Poika, sinusta tulee vielä hiihtäjä!

II

HOPEASOMPALAISESTA JUNIORIMESTARIKSI (1972-76)

Kuntosaliharjoittelua oli ohjelmassa 1-2 kertaa viikossa.

(Mannisen kotiarkisto)

21

7. Harjoittelu ja kehitys vuosina 1972-73 Näinä vuosina juoksumäärät nousivat hiihtoa suuremmiksi. Talvella kilometrit kertyivät pääasiallisesti hiihdosta, runsaat 800 kilometriä kaudessa. Koko vuoden juoksumäärä oli 1972 1400 km ja seuraavana vuonna jo 2000 km.

Lihaskunnon hoitaminen oli jo alkuvuosista lähtien mukana ohjelmissa. Kuntopiireihin sisällytimme osioita voiman, lihaskestävyyden ja pikavoiman alueilta. Koordinaatio- ja liikkuvuusharjoitteiden ohella niiden tavoitteena oli kehon toiminnallisen valmiuden kehittäminen ja ylläpito.

13-vuotiaan Harrin lihaskestävyys- ja pikavoimakuntopiiri (1-2 kierrosta) oli seuraavantyyppinen: 1.

15 x vuorohyppely (12kg)

2.

15 x punnerrus seisten (20kg)

3.

15 x linkkari

4.

15 x keinutuoli

5.

2 x 15 x penkille nousu (25kg)

6.

10 x vatsaliike puolapuilla

7.

15 x etunojapunnerrus

8.

2 x 15 x nilkkahyppely

9.

15 x selkäliike

10.

15 x jalkaprässi (70kg)

11.

5-8 x leuanveto

12.

15 x vatsaliike (3kg)

13.

15 x nilkkaprässi (25kg)

14.

15 x tasahyppely (25kg)

15.

15 x penkkipunnerrus (27kg)

16.

15 x selin makuulta pää polviin

17.

15 x saksihyppyjä

18.

15 x hyppely kyykkyetunoja- kyykky- hyppy ylöskyykky- jne.

Harrin kuormituksia arvioitaessa on huomioitava, että noihin aikoihin pojalla oli pituutta 167 cm ja painoa 47 kg. Kestävyyspainotteinen harjoittelu kehitti tämän kokoluokan kehon hapenkuljetusverkoston hyvin optimaaliseksi, kuten myöhemmät tulokset kertovat.

Otan vertailun vuoksi esille, että tämän hetken juoksijahuippulupauksemme Alisa Vainion (17v) mitat olivat 2015 163 cm / 43 kg.

Harri osallistui talvisin hiihtokilpailuihin ja kesäisin juoksukilpailuihin. Kilpailut palvelivat täysin harjoittelua. Käytäntö tuki mielestäni hyvin kokonaiskehitystä.

22

eräs mieleen jäänyt kilpailumatka

Syyskuun lopulla 1972 kilpailtiin Helsingin olympiastadionilla ikäkausikilpailun loppufinaali eli käytännössä 12-14 -vuotiaiden SM-kilpailut. Lähdin aamupäivällä ajelemaan kohti pääkaupunkia vanhalla Opelillani. En osannut aavistaa, että minulla oli kyyditettävänä varsinainen ’arvokuljetus’.

Takapenkillä istui nimittäin kaksi 14-vuotiaiden 2000 metrille osallistuvaa poikaa; toinen heistä oli Ari Paunonen ja toinen Harri Kirvesniemi. Kaksi Suur-Savon Piirin lahjaa Suomen urheilulle.

Muistan vieläkin Viljo-isän hyvin käytännöllisen ohjeen Arille hänen jättäessään pojan huostaani. ”Muista tyhjentää suoli ennen juoksua”. Ei Arille ongelmia siltä osin tullut eikä muutenkaan. Kotiin tuomisina oli 2000 metrin juoksun voitto hienolla ajalla 5.58,4. Moiseen aikaan eivät tietojen mukaan edes Lasse Viren ja Tapio Kantanen yltäneet 17-vuotiainakaan. Reilusti ennätystään paransi Harrikin, aika 6.10,4 oikeutti 12. sijaan.

Lasse Viren oli vain kolme viikkoa aiemmin juossut Münchenin kultamitalijuoksussa uuden kympin maailmanennätyksen 27.38,35.

Vuonna 1973 edistyminen alkoi näkyä ennen muuta testi- ja ratajuoksutulosten parantumisena. Kesän kilpailukauden jälkeen harjoittelu syksyllä muuttui taas peruskuntopainotteiseksi.

Viikoittaiset juoksumäärät olivat 60-70 km vaiheilla lumien saapumiseen saakka. Pysyvämmät lumet saatiin Mikkelin seudulle marraskuun puolivälissä. Sen jälkeen hiihtomäärät vaihtelivat viikoittain 100 kilometrin molemmin puolin. Juoksuharjoittelu supistui tällöin lähes minimiin.

Pisin yksittäinen hiihtolenkki oli 30 km:n mittainen. Suurimmat päiväannokset sijoitettiin viikonvaihteeseen. Tällöin ne pystyttiin jakamaan kahteen eri harjoitukseen. Vauhdikkaampaa hiihtoa oli myös jonkun verran. Pääsääntöisesti se sijoitettiin erityyppisinä osioina vauhtileikittelyn yhteyteen.

Harjoittelun määrällisen nousujohteisuuden toteutus siirtyi jo varsin varhain urheilijan omalle kontolle. Olosuhteiden vaihtelun (lumitilanne, sääolosuhteet, koulukuormitus, oma vire jne.) takia Harri pystyi paremmin itse säätelemään toteutusta, vaihtelemaan harjoitusaikoja ja -paikkoja itselleen sopiviksi.

Suurimmat harjoitusmäärät olivat joulukuun loppupuolella. Vuodenvaihteen jälkeen oli tarkoitus lisätä tehoja ja vähentää määrää. Viikkorytmitys noudatteli syksyn aikana 2:1 linjaa. Kaksi nousujohteista ja yksi kevennetty viikko. Rullahiihtoa oli syyskauden aikana vain muutaman kerran.

Yläkropan voimaharjoittelu lisääntyi Keroreissu-laitteen myötä. keroreissu- laite voimanhankinnan muotona

Kysymyksessä oli muistaakseni mäntyharjulaisen opettajan ja piirivalmentajanakin toimineen hiihtomiehen Olavi Rahkolan kehittämä laite. Laitteeseen kiinnitettyjen sauvojen avulla noustiin rennosta istuma-asennosta irtonaisella ja rytmikkäällä vetoliikkeellä polvia jännittämättä koukistaen pystyasentoon. Pystyasennossa lantio työnnettiin rennosti eteen. Kaikkien lihasten täydellisen rentouttamisen jälkeen laskeuduttiin nopeasti ja irtonaisesti alkuasentoon. Harjoitusrasitusta pystyttiin lisäämään aisoja lyhentämällä ja sauvoja pidentämällä. Rasituksen pienentäminen tapahtui puolestaan aisoja pidentämällä ja sauvoja lyhentämällä. Nerokas laite lajinomaiseen kuivaharjoitteluun!

Tällaisella laitteella Harri teki vuoden 1973 lopusta seuraavaan kevääseen mennessä runsaat kuusi tuhatta toistoa. Yksittäisinä harjoituksina ne sisälsivät 7-10 kertaa 30 nousun sarjoja. Tämän harjoitusosion paikka oli yleensä lihaskestävyys- ja pikavoimaharjoitteiden yhteydessä.

23

14. Vuosi 1977 – haasteiden vuosi Ylioppilaskirjoitukset, MM-hiihdot ja armeijaan lähtö, kolme suurta asiaa samana vuonna nuoren urheilijan elämässä. Kahdessa ensin mainitussa lisäksi kovat tavoitteet! Siihen aikaan yo-kirjoitukset tiivistyivät lyhyen ajan sisään, nykyisinhän niitä voidaan jaksottaa pitemmälle ajalle. syyskausi 1976

Nuorten MM-valmennusryhmällä, johon Harri oli edellistalven hyvien hiihtojen ansiosta noussut, oli syyskuun alkupuolella neljän päivän leiri Vuokatissa. Marraskuun alussa oli oma leiri pohjoisessa.

Mikkelin seudun lumitilanne oli huono. Lunta oli jo lähes pakko hakea pohjoisemmasta, sillä Harri piti kiinni myös asettamistaan urheilullisista tavoitteista. Leirien kokonaisvaltainen rasitus muodostui kovaksi; päivällä piti harjoitella ja illalla opiskella.

Harrin olemuksessa eivät paineet juurikaan näkyneet. Harjoittelukausi oli onnistunut tähän saakka suhteellisen hyvin, ja myös koulu oli sujunut mallikkaasti kaiken aikaa. kilpailukausi 1977

Hiihtokauden ensimmäinen merkittävämpi kisa oli loppiaisena hiihdetty maakuntaviesti. Harrin oma kympin osuus sujui hyvin. Vain viimeisellä osuudella maalaiskunnan joukkueessa ankkuroinut Pentti Vahvaselkä hiihti saman matkan sekuntia nopeammin. Pena hiihti seuraavana vuonna Suomen joukkueessa Lahden MM-hiihdoissa. ”Hiihto ei vielä oikein irronnut, paikat puutuivat”, kuului Harrin kommentti. taivas synkkeni

Nuorten MM-hiihtojen katsastus 15 km:n matkalla oli Porrassalmen Hiihtojen yhteydessä tammikuun loppupuolella. Kisoihin pääsy oli asetettu tavoitteeksi jo edellissyksynä. Odotukset olivat korkealla. Harrilta odotettiin kotiladulla paljon. Mutta kuinka kävikään? ”Väliajat matkan varrelta kertoivat, että Harrilla ei tänään kulje. Hiihtotekniikka ei ollut se, mikä Harrilla on totuttu näkemään. Pysty vartalon asento kertoi, ettei puhtia ollut ja kädet näyttivät työnnöissään voimattomilta”. Näin kuvaili hiihtoa paikallinen urheilutoimittaja.

Tulosluettelo oli Harrin kannalta tyly: 1. Eero Niskanen 44.27, 2. Antti Leppävuori 44.29, 3. Antti Varis 44.40. Vasta viidentenätoista oli Harri Kirvesniemi ajalla 46.18.

43

”Poika ei itsekään oikein tiennyt, mistä johtui, ettei kulkenut. Harri ei ole selittelijä menestyksen tai tappion hetkellä. Tälläkään kertaa hän ei hakenut syytä tappioonsa ulkoa päin. Ei syyttänyt suksien luistoa, sairautta, pakkasta tai muuta sellaista. Kun ei kulkenut, ei kulkenut.” totesi Länsi-Savon urheilutoimittaja Juhani Penttinen.

Harrin oma kuvaus asiasta tuoreeltaan ei tuonut valaisua asiaan. ”Hiihto oli vaikeaa ensimmäisestä noususta alkaen. Olin aivan lukossa, jalat voimattomat. Yritin olla kärjen mukana, mutta veto loppui tyystin. Loppu hyvin hankala”.

Mikä meni pieleen? Olin ymmälläni. Tällaiset tilanteet eivät valmentajalle ole kovin helppoja.

Teimmekö jotain väärin valmistautumisessa?

Kisa oli lauantaina. Torstain harjoitusraportissa luki: ”10 km vauhtileikittelyä. Oli pidäteltävä koko ajan, menohalut hurjat ja hiihto selvästi helpointa tänä talvena. Perjantaina kisaladun kierto ympäri kevyesti, olo oli aika hyvä”.

Hyvänen aika, tilannehan oli ollut täysin ok kaksi päivää ennen kisaa.

Urheilijan oma pettymys oli suuri. Ei ihme, sillä lataus oli kova. Maanantaina ei tehnyt mieli hiihtää metriäkään. Aika outoa kun on kysymys Harrista, ajattelin.

Selvisihän se syykin. Tiistain vastaisena yönä puhkesi raju vatsatauti. Se oli jo parin vuorokauden ajan muhinut elimistössä.

Toimittaja Penttinen oli myös kartoittanut tilannetta. ”Samasta vatsasairaudesta kärsivät myös seurakaverit: Tiaisen veljekset, Vesa ja Hannu. Tänä syksynä kiertävän vatsasairauden poteneet tietävät, että kysymyksessä on lyhytaikainen, mutta raju tauti. Se pitää mahalaukussa ja suolistossa sellaisen suursiivouksen, ettei paremmasta väliä. Kuume on kuulunut useimmilla taudin kuvaan – niin myös hiihtäjäpojilla.

Harri oli tuntenut jotain outoa jo perjantaina, mutta se oli leimattu pieneksi ennakkosuosikin jännitystilaksi.

Oudoksuttavaa tilanteessa oli vain se, että Harri ei yleensä jännitä ennen kilpailuja tietoisesti”, ihmetteli Penttinen. malttamatonta intoa ja revanssihenkeä

Ennakkoon suunniteltu ohjelma sisälsi myös seuraavana lauantaina miesten 15 km:n SM-kilpailun Vehkalahdella. Kysymys olisi ensimmäisestä osallistumisesta yleisen sarjan mestaruustaistoihin.

Vaikka koko viikko oli mennyt levon ja kevyen hiihtelyn merkeissä, oli Harrin into lähteä mukaan jo palautunut. Näyttämisen halut olivat kovat. Into on joskus niin suuri voima, että se voi ajaa terveen harkinnan yli. Jälkeenpäin on helppoa viisastella. Palautuminen rajusta vatsataudista ei tietenkään tapahtunut hetkessä. ”Aloitin mielestäni rauhallisesti, mutten jaksanut kuin 4 km kunnolla. Sitten tipuin rajusti, ei ollut voimia. Lentokeli, helppo rata”, totesi Harri hiihdostaan.

Kisan voitti Juha Mieto, aika 38.56. Harri teki oman lyömättömän sijoitusennätyksensä SMkisoissa. Sijoitus 107/130. Ero kärkeen neljä ja puoli minuuttia! sm-hiihdot

– vielä yksi mahdollisuus

Kilpailuohjelma oli Harrin tilanteeseen nähden sikäli ’tyly’, että nuorten SM-kisat ajoittuivat heti seuraavan viikonvaihteeseen. Niissä olisi vielä mahdollisuus puhdistaa kilpeä ja tavoitella MMkisapaikkaa. Tervehtymisen kannalta katsoen kisat tulivat liian aikaisin.

Koko viikko oli tahmeaa ja voimatonta. Tuskin koskaan olen saanut Harrilta sellaisia palautteita, että ”meni jotenkin, aika vaikeaa”.

Valkeakoskella hiihdetty kisa ei näitä tuntemuksia mitenkään muuttanut. ” Hiihto meni jotenkuten. Jäin paljon tasaisilla kohdilla, koska ei päässyt työntämään. Piti mennä jaloilla ja ne olivat aivan puutuneet ja voimattomat”.

44

jälkeen Voittoisan Joutsan urakkansa aan stam ripu emi joutui Harri Kirvesni iin tom mat luke a sens ituk ikirjo nim gin elsin m/H Strö lehtiöihin. (Sverker Sanomat 22.1.1979)

Joutsan hiihtojen 15 km:n tulokset: 1. Harri Kirvesniemi, 39.11 2. Juha Mieto, 39.20 3. Pertti Teurajärvi, 39.47 4. Kari Nieminen, 40.38 5. Matti Pitkänen, 40.40 Lehdistökooste:

Poika, sinusta tulee vielä hiihtäjä ”Ei perskeles – mä en vieläkään usko”, oli ainut kommentti, joka Miedolta maalialueelta sunnuntaina iltapäivällä kuultiin.

Urheilullisesti suhdannevaihtelut aina ennenkin hyvin oivaltaneet joutsalaiset pikkupojat piirittivät Kirvesniemen satapäisenä laumana maalissa. Pitkä-Jussi, jonka nimikirjoitus useimpien lehtiössä olikin edellisiltä vuosilta, sai kerrankin rauhassa harppoa yli suojaköysien.

Mieto sai lohdutukseksi kultakellon ja loihti suupieleensä tyytyväisiä kareita: ”Viekää Kirvesniemelle terveisiä. En vielä tällä syömisellä usko olevani huonompi. Enkä ole liian vanha (30v). Yksinkertaisesti en ole vielä valmis rutistamaan tarpeeksi”.

Voittaja otti terveiset vastaan tyynesti: ”Parasta uskoa, mitä Kurikan mies sanoo. Mutta en minäkään ole vielä täydessä vireessä. Torstaina tehty tiukka harjoitus painaa jäseniä. Puijolla olen hivenen herkempi”.

Palkintojen jaossa Mieto toivotti rehdisti onnea voittajalle todeten samalla:” Poika, sinusta tulee vielä hiihtäjä”.

74

Lajipäällikkökin oli tyytyväinen ”Harri Kirvesniemen hiihtoa on ilo seurata. Hän on teknisesti erittäin korkeatasoinen hiihtäjä. Kirvesniemen hiihto on sellaista, kun hiihdon kauneimmillaan pitää olla” sanoo Suomen Hiihtoliiton lajipäällikkö Immo Kuutsa. Kuutsan mielestä Joutsan kolmen parhaan hiihto oli kansainvälisesti jo vertailukelpoinen suoritus – kovaa kansainvälistä luokkaa.

Tavoitteena Lake Placid ja olympiaryhmän valmennusedut Haastattelutilaisuudessa Kirvesniemeltä pumpattiin julki varmistus, että hänen tavoitteensa on Lake Placid. ”Aikaa on enää vuosi. Se on liian vähän, jotta voisin asettaa itselleni jonkinlaisia sijoituksellisia tavoitteita. Pääasia on, että mahdun mukaan ja teen perillä hyvää työtä. Nyt on tietenkin tärkeintä päästä esikisajoukkueeseen. Tämä ratkeaa viikon kuluttua SM-kisojen jälkeen. Tämä Joutsan kisakin saattaa olla jo varsin ratkaiseva”, arveli Kirvesniemi sunnuntaina.

Kirvesniemi lisää, että tarkoituksena on ollut varmistaa ainakin pääsy olympiavalmennusryhmään. Hän on laskeskellut, että Lake Placidin kisojen edellä paikka olympiaryhmässä monine harjoittelumahdollisuuksineen on tärkeä etu. Se rytmittää koko vuoden harjoittelua entistä paremmin.

Epäilijöitäkin on Harri Kirvesniemen helpot voitot alkutalvena kotona ja hyvä kansainvälinen menestys ovat saaneet monen hiihtomiehen sanomaan, ettei poika kestä enää kun kovat kilpailut alkavat. ”Ei kai minullakaan ole ollut vielä mitään huippuhetkiä. Mielestäni tämän kauden tärkein tavoite on saada vahva, useamman viikon ajan kantava varma kunto ja katsoa sitten, mihin pystyy”.

Silti hän sanoo: ”Yhtenä ongelmana on pitkän kokemuksen puute. Sitä putoaa helposti huippukunnosta, jos tekee virheitä tai sairastuu”.

Poika, sinusta tulee vielä hiihtäjä, Juha Mieto toivottaa onnea Joutsan 15 kilometrin voittajalle Harri Kirvesniemelle, joka vei selvän voiton maa mme kaikkien parhaiden kilpahiihtäjien kilvassa.

(Petri Kaipiainen/Uusi Suo mi 22.1.1979)

Koen hiihdon mielekkäämmäksi kuin juoksun Joutsassakin oltiin vielä kiinnostuneita lajivalinnan perusteista. ”Suurin syy on siinä, että olen kuitenkin aina tuntenut enemmän mielenkiintoa hiihtoa kohtaan. Hiihto on minusta mielekkäämpi laji. Siinä kokonaisuus syntyy useampien osatekijöiden summana kuin juoksussa.

Minut on sitä paitsi todettu nopeaksi palautujaksi. Siitä on enemmän hyötyä hiihdossa, jossa alamäissä pääsee palautumaan. Kieltämättä yhtenä tekijänä ratkaisussa hiihdon hyväksi oli myös se, että laskin minulla olevan hiihdossa suuremmat mahdollisuudet kärkeen. Ehkä juoksen joskus joitakin kilpailuja, mutta otan ne vain hiihtoharjoittelun välipaloina,”, Harri tilitti. ”Harrin luonne sopii erinomaisesti juuri hiihtoon. Tämä on laji, jossa urheilija kilpailun aikana joutuu voittamaan yhä uudelleen itsensä, keräämään matkan varrella lopputuloksen palkitsevat sekunnit ja kymmenykset. Hiihdossa on pystyttävä pitämään vauhti kovana yksinkin. Kestävyysjuoksun ratkaisut tapahtuvat paljolti kuitenkin yhden kirin aikana”, analysoi Kirvesniemen luonnetta hänen valmentajansa, mikkeliläinen ekonomi Jorma Manninen.

75

IV

SUOMENMESTARISTA OLYMPIAMITALISTIKSI (1979-80)

100

39. Tiivistä kesäharjoittelua Harjoittelu jatkui ilman taukoja Talvikausi päättyi Hiihtoliiton viiden päivän leiriin Rukalla. Alkoi totuttelu jalkalenkkeihin. Kuten odotettua, kommenteissa oli muutaman päivän ajan mainintoja jalkojen kipeytymisestä. Siirtyminen laduilta täyspainoiseen juoksuharjoitteluun vaati aikansa.

PM-maastot Viikon totuttelun jälkeen olivat vuorossa PM-maastot. Harri valitsi tällä kerralla pitemmän matkan, 15 kilometriä.

”Lunta tai ei, Harri on aina kärjessä”,

otsikoi Savon Sanomat ja jatkoi: Kirvesniemen kunto ei ole sulanut lumien myötä. Lauantaina Harri kepitti ilman sauvoja kanssakilpailijansa Suur-Savon piirin maastojuoksun mestaruuskilpailuissa Joroisissa. Hän jätti Pieksämäen Eero Vauhkosta 11 sekuntia.

Tavoista poiketen Harri jätti SM-maastot väliin keskittyen harjoitteluun. Ennen toukokuun lopulla alkavaa Itävallan hiihtoleiriä hän ehti saada neljä hyvää ja ehjää harjoitusviikkoa alle.

Vaellusleiri kesäharjoittelun helmenä Kesäkuussa paneuduttiin selkeästi peruskunnon vahvistamiseen. Ensin kotioloissa, sitten kesäkuun puolessa välissä viiden päivän vaellusleirillä Pohjois-Karjalassa. Kysymyksessä oli jälleen pohjalaisen ”Jussin tallin” ja suursavolaisen ”Paten tallin” yhteinen patikkareissu. Retkeen osallistuivat mm. Juha Mieto, Harri Kirvesniemi, Arto Koivisto, Pentti Vahvaselkä; yhteensä noin 25 hiihtäjää. Viitenä päivänä retkue taivalsi 160 kilometriä. Välillä hölkättiin ja juostiin reippaastikin. Yöpymiset tapahtuivat matkan varrella sijanneilla metsäkämpillä ja leirikeskuksissa. Nuotioilloissa oli yleisöllä mahdollisuus tavata hiihtäjiä.

Retken johtaja, aikanaan ampumahiihtäjien päävalmentajana ja hiihtoliiton piirivalmentajana toiminut Paavo Repo Mikkelistä valotti lehdistön edustajille tämän kaltaisten leirien toiminta-ajatusta seuraavasti: ”Leirin tarkoituksena on rakentaa pohjaa syksyn tehoharjoittelulle, ikään kuin ladataan akkua syksyä ja kilpailukautta varten. Monet urheilijat ovat liikaa omissa ympyröissään, täällä tutustutaan kavereihin muualla kuin kilpailukentällä. Leirit rentouttavat ja vastaavat lomaa, vaikka urheilija ei voikaan unohtaa päivittäistä harjoittelua. Leirit ovat samalla koulutusleirejä, missä parhailla urheilijoilla ja lupaavilla nuorilla on mahdollisuus tavata, antaa vinkkejä ja vaihtaa kokemuksia. Enää ei ole ”voidepurkki piiloon”-mentaliteettia, vaan urheilijat haluavat auttaa toisiaan ja saada vaikutteita.”

Jussin tallin valmentaja Heikki Keltto oli samaa mieltä, mutta korosti omalta osaltaan myös fyysisen rasi101

IX

HARRI JUOKSIJANA

316