Lomakylä on heräämässä uuteen aamuun. Kukat tunnistaa parhaiten muistisäännöstä: bougainville on punainen ja jasmiini valkoinen.
Aurinkoinen, hedelmällinen, terrakotan värinen maa tuottaa kasviksia, jotka ovat imeneet auringon maun moninkertaisina. Ruoka Kyproksella on yhdistelmä Kreikkaa, Turkkia ja Lähi-itää. Aurinkoinen, hedelmällinen, terrakotan värinen maa tuottaa kasviksia, jotka ovat imeneet auringon maun moninkertaisina. Siksipä tomaatitkin maistuvat täyteläisiltä kuin omassa kasvihuoneessa kasvatetut valioyksilöt. Perunat istutetaan täällä punamultapeltoihin syksyisin, valmiita ne ovat sadan päivän päästä. Kyprokselta on peräisin suomalaisiinkin grilleihin tiensä löytänyt halloumi-juusto. Lomalla sitä syödään tietysti aamiaisesta lähtien. Mezé on kyproslaisen keittiön herkuttelua: ruokalajeja on 10-20. Kylmiin alkupaloihin kuuluu dippitahnoja jonka jälkeen on vuo-
rossa pieniä annoksia lämpimiä ruokia. Valita voi lihaa tai kalaa, tai molempia. Saaren ravintolat ovat myös tunnettuja kalaruuistaan. Hotellissa voi valita erilaisia ateriapaketteja aina pelkästä aamiaisesta all inclusive –vaihtoehtoon. Jälkimmäinen on kieltämättä kätevä. Jäätelöt ja smoothiet löytyvät allasbaarista ja iltapäivän hiukoessa voi muksut lähettää yläterassille vaikka hampurilaisille. Jos ei jaksa kavuta muutamaa rappusta, voi baarista myös tilata annoksia lounaalla. Illallinen nautitaan tietysti pääravintolan laajasta buffet-tarjonnasta. All inclusive – paketit vaihtelevat hieman hotellista toiseen, mutta Althea Beachissa tarjonta oli juuri lapsiperheiden näkökulmasta hyvin toimiva. Oikeastaan Kyprokselle pitäisi tehdä kaksi matkaa. Aurinkoinen sää ja leppoisan mukavat allasosastot laiskistuttavat uteliaammankin turistin. Toisella matkalla voisi sitten huristella ympäri saarta ja testata miten vasemmanpuoleinen liikenne sujuu. Kyproslaiset ihmiset ovat charmikkaan ystävällisiä ja puhuvat loistavaa englantia. Historian yhteys Britanniaan on ilmeinen. l
Auringossa kun ollaan, niin hotellin day spa –osastolla on useita vartalonhoitoja sekä kuorintaan että rusketuksen kosteuttamiseen. Hemmottelua on myös pienille. Ahkeran polskijan kannattaa jättää manikyyrin otto ihan loman loppuun. M a t k a tenav a 1/2012
49