Taiteilijan uudet ansaintamallit, roolit ja toimeentulo

Page 138

Kuva: Rami Eronen

Sairaalan turvallisuuspäällikkö Heikki Parviainen antoi suostumuksensa sille, että maalaus voitiin tehdä pikapalopostin ympärille. Ehtona kuitenkin oli, että maalaus ei saisi haitata palopostin eikä sen merkintöjen näkyvyyttä porraskäytävässä mistään suunnasta katsottuna. Erosen maalaukset herättivät mielenkiintoa ja positiivista palautetta sairaalan työntekijöissä jo tekovaiheessa. Etenkin reliefin hahmot herättivät hilpeyttä ohikulkijoissa. Eronen sai suoraa palautetta siitä, kuinka tunnistettavia jotkin reliefin hahmot olivat työntekijöille. Mm. elektroniikkaosaston työntekijä ehdotti talonmiestä kuvaavalle henkilölle tikkaiden lisäystä kainaloon. Tikkaat kainalossa, jakoavain kädessä ja työhousut sekä turvakengät jalassa oleva hahmo yhdisti jokaisen huolto-osaston työntekijän sairaalasta. Keskeneräisen teoksen kommentoijien kohtaaminen vaati Eroselta kylmäpäisyyttä ja kohteliasta käytöstä sekä tarkkuutta sananvalinnoissa. Hän havaitsi parhaaksi taktiikaksi kommentoijan hyväntahtoisen myötäilyn.

TILAUSTYÖN VALMISTUMINEN JA YHTEISTYÖ ASIAKKAAN KANSSA Maalaukset valmistuivat Erosen omaa aika-arviota nopeammin yhdeksän 8-tuntisen työpäivän jälkeen. Lopputulokset poikkesivat osittain alkuperäisistä luonnoksista, mutta tehdyt ratkaisut saivat tilaajalta hyväksynnän. Seinämaalausten valmistuttua toteutettiin lyhyt palautekysely Webropolilla, jolla selvitettiin muutoksia portaikon käytössä ja palautetta itse seinämaalauksista. Kyselyyn vastasi yhteensä 116 työntekijää. Vastaajista valtaosa eli 110 koki porraskäytävän viihtyisämmäksi kuin ennen 136

Taiteiljan uudet ansaintamallit, roolit ja toimeentulo


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.