MaatilanPirkka0408

Page 46

APEVAUNULLA REHUSTUS RIPEÄKSI UUSI 340 ELÄIMEN TEURASNAUTAKASVATTAMO JA MAIDONTUOTANNON VAHVISTAMINEN SATAAN LEHMÄÄN PAKOTTIVAT MIETTIMÄÄN RUOKINTARATKAISUT TÄYSIN UUSIKSI KURIKKALAISELLA TILALLA. TAPANI JA MARJAANA LATVALA OTTIVAT KÄYTTÖÖN APERUOKINNAN JA VALITSIVAT VAUNUKSI JF-STOLL VM 22:N, JOSSA ON LANGATON TIEDONSIIRTO. TEKSTI JA KUVAT JUSSI KNUUTTILA

APERUOKINNAN VALINTAA ei ole tarvinnut katua, sanoo isäntä.

MAITOMÄÄRÄ ON SELVÄSSÄ nousussa, vaikka vasta pari kuu-

Vaikka kokemusta on vasta parin kuukauden ajalta, on selvää, ettei paluuta kioskiruokintaan ole. Spiraalit ja pintavahdit aiheuttivat jatkuvasti harmia, itse kioskit kyllä toimivat kohtalaisesti. Ongelmista on nyt päästy. Aperuokinta on osoittautunut helppotöiseksi ja etenkin varmaksi. Latvaloiden tilalla kului seosrehua haastatteluhetkellä noin 12 tonnia päivässä. Määrä tulee vielä lisääntymään, kunhan teurasnautakasvattamo saadaan täyteen vauhtiin. Tilalla valmistetaan kolmea seosta: lypsylehmille, teurasnaudoille sekä hiehoille ja ummessa oleville. Vaikka seoksia on noinkin monta ja määrät suuria, niiden tekemiseen ja jakoon kuluu vain pari tuntia päivässä. Isännän mukaan työmäärä tulee vielä melkoisesti pienenemään, kunhan kaikki siilot ja rehujen komponenttivarastot saadaan valmiiksi ja pihat asfaltoitua. Aperuokinta on vastannut siihen asetettuja odotuksia, jopa ylittänyt ne, sanoo Tapani Latvala. Myös karjanhoitaja Terhi Väisänen vakuuttaa isännän mielipiteen todeksi.

kautta on takana. Kuinka paljon se nousee, on tietenkin vielä arvailujen varassa. Väisänen arvelee, että suurin osa maitomäärän lisäyksestä tulee aroilta ensikoilta. Nyt ne pääsevät rauhassa syömään, toisin kuin kioskiruokinnan aikana. Latvalat valitsivat apevaunukseen JF-Stoll VM 22 -mallin, jossa on kaksi pystyä sekoitusruuvia. Painava valintaperuste oli JFtehtaan koneiden korkea laatu, joka on kokemuksen perusteella hankittu. Kun hintakin oli kohdallaan, valinta oli helppo. JF-Stoll-apevaunuja on tarjolla monta kokoa ja varustevaihtoehtojakin on pilvin pimein. Latvaloiden apevaunussa on sivusiirtomatto vaunun edessä. Sillä voidaan purkaa vasemmalle tai oikealle vain venttiilivipua kääntämällä. Isännän mielestä tämä on heidän vaunussaan melkein paras ominaisuus. Vanhoissa tiloissa appeen jako voidaan tehdä kerta-ajolla purkamalla vuorotelleen kummallekin puolelle.

46 • MAATILAN PIRKKA • 4/2008

TOINEN MAINIO ASIA on uusi Feed Manager. Se on langaton ohjelmointiyksikkö, johon voidaan ohjelmoida useita seoksia. Sillä


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
MaatilanPirkka0408 by Maatilan Pirkka - Issuu