20121017_fi_helsinki

Page 4

1

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 17. lokakuu 2012

04

MARJA VÄÄNÄNEN

Kuntavaalit alkuun

Ennakkoäänestysaikaa vajaa viikko

Kuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyy tänään keskiviikkona. Viimeinen ennakkoäänestyspäivä on kotimaassa tiistai 23. lokakuuta. Ulkomailla ennakkoäänestysaika on pääsääntöisesti 17.–20. lokakuuta. Ennakkoon äänestävän on esitettävä henkilöllisyystodistus äänestämisen yhteydessä. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 28. lokakuuta. Silloin saa äänestää vain omassa äänestyspaikassa, joka on kerrottu postitse tulleessa ilmoituskortissa. STT

UUTISET

Kehärata etenee

Korkeasaaren eläimiä päässee jatkossa ihailemaan talvella edullisemmin kuin kiireiseen kesäaikaan. Kissalaakson asukit, kuten lumileopardit, ovat silloin paremmin nähtävillä kuin helteisinä päivinä.

Yliopiston mitta täyttyi

Bäckmanin sähköposti suljetaan Ihmisoikeusaktivistina Venäjällä esiintyvän Johan Bäckmanin julkisuus alkaa olla suomalaisyliopistoille liikaa. Etenkin Suomen lapsioikeusasioista Venäjällä ahkerasti mielipiteitään esittäneellä Bäckmanilla on dosentuuri Helsingin, Turun ja Itä-Suomen yliopistoissa. Helsingin yliopisto kertoo sulkevansa Bäckmanin sähköpostitilin kuun lopussa. Yliopisto myös selvittää juristien kanssa, onko dosentin arvonimen peruminen mahdollista ja millä edellytyksillä. – Onhan meillä ollut aiemminkin dosentteja, jotka ovat töppäilleet, mutta harvoin on ratsastettu julkisuudessa juuri dosentti-nimikkeellä, sanoo Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson. STT

Lepo unohtuu teillä Lepoaikamääräysten rikkominen ja ajopiirturien virheellinen käyttö olivat yleisimmät huomautuksen aiheet raskaan liikenteen tehovalvonnassa. Liikkuva poliisi ja Helsingin poliisi pysäyttivät tehovalvonnan aikana noin 2 300 ajoneuvoa, joista 330 oli ulkomaalaisia. STT

Rikkomuksia havaittiin lähes 500 ajoneuvossa

Noin 300 kuljettajaa oli rikkonut lepoaikamääräyksiä.

Korkeasaari aikoo korottaa hintojaan

Muutoksia. Entistä nuoremmista lapsista on pian pulitettava pääsymaksu Korkeasaaren eläintarhaan. Lisäksi lippujen hinnat aiotaan pitää kesällä korkeampina kuin muina vuodenaikoina.

Korkeasaaren eläintarha aikoo korottaa pääsylippujensa hintoja ensi vuoden alusta lähtien. Samalla alkaisi myös sesonkihinnoittelu, jossa liput maksavat kesällä enemmän kuin muuhun aikaan vuodesta. Eläintarhan johtokunta käsittelee esitystä kokouksessaan huomenna torstaina. Eläintarha on jo aiemmin yrittänyt saada kävijöitä tulemaan Korkeasaareen muina kuin kesäkuukausina. Hinnoittelu on jälleen yksi keino siihen. – Kaksi kolmasosaa asiakkaista käy meillä sesonkiaikaan. Yritämme tuoda talvikautta esiin siksikin, että eläimet ovat silloin hyvin nähtä-

villä, kertoo eläintarhalehtori, tiedottaja Taru Vuori Korkeasaaresta. Hänen mukaansa esimerkiksi Kissalaakson asukkaiden ihailuun viileät kuukaudet ovat ihanteellisia. Kesäisin Korkeasaaressa puolestaan on niin paljon vierailijoita, ettei esimerkiksi oppaita riitä kaikille ryhmille. Jatkossa aikuiset maksaisivat kertalipuistaan MustikKesällä kalliimpaa Jos eläintarhan johtokunta hyväksyy esityksen, uusi hinnoittelu tulee voimaan ensi vuoden alusta lähtien. •

SESONKIHINNOITTELU. Kesällä ostettujen lippujen hinnat nousevat. Aikuisten kertalippu Mustikkamaalta maksaa syyskuusta huhtikuuhun 10 euroa, toukokuusta elokuuhun 12 euroa. Lasten lippu 5 tai 6 euroa. ALENNUKSIA. Opiskelijat, eläkeläiset, työttömät sekä varus- ja siviilipalvelusmiehet pääsevät edelleen eläintarhaan alennettuun hintaan.

Tarkastus. Nuorille ja päihtyneille alkoholia monesta ravintolasta

Aiempaa useampi ravintola jäi poliisin valvonnassa kiinni päihtyneille ja alaikäisille anniskelusta. Poliisi ja alkoholitarkastajat tarkastivat lokakuun ensimmäisellä viikolla yli 700 anniskelupaikkaa eri puolilla Suomea. Päihtyneelle anniskeluun puututtiin 170 tapauksessa. Poliisihallituksen mukaan määrä on selvästi suurempi kuin aiempien vuosien valvonnoissa, jolloin tapauksia on ollut arviolta joitain kymmeniä. – Yllättävintä oli, miten

kamaan kautta syyskuun ja huhtikuun välisenä aikana 10 euroa, toukokuusta elokuun loppuun kaksi euroa enemmän. Uutta olisi myös se, että entistä nuoremmat lapset joutuisivat maksamaan käynnistään. Tähän asti alle 6-vuotiaat ovat päässeet eläintarhaan ilmaiseksi, jatkossa eläintarhakäynti olisi maksullinen jo 4-vuotiaille lapsille. – Yhdenmukaistamme käy-

laajaa tämä oli, vaikka laki sanoo, ettei selvästi päihtyneelle saa anniskella, sanoo poliisitarkastaja Ari Järvenpää. Huomautuksista 18 koski alkoholin myyntiä alaikäiselle. Järvenpään mukaan poliisi tekee näissä tapauksissa lastensuojeluilmoituksen. Lisäksi valvonta paljasti muun muassa laittomasti maassa oleskelevia ja viitteitä ihmiskaupasta. – Useammassa kuin yhdessä paikassa paikallispoliisi tutkii, onko näissä viitteissä perää. STT

Talvikaudella lippu maksaa saman kuin nyt, 7 euroa, kesällä euron enemmän. •

MYÖS VESITSE. Vesibussilla liikkuvien pääsyliput maksavat saman verran kuin maitse kulkevien. Sen lisäksi tuleva vesibussimaksu, yhteensä 6 euroa, ei nouse.

VUOSI- JA KIMPPALIPUT. Myös vuosilippujen hinnat nousevat. Aikuinen maksaa 50 euroa lipustaan. Kimppalippu (2 aikuista ja enintään kolme 4–17-vuotiasta lasta) maksaa 100 euroa nykyisen 70 euron sijaan.

täntöämme muiden suomalaisten käyntikohteiden kanssa, Vuori valottaa. Hänen mukaansa Korkeasaaren pääsylippujen hintoja ja ikärajoja on verrattu muun muassa muiden suomalaisten eläintarhojen ja elämyskohteiden, kuten tiedekeskus Heurekan, hintoihin. Myös vuosilippujen sekä vesibussimatkan sisältävien kertalippujen hinnat nousevat. Esimerkiksi aikuisten vuosilippu maksaa jatkossa 50 euroa nykyisen 40 euron sijaan ja erityisesti perheille suunnattu kimppalippu 100 euroa 70 euron sijaan. Korotusten syynä ovat myös taloudelliset tavoitteet, joita Helsingin kaupunki on eläintarhalle asettanut. Edellisen kerran eläintarha nosti pääsylippujen hintoja muutama vuosi sitten. Vuoren mukaan pääsymaksut kuluvat eläintarhan toiminnan pyörittämiseen. Maksut tuloutetaan ensin kaupungille, joka jakaa ne sitten talousarvionsa kautta edelleen.

MERI LIUKKONEN

meri.liukkonen@sanoma.fi

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Raitiovaunut kolareissa

Helsingissä sattui tiistaina iltapäivällä lyhyen ajan sisällä kaksi kolaria, joissa osallisena oli raitiovaunu. Pakettiauto kääntyi raitiovaunun eteen Kauppatorin laidalla puoli kahden aikaan. Hieman myöhemmin Topeliuksenkadun ja Tukholmankadun risteyksessä kolariosapuolina olivat raitiovaunu ja henkilöauto. Henkilövahingoilta vältyttiin. METRO

Lentokentän asemalla jo viimeistelytöitä Kehäradan rakentaminen etenee Vantaalla. Lokakuun lopulla alkavat Helsinki-Vantaan lentokentälle tulevan juna-aseman sisustus- ja viimeistelytyöt. Kyseessä on Kehäradan suurin yksittäinen urakka. Lentokentän juna-asemalla odotetaan olevan lähes 14 000 päivittäistä käyttäjää vuonna 2025. Kehäradan rakentamisessa on luvassa myös muun muassa taistelua lentokentältä maaperään valunutta glykolia vastaan. Glykolisuojarakennetta nikkaroidaan ratatunneliin reilun kilometrin matkalle. Vuonna 2015 valmistuva Kehärata yhdistää Vantaankosken radan lentoaseman kautta päärataan Vantaan Hiekkaharjussa. METRO Talon remontointi valmis

Alppikadulla uudet tilat asunnottomille Helsingin Kalliossa Alppikadulla majoittuu pian taas asunnottomia. Pelastusarmeijan uudistettu asumispalveluyksikkö avaa ovensa marraskuussa. Talo joutui remonttiin reilu vuosi sitten. Peruskorjauksessa entinen 240-paikkainen asuntola muuttui 80 pienasunnon kerrostaloksi. Uudistuneessa talossa on paikalla vuorokauden ympäri oma henkilökunta. Asumisen lisäksi Alppikadun asunnottomilla on mahdollisuus osallistua Pelastusarmeijan työtoimintaan. METRO

Oikeus tuomitsi sakkoihin

Jousen laukaus reiteen oli vahinko

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut sakkoihin 26-vuotiaan miehen, joka osoitteli kahta miestä varsijousella. Toinen kaveruksista sai myös jousen nuolen reiteensä. Tapaus sattui Helsingin Kalliossa viime vuoden lokakuussa. Oikeus ei löytänyt näyttöä, että 26-vuotias olisi ampunut jousella tahallaan ketään. Tuomio tuli kahdesta laittomasta uhkauksesta, joista seurasi vajaan 300 euron sakot. STT


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.