Tulevia tapahtumia
Luoteisväylän melojat
Kuvia kevään talkoista
MERIMELOJIEN HALLITUS
PUHEENJOHTAJA
Rautavuori Rauli pj@merimelojat.fi, 050 357 0916
SIHTEERI Roivainen Martti sihteeri@merimelojat.fi
VARAPUHEENJOHTAJA Musakka Henrik vpj@merimelojat.fi
TALOUDENHOITAJA Musakka Henrik hallinto@merimelojat.fi 0451 365 948 (toimisto ja talous) talous@merimelojat.fi
KOSKI- JA POOLOJAOSTO Miettinen Aarne koski_poolo@merimelojat.fi
JÄSEN
Barta Alex alex.barta@merimelojat.fi
RATA- JA MARATONJAOSTO Ritvos Heikki rata@merimelojat.fi 040 570 3376
RETKIJAOSTO Seppäläinen Eeva-Maria retki@merimelojat.fi
KOULUTUS
TURVALLISUUS
VAJAMESTARI
TOIMIHENKILÖT
Mononen Timo koulutus@merimelojat.fi 040 551 9191
Kaario Reino turva@merimelojat.fi
Laari Jussi vajamestari@merimelojat.fi
TOIMISTONHOITAJA Roivainen Martti toimisto@merimelojat.fi 050 357 4507 (toimisto) VAHTIMESTARI
KOSKIVASTAAVA
POOLOVASTAAVA
VIRKISTYSJAOSVASTAAVA
TALOUSSIHTEERI
Anttila Marianne vahtimestari@merimelojat.fi
Immonen Jussi koski@merimelojat.fi 040 548 1663
Atanassov George poolo@merimelojat.fi 041 465 1391
Jaatinen Risto virkistys@merimelojat.fi
Luostarinen Leena taloussihteeri@merimelojat.fi 050 5347 537
SKORVÖN ISÄNTÄ Wasenius Veli-Matti skorvo_is@merimelojat.fi
MÄNTYSAAREN ISÄNTÄ Pulkkinen Jussi mantys_is@merimelojat.fi 0400 974 317 KALUSTORYHMÄ
Niemi Renita, Koski Katriina, Mäkelä Tommi, Lumio Toivo, Roivainen Martti, Koivula Heikki, Malmström Marjo, Malmström Katri
MERIMELOJA-LEHTI
PÄÄTOIMITTAJA
TAITTO
VERKKOSIVUVASTAAVAT
Kyttälä Anu-Riikka mm_lehti@merimelojat.fi
Heimala Mirva mm_taitto@merimelojat.fi
Räisänen Ari ja www-vastaava@merimelojat.fi 045 7880 9504 Gustafsson, Jussi
Kannen kuvat Mikko Rapila ja Pasi Järves
(toimisto)
YLIMELAMIES
Ylimelamiehen työpöydän takaa katsottuna seuramme asiat ovat hyvin. Uusi vajasaaren kymmenvuotinen vuokrasopimus kourassa on turvallinen olo. Yhdessä tekemisen voima näkyy vajasaarellamme ja toiminnassamme, asiat hoituvat, olkoonkin että jotkut ydintehtävät työllistävät niitä hoitavia vapaaehtoisia seura-aktiiveja melkoisen paljon. Taloutemme on vakaalla pohjalla. Kesän toimintakalenteri on tapahtumia täynnä, omia ja muiden järjestämiä. Vajalta pääsee melomaan koska tahansa. Toki asiat voisivat aina olla paremmin. Jatkuva parantaminen on yritysmaailman muoti-ilmiö. Vapaaehtoisten aika on rajallinen, eikä aina riitä parempaan, vaikka tahtoa olisi. Liikuntaseurassa paras tapa edistää havaitsemiaan kehityskohteita on aktivoitua itse mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan. Tehtäväkierto kuuluu seurademokratiaan. Jos haluat päästä avainpaikalle kehittämään ja parantamaan, astu rohkeasti esiin viimeistään syyskokouksessa, jossa valitaan hallitukseen jäseniä! On olympiavuosi. Melonnan olympialajeissa, ratamelonnassa ja
kanoottipujottelussa, urheilijoiden neljän vuoden valmistautumisputki huipentuu Rio de Janeirossa. Kilpailujen jälkeen on aika tarkastella mennyt tä olympiadia, vetää johtopäätöksiä ja suunnitella tulevaa. Ovatko urheilijoiden panostukset harjoitteluun onnistuneet? Ovatko kansallisten ja kansainvälisten lajiliittojen tekemät valinnat oikeita? Kohdistuvatko valtion urheiluun suuntaamat tukieurot oikein? Mitä muutetaan matkalle kohti Tokion kesäkisoja? Paljon kysymyksiä, joihin on löydettävä vastauksia. Suomalaismelojilla ei toistaiseksi ole Rion olympialaisiin ensimmäistäkään kisapaikkaa. Tämän lehden ilmestyessä on viimeisetkin maanosakarsinnat käyty. Odotamme jännityksellä, yltääkö joku urheilijoista uransa parhaaseen suoritukseen. Jos yltää, olisi olympialaisissa suoriuduttava vielä paremmin. Oli suomalaisia mukana tai ei, olympiamelonnoissa tulee riittämään jännitettävää. Kesä on ovella. Malttaako Merimeloja istua penkkiurheilijana kisakatsomossa keskellä elokuuta, kun melontasäät ovat parhaimmillaan? Sen saa aika näyttää.
Hyvää melontakesää toivottaen, Rauli Rautavuori, ylimelamies
HALLITUS tiedottaa
Saunaremontti ja vajatalkoot
Tätä kirjoitettaessa vajasaaren saunan remontti on loppusuoralla. Toisaalta lehdestä löydät kuvakertomuksen saunatalkoista. Kourallisen ahkeria jäseniä suuri urakka näkyy seuramme arjessa pitkään. Työtunteja laskien heille pitäisi kirjata talkoopanokset kutakuinkin seuraavan kymmenen vuoden ajalle.
Vajasaaren kevättalkoisiin osallistui noin 80 jäsentä, joiden ahkeruuden ansiosta vajasaari ja kalusto ovat valmiita uuteen melontakauteen. Talvimyrskyjen vaurioita korjattiin, huoltotöitä tehtiin, paikkoja siivottiin, tietenkään talkooruokailua ja yhteistä ajanviettoa unohtamatta. Seuran jätehuoltojärjestelyt muuttuvat, jatkossa jäteastiat sijoitetaan mantereen puolelle kahvila Regatan välittömään läheisyyteen.
Vajatalkoissa varauduttiin myös tähän purkamalla vanha huonokuntoinen jäteaitaus. Saunan rakentajat ovat sittemmin loihtineet tilalle uuden aidan erottamaan majan ja vajojen piha-alueet toisistaan.
kaluStohankintoja
Käyttöoikeuskalustoa on alkaneelle kaudelle täydennetty Lettmann Skinner -merikajakilla ja Artisan 5G merikajakilla. Artisan lienee useimmille entuudestaan tuttu. Lettmann Skinner sen sijaan on seuran kalustossa uudempi tuttavuus. Joillakin jäsenillämme on ollut Lettmannin kajakkeja jo pidemmän aikaa ja niistä on hyviä kokemuksia. Skinner on säätöevällä varustettu keskikokoinen helposti ohjautuva kajakki, jossa sekä jalkatuen että istuimen paikkaa voi säätää.
melotuSten ja kiSällinäytteiden SähköpoStiliSta
Melotusten eli ryhmille suunnattujen muutaman tunnin melontakokeilujen sekä kisällinäytteiden eli melontataitonäytteiden ohjaamisesta kiinnostuneille on perustettu sähköpostilista. Ohjaajavaatimukset ovat samat kuin melontakouluissa. Ohjaamisesta saa talkoopisteen. Listalle ilmoit tautuminen ei sido mihinkään muuhun kuin ohjaajapyyntöjen vastaanottamiseen. Ilmoittaudu mukaan seuran verkkosivuilla: http://merimelojat.sporttisaitti.com/ toiminta/koulutus_ja_turvallisuus/ melotusten-ohjaajaksi/
ruSkeaSuon liikuntavuorot
Merimelojien kesäkauden vakiovuorot Ruskeasuon liikuntahallin voimailusalilla ovat perjantaisin 6.5.2016 – 26.8.2016 klo 18–20.
Tila on meille varattu, kannattaa hyödyntää. Jos vuorolla on käyttöä, voimme ehkä saada talveksi (parempia) vakiovuoroja. Ruskeasuo on juhannuksesta heinäkuun loppuun suljettu.
Sisäänkäynti on rakennuksen itäpuolelta ja pukuhuoneet sijaitsevat ulko-ovesta sisään mennessä ylemmän tasanteen oikealta reunalta. Pukuhuoneessa ei ole
erillisiä lukittavia kaappeja ja suihkut vaan ei saunaa löytyy pesemistä varten. Tavarat voi ottaa laukussa salin puolelle tai käyttää käytävällä olevia kaappeja (2e pantti). Voimailusali löytyy jatkamalla peremmälle nyrkkeilytilojen ohi.
riSto jaatiSeSta Seuran uuSi virkiStySvaStaava
Vaikka onkin virkistysvastaavana uusi, seuran jäsenenä Risto on ehtinyt olemaan niin pitkään että korvantaukset ovat varmasti ehtineet kuivumaan. Uuden vastuuhenkilön myötä virkistysjaostolla on tutun perustoiminnan, joka torstai klo 18 starttaavien (valmiina vesillä!) virkistysmelontojen ohella muitakin suunnitelmia, joista kuulemme lisää kauden mittaan.
Virkistysjaoston toiminnasta voit kysellä Ristolta sähköpostitse osoitteesta virkistys@merimelojat.fi
R ESKUTUSLEIRI VI
5. – 7. elokuuta
Kuudes Reskutusleiri järjestetään
Mäntysaaressa elokuun alkupuolella. Leirin tarkoituksena on perehdyttää osallistujia erilaisiin yksin ja ryhmäpelastautumisiin. Leiri järjestetään yhteistyössä Helsingin Melojien kanssa.
Leirin runkona ovat lauantaina ja sunnuntaina pidettävät ohjatut pelastautumisharjoitukset, joissa harjoitellaan erilaisia tekniikoita. Leirillä voi myös suorittaa uimataitokokeen, 200 metriä melontavarusteissa sekä 50 metriä pelastusuintia. Aamut alkavat yhteisillä verryttelyillä.
Leirille voi osallistua haluamallaan ajanjaksolla, saaressa yövytään omassa teltassa. Sauna on lämpöisenä koko leirin ajan. Mukaan omat eväät ja varusteet. Aloitus on jo perjantaina, sillä leiri jatkuu heti lauantaiaamusta. Leiri on myös oivallinen paikka aloittaa
melontaretkeily, sillä paikalla on runsaasti kokeneita melojia.
Reskutusleiri sopii kaikentasoisille melojille ja se on oivallinen paikka oppia uutta ja kerrata vanhaa. Ja yhdessäolo kymmenien muiden lajitovereiden kanssa on antoisaa! Voit saapua paikalle myös päiväseltään.
5. – 7.8. 2016
Lisätiedot:
Timo Mononen ja Jussi Pulkkinen, mantys_is@merimelojat.fi
N UORISOTOIMINTA
harjoitukSet keSäkaudella 6.6. – 30.9.2016
SATUNNAISIA AIKOJA:
Melonnan kilpailumuodot
◦ rata- ja maratonmelonta
◦ kanoottipoolo
◦ koskimelonta
KESKIVIIKKONA 16:30–18:00: Matkamelonta/retkimelonta
◦ ohjaaja(t): Krisse Vaano, muut ohjaajat
◦ melonnan ja vesillä liikkumisen yleiset tiedot ja taidot, pidempi melonta
TORSTAINA 18:00–19:30: (ei heinäkuussa)
Taito/Tekniikka/Leikki,
◦ ohjaaja(t): Timo Mononen, muut ohjaajat
◦ melonnan tekniikat, taitoradat, erikoisemmat melontavälineet (SUP ym.), viestit, leikit
MAKSUT:
◦ harjoitusmaksu kesäkaudelta
100 euroa sis. ohjattuihin harjoituksiin osallistumisen
◦ nuorisojäsenmaksu 50 euroa sis. seuran tilojen ja kaluston käytön ym. jäsenen oikeudet
ILMOITTAUTUMINEN: Merimelojien verkkosivujen kautta: http://merimelojat.sporttisaitti.com/ toiminta/nuorisojaosto/harjoituksetkaudella2016/
nuorten melontakoulut 2016 (9–15v lapSille ja nuorille)
MELONTAKOULU 2:
◦ ma 6.6. klo 10–13
◦ ti 7.6. klo 10–13
◦ ke 8.6. klo 10–13
◦ ohjaaja(t): Jussi Laari, Eveliina Luoma
MELONTAKOULU 3:
◦ ma 20.6. klo 10–13
◦ ti 21.6. klo 10–13
◦ ke 22.6. klo 10–13
◦ ohjaaja(t): Jussi Laari
MELONTALEIRI:
◦ ohjaaja(t): Katri Malmström
◦ ma 13.6. – pe 17.6. klo 9–13, viisi päivää
◦ ohjelmassa on melontaa, pelejä ja uintia
◦ leiriläiset ruokailevat yhdessä päivittäin
Kuva Pasi Järves
T I T U
melonnat 2016
Tiistaitutormelonnat, tuttavallisemmin
Tiistai klo 17
TiTu, on virkistysmelonnan ”pikkusisko”, jonka tarkoituksena on toimia matalan kynnyksen väylänä melontaharrastuksen jatkamiseen melontakoulun tai pitkän melontatauon jälkeen.
Toiminta on suunnattu Merimelojien jäsenille, jotka ehkä vielä arkailevat virkistysmelojien matkaan lähtemistä tai muuten vaan haluavat tehdä lyhemmän lenkin hauskassa seurassa rauhallista vauhtia edeten. TiTumelonnoissa saat myös lisää tietoa seuramme toiminnasta ja apua ja opastusta melontaan liittyvissä asioissa.
Kuvat Outi Raudaskoski
titu pähkinänkuoreSSa:
• Joka toinen tiistai parittomilla viikoilla kesäelokuussa alkaen 7.6.2016
• Tapaamme vajalla melontavarusteet päällä klo 17
• Melontalenkit 5–10 km, liikumme suojaisilla vesillä
• Kesto noin 2 h
• Melonnan ohessa käsittelemme kesän mittaan monenlaisia melontaan liittyviä asioita
Muista ottaa mukaan riittävästi juomista ja tarvittaessa nopeasti nautittava välipala. Esimerkiksi pähkinät ja kuivatut hedelmät tai proteiinipatukka ovat näppäriä pikkueväitä. Aurinkoisella säällä aurinkorasva ja päähine lisäävät mukavuutta, muista ottaa mukaan myös vaihtovaatteet vedenpitävästi pakattuna. Tietoa TiTusta löydät Merimelojien Facebook sivuilta, tapahtumakalenterista ja foorumilta.
Kesän Titupäivät ovat: 7.6., 21.6., 5.7., 19.7., 2.8., 16.8. ja 30.8. klo 17:00.
tervetuloa mukaan!
Terveisin,
Outi Raudaskoski, Hanna Juurmaa ja muut vetäjät
Melontakauden avaus PORTUGALISSA
Leireilin maalis-huhtikuun vaihteessa reilut kaksi viikkoa EteläPortugalissa pienessä kylässä nimeltä Mina de São Domingos. Kylässä on vastikään avattu Plastex training center, joten treeniolosuhteet olivat kunnossa. Majoitus ja ruokailu tapahtuivat puolen kilometrin päästä rannasta hotellissa, jossa oli melojille hyvä kuntosali. Parin kilometrin mittaiselle ja suhteellisen kapealle järvelle oli rakennettu radat. Ensimmäiset päivät leirillä menivät kajakkiin totutellen. Itselläni oli takana seitsemän kuukauden tauko melonnasta syksyisen kyynärpääleikkauksen takia, joten tekniikka ja tasapaino olivat kumpikin täysin hukassa. Niiden kanssa saikin tehdä töitä koko leirin ajan.
Treenasimme Portugalissa meloen, juosten ja punttiksella. Melontatreenit tein pääosin perus-
kestävyystehoilla, sillä tärkeintä oli, että sain perusmelonnan rullaamaan tauon jälkeen. Myös hengitysongelmani rajoittivat pitkiä kovia tehoja. Kovemmille tehoille pääsin juosten aamun avaavissa mkvedoissa, joita mahtui leiriin muutamia.
Päivät koostuivat 1–3 treenistä. Kaksi päivää treenattiin kovaa ja kolmantena oli puolikas lepopäivä, aamun tai illan sai siis huilia. Leiriin mahtui myös yksi kokonainen lepopäivä. Viikkotuntimääräksi kertyi tällä tahdilla reilut 18 tuntia treeniä, mikä oli itselleni huomattavasti normaalia enemmän. Viimeiset pari päivää olinkin aivan naatti, yritin vain selviytyä seuraavasta treenistä ajatuksella, että kohta pääsee kotiin. Vapaa-aika kului suurimmaksi osaksi sängyssä loikoillen ja voimia seuraavaan treeniin keräil-
len. Koulujuttuja oli tarkoitus tehdä, mutta leiriolosuhteissa itsensä motivoiminen ajattelemaan oli vielä oletettuakin vaikeampaa. Jos voimia oli jäljellä treeninen jälkeen, mieluummin lähdimme katselemaan kylää tai makoilemaan uima-altaalle kuin tartuimme koulukirjoihin. Vapaasunnuntaina kävimme lähes koko Portugalissa olleen 12 hengen joukkueen voimin pikaveneilemässä Guadina jo Atlantin suulle ja tu joen rantakyliin.
Portugalissa säät suo sivat meitä. Ennen saa mistamme sää oli ollut sa teinen ja hyvin me tytöt toim auringon ja lämmön. Vaik aamut olivat lämpötilat vaih asteen välillä ja aurinko paistoi suurimpana osa na päivistä. Tuuli ai muutamina päi mia melomiseen, oikealla asenteella me lontatreeneistä sel tiin.
Ensimmäinen ulkomaanleirini oli kai kin puolin on nut ja paikastakin jäi
hyvät muistot. Oli kuitenkin todella kiva päästä kotiin ”sivistyksen” pariin, sen verran pieni paikka Mina de São Domingos oli. Jäätkin olivat lähteneet merestä matkamme aikana, joten melontakautta oli helppo jatkaa. Ensin oli kuitenkin syytä palautua leiristä ja hoitaa hengitys kuntoon.
Eveliina Luoma
S AUNAREMONTTI
AUNAREMONTTI VALMISTUI
Saunaremontin hieno lopputulos - arkkitehdin suunnittelema ja puuseppien rakentama.
Kiitos Oonalle, Jyrkille, Jussille, Jarille ja Timolle!
Kiitos myös kaikille talkoissa auttaneille!
Kuvat Jussi Laari ja Rauli Rautavuori
Kuvat
AJATALKOOT
Kuvat Helene Laurent
MELONTASEIKKAILUJA Luoteisväylän melojat
Merimelojien lehdessä 1/2013 oli mielenkiintoinen artikkeli Australian ympärimelojista. Ajattelin, että lukijoita voisi kiinnostaa myös kovin toisenlaisissa olosuhteissa tehdyt melontaseikkailut: luoteisväylää pitkin Kanadan arktisella alueella. Luoteisväylä on pohjoinen meritie arktisen alueen läpi Atlantilta Beringin salmen kautta Tyynelle valtamerelle. Tätä vaihtoehtoista reittiä matkalle Euroopasta Kiinaan ja Intiaan oli etsitty 1500 luvulta lähtien, ja erityistä kolkkoa mainetta seutu sai 1840 luvulla, kun brittiläinen John Franklin etsi reittiä kahden laivan, 128 miehen ja aikakauden uusimman teknologian tuella, eikä kenestäkään kuultu enää mitään. Maantiede kyllä kehittyi, kun lukuisat tutkijat seuraavina
vuosina yrittivät Franklinin kohtaloa selvittää. Nykyään tiedetään että koko retkikunta juuttui jäihin ja kuoli myöhemmin nälkään, tauteihin ja myrkytyksiin (eläköön silloinen ”uusin teknologia”, ja säilykepurkeista liukeneva lyijy, mikä tappoi arktisia tutkimusmatkailijoita vielä tulevinakin vuosikymmeninä). Ensimmäinen luoteisväylän läpi purjehtinut tutkimusmatkailija (1903–1906) oli myöhemmin etelänavan valloit tanut Roald Amundsen, joka vietti hänkin matkallaan kolme talvea jäihin juuttuneena. Myös myöhemmille melomalla matkaa taittaneille retkeilijöille sulan kauden lyhyys (vielä 1990 luvulla paikoitellen Pohjois Kanadassa vain puolitoista kuukautta) on tehnyt mahdottomaksi matkustaa koko
reit tiä yhteen menoon. 1990 luvun loppupuolella kolmesta nuoresta espanjalaisesta koostuva ryhmä matkusti kolmen vuoden aikana koko matkan Grönlannista Alaskaan, kulkien koiravaljakoilla ja kajakeilla. Useimmat lienevät kulkeneet vain osan koko reitistä. 1990 luvulla ainakin kolme seikkailijaa on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan, ja käsittelen tässä heitä.
don Starkell
Ensimmäinen kokemuksistaan kirjan kirjoittanut matkailija on Don Starkell, joka teki matkansa vuosina 1990–1992. Hän oli kymmenkunta vuotta aikaisemmin tehnyt poikansa kanssa avokanootilla lähes 20 000 km mit
taisen ja kaksi vuotta kestäneen matkan Kanadasta Karibian meren rannikolle, ylös Orinoco jokea ja sieltä Amazonia pitkin sen suulle asti, Atlantin rannikolle. Tästä retkestä kirjoittamassaan kirjassa Starkell kertoi myös jotain omasta taustastaan: kurjasta sijaiskodeissa vietetystä lap suudesta, juurettomuudesta, näyt tämisen tarpeestaan, mikä kanavoitui urheiluun ja aivan erityisesti melontaan. Starkell oli mukana joukkueessa, joka voitti kanoot timelontakilpailun Kanadan poikki maan 100 vuotisjuhlavuonna 1967. Luoteisväylän retkensä aloittaessaan Starkell ei todellakaan ollut enää mikään urheilijanuorukainen, ikää oli jo 57 vuotta, mutta kunto ja
Ensimmäisen kesän yritys vuonna 1990 jäi tiedusteluretkeksi, koska yksin matkustava Starkell kaatui pian matkansa alussa ja selvisi hyvin täpärästi hengissä. Matka lähti Churchillista Hudsonin lahden länsirannikolta, missä melontaolosuhteet kuulostavat pahimmillaan todella kamalilta: liikkuvia ahtojäitä kesälläkin, myrskyjä, vuoroveden korkeuserot pahimmillaan joissain paikoissa jopa seitsemän metriä. Vuorovesien huomioiminen muodostikin suuren osan matkan suunnittelusta, koska ainaisena vaarana oli jäädä jumiin loputtomalle kivikkoiselle ja mutaiselle vuorovesilaakiolle, mistä ei päässyt sen enempää merelle melomaan kun maihin leiriytymäänkään. Kaatumisensa jälkeen myös Starkell oli kerran tällaiseen tilanteeseen juuttunut, joutuen istumaan kajakissa hypotermiaa vasten taistellen kahdeksan tuntia, kunnes meri jälleen nousi ja matka saattoi jatkua. Kokemuksensa jälkeenkin Starkell halusi jatkaa yritystä seuraavana vuonna, mutta ei enää yksin. Hänellä oli kaksi matkakumppania, joista toinen jätti rasituksen ja sairastumisen takia matkan kesken, ja Starkell jatkoi matkaa toisen kumppaninsa Victoria Jasonin kanssa. Starkellin ja Jasonin välillä näyttää olleen jonkinlainen läheisempikin suhde, mutta kumpikin viittaa kirjoissaan asiaan vain rivien välistä. Starkellin alkuperäisenä tavoitteena oli matkustaa koko matka Luoteis Kanadan Tuktoyaktukiin
(Mackenzie-joen suiston lähellä Jäämeren rannalla) vielä samana kesänä. Tavoite osoittautui pian täysin epärealistiseksi ja parivaljakko ei päässyt ensimmäisenä kesänä Hudsonin lahden luoteiskulmaa, Repulse Bayta, pitemmälle.
Matka jatkui seuraavana kesänä, mutta oli pitkään rekien ja kajakkien vetämistä, ei melomista. Starkellin lähtökohtana oli liikkua joko meloen tai vaihtoehtoisesti jäätä pitkin kulkien pääosin samaa reittiä, mitä olisi sulan veden aikana melonut. Matka alkoi pitkällä sisämaaylityksellä Hudsonin lahden Repulse Baysta Jäämeren puolelle Spence Bayhin. Starkell olisi halunnut kumppaninsa kanssa vetää reet itse, mutta tämä osoittautui saman tien ylivoimaisen raskaaksi, ja matka tehtiin sitten inuittien ja moottorikelkkojen avulla. Pohjoisen Jäämeren puolella meri oli vielä tukevasti jäässä ja Starkellin ja Jasonin matka jatkui satoja kilometrejä kaksistaan hiihtäen ja rekien kyydissä olevia kajakkeja vetäen. Inuittien raskaat mutta pitkät (8 m) reet osoittautuivat ylivoimaisesti paremmiksi kuin kaksikon omat lyhyet reet: ne olivat helpompia vetää ja niiden avulla pääsi leveidenkin railojen yli. Vetämisen rasitus osoittautui Jasonille ylivoimaiseksi. Hän sairastui vakavasti ja joutui jättämään Gjoa Havenissa matkan kesken. Starkell jatkoi matkaa yksin. Lopputulos oli paha pettymys kummallekin ja molemmat kuvaavat kirjoissaan myös hylätyksi ja jätetyksi
tulemisen tunteita.
Starkell jatkoi matkaans vielä pitkään kajakkia vetäen. Olosuhteet jäällä ennen avoveteen pääsyä kuulostavat sietämättömiltä: vetää nyt rekeä päivät pitkät, hapertuvan parimetrisen jään päällä, railoja varoen, ja paikoitellen puolireiteen ulottuvassa jäätä peittävässä sulavedessä. Lopulta Starkell pääsi vesille, ensin eteenpäin pitkää leveää railoa pitkin ja sitten varsinaiseen
avoveteen. Olosuhteet vaihtelivat ja aina välillä tuli myrskyjen takia maissa vietettyjä päiviä. Starkell matkusti kevein varustein, varmaankin liian kevein sääolot huomioiden, ja joutui useampaan ot teeseen vaaratilanteisiin, joissa olisi aivan hyvin voinut kuolla. Veteen putoamisia, teltan repeytymistä myrskyssä… Kertaalleen hän ilmeisesti pelastui vain, koska sattui osumaan paikalle, missä oli hylätty
rakennus suojaa antamassa. Hän sai myös rinteeltä irronneesta irtolohkareesta murtumat kolmeen jalkapöydän luuhunsa. Pitkiin aikoihin muita ihmisiä ei näkynyt lainkaan. Starkell päätyi lopulta puolustusvoimien miehittämälle asemalle, josta haki lääketieteellistä apua ja yöpymismahdollisuutta, mutta törmäsi byrokratiaan. Paikan vastuuhenkilö valitti, ettei Starkell ollut ilmoittanut tulostaan etukäteen (!), hirveästi tulisi paperitöitä, eikä
päästä koko ajan eteenpäin melkein hinnalla millä hyvänsä, koska syyskuu oli tulossa ja sen mukana talvi. Tämä koitui lopulta Starkellin yrityksen kohtaloksi, koska talvi tuli poikkeuksellisen aikaisin. Lopulta hän juuttui kajakkeineen jäihin vain noin 50 km päähän tavoitteestaan Tuktoyaktukista. Matkan loppuvaiheet olivat dramaattisia: Starkell juuttui viimeisiin leiripaikkoihin päiväkausiksi mahdottoman sään takia ja sää kylmeni
muuta apua kuin suihkun ja ensi apupakkauksen. Starkell ei paikalle jäänyt, vaan jatkoi vihaisena matkaa ja lupasi kirjassaan (nimeltä mainiten) halveksia kyseistä henkilöä niin kauan kuin elää...
Kirjasta paistaa koko ajan kiireen tunne, pakonomainen tarve
oli matalalla hiekkasaarella, missä myrsky piti Starkellin aloillaan monta vuorokautta ja samalla meri söi maata hänen jalkojensa alta. Tästä paikasta Starkell yritti pakon edessä päästä suoraan mantereelle, mutta juuttui tuulen kasaamaan jäähyhmään vain
vajaan kilometrin päähän rannasta. Hän vietti tähän ”suohon” juuttuneena vuorokauden ennen kuin kylmyys oli jähmettänyt sohjon pinnan sellaiseksi, että sitä pitkin saattoi varovaisesti päästä maihin. Kuvaava yksityiskohta miehen pakkomielteisestä tahdonlujuudesta oli se, että vielä henkensä kaupalla maihin päästyään hän suunnitteli kävelevänsä viimeiset 50 km maateitse päämääräänsä, vaikka oli palelluttanut pahasti sekä kätensä että jalkansa. Koska Starkell oli aikataulustaan myöhässä, olivat hänen poikansa huolissaan ja painostivat viranomaisia etsimään miestä. Hyvällä onnella helikopteri hänet sitten löysikin ja vei hoitoon. Pahojen paleltumien vuoksi Starkell menetti loppujen lopuksi 1–2 niveltä kaikista sormistaan, ja useita varpaita. Don Starkell oli matkansa päättyessä lähes 60 vuotias eikä tämän jälkeen enää seikkailumatkoille lähtenyt, mutta melomista hän ei jättänyt. Viimeiset vuotensa hän eli enemmän tai vähemmän erakkona talossaan ja selvisi vielä talonsa tulipalossa saaduista pahoista palovammoistakin, pari vuotta ennen kuolemaansa. Syöpään sairastumisesta hän ei enää selvinnyt: Don Starkell kuoli 79 vuotiaana vuonna 2012. Olen nähnyt netissä valokuvan Starkellista tämän vanhoilla päivillä: kotijoellaan kajakissa istuva isopartainen, lihaksikas vanha mies, jolla tarkemmin katsoen on silmiinpistävän lyhyet sormet melaa puristamassa. Sitkeä mies.
victoria jaSon
Jos ei 57vuotias Starkell ihan tyypillinen extreme matkailija ollut, vielä vähemmän sitä oli Victoria Jason. 45 vuotias, aivohalvauksesta toipunut moninkertainen isoäiti, joka oli ennen ensimmäistä vuoden 1991 matkaansa melonut kajakilla vain noin vuoden. Kanootista hänellä oli kokemusta aikaisemmin, ja rakkautensa arktisiin alueisiin hän kertoo saaneensa hyvin nuorena vaimona ja kahden lapsen äitinä asuessaan tuolloisen miehensä kanssa lähellä Churchillia. Melonnan myötä hän oli tutustunut Ron Starkelliin ja kovalla työllä oli saanut hänet hyväksymään itsensä matkakumppaniksi.
Vuoden 1992 matka jäi vakavan sairastumisen takia Jasonilta kesken, mutta hän palasi alueelle seuraavana vuonna. Jason kertoo suunnitelleensa, että olisi ajanut autolla Inuvikiin lähelle Mackenzie-joen suuta ja lentänyt sieltä rannikolle matkaa jatkamaan, mutta auton hankkimiseen varatut rahat olivatkin menneet talon yllättävään ja välttämättömään kattoremonttiin. Piti siis keksiä halvempi matkustuskeino, ja mikäpä se sitten olisi voinut olla: meloa koko matka pitkin Mackenzie jokea, Isolta Orjajärveltä Jäämerelle saakka! Jason ehti samana kesänä jatkaa matkaa vielä jonkin matkaa pitkin Jäämeren rannikkoa, tällä kertaa itään eli vastakkaisesta suunnasta kohti Gjoa Havenia, missä edellisenä vuonna oli joutunut keskeyttämään.
Jason jatkoi matkaansa seuraavana vuonna (1994) ja pääsi tavoitteeseensa. Alkumatkaa leimasivat muutamat läheltä piti -tilanteet tundran harmaakarhujen (barren land grizzly) kanssa, joita hän joutui valoammuksilla hätistelemään. (Kirjoista saa vaikutelman, että kyseiset harmaakarhut saattoivat olla vielä vaarallisempia kuin jääkarhut, ainakin paikoitellen.) Vaaratilanteita tuli myös laskuveden takia mutaiselle tasangolle juuttumisesta, mutta ei yhtä pahoja tilanteita kuin Starkellille. Jason oli selvästi harkitsevampi ja varovaisempi meloja, jota pakkomielteinen päämäärän tavoittelu ei vaivannut.
Jason ei jättänyt arktista edes Luoteisväylätavoitteen saavutettuaan. Hän teki uuden melontaretken toisen kumppanin kanssa vuonna 1996 ja vietti seuraavat kesät 1997–1999 Pelly Bayssa (nyk. Kugaaruk), opettaen paikallisille lapsille ja aikuisille kajakkimelontaa. Vanhoilla asukkailla oli vielä kokemusta tästä ja myös kajakinrakennuksesta, mutta välillä taito oli ehtinyt hävitä moottoriveneiden tieltä. Jasonin tar koituksena oli melontaopetuksen lisäksi antaa paikallisille asukkaille eväitä luontoturismin kehittämiseen. Hän voitti paikallisten asukkaiden luottamuksen ja arvostuksen ja hänet tunnettiin heidän keskuudessaan nimellä ”Kayak”, mistä hän oli liikuttunut ja ylpeä. Jatkosuunnitelmiakin Jasonilla oli, mut ta vuonna 1999 hänellä diagnosoitiin syöpä, mihin hän me
nehtyi seuraavana vuonna, vain 55 vuotiaana. Hänen tuhkansa on siroteltu Kugaarukiin. Jason valmisteli myöhemmistä vuosistaan toista kirjaa Kabloona returns: Arctic summers in Pelly Bay, mutta en tiedä, julkaistiinko tätä loppujen lopuksi. Olen koettanut etsiä kirjaa, mutta en ole löytänyt viitteitä siihen mistään. (Kabluna on muuten inuitia ja tarkoittaa valkoista ihmistä, sananmukaisesti ”paksut kulmakarvat”!)
jonathan Waterman
Jonathan Waterman on luonnonsuojelija, lintuharrastaja, eräopas ja kirjailija, joka kulki pitkin Luoteisväylää vuosina 1997–1999. Ensimmäinen osuus suuntautui Mackenzie joen suulta länteen päin, Pohjois Alaskan Prudhoe Bayhin, ja seuraavien kahden kesän retket samalta seudulta lähtien itään kohti Pohjois Kanadan Taloyakia (entinen Spence Bay). Starkell ja Jason käyttivät tavallisia merikajakkeja, Waterman puolestaan puurunkoista ja kangaspäällysteistä Klepperkajakkia, jonka vakautta, aalloissa joustamista ja kuljetuskykyä hän kehui. Edellisistä melojista poiketen hän käytti myös jossain paikoin purjetta ja kertaalleen kaatuikin sen seurauksena, kun oli uskaltautunut liikkeelle ilman pumpattavia sivuponttoneja. Myös Waterman joutui kulkemaan osan retkestä maitse, muun muassa yhden niemimaan poikki säästääkseen matkaa. Työlästä tämä oli, koska reitti kulki
tundralla järveltä toiselle ja jokaista siirtymää varten täytyi kantaa tavarat rinkassa kahdessa erässä, ja sen jälkeen piti vielä hakea tyhjä kajakki perässä seuraavaan rantaan. Matkan loppupuolella Waterman joutui myös (harmikseen, kuten Starkellkin) turvautumaan konevoimaan, eli kulkemaan yhden reittiosuuden tavarat ja kajakki inuittien moottorireessä.
Waterman ei ole ennätyksiä tavoitteleva seikkailija, vaan enemmän vakavamielinen luonnon ja ihmisten tarkkailija. Kirjan alaotsikko kuvastaa tätä hyvin: A journey through the Northwest Passage and Inuit culture. Alkuperäisasukkaiden nykyhetki tuleekin kirjassa korostetusti esiin.
Waterman suhtautuu tapaamisiinsa ihmisiin suurella myötätunnolla koettaen ymmärtää heidän elämäntilannettaan, mutta kokien myös huolta. Hän kirjoittaa avoimesti ja rehellisen tuntuisesti myös yhteisöjen monista ongelmista: alkoholismista, työttömyydestä, perheväkivallasta, korruptiosta, nuorten itsemurhista. Kirjassa ei ole romanttista ”pahat valkoiset – jalot alkuperäisasukkaat” kahtiajakoa, vaan Waterman kertoo myös inuitteihin kuuluvien virkamiesten väärinkäytöksistä. Matkakuvauksen mittaan Waterman ker too näkemistään paikoista ja niihin liittyvistä (toisinaan surullisista) historiallisista tapahtumista, kuten kokonaisten yhteisöjen tuhoutumisista valkoisten mukana kulkeutuneisiin tauteihin, mutta myös luonnosta, eläimistä ja inuit
tien kulttuurista. Waterman tuntuu haaveilleen sellaisen pienen yhteisön löytämisestä, missä ihmiset vielä eläisivät tyyty väisinä ja luonnon kanssa sopusoinnussa. Yhden tällaisen hän luuli kerran löytäneensäkin, mutta paikkaan seuraavana kesänä palatessaan hän kuuli sielläkin tapahtuneesta 16 vuotiaan nuorukaisen itsemurhasta ja hänen vanhempiensa muutosta pois paikkakunnalta. Ei ollut paratiisia sielläkään.
vertailua
Starkell kuvaa kirjassaan päämäärän tavoittelua, omaa sisäistä kamppailuaan ja kokemuksiaan: tuntemuksia hyvin onnistuneiden melontapäivien tyydytyksestä valtaviin pettymyksiin, turhautumisiin ja ajoittaiseen kuolemanpelkoon. Kaikkea leimaa kuitenkin suunnaton pakkomielteinen tahdonvoima ja itsensä kanssa kamppailu. En usko, että ilman näitä Starkell olisi selvinnyt vaaratilanteista hengissä, mutta toisaalta ilman niitä hän ei välttämättä olisi kuvailemiinsa tilanteisiin joutunutkaan. Hän kuvaa päivä päivältä yksityiskohtaisimmin matkantekoa, olosuhteita, melottuja matkoja ja keskinopeuksia, kuin lokikirjaa pitäen. Hän arvostaa inuitteja, heidän osaamistaan ja selviytymiskykyään, mutta ei keskity matkalla kohtaamiinsa ihmisiin.
Victoria Jason vaikuttaa kirjansa perusteella onnelliselta, tasapainoiselta ja maailmaa rakastavalta
ihmiseltä, joka kirjoittaa kauniisti luonnosta, eläimistä, (lähes) kaikista kohtaamistaan ihmisistä sekä inuiteista että heidän lapsistaan, joiden kanssa hän aina pysähdyspaikoilla ehti leikkimään ja vaikkapa kajakkiaan esittelemään. Tämä tulee esiin myös Starkellin kirjassa, jossa hän itse kuvaa olleensa kireä ja keskittynyt seuraavan päivän tavoitteisiin, ja lievästi paheksui Ja
sonia, joka oli rento ja seurusteli iloisesti paikallisten kanssa. Jason kirjoittaa myös koko ajan hyvin lämpimästi perheestään ja kuinka pariin otteeseen joutui jännittämään, ehtiikö nähdä uuden lapsenlapsensa ennen matkalle lähtöä, tai ehtiikö palata ennen kuin seuraava syntyy. Jasonin kirjassa on kauniita värivalokuvia, joita muilla ei ole. Luonnonsuojelija-Waterma -
nilla oli kaksi haavetta: nähdä jääkarhu luonnossa, ja päästä näkemään jo 80 luvulla sukupuuttoon kuolleeksi arvioitu eskimokuovi. Viimeksi mainittu ei toteutunut, mutta jääkarhun hän pääsi näkemään aivan matkan lopussa. Matka tuntuu olleen Watermanille myös henkinen projekti, pyrkimys päästä lähelle luontoa, irti länsimaisesta ”lineaarisesta aikakäsi
tyksestä”, kuten hän kirjoitti. Tai toisessa kohtaa: ”osata katsoa lintua, ei koettaa tunnistaa sitä”. Tässä hän vaikuttaa myös hetkittäin onnistuneen. Ajoittain raskaista asioista huolimatta hänen kirjansa on jollain tapaa kaunis ja syvällinen. Mitään ”urheilusuorituksen” makua siinä ei ole, tunnelma on kiireettömämpi ja pohdiskeleva. Melomiseen ja luonnonvoimiin liittyvistä asioista hän kirjoittaa ajoittain, mutta pääpaino ei ole niissä. Watermanin kirja on laajaalaisin, kuin hyvää tutkivaa journalismia. Kaikki kirjat ovat hyviä, lukemisen arvoisia, ja toisiaan täydentäviä. Jos haluat lukea hyvää mieltä tuottavan kirjan ja tulla onnelliseksi, lue Victoria Jasonin kirja.
kirjalliSuuS
Don Starkell: Paddle to the Arctic. The incredible story of a kayak quest across the roof of the world. (1995)
Victoria Jason: Kabloona in the Yellow Kayak. One Woman’s Journey Through the Northwest Passage. (1995)
Jonathan Waterman: Arctic Crossing. One man’s 2,200 mile Odyssey Among the Inuit. (2001)
Teksti Arto Lauerma
jäSenpäivyStyS
Päivystysten aikana vastaa numero: 050 3574 507
Päivystysajat:
Huhtikuu–syyskuu: tiistaisin klo 18–19. Lokakuu–maaliskuu: kuukauden
ensimmäinen tiistai klo 18–19. Lisäksi melontakouluviikkoina (viikot 20–24) to 16.30–17.30.
HUOM! Juhlapyhinä ei ole päivystystä. Tarkista päivystysajat aina verkkosivuilta, koska muutokset ovat mahdollisia.
Seuran SähköpoStioSoite toimisto@merimelojat.fi
Sähköpostiin pyritään vastaamaan viimeistään muutaman päivän kuluessa.
Sauna
Sauna lämpiää melontakaudella huhti syyskuussa ma–to klo 17–22 ja su 15–22.
Talvikaudella sauna on lämpimänä tiistaisin ja torstaisin 17–21 sekä sunnuntaisin 15–21.
Muista uima-asu ulkona liikkuessasi sekä hyvät tavat ja järjestys. Saunassa uima-asu on vapaaehtoinen. Vajalla saunovat ainoastaan seuran jäsenet ja melontakoululaiset. Jäsenet eivät saa tuoda kavereitaan saunomaan.
kuntoSalivuoro
Merimelojien kesäkauden vakiovuorot Ruskeasuon liikuntahallin voimailusalilla ovat perjantaisin 6.5.2016 – 26.8.2016 klo 18–20.
Ruskeasuo on juhannuksesta heinäkuun loppuun suljettu.
virkiStySmelonnat
Virkistysmelonnat starttaa jo tutuksi käyneeseen aikaan, joka torstai klo 18, jolloin kaikki ovat jo vesillä valmiina lähtöön.
titumelonnat
Kesän Tiistaitutor melonnat ovat 7.6., 21.6., 5.7., 19.7., 2.8., 16.8. ja 30.8. Tapaamme vajalla melontavarusteet päällä klo 17.
Niin kajakin, kanootin, lainelaudan kuin wakeboardinkin kuormaaminen ja purkaminen sujuu nopeasti ja helposti Thulen vesiurheilutelineillä. Thulen ostajan oppaan avulla löydät sinulle parhaiten sopivan ratkaisun. Katso myös lähin jälleenmyyjäsi www.thule.com
MERIMELOJAT RY
Merikannontie 10, 00260 Helsinki e mail: toimisto@merimelojat.fi http://merimelojat. sporttisaitti. com
PÄIVYSTYS
Puhelin: 050 357 4507
Huhti–syyskuu: tiistaisin klo 18–19 Loka–maaliskuu: kuun ensimmäinen tiistai klo 18–19
MAJAN VARAUKSET
Katso nettisivuilta osoitteesta http://merimelojat.sporttisaitti.com kohdasta majan vuokraus.
PANKKIYHTEYDET
Nordea FI20 1200 3000 0099 10: tilille maksetaan jäsenmaksut laskun viitenumerolla ja Nordea FI37 2400 1800 0354 87: tilille maksetaan retkien osallistumismaksut omalla viitenumerolla.
OSOITTEENMUUTOKSET JA JÄSENASIAT
Muutokset sähköpostitse: toimisto@merimelojat.fi tai postitse: Merikannontie 10, 00260 Helsinki
Ilmoitushinnat: Koko sivu 300 € 1/2 sivu 150 € toistoalennus 25 % Jäsenjulkaisu, jäsenille ilmainen. Ilmestyy neljä kertaa vuodessa.
Julkaisija: Merimelojat ry Kirjapaino: Unigrafia oy
Päätoimittaja: Anu-Riikka Kyttälä e mail: mm_lehti@merimelojat.fi
Taitto: MIrva Heimala e mail: mm_taitto@merimelojat.fi
Ilmestymisaikataulu vuonna 2016
Aineiston No jättö Painatus 1/2016 21.2. 7.3. 2/2016 8.5. 23.5. 3/2016 28.8. 12.9. 4/2016 16.10. 31.10.