan päälle GTA V -keräilyjuliste!

Tarjous voimassa vain tavarataloissa.

Xbox 360 Kinect-sensori ja Angry Birds Trilogy -peli

Yhteishintaan

119,-

Tarjoukset voimassa 4.-9.12.2012

www.kodin1.com


20121204_fi_helsinki