3 minute read

Matkalla mukana -jäsenilta sai jäsenet liikkeelle

Meri-Karinan hyvinvointikeskuksessa järjestettiin marraskuisena iltana tapahtuma yhdistyksen nykyisille ja jäsenyydestä kiinnostuneille. Tilaisuuden tarkoituksena oli madaltaa kynnystä osallistua yhdistystoimintaan. Tapahtumassa kuultiin Pauli Aalto-Setälää, joka elämänsä aikana on toiminut muun muassa yritysjohtajana, työelämäprofessorina, tietokirjailijana, juontajana ja toimittajana. Kuten joka kolmatta suomalaista, syöpä on kohdannut myös Aalto-Setälän lähipiiriä.

Vuonna 2021 Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksessä toteutettiin oppilastyönä jäsenpalvelujen kehittämisprojekti, jossa todettiin, että yhdistyksen tulisi lisätä palvelujensa saavutettavuutta sekä tarjota jäsenistölle vaikuttamismahdollisuuksia. Projektin tuotoksena työpajoissa syntyi idea järjestää tervetulotilaisuus uusille jäsenille.

Advertisement

Vuoden 2022 marraskuussa toteutettu ensimmäinen tilaisuus haluttiin suunnata kaikille yhdistyksen jäsenille sekä myös jäsenyydestä kiinnostuneille. Jatkossa yhdistys kutsuu keväisin kaikki edeltäneen vuoden aikana liittyneet uudet jäsenet tutustumaan yhdistyksen toimitiloihin ja palveluihin. Turun ohella tapahtuma järjestetään Forssassa, Salossa ja Uudessakaupungissa.

Inhimillisyys, empatia ja rutiinit avaintekijöitä kriisin keskellä

Nykyisin Rymättylässä viihtyvän Pauli Aalto-Setälän puheenvuoro käsitteli kriisistä selviytymistä. Hän on syventynyt aiheeseen paitsi tutkimuksissaan myös vapaaehtoisena auttajana moninaisilla kriisialueilla. Puheensa tukena hän käytti ottamiaan luontokuvia ja kertoi muun muassa pulasta pelastamastaan haahkan poikasesta samalla, kun kävi läpi sitä, mikä kriisitilanteessa on tärkeintä: on hyvä miettiä, mistä voisi aloittaa, mitä pystyy tekemään itse ja kenet tarvitsee avukseen; mikä on oleellista, jotta arjen saisi toimimaan.

Merkityksen löytäminen on tärkeää paitsi kriisin keskellä myös arkisessa elämässä. Siksi Pauli Aalto-Setälä työelämäprofessorina kehottaakin opiskelijoita osallistumaan vapaaehtoistyöhön, jotta he voisivat hetkeksi unohtaa oman edun tavoittelun ja auttaa muita. Itse Aalto-Setälä on toiminut vapaaehtoisena muun muassa Suomen Punaisen Ristin ERUeli katastrofivalmiusyksikössä. Tätä nykyä hän toimii aktiivisesti meripelastuksessa sekä Baltic Sea Action Groupissa.

Kannatti lähteä ja olla rohkea

Pauli Aalto-Setälän puheenvuoron jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus tutustua yhdistyksen ja sen yhteistyökumppaneiden palveluihin, nauttia Meri-Karinan ravintolan kahvitarjoiluista sekä jännittää, suosisiko onnetar arpajaisissa.

Lisäksi osallistujilla oli mahdollisuus antaa palautetta ja kehitysehdotuksia yhdistykselle. Palautekyselyyn vastanneista neljäsosa ei vielä ollut yhdistyksen jäseniä, mutta jotkut heistä kiinnostuivat yhdistystoiminnasta niin, että jo tilaisuuden aikana yhdistys sai kolme uutta jäsentä.

Eräs tapahtumaan osallistujista, Riia, oli kuullut tilaisuudesta tuttavaltaan. Hän lähti mukaan, koska hän oli jo aikaisemmin halunnut tulla tutustumaan Meri-Karinan tiloihin. Terttu puolestaan oli bongannut tilaisuuden Facebookissa ja halusi ehdottomasti liittyä yhdistyksen jäseneksi, koska oli menettänyt kaksi läheistään syöpään.

Sirpa ja Veli osallistuivat parhaillaan Meri-Karinassa järjestettävälle liikuntapainotteiselle kurssille, jonka ohjelmaan oli sopivasti ujutettu mahdollisuus osallistua tilaisuuteen. Mielenkiintoinen esitelmöitsijä oli saanut heidät liikkeelle. Pariskunta on kotoisin Viita- saarelta ja toivoi, että myös sikäläinen Keski-Suomen Syöpäyhdistys järjestäisi vastaavanlaisia tilaisuuksia heidän kotiseudullaan.

Palautekyselyissä osallistumista vastaavanlaisiin tapahtumiin suositeltiin kaikille yhdistyksen jäsenille. Tapahtumaa myös pidettiin onnistuneena ja mielenkiintoisena. ”Kannatti lähteä ja olla rohkea”, todettiin yhdessä vastauksessa. Myös Pauli Aalto-Setälän puheenvuoro oli valloittava ja mukaansatempaava, ja hänen luontokuvansa voimaannuttavia. Vastaavia tilaisuuksia toivottiin järjestettävän jatkossakin.

Palautteissa toivottiin myös, että yhdistys lisäisi palvelutarjontaansa vertaiskahvitoiminnan 45–60-vuotiaille, etenkin harvinaista tai parantumatonta syöpää sairastaville. Myös koko perheen huomioiminen ja psyykkinen tukeminen sairastumisen aiheuttamassa kriisissä koettiin tärkeäksi. Yhdistyksen toivottiin jatkavan liikuntatuokioita, hyvinvointi- ja virkistysviikonloppuja sekä järjestävän voimaannuttavia päivätapahtumia, terveysluentoja ja teemailtoja.

Jäsenistölle tulisi tarjota yhteisöllistä toimintaa, mikä kannustaisi heitä pysymään aktiivisina kansalaisina. Osaan edellä esitetyistä toiveista yhdistys onkin jo vastannut muun muassa perustamalla psykososiaalisen tuen yksikön syöpään sairastuneille jäsenille ja heidän läheisilleen.

Omassa puheenvuorossaan yhdistyksen toimitusjohtaja Ville Viitanen esitteli yleisölle yhdistyksen toimintaa ja periaatteita. Toiminnassaan yhdistys noudattaa Syöpäjärjestöjen valtakunnallista strategiaa, jonka mukaan vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen ohella yhteisöllisyyden pohjana on aktiivinen jäsentoiminta. Jäsenistö onkin yhdistykselle tärkein resurssi, sillä jäsenmaksutulojen ohella osa jäsenistöstä toimii myös aktiivisesti vapaaehtoisina. Ilman jäseniä ei olisi yhdistystäkään.

Ystäväksi syöpään sairastuneelle tai

hänen läheiselleen

Kuten Pauli Aalto-Setälä totesi puheenvuoronsa alussa, joka kolmas suomalainen kokee yksinäisyyttä. Syöpäjärjestöjen vuonna 2020 tekemän selvityksen mukaan yksinäisyys aiheuttaa ahdistusta ja pelkoa etenkin yksinasuvien syöpään sairastuneiden keskuudessa. Yksinäisyys on korostunut myös Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen syöpäpotilailta saamissa asiakaspalautteissa.

Tämän vuoksi yhdistys on aloittamassa vertaistukitoiminnan rinnalla ystävätoimintaa. Parhaillaan yhdistys rekrytoi henkilöitä, jotka olisivat valmiita kouluttautumaan Arjen ystäviksi. Koulutuksen ja ystävien toiminnanohjauksen yhdistys järjestää yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin kanssa. Arjen ystäväksi ryhtyvällä ei tarvitse olla kokemusta omasta tai läheisen sairastumisesta syöpään. Sen sijaan hän voi lähteä syöpään sairastuneen tai hänen läheisensä mukaan esimerkiksi lenkkipolulle tai elokuviin. Välittämistä voi osoittaa monin tavoin: kuuntelemalla ja olemalla läsnä, soittamalla ja tekemällä yhdessä arkisia asioita. Ystävätoiminta ei kuitenkaan ole hoiva- eikä hoitotyötä, eikä kodin- tai lastenhoitoa. Yhdistyksen välityksellä luotava ystäväsuhde voi olla kertaluonteinen tai jatkua pidempään.

Viime marraskuussa järjestetyssä Matkalla mukana -illassa kuultiin moniosaaja Pauli Aalto-Setälää, jonka lähipiiriä syöpä on koskettanut. Tämän vuoksi hän halusi pitää puheenvuoronsa veloituksetta.

Mikäli olet halukas ryhtymään Arjen ystäväksi, olethan yhteydessä yhdistyksen vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin Kati Tilliin joko soittamalla numeroon 044 055 1571 tai lähettämällä viestiä osoitteeseen kati.tilli@lssy.fi.

Tervetuloa jäseniltaan!

Tänä vuonna jäsenilta järjestetään Turussa, Salossa ja Uudessakaupungissa. Iltoihin ovat tervetulleita kaikki Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenet sekä jäsenyydestä kiinnostuneet.

Uusikaupunki 23.3. Teemana terveydenhuollon palvelut

Salo 18.4. Teemana paikallisosaston palveluiden merkitys ja tuki sairastuneelle ja hänen läheisilleen Turku 25.5. Teemana painonhallinnan polku

Lisäksi tapahtumissa esitellään yhdistyksen palveluja. Katso tarkemmat tiedot sekä ilmoittautumisohjeet www.lounais-suomensyopayhdistys.fi.

This article is from: