Osallistumme tutkimuksellamme ylempien ammattikorkeakoulututkintojen koulutus- ja työmarkkina-asemasta ajankohtaiseen keskusteluun sosiaalialan koulutuksen osaamisen tuottamasta työnjaosta alan tehtävärakenteessa. Työnjakojen toimiva määrittely on tarpeen alan lainsäädännön ja palvelurakenteen uudistuessa. Sekä uusi sosiaalihuoltolaki (2014) että sosiaalialan ammatillisen toiminnan vastuita täsmentävä ammattihenkilölaki (2015) asettavat uusia, aikaisempaa suurempia vaatimuksia alan palveluille ja samalla niissä tarvittavalle osaamiselle.
Uudistuvassa palvelurakenteessa tavoite tulisi suunnata toimintojen kehittämiseen, uusiin toimintatapoihin ja muuttuviin ammatillisiin tehtäviin, jotka rakentuvat uudenlaisille osaamisen painopisteille, työnjaoille ja tehtävärakenteille sekä kasvavalle yhteistyölle. Kysymys on samalla uudistuvan sosiaalialan palvelurakenteen luomisesta, sosiaalisen toiminta-alueen profiloitumisesta ja sen osaamisen vahvistamisesta.