Taiteilijan uudet ansaintamallit, roolit ja toimeentulo

Page 31

Se on taitoa jäsentää tietoa. Opiskelija voi kiteyttää itselleen ja opiskelutovereille erilaisia sisältöjä. Voidaan muodostaa yhteisiä visuaalisia muistiinpanoja, karttoja ja rakenteita, jolloin voidaan auttaa itseä ja toisia sisäistämään keskeiset asiat, jolloin ne jäävät paremmin muistiin. Graafista fasilitointia voidaan harjoittaa myös opetustuokioissa, jolloin opiskelijat voivat vuorotellen tehdä aiheesta muistiinpanoja kaikille näkyväksi samaan aikaan, kun asiaa kuullaan ja tutkitaan. Graafisen fasilitoinnin soveltaminen opintojen osalta on luovuudesta kiinni, ja mahdollisuuksia on monia. TaideART-koulutuksen jälkeen yksi opiskelijaryhmä ryhmätyötä tehdessään hoksasi muodostaa oman esityksensä graafisen fasilitoinnin keinoin. Ryhmä oli jakanut roolit esitykseensä, ja esityksen aikana yksi opiskelija kertoi sisältöä samalla, kun toinen piirsi puhuttua asiaa näkyväksi. He löysivät käyttökelpoisen paikan live-visualisointiin. Heidän esitystä oli hauska seurata, koska livetilanteessa tapahtuva piirtäminen teki sisällön kuuntelemisesta mielenkiintoisempaa ja samalla esitys muuttuu eloisammaksi. Kun graafista fasilitointia soveltaa opintojen aikana erilaisiin luonteviin kohtiin, asioiden selkeyttämisen taito visuaalisin keinoin vahvistuu opiskelijoilla, ja mikä ettei se tarjoaisi tulevaisuudessa jollekin yhden toimeentulon puron, josta voisi elantoa ammentaa. Usein kuvataiteilijan työnkuva muodostuu useista lähteistä. Nykyään entistä enemmän kuvataiteilija on astunut ulos puhtaan taiteen tekemisen sektorista ja lähtenyt soveltavalle kentälle löytämään itselleen mielenkiintoisia ja erilaisia haasteita, joissa voi oman asiantuntemuksensa kautta tarjota osaamistaan, miksei myös graafisen fasilitoinnin palveluita. Visuaalisen ajattelun hyödyntäminen on kirjoitettu yhdeksi opiskelutaitojen sisällöksi Lapin AMKin kuvataiteen koulutuksen ensimmäisen syksyn opintoihin. Sille olisi hyvä antaa lisää painoarvoa kuvataideopiskelijan työkaluna. Kun taitoa on harjaannutettu opintojen ohessa, se toimii myöhemminkin luontevana tapana tuottaa sisältöä näkyväksi, tehdä havaintoja ja tuoda ajattelu visuaalisin keinoin esille. Lähteet:

Kotamäki, M. 2016. Graafisen fasilitoinnin koulutus. Viitattu 24.10.2017 http://www.taidearthanke.fi/materiaaleja/kooste_graafisen_fasilitoinnin_koulutus_ TaideART_LapinAMK_kuvitellen.pdf. TaideART 2017. Graafisen fasilitoinnin koulutus 13.–14.9.2016. Viitattu 24.10.2017 http://taidearthanke.fi/tapahtumia/graafisen_fasilitoinnin_tyopaja.html.

TaideART-hankkeen satoa

29


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.