Other documents randomly have different content
"Tämä on Herramme arvotuksia. Olen kysynyt häneltä teatterista, sillä siinä on monta mutta. Vastaus ei ole vielä käynyt selväksi, sillä se koskee kaikkea taidetta."
"Terveisiä Kaarlolle! Sinä uskollinen työntekijätär, joka tässä realistisessa, itsekkäässä ajassa uhraat itsesi yhdelle aatteelle, — minä puristan kättäsi! Z. T."
* * * * *
Vuoden tilinpäätös oli hyvänlainen. Alussa tekivät velat 17,067:23, mutta lopussa 9,281:29 mk. Tämä johtui vähemmän itse toiminnan tuloksista kuin runsaista avustuksista. Paitse valtioapua saatiin näet kannattajain varoja 10,630 mk, eräästä teatteria harrastavien naisten toimeenpanemasta keräyksestä 5,652 mk[113] ja Helsingin kaupungin valtuustolta 4,000 mk. Tämä viimeinen apuraha maksettiin anniskeluyhtiön voittovaroista sillä ehdolla että teatteri toimittaisi erityisiä helppohintaisia kansannäytäntöjä. Annettuna tänä vuonna ensi kerran se seuraavina vuosina uudistettiin joka kerta erityisen hakemuksen johdosta; Ruotsalaisella teatterilla oli samallainen apuraha valtuustolta. —
Näytäntöjä annettiin 107 ja niissä 11 kertaa Kuopion takana; 9 Parjauspesä; 8 Julius Caesar, Setä Bräsig; 7 Pahassa pulassa, Kuningas Lear, Kansan vihaaja; 5 Postikonttorissa, Sievistelevät hupsut, Paholaisen voittaja, Sorrentossa; 4 Tuukkalan tappelu, Regina von Emmeritz, Claudie, Thérèse Raquin, Sirkka, Hardangerin harjulla; 3 Kihlaus, Kuuluisia naisia, Kuinka äkäpussi kesytetään, Konkurssi; 2 Nummisuutarit,Murtovarkaus, Pukkisenpidot,Saimaan rannalla, Hellät sukulaiset, Maalarit, Erotaan pois, Reviisori, Farinelli; 1 Lea, Telefoonissa, Kahden kesken, Elämä on unelma.
Näistä 34 näytelmästä oli kotimaisia 11 ja ohjelmistolle uusia 10.
Yhdeksästoista näytäntökausi, 1890-91.
Toukokuun viime päivinä Kaarlo matkusti Ruotsiin ja sieltä hän kesäkuun alussa kirjoitti Emilielle:
"Rakas sisar! Olen nyt ollut yhden viikon Tukholmassa taikka oikeammin sen ympäristössä, sillä enemmän aikaa olen viettänyt höyrylaivalla ja maantiellä kuin kaupungissa. Olen lepuuttanut hermojani, jotka olivat äärimmäisyyteen saakka kiihtyneet Kuopiossaolon ja yleensä talven ponnistusten jälkeen. Tuskallinen levottomuus alkaa vähitellen helpottaa, eikä olemassaolon tuska minusta enää tunnu niin raskaalta."
— "Turussa tapasin Betty Elfvingin vuoteenomana, mutta miten hän olikin riutunut ei entinen uskallus ollut häntä jättänyt. — —
Matkalla luettavaksi otin Ahrenbergin 'Hihhuliitteja'. Se on pintapuolinen ja lakea, mutta aine on niin erinomaisen kiitollinen ja antava, että sokea kana ei ole löytänyt yhden vaan monta jyvää.
Kieltämättä lukee kirjan jännitettynä. Eliel Aspelin on oikeassa, siitä voi saada hyvän kansandraaman. Olen jo alkanut draamallista sommittelua. Toiminnan voi kehittää seitsemään kuvaelmaan: 1.
Aatto Topiaksen luona. Brandt tulee ja tiedustelee kuka on solvannut häntä, ja kun hän saa tietää että se on Topias, kieltää hän tältä pääsyn Herran ehtoolliselle. Silloin — — mutta ethän sinä ymmärrä suunnitelmaani, kun et ole lukenut kirjaa. Koeta hankkia se itsellesi, niin lähetän luonnokseni. Itse en kuitenkaan voi sitä suorittaa, sillä en tunne riittävästi kansan kieltä ja ajatustapaa, varsinkin itäsuomalaista. Jos vain Sala kykenisi minua avustamaan! Mutta hän on liian väsynyt ja kaipaa lepoa tänä kesänä. Matti Kurikka? Hän on niin lapsellisen turhamielinen, että hän arvattavasti katsoisi sitä arvoansa alentavaksi." — —
"Olen nähnyt muutamia jotenkin mieltäkiinnittäviä näytäntöjä — kiitos olkoon rva Henningsin ja Olaf Poulsenin vierailun. Ohjelmisto on toki, lukuunottamatta Holbergin Näkymättömät, enimmäkseen ollut arkiruokaa. Muun muassa [Gunnar Heibergin] Kuningas Midas. Sitä on aivan liiaksi kiitetty. Tuskallinen ja ohut. Perustelu samalla etsitty ja jokapäiväinen. Björnsonin irvikuvaus äärettömän taitamaton, varsinkin kun ajattelee kuinka kiitollisen aiheen irvikuvaukselle Björnson tarjoaa. Olen oikein iloinen että kappale on niin ala-arvoinen kuin se todella on — se vapauttaa kiusauksesta ottaa se esitettäväksi."
"Hedvig Winterhjelm on ollut rakastettava kuin ainakin. —- Hänen oppilaansa Skånberg on hyvin lupaava kyky, ainoa terve nuorten joukossa. Olen nähnyt hänet useissa rooleissa ja aina tyydytyksellä. Hedvig näyttää olevan kovin mieltynyt opettajatoimeensa."
"Oletko kuullut kuinka Idan esiintyminen Berlinissä oikein on onnistunut. Että hän on suuri kyky sen huomasivat tietysti kaikki, mutta mitä mahdollisuuksia hänellä on saksalaisena näyttelijättärenä, se olisi meidän tärkeä tietää." —
"Lähden huomenna Jemtlantiin. Kirjoita ensi kirjeesi osotteella: Östersund, poste restante." —
Emilie puolestaan oli päättänyt viettää yhden kuukauden, se on koko lomansa, Kuopiossa, jossa oli avattu uusi kylpylaitos. Sinne hän lähti 12/6 ja sieltä hän seuraavana päivänä kirjoitti Kaarlolle pitkän kirjeen, josta otamme seuraavat tiedot:
— "Minä puhuin Lindforsin kanssa [joka oli lähtemäisillään koko näytäntökaudeksi opintomatkalle] ja hän oli hyvin suostuvainen palaamaan huhtikuun 1 p:ksi. Hän matkustaa huomenna suoraa päätä Lontooseen, jossa hän viipyy korkeintaan yhden kuukauden, vähintäin viikon, ja sitte Parisiin. Sala matkusti ensin Padasjoelle, myöhemmin hän lähtee ehkä Marianhaminaan. Hänkin oli sangen väsynyt ja rasittunut. Hän otti mukaansa [Strindbergin] Mäster Olof näytelmän. — Numers kävi joku päivä sitten luonani matkalla Karjalaan (kts. ylemp. s. 357); hän ei vielä tiennyt minne hän asettuisi. 'Elinan surman' hän lupasi valmistaa syksyksi. Pieni 1näytöksinen kansankappale on hänellä valmiina ja korjattuaan hän lähettää sen tänne Kuopioon minulle; minä koetan saada sen täällä käännetyksi. — Gabriel Lagus antaa meille mielellään 'Uuden apulaisen', mutta hän tahtoo tehdä siinä muutoksia, niin ettemme saa sitä ennen kun 5-6 viikon päästä. Hanna Asp kääntää sen kernaasti. — Ida Aalbergista en tiedä muuta kuin mitä Berliner Tageblatt kertoo. Sähkösanoma Päivälehdessä ilmottaa hänen esiintyneen toisenkin kerran Juliana ja sitte yhden kerran Louisena Kavaluudessa ja rakkaudessa. Kainz oli silloinkin mukana. Kyllä hän on meiltä mennyt, ajattelen minä. — Minna oli rautatiellä vastaanottamassa minua. — Huomenna menen hänen luokseen ja olen niin kauan, että saan kuulla hänen uuden kappaleensa." —
Syystä kun nti Elfving oli sairas, Emilie kirjoitti hänelle tavallista useammin ja sitä tietä saamme tietää hänen viihtyneen erittäin hyvin Kuopiossa. Hän nautti suuresti kauniista luonnosta ja sisämaan puhtaasta, kuivasta, havuntuoksuisesta ilmasta, hän kylpi ahkerasti ja oli varsin tyytyväinen kylpylaitokseen. Ossian-veljen perhe asui kaupungin ulkopuolella, ei liiaksi rasittavan kävelymatkan päässä; mutta useammin hän kävi Minnan luona, jolle kaupan hoitaminen, suuri perhe, kirjailijatoimi ja kaikellaiset extrapuuhat antoivat loppumatonta tehtävää. — Kirjeestä 8/7 otamme seuraavaa:
"Ainoa ihminen, jonka kanssa täällä seurustelen, on Minna Canth; vahinko ettet ole ollut tilaisuudessa tutustumaan häneen. Et sinä ollenkaan pelkäisi häntä, vaan pitäisit hänestä, siitä olen varma. Ylhäisö ('noblessi') täällä on tietysti peloissaan hänen vapaista mielipiteistään, mutta kuinpa vaan kaikki, jotka voivottelevat häntä, vaeltaisivat yhtä totisesti Kristuksen rakkaudenhengessä kuin hän."
—-
Melkein kuukausi kului ennen kun Emilie sai mitään kirjettä Kaarlolta. Vihdoin hänelle saapui kirje, joka oli päivätty Mössilissä 3/7, ja siitä näkee, että yksi kirje oli hävinnyt. Kiihkeäluontoinen kun oli, sisar oli ollut kovin levoton. Kaarlo kirjoittaa:
— "En ole kuullut sanaakaan kotoa, en kirjeiden enkä sanomalehtien kautta, mutta oletan, että kaikki on hyvin. — Minä olen kuleksinut täällä Jemtlannissa jalkasin ja kyydillä ajaen, höyrylaivalla ja rautatiellä. Kaksi viikkoa olen ollut Mössilissä, koska ilma ei ole sallinut tehdä huvimatkoja. Sade, tuuli ja kylmä ilma on vaihdellut kylmän, tuulen ja sateen kanssa. Usein olen ajatellut palata, mutta sitte olen taas arvellut että kesä luultavasti on yhtä epämiellyttävä muuallakin. Kaunis kevät oli kalliisti maksettava.
Heinäk. 24 p. olen kai jälleen Tukholmassa ja menen sieltä
Söderteljeen tai Söderköpingiin kylpemään. — Matkaltani ei ole paljo kerrottavaa. Olen saanut jotenkin kylläkseni kiipeämisestä vuorien ja mäkien yli ja vielä enemmän kalliista kyytihevosista ja rautatieasemista. Suomalaisia olen tavannut runsaasti: Alexandra Gripenbergin, Betty Ingmanin, Oscar Toppeliuksen, Otto Donnerin, Toini Topeliuksen, H. Gebhardin, Renforsin j.n.e. Renforsin kanssa (Kajaanista) olen ollut paljo yhdessä. Vaatimaton, luotettava mies — mutta pitää luonnollisesti Nya Presseniä, vaikka hän on jonkunlainen fennomaani. Minua hän ei ole saanut sitä lukemaan. — Kirjeitä sinulta en ole saanut. Se kai odottaa Trondhjemissä. Trondhjeminmatkan yhdistän muutamiin lappalaismarkkinoihin (lappmessa), jotka pidetään Kålåsenissa (lähellä Norjan rajaa) ja joitten sanotaan olevan mieltäkiinnittävät. Tervehdi kaikkia rakkaita omaisia minulta ja sano että olen terve. Kuinpa terveys vaan kestäisi, sillä viime kevät oli sangen vaikea. En ole tehnyt mitään työtä, sillä aika rientää ihmeellisesti tämmöistä matkalaukkuelämää viettäessä."
Emilie sai kirjeen 13/7 päivää ennen kun hänen täytyi lähteä
Kuopiosta, jossa hän mielellään olisi kauemmin viipynyt, jollei virka olisi kutsunut häntä Helsinkiin. Vastauksesta otamme muutamia riviä:
"Minna Canth voi hyvin ja on hyvällä tuulella. Tavasta me tosin väittelemme kuumasti 'vanhoista fennomaaneista', jotka taas ovat erittäin epäsuosiossa; niiden osakkeet ovat hirmuisesti laskeneet ja Päivälehden nousseet, niin että hän väittää kaikki voimat pantavan liikkeelle, jotta lehti ei kuolisi! Hän jatkaa yhä kappalettaan, mutta ei ole päässyt kolmatta näytöstä edemmäs, eikä hän oikein tiedä onko siinä oleva 4 vai 5 näytöstä. — Numers on paraikaa täällä,
kotimatkalla Karjalan retkeltään. Hänen 'torpparikomediansa' valmistuu parin viikon päästä ja silloin annan sen rva Levanderin käännettäväksi,[114] jolla 'Les Effrontés' on valmis." — Olga Finne oli kirjoittanut Parisista, että kenraalikuvernöörin suosituskirje ei ollut tepsinyt, Venäjän lähetystö ei ollut suositellut häntä teattereille. [Myöhemmin Kaarlo kirjoitti Ruotsista suosituskirjeen, joka lienee vaikuttanut paremmin — ei lähetystössä vaan teatterein johtomiesten luona.]
Jos Emilie palatessaan Helsinkiin olikin paremmissa voimissa kuin sieltä lähtiessään, niin ei hänen mielialansa kuitenkaan voinut olla kevyt. Valtiollinen taivas oli pilvessä ja postimanifesti oli saanut kaikki kansalaiset, jotka kykenivät maan yleisiä asioita arvostelemaan, syvään masennukseen. Siitä Emilie kirjoittaa 18/7:
— "Suuren vaikean iskun, että posti on meiltä viety (slopad), tiedät kai ruotsalaisista lehdistä. Mieliala täällä on kovin masentunut ja raskas; näyttää siltä että ollaan vakuutetut, ettei tämä onnettomuus tule yksin. — Jumala auttakoon ja varjelkoon meitä tänä koettelemuksen aikana. Kyllä on vaikea olla heittämättä kirvestä järveen ja luopumatta kaikesta harrastuksesta ja kilvotuksesta parempien olojen hyväksi. Sanotaan postimanifestin tulleen vastauksena Mechelinin kunniaksi toimeenpannuille mielenosotuksille. Nya Pressen saarnaa alituisesti yksimielisyydestä sekä että puolue-etujen tulee väistyä, mutta sillä on kuitenkin ollut 2 (jollei 3) kirjoitusta Troilista ja Koskisesta, että heidän pitää erota mielenosotukseksi laittomia toimenpiteitä vastaan! Merkillisen hurjistuneita ovat viikingit Troilia kohtaan. Minä toivon kuitenkin, ettei hän tee heille sitä iloa että hän vapaaehtoisesti luopuu." —
Seuraavana päivänä Emilie jo kirjoitti toisen pitkän kirjeen, josta otamme vain tämän:
"Kaksi kovaa koettelemusta on meitä taas kohdannut, siten että kaksi reipasta, kunnollista, lämminsydämistä miestä on temmattu pois heidän paraimmassa toimiajassaan. Berndt Ahnger ja rehtori J. G. Geitlin ovat molemmat odottamatta tulleet poiskutsutuiksi. Joka kuolemansanan tullessa mieli tulee liikutetuksi ja surulliseksi, ja kuitenkin on se ainoa mitä meillä on varmaa tässä elämässä." —
Jälleen meni pitkä aika ilman tietoja Kaarlolta. Vihdoin tuli 31/7 päivätty kirjekortti Tukholmasta, jossa hän selittää syyn. Paluumatka Trondhjemista oli sairauden tähden kestänyt kokonaisen viikon. Kolme päivää myöhemmin, 3/8, hän kirjoittaa olevansa niin terve, että on käynyt lukemassa suomalaisia sanomalehtiä. —
— "Kuinka koko meidän ahdistetun asemamme katkeruus valtasi minut! Mutta en minä kuitenkaan saanut sitä tuntoa, että kirves on heitettävä järveen. En voi käsittää, ettei tämä ole ohimenevää. Kun me vain voisimme seisoa lujina ja arvokkaina. Mutta tämä meluava kimnasistibravuuri Pressenissä, ja sen kaiku ruotsalaisissa sanomalehdissä. Kuinka surkea se onkaan! Miten kuultaakaan turhamielinen halu näytellä sankaria ensi sijassa, silloin kun todellinen isänmaanystävä säästää sanansa välttämättömään. Ja tämä ilettävä asianajajatemppu, että nyt käyttää tilaisuutta saada Troil ja Koskinen pois, siinä varmassa toivossa että ne poroporvarit, jotka tulevat sijaan, ovat ainakin verrannollisesti ruotsinmielisiä. Koskisen poismeno tällä hetkellä olisi korvaamaton isku. Seisokoon hän väsähtymättä. Naurettavaa on ettei Pressen käänny viikinkien puoleen senaatissa. Olisihan nyt Alfthanilla ja kumpp:lla loistava tilaisuus näyttää isänmaallisuuttaan." — —
"Ihmeellistä millä innolla Kreuz-Zeitung puolustaa asiaamme. Siinä on tavan takaa hyökkäyksiä Venäjää vastaan meidän tähtemme. Se seisoo lähellä korkeita sotilaspiirejä. Olemmeko vedetyt laskelmiin tulevista selkkauksista? Että Wilhelm keisari ja kuningas Oscar ovat keskustelleet meidän oloistamme, luullaan täällä yleisesti, mutta mihin on heidän neuvottelunsa ulottunut? Parempi on kuitenkin nykyinen asema, jos saamme siinä pysyä siedettävillä ehdoilla." —
"Tammikuulla on Grillparzerin riemujuhla. Pidämmekö häntä niin etevänä, että se on vietettävä? Ja millä? Saffolla? Medealla? Herolla ja Leanderilla?" (Sitte seuraa muistosanat Ahngerin kuoleman johdosta kts.
I s. 131.)
"Tänä iltana lähden kahdeksi viikoksi Sätraan kylpemään. Se on lähellä Upsalaa. Panen pääpainon voimisteluun. Lauantaina — noin 20 p. — saat minut kotia. Minä ikävöin sinua sanomattomasti.
Valitettavasti ei kotimaata, sillä siellä on kyllä raskasta minun ennestään raskaalle mielelleni." —
Tieto Kaarlon sairaudesta sai Emilien taasen äärettömän levottomaksi. Hän ei näy tietävän mitä tehdä, mitä ehdottaa. Eikö Kaarlo voisi tulla kotia ja asettua johonkin parantolaan täällä?
— "Minulla on ollut sinua niin kauhean ikävä tänä kesänä, niin että jos olisin vapaa, niin olisin tullut Tukholmaan, mutta valitettavasti en pääse. — Kirjoita kuitenkin rehellisesti, kuinka voit, ja jollet itse voi kirjoittaa, niin pyydä nti Lundmarkia kirjoittamaan. Jos olet oikein sairas, niin täytyy minun jollakin tavoin asettaa niin, että voin tulla luoksesi. Onhan [Alexander] Boehm niin erinomaisen kelpo ja myötätuntoinen, että keksimme jonkun keinon." — — Sitte seuraa
kertomus Ida Aalbergin sairaudesta ja heikkoudesta, joka oli seuraus liiallisista ponnistuksista [näytellessään Berlinissä]. Kuitenkin hän nyt oli tointumaan päin.
Tiettävästi Kaarlo palasi kotia sinä aikana kun oli aikonut, valmiina uusiin ponnistuksiin.
Näytännöt alkoivat 7/9 — nytkin Helsingissä. Viime vuoden pakollinen alkaminen pääkaupungissa oli siis käänteentekevä: Helsingissä alkaminen muuttui tavaksi. Ensin annettiin kolme kansannäytäntöä, joissa m.m. esitettiin kaksi kertaa Murtovarkaus. Helenana esiintyi ensi kerran Aspegrenin seurueesta tullut nti Hanna Kunnas,[115] joka niin vasta-alkaja kuin olikin solakalla vartalollaan ja miellyttävällä äänellään teki sangen edullisen vaikutuksen. —
Ensimäkien uusi kappale tuli 24/9: Anni Levanderin suomentama E. Augierin komedia Hävyttömät. Näyttelemisestä kiitettiin varsinkin Leinoa (Vernouillet) ja rva Rautiota (markiisitar d'Auberive), joiden ohella Ahlberg oli markiisi, Rautio Giboyer, Sala Charrier, Weckman Henri; mutta huolimatta toisen keisarikunnan yhteiskuntaoloja kuvaavan näytelmän arvosta ei sillä ollut parempaa menestystä kuin tavallisesti verraten vierasta elämää esittävillä kappaleilla: se meni vain kolme kertaa. — Sitten näyteltiin pääkaupungissa uusi Calderonin Elämäon unelma1/10 ja meni se kaikkiaan kuusi kertaa kohtalaisille huoneille. Esitys oli ylipäätään ansiokas, joskin runomittaisen tekstin lausuminen aiheutti muistutuksia esim. Ahlbergia kohtaan, joka muuten oli sopiva Sigismundiksi; vähemmän ehdollinen kiitos tuli Leinon (Clotaldo), Salan (Basilio) ja rva Raution (Rosaura) osaksi. Kaunis, runollinen näytelmä jäi pitkiksi ajoiksi ohjelmistoon. — Seuraava uutuus tuli jo 10/10, kun ensi kerran esitettiin I. Latun suomentama 3-näytöksinen A. N. Ostrovskin huvinäytelmä Älä istu toisen rekeen. Vaikka kappale näyteltiin niin
luontevasti, että läsnäolevien venäläistenkin sanotaan olleen tyytyväisiä, ei se herättänyt mainittavaa huomiota. Kritiikki oli toki myötätuntoinen ja kiitti m.m. suomentajan, Latun, lystillistä ravintoloitsijaa. — Toista oli kun Olga Finnen palattua ulkomaanmatkaltaan Kuopion takana taas (ensiksi 22/10 ja kaikkiaan näytäntökautena 10 kertaa) otettiin esitettäväksi. Lilli oli hurmaava kuin ennen ja enemmänkin — kuinkas sitten, kun oli Parisissakin käynyt. Huoneet täyttyivät, ja ilo oli ylimmillään. — Eikä ollut Hamletinkaan uudistus epäonnistunut, se kun tuotti kuusi kertaa hyvänlaisen huoneen.
Viime mainittujen näytäntöjen lomassa valmistettiin uutta, ja 14/11 näyteltiin ensi kerran Hanna Aspin suomentama, jo kymmenen vuotta ennen Ruotsalaisessa teatterissa esitetty Gabriel Laguksen näytelmä Uusi apulainen. Tämä kotimainen draama, joka vain loppupuolella on draamallisesti jännittävä, ei herättänyt suosiota: se meni vain kolme kertaa. Kumminkin Sala kuvasi eheästi ja vaikuttavasti pääluonteen, pappismiehen, joka vaiteliaalla alistuvaisuudella kantaa kohtalonsa kuormaa. — Otollisempi uutuus tuli 26/11, nimittäin Niilo Salan suomentama H. Sudermannin 4näytöksinen draama Kunnia, jonka vaikuttavaisuus ei meilläkään pettänyt. Se näyteltiin kuusi kertaa hyville huoneille, sillä kappaleen näyttämöansioiden lisäksi tuli hyvä esityskin. Sala sopi hyvin Robertiksi ja hän esitti oivallisesti hänen ihanteellisen, jalon luonteenlaatunsa, ja onnistunut oli niinikään rva Rautio Lenorena, jonka sydämellisyys ja arvokkuus ovat samaa maata. Olga Finne, joka näytteli Almaa — tyttöä joka jo molemmin jaloin seisoo turmeluksen tiellä, mutta sittenkään ei oikein tiedä mikä vaara häntä uhkaa — osasi taitavasti välttää liiottelun; Almasta, jolle veli sanoo: "nuo silmät eivät saata valehdella", täytyi vielä voida pitää. Kreivi Trastia, maailmankokenutta pakinoitsijaa, kuvasi Leino, oikein
ylemmyydellä, kyeten herättämään myötätuntoisuuttakin. Mutta hyviä olivat muutkin, niinkuin Heinecken pariskunta — Rautio ja nti Stenberg, Kurt — Weckman, kauppaneuvos — Ahlberg, Michalsky — Falck j.n.e. — Syystä kun kappale ulkomailla oli herättänyt suurta huomiota, sattui että se meillä oli otettu esitettäväksi molemmissa teattereissa, jopa samalla aikaa. Tämä sai vertaamaan esityksiä toisiinsa, ja tunnustettiin että käsitys suomalaisella näyttämöllä oli syvempi ja lämpimämpi ja että siellä yksityiset näyttelijät, aatteellisesti ja taiteellisesti oikeammin, mukautuivat kokonaisuuteen, pyytämättä vetää erityistä, liiallista huomiota puoleensa — mikä tietenkin oli luettava johtajan ansioksi. — Vuoden lopulla ei enää tullut eikä kaivattukaan uutta, sillä pitkän ajan päästä esiintyi jälleen Ida Aalberg Juliana Shakespearen Romeossa ja Juliassa ja Ilka-neitinä Moserin Sodassa rauhan aikana. Se toi loistoa ja vetovoimaa joulukuun näytännöille.
Tässä vuoden vaihteella vilkasemme jälleen Emilien kirjeisiin nti
Elfvingille:
— "Teatterilta oli syksy kulunut hiljaa ja tasaisesti", hän kirjoittaa 4/12, "emme voi kerskailla loistavista voitoista, mutta eipä ole tappioitakaan valitettavana. Kunnia menee hyvin ja on herättänyt melkoista suosiota. 'Suuri' yleisömme vaatii nyt kerta kaikkiaan suuria tragedioja kostyymeineen taikka kansannäytelmiä, muuten se ei lämpene; se ei tyydy 7-8 henkilöön näyttämöllä, vaan tahtoo paljon väkeä ja elämää; mutta kirjallinen yleisö on ollut tyytyväinen kappaleeseen.[116] Ensi keskiviikkona menee Romeo ja Julia Ida Aalbergin kanssa, etkä voi uskoa kuinka meistä on hupaista taas saada hänet näyttämölle; näyttää siltä kuin hän ei keväällä aikoisi matkustaa, sillä hän puhuu esiintymisestä useissa uusissa rooleissa. Tyytyväisiä olemme siihen, että hän viipyy edes jonkun ajan, sillä
hän on toki taiteilija 'Jumalan armosta' ja täytyyhän hänen vaikuttaa elähyttäen ja sytyttäen ympäristöönsä." —
— "Suuri joukko kotimaisia kappaleita on meille tänä kesänä ja syksynä lähetetty", Emilie kirjoittaa 17/11, "mutta suureksi suruksemme emme ole voineet hyväksyä niitä näyteltäväksi. Joku päivä sitten tuli yksi komedia ja yksi suuri tragedia (Piispa Tuomas ja hämäläiset), jotka molemmat olivat hyljättävät; tänään tuli taas pieni komedia, mutta en tiedä kelpaako sekään. Kaarlo on ollut Numersin luona kohentamassa häntä ja hänen työvoimiansa. Hänen kauan sitte ilmotettu komediansa ei ole valmistunut, eikä Elinan surmastakaan kuulu mitään." —
Se, jolta jotakin kelvollista tuli, oli Minna Canth, ja nyt kerromme piirteitä hänen jo ennenkin mainitun viidennen draamansa, Papin perheen, valmistuspuuhista. Minna rouva kirjoittaa siitä 11/9:
— "Näytelmäni on siksi edistynyt, että ensi näytös on viimeisen kerran puhtaaksi kirjoitettu. Kyllä siitä ehkä tulee jotakuinkin hyvä. Neljänteen näytökseen ja loppuun olen jokseenkin tyytyväinen. Mutta heikompi se on kuin Kovan onnen lapset, ei siitä pääse mihinkään. Se muuten on luonnollinen seuraus jo itse aineen luonnosta ja laadusta." —
Emilien kirjeestä Betty Elfvingille (25/10) saamme sitte tietää, että Minna lokakuun alussa tuli pariksi päiväksi Helsinkiin tarkastuttamaan näytelmäänsä "ja oli hän hyvin tyytyväinen Kaarlon antamiin muuttamisneuvoihin". Sitten hän palasi kotia kirjoittamaan kappaletta uudestaan 5:ttä tai 6:tta kertaa. Tämä työ päättyi marraskuun loppupuolella, ja silloin hän kirjoittaa Bergbomille (19/11):
"Rakas Tohtori! Nyt lähetin juuri postiin papin joukkoineen. Ja olen utelias kuulemaan, kuinka hyväksi ystäväksi Tohtori heille rupeaa."
"Eihän se ole mitään 'suurenmoista'. Mutta kun elämä ympärillä ei mitään suurenmoista tarjoa, niin mistäpä sen silloin otti! Luonnotonta tai epätodellista siinä en luule olevan. Miltä kuitenkin tuntunee tuo pastorin äkillinen kääntyminen neljännen näytöksen lopussa? Siitä olen ollut vähän kahden vaiheilla. Mutta luulisin sentään, että se on motiveerattu tavallaan. Nimittäin siten, että Elisabeth ja Hanna kaikessa hiljaisuudessa ovat häneen vaikuttaneet, että hän kolmannessa näytöksessä jo horjui vakuutuksissaan, vaikka suuttumuksesta taas kovensi luontoaan. Että ankaruuden pohjana siis neljännessä näytöksessä on enemmän viha kuin oikeudentunto, ja sen mielenliikutus pian kumoo, jolloin naisten vaikutus häneen pääsee selvemmin ilmi. Kuinka nyt lieneekään, mutta tällä kertaa en jaksanut sitä paremmaksi saada. Pianhan sen muuttaakin, jos Tohtori siksi näkee, ja kunhan olen muutamia viikkoja levännyt, tai ainakin ajatellut muita asioita." —
Ettei Bergbom vieläkään ollut tyytyväinen, huomaamme Emilien kirjeestä Betty Elfvingille 4/12. Siinä näet sanotaan: "Kaarlo on tehnyt parin päivän matkan Kuopioon neuvotellakseen Minna Canthin kanssa hänen neljännestä näytöksestään", ja toisessa paikassa samaa kirjettä: [Papin perheen] "alku on erinomaisen onnistunut ja hyvin kirjoitettu, mutta päättyminen, loppu ei täysin vastaa sitä; kenties Minna voi kuitenkin nyt tehdä semmoisia muutoksia, että viimeinenkin näytös tulee hyväksi. (Tämä kaikki on tietysti kokonaan meidän kesken.)" — Kaarlon käynti aiheuttikin uusia muutoksia, niinkuin näkyy Minnan kirjeestä 4/12:
"Ensimäisen ja toisen näytöksen panen menemään tänä päivänä. Jos Tohtori sitten hyväntahtoisesti antaisi ne Otavalle, kun on tehnyt korjaukset toiseen manuskriptiin. Ensimäisessä näytöksessä tein ainoastaan pari pientä stilististä muutosta. — Toiseen näytökseen tuli nuo lisärepliikit, joita Tohtori ehdotti 2:lle, 38:lle ja 45:lle sivuille." —
"Neljännen näytöksen toivon saavani parissa viikossa valmiiksi. Ensimäisen kohtauksen olen jo kirjoittanut uudelleen. Se tuli paljon pitemmäksi nyt, 13 sivua, — mutta ei suinkaan se ole sen vaarallisempaa. Kun nyt kestäisi tätä intoa loppuun asti, niin toivon, että kappale näiden muutoksien kautta tulee kymmentä vertaa paremmaksi. Kylläpä Tohtori on koko taikuri. En mitenkään olisi enää omasta voimastani saanut siihen halua. Olin sen suhteen tuiki tympistynyt ja tyhjentynyt."
"Nyt minulla olisi pieni lapsellinen mieliteko. — Olen aina odottanut, milloin kirjoittaisin jotain semmoista, jota kehtaisin
Tohtorille omistaa. Nyt ei tässä ole yhtään vihaa, ei yhtään ivaa eikä mitään pahaa. Herra tiesi, kirjoitanko enää milloinkaan näin viatonta.
Nyt se siis kävisi laatuun? Jos Tohtori siihen suostuu, niin pankaa sitten myötäseuraava paperi manuskriptin ensimäiselle sivulle, ennenkun sen annatte Otavalle."
"Mahdollisesti tämä neljäs näytös nyt tulee pitkänlainen. Mutta ei suinkaan se haittaa?" —
Edellisestä näemme, että Bergbom on yhtä tehokkaasti vaikuttanut "Papin perheenkin" kuin tekijättären varhaisempien näytelmien lopulliseen muotoon. Yhä uudistuneet neuvottelut ja matkat todistavat, että hän ei siinä kohden säästänyt aikaansa eikä voimiaan, vaan niin sanoakseni piti asiaa kuin omanaan, vaatimatta
minkäänlaista hyvitystä, yksityistä enemmän kuin julkistakaan. Hän suostui kyllä Minna Canthin pyyntöön saada omistaa teos hänelle, mutta jos oikein tunnemme hänet niin tapahtui se ainoastaan sillä ehdolla että omistussanat laadittiin niin yksinkertaisiksi kuin ne todella ovat. Kirjan ensi lehdellä luetaankin ainoastaan sanat: "Tohtori Kaarlo Bergbomille omistanut tekijä", jotka eivät anna aavistustakaan siitä kiitollisuudenvelasta, joka Minna Canthilla todellisuudessa oli avustajalleen.
Jätämme nyt Papin perheen vähäksi aikaa mainitaksemme vielä pari kohtaa niistä kirjeistä, joita olemme tässä käyttäneet. — Yhdestä Minna Canthin kirjeestä (19/11) saamme tietää, että Kaarlo ei suinkaan ollut täysissä voimissa:
— "Huolestuneena olen aina muistellut Tohtorin väsynyttä katsetta viimein [lokakuun alussa] siellä käydessäni. Ja epäilen joka kerta tuon dieetin hyötyä. Tarvitseeko sitä todella seurata niin radikaalisesti? 'Kohtuus kaikessa' on hyvä sananparsi. Pieni pala leipää aterialla ei varmaankaan tappaisi. Ja pieni lasi olutta tai portteria silloin tällöin — ei sekään tappaisi. Onko hyvä antaa voimien mennä noin vähiin?"
Juuri ennen joulua 22/12 Emilie kirjoittaa ensimäisen vaikutelmansa eräästä toisesta uudesta kappaleesta, joka samoin kuin Papin perhe ennen pitkää nähtiin näyttämöllä:
"Minkä viiltävän epäsoinnun Ibsen taas onkaan lähettänyt maailmaan! Hedda Gabler on saanut minut oikein aaveita pelkäämään. Miksi runoilijat esittävät näitä kelvottomia, surkeita ihmisiä, ilman korkeampia henkisiä harrastuksia ja tarpeita? Luettuani kirjan olen oikein huonolla tuulella. En vielä tiedä, otammeko kappaleen esitettäväksi; minä olen aivan asiaa vastaan,
enkä voi käsittää että joku taiteilijatar voisi mieltyä tähän tehtävään.
Saa nähdä mitä Ida Aalberg sanoo siitä." —
Uudenvuodenpäivänä — Aleksis Kiven päivänä — annettiin
Kuopion takana ja sen ohella Kiven Yö ja päivä ja Kihlaus. Olga Finne näytteli Lilliä ensinmainitussa, mutta myöskin sokeaa tyttöä liikuttavassa idyllissä ja teki hän sen erittäin somasti, "ihmeen tasaisesti"; Kihlauksessa olivat nyt: Rautio Aapeli, Wuori Eenokki ja nti Stenbäck Herrojen Eeva. — Ensimäinen uutuus tuli jo 6/1: G. von Moserin huvinäytelmä Kukkaistuhlari, joka Saksassa oli saanut melkoisen menestyksen, mutta meillä meni vain kolme kertaa. Päärooli oli Weckmanilla, joka pirteästi näytteli preussilaista husaariluutnanttia. Seuraava ohjelma 11/1 käsitti koko kolme 1näytöksistä kappaletta, nimittäin Niilo Salan suomentaman Leon Hennique'n (Emile Zolan novellin mukaan) kirjoittaman Jacques Damourin, Saimi Svanin kääntämän A. Dreyfusin huvinäytelmän Rajuilma ja Ellein (Eliel Aspelin) suomentaman Giovanni Vergan Talonpojan ritarillisuuden (Cavaleria rusticana). Ensi kappaleessa näytteli Leino taitavasti Jacquesia, maanpakolaista, joka palatessaan tapaa vaimonsa toisessa avioliitossa; närkästyneen vaimon "rajuilmaa" taasen esitti toisessa kappaleessa viehättävästi Olga Finne, ja kolmannessa, lyhyessä, kiihkoisessa tragediassa esiintyi vihdoin Ida Aalberg Santuzzana, pannen kuvaukseensa sitä kiehuvaa intohimoisuutta jota sisilialainen luonne vaatii, Leino — Alfion ja Ahlberg — Turiddun asianmukaisesti säestäessä häntä. Huolimatta siitä että ainakin ensimäinen ja kolmas näistä näytelmistä olisivat ansainneet enempää mielenkiintoa,[117] ne kaikki ikäänkuin unohtuivat suurempien alle — niitä näet ei toista kertaa esitetty.
Topeliuksen päivänä meni nimittäin taas Regina von Emmeritz, ja Tudeer (Valvojassa) väittää Ida Aalbergin nyt "osanneen antaa päähenkilölle enemmän todenmukaista inhimillisyyttä, enemmän
elonlämpöä kuin ennen" — eikä ole syytä epäilläkään sitä, sillä olihan taiteilijatar kuluneena vuotena jälleen nähnyt ja kokenut semmoista, joka oli omansa kypsyttämään hänen taidettaan.
Kohta kun Minna Canthin draama oli valmis, oli Bergbom tavallisella tarmolla ryhtynyt harjottamaan sitä, ja 23/1 oli Papin perheen ensi-ilta, laatuaan loistavimpia teatterin historiassa. Huone oli täyteen ahdettu: "lippu luukulla!", ja yleisö seurasi kasvavalla jännityksellä tätä näytelmää, joka ei ainoastaan sommittelun puolesta ollut tekijän edellisiä etevämpi, vaan siinäkin otollisempi, että se lämmitti, niinkuin vain kotimaisten olojen sattuva kuvaus saattaa lämmittää, ja että se syvästi kosketteli ajan kysymyksiä, käyttämättä tuota katkeraa ivaa, joka repii haavoja ja karkottaa sovinnollisuuden. Rva Canth ei ollut saapuvilla, mutta innostuneelle yleisölle ilmotettiin, että onnittelutervehdys sähköteitse lähetettäisiin tekijälle. — Näyttelemistä Tudeer arvostelee hyväksi, lausuen muun muassa:
Vallan oivallisesti näyteltiin etenkin kappaleen varsinainen päärooli, pastori Valtari. Leino olikin tykkänään antautunut tehtäväänsä ja siitä luonut tuoreen tyypin, jossa ei ollut mitään istaantunutta maneeria. Erittäin taiteellisesti hän osasi pitää koossa tuon tulisen luonteen näennäisesti ristiriitaiset puolet; rakkauden tarve ja itsekylläisyys, hellyys ja tylyys yhtyivät yhdeksi voimakkaaksi, täysin luonnonmukaiseksi, osanottoa herättäväksi ihmisolennoksi. — Maijun rooli oli nti Finnelle kiitollinen. Hän sai varsin hyvin näkyviin sekä lapsen hilpeän veitikkamaisuuden että sen levottoman, herkkähermoisen huimapäisyyden, jota nerokkaassa nuoressa naisessa vaikuttaa tuo omaan luontoperäiseen toimintaan pyrkivä sisäinen voima, jota hänen omaisensa eivät ymmärrä, vaan jota äiti turhaan koettaa hillitä, isä tukehduttaa tai johtaa omien
tarkotusperäinsä mukaan. Alkupuolella hän kuitenkin oli liian raju ja jyrkkä, mutta viimeisessä näytöksessä esitys oli kaikin puolin taiteellista: se oli hillittyä ja samalla täynnä luontevaa tunnetta. Siinä tuli heti näkyviin että tosielämän vakavat riennot jo olivat ennättäneet painaa Maijuun leimansa. Elävästi kuvattiin tuo kimmoavainen taiteilijaluonne, hermostuttavine jännityksineen ja hurmaavine menestyksen iloineen. — Salan Jussilta puuttui ylioppilaan reippaus. — Hannan roolin näytti sympaattisesti nti Kunnas. Siinä oli selvää ymmärrystä ja luontoperäistä tunnetta. Hänen liikkeensä ovat jäykät, mutta niissä ei ole mitään maneeria, ääni on soinnukas, lausuminen selvää ja sielunliikutuksia kuvaava.
Papin perhe meni 9 kertaa täysille ja hyville huoneille. — Kun sähkösanoma ensimäisen näytöksen jälkeen tuli perille, makasi Minna Canth sairaana influensataudissa.[118] Parannuttuaan hän matkusti maaliskuulla Helsinkiin ja näki (14/3) kappaleensa, kun se esitettiin kahdeksannen kerran. Huone oli silloinkin täpö täynnä, ja katsojat osottivat erittäin innokkaasti suosiotaan tekijää kohtaan, joka Leinon ja nti Finnen mukana astui näyttämölle ja jota tervehdittiin hyvähuudoilla ja kukkavihkoilla.[119]
Noin puolitoista viikkoa Papin perheen jälkeen tuli toinen merkillinen uutuus, nimittäin Ibsenin Hedda Gabler, joka meni ensi kerran 4/2. Niinkuin ote Emilien kirjeestä todistaa, ei tämä näytelmä ollut juuri omansa herättämään myötätuntoisuutta, mutta sittenkin sen esittäminen muodostui voitoksi teatterillemme. Kiitos olkoon taiteellisen näyttelemisen ja erittäin Ida Aalbergin, tapahtui se kumma, että kappale, joka muualla ei ollut menestynyt, onnistui suomalaisella näyttämöllä. Se kokosi 6 täyttä huonetta. — Tudeer kirjoitti pitkän, seikkaperäisen analyysin taiteilijattaren tavasta tulkita
tätä, hänen myöhemminkin usein esittämäänsä loistorooliansa, ja päättää seuraavin sanoin:
"Että Ida Aalberg niin selvästi on ymmärtänyt Ibsenin hengen viimeisen tuotteen, että hän Heddassa on havainnut ihmisen, että hän siten on voinut katselijoille selvittää tuon syvämielisen teoksen, se on todellinen nerontyö. Häntä katsellessa katselijalla oli se intensiivinen henkinen nautinto, jota tuntee, kun hengen voimat jännittyvät ja kun hetki hetkeltä huomaa näkönsä selviävän, näköpiirinsä laajenevan, sydämensä lämpiävän, aatteensa kohoavan. Joka semmoista voipi saada aikaan, on suuritaiteilija." — Kiitettyään näyttämöllepanoakin erittäin onnistuneeksi, arvostelija sanoo, että muutkin esiintyjät olivat tyydyttäviä sekä yhteisnäytteleminen tasaista ja hyvää. Sala teki Tesmanin hyvin eläväksi ja todenmukaiseksi. Nti Stenberg oli herttainen poroporvarillinen Julletäti. Leino oli assessori Brackista luonut uuden, merkillisen tyypin, joka kokonaan erosi hänen tavallisesta esiintymisestään. Ahlbergilla Lövborgina oli hyviä kohtia, mutta toisinaan hän liiotteli ja näytti maneeria. Nti Kunnas ei oikein pystynyt Tean rooliin, mutta esitykseltä ei kuitenkaan puuttunut lämpöä eikä oikeaa käsitystä.
Jos luetaan pois
Runebergin-päivän ohjelma (kuvaelmia
Runebergin runoelmista ja Saimaan rannalla), joka annettiin kaksi kertaa, ja pari muutakin sekaohjelmaa, muodostivat Papin perhe ja Hedda Gabler helmikuun ohjelmiston, ja Emilie saattoi (17/2) syystä kirjoittaa: "Meidän on käynyt sangen hyvin tänä vuonna, se on ollut paraimpia aikoja mitä teatteri on kokenut. Varsinkin on työ sujunut erinomaisen reippaasti, kaikki ovat olleet terveitä, niin ettei häiriöitä ole tapahtunut sairauskohtausten kautta."
— Tällä ajalla sattui kumminkin kuolemantapaus, joka läheltä koski teatteria. Nti Hilda Asp kuoli näet keuhkotautiin 22/2. Erottuaan teatterista (kts. ylemp. s. 271) hän oli ruvennut yhteiskoulun opettajattareksi, mutta sekin ura tuli lyhyeksi. Turhaan yritettiin ehkäistä kamalaa tautia Kochin keksimällä parannuskeinolla. Kun hänen maalliset jäännöksensä toisena päivänä kuoleman jälkeen rautateitse vietiin Tampereelle, kotikaupunkiin, haudattavaksi, lausui runoilija J. H. Erkko hänelle lämpimät jäähyväis- ja muistosanat.
Maaliskuullakaan ei annettu mitään ohjelmistolle uutta, vaan näyteltiin uusintoja, Faust (5 kertaa), Yhdistysjuhla y.m. Tämä ei kuitenkaan ollut suunnitelman mukaista, vaan johtui erinäisistä asianhaaroista. Jo ennen ohimennen mainittu ja pian laajemmin käsiteltävä Numersin uusi näytelmä, Elinan surma, oli näet valmistunut, ja Bergbomin aikomus oli ollut tänä keväänä toimittaa se näyttämölle, mutta Ida Aalberg kieltäytyi — terveydellisistä syistä — näyttelemästä vaativaa Kirsti Flemingiä. Kun myöskin rva Rautio oli estetty esiintymästä roolissa, ei ollut muuta neuvoa kuin lykätä kappaleen esittäminen syksyksi. Mutta tästä taas seurasi, että teatterin oli vaikea jatkaa näyttelemistä Helsingissä. Eikä näytäntöjä jatkettukaan edemmäs kuin 19 p:ään huhtik. Että niinkin kauan oli näyteltävää, oli Lindforsin ansio, joka maaliskuun lopulla Parisista palattuaan esiintyi Saiturina ja Setä Bräsiginä. Sitä paitse annettiin uusikin kappale, Hanna Aspin suomentama V. Sardoun 3-näytöksinen huvinäytelmä Voimakkaita naisia (12/4), jossa tehdään pilaa amerikkalaisten "vapaista" naisista. Se nauratti aika lailla yleisöä ja jäi pitemmäksi aikaa ohjelmistoon — enimmin siinä ehkä miellyttivät Olga Finne, joka herttaisena Clairena on amerikkalaisnaisten vastakohta, ja Weckman, joka Jonathanina näytteli oikeaa amerikkalaista miespuolta. — Viimeinen tai oikeammin viimeiset näytännöt olivat 19/4, jolloin tietääksemme ensi kerran annettiin
kaksi näytäntöä samana päivänä, nimittäin klo 5 Saituri ja klo 8
Elämä on unelma, kumpikin täydelle huoneelle. Tästä Emilie 20/4 kirjoittaa Betty Elfvingille:
"Yleisö kasvaa täällä vuosittain, totta kyllä köyhempi työläisyleisö, mutta on hupaista voida tyydyttää sen esteettisiä tarpeita. Toisena pääsiäispäivänä annoimme kaksi kansannäytäntöä ja oltiin siitä niin kiitollisia, että paitse Suomettaressa julkaistua kiitosta, muutamat työmiehet kävivät kotonamme yksityisesti, suullisesti kiittämässä meitä. He eivät jaksa valvoa illoin, kun heidän täytyy niin varhain aamulla olla liikkeellä mennäkseen työhönsä." —
Ensimäinen kiertomatka tehtiin jo maaliskuulla, kun Bergbom 15/3 lähti niitten jäsenten kanssa, jotka esiintyivät Papin perheessä ja Kuopion takana, Hämeenlinnaanja Tampereelle, antaakseen toisessa kaupungissa kolme ja toisessa neljä näytäntöä, jotka tuottivat (1,109 + 2,227) yhteensä 3,336 mk. Sillä aikaa näyteltiin Helsingissä Yhdistysjuhla ja Murtovarkaus — roolit enimmäkseen oppilasten esittäminä. — Palattuaan tältä matkalta Bergbom matkusti Viipuriin ja Pietariin sopiakseen esiintymisestä näissä kaupungeissa huhti- ja toukokuulla. (Aikomus oli ollut käydä Turussakin, mutta siitä ei tullut mitään, kun ruotsalainen teatterinjohtaja Selander, jonka hallussa Turun teatterihuone paraikaa oli, ei suostunut edes muutamaksi illaksi luovuttamaan sitä suomalaiselle seurueelle.)
Viipurissanäytännöt alkoivat 22/4 Papin perheellä ja annettiin niitä 18, viimeinen 31/6. Lakkauttamatta näyttelemistä Viipurissa pistäydyttiin välillä Pietarissa ja esiinnyttiin siellä Kononovan teatterissa kolmena iltana 8/5-11/5. Kun Ida Aalberg oli mukana, oli ohjelmisto kauttaaltaan hyvä. Viipurissa taiteilijatar esiintyi näytelmissä Romeo ja Julia, Hedda Gabler, Erotaan pois ja Sota
rauhan aikana, mutta Pietarissa vain kahdessa ensinmainitussa — niiden välillä meni Papin perhe. Otamme joitakuita piirteitä Kaarlon kirjeistä:
Kiertomatkoilla antoi tavan mukaan enintä vaivaa suurten näytelmäin esittäminen pienillä näyttämöillä, joilta puuttui milloin mitäkin välttämättömiä koristuksia tai muita laitoksia. Silloin täytyi joko tilata Helsingistä taikka paikalla valmistaa mitä tarvittiin. Kun kysyttiin miten milloinkin oli pälkähästä pelastauduttava, Bergbom ei läheskään näy olleen niin epäkäytännöllinen kuin yleisesti on luultu. Kuinka kekseliäs hän saattoi olla, siitä tarjoavat hänen kirjeensä Emilielle monta esimerkkiä. Kas tässä yksi semmoinen, joka ei ole vailla humorististakaan sävyä:
"Nyt muistan jälleen jotakin Romeota koskevaa [hän oli juuri ennen kirjoittanut muista tarpeista]. Tuo aita, joka erottaa hautaholvin kirkkomaasta! Pietarin dekoratsionissa aukko on suurempi kuin meillä, jota paitse kaunis musta, kullattu pystyaitamme on liian raskas [kuljetettavaksi]. Mutta mitä arvelet seuraavasta ehdotuksesta? Setä Bräsigin ensi kuvaelman aita on nyt [näöltään] hyvin mitätön, vaikka muuten soma; mutta jos Heinänen rikkaasti kultaisi sen, niin se menettäisi puutarhamaisen luontonsa ja kelpaisi hautaholviaidaksi. Tietysti se on korotettava, mutta se voidaan kyllä tehdä Pietarissa. Sillä on sekin ansio, että se on hyvin köykäinen eikä kuitenkaan näytä liian halvalta, n.b. kun se kullan kautta saa tarpeellisen loiston. Tietysti se ei ole 'le gendre que j'avais révé', mutta en keksi muuta keinoa."
"Muutoin Romeo ja Julia näytellään [Pietarin] Pienessä teatterissa nousevalla viikolla, [Eleonora] Duse Juliana. — Sano se Axel
Ahlbergille, ehkä hän haluaisi käydä sitä katsomassa." (Kirje on Viipurista vähä ennen seurueen sinne tuloa.)
Pietarissa maisteri Jalmari Basilier hartaasti avusti Bergbomia.
Näytännöt annettiin Hyväntekeväisyysseuran nimessä ja se vaikutti vähän ohjelmistoonkin. Seuran esimies, pastori Hakkarainen, oli närkästynyt siitä että aiottiin näytellä ainoastaan semmoisia [moderneja] kappaleita kuin Kuopion takana, Papin perhe ja Hedda Gabler ja oli varottanutkin seurakuntalaisiaan käymästä katsomassa niitä. Silloin päätettiin ottaa Romeo ja Julia vastapainoksi!
Viipurissaolo muodostui loistavaksi, Kaarlo kirjoittaa näet 5/5:
"Neljä loppuun myytyä huonetta yhdellä viikolla ja tänään saamme viidennen. Ihmiset seisovat jonossa klo 6:lta aamulla. Voiko pyytää parempaa menestystä? — Koska nuo kolme Pietarin näytäntöä ovat kokonaan ulkopuolella säännöllisiä näytäntöjä, eiköhän voitaisi määrätä puhdas voitto niistä palkinnoksi parhaimmasta draamasta, joka sisäänjätetään esim. ennen 1 p. tammik. 1893? Esitä asia johtokunnalle. Päätös voidaan tehdä syksyllä."
— [Valitettavasti Kaarlo kaikessa tässä touhussa oli sairas:] "On mahdollista että minun täytyy käydä Helsingissä, ennen kun lähden ulkomaalle. [Ennen oli sovittu, että sisarukset jälleen yhdessä lähtisivät ulkomaalle, ja että Emilie toukokuun lopulla tulisi Viipuriin, josta lähtö tapahtuisi.] Tiedät mitä itsepäistä vilustumista, influensaa, katarria tai miksi sitä mainittaneenkaan, olen tänä keväänä kärsinyt. Viimeiset viisi päivää olen ollut vuoteenomanakin, vaikka taas olen jaloillani. Mutta pahempi on että tauti on kohdistunut korviin, niin että saatan sanoa olevani melkein kuuro. En esim. kuule kellon nakutusta, ennen kun se painetaan aivan korvaa vasten. Jos se jatkuu Pietarin matkan jälkeen, täytyy minun
puhutella spesialistia, jommoisia ei ole Viipurissa. Minua hoitaa tri [Paul] Collander, joka on määrännyt 'roppia', jotka ovat lieventäneet säryn (sitä olen tuntenut, jopa hyvin ilkeää), mutta kuulo on tuskin parantunut." — Pietarissa Kaarlo luulee tulevansa toimeen ilman Emilietä, mutta jos hän tulee kovin voimattomaksi, on hän sähkösanomalla kutsuva sisarensa avukseen.
— [Viipurissa kohtasi teatteria vastoinkäyminen, joka lisäsi johtajan vaivoja:] "Voitko uskoa, ettemme saa sotamiehiä statisteiksi, vaikka Arppe kyllä on saanut. Se johtuu siitä että De Pont on poissa ja eräs titulus Londén — äkänen svekomaani — päällikkönä. Tunnettu nimi. Ja hän kielsi. Oli tietysti vaikea saada avustajia, ja 'kaikenlaisilta ne näyttivät', mutta menihän tuo kumminkin, sillä kaikki tekivät mitä voivat."
Kuinka asiat sitten kävivät, näemme myöhemmästä kirjeestä (noin 15/5):
"Alan nyt tulla terveeksi, kiitos olkoon kauniin ilman ja suuremman levollisuuden, jota nykyään nautin. Vaikka totta on että Pietarissa minä oikeastaan paranin, huolimatta siitä että sain joka päivä istua 15 à 16 tuntia Kononovassa. Eikä se ollut vanha Kononova — valitettavasti! Kaikki vanhat koristukset ovat poismyydyt, ja uudet kurjia, pukuhuoneet kylmiä luolia (Ida Aalbergin täytyi pukeutua karsinassa näyttämön vieressä). Oli vielä surkeampaa kuin entisessä Prikashikassa. Yhdellä tärkeällä erotuksella: kaikki oli siistiä ja rehellistä."
"Pietarissakäynti osotti lopullisesti, että vierailumme siellä eivät ole uudistettavat. Taikka oikeammin, että nykyinen tapamme esiintyä siellä on ehdottomasti kelvoton. Joko tulee meidän esiintyä huokeasti ja vaatimattomasti suomalaisille käsityöläisille Prikashikassa. Ja sen
asian hoitaa kyllä Aspegren. Taikka on meidän näyteltävä Pietarin venäläis-saksalaiselle yleisölle. Sitä varten tarvitsemme impressarion, ja semmoista tuskin saamme — emme ainakaan rehellistä. — Taloudellinen tulos oli, niinkuin saattoi ajatella — ei voittoa eikä tappiota. Laitokset ja järjestely olivat mitä surkeimpia."
"Taiteelliseen tulokseen voimme ylipäätään olla tyytyväisiä. Hedda Gabler teki tosin täydellisen fiaskon (syy oli joko ilmotuksen puutteessa taikka kappaleessa, johon Basilier yksin oli tyytyväinen), mutta Papin perhe ja Romeo ja Julia onnistuivat sitä paremmin. S:t Petersburger Zeitungin arvostelu oli hyvin ystävällinen, ja venäläiset lehdet ihailivat ainakin Ida Aalbergia, vaikka ne eivät muutoin olleet hyvänsuopia. Mutta totta onkin että hän varsinkin Juliana kohosi taivaan korkealle muitten yli."
Toukokuun loppupuolellakin näyteltiin Viipurissa hyville huoneille, joten koko tulo oli 11,861 mk (se on keskimäärin lähes 660 illalta).
Kun Pietarin tulot tekivät 3,978 mk, päättyi kiertomatkojen tili melkoiseen voittoon, nimittäin 4,639:61 mk. —
Viime mainitussa kirjeessä Kaarlo ilmotti olevansa valmis lähtemään lauantaina 23/5 ja kehotti Emilietä edellisenä päivänä saapumaan Viipuriin.
Teatterin hyvä menestys Viipurissa vaikutti tietysti koko tilivuoden lopputulokseenkin. Nytkin vajaus väheni, niin että se teki vain 7,502:63 mk. Mutta se olikin alin määrä, mihin se näinä vuosina laskeutui; seuraavana kolmena vuotena vajaus taas kasvamistaan kasvaa.
Tänä keväänä luopui kannattajain kokouksessa 6/4 maisteri V. Löfgren johtokunnan jäsenyydestä, ja valittiin hänen sijaansa
professori O. E. Tudeer. — Sen yhteydessä mainittakoon teatteriin tulleita uusia jäseniä.
Keväällä 1890 Bergbomin ollessa Kuopiossa Hemmo Kallio ilmottautui tälle halukkaana rupeamaan näyttelijäksi. — "Miksi ette ole tullut ennen?" tohtori kysyi. — "No, kun olen näin pieni ja pahannäköinen, niin en ole ennemmin rohjennut", toinen vastasi. Syksyllä oli koenäytäntö, ja silloin Kallio pääsi teatteriin. Pieni kasvultaan eikä muutenkaan kaunis Kallio kuitenkin osotti luontaisia lahjoja, varsinkin naurettavaan, humoristiseen, ja ennen pitkää hänestä sukeutui uusi Esko, muusta puhumatta.[120] — Syksyllä joulun edellä otettiin nti Kirsti Sainio, jolla niinikään oli pysyvä tulevaisuus näyttämöllä, vaikka hän paremmin tunnetaan nykyisellä nimellään rva KirstiSuonio, jota hän omistaa v:sta 1895, jolloin meni naimisiin näyttelijä Evert Suonion kanssa.[121] — Vielä mainitsemme tältä näytäntökaudelta nti CeciliaSilénin, joka silloin tuli kuiskaajaksi ja yhä edelleen hoitaa tärkeätä virkaansa.[122] — Vihdoin merkittäköön, että maisteri Ivar Wilskmannäytäntökauden alusta oli ryhtynyt hoitamaan teatterin rahastoa. Hän pysyi virassa (jota Wahlströmin ja V. Soinin jälkeen K. ja F. Basilier olivat hoitaneet) toista kymmentä vuotta.
Näytäntöjen luku oli 118, ja näyteltiin niissä 13 kertaa Kuopion takana; 12 Papinperhe; 8 Kunnia, Hedda Gabler; 7 Kyökissä, Elämä on unelma, Romeo ja Julia; 6 Älä istu toisen rekeen, Hamlet; 5 Kihlaus, Mestarin nuuskarasia, Faust, Saituri; 4 Sota rauhan aikana, Setä Bräsig; 3 Uusi apulainen, Murtovarkaus, Saimaan rannalla, Työväen elämästä, Hävyttömät, Ei ollenkaan mustasukkainen, Kukkaistuhlari, Yhdistysjuhla, Voimakkaita naisia; 2 Pukkisen pidot, Regina von Emmeritz, Tietäjä, Amalia ystävämme, Sirkka; 1 Yö ja
päivä, Hirvenhiihtäjät, Jacques Damour, Rajuilma, Talonpojan ritarillisuus, Erotaan pois.
Näistä 36 kappaleesta oli kotimaisia 14 ja uusia 11.
XX. Kahdeskymmenes näytäntökausi, 1891-92.
Viipurista matkustivat siis Bergbom-sisarukset Berliniin. Syystä kun he olivat yhdessä, on meillä taas vähemmän kerrottavaa heistä, sillä eivät he koskaan kirjoittaneet vieraille niin usein kuin toisilleen.
Ainoa kirje Berlinistä on Emilien 31/5 Betty Elfvingille kirjoittama. Siitä on seuraava ote:
"Täällä istun nyt ja lähetän Sinulle terveisiä Dresdener Hofista; kaikki on paikallaan ja niin kuin kaksi vuotta sitten, paitse että täällä kaikin voimin rakennetaan ja laajennetaan. 'Berlin ist Kaiserstadt und Berlin wird Weltstadt'; iloitaan siitä että Berlin on Euroopan kolmas kaupunki ja toivotaan, että se tulee toiseksi ja rientää Parisin ohitse.
Sitä se ei kuitenkaan voine, sillä ei se koskaan voi hankkia itselleen
Parisin vanhaa, suurta historiaa eikä sitä merkitystä, joka Ranskan pääkaupungilla on ollut ihmiskunnan kehityksessä, vaikka Berlin tietenkin tulevaisuudessa on näyttelevä suurta roolia. — Meidän päätarkotuksemme täällä on luonnollisesti nähdä mitä teatterit esittävät ja paljon hyvää ja kaunista olemme jo tällä viikolla nähneetkin. Kumminkin kärsin melkein entistä enemmän saksalaisten kinnatusta paatoksesta ja luonnottomasta lausumistavasta; tämä ylöspäin ajo sanojen selässä ja joka sanan alleviivaaminen tulee ajan pitkään tuskalliseksi ja tavasta on minulla halu huutaa: 'kyllä vähemmälläkin ymmärtää'. Ibsen on moderni:
olemme jo näinä kuutena päivänä nähneet Kuninkaanalut ja Villisorsan. Minusta tuntuu niinkuin ei suuri yleisö oikein oivaltaisi vierasta runoilijaa, mutta täällä on innostunut Ibsenseurakunta, joka voimakkaasti taputtaa käsiä ja meluaa niin että kuuluu, ja niinhän oikeastaan meilläkin on laita. Mutta mikä hätä onkaan saksalaisella näyttämöllä, jolla on oma suuri, rikas kirjallisuus käytettävänään sekä saa näytellä yleisölle, joka tuntee, rakastaa ja kunnioittaa tuota omaa kirjallisuuttaan, toisin on meidän raukkojen laita! — Tänään on tulevan viikon ohjelmisto ilmotettu ja sen johdosta viivymme täällä vielä koko nousevan viikon. Saamme nähdä Die Haubenlerche [Leivonen], joka syyskuulla menee meillä, sekä sen ohella klassillisia kappaleita, jotka kenties otetaan esitettäväksi. Ensi maanantaina matkustamme arvattavasti Parisiin, missä olemme 3 viikkoa, niin että minä tulen kotia heinäkuun ensi päivinä ja Kaarlo luultavasti asettuu johonkin parantolaan Saksenin vuoristossa — vielä hän ei varmaan tiedä mihin. — — Jonkunlaisella surumielisyydellä ajattelen yhteistä matkaamme 2 vuotta sitten: se matka oli niin lyhyt, että Sinun kyllä olisi ollut tarpeen uudistaa se tänä vuonna. Hyvin herttaista ja hupaista olisi ollut, jos me nytkin olisimme saaneet yhdessä Sinun kanssasi iloita kaikesta suuresta ja kauniista, jota tämmöinen ylellisyyskaupunki tarjoaa; kurjuutta, surua ja huolia on täälläkin ja runsaasti, mutta ne ovat kätkössä vieraan silmiltä, ja meille näyttäytyy ainoastaan loistava, kohiseva elämä. Tavasta tunnen sydämessäni oikein kateutta — on vaikeaa että kansamme on niin pieni ja vähäpätöinen. Suurilla kansakunnilla on toki toisellainen itsetunto! Kas niin, hyvästi nyt! tulenhan oikein sentimentaliseksi."
Päivin sisarukset odottaessaan illan näytäntöä tavan mukaan kävivät ostoksilla, hankkiakseen teatterille mitä tarvittiin uusia kappaleita varten. Tällä kertaa Shakespearen Kesäyön unelma oli mielessä, ja se vaati paljon häikäisevää korua ja muun muassa
suuren aasinpään, jota Titania hyväilee — kaikki ostettiin Emilien vastaanotettavaksi ja tullattavaksi Helsingissä. — Matkan jatko muodostui toisin kuin ensin oli suunniteltu. Berlinistä sisarukset lähtivätkin Wieniin. Sielläolosta Emilie 5/7 (Naantalista, johon hän paluumatkallaan oli poikennut tavatakseen parannuksilla olevaa Augusta-sisartaan) kirjoittaa Betty Elfvingille:
— "Teatterissa näimme sielläkin hyvää ja kaunista, ja minä pidän paljon enemmän sikäläisistä näyttelijöistä kuin berliniläisistä: ne ovat luonnollisempia ja puhuvat paljo paremmin kuin pohjoissaksalaiset toverinsa; näyttämöllepano ja kaikki laitokset yleensä ovat sitä vastoin Berlinissä paremmat." —
Samoin kuin Parisi jäi Saksenin Sveitsikin käymättä. Wienistä Kaarlo päätti matkustaa Baijerin Reichenhalliin, josta hänen ensimäinen kirjeensä on päivätty 27/6:
"Rakas sisar, olet kai ollut levoton, kun en ole antanut tietoja itsestäni, mutta olen nyt vasta tullut Reichenhalliin. Kun minun Wienissä oli lähteminen junalleni, kuulin että se oli n.s. Bummelzug, joka viipyi koko ikuisuuden tiellä. Päätin lykätä matkan iltaan. Mutta kuinka olikaan, tulin Prateriin, ja siellä mustalaismusiikki kiinnitti minua niin, että päätin lähteä vasta seuraavana päivänä. Niin teinkin. Mutta silloinkin muutin vähän matkasuunnitelmaani. Päätin näet ensin käydä katsomassa Berchtesgadenia, jota musikaalinen pöytänaapurimme niin lämpimästi suositteli minulle, ja myöskin pistäytyä Salzburgissa. Tämä matkustus on kestänyt neljä päivää, niin että vasta nyt lauantaina olen saapunut Reichenhalliin. Matka oli erinomaisen miellyttävä — mutta kallis, kallis, kallis! Kyllä hinnat ovat täällä toiset kuin Jemtlannissa! Täällä Reichenhallissa olen toki onnistunut saamaan jotakuinkin kelvollisen kortteerin — n.b. jollei
vain emäntäni keittotaito aseta vatsalleni liiallisia vaatimuksia. Hotellissa syöminen on mahdoton täkäläisten hintojen vuoksi. Ja kuitenkin on Berchtesgaden vielä paljo kalliimpi."
"Minulla on ollut vähän ikävä Wieniä, joka kumminkin, sanottakoon mitä tahansa, on miellyttävä kaupunki. Ennen katselin sitä ankarammin, mutta mitä kauemmin elää, sitä enemmän oppii antamaan arvoa ihmiselliselle vieraissakin muodoissa. Totta kyllä astuu siellä elämänhalu esiin semmoisella välittömyydellä, jota emme koskaan voi hyväksyä. Mutta kun on saanut niin kyliänsä 'kysymyksistä' ja 'kummittelijoista' ja saarnoista, joissa on käsitelty korkeampaa siveellisyyttä ja korkeampaa epäsiveellisyyttä, kuin me siellä kotona näinä vuosina, niin vaikuttaa etelänlasten naivinen välittömyys raitistavasti. Se on kuitenkin ihmisellisempi kuin se vihainen katkeruus, joka meillä haittaa ainakin kaikkea kirjallista tuotantoa."
"Täällä Reichenhallissa viivyn viisi viikkoa tai kuusi. Sitte matkustan Pragin, Dresdenin ja Berlinin kautta kotia. Kussakin kaupungissa viivyn muutamia päiviä. Kenties Dresdenissä kuitenkin käyn Behrillä ja katson mitä hänellä on valaistuskoneita [joita kai tarvittiin Kesäyön unelmaan]. Ehkä hänellä on [semmoisia] muitakin kuin sähkövaloa varten. Viipurissa oli kaksi suurta reflektoria, jotka olivat siirtonaisia — jotakin samantapaista kuin meidän Faustissa käyttämämme vanhat, mutta paljo parempia. Jos semmoisella voisi kohdistaa määrättyyn paikkaan värillistä valoa, niin olisi sillä paljo saavutettu. Enemmän kuin pari sataa markkaa semmoinen tuskin maksaa. Kentiesi voisi myöskin saada prospektin, jota käytännöllisempi henkilö, esim. Ossian, pystyy arvostelemaan. Siinä tapauksessa saat lähettää Dresdeniin muutaman sata Reichsmarkkaa, sillä mitä minulla on, tarvitsen Berlinissä kirjoihin ja
