KALAALLIT NUNAAT
Vihreältä saarelta vihreille laitumille Toimittaja-Tolvasella on ollut ilo ilmailla vuoden lopulla eläköityvän Finnair B757-ryhmäpäällikkö Jouko ”Orzu” Ortamalan kanssa vuosien varrella. Jo ensimmäiset DC-9 lentoni Orzun kanssa 80-luvun lopulla loivat heti vahvan luottamuksen kollegaan, joka osasi asiansa ja hoiti työnsä tinkimättömästi kuorrutettuna hyvällä huumorintajulla. Hänen kykynsä johtaa joukkoja näkyy parhaiten Bojo-ryhmän vertaansa vailla olevasta hengestä, jota voisi kuvata Obaman tutuksi tekemin sanoin ”Yes, we can!” Heikki Tolvanen B757-kapteeni, Finnair
O
rzun Bojo-ryhmän arkeen kuuluvat eksotiikka ja harvinaiset lentokohteet. Heinäkuussa Orzu ja vararyhmäpäällikkö Ari ”Arska” Jaala lensivät koneellisen Kristina Cruises -matkustajia Grönlannin (paikallisella kielellä Kalaallit Nunaat) länsirannikolle Kangerlussuaqiin (tyttö-
nimeltä Søndre Strømfjord) ja toivat viikon aalloilla kelluneen ryhmän kotiin. Kyseessä oli Finnairin ensimmäinen suunniteltu lento Vihreälle saarelle. Toimittajalle jäi aikaa haastatella Orzua Grönlannin kuvaamisen ohessa. Ortamala kertoo että ura lähti käyntiin 1973 syyskuussa, ensimmäinen lento perämiehenä oli toukokuussa 1974. Uran pituus on siis hieman päälle 35 vuotta, hän sanoo. Lentotunteja vuosi-
en saatossa on kertynyt n. 18.000. - Niitä voisi olla enemmänkin, mutta olen istunut aika paljon simussa ja toimistossa, Orzu kertoo. Joukon mieluisin konetyyppi on nykyinen työkalu. Vaikka se on 80-luvun suunnittelua, on se edelleen lyömätön ominaisuuksiltaan kuten suoritusarvot, toimintamatka, max initial flight level ja taloudellisuus istuinpaikkaa kohti, hän kertoo. Muita konetyyppejä mat-
Orzu (vas.) miehistöineen Kangerlussuaqissa.
30
5/2009