Taiteilijan uudet ansaintamallit, roolit ja toimeentulo

Page 48

Kuva: Juha Suonpää

SOSIAALINEN MEDIA OSANA TAITEILIJAN TYÖTÄ Hankkeen viimeinen kansainvälinen työpaja järjestettiin 26.4.2017. Työpajan vetäjänä toimi taiteilijaduo Tärähtäneet ämmät (Katriina Haikala ja Vilma Metteri). Tärähtäneet ämmät tekevät sosiaalisesti sitoutunutta taidetta, jonka keskeisenä päämääränä on aiheuttaa julkista keskustelua vallitsevista valtarakenteista. Työpajan alussa Tärähtäneet ämmät esittelivät sosiaalista mediaa (Twitter, Instagram, Facebook) hyödyntäviä taideprojektejaan. Taiteilijaduon työskentelyssä keskeistä on yhteisön rakentaminen niin sosiaalisessa mediassa kuin taidetapahtumissa. Kullekin projektille luodaan omat verkkosivut ja sosiaalisen median kanavat. Laajan medianäkyvyyden kautta pystytään saamaan myös rahoittajien mielenkiinto. Verkkonäkyvyyden muuntaminen tuloiksi vaatii erityisosaamista. Tärähtäneet ämmät avasivat käytännönläheisesti taiteellisen työn organisointia yritystoiminnan avulla. Taiteilijoiden mukaan yritystoiminta tulee rakentaa omien arvojen pohjalta. Yritystoiminnan voi käynnistää lyhyessäkin ajassa esimerkiksi verkkokauppasovelluksia hyödyntäen, mutta erityisesti luottamuksen rakentaminen yrityskumppaneihin vaatii aikaa. Lähteet:

Taiteen käyttöopas 2016. Seminaari 5.10.2016. Viitattu 14.9.2017 https://www.youtube. com/watch?v=jT7ztJE-aog&list=PLbDPNHOX-bA70x-6OWfqQnFPkheJGFmeI. 46

Taiteiljan uudet ansaintamallit, roolit ja toimeentulo


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.