20120813_fi_helsinki

Page 10

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 13. elokuu 2012

VIIHDE

3

Kirja-arviot

Korvaamaton Pauliina Vanhatalo, Tammi 2012, 203 sivua.

•••

VIIHDE

Dolph Lundgren pysyy tuimana Expendablesin jatko-osassa.

Sehän on Lundgren Toimintaa. Ruotsalaissyntyinen näyttelijä kieltäytyi ensin roolistaan Expendablesin jatko-osassa.

Toinen kausi

The Voice of Finland jatkuu Laulukilpailu The Voice of Finlandin toinen tuotantokausi nähdään Nelosella ensi keväänä. Kisailijoiden tähtivalmentajina jatkavat edelleen Elastinen (kuvassa), Michael Monroe, Lauri Tähkä ja Paula Koivuniemi. Ensi kevään kilpailuun haetaan nyt laulajia: yli 16-vuotiaat voivat antaa ääninäytteensä kilpailun verkkosivuilla. The Voice of Finlandin ensimmäisen finaalin voitti Mikko Sipola. METRO

Palkinto

Värttinälle Womexin pokaali Maailmanmusiikin suurtapahtuma Womex palkitsee suomalaisen Värttinän vuoden artistipalkinnolla. Värttinä vastaanottaa sen Kreikassa 21. lokakuuta, jolloin yhtye esiintyy Womexin päätöskonsertissa Thessalonikissa. Maailmanmusiikkipalkinto on jaettu vuodesta 2000 lähtien. Sen ovat aiemmin saaneet muun muassa Mahotella Queens, Nusrat Fateh Ali Khan ja Hugh Masekela. Värttinä on ensimmäinen pohjoismainen artisti, jolle Womex 2012 Artist Awardi -tunnustus annetaan. Värttinä täyttää ensi keväänä 30 vuotta. STT

10

1980-luvun toimintaelokuvien tähdestä Dolph Lundgrenista tiedetään yhtä ja toista. Hänellä on korkeakoulututkinto kemiantekniikasta, hän on opiskellut alaa arvostetussa Massachusettsin instituutissa, ja hän on toiminut laulaja Grace Jonesin henkivartijana. Expendables 2 -elokuvan Gunnar-hahmo sattuu jostain syystä myös opiskelemaan kemiantekniikkaa Massachusettsissa, toimimaan portsarina ja pyörimään seuranaan eksoottinen tyttöystävä. Kuinka tuttua kaikki onkaan. Kenen idea oli tehdä elokuvahahmon taustatarinasta sinun tarinasi? – Se oli (Sylvester) Stallo-

nen idea. Minulla oli jo alkujaan varaus kakkososan alkuperäiseen käsikirjoitukseen. Sen takia tein ykkösosan, ja kaikki vaikuttivat tyytyväiseltä siihen. Toisessa osassa hahmoni olikin sitten jossain taustalla puuhaava ihan tavallinen tyyppi, joka jutteli tyyliin ”saisinko heittää pari kranaattia ja tappaa jonkun?” En pitänyt siitä. En halunnut tehdä sellaista roolia, ja niinpä ehdin jo luopua elokuvasta. – Sitten Stallone tuli sanomaan, että katsotaan, mitä voidaan tehdä. Hänellä oli muutama idea, ja nyt elokuvassa nähtävä tarina oli toinen niistä. Kuinka tarkasti elokuva vastaa omaa historiaasi? – Kyllä siinä on paljon samaa. Toimin oikeasti portsarina ja olin tekemisissä Cracen (Jones) kanssa. Elokuvan hahmo rakastuu yökerhotanssijaan, joka tuo mieleen Cracen. ”Sly” loi uransa laittamalla itsensä elokuviin, ja se toimi. Nyt minäkin tein vähän samalla tavalla, ja

mielestäni sekin juttu onnistui aika hyvin. Imitoitteko Stallonea kuvauksissa, kun hän ei ollut paikalla? – Kyllä, ja Arnoldia (Schwarzenegger) myös: I’ll be back! Kun koko Expendablesin näyttelijäporukka pakattiin yhteen, tuntuiko kameran edessä olevan jo liikaa porukkaa? – Oli se aikamoinen painolasti. Elokuvantekijät ja käsikirjoittajat joutuivat miettimään, miten kymmenelle tähdelle pystytään takaamaan riittävästä aikaa valkokankaalla – niin etteivät he menetä malttiaan ja joudu ihan eksyksiin. Myös yleisön on saatava nähdä tarpeeksi vaikkapa Chuckia (Norris) tai jotain muuta näyttelijää. Mitä elämässäsi on tapahtunut ensimmäisen Expendablesin jälkeen? – Kaikki on muuttunut aika lailla. Tuntuu oudolta miettiä omaa elämäänsä taaksepäin. Muistan, kun

Tähtiloistoa

”Elokuvantekijät ja käsikirjoittajat joutuivat miettimään, miten kymmenelle tähdelle pystytään takaamaan riittävästä aikaa valkokankaalla.”

Käräjäoikeuden tuomari Aamu Mikkola yrittää paeta kokemaansa menetystä, joten hän jättää avomiehensä ja tämän lapset ja muuttaa uuteen kaupunkiin. Lopulta menneet on kuitenkin pakko kohdata. Vanhatalon neljäs romaani kertoo vakuuttavasti ja tarkkanäköisesti uranaisen elämän mullistumisesta, uusperheen arjesta sekä suuresta surusta. Sujuvakielinen teos on pieni suuri kertomus yhdestä meistä. Rankasta aiheesta huolimatta se herättää toivoa ja lohdullisuutta. MERI LIUKKONEN

Seuraelämän säännöt Amor Towles, WSOY 2012, 301 sivua.

•••

muutin Ruotsista Australiaan. Rocky 4 -elokuva oli aikanaan iso juttu. Sitten menin naimisiin, Expendables tuli vuonna 2010, sitten erosin, muutin takaisin Los Angelesiin ja tapasin nykyisen naisystäväni. – Oma lukunsa oli euroviisujuttu Ruotsissa. Sen sijaan, että ruotsalaiset olisivat vihanneet minua ja pitäneet idioottina, joka muutti Yhdysvaltoihin ja josta tuli kuuluisa, minua alettiinkin arvostaa ja kohdella hyvin.

Vanhan New Yorkin lumo esittäytyy Amor Towlesin teoksessa yhtä aikaa haikeana ja kirpakkana. On jazzluolia, venäläisiä kapakoita, tupakantuoksua, ystävyyttä ja suvaitsevaisuutta - asioita, joiden parissa kyllä viihtyy. Seuraelämän säännöt on näennäisen kepeää luettavaa, mutta kertomuksen vivahteet ymmärtääkseen lukija saa olla tarkkana: Towles sanoo paljon rivien välissä. MAR-

NED EHRBAR/METRO WORLD NEWS

JU JÄRVINEN

Dolph Lundgren

Expendables 2 -elokuvan ensi-ilta on Suomessa perjantaina.

Uhrilahja Åsa Larsson, Otava 2012, 364 sivua.

Suomen rikkain pariskunta edistää nykytaidetta VIENA KYTÖJOKI/LEHTIKUVA

Taidemaailma on saanut Suomesta mesenaatit, joilla on varaa sijoittaa taiteeseen. Maamme vaurain pariskunta, Chaim ”Poju” Zabludovicz ja hänen vaimonsa Anita, ovat ideoineet Loviisan Sarvisaloon taiteilijoiden residenssin. Residenssi liittyy Zabludovicz Collection -nykytaidekokoelmaan, jota pariskunta on koonnut jo 1990-luvulta alkaen. – Sarvisalon residenssi ei ole taidenäyttely tai -galleria. Nimensä mukaisesti se tarjoaa taiteilijoille mahdollisuuden tulla tekemään työtä. Yhtäaikaisesti residenssissä työskentelee viitisen taitelijaa, kertoo Zabludovicz Collectionin johtaja Elizabeth Neilson. Ensimmäinen avointen ovien päivä Sarvisalon residenssissä järjestetään 19. elokuuta. – Mukaan mahtuu 300

Suomiherkku

”I love pulla.” Anita Zabludowicz

Anita Zabludowicz viihtyy Loviisan Sarvisalossa.

kävijää. Vierailulle pääsee ilmoittautumalla ja saamalla paikkalipun verkkosivujemme kautta, Neilson täydentää (Paikat ovat jo täyttyneet.). Tampereelta lähtöisin olevan Poju Zabludoviczin

brittiläinen vaimo Anita kertoo, että he saivat kimmokkeen residenssin perustamisesta Japanista. – Ihastuimme siellä saarelle perustettuun taidekeskukseen. Olimme samalla sitä mieltä, että Sarvisaloon

saisi vielä paljon kauniimman residenssin. Ajattelimme, että ulkomaiset taiteilijat voivat oppia täällä samalla Suomesta. Zabludoviczit ovat myös itse viettäneet runsaasti aikaa Loviisan Sarvisalon-kodissaan. – Tämä kesänä olen ollut Sarvisalossa viisi viikkoa, kertoo Anita Zabludovicz. Brittilady kertoi samalla, mihin hän on ihastunut ennen muuta Suomessa. – Suomalainen pulla on loistavaa, rakastamme sitä. I love pulla. Suomen lisäksi Zabludoviczin kokoelmalla on toimipisteet Lontoossa ja New Yorkissa. STT

•••• Rebecka Martinsson -dekkarisarjan viidennessä osassa selvitellään jälleen murhia Ruotsin Lapin karuissa maisemissa. Juoni on taitavasti punottu, mutta parasta on henkilökuvaus, joka ulottuu hauskasti myös mukana vilistäviin koiriin. Traumatisoitunut Rebecka jää tällä kertaa lähes turhaksi sivujuonteeksi, mutta 1910-luvulle sijoittuvan rinnakkaistarinan kirjoja ja suuren maailman ideoita ihannoiva nuori opettajatar on valloittava. Hänen kauttaan teoksessa valotetaan kiinnostavasti ruotsalaisen kapitalismin ja teollistumisen historiaa. Tabuja rikkovia naisia murhataan sekä menneisyydessä että nykyajassa, mutta onneksi ratkaisut eivät ole ennalta-arvattavia. HANNA ETHOLÉN


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.