1 minute read

Oppia ulkomailta

Kansainvälisyys on kuljetusalan ytimessä. Kuljetusalan globaalia edunvalvontaa hoitaa alan keskusjärjestö International Transportworkers Federation

ITF, maailman vaikutusvaltaisin toimija työehtojen turvaajana.

Advertisement

Käytännössä ITF:n edunvalvonta konkretisoituu orjatyövoimalla liikkuvien laivojen henkilöstön auttamisella. Ilman ITF:n toimintaa merimiehet tekisivät töitä nälkäpalkalla kaikkialla maailmassa. ITF:n toimintaa, aktiivisuutta, oikeudenmukaisuutta ja voimaa voi vain ihailla. Toimihenkilöliitto ERTO on ylpeä ITF:n jäsenyydestä.

ITF:n ideologiana on turvata oikeudenmukainen ja reilu työelämä kaikkialla ja kaikille. Järjestön peruslähtökohta ja -arvot ovat siten ihan samat kuin vaikkapa Toimihenkilöliitto ERTOlla ja sen jäsenjärjestöllä Logistiikan toimihenkilöillä.

Elokuussa järjestetty ITF:n maailmankongressi Unkarin Sofiassa päätti seuraavan neljän vuoden toiminnasta. Yksi ITF:n jäsenryhmistä eroaa ideologiassaan sekä muista jäsenryhmistä että suomalaisista ammattiliitoista. Tämä ryhmä on nuoret.

ITF ja nuoret

Kuljetusalan nuoret tekivät kongressissa päätökset omista tavoitteistaan seuraavalle neljälle vuodelle. Kokoushuone oli ääriään myöten täynnä eri puolilta maailmaa tulleita nuoria. Tär- keimmäksi edunvalvonnan kohteeksi intialaiset, kiinalaiset, afrikkalaiset, eurooppalaiset ja amerikkalaiset yhdessä muiden kansallisuuksien kanssa valitsivat yllättäen vihreän talouden ja ilmastonsuojelun.

ITF:n nuorille ilmastonsuojelu on ylivoimaisesti tärkein edunvalvonnan teema. Olennaisinta ei ollut hyvä palkka, lyhyet työajat tai pitkät lomat, vaan ympäristö. Nuoret kantavat intohimoisesti vastuuta tulevasta.

Kiinnostaako sinua

Ympäristö, Itämeri ja kestävä talous ovat lähellä omaa sydäntäni, mutta en tiedä pitäisikö ERTOn olla aktiivinen tässä asiassa?

Pitäisikö ERTOn omalla toiminnallaan olla mukana vaikkapa Itämeren suojelussa ja kantaa omaa vastuutaan ympäristön tulevaisuudesta?

Jos olet samaa mieltä kuin ITF:n nuoret ja haluat ERTOn toimivan ympäristöasioissa, niin ilmoita minulle asiasta sähköpostilla. Tai jos mielestäsi ERTOn pitää keskittyä vain työelämän asioihin, niin ilmoita siitäkin.

Vastauksia odotellen, Juri Aaltonen, puheenjohtaja, ERTO juri.aaltonen@erto.fi