MaailmanVaihtoa 2/2012 by Maailmanvaihto Maailmanvaihto

Maailmanvaihto ry:n jäsenlehti numero 2/2012

Volunteers´ Voices

teemajutuissa isäntäperheet ja tukihenkilöt äänessä

a j a n k o h ta i s ta 3

s i s ä l ly s Isäntäperheeksi elokuussa

MaailmanVaihtoa Volunteers’ Voices 2/2012

2 Sisällysluettelo 3 Ajankohtaista 4 Pääkirjoitus / editorial 6 Ajankohtaista 8 Tule mukaan toimintaan 9 Long-term host family shares their experiences 12 Isäntäperhe haastattelussa 14 Ensimmäistä kertaa isäntäperheenä 16 Tony Fremlingin haastattelu 18 Being a host mom 20 Ayşe shares her experiences 22 Terveisiä tukiperheeltä 24 Tukihenkilön kertomus 26 Kuulumisia Costa Ricasta 28 Presenting a great project 29 Esittelyssä toimiston uusi vahvistus 30 Toimintaperiaatteet ja toimituskunta 31 Tapahtumakalenteri 2012 32 Yhteystiedot

s.9

Suomeen saapuu elokuussa uusi joukko nuoria ulkomaalaisia vapaaehtoistyöntekijöitä. Osa heistä majoittuu paikallisessa isäntäperheessä. Etsimme parhaillaan isäntäperheitä Helsingin seudulta, Kotkasta, Kuopiosta ja Tuusulasta. Vapaaehtoisen majoittaminen on vapaaehtoistoimintaa, joka tarjoaa mainion mahdollisuuden kansainvälistyä kotona ja vahvistaa kielitaitoa. Isäntäperhe tarjoaa nuorelle majoituksen ja ruoan. Nuorten vapaaehtoistyöjaksot kestävät 6–12 kuukautta. Lisätietoa järjestösihteeri Mari Takalolta: hosting@maailmanvaihto.fi Tule kuulemaan vapaaehtoistyöstä

kansainvälisestä

Kiinnostaako vapaaehtoistyö Eurooppaa kauempana? Tule elokuussa Kulttuurikeskus Caisaan Helsinkiin tutustumaan järjestöihin, kuulemaan vapaaehtoisten kokemuksista ja kysymään lisää! Caisassa järjestetään ke 22.8.2012 klo 18–20 infoilta, jossa toimintaansa esittelevät Kepan Etelän vapaaehtoistyöohjelma Etvo, Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry (KVT), Maailmanvaihto ry – ICYE Finland sekä Allianssin nuorisovaihto. ICYE-vapaaehtoistyöhön alkuvuodesta 2013

ICYE-ohjelman tammi–helmikuun 2013 lähtöihin on jäljellä muutamia paikkoja. Hakea voi ainakin Boliviaan, Ecuadoriin, Ghanaan ja Intiaan. Ohjelmassa vapaaehtoistyötä on tarjolla etenkin lasten ja nuorten parissa, ja vapaaehtoiset majoittuvat isäntäperheessä tai vapaaehtoistyöpaikan yhteydessä. Oleskelu kestää 6 tai 12 kuukautta. Paikat täytetään hakujärjestyksessä, joten lähetä hakemuksesi

pian. Katso tarkemmat tiedot www.maailmanvaihto.fi > Ajankohtaista ja hae!

Leiriohjaajaksi tulovalmennusleirille

Maailmanvaihto järjestää 14.–23.8.2012 Ylöjärvellä tulovalmennusleirin Suomeen saapuville nuorille ulkomaalaisille vapaaehtoistyöntekijöille. Tule mukaan leiritiimiin! Pääset oppimaan kansanvälisen leirin järjestämistä ja tutustumaan toisiin vapaaehtoisiin. Etsimme vapaaehtoisia ohjaamaan leiriläisille toimintaa, kuten työpajoja. Leiriohjaajien odotetaan sitoutuvan suunnittelutapaamisiin (3–5 kertaa, sisältävät perehdytyksen tehtäviin), leiriin ja arviointitapaamiseen. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: hosting@maailmanvaihto.fi Etsitään tukihenkilöitä eri puolilta Suomea

Jokainen Maailmanvaihdon kautta Suomeen saapuva nuori ulkomaalainen vapaaehtoinen saa oman tukihenkilön. Etsimme elokuussa Suomeen saapuville vapaaehtoisille tukihenkilöitä Alajärven seudulta; Kotkan, Kouvolan ja Pyhtään suunnalta; Kuopion ja Suonenjoen tienoolta; Lahdesta; Pieksämäeltä; Savonlinnasta ja Vihdistä. Tukihenkilönä annat aikaasi ulkomaalaiselle vapaaehtoiselle ja opastat häntä Suomessa elämisessä. Olet vapaaehtoisen kaveri, paikallisopas ja kulttuuritulkki. Avustat häntä käytännön asioissa ja olet tukena tarvittaessa. Tukihenkilöksi voivat ryhtyä myös perheet. Tietoa elokuussa Suomeen saapuvista vapaaehtoisista: www.maailmanvaihto.fi > Ajankohtaista. Ilmoittautumiset: harjoittelija@maailmanvaihto.fi

pä ä k i r j o i t u s / e d i t o r i a l 5

pä ä k i r j o i t u s / e d i t o r i a l

Kutsu maailma kotiisi Maailmanvaihdon mainoksissakin käytetty lausahdus on monelle tuttu. Kolmeen sanaan kiteytyy monta ajatusta: Ne viittaavat ulkomaalaisen nuoren majoittamiseen ja siitä seuraaviin kulttuurikokemuksiin kirjaimellisesti omassa olohuoneessa. Toisaalta niihin liittyy myös kysymyksiä: Voittaako oppimisen ilo tosiaan oman arjen muuttumisesta aiheutuvat haasteet? Entä voiko yksi ihminen todella tuoda mukanaan ”koko maailman”? Tämän lehden teemana ovat isäntäperheet ja tukihenkilöt. Heidän toiminnassaan tiivistyy se, mistä mahtipontiselta kuulostavassa ”kulttuurienvälisessä oppimisessa” pohjimmiltaan on kyse: kohtaamisesta. Kulttuuria rakentavat, ylläpitävät ja välittävät eteenpäin siinä elävät ihmiset, ja uuteen kulttuuriin perehtyminen on yksinkertaisimmillaan (ja antoisimmillaan) juuri ihmisiin tutustumista. ”Kansainvälisyys” saattaa välillä tuntua sanahelinältä, jota toistellaan lukemattomissa yhteyksissä väsymiseen saakka, mutta sanayhdistelmässä piilee myös konkretiaa: kansojen välinen on ennen kaikkea ihmisten välistä, ja eri kulttuureista tulevien ihmisten kohtaamiset – satunnaiset ja suunnitellut – käytännön kansainvälisyyttä aidoimmillaan.

Invite the world into your home The phrase above may be familiar to many of us. The words carry a number of meanings: On one hand, they allude to the cultural learning experiences which, when hosting a foreign volunteer, literally take place in one’s own living room. On the other hand, there are also many questions arising: Does the joy of learning really take over the challenges connected to changing one’s habits of everyday life? And how could one person possibly bring “the whole world” with himself? The theme of this issue are host families and support persons. Their activities are the representation of everything the term “intercultural learning” really is about: encounters. The culture is built, maintained and transmitted by people living inside of it, and getting to know a new culture at its simplest (and the most rewarding) form means getting to know its people. “International” is a word that’s being repeated so often we sometimes might get tired of it: however, it also contains a hint of something very concrete. What happens between the nations in fact happens between individuals, and the encounters – both planned and spontaneous – of people coming from different cultural backgrounds are a form of internationality of the purest kind.

Isäntäperheiden jäsenet ja tukihenkilöt, kuten myös jokainen ystävä, työkaveri, naapuri ja tuttu muodostavat vieraaseen maahan saapuvalle vapaaehtoiselle uuden kulttuurin kasvot. Ulkomaalaisen nuoren ottaminen osaksi perhettä ja ystäväpiiriä johtaa myös oman ajattelun mittasuhteiden muutokseen: uuden tuttavuuden myötä kaukainen tuleekin lähelle, osaksi arkea. Meillä siis todellakin on mahdollisuus toivottaa maailma tervetulleeksi kotiimme – kohtaaminen kerrallaan. Nautittavia lukuhetkiä ja kohtaamistentäyteistä kesää kaikille MaailmanVaihtoa-lehden lukijoille!

Host families and support persons, as well as friends, colleagues, neighbours and acquaintances, potray the new culture to the volunteer arrives into it.. Introducing a person from another culture to our family or circle of friends also changes the dimensions of our own thinking: what used to be far away, suddenly comes closer and becomes a part of our everyday life. All in all, we actually do have the chance to invite the world into our home – an encounter at a time. I wish enjoyable reading moments and a summer full of positive encounters to all the readers of Volunteers’ Voices!

Mirjami Ylinen lehden toimituksesta vastaava Maailmanvaihdon hallituksen jäsen

Mirjami Ylinen the chief editor and a board member of Maailmanvaihto

t u lo s s a / c o m i n g u p 7

t u l e m u k a a n t o i m i n ta a n Kulttuurivaihtoa koulussa

Maailmanvaihdon kouluvierailutoiminta tarjoaa vierailijoita eri luokka-asteille alakoulusta lukioon. Kouluvierailuja tekevät vapaaehtoistyössä ulkomailla olleet nuoret sekä Suomessa vapaaehtoisena työskentelevät ulkomaalaiset. Haluatko tilata kouluvierailun? Kiinnostaako sinua suunnitella ja toteuttaa kouluvierailutoimintaa?

Innostu isäntäperheeksi

Kirjoita MaailmanVaihtoa-lehteen

Lukijoiden kaikki kirjoitukset aina lyhyistä laajoihin juttuihin ovat lämpimästi tervetulleita. Otamme vastaan myös piirrokset, kuvat, runot, pakinat ja muut luomukset! Palkkioksi saat ihailla lehteä, jossa oma panoksesi on mukana. Toimituskuntaan saat yhteyden Maailmanvaihdon tiedottajan kautta tiedottaja@maailmanvaihto.fi.

Tukihenkilöä tarvitaan

Voisiko sinun perheesi majoittaa ulkomaalaisen vapaaehtoisen? Isäntäperheeksi voi alkaa kuka tahansa – tärkeintä on halu rikastuttaa arkeaan toisesta kulttuurista tulevan henkilön kanssa. Suurin osa vapaaehtoisista saapuu Suomeen elo– syyskuussa, mutta isäntäperheitä etsitään ympäri vuoden. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä järjestösihteeriin: hosting@maailmanvaihto.fi, puh. 09 774 1101.

Haluatko kansainvälistyä omalla maaperälläsi ja solmia uusia ystävyyssuhteita? Tukihenkilö on ihminen, joka auttaa ulkomaalaista vapaaehtoista verkostoitumaan ja tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin. Tukihenkilöksi voivat alkaa myös pariskunnat ja perheet. Lisätietoja antaa järjestösihteeri: hosting@maailmanvaihto.fi, puh. 09 774 1101.

Maailmanvaihdon ICYE-ohjelmassa voit lähteä vapaaehtoistyöhön Afrikkaan, Latinalaiseen Amerikkaan, Aasiaan ja Oseaniaan. EVS-vapaaehtoispalvelun kautta lähetetään vapaaehtoisia lähinnä Eurooppaan. Ohjelmat ovat 6–12 kuukauden pituisia ja ne on suunnattu pääasiassa 18–30-vuotiaille.

Kaipaatko kansainvälistä ja hauskaa järjestötoimintaa? Maailmanvaihdon vapaaehtoiselle on tarjolla monia mahdollisuuksia, kuten työskentely vapaaehtoisten leireillä, tiedotustyö, suomalaisten hakijoiden haastatteleminen ja hallitustoiminta.

Vapaaehtoistyöhön maailmalle

Haluatko mukaan? Lue lisää: www.maailmanvaihto.fi.

Voit myös ottaa yhteyttä suoraan toimistoon: puh. 09 774 1101 tai maailmavaihto@maailmavaihto.fi

Kansainvälistä toimintaa

Kiinnostaako sinua: Vapaaehtoiseksi lähteminen: maailmavaihto@maailmavaihto.fi Isäntäperhe- ja tukihenkilöasiat: hosting@maailmanvaihto.fi

Järjestötoiminta Suomessa, kouluvierailut, MaailmanVaihtoa-lehti: tiedottaja@maailmanvaihto.fi

Suomi uusin silmin Oletko entinen vapaaehtoinen, jolle kotimaa näyttäytyi vapaaehtoiskokemuksen jälkeen uudessa valossa? Jutut voi lähettää lehden päätoimittajalle osoitteeseen mirjami.ylinen@maailmanvaihto.fi Deadline on perjantaina 7.9.2012.

Finland through different eyes The theme of the next issue of Volunteers’ Voices is Finland through different eyes. You can send your article to the editor to mirjami.ylinen@maailmanvaihto.fi The deadline is on Friday 7.9.2012.

Haluaisitko sinä jakaa aiheeseen liittyviä ajatuksiasi lukijoiden kanssa? Entä minkälaisia näkökulmia on Suomessa työskentelevillä vapaaehtoisilla? Miltä tuntuu palata maailmalta Suomeen?

How does Finland appear compared to your country of origin? Would you like to share your thoughts on the topic with the readers? What is it like to be a volunteer abroad?

t u l e m u k a a n t o i m i n ta a n

i s ä n tä p e r h e e ks i ?

Tästä lehdestä voit lukea isäntäperheiden ja niissä asuneiden kokemuksia. Olisiko myös sinun kodissasi ja arjessasi tilaa uudelle perheenjäsenelle? Kutsu maailma kotiisi - ryhdy Maailmanvaihdon isäntäperheeksi! Isäntäperheeksi voi alkaa • Lapsiperhe, lapseton perhe, yksinasuva, suurperhe, eläkeläinen… • Perhe, joka haluaa jakaa arkensa toisesta kulttuurista tulevan henkilön kanssa. Ulkomaalaisen vapaaehtoisen isäntäperheenä toimiminen tarjoaa elämyksiä arkeen, vieraan kielen harjoittelua, kulttuurien kohtaamista koko perheelle sekä ennen kaikkea ikimuistoisia kokemuksia. Isäntäperheen tärkein ominaisuus on aito halu avata kotinsa vapaaehtoiselle ja tutustua uuteen ihmiseen ja kulttuuriin.

Kiinnostuitko? Lue lisää Maailmanvaihdon nettisivuilta tai ota yhteyttä järjestösihteeriin: www.maailmanvaihto.fi/isantaperheeksi/ Järjestösihteeri Mari Takalo, hosting@maailmanvaihto.fi, puh. 09 774 1101

t u k i h e n k i lö ks i ?

Etkö pysty majoittamaan vapaaehtoista, mutta haluaisit silti mukaan toimintaan? Tukihenkilöitä ja -perheitä tarvitaan aina! Tukihenkilö on ihminen, johon vapaaehtoisella on matala kynnys ottaa yhteyttä. Monesti tukihenkilö on paitsi opas uuteen ympäristöön, myös vapaaehtoisen ystävä.

Tukihenkilö auttaa vapaaehtoista sopeutumaan uuteen kulttuuriin ja on apuna arkipäivän asioissa. Tukihenkilöksi toivotaan ihmisiä eri puolilta Suomea, myös pariskunta tai perhe voi hyvin ryhtyä vapaaehtoisen tukijaksi. Palkkioksi tukihenkilötoiminnasta saa takuuvarmasti uusia kokemuksia, ja parhaassa tapauksessa myös pitkäaikaisia ystävyyssuhteita ympäri maailman! Lue lisää nettisivuilta: www.maailmanvaihto.fi/toiminta/tukihenkilotoiminta tai ota yhteyttä järjestösihteeriin.

t h e m e : h o s t fa m i l i e s & s u p p o r t 9

Adapted to adopt - experiences of a long-term host family

Text and photos: Hanna Rajala

Hanna Rajala spent six months as a volunteer in Bolivia in 2010-11. This spring (or from Bolivian perspective, this autumn) she traveled back and visited the family who had hosted her, and also quite a few other volunteers before that. A Kitchen Table across the Ocean

I know how it is like to be “adopted”, but what is it like to adopt? I thought I’d ask the Prados. They must know - after five years and 14 young volunteers, you could even say that they are quite the experts. So I sat down by the kitchen table with Indi, Yuli and Justa in order to find out.

I am having my usual breakfast - a cup of coca tea and bread with homemade peach marmalade. Indi is telling me of Mateo, brother Rodrigo’s son that was born last year. Yuli’s son Ernesto is getting ready for pre-school and showing off the Easter eggs we made yesterday for his class mates. Justa is calling for Hayato to come down for breakfast. How bizarre and normal at the same time! Or perhaps what is truly bizarre is that it feels so normal to be back with the Prado family. Just a year ago, I was saying goodbye to them and thinking: “It will be ages before we meet again, if ever!” Bolivia and Finland are literally continents apart, so the joy of meeting wonderful people tends to be accompanied by sadness. Today however it’s all about the alegría again! I am reunited with the Prados, who were my family away from home during the six months I spent in Sucre.

It was by coincidence that the Prado family became a host family. One day Justa was approached by two volunteers, who lived down the street: A Canadian volunteer was arriving at their project and needed a place to live. After talking it over with the whole family, it was decided. They would rent him one of the rooms upstairs. Though things didn’t go quite the way they had expected. “The new lodger turned out to be so charming, that after a while Justa did not want to charge rent!”, Indira recalls laughing. This experience gave them the courage and confidence to start collaborating with the local ICYE coordinator, Oscar. Not long after, there was a new volunteer waiting to be adopted at their doorstep. But what is it that has made them open the doors to their home year after year? Surely not all volunteers can be equally charming? Or at least, not all the time.

Bringing in the World Piece by Piece

t h e m e : h o s t fa m i l i e s a n d s u p p o r t

t h e m e : h o s t fa m i l i e s a n d s u p p o r t 11 Making foreign volunteers into family members is not always an easy task and requires effort from both parties, especially in the beginning. You get to know each other, but also each others’ cultures. And there is a lot to be learned! Food is one very concrete thing that requires adapting to – by both the family and the volunteer. The Prados’ diet has changed quite a bit, but learning to enjoy all the wonderful Bolivian delicacies is still a rocky road for many foreigners. You can find all sorts of tasty snacks at street vendors’ stalls, but there is also a wide range of stomach upsets preying on the unaccustomed food enthusiasts. This is also the most common source of worry for the family. The family tries to help out as much as they can in the beginning, but there’s only so much that they can do. Prado women agree that it’s crucial that the volunteers find their place also outside the home; among their friends and at their volunteer project. This way it’s also much

It seems that for the Prados hosting volunteers has become like a way of life. When I ask what would be different if they weren’t any volunteers at the house, I receive an unanimous answer: “Quiet”. This I find somewhat difficult to believe though, at a house which is home to seven members of the extended family (or eight, including the dog Boster) and receives frequent visits by friends and other family members! Another important reason lies in the possibilities available, or more appropriately put, unavailable to most Bolivians. It’s difficult to travel abroad,

especially to countries like Finland, where people earn in one month what you would earn in ten in Bolivia. But the volunteers bring a piece of their world to your own home. And now there are family members all around the world: a cousin in Germany, a brother in Japan, a daughter in Canada... Perhaps with the help of the family, some day little Ernesto may be able to travel to the Paris of his dreams. Mom Yuli suspects that her 5-year-old son’s dream might have something to do with the pretty French volunteer that stayed with them last summer.

easier to tackle any problems that might arise. And it is often the difficult times and overcoming them that brings you even closer together. Across time and distance Another last day at the Prado household kitchen table. In my backpack I have a half a kilo of home-made peach marmalade, but again I am taking so much more with me. I don’t know how long ages will be this time, probably long enough to finish the huge jar of marmalade. What I know is that it will be bizarrely normal when the time comes to meet again. Although we might have lived the “adoption process” differently, the end result seems strikingly similar. Once you become family, you feel that you belong together no matter how far away the people are.

t e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö t

Kielikylpyjä ja uusia tuttavuuksia Vantaalla asuvat Niina Idänheimo ja Lasse Moisio perheineen ovat olleet mukana Maailmanvaihdossa vuodesta 2009. Tällä hetkellä he ovat saksalaisen Antje Müllerin isäntäperhe. Antje työskentelee englanninkielisessä Y.E.S.päiväkodissa Vantaalla. Hei Niina! Kertoisitko jotain perheestänne? Perheeseemme kuuluvat äiti Niina, isä Lasse ja lapset Eero (10 v.) ja Annaliina (8 v.). Asumme rivitalossa Vantaan Kartanonkoskella.

Miten alunperin tutustuitte Maailmanvaihtoon ja millä tavalla olette olleet toiminnassa mukana? Näimme Maailmanvaihdon isäntäperhemainoksia lastemme päiväkodilla, ja syksyllä 2009 soitin Maailmanvaihtoon ja kyselin, joko he ovat löytäneet isäntäperheen Y.E.S.-päiväkotiin tulevalle vapaaehtoiselle. Juuri silloin ei ollut tarvetta isäntäperheelle, joten asia unohtui pariksi kuukaudeksi. Joulukuussa toimistolta soitettiin ja kysyttiin, voisimmeko alkaa isäntäperheeksi 18-vuotiaalle saksalaismiehelle, joka halusi vaihtaa vapaaehtoistyöpaikkaa. Viikon päästä puhelusta Felix Herrmann muutti meille ja aloitti työt päiväkodissa. Felix asui meillä kesään 2010 asti. Syksyllä 2010 emme alkaneet uudestaan isäntäperheeksi, mutta ehdimme kuitenkin ”hätämajoittaa” saksasta saapunutta vapaaehtoista Michaelia muutaman päivän ennen syksyn aloitusleiriä. Vuoden 2010-2011 aikana olin Y.E.S.-päiväkodissa vapaaehtoisena työskennelleen Cristinan

tukihenkilönä, tyttäremme Annaliina oli silloin samassa eskariryhmässä hänen kanssaan. Syksyllä 2011 ryhdyimme isäntäperheeksi saksalaiselle Antje Müllerille. Antje on meillä juhannukseen 2012 saakka. Mikä innosti teitä majoittamaan vapaaehtoisia? Entä mikä on motivoinut jatkamaan isäntäperheenä? Lapsemme kävivät englanninkielistä Y.E.S.-päiväkotia ja halusimme tukea heidän englannin kielensä kehitystä myös kotona. Päiväkoti ja talon henkilökunta olivat meille tuttuja ja tiesimme, että se tulisi olemaan hyvä työpaikka. Lisäksi tiesimme, että päiväkodissa on aina tarvetta lisäkäsille. Vapaaehtoiset ovat aina työskennelleet samassa ryhmässä Annaliinan kanssa, joten päiväkotiin tai esikouluun viemiset ovat olleet vapaaehtoisen vastuulla. Miten olette valmistautuneet vapaaehtoisten tuloon? Valmistauduimme järjestämällä oman huoneen vapaaehtoiselle, muutoin sen suurempia valmisteluja ei ole tarvittu.

Onko teillä ollut kulttuurieroihin tai kieleen liittyviä hankaluuksia? Entä positiivisia kokemuksia? Saksalaiset eivät eroa kulttuuriperinnöltään juurikaan suomalaisista, eikä suuria tapa- tai kulttuurieroja ole tullut esiin. Siisteyskäsite tuntuu tosin olevan hyvinkin suhteellista... Majoittamamme vapaaehtoiset ovat yleisesti ottaen sopeutuneet hyvin Suomessa ja perheessämme asumiseen. Olemme puhuneet kotona englantia.

t e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö t 13 Saksalainen vapaaehtoinen Felix isäntäperheensä kanssa jouluna 2009.

Vapaaehtoiset ovat erilaisia: Felix ei ollut innokas opiskelemaan suomea, mutta Antje on hyvinkin innostunut suomen opiskelija. Itse ajattelin hyödyntää isäntäperhevuosia myös saksan opiskeluun, mutta arki on kiireistä, eikä opinnoille ole jäänyt aikaa. Felixillä oli kuitenkin tapana kirjoitella minulle vihkoon kaikenlaista hyödyllistä sanottavaa saksaksi, kuten ”Hei, olen Niina, opiskelen kasvifysiologiaa...” ja niin edelleen. Onko vapaaehtoisten tulo muuttanut perheenne arkea? Ei juurikaan. Päivämme ovat yleensä kiireisiä ja lasten harrastukset ja omat työt vievät paljon aikaa, joten välillä vain moikkaamme kiireisesti ovella. Toisaalta olemme ajatelleet, että vapaaehtoinen on aikuinen ihminen, joka osaa järjestää itse omat aktiviteettinsa.

Mikä isäntäperheenä toimimisessa on ollut parasta? Miten neuvoisitte isäntäperheeksi ryhtymistä harkitsevia? Englannin kielen vahvistuminen lapsilla on ehkä ollut se paras asia. Lisäksi on mukava tutustua uusiin ihmisiin ja heidän elämäänsä. Mikäli on aikaa ja tilaa, suosittelen ehdottomasti isäntäperheeksi ryhtymistä. Isäntäperheenä toiminen on hyvä keino parantaa lasten kielitaitoa ja parhaimmillaan vapaaehtoinen on hyvä isosisko tai -veli, jonka kanssa on mukava viettää aikaa. Vapaaehtoiset voivat välillä myös auttaa arjen asioissa, esimerkiksi lasten harrastuksiin viemisissä. Meillä on hyvä tilanne, sillä vapaaehtoiset ovat olleet töissä samassa talossa, jossa lapset ovat olleet päiväkodissa ja koulussa: tarvittaessa apu on löytynyt läheltä, kun esimerkiksi avaimet ovat jääneet jollain kotiin.

t e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö t 15

t e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö t

Kulttuurivaihtoa välillä Chisinau - Vantaa Teksti: Mirjami Ylinen

Elokuusta 2011 lähtien Maailmanvaihdon internetsivuilta on päässyt lukemaan isäntäperheen blogia. Blogin takana on Vantaalla asuva Janne Salomaa. Salomaan perheen luona majoittuu moldovalainen Cristina Olari, jonka elokuussa alkanut vapaaehtoistyöjakso Ruskeasuon koululla päättyy kesäkuun alussa. Seuraavassa Salomaan perheen kokemuksia vuoden varrelta. Haastattelun antoi Janne Salomaa. ”Poikkesimme Maailmanvaihto ry:n esittelypisteellä Maailma kylässä-festivaaleilla viime vuoden toukokuussa. Tapahtumassa olivat paikalla järjestösihteeri Mari Takalo ja japanilaista vapaaehto i s t a majoittaneen

Kuvat: Janne Salomaa

isäntäperheen äiti, joka kertoili perheen kokemuksista. Ajatus isäntäperheenä toimimisesta jäi mieleen ja jälkeenpäin kyselimme Marilta lisätietoja sähköpostilla. Myöhemmin kesällä Mari tuli käymään kotonamme Vantaalla, ja kahvittelun lomassa juteltiin vielä tarkemmin isäntäperheenä oloon liittyvistä asioista. Perheeseemme kuuluvat vanhemmat ja kolme lasta, joista yksi asuu kotona. Lisäksi meillä on Metka-niminen mäyräkoira. Meillä ei juuri ollut ennakko-odotuksia vapaaehtoisen tulon suhteen. Perheemme on asunut Venäjällä, ja Suomessa olemme majoittaneet monenlaisia vierailijoita, sillä asumme aivan lentokentän lähellä. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun joku tuli meille näin pitkäksi aikaa. Cristina saapui Suomeen elokuussa. Etukäteen olimme varanneet hänelle oman huoneen, mutta muuten vapaaehtoisen tulo ei vaatinut suurta valmistelua. Ensimmäisinä päivinä tutustuimme yhdessä lähiseutuihin ja kävimme läpi tärkeimmät kulkureitit töihin ja muualle. Yhdessä Cristina ja isäntäperheen äiti Kristiina. Ensimmäistä kertaa sukset jalassa - Cristinalla.

hoidettiin myös virallisia, Suomessa oleskeluun liittyviä asioita. Cristina on kuitenkin aikuinen ja itsenäinen ihminen, joka pääsi pian ”kartalle” uudessa ympäristössä. Arki isäntäperheenä on sujunut mukavasti. Yhteisenä kielenä meillä on venäjä, jota Cristina puhuu todella hyvin äidinkielensä moldovan lisäksi. Puhumme myös englantia ja välillä suomea: sitä Cristina on opiskellut aikuisopiston kurssilla. Myös moldovaa on kuultu kotonamme usein Cristinan soittaessa kotiin perheelleen ja ystävilleen. Tietokoneen käytöstä ja liian tiiviistä yhteydenpidosta voi tietysti tulla myös ongelma, vaikka toisaalta internet helpottaakin yhteydenpitoa. Isäntäperheenä on saanut totutella myös erilaiseen ”kulttuurikielioppiin”. Alkusyksystä kyselimme välillä Cristinalta, miten työpäivä oli mennyt tai mitä hän oli tehnyt töissä. Jonkin ajan kuluttua kävi ilmi, ettei Cristina

Cristina savitöissä Ruskeasuon koululla.

ollut tottunut tällaiseen kyselemiseen, ja luuli sen tarkoittavan, ettemme luottaneet häneen. Väärinkäsitys kuitenkin selvisi puhumalla. Isäntäperheenä toimiminen on kokemus, jossa sekä annetaan että saadaan. Cristinan majoittaminen on tuonut arkeemme kansainvälisen tuulahduksen. Vapaaehtoiset antavat paljon myös työpaikoille, esimerkiksi Cristinan työpaikalla Ruskeasuon koululla lapset ovat saaneet vapaaehtoisen myötä yhden avustajan lisää. Maailmanvaihdolle isäntäperheet ovat ehdottoman tärkeitä: nykyisenlaista toimintaa ei voisi olla ilman heitä. ” Mitä muuta Cristina isäntäperheineen on ehtinyt kokea Suomessa oleskelun aikana? Tutustu isäntäperheblogiin osoitteessa www.cristinaolari.blogspot.com!

t e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö t

Pilkkireissuja ja tanssi-iltoja

t e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö t 17

- tukiperheen kokemuksia Teksti ja kuvat: Minna Kekkonen

Minna Kekkonen on Hollolassa asuva tukiperheen äiti. Kekkosen perhe tuli mukaan Maailmanvaihdon toimintaan keväällä 2011, ja toimii nyt ecuadorilaisen Marycruzin tukiperheenä. Kuinka kaikki alkoi eli kuinka meistä tuli tukiperhe. Lueskelin reilu vuosi sitten serkkuni eli Peltolan Kirsin päivitystä Facebookista. Hän kertoi viettäneensä mukavan viikonlopun kansainvälisessä seurassa. Se synnytti kipinän, joka leimahti liekkeihin pikkuhiljaa. Kyselin Kirsiltä, mistä hän oli löytänyt kansainvälistä seuraa, ja hän kertoi minulle Maailmanvaihdosta. Aluksi Kirsin perhe oli tukiperheenä Lahden seudulla työskenteleville vapaaehtoisille, saksalaisille Annelle ja Saijalle ja italialaiselle sekä ugandalaiselle tytölle.

Viime talvena päätimme viedä tytöt jäille pilkille, ja silloin meidän perhe tapasi Annen ja Saijan. Minä ihastuin heidän positiiviseen asenteeseensa ja olin heti ihan myyty. Kevään ajan tapasimme etenkin Annen kanssa, koska hänen vapaaehtoistyöpaikkansa oli lähempänä meidän kotiamme kuin Kirsin kotia. Pilkkireissun jälkeen laittelin Marille [järjestösihteeri Mari Takalo] viestiä Maailmanvaihtoon, että voisikohan meidänkin perhe päästä mukaan toimintaan. Mari ehdotti tukiperheenä toimimista toukokuussa Suomeen tuleville kreikkalaisille Zacharoulalle ja Matinalle. Minä lupauduin kysyttyäni Marilta ensin varmaan toistakymmentä varmistuskysymystä, muun muassa sitä, voiko toiminnasta jäädä pois, jos yhteistyö ei pelaa. Toukokuussa lähdimme Kirsin perheen kanssa mökkireissulle. Kutsuimme sinne

kaikki Lahden seudulla silloin työskennelleet vapaaehtoiset ja lisäksi sveitsiläisen tytön. Saimme vieraaksemme Annen, Saijan ja sveitsiläisen Rahelin. Vietimme hauskan keväisen viikonlopun mm. askarrellen ja tanssien. Kesän ja syksyn toimimme kreikkalaisten tyttöjen tukiperheenä tammikuun loppuun saakka. Etenkin kesällä meillä oli kovasti sutinaa ja yhteistyö jäi turhan vähäiseksi. Mutta syksyllä puuhasimme taas Kirsin kanssa muutaman useamman vapaaehtoisen tapaamisen. Pidimme mm. tanssi-illan, jossa opetimme suomalaisia lavatansseja Lahden seudulla työskenteleville vapaaehtoisille sekä tukihenkilöille ja –perheille. Meitä tanssijoita oli paikalla mukavasti ja osa tutustui myös polkan ja jenkan saloihin. Lisäksi yhtenä lauantaina pyörittelimme paperihelmiä ja teimme niistä koruja. Joulun alla teimme yhdessä

karjalanpiirakoita ja joulupipareita sekä piparkakkutaloja. Tammikuun lopussa kreikkalaiset tytöt lähtivät kotimatkalle ja saimme vieraaksemme uuden tuttavuuden eli Marycruzin Ecuadorista. Hän vietti ensimmäisen viikonlopun kanssamme toipuen aikaerosta ja matkaväsymyksestä. Kävimme kovasta pakkasesta huolimatta pulkkamäessä ja vieraamme nautti kovasti lumesta. Tuon viikonlopun jälkeen olemme viettäneet yhdessä useita Marycruzin vapaapäiviä. Olen opettanut hänelle neulomista ja virkkaamista, nyt on jo valmiina kaulahuivi ja neuletossut. Mitähän vielä ehdimme tekemään ennen kuin yhteinen aikamme päättyy kesäkuun lopussa... Kiitos Kirsille ja Marille siitä, että heidän kauttaan pääsimme mukaan tukiperhetoimintaan!

t h e m e : h o s t fa m i l i e s a n d s u p p o r t

Being a

host mom

Text: Heli Eichner

Being a host to Ayse from Turkey for nearly half a year is an experience I wouldn’t want to miss at any price. The idea of volunteering in a foreign country and living in a family to get to know a different culture is something I strongly support and always wanted to contribute to. Since my own children hadn’t seized the opportunity to participate in anything like this up to now, and since there was an empty room in the house, it was my chance to invite someone to stay with us. When Mari Takalo from Maailmanvaihto asked me if I would be interested in hosting a volunteer, my first reaction was: “Yes, BUT. Unfortunately we can’t offer a REAL family because at the moment it’s just me and the dog, the children having gone off to study.” It turned out that Ayse didn’t mind a mini family with no “brothers” or “sisters” around. So Ayse arrived in mid-August and stayed with us until January, when I

was planning to leave for a longer trip. (These lines are being written in a small town in Bretagne, France.) The weeks and days before we met each other face to face for the first time were filled with excitement and expectation. Probably similar questions were running through Ayse’s mind and mine. Her e-mails were full of questions about Finland, about us and her new home. How cold does it get here in winter? What is Finnish food like? How do I spend my free time? Do I like art? What kind? I kept wondering about how much or how little do we know about each other’s cultures and way of living and about how easy or difficult would it be to adjust to the new situation. And what about the communication: I don’t know any Turkish, Ayse doesn’t know Finnish yet. Would Ayse get along with our dog (a beloved member of the family, not always the brightest)? The first few weeks in her new home Ayse’s Finnish brother Timo

t h e m e : h o s t fa m i l i e s a n d s u p p o r t 19 was still there before leaving to start his studies in Germany. Although half German, half Finnish, he most likely gave Ayse the first opportunity to get to know someone with real Finnish or ”hämäläinen” character. You talk when someone talks to you, answer questions when asked, but keeping quiet is just as fine. Then there was me on one side, trying to explain that this muteness meant no offense, on the other, trying to get my son to be more talkative, which was against his nature. In the end both youngsters looked at me, then at each other, there was a burst of laughter and suddenly I was the odd one out: understanding that , hey, let’s all just be ourselves and not try too hard. Ayse and the dog became the best of friends. After she left, Eppu was waiting for her near the door evening after evening: when is she coming home to play with me? I believe the months together were a learning experience and enrichment for both, naturally more so for Ayse, being in a completely new environment, outside of Turkey for the first time, new people, new language(s), new working surroundings... The best I could do was just to be there, listen and answer questions when needed. On the other hand I won’t forget evenings spent at the kitchen table, talking - about life, religion, people, languages, the past , the future… Or looking at pictures...

Getting used to Finnish food, which is quite different from the Turkish, is a topic Ayse herself can tell more about. Bread, potatoes, even rice is cooked differently and tastes different in the two countries. Now I know how to cook rice the Turkish way and Ayse doesn’t mind eating what I’ve prepared. Even though she doesn’t even like eating mushrooms, she would help me clean and dry baskets full of them and join me for walks in the woods, for mushroom hunting and picking lingonberries. During Ayse’s stay with us I learned more about Turkey and the Turkish way of thinking than I could ever learn during a tourist trip to the country. Ayse taught me how to make sarma (filled wine leaves) the way she had learned from her grandmother. And coffee… Ayse, I’m still practicing the art of making Turkish coffee. (I know now that every Turkish girl has to know how to make a good coffee before being eligible to marry.) Don’t forget the bubbles! I hope our contact and friendship will last for years to come. I’d love to see five or ten years ahead and hope to see a happy young woman, who can then look back at her experiences and impressions of the first months in this strange country in the North with a smile on her face.

t h e m e : h o s t fa m i l i e s a n d s u p p o r t

A good beginning

Text and photos: Ayşe Sabır

Ayşe Sabır has been living in Finland since August 2011. She works as a volunteer in Luovilla, a workshop for people with disabilities of Lyhty ry in Helsinki. Ayse and the mother of her first host family, Heli, both write about their experience together.

t h e m e : h o s t fa m i l i e s a n d s u p p o r t 21

I’m Ayşe Sabır. I’m from Turkey, İstanbul. I arrived to Finland after my studies: I just wanted to go out of Turkey and I wanted to know other people. I found my volunteering project in Finland and applied for it. The arrival day to Finland was close and I still had to get a host family. Then I got an e-mail from Maailmanvaihto: they had found a family! We, me and my family, were so excited. I met with Heli on the internet and I asked her many things about Finland, Finnish culture, art, Heli›s house and so on.

I was wondering so much , what kind of life and people would there be in Finland. Finally, Heli and me met after the on-arrival camp. Almost all the volunteers were waiting for their host families at the center of Helsinki, those moments were very exciting for me. Then Heli arrived and we met. The first thing I got interested in, was Heli´s necklace (she never got to know this). There were small stones inside the necklace, and it was very interesting for me because I had studied jewelry design. (That`s why I like Heli so much,

because she likes arts, too.) When I went to Heli´s home, I first met her dog. He jumped on me because he was so excited to see me. We had cup of Finnish coffee and a piece of Heli´s berry pie in her fabulous garden. Heli’s garden was like a piece of heaven. I also had a very nice room: it had been Heli›s daughter›s room but she was now studying in Germany and so they gave it to me. It was so nice. At first my English was quite bad. I was always tired to listen to people and to be concentrated in everything. But I was lucky , because Heli is a teacher in three languages. She was very patient and tolerant. She helped me so much with languages (English, Finnish and sometimes German J ), and I could always ask something about them. I also met with Heli´s son the first day. I missed my family in Turkey, but when we had dinner time with Heli we talked about everything. She was trying to open some topics for talking and it worked. Day by day I got more used to everything. It was interesting to live with a different family. In my country, the members of the families are very close. Also Heli was like that. She was always talking with me, and she explained

everything about the Finnish culture, life, art and her experiences. Heli knows many things, and I always trusted her. Also, my family trusted her, this was a good experience for them too. They never met, but they know each other, because when I was chatting on the internet with my family, I was telling about Heli. Similarly, I was telling about my family to Heli. I never felt as a foreign in Heli’s home, but that I was member of her family. I always felt very close to her, she was honest all the time. Actually, there weren›t almost any problems : it was easy to live with Heli. Heli is interested in other cultures and she likes to know different things. Some days Heli and me cooked some Turkish food. Heli can also cook very delicious meals, and she›s very open-minded and always tries to cook different kind of things. We also cooked together during some special days. One of them was the New Year night: it was a very nice time. Heli invited some of my friends, and also her friends participated. I was feeling like at home with my family. I›m a very emotional person, and I believe there´s a special bond between us. Somehow I could see there were similar things. For

Heli and Eppu, the beloved dog member of the host family.

example: my family was far away, her children were far away, and we met in the middle of it. Sometimes we were like friends, sometimes like a teacher and a student , sometimes like a mother and a daughter. Heli introduced me to her friends and to some of her relatives. They were all very nice, polite and friendly people. I will never forget this experience. Also our dog, who was by our side when we were experiencing all this: he is now one of my best

friends. But everything has an end, and after a few months I moved to another place. I felt like I was losing a family, but I was not. After that, we met and we are still going to meet whenever we want. And when we talk, I feel relieved, that it´s not all there. This is just a little part of our experiences, but we have a lot more than this article. I wanted to write this article with Heli, because I want to save this memory for all of my life. Thank you Heli...!

t e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö t 25

t e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö t

Banaaninlehtiä

Tiina Juvonen on ollut itse vapaaehtoisena Ugandassa. Nyt hän asuu jälleen Suomessa ja on mukana Maailmanvaihdossa ugandalaisen Winnien tukihenkilönä. Tuijotan monitoria, joka kertoo Winnien koneen laskeutuneen jo tunti sitten. Epäilen jo mielessäni, olisiko tyttö sittenkin juuttunut päiväntasaajalle, sillä en ole kuullut hänestä mitään moneen päivään. Tiedän, että viisumin saanti on tehty afrikkalaisille erityisen hankalaksi, ja samalla mieleeni muistuu yö, jolloin itse laskeuduin Kampalan lentokentälle.

Tervehdysten ja esittelyjen jälkeen lähdemme bussilla kohti keskustaa. Osaan ehkä kuvitella, miten kummalliselta Winniestä mahtaa tuntua, kun on muutamassa tunnissa matkustanut entuudestaan tuntemattomaan maailmaan.

pakkasessa

Luonani Winnie soittaa skypellä Kampalaan. Ilahdun valtavasti, kun asuntoni täyttyy tutusta taustamelusta: bodabodien ja taksien tööttäilystä ja ihmisten huutelusta. Banange, ihan kuin olisin palannut iltapäiväksi takaisin tuohon niin tuttuun muurahaispesään.

En ollut koskaan nähnyt yläilmoista käsin yhtä pimeää kaupunkia – ja vähänpä tiesin siitä, kuinka monet illat tulisin vielä viettämään kynttilän valossa. Sain nukkuvalla kentällä tarvittavat leimat passiini ja viisumin, vaikka ei-niin-palveluintoinen virkailija vaikuttikin verkkaisuutensa takia jo harkitsevan, kannattaisiko minua päästää maahan lainkaan.

Odotushallissa ikkunoista ammottavaa pimeyttä vasten seisoi joukko tummia miehiä, joista yksi piteli nimelläni varustettua kylttiä. Kun lähdimme kaartaamaan vasemmanpuoleisella kaistalla kohti moottoritietä, yritin nähdä auton ikkunoista edes pienen palan minua odottavista seikkailuista - mutta jouduin tyytymään peilikuvani heijastukseen. En ollut vielä koskaan tuntenut mieleni ja aistieni olleen yhtä aivoinna kuin tuona kyseisenä yönä ja sitä seuranneina päivinä.

Uganda-romantisointini keskeytyy, kun odotushallin ovet viimein käyvät ja viimeinen koneessa ollut matkustaja pääsee aloittamaan oman seikkailunsa. Hieman eksyneen oloinen ja hämmentynyt ugandalaisnainen astelee Suomen loppukesän kirkkaaseen aamuun. Käy ilmi, että vaikka Winnie itse on päässyt turvallisesti perille, ovat hänen laukkunsa kuitenkin jääneet vielä kiertämään Eurooppaa.

Winnie yhteisellä kirpputorireissulla syksyllä 2011.

Seuraavana aamuna Winnien on aika lähteä tuloleirille muiden Suomeen saapuneiden vapaaehtoisten kanssa. Suuntamme luotani bussiin, joka yllätyksekseni onkin tupaten täynnä. Winnie istuu laukustaan tiukasti pitävän mummon viereen ja minä hieman kauemmas. Kuulen Winnien kysyvän ulos tuijottelevalta mummolta kuulumisia, johon tämä vastaa hieman töksäyttäen: ”MITÄ!?” Winnien toistaessa kysymyksensä olen jo lähdössä hätäpäissäni selittämään kummallekin jotain kulttuurieroista, kun mummo yllättääkin minut täydellisesti vastatessaan virheettömästi: ”Very well, thank you!” Katselen hymyillen ikkunasta ulos - juuri tällaisten hetkien vuoksi ryhdyin tukihenkilöksi. Tiina Juvonen Kirjoittaja toivoo parhaillaan, että hänen vapaaehtoisensa pääsisi pian viikonloppuvierailulle, jotta pakkasessa odottavat banaaninlehdet voitaisiin käyttää matooken eli banaanimuussin valmistukseen.

t e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö t

Kiiruhdan hieman kulkiessani kohti tuntematon. Fremlingin puheessa helsinkiläisille tuttua tapaamispaikkaa toistuvat tärkeät teemat: selkeys, Stockmannin kellon alla. Tänään avoimuus ja keskustelun merkitys. tapaaminen on sovittu pitkän linjan ”Avoin keskustelu on kaikkein maailmanvaihtolaisen Tony Fremlingin tärkeintä. Arkeen liittyvistä käytännön kanssa. Aikaisemmin olemme nähneet asioista on hyvä keskustella heti nuoren vain ohimennen, mutta olen kuullut, saavuttua: me kävimme konkreettisesti että tällä herralla saattaisi olla sanansa läpi perheemme säännöt ja tavat koskien sanottavana vapaaehtoisuudesta ja esimerkiksi ruoka-aikoja, kotitöitä ja isäntäperheenä hiljaisuutta. Aina toimimisesta. ei välttämättä H a a s t a t e l t a v a n i Vapaaehtoisuudesta, tule ajatelleeksi, saapuu paikalle mistä kaikesta isäntäperheistä ja täsmällisesti, ja olisi hyvä puhua. elämästä yleensä siirrymme istumaan Järjestökin voisi läheiseen kahvilaan. mielestäni osallistua ”Olin pitkään miettinyt, mitä tarjoamalla jonkinlaisen kautta saisin yhteyden nuoriin, jotka keskustelupohjan, jossa olisi lueteltu haluavat matkustaa ja kokeilla elämää tärkeitä keskustelun aiheita. Perheet toisessa maassa. Sattumalta näin voisivat käyttää ja muokata sitä omien lehdessä Maailmanvaihto ry:n tarpeidensa mukaan.” mainoksen. Kului muutama kuukausi, ”Pienistä asioista voi myöhemmin mutta lopulta soitin toimistolle ja kerroin kehittyä suuriakin ongelmia, jos olevani kiinnostunut kuulemaan lisää.” niistä ei puhuta riittävästi. Myös ”Sovimme tapaamisen [silloisen] vapaaehtoisnuorta on hyvä rohkaista järjestösihteeri Reetta Kaikumon kysymään ja ihmettelemään avoimesti.” kanssa. Reetan vierailun aikana Onnistuneen kokemuksen minulle muodostui erittäin hyvä ja taustalla oli Fremlingin mukaan myös se, selkeä kuva järjestön toiminnasta - on että hänellä ei ollut ennakko-odotuksia. tärkeää tavata henkilökohtaisesti”, Tony Hyvä isäntäperhe on vastaanottavainen Fremling kertoo. Yhteydenotosta seurasi ja tutustuu vapaaehtoiseen sellaisena lopulta isäntäperheeksi ryhtyminen, ja kuin hän on. Vuoden jälkeen Ilona saksalainen vapaaehtoinen Ilona muutti ja Fremlingin perhe ovat pystyneet vuodeksi Fremlingin ja tämän kahden ystävinä ja vierailleet toistensa luona. lapsen kotiin. Tony Fremling taas on mm. tarjonnut Vuosi isäntäperheenä oli ensimajoitusta Suomeen saapuville onnistunut kokemus. Puhumme nuorille ja tavannut vapaaehtoisia ensimmäisten kuukausien haasteista, näiden vieraillessa Helsingissä. kun vapaaehtoisnuori on saapunut ”Tutun saksalaistytön sanoin uuteen maahan ja moni asia on vielä suomalaisiin miehiin on ulkona käydessä

t e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö t 27

Maailmanvaihdon monitoimimies Tony Fremling

vaikea tutustua, sillä he ovat niin ujoja. Kärjistetyssä mielipiteessä on varmasti perääkin: suomalaisiin tutustuminen voi viedä aikaa, ja piireihin on aluksi vaikea päästä. Isäntäperheenä ja vapaaehtoisena olen pyrkinyt tutustuttamaan nuoret suomalaiseen elämäntapaan avaamalla heille oman kotini ja elämänpiirini. ” Keskustelumme siirtyy yleisempiin aiheisiin. Tulee puhe myös kiireestä ja internet-ajan pikaviestinnästä: Fremling kertoo, ettei ole käyttänyt rannekelloa aikoihin, sillä perille ehtii muutenkin. Jostain muistuu mieleen sanonta, jonka mukaan hyvän elämän ainekset ovat ”linnunlaulu, hyvä kirja ja kaksi hyvää ystävää”.

Samaa ajatusta voisi soveltaa myös vapaaehtoisen kokemukseen ulkomailla: se sisältää sopivassa suhteessa elämyksiä, oppimista ja tärkeitä ihmisiä. Parhaimmillaan vapaaehtoisesta ja isäntäperheestä muodostuu toisilleen ystäviä, joiden yhteydenpito ei lopu vapaaehtoisvuoden päättymiseen.

Teksti ja kuva: Mirjami Ylinen

t e r v e i s i ä m a a i l m a lta 29

t e r v e i s i ä m a a i l m a lta

Suvi Kaksonen on Maailmanvaihdon kautta parhaillaan vapaaehtoisena Costa Ricassa. Tässä Suvin kuulumisia ja kokemuksia costaricalaisesta elämänmenosta. Elokuun 16. Päivänä, klo 20.35 saavuin hämmentyneenä Juan Santa Marian lentokentälle, Costa Rican pääkaupunkiin, San Joseen. Kentällä tapasin iloisen tädin, nimeltään Doña Betty, joka yhdessä miehensä Don Pedron kanssa kuljetti minut Guadalupen asuinalueelle, jossa viettäisin ensimmäiset viikkoni heidän naapurissaan. Kentällä en meinannut muistaa sanaakaan espanjaksi, mutta ensimmäisten viikkojen tehokurssi piti huolen siitä, että pystyin pian juttelemaan vähän muustakin kuin säästä. Syyskuussa muutin varsinaiseen sijoituspaikkaani, Pejibayen kylään keskelle Costa Ricaa. Työpaikkani oli La Martan luonnonsuojelupuisto (www.lamarta.umca.net), jossa mm. haravoin, maalasin, raivasin metsää macheten kanssa, lakaisin ja pesin polkuja lehdistä, entisöin entisen kahvitehtaan raunioita ja istutin kasveja. Opin myös tunnistamaan myrkylliset käärmeet harmittomista, sekä jopa haistamaan

Pura

Teksti ja kuvat: Suvi Kaksonen

lähistöllä lymyilevät Terciopelot (yksi vaarallisimmista käärmeistä Costa Ricassa). Työkaverini Manuelit (x2), Mario, Ernesto, Diego ja Eduardo pitivät huolen siitä, että opin liudan paikallisia sananlaskuja. Päivät La Martassa eivät koskaan käyneet tylsiksi heidän ansiostaan. Vuosi on pitkä aika ja vaikka La Marta oli aivan mahtava työpaikka, kaipasin töiden lisäksi muutakin tekemistä. Tammikuussa sain mahdollisuuden työskennellä merikilpikonnien suojelun hyväksi Widecast-nimisessä organisaatiossa (www.latinamericanseaturtles.org). Tunsin tunnontuskia ilmoittaessani jättäväni työni La Martassa kesken ja vaihtavani projektia, mutta samaan aikaan tiesin, että pian puiston avuksi tulisi toinen vapaaehtoinen Japanista. Niinpä muutin takaisin San Joseen ja sain ilokseni tietää, että Doña Betty ja Don Pedro ottaisivat minut asumaan taloonsa. San Jose ei ehkä ole viihtyisin kaupunki maan päällä, mutta kotona meillä on tosi kodikasta ja kaupungissa riittää tekemistä. Minun lisäkseni talossa asustaa kaksi muuta vapaaehtoista (saapuessani meitä oli kuusi!). Kokkailemme yhdessä ja juttelemme mailman menosta. Isäntäperheelläni on kymmenen vuoden kokemus vapaaehtoisten majoittamisesta, joten eläminen heidän kanssaan on

Vida

Costa

Rica!

helppoa. Talon säännöt käytiin perusteellisesti läpi heti ensimmäisenä päivänä, mikä oli todella hyvä, sillä sen jälkeen ei ole tarvinnut miettiä, tekeekö asioita oikein vai väärin. Vaikka meitä on monta, isäntäperheeni pitää jokaista vapaaehtoista perheenjäsenenään. Työpaikkani sijaitsee Tibaksessa, noin viiden kilometrin päässä kotoa. Widecastilla on projekteja Karibialla ja etelässä Osan niemimaalla. Jotta suojelutyö onnistuisi, tarvitaan projekteihin vapaaehtoisia. Minun työni on toimia noiden vapaaehtoisten koordinaattorina, eli kontaktoida eri organisaatioita, antaa infoa ja vastaanottaa vapaaehtoisia sekä ohjata heidät projekteihin. Välillä pääsen itsekin vierailemaan projekteissa. Projekteissa tyypillinen päivä pitää

sisällään munahautomon vartiointia, rantojen siivousta, yöpartiointia tai kilpikonnien pelastuskeskuksessa työskentelyä. Kilpikonnaprojektissa työskenteleminen saattaa kuulostaa romanttiselta, mutta se on oikeasti kovaa työtä: pitkiä partioita yöllä pimeässä, usein sateessa, märässä ja pehmeässä hiekassa kävellen. Vapaaehtoisten työ on kuitenkin todella tärkeää, sillä tuhannesta kilpikonnan munasta vain yksi kehittyy aikuiseksi luonnollisissa olosuhteissa. Costa Ricassa myydään kilpikonnien lihaa ja munia laittomasti. Munien uskotaan toimivan lemmenlääkkeenä ja niiden syönti raakana on suosittua etenkin miesten keskuudessa. Etenkin Hawksbill-kilpikonnia salametsästetään niiden värikkäiden kilpien vuoksi (kilpiä käytetään korujen tekoon). Kilpikonnan

rasvasta tehdään myös kauneusrasvoja. Muita uhkia ovat pedot, kalastajien verkot, rantojen eroosio, rantarakentaminen sekä hiekan käyttö rakennusaineeksi. Meressä lilluvat muovipussit päätyvät kilpikonnien vatsalaukkuihin, kun ne luulevat pusseja meduusoiksi. Widecast pyrkii kouluttamaan paikallisia yhteisöjä vaihtoehtoisiin elinkeinoihin, esim. tekemään koruja kookoksesta tai naudanluusta, virkkaamaan käsilaukkuja kerätyistä muovipusseista tai hyötymään kilpikonnien suojelutyöstä aiheutuvasta ekologisesta turismista. Esimerkiksi eräässä Widecastin aiemmassa projektissa Gandocassa aikaisempi munien salametsästysprosentti oli 90%, mutta suojelutyön

ansiosta se laski viiteen prosenttiin. Koti-ikävä painaa, mutta samaan aikaan tuntuu, että minulla on vielä paljon nähtävää ja koettavaa. Toisinaan paikallinen machismi (naisille huutelu ja viheltely sekä härski, loputon tuijottelu) ärsyttää, mutta toisaalta elämän epätasaisuudet kuittaava elämänasenne (Pura vida! = Elämä on!) on hienoa. Kuun lopulla paikallinen ICYE/järjestö ACI järjestää kansainvälisen päivän, ja pian alkaakin olla korkea aika aloittaa Suomi-ständin suunnittelu. Kohta nähdään, miten karjalanpiirakka ja munavoi maistuvat paikallisille! Teksti ja kuvat: Suvi Kaksonen

t e r v e i s i ä t o i m i s t o lta 33

v o lu n t e e r s i n f i n l a n d

A FABULOUS PROJECT !

Maailmanvaihdon toimistotiimin uusin jäsen on neljän kuukauden mittaista työelämävalmennusta suorittava Inka Rantakallio. Tässä Inkan esittely lehden lukijoille:

Text and photos: Ayşe Sabır

I felt very excited, when Tiina Vuorinen from the Luovilla workshop told me about the ”Frameless – beyond boundaries” dance project. I am a volunteer in Luovilla [a textile workshop for people with disabilities in Helsinki]. I studied jewelry design in Turkey, and I love art . It was a very nice idea to make costumes and accessories for the dance performance. For me, the challenging part was the topic! The costumes and accessories were about the Renaissance. And I thought ”This will be rewarding to make!”, because I’ve always been interested in historical topics for my designs. I’ve designed a lot of jewelry of the ‘Ottoman Empire’s style’. But I never designed anything of the Renaissance. I searched and I found many things about the Renaissance. So, this project also improved my imagination. At the same time, it was great to work with Luovilla’s people. We worked together for this project, and we saw it advancing together. And we had a great time when we were designing the accessories. I have many new experiences now. Thanks a lot for this project!

Hei Inka! Kuka olet ja mikä on tuonut sinut Maailmanvaihdon toimistolle?

Valmistuin viime vuoden lopussa filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta, jossa opiskelin englanninkielisessä Intercultural Encounters-maisteriohjelmassa. Pääaineeni on ollut uskontotiede. Näin loppusyksystä ilmoituksen, että Maailmanvaihdolle haetaan harjoittelijaa kevääksi ja koska olen kiinnostunut järjestömaailmasta sekä kulttuurien välistä vuorovaikutusta edistävästä työstä, päätin hakea. Olen nyt ollut puolitoista kuukautta työelämävalmennuksessa. Mitä työnkuvaasi toimistolla kuuluu?

Toimin ikään kuin muiden apurina, enimmäkseen saan työtehtäväni järjestösihteeri Marilta. Vastailen paljon sähköposteihin liittyen vapaaehtoisohjelmiin sekä järjestelen Suomeen saapuvien ulkomaalaisten asioita, esim. lentoihin ja oleskelulupiin liittyen. Jonkin verran olen myös hoitanut tiedotuspuolta sekä suomalaisten vapaaehtoisten lähtöön liittyviä asioita. Ja ensi viikolla olen lähdössä kokkaamaan vapaaehtoisleirille!

Miten työelämävalmennus on alkanut? Mitä odotat seuraavilta kuukausilta?

Olen viihtynyt todella hyvin, tosin alussa oli haastavaa yrittää muistaa esimerkiksi vapaaehtoisohjelmien eroja (EVS ja ICYE). Kuten missä tahansa uudessa työssä, uuden oppimiseen menee jonkin verran aikaa. Puolentoista kuukauden jälkeen tuntuu, että perusasiat alkavat olla hallussa. Tykkään monipuolisesta työstä, joten toivon, että kesälläkin voin tehdä vaihtelevia työtehtäviä.

t u l e vat ta pa h t u m at 2012 35

Maailmanvaihdon ohjelma on vastavuoroinen eli vapaaehtoistyöhön lähettämisen lisäksi vastaanotamme vuosittain ulkomaalaisia nuoria vapaaehtoistyöhön Suomeen. Näin järjestämme kulttuurien välisiä kohtaamisia myös Suomen maaperällä. Joka vuosi suomalaiset isäntäperheet ja erilaiset työyhteisöt ottavat vastaan ulkomaalaisia vapaaehtoisiamme. Isäntäperheiksi ovat tervetulleita kaikki mielenkiintoisista ihmisistä ja vieraista kulttuureista kiinnostuneet. Vapaaehtoistyöpaikoiksi puolestaan sopivat erilaiset yleishyödylliset yhteisöt. Maailmanvaihtoa Volunteers’ voices on Maailmanvaihto ry:n neljästi vuodessa ilmestyvä jäsenlehti, jonka tarkoituksena on toimia kanavana kulttuuristen kokemusten jakamisessa ja niistä oppimisessa. Lehdessä julkaistaan järjestön toimintaan osallistuvien kirjoituksia.

Lehti lähetetään kaikille yhdistyksen jäsenille ja sitä myös jaetaan tiedotustapahtumissa. Värillinen versio lehdestä julkaistaan Maailmanvaihdon verkkosivuilla. Seuraavassa lehdessä julkaistavat aineistot tulee lähettää viimeistään perjantaina 7.9.2012 lehden vastaavalle toimittajalle osoitteeseen mirjami.ylinen@maailmanvaihto.fi. Erityisesti toivomme kirjoituksia liittyen lehden teemaan ”Suomi uusin silmin”.

To promote their social and personal development through international volunteer programmes.

To promote intercultural understanding, equality of opportunity, tolerance and peace among people in the world. Lisää tietoa Maailmanvaihdon ja kansainvälisen ICYE järjestön toiminnasta sekä Suomen Maailmanvaihdon historiasta löydät netistä: www.maailmanvaihto.fi.

Toimituskunta lehdessä 2/2012: Suvi Kaksonen Ayse Sabir Heli Eichner Janne Salomaa Niina Idänheimo Hanna Rajala Minna Kekkonen Tiina Juvonen Tony Fremling Inka Rantakallio Mirjami Ylinen

Julkaisija: Maailmanvaihto ry Vastaava toimittaja: Mirjami Ylinen Taitto: Jenny Asanti Painopaikka: Itä-Helsingin monistus

syyskuu

VASTAVUOROISUUSPERIAATE

ICYE’s mission is: To provide challenging intercultural learning experiences for young people.

lokakuu

ICYE on voittoa tavoittelematon, nuorten itsensä rakentama kansalaisjärjestö, joka tarjoaa monipuolisia vapaaehtoistyön mahdollisuuksia paikallisissa yhteisöissä ja kansalaisjärjestöissä yli 30 maassa, kaikissa maanosissa. Suomessa Maailmanvaihto ry eli Suomen ICYE lähettää ja vastaanottaa 30-40 nuorta vuosittain.

MISSION STATEMENT of the International Cultural Youth Exchange (ICYE)

2012

ICYEN TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA

elokuu

t o i m i n ta p e r i a at t e e t j a t o i m i t u s k u n ta

joulukuu marraskuu

Ke 22.8. Maailmanvaihto mukana kansainvälisen vapaaehtoistyön infoillassa klo 18–20 Kulttuurikeskus Caisassa (Mikonkatu 17 C), Helsingissä. 14.8.–23.8. Tulovalmennus ulkomaalaisille vapaaehtoisille. Antaverkka, Ylöjärvi.

Pe 7.9. MaailmanVaihtoa 3/2012 -lehden materiaalien deadline. Teemana ”Suomi uusin silmin”. Ke 19.9. Infotilaisuus vapaaehtoistyöstä ulkomailla, järj. Turussa Vimmassa (Aurakatu 16) klo 18–19.30. Ke 10.10. Infotilaisuus vapaaehtoistyöstä ulkomailla, järj. Helsingissä Kulttuurikeskus Caisassa (Mikonkatu 17 C) klo 18–19.30. Syys–lokakuu: Infotilaisuus vapaaehtoistyöstä ulkomailla, järj. Tampereella. 13.–14.10. Koulutusviikonloppu suomalaisille ja ulkomaalaisille vapaaehtoisille Maailmanvaihdon toimistolla (Oikokatu 3, Helsinki). Su 14.10. Maailmanvaihdon syyskokous toimistolla (Oikokatu 3, Helsinki). 27.–28.10. Ulkomailta vapaaehtoistyöstä palanneiden tapaaminen. Lärkans, Nuuksio To 1.11. Ensimmäinen haku ICYE-ohjelman elo–syyskuun 2013 lähtöihin päättyy. Pe 9.11. MaailmanVaihtoa 4/2012 -lehden materiaalin deadline. Lehden teema on ”Vapaaehtoistyö ja -työpaikat”. La 24.11. Valintapäivä ICYE-ohjelmaan hakeneille. 4.–5.12. Maailmanvaihto Studia-messuilla Helsingin Messukeskuksessa.

Maailmanvaihto ry â&#x20AC;&#x201D; ICYE Finland Oikokatu 3, 00170 Helsinki tel. +358-9-774 11 01 fax. +358-9-731 04 146 maailmanvaihto@maailmanvaihto.fi www.maailmanvaihto.fi www.icye.org