Someta Duuniin

Page 34

Tavoitteena on jatkuvuus ja aitous. Profiilityötä tehdään kahdella eri tavalla. Sosiaalisen median profiili koetaan tuotteena, jossa esitetään vain yhtä valittua puolta itsestä, esimerkiksi asiantuntijuutta. Toinen hallintakeino on tulkinnan kautta tehtävä profiilin muokkaaminen. Siinä sisältöä tuotetaan saadun palautteen mukaan ja miten arvioidaan toisten siihen reagoivan. (Uski 2015, 77–78, 81.)

Some herättää tunteita

Epävarmat etsijät Etsijät ovat ryhmä, joka on identiteetin muodostumisessa moratoriossa eli aktiivisen etsinnän vaiheessa. Vastanneet ovat korkeakouluopiskelijoita, joten suunnanottoja on tehty valitsemalla koulutusala, mutta tulevaisuuteen liittyy paljon epävarmuustekijöitä. Etsijät eivät osanneet hahmottaa omaa tulevaisuuden työnkuvaansa ja sosiaalisen median hyötyjä sekä tarpeellisuutta työelämässä.

Tutkimuksen aineistosta kävi nopeasti selväksi, että sosiaalinen media nostattaa tunteita ja mielipiteitä puolesta ja vastaan. Tätä kokemusta vahvistavat pidetyt oppitunnit, joissa käsiteltiin sosiaalista mediaa ja digitaalisia urataitoja. Tutkimuksen aineistosta löydettiin teemoittelemalla viisi erilaista tapaa hyödyntää sosiaalista mediaa. Teemat olivat kieltäytyjät, etsijät, ammattilaiset, persoonalliset ammattilaiset ja markkinoijat. Kaikissa teemoissa on erilaisia näkemyksiä sosiaalisesta mediasta työnhaun alustana ja samoin erilaisia tapoja hyödyntää sitä – tai olla hyödyntämättä.

”En osaa vielä arvioida tulevaisuuttani työelämässä ja sen tarpeita.”

Tutkimuksen teon aikana oli mielenkiintoista huomata, miten digitaalisuus ja sen eri ilmiöt ovat toisille kuin punainen vaate. Vastauksissa oli jyrkkiä mielipiteitä sosiaalisen median käyttöä vastaan. Toisaalta osassa vastauksia sosiaalinen media koettiin tärkeänä kanavana työllistymisen edistämisessä ja sen rooli työnhaussa nähtiin merkittävänä.

”En ole varma onko siitä hyötyä alallani. Paljon puhutaan, että on luotava verkostot, mutta ei sitä, että miten se tapahtuu. Asioista puhutaan, mutta ei, että miten.”

34 ~ Someta Duuniin

”Voi olla että somen merkitys työssä tulee muuttumaan vielä paljon.” Etsijöiden vastauksissa minän esittäminen sosiaalisessa mediassa ei ollut suoraan luettavissa vastauksissa. Monenlaisia epävarmuustekijöitä oman uran ja sosiaalisen median yhteensovittamisessa nousi esiin vastauksissa. Vastaajat tiedostivat sosiaalisen median hyödyt, mutta heiltä puuttuu tarvittavat keinot sosiaalisen median hyödyntämiseen.

Oppilaitosten tulisi kiinnittää tähän huomiota, että elämän uusi ulottuvuus työnhaussa tulisi esille ja sitä harjoiteltaisiin käyttämään luonnollisena osana työnhakua samoin kuin hakemusten ja ansioluetteloiden tekoa.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.