Issuu on Google+

TAMMELAN ÄÄNI Sinikaarti fanzine

1/2008

Veikkausliiga-kausi 2008 alkaa tästä! | Chris James Noah Hickeyn jalanjäljillä | Jalkapallokannattajan ABC | Matkaraportti Tukholmasta: DIF – Malmö | Gruppo Erotico goes Germany | D-Katsomosta D-katsomoon


Koe koko kannattajakokemus

@ o’connells

Avoinna joka päivä

16:00 - 02:00

Keittiö su-to 16:00 - 22:00 pe-la 16:00 - 00:00


Pääkirjoitus

Veikkausliiga-kausi 2008

alkaa tästä!

P

aljon on tapahtunut siitä, kun Tammelan Ääni on viimeksi ilmestynyt. Viime kausi oli loistava tuloksellisesti ja Sinisten peliä oli ilo katsella lehtereiltä. Saimme kokea uskomatonta euro- ja cup-kiimaa sekä täydellistä dominointia liigassa. Katsomossa mentiin jälleen eteenpäin, kun Sinikaartin sektiosta löytyi entistä enemmän uusia kasvoja. Useat heistä tulivat sinne Tampere United -kannattajina, eikä heidän suunnitelmissaan ollut välttämättä liittyminen mihinkään porukkaan. Näistä lähtökohdista oli helppo nostaa jälleen piirustuspöydälle kannattajakatsomon synnyttäminen. Nähtiin että SK on saavuttanut sen kriittisen massan, joka sallii yhtälailla vapaamman katsomonosan luonnin sekä sen siirron kaarteeseen - tai ainakin sinne päin. Siirrosta ja sen syistä voit lukea jäljempänä.

paneudutaan enemmän sekä seuran että kannatustoiminnan kirjavaan historiaan. Lyhyesti voin kuitenkin todeta, että viidessä vuodessa, väheksymättä lainkaan Tampuriinin pohjatyötä, on luotu kannattajaryhmä, joka on millä mittarilla tahansa Suomen kärkipäätä. Tässä haluankin kiittää koko toimituksen puolesta näitä kourallisia puuhamiehiä, jotka ovat uhranneet aikaa ja rahaa tähän toimintaan.

Tulevana kautena tapahtuu muutakin suurta kuin kannattajien paikan vaihto. On nimittäin seuran kymmenvuotisjuhlakausi ja näistä kymmenestä vuodesta Sinikaarti on todistanut viisi, joten kannattajillakin on syytä juhlaan*. Myöhemmin kauden aikana ilmestyvissä Tammelan Äänissä

Kiva että Sinäkin olet löytänyt tänne – Tsempataan kimpassa!

Linjaan pääkirjoituksessani Sinikaartin toiminnan viime vuosina onnistuneeksi. Toimivalla yhdistelmällä ylilyöntejä ja itsehillintää on löydetty suomalaiseen mielenlaatuun sopiva kannatustapa, joka on näyttänyt miellyttävän kasvavaa määrää nuoria aikuisia. Kehitystä on kuitenkin tapahduttava tulevanakin kesänä, koska uusia haastajia löytyy usealta liigapaikkakunnalta.

Tulevana kautena tapahtuu muutakin suurta kuin kannattajien paikan vaihto.

* Mahdollisista juhlista saat tietoa seuraamalla palstan kirjoittelua ja kyselemällä katsomossa.

3


Missä sijaitsee Nässyn suotuisin surffauspoukama? Saako Merimarinasta parhaat laudat? Quicksilver vai Dolphin? Nämä asiat mielissämme lähestyimme päätoimittajan kera Tampere Unitedin kuluvan kauden uusinta ja todennäköisesti viimeistä hankintaa, Chris Jamesia.

CHRIS JAMES Noah Hickeyn jalanjäljillä

L

iplattaen alkanut tuokio

sympaattisen, hobittimaista habitusta huokuvan Uuden-Seelannin maajoukkuepelaajan kanssa karahti tylysti kiville näiden sanojen saattelemana: “Koskaan en surffausta ole kokeillut.” Keskikentällä viihtyvä James tuli Tampereelle, koska haluaa vihdoin pelata jalkapalloa. Viimeksi Fulhamin reservejä edustanut heinäkuussa 21-vuotta täyttävä James oli viime syksynä valintojen edessä. Takana oli muutama kausi juniorisarjoja ja edessä tieto siitä, että Fulhamin ykkösjoukkueeseen ei ole asiaa, ja että pelipaikka olisi löydettävä muualta. “Tuossa tilanteessa on nuorella pelaajalla käytännössä kolme vaihtoehtoa. Joko keskittyy johonkin muuhun, hakee pelipaikkaa Euroopasta tai lähtee alasar-

4

Tammelan Ääni 01/2008

joihin rouhimaan.”, Chris kertoo. Lopettaminen tai alasarjat eivät sopineet, joten James käänsi katseensa Eurooppaan. Se, miksi mies jätti menemättä esimerkiksi Hollantiin tai Tanskaan, ei ole olennaista. “Tampere United pelaa Euroopassa ja lisäksi joukkueella on valmentajana peliurallaan legendaksi noussut Hjelm. Mielestäni on tärkeää, että valmentajalla on myös pelaajatausta. Lisäksi on aina mukavampaa pelata voittavassa joukkueessa, kuin olla sarjataulukon hännillä.”, James viittaa ehkä keski-Eurooppaan päin. Miksei sitten yhtenä Fulhamin historian potentiaalisimmista pelaajista pidetty James pelannut itseään edustusjoukkueeseen? En tiedä, mutta osviittaa edellä mainittujen kehujen paikkansapitävyydestä antanee seuraava lausunto junioriakatemioiden maailmasta: “Pelasin kuu-


sitoistavuotiaana u-18-joukkueessa, ja lopulta silloinen managerimme Chris Coleman antoi minulle ammattilaissopimuksen. Kehuja sateli sieltä sun täältä. Ihmeellistä miten monet ihmiset kertovat sinulle asioita päin naamaa, mutta lopulta puukottavat selkään.” Aika vieri sumuisessa Lontoossa, lehdet kellastuivat ja Coleman sai potkut. Uudelta managerilta ei herunut Jamesille huomiota, joten miehen aika seurassa oli ohi. Englannin aikanaan James pelasi muutamia kymmeniä poikamaaotteluita, mutta kun kutsu synnyinmaan pelipaitaan aikuisten tasolle tuli, ei mies epäröinyt. Uuden-Seelannin paidassa Chris laitettiin pelaamaan jokaiselle mahdolliselle tasolle, tosin nykyään Chris James nähdään vain aikuisten pelipaidassa. Alle parikymppisten joukkueen James johdatti Kanadassa kesällä 2007 pelattuihin MM-kisoihin, mutta ei ikinä pelannut itse kisoissa. “Pitkä matka seurajoukkueesta maajoukkueen peleihin aiheutti sekä Fulhamissa että Uudessa-Seelannissa pientä skismaa.

Lisäksi haluan olla lojaali TamU:a kohtaan, sillä seura tarjosi minulle tammikuussa kaiken. MMkisoihin voisin kyllä lähteä!”, James päättää. Joten ei muuta kuin Google laulamaan ja fanipostia toiselle puolen maailmaa rustaamaan! Fanipostia kannattaa lähettää myös entiselle United-peluri Noah Hickeylle. Peliuransa lopettanut hyökkääjä tekee uraa televisiossa ja on saavuttanut suuren suosion kansan parissa. Aika näyttää, tuleeko Chris Jamesista Hickeyn tapaan yhtä suosittu pelaaja niin Tampereella kuin Uudessa-Seelannissa, mutta miehen tavoitteita kuunnellessa lupaavalta tuntuu: “Tykkään pelata keskellä, ja keskustan paikoille on hyvä kilpailu Tampereella. Haluan pelata ja olen valmis tekemään töitä sen eteen. Jos pitäisi sanoa, pelaan tulevalla kaudella 26 sarjaottelussa. Ja jos olen penkillä, haluan ainakin tietää miksi.” Jos junioriakatemiassa pelattiin enemmän itselle ja omien näyttöjen takia, on tilanne Tampereella toinen. “Tämä kausi on osaltani tutustumista ns. tulospeliin. Akatemiassa kaikki olivat keskenään “kavereita”, mutta todellista joukkuehenkeä ei jatkuvan kilpailun keskellä syntynyt. Onneksi olen pelannut jonkun verran maajoukkueessa, joten se hieman auttoi Tampereelle tulossa ja opetti pelaamaan joukkueelle. Meillä on joukkueessa erittäin hyvä henki!”, James ylistää ja vihjaa hienovaroen “rankkoihin” saunailtoihin...

Haluan olla lojaali TamU:a kohtaan, sillä seura tarjosi minulle tammikuussa kaiken.

Mutta todellinen syy löytyy kyllä managerista. Hän peluutti minua väärällä pelipaikalla, otti käsittämättömästi vaihtoon kesken otteluiden, eikä suostunut kommunikoimaan edes pyynnöstä.”, James tilittää. “Lopulta päätin lähteä ennen kisoja. Jätin joukkueen kesken viimeistelyleirin.” Uusi-Seelanti hävisi jokaisen ottelunsa ja karsiutui alkulohkosta. Erimielisyydet managerin kanssa ovat toisaalta onni TamU:lle, sillä tulevan elokuun otteluruuhkassa uutinen “James olympialaisiin” lämmittäisi kuin kattilallinen kiehuvaa vettä kepeksille. “Olympialaisiin en mene ja syyt ovat selviä. Managerina häärii sama mies u-20 joukkueesta.

Eipä tässä kummempaa, Tammelan Äänen toimitus uskoo ja toivoo Chris Jamesin nousevan yhdeksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista. Jossei tällä, niin sitten ensi kaudella ainakin!

5


Jalkapallokannattajan

ABC

– tie täydelliseen kannatukseen

Kausikorttien määrä lupailee vankkaa kasvua Sinikaarti-sektiossa, tai siis uudessa kannattajakatsomossa, joten on ehkä paikallaan neuvoa uusia ja muistuttaa vanhoja kuinka sitä Tampereen Ylpeyttä oikein kannatetaan. » Laula mukana. Koska suomalaisessa futiskulttuurissa omaleimaisinta on apinointi ulkomailta, niin laulaahan sitä pitää kuin Anfieldillä konsanaan, ja jotta siihen päästäisiin, on mahdollisimman monen laulettava. Laulujen aloittaminen tapahtuu eturiveistä organisoinnin helpottamiseksi. Sanojen osaaminen on suotavaa, mutta ei välttämätöntä.

» Osallistu. Liput ovat sinne heilutettaviksi hankittu, ja katsomokoreografiat vaativat joskus monimutkaistakin osallistumista. Älä silti huoli, kukaan ei voi vaatia että osaat soihduttaa uskottavasti ensi kerralla – harjoittele vaikka ensiksi leikkipuistossa!

» Käytä kohtuudella. Ennen pelejä kannattajat nauttivat oluensa tietenkin O’Connellsissa, jonne kannattaa kyllä poiketa. Muista silti, että känniörveltäminen ei kuulu jalkapallokatsomoon. Emme ole jeesustelevaa tyyppiä, mutta onhan tietyn sivistystason ylläpitäminen kaikkien eduksi.

» Tunnusta Väriä. Huivista plussaa, paidasta kunnioitusta, ilmavasarasta pyöräilykypärään paheksuvia katseita.

6

Tammelan Ääni 01/2008

» Lähde reissuun. Vieraissa sitä vasta tutustuu. Tunnettaan Sinipaitoihin voi syventää esimerkiksi käymällä kauden kaikissa vierasmatseissa – Sinikaarti tarjoaa kyydeillään tähän mahdollisuuden. Mutta jos haluat vain kokea muutaman, niin valitsehan nämä: h*ka-away (12.5.), Ahvenanmaan valtaus (6.7.), harvinaisen kiva lauantaimatsi TPSnousukkaita vastaan (9.8.) ja kiivas syysilta Espoossa (18.10.)

» Kasvata sietokykyäsi. Pelaajilta joskus ärräpää irtoaa, eivätkä kannattajatkaan yhtään parempia ole. Joten älä ihmettele, jos satunnainen v*ttu kajahtaa komeasti Ratinan suvannon ilmaan. Toisaalta pitää myös muistaa miettiä, mitä itse huutaa (tämä koskee varsinkin vanhoja jäseniä). Rasistiset ja muut selvästi riman alle menevät huudot voit huutaa suihkussa.

» Rohkea rokan syö. Kyllä tämä on sen arvoista, ja nyt kun olet näin pitkälle päässyt ja kädessäsi on ihka oikea Tammelan Ääni, niin pahin on jo takana. Voit nyt rentoutua ja tutustua vierustoveriisi.


Matkaraportti Tukholmasta:

DIF – Malmö K

otoisen Veikkausliigakauden vielä antaessa odottaa itseään

huhtikuun alussa päätti nelihenkinen iskuryhmämme lähteä hakemaan korvikkeita muualla jo käynnissä olevista sarjoista. Ruotsin sarjan starttaillessa kuukautta ennen Suomen vastaavaa aikatauluihin osui sopivasti Tukholmasta Djurgårdenin kauden kotiavaus, jossa vastaan asettui Malmö. Näin suomalaisnäkökulmasta hieman mielenkiintoa kenttätapahtumiin toivat peräti viisi mahdollista suomalaispelaajaa kokoonpanoissa. Muuten oli sinänsä sama, mitä kentällä tulisi tapahtumaan, enemmänkin tunnelmaa haistelemaan tuonne lähdettiin, tai ainakin henkilökohtaisesti näin. Matsipäivä oli lauantai, joten reissu käynnistyi perjantaina tutustumalla ravitsemusliike Semaforin iltapäiväruuhkaan. Jatkoimme sitten junalla kohti Turkua ja Viking Linen terminaalia. Iltayhdeksältä startanneen laivamatkan aikataulu oli hieman nihkeä Tukholmaan saapumisen ollessa jo klo 6.30. Tämän vuoksi suunnitelmissa oli nukkumaanmeno järkeviin aikoihin ja sivistynyt alkoholinkäyttö. Kirjoittamattakin lienee selvää, että aamulla heräilimme siivojien ystävällisiin kehotuksiin poistua hytistä mahdollisimman nopeasti lakanoidemme

ollessa kysyttyä tavaraa. Uniklubin pirteä emohenkinen rallattelu illan tuoksinassa oli selkeästi vaatinut muutaman oluen, minkä lisäksi kellojemme herätysajat eivät myöskään tainneet olla aivan täydellisessä synkronissa paikallisen ajan kanssa. Siispä nukkuvaan Tukholman aamuun suuntasivat neljä lähes yhtä nukkuvaa sankariamme ihmetellen, mitä tehdä aamutuimaan ennen seitsemää kaupungissa. Viisaammat olisivat varmaan jääneet nukkumaan pariksi tunniksi satamaan, me lähdimme harhailemaan kaupungille aamiaisen toivossa. Harhailimme pitkin Södermalmin katuja kiintopisteenämme jokapojan pyhättö Globen, joka kuulemma oli tehnyt Kalmarin intertotoreissulla vaikutuksen. Södermalmilta löysimmekin lopulta auki olevan aamiaispaikan. Aamupäivän kohokohdaksi muodostui naisihmisen farmarillaan eteläeurooppalaistyyliin tekemä taskuparkkeeraus, jota todistimme kahvilan ikkunasta. Tilaa oli valehtelematta noin 20 - 30 cm ylimääräistä auton mitan lisäksi. Noh, tuota varten puskurit näemmä ovat.

...torkkujen jälkeen tuli aiheelliseksi etsiä matsilippujamme varten Ticnetin myyntipiste. Niitä kuulemma löytyi joka kulman takaa Tukholmasta. Varma tieto.

Päivän valjetessa ja ryhmämme hieman he-

7


Vieraskannattajien tyylinäytettä. rätessä kahvilassa otettujen torkkujen jälkeen tuli aiheelliseksi etsiä matsilippujamme varten Ticnetin myyntipiste. Niitä kuulemma löytyi joka kulman takaa Tukholmasta. Varma tieto. Tästä huolimatta pystyimme aika kauan näitä välttelemään, kunnes löysimme ensimmäisen. Varaustositteellamme emme toki lippujamme saaneet, vaan meidät ohjattiin eteenpäin toiseen Ticnetin pisteeseen. Aikamme arvottuamme löysimme tämän vain todetaksemme, että saimme ohjeet seuraavaan paikkaan lähelle Sergelin toria. Joku seurueestamme ehti juuri hassutella jotain den glider ineistä ja jutilantimpoista neverforget-hengessä, kun korviimme kajahti humalaisen kaunis versiointi juuri mainitusta hittibiisistä. Tämän viisihenkisen herrasmiesporukan pääsolisti korosti vielä esiintymistä tempaisemalla housunsa nilkkoihin. Ja kellohan oli siis 12 päivällä. Suomijuntit maailmalla, never forget todellakin. Myötähäpeän laantuessa löysimme myös meille neuvotun derbybutikenin ticnetpisteen, josta riemuksemme myös saimme liput. Henkisesti olin jo ehtinyt varautua matsin seuraamiseen pubista tuloksettomien lippupistevierailujen jälkeen.

8

Tammelan Ääni 01/2008

Suomijuntit sergelin torilla, e-o-m? Seuraavana oli ohjelmassa kaupoissa kiertelyä, ruokaa, juomaa ja pari tuntia ennen matsia siirtyminen lähemmäs Djurgårdenin kotistadionina toimivaa vanhaa olympiastadionia. Olympiastadion oli tosiaan suurinpiirtein siinä iskussa kuin ilmeisesti 1912 rakennettaessa. Ulkoapäin paikkaa katsellessa oma olympiastadionimmekin näyttää modernilta. Matsiin oli kuitenkin vielä tunnin verran aikaa, joten siirryimme ensimmäisenä löytämäämme pubin tyyliseen. Paikka oli hieman turhan fiini, oluen hinta tuplaantui edellisiin, ja vaikka jokainen paikalla oleva matsiin olikin lähdössä, esim. lauluista ei ollut pelkoakaan. Tästä sitten lähdimme takaisin stadionille juuri sopivasti Malmön 600-päisen vieraskannattajajoukon marssiessa paikalle. Itse stadionille pääsy vajaa puolisen tuntia ennen matsin alkua sujui ilman jonotuksia, portteja kun oli suhteellisen runsaasti avoinna. Turvatarkastus täysin normisektion portilla vastasi aika hyvin tiukimpia vierasreissutarkastuksia, joihin Sinikaartin reissuilla on törmäillyt. Miellyttävää


läheisyyttä, totesimme tyytyväisinä. Katsomon puolella oli suhteellisen rauhallista vielä saapuessamme, ja havaitsimme myös paikallisen waldenin olevan sallivampi katsomo-olosuhteiden suhteen kodikkaiden puulankkupenkkien koristaessa stadionia. Ei siis puhettakaan kuppipenkeistä, mikä nyt yleensä on vain positiivinen asia, mikäli istumaan joutuu. Puupenkeille oli teippailtu kotijoukkueen väreissä olevia muovistraippeja ympäri stadionin, eli koreografiaakin oli luvassa. Stadion täyttyi hiljalleen sen ainoan ja tärkeimmän mittarin päätyessä lopulta lukuun 13379. Pian alkoivat myös muovisuikaleet nousta penkeistä ylös, ja koko stadion sai kotijoukkueen värityksen. Kokoluokka oli ehkä suuri, mutta suhteellisen väsyneet

Kotikannattajien viritelmiä.

muovit, jotka olivat vähän miten sattuu ympäri stadionia, eivät suurta vaikutusta tehneet. Tämän lisäksi vielä syystä tai toisesta muovitstraipit nostettiin ylös viitisen minuuttia ennen pelaajien sisäänmarssia, joten pelaajien lopulta saapuessa muovit repsottelivat entistä enemmän niin ja näin katsomossa. Kärsivällisemmät vieraskannattajat aloittivat puolestaan tässä vaiheessa oman tyylikkään lippukoreografiansa ”En obeskrivligt passion��� -banderollilla vieden kevyesti voiton tifo-ostastolla. Juuri tämän todistaneena matsiohjelman etusivulta osui hauskasti silmiin Djurgårdenin koreografioista vastaavan ryhmän hehkutus itsestään pohjoismaiden ykkösenä tällä saralla. Ei ainakaan tuona iltapäivänä.

9


Katsomoaktiiviisuudesta sai hyvää esimakua heti alkuun Djurgårdenin hymnin kajahtaessa ilmoille ja koko stadionin lähtiessä lauluun mukaan. Läpi ottelun tuli ero suomalaiseen peruskatsojaan selväksi, sillä ainakin lähettyvillämme olleet katsojat reagoivat tapahtumiin yleensä suunnilleen keskiverron sinikaartilaisen veroisesti. Lauluihin koko katsomo lähti satunnaisesti mukaan, mutta toisaalta ainakin meidän paikoillemme vaikutti osa lauluista lähtevän käyntiin muualtakin kuin itse kannattajaklackenista. Paikkamme olivat sopivasti koti- ja vieraskannattajien välillä, ja yllättävän tasoihin tuntui kamppailu katsomoherruudesta menevän, vaikkakin vieraskannattajat alivoiman lisäksi saivat vielä laulaa kunnon vastatuuleen. Keskimäärin siis mainio tunnelma, joskin toisaalta vaisumpia hetkiäkin riitti kotiklackenin aloittamien laulujen hyytyessä muutamaan otteeseen heti alkuun. Tauko-ohjelmasta mainittakoon, että perinteistä kisistä ei ollut tarjolla jonkinlaisen hodariviritelmän korvatessa tämän. Oluen prosenttimäärät olivat pudonneet 3,5:een, mutta vastapainoksi näitä muovipulloja sai viedä myös katsomon puolelle. Suhteellisen vauhdikas matsi päättyi lopputulokseen 1 – 1, muttei ollut tasonsa puolesta suuremmin Veikkausliigan paremmista peleistä poikkeava. Katsomon puolella ero oli sitten hieman suurempi: tuota tunnetta ja osallistumista aivan peruskatsojiltakin toivoisi näkevän enemmän myös Ratinan lehtereillä. Matsin päätyttyä meillä oli aikaa noin tunti ennen siirtymistä takaisin kohti satamaa ja paluulaivaamme. Päätimme siis

10

Tammelan Ääni 01/2008

tutkailla prematchpubiamme parempitunnelmaisen paikan. Jotenkin onnistuimme jälleen välttelemään kaikki potentiaaliset kohteet, ja ensimmäisen pubin näimme vasta lähellä tunnelbana-asemaamme. Sinne sisään siis ja oluet kouraan. Väkeä tuli koko ajan sisään lisää, ja hiljalleen havaitsimme kotijoukkueen huivien sijaan paikalla vilisevän lähinnä purjehdushenkisiä takkeja sekä kompassimerkkejä hihoissa. Eipä varsinaisesti tullut mieleen alkaa hehkuttaa ainakaan Tukholman kilpailevia seuroja. Pubivierailujen jälkeen lähdimme siis metrolla takaisin kohti Vikingin terminaalia. Ennen satamaa törmäsimme vielä televisioon, joka oli jostain kerrostalosta viskattu kadulle suhteellisen tuoreeltaan ja suhteellisen korkealta. Kaikkea sitä. Paluulaivalle virtaa riitti vielä yllättävän hyvin, eikä naisseurastakaan ollut puutetta, kuten allaolevasta kuvasta käy ilmi.

- salanimi -

Anita, veikkoset ja SK-huivi.


Gruppo Erotico goes Germany Oli hikinen iltapäivä helmikuisen Tampereen keskustassa sijaitsevassa valtion konttorissa. Tasainen skannauksen ääni täytti korvien välin ja taustalla pauhasi Mamba: “...kymmenen pistettä, sun neitsyydestä...”

T

ähän horrokseen heräsimme Teetin Hirmukanuunan kanssa ja

rupesimme miettimään syvempää tarkoitusta ajallemme suojatyöpaikassamme, jossa ainoa haaste siihen mennessä oli ollut Sinikaartin sivujen piilottaminen tehtäväpalkkiin pomojen vaappuessa takaamme. Nopean ajatustyön tuloksena laadimme suunnitelman: jalkapalloa ja brenkkua keväisessä Saksassa. Viime kerrasta (kts. TÄ I/06) viisastuneina suunnittelimme reissumme huolella ainakin kahteen kertaan ja lopuksi vielä kerran selvinpäin, jotta välttyisimme yllättäviltä pettymyksiltä. Tarkoituksemme oli tällä kertaa suunnata Bremeniin ja tehdä rauhallisesta hansakaupungista käsin iskuja lähiseutujen alasarjamatseihin. Matkaseu-

rueemme muodostui lopulta seuraavanalaiseksi: Konkarit edelliseltä reissulta eli allekirjoittanut, turkulainen elitistitoimittaja sekä työtön puistolalainen. Toinen ryhmä sisälsi kolme jäsentä Gruppo Eroticosta: Teet, Vajanne sekä MartK. Lennot ja hostellit plakkariin hoidettuamme saatoimme istahtaa verannalle, laittaa grillin kuumenemaan ja nauttia viimeisestä illasta ennen matkaa. Perjantaiaamu valkeni aurinkoisena. Kokoonnuimme Rautatieasemalle ja hoipuimme tilataksiin, joka kyyditsi meidät Pirkkalaan lentokentälle. Kahvit naamariin ja koneeseen. Perillä Bremenissä olimme noin puolenpäivän kieppeillä. Suunnitelmamme mukaisesti marssimme ensi töiksemme rautatieasemalle ja hoidimme menopaluuliput pieneen Wilhelmshavenin kylään, jos-

11


sa pelattaisiin illalla puoli kahdeksalta Oberligan (Suomen 3. divari) ottelu SV Wilhemshaven - BV Cloppenburg. Suuntasimme asemalta lähimpään Dönerilään ja tämän jälkeen halpiskauppaan ostamaan bisseä. Aseman turisti-infossa meitä opastanut kohtalaisen kiihkeänoloinen nainen piirsi suureen karttaamme ystävällisesti reitin marketille ja siitä eteenpäin hostellillemme antaen vielä lopuksi helpottavan tiedon. Matka hostellille veisi noin kymmenen minuuttia kävellen. Noin neljänkymmenenviiden minuutin kuluttua hostellin avainten killuessa käsissämme emme voineet kuin ihmetellä saksalaisten vauhtia. Onneksi emme sentään kysyneet neuvoa turkkilaisilta... Perille päästyämme jaoimme muodollisesti sängyt ja siirryimme erittäin suurelle parveketerassille neppailemaan palloa. Aurinko paistoi ja olut oli kylmää. Naisia riitti ja videomateriaalia on luvassa nettiversioon. Pakkasimme muutaman oluen laukkuihimme ja siirryimme taksilla asemalle. Matka Bremenistä Wilhelmshaveniin sujui rauhallisissa merkeissä. Keskustelumme oli rehevää ja vinkkinä tätä lukevalle Pöndelle tms.: laittakaa Tomin polveen kaalinlehtiä yöksi. Perillä pikkukylässä saimme heti tutustua lain kovaan kouraan, kun kaksi vartijaa halusi opastaa meidät taksitolpalle juotuamme olutta sisätiloissa. Hyvää ja nopeaa palvelua, sillä muutamassa minuutissa taksi jo kurvasi idyllisen, noin viisituhatpaikkaisen stadionin liepeille. Pistimme neppailuringin pystyyn, sillä matsin alkuun oli vielä pari tuntia. Pikkuhiljaa havahduimme stadionille valuvan

12

Tammelan Ääni 01/2008

ihmismassan tiiviyteen ja liityimme letkaan. Suuntasimme kotijoukkueen seisomapäätyyn ja ostimme kaulahuivit mieheen. Ostimme myös bratwurstia ja olutta ja painuimme katsomoon. Pääty oli noin puolillaan ja keskellä katsomoa sijaitsi vaarallisten hc-kannattajien ryhmä. Cloppenburgin kannattajia oli paikalle saapunut hieman yli kaksikymmentä ja ilmeisesti heille oli suunnattu viesti “Bury, willkommen zu Hause!”, ellei sitten maineikas brittijoukkue ollut todellakin kiertueella pohjois-Saksassa. Laimeaa kannatusta sisältänyt ensimmäinen jakso päättyi vieraille 1-0. Tämäkin meni hieman ohi jutellessa oldenburgilaisen siideritukan kanssa sunnuntain ottelusta. Toisella jaksolla hengailimme stadionin takana muutaman paikallisen teinijanarin kanssa ja keskustelimme neo-nazeista. Joimme olutta ja humalluimme äärimmäisen pahasti, sillä päätimme järjenvastaisesti lähteä heidän kanssaan bileisiin ottelun jälkeen, olivathan kyseisen kaverin äiti ja isukki poissa viikonlopun. Matsi vissiin päättyi 1-1. Matkalla kyseisiin pippaloihin pääsimme sukeltamaan saksalaisen pienen kaupungin nuoren elämään ja sielunmaisemaan oppaidemme sukellellessa pää edellä pensaisiin. Perjantain menomesta löytyi Shellin nurkalta ja kotibileissä ei kuulema naisia tarvittu. Kaiken kruununa poikien pleikkarista löytyi vain Fifa 08. Ja jotta vituttaisi vielä enemmän, olimme kännipäissämme missanneet paluujunamme Bremeniin. Ei muuta kuin taksi alle ja suhaamaan, sillä yökyläilyyn ei lupaa herunut. Automatka sujui rattoisasti osan meistä


kiistellessä palkkatuloista ja muiden kuvatessa ja turhautuessa tähän kaikkeen. Yöllä hostellissa nähtiin vielä poikamaista kujeilua, kunnes lopulta sitkeimmätkin lyyhistyivät vaaka-asentoon. Tilannekatsaus aamulla paljasti synkän totuuden. Budjettia oltiin lohkaistu reilulla kädellä ja matsi oli ollut paska. Lisäksi kotihipat eivät aivan olleet sitä tasoa, mihin GE:n keskuudessa on totuttu. Viisastuneena tästä kaikesta teimme periaatepäätöksen, joka kielsi jatkot vieraiden poikien luona, yltiökännäämisen sekä junien missailun. Nämä asiat mielissämme suuntasimme jälleen kohti rautatieasemaa ja ostimme liput Hampuriin. Kyseisenä lauantaina ei futista pelattu lähiseuduilla, joten matkasimme kokemaan tunnelmia St.Paulin stadionille. Kulttijoukkueen fanipuodissa riitti tungosta ja alennusmyyntien innostamina lastasimme mukaamme ties mitä riepua ja liinaa. Itse stadionista ei hyvää kuvaa käynnissä olleen julkisivuremontin vuoksi saanut, mutta komea se varmasti on! Poikkesimme vielä viihtyisään turkkilaisravintolaan ennen paluutamme Bremeniin. Päästyämme hostelliin viritimme kotoisan kisastudion ja syvennyimme Saksan Cupin finaaliin. Lämminhenkinen ilta johdatti muutaman meistä hakemaan seuraa läheisestä ravintolasta, laihoin tuloksin toki.

Kohtaamisen jälkeen siirryimme keskustaan ja näimme Bremenin historiallista vanhaa kaupunkia. Kolmea vekkulia soittajaa ei löytynyt, valtavia pronssisia sikoja kyllä. Todettuamme Bremenin hieman tylsäksi varsinkin sunnuntaiaamuna, päätimme jälleen hypätä junaan. Edessä olisi reissun etukäteen mielenkiintoisin ottelu Meppenissä, SV Meppen - VfB Oldenburg. Kyseessä oli ensi kauden kannalta tärkeä ottelu kummallekin sekä Emslandin derby. Olimme perjantaina sopineet oldenburgilaisen janarin kanssa, että ottaisimme häneen yhteyttä aamupäivällä, josko suuntaisimme vieraskannattajien matkassa Meppeniin. Tekstiviestiimme ei kuitenkaan vastattu, joten jatkoimme suoraan pelipaikalle kiertämättä Oldenburgin kautta. Vastapoltetun soihdun kaihoisa tuoksu leijaili vastaamme Meppenin asemalla. Päättelimme, että olimme missanneet vieraskannattajien kulkueen harmillisen likeltä. Mellakkapoliisit viettivät taukoaan aseman kupeessa leipien ja limpparin parissa iloiset ilmeet kasvoillaan, joten mitään vakavaa tuskin oli vielä tapahtunut. Matkalla asemalta stadionille kysyimme neuvoa taksikuskilta, hevosmiehiltä ja lopuksi vielä eläkeläispariskunnalta. Lopulta saavuimme metsäpurojen luota kadunpätkälle, jonka päässä kohosivat valotolpat. Perusmaneerit hoidettuamme pääsimme keskittymään itse otteluun. Vieraskannattajat olivat saaneet jalkeille kunnioitettavan määrän väkeä, joka nopean arvioinnin jälkeen oli n.300-500 henkeä. Kotisektio oli myös viimeistä paikkaa myöten täysi ja laulut raikasivat tyylikkäästi. Oldenburgilaiset esittivät ottelun alkuun peruslipputifon ja yhtenäisyyttä henkivän viestin.

Mellakkapoliisit viettivät taukoaan aseman kupeessa leipien ja limpparin parissa iloiset ilmeet kasvoillaan.

Sunnuntaina nousimme hyvin levätyn yön jälkeen virkeinä aamupalalle. Rento tunnelma ja aurinko nostattivat halun potkia palloa terassilla seurauksista välittämättä. Kuten arvata saattaa, yksi huono kosketus johti toiseen ja lopulta tilanne kärjistyi verbaaliseen kanssakäymiseen hotellinomistajan ja matkaseurueemme välillä.

13


Matsin taso ei päätä huimannut, mutta silti hieman alta viisituhatpäinen yleisö jaksoi elää mukana. Tauolle mentiin 0-0 lukemissa. Hieman ennen toisen jakson alkua alkoi epäilyttävää, ns. pahansuopaa ainesta kerääntyä kotipäätyyn. Myös muuten näkymättömissä pysytelleet poliisivoimat reagoivat tilanteeseen muodostamalla pikaisen mellakkamuurin blokkaamaan kulkijat tiettyyn osaan katsomoa. Tämän tarkoitusta jouduimme vain arvailemaan, sillä poliisit katosivat yhtä nopeasti kuin saapuivatkin ja kaikki jatkoivat normaalia eloaan. Toisella jaksolla Meppen otti pelin haltuunsa. Muutaman hyvän paikan jälkeen eräs kansainvälisen tason vapaapotku upposi pelaajamassan keskeltä vierasjoukkueen maaliin ja kotikatsomo villiintyi. Vieraspääty oli hiljaa lukuun ottamatta 20-30 hengen ydintä, joka kohotti tunnelmaa moshpittaamalla tyylikkäästi. Kotijoukkueen johdossa mentiin aivan yliajan viimeisille sekunneille, mutta derbyvoitto jäi kuitenkin haaveeksi, sillä jostain Oldenburg sai kaivettua tasoituksen. Tuomarin vihellettyä heti aloituspotkusta ottelun päättyneeksi alkoi tunnelma kiristyä sekä kentällä että katsomossa. Kättelyjen jälkeen alkoi kentällä joukkueiden välinen, positiivisessa derbyhengessä käyty nyrkkitappelu. Tämän rauhoituttua päättivät kotijoukkueen kannattajat ottaa osansa tapahtumista ja ryntäsivät kentälle hakkaamaan joukkueensa kapteenia, Dame Dioufia. Tappiolle ei kapteeni jäänyt, vaan antoi isän kädestä takaisin. Lopulta kaikilla oli hyvä mieli ja

14 Tammelan Ääni 01/2008

kannattajat ja Diouf marssivat yhdessä kätellen pelaajatunneliin. Tasapeli tietää Meppenille ilmeisen rankkoja aikoja, sillä ensi kaudeksi toteutuva sarjojen muokkaus syössee joukkueen porrasta alemmas, ellei ihmettä tapahdu. Ei siis ihme, että kannattajat ottivat tuloksen raskaasti. Tässä vaiheessa totesimme, että lienee parempi poistua paikalta ja huolimatta kutsusta lähteä paikalliseen muutamille, päätimme lampsia suoraan asemalle. Ehdimme vielä nähdä riemukkaiden oldenburgilaisten saapuvan vastapäiselle raiteelle ennen junamme tuloa toivottamaan terveiset paikallisille. Hyvä matsi, hyvä tapahtuma ja hyvää bratwurstia. Hostellilla olimme puolenyön kieppeillä ja painuimme suht suoraan pehkuihin, sillä seuraavien tuntien aikana tulisimme jättämään Saksan taaksemme. Seuraavana aamuna lähdimme nimittäin Hollantiin, Groningenin kauniiseen opiskelijakaupunkiin. Parin pilvisen päivän aikana tutustuimme arkkitehtuuriin ja havaitsimme, että naisten taso oli todella korkea ja mm. Vajanne rakastui useaan otteeseen.


D-katsomosta D-katsomoon!

K

uten kaikkien jo pitäisi tietää, ei

Sinikaarti enää vaikuta tutuksi tulleessa D-katsomossa vaan uudessa D-katsomossa (loogista, eikö totta)! Noin fyysisesti paikka toki vaihtuu, kyseessä ei ole pankkimaailmasta tuttu nimenvaihto nimenvaihdon vuoksi. Entisen, kimeä-äänisille sokeripojille ja -tytöille sopivan lipallisen ja sopivan syrjäisen pääkatsomon laidan sijaan toiminta siirtyy pääsisäänkäynnin luokse kaarteeseen, pääkatsomon vasemmalle tai oikealle puolelle, riippuen katsooko suvannosta vai kentältä päin. Kaljanlipittely alueelta oikealle kuitenkin, kun tuoppi on silmien ja kentän välissä. Siis rohkeasti ulkoilmaan kuitenkin, kun äidin mukaan allekirjoittaneen kivekset ovat jo laskeutuneet ja äänenmurros alkanut. Mutta, sen pidemmittä puheitta asiaan, kun tämän pahkasikamaista mutta tahatonta huumoria viljelevän lehden päätyhjäntoimittaja (keksin ihan itse) toivoi jotain perusteluja teollemme, mikä nyt on ennenkuulumatonta, ei meidän toimia ole ennenkään perusteltu tai sen paremmin edes (selvinpäin) mietitty. Kuten ameebamaiset lukijammekin ymmärtävät, kyseessä on siis MEGAmatkaluokan asia! Tätä siirtoa mietittiin ja analysoitiin kasparovmaisen tarkkaan Sk:n johtoportaan kalliiden sikareiden ja laatuviskien ryydittämissä poikarak-

kausiltamissa menneen talven aikana. Homman voisi perustella helposti sillä, että olemme painattaneet huppareita, joissa lukee D-katsomo ja kun Ratinan katsomonumerointi (kirjaimiahan ne ovat?) muuttui, oli helpompaa muuttaa paikkaa kuin pakottaa Sinikaartin nais-t-o-m-i-kunnan ompelemaan kaikkiin ihmisten vaatekaapeissa ja kirpputoreilla pölyttyviin rätteihin uusi kirjain. Varsinkaan kun ihmisinä teistä harva on ihmisenä edes A4-luokkaa (itsehän toki olen A1-luokan yli-ihminen). Sitäpaitsi, yläasteiden rättikäsityönopettajat eivät olleet ehdotuksestamme innostuneista, ehdottajasta kylläkin (eli allekirjoittaneesta, kun ette olisi kuitenkaan muuten tajunneet kenestä on kyse). Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää ja päätökselle tosiaan löytyy ihan oikeat syytkin ja asiasta käytiin aikamoista vääntöä. Uuden paikan kannattajien (UPK) suurimpana motivaattorina oli liittymisen helppous, tai siis se, että edellisessä paikassa oli selkeästi havaittavissa vaikeuksia liittyä toimintaan mukaan. Paikka pääkatsomon reunassa, hieman syrjässä muista peruskatsojista siinä “katkarapukatsomon vieressä” ei varmasti helpottanut toimintaan mukaan tulemista. Näinollen muualta maailmasta tutut ryhmään/ryhmiin kuulumattomat katsojat olivat selkeästi vähemmistössä, vaikka tilanteen tulisi olla pikemminkin päinvastoin. Nykyisen paikan toivo-

15


taankin tuovan tähän tilanteeseen muutoksen. Sinällään, ei kasvu tuossa vanhassa paikassakaan ollut huonoa, kaikilla on varmasti muistissa viime kauden loppupuolen ottelut ja niiden loistava meininki. Katsomonosamme oli käytännössä täynnä muutamassa loppukauden ottelussa. Kun väkimäärä tästä vielä toivottavasti kasvaa, olisi tuo edellinen paikka käynyt liian ahtaaksi, eikä tilaa järkevään laajenemiseen oikein ollut, ei sivuille eikä ylöspäin (pressikatsomo). Samalla visuaalinen näyttävyys olisi heikentynyt, kun porukka olisi pirstaloitunut, eikä esim. isompia koreografioita olisi voitu toteuttaa. Nykyinen paikka kaarteessa taas mahdollistaa suuremman kasvun ja antaa mahdollisuuksia toteuttaa koreografioita vähän vapaammin. Samalla saadaan selkeä oma katsomonosa kannattajatoiminnasta kiinnostuneille, paikka jonne voi siis tulla oli Sinikaartin jäsen tai ei. Kausikortinkin saa halvemmalla ja irtolippujenkin pitäisi olla hieman halvempia (saatavissa portilta). Toivottavasti siis mukaan eksyy paljon lisää ihmisiä, ainakin kausarimyynti on ollut lupaavaa. Niin ja onhan ne kannattajat perinteisesti olleet kaarteessa/päädyssä, lähinnä tosin siksi, että sinne on yleismaailmallisesti ollut halvimmat liput. Niinkuin on nytkin. Itsehän toki tulen tietenkin istumaan pääkatsomon keskellä, omassa aitiossani, josta vilkuttelen teille ja soittelen kännykällä ohjeita. “Mitä me sitten hävittiin tässä kaupassa?” No ette mitään, tietenkään, älkää kyselkö tyhmiä. No ok, kyllähän siellä sataa niskaan, mutta sadetakit on keksitty ja “kyllä joku kesä kuivaa sen minkä

16

toinen kastelee” ym. latteuksia. Niin ja se paljon keskustelua aiheuttanut kaikupohjaefekti. Tästä kuuli paljon puhetta puolesta ja vastaan, itse olen sitä mieltä, että hyöty oli lähinnä psykologinen. Nimittäin, käsittääkseni kukaan ei ole värähtelijä, niinkuin kitaran kieli, vaan ääni tulee suusta ja suuntautuu kentälle päin. Lisäksi tutkivien journalistien raportit pääkatsomon keskeltä kertoivat, että ääni kimpoilee pääkatsomossa oudosti, eikä kuulu juurikaan, mikä tietysti voi olla hyväkin asia. Pelin tuolta näkee suurinpiirtein samalla tapaa kuin edellisestäkin katsomosta ja se kaljanlipityspaikkakin on siinä vieressä. Meillähän on kokemusta jo vastaavasta paikasta, mutta toiselta puolen pääkatsomoa (bordöö-kotiottelu). Niin ja näin loppupuolelle vielä sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta, että mopsi-waldenin marionettiliiga ja pöllöliitto ovat antaneet seuralle jos vuosien ajan signaaleja, että edellinen paikkamme ei ollut kaikkein sopivin. Seura itsessään ei halunnut alkaa määräilemään paikkaa vaan muutoshalu lähti vain ja ainoastaan meistä. Tuollainen liigan ja liiton toiminta on vähintäänkin mielenkiintoista... Mutta toivon kuitenkin, että mahdollisimman moni löytää tiensä uuteen kannattajakatsomoon, jonne EI siis tarvitse olla Sk:n jäsen, vaan vain kiinnostunut kannatustoiminnasta.

Mopsi-waldenin marionettiliiga ja pöllöliitto ovat antaneet seuralle jos vuosien ajan signaaleja, että edellinen paikkamme ei ollut kaikkein sopivin.

Tammelan Ääni 01/2008

T: ex-päätoimittaja


Tammelan Aani #1 (2008)