Miksi itket, äiti? Teinkö jotain väärin?

Kun vanhempi sairastuu syöpään, pitää lapselle puhua sairaudesta sen oikealla nimellä. Lapsella pitää olla lupa kysyä sairaudesta ja sen hoitojen vaikutuksista niin, ettei hänen tarvitse arvailla, mistä on kyse.

Turun yliopistollisen keskussairaalan lastenpsykiatrian työryhmässä työskentelevä perhepsykoterapeutti Pasi Paukkeri kannustaa vanhempia puhumaan lapselle syövästä sen oikealla nimellä.

Kun olin lääkärin vastaanotolla, en muista hänen sanoistaan mitään sen jälkeen, kun hän sanoi ”syöpä”. Elämäni pysähtyi.

Näin kuvaili eräs viisikymppinen mies tuntojaan, kun hän sai kuulla sairastavansa syöpää. Jos uutinen on pysäyttävä diagnoosin saaneelle potilaalle, on se pysäyttävä myös hänen perheelleen. Vaikka asioista ei heti puhuttaisikaan, läheiset aistivat, että jotain on muuttunut.

– Lapsi voi kysyä, miksi itket äiti, teinkö jotain väärin, kertoo esimerkkinä Turun yliopistollisen keskussairaalan lastenpsykiatrian työryhmässä työskentelevä perhepsykoterapeutti Pasi Paukkeri. – Lapsen maailma on minäkeskeinen. Hän miettii, onko hän aiheuttanut isälle tai äidille pahan mielen. Lapsilla ilmenee usein myös maagista ajattelua. Hän voi kuvitella, että jokin hänen tekemänsä teko oli seurauksiltaan niin voimallinen, että aikuinen muuttui. Lapsi miettii syitä ja yrittää löytää niihin vastauksia. On siis tärkeää kertoa, että ihminen ei voi sairastuttaa toista ajatuksilla tai suuttuneena huudetuilla manauksilla.

Lasta pitää auttaa ymmärtämään, että vanhemman pahan mielen syynä on sairaus ja sillä sairaudella on nimi: syöpä. Aikuisen maailmassa syöpä-sanaan liittyvät ehkä sukulaiset tai tuttavat, jotka ovat omaan sairauteensa kuolleet. Lapsen maailmassa syöpään ei vielä useinkaan liity tarinaa.

Paukkerin mielestä lapselle pitää puhua syövästä syöpänä, eikä ”pipinä”. Lapselle pipi voi tarkoittaa flunssaa, kuumetta, nuhaa tai pipiä sormessa, joista lapsi on parantunut vähin vaivoin. Aikuisen sairaus ei ole pipiä.

– Lapselle on tärkeää kertoa, mitä syöpähoidot aiheuttavat aikuiselle. Hiukset voivat lähteä, olo on heikko, aikuisella on pahoinvointia. Aikuisen pitää antaa lapselle lupa kysyä asioita niin, ettei lapsen tarvitse arvailla tai ainakaan yksin googlata, mistä oikein on kyse.

Suvun suhteet polvesta polveen

Oma lapsi on aina lapsi, lapsenlapsi on lapsukainen. Näin kuvaili eräs 80-vuotias isoäiti sukupolvien välisiä suhteita. Perinteet ja kasvatusmenetelmät kulkevat suvuissa sukupolvelta toiselle. Vanhemmuuteen kuuluu se, että omalle lapselle haluaa antaa enemmän kuin mitä itse on saanut. Sairauden väsyttämälle vanhemmalle voi tulla syyllisyyden tunnetta, kun hän ei voikaan olla sellainen isä tai äiti, jollainen hän haluaisi olla.

– Lapselle on hyvä kertoa, miten vanhemman sairautta hoidetaan ja miten se vaikuttaa. Väsyttääkö lääkehoito vai onko vanhempi pari ensimmäistä päivää ylipirteä ja sen jälkeen hyvinkin kipuileva. Lapsen voi ottaa mukaan sairaalaan tai näyttää hänelle kuvia, missä ja miten hoitoa annetaan.

Paukkeri neuvoo tekemään perheen yhteisen kalenterin, johon merkitään punaisella, keltaisella ja vihreällä hoitojen vaikutukset vanhemman vointiin. Punaisena päivänä vanhemmalla on lääkkeistä johtuen huonoa oloa, keltaisina päivinä vointi on jo parempi ja vihreinä jopa kokolailla normaali.

– Kun lapselle puhutaan leikkauksista, lapsi voi ajatella, että se tapahtuu saksilla. Lapselle on hyvä selittää, että leikkauksen tekee siihen koulutettu lääkäri, joka hoitaa vanhempaa poistamalla syöpäkasvaimen. Syöpähoidoista voi rakentaa lapselle tarinan. Jos vanhemman hiukset lähtevät, viedään hiukset vaikkapa eväsretken yhteydessä luontoon kivenkoloon. Syntyy tarina, joka rakentuu muistoista.

Miten puhua kuolemasta?

Aikuisen maailmassa syöpä-sanaan liittyy kuolema. Miten puhua lapselle kuolemasta? Entä tulevaisuudesta, jossa aikuista ei enää ole?

Vaikka tuntuu, että yhteiskunnastamme kuolema on siirretty laitoksiin, luonnossa kuolemaa on silmiemme edessä.

– Jos ajellaan kesäillassa, mitä auton tuulilasiin tulee? Kuolleita ötököitä. Teiden varsilla näkyy autojen alle jääneitä pieniä eläimiä. Näemme kuolemaa koko ajan ympärillämme, ja tässä voi olla alku keskustelulle. Jokainen, joka syntyy, tulee joskus kuolemaan. Niin käy meille kaikille.

Entä jos pahin tapahtuu ja aikuinen kuolee sairauteensa?

– Monelle voi olla yllätys, miten nopeasti lapsi pääsee jaloilleen vanhemman kuoleman jälkeen.

– Vanhempaa voi myös pelottaa, että lapsi unohtaa hänet. Olen silloin kysynyt vanhemmalta, onko hän itse unohtanut kuolleen läheisen sukulaisensa. Kuoleman jälkeen on lupa muistella ja miettiä, miten muistot säilyisivät.

Ihminen elää vuodenkierron rytmissä. Muistamme vuosipäivät, ja vaikka välillä toivoisimmekin, emme me unohda.

MEILTÄ MYÖS

MEILTÄ MYÖS

PROTEESILIIVIT

PROTEESILIIVIT

MEILTÄ MYÖS

SYÖPÄYHDISTYKSEN JÄSENKORTILLA

PROTEESILIIVIT

MEILTÄ MYÖS PROTEESILIIVIT

SYÖPÄYHDISTYKSEN JÄSENKORTILLA

SYÖPÄYHDISTYKSEN JÄSENKORTILLA

-10%

-10%

SYÖPÄYHDISTYKSEN JÄSENKORTILLA

Seuraa meitä somessa!

Seuraa meitä somessa!

KÄVELYKADULLA TURUSSA | YLIOPISTONKATU 26

-10%

Seuraa meitä somessa!

KÄVELYKADULLA TURUSSA | YLIOPISTONKATU 26 www.waunainen.fi www.waunainen.fi

KÄVELYKADULLA TURUSSA | YLIOPISTONKATU 26

-10%

Seuraa meitä somessa!

KÄVELYKADULLA TURUSSA I YLIOPISTONKATU 26 www.waunainen.fi

KÄVELYKADULLA TURUSSA | YLIOPISTONKATU 26 www.waunainen.fi www.waunainen.fi

Teksti ja kuva: Ann-Mari Rannikko