Metsäperävaunujen lisäksi K-maatalouden Oniartarjonta laajenee myös maansiirto- ja viljavaunuihin. Markkinoille tulee kaksi 13 tonnin mallia.
raan. Idea on rikkakasviruiskutuksen siirto kevään kiireistä rauhallisempaan aikaan syksylle, kertoo kasvinsuojeluasiantuntija MINNI TAPOLA Bayer Crop Sciencelta. Jos rikkatorjuntaan joudutaan myöhemmin kasvukaudella, selvitään pienemmillä määrillä. Tapola arvioi valmisteen tulevan markkinoille ensi vuoden aikana.
Uutuuksia kasvinsuojeluun Viljakasveja lehtilaikkutaudeilta ja ruosteilta suojaava Siltra Xpro on ollut menestys Keski-Euroopassa, ja uutta kasvitautiainetta on testattu hyvällä menestyksellä myös koetilalla. Aine levittyy nopeasti ja kestää sadetta, joten isojenkin pinta-alojen ruiskutustyö kerralla onnistuu. Pitkä vaikutusaika estää ränsistymisen ja ehkäisee fysiologisten stressioireiden syntyä viljakasveissa. Tehoaine biksafeeni kuuluu Suomessa uuteen SDHI-tehoaineryhmään, johon taudeilla ei ole vielä resistenssiä. Efilor torjuu pahkahometta, laikkutautia, harmaahometta ja kuivamätää rypsillä ja rapsilla. Se tehoaa myös kasvustoon, jossa ei ole tauteja, suurentamalla satoa, vähentämällä pakkotuleentumisen riskiä ja tarjoamalla korkeamman öljypitoisuuden sekä tasalaatuisemman sadon. Koetilan kokeissa käsittelemätön rypsikasvusto tuotti 1 942 kilon hehtaarisadon. Juventuksella käsitelty tuotti 2 324 kg/ha ja Efilorilla käsitelty 2 595 kg/ha. Medax Max -kasvunsääde tulee käyttöön kaikille viljoille. Kahden tehoaineen valmisteessa on laaja käyttöaika, pensomisen lopusta lippulehtivaiheeseen saakka. Kasvunsääteen teho on sekä nopea että pitkävaikutteinen ja korren vahvistamisen lisäksi se parantaa myös juuriston kasvua. MAATILAN PIRKKA 3/2016
Norcar 6226 -pienkuormaaja siirteli vakaasti 650 kilon lannoitesuursäkkiä.
Claas-traktoreista esillä olivat mallit Axion 650, 810 ja 820 sekä Arion 460. Päivän lopuksi yleisö pääsi myös koeajamaan traktoreita pellolla.
21