– Energiakulutus on loppuun asti optimoitu ja yhden jäätunnin hinta on varmasti koko maan alhaisin, energiaalan huippuosaajana tunnettu Mokka jatkaa.
Myös Liigalukko käyttää kesällä Tuki Areena on auki koko kesän. Talvella hallissa on noin 3 000 kävijää viikoittain ja nelinumeroiseen lukuun päästään
Rauno Mokan mukaan takuuvarmasti myös kesällä. – Tähän asti kesäjäätä on jouduttu hakemaan kauempaa eli lähinnä Eurajoelta ja Vermuntilasta, sillä Äijänsuon harjoitushalli on ollut avoinna vain satunnaisina kesinä. Nyt Tuki Areenan tarjoamaa kesäjäätä pystyvät käyttämään myös liigajoukkue ja taitoluistelijat. Ohjelmassa on myös turnauksia, mutta jääaikaa riittää silti varmasti yleisöllekin, Rauno Mokka lupaa.
Pitsiturnauksen kannustajajoukot vauhdissa.
Yli sadan miljoonan konserni Raumalaisen jääkiekkoilun taustalta löytyy Raumalaiskiekkoilun Tuki ry, jonka muutamat paikalliset jääkiekkoilun ystävät ideoivat 1960-luvun lopulla. Tuki omistaa 66 prosenttia Contineokonsernista, jonka muut omistajat ovat Lukko-säätiö 25 prosentin osuudella ja Rauman Lukko ry yhdeksällä prosentilla. Contioneo-konsernin alla toimivat RTK-palvelu Oy, henkilöstövuokrausyritykset HRR-palvelu Oy ja Pesti Hen-
kilöstöpalvelu Oy, Rauman Lukko Oy ja Kiinteistö Oy Lukon Hyvinvointikeskus, joka puolestaan pyörittää hyvinvointi- ja elämyskeskus Helmirannan toimintaa. Contioneo-konsernin koko liikevaihto on reilut 130 miljoonaa euroa, mikä oikeuttaa paikkaan Suomen 500 suurimman yrityksen joukossa. – Kiitos Raumalaiskiekkoilun Tuen perustajien tekemien uhrausten ja ennakkoluulottomuuden Lukolla on omasta takaa varmasti koko maan parhaat olosuhteet, Rauno Mokka tiivistää.
79