Page 1

Lahen:Lehti

vuodesta 2008

nro 2/2016

KUVAT JONNE SEPPÄNEN

Höyryveturi vuodelta 1949 saapuu Pietarin Vitebskin asemalle noukkimaan matkustajavaunun päiväretkelle. Venäläinen sijoittaja tukee höyryvetureiden liki päivittäistä käyttöä Pietarin ympäristössä.

Kotiseudulle Karjalaan L

ahtelaisen tuttavan puhelu; sisältönä tiivistäen ”Pietarista Sortavalaan liikkuu höyryjuna”. Olin myyty. Uusi ja uppo-outo maa kutsui seikkailuun. Lahtelaisuutta leimaa monesti juurettomuus. Rautatien ja Vesijärven sataman ympärille nopeaan tahtiin kasvanut kaupunki houkutteli uudisraivaajia niin lähialueilta kuin kauempaakin. Oman iloisen lisänsä Salpausselän kattilaan toivat luovutetusta Karjalasta Lahteen muuttaneet 10 000 evakkoa. Hyvien kulkuyhteyksien perässä kaupunkiin on ollut helppo tulla ja toisaalta samat yhteydet ovat tarjonneet myös mahdollisuuden lähteä jatkamaan matkaa. Oma matkani alkoi siis heinäkuussa Allegro-junalla kohti Pietaria. Miljoonakaupunkiin saapuminen illalla on jännittävää, mutta tarjoaa lopulta vain pieniä välähdyksiä tuntemattomaan. Todellinen tutustuminen Venäjään alkoi kun hyppäsimme yöjunaan kohti Sortavalaa. Yhteenkuuluvaisuuden tunne ja vieraanvaraisuus iskivät heti tajuntaan. Vastaan puskeva maisema saattaa sinivalkoisten lasi-

L

ahden kaupunki aloitti bränditutkimuksen kyselemällä kaupunkilaisilta minkälainen Lahti on. Joskus Lahtea on kutsuttu kaupungiksi jolla ei ole identiteettiä. Bränditutkimukseen liittyen paikallislehdessä, siinä isommassa, oli otsikko: "Kaupungista lähtee ristiriitaisia viestejä ulkopuolelle." Näin se menee; joku keksii sisällöttömiä sloganeita, jotka muistetaan myöhemmin totuuksina. On Chigagoa, Greeniä, businesta ja disainia. Hiljattain pohdittiin voiko Lahti olla samaan aikaan moottoriurheilu- tai ympäristökaupunki. Ehkä jos ajetaan kierrätysmateriaalista valmistetuilla ralliautoilla. Niin miksipä ei, mutta onko asialla merkitystä? Koko kaupunkia ei tarvitse yrittää niputtaa yhdeksi brändiksi. Lahtiblogi ja Fc Lahti meille, Sinfonia Lahti ja Ladec noille; kaikki osa Lahtea, jota vaivata eteenpäin. Jokaisella on oikeus nauttia kaupungin monipuolisuudesta omalla tavallaan. Susirajan takana Lahtea kuulee mainittavan myös junttikaupungiksi. Leimaavasta sanasta voi löytää useita merkityksiä. Perinteisessä mielessä juntit ymmärretään näköalattomiksi taaksepäin katsojiksi. Pitäisikö leimaajienkin unohtaa streotypiat? ”Joku junttihan” voi olla vaikkapa lahtelainen, joka ei vilkuile liikaa ympärilleen vaan keskittyy puskemaan oman hommansa maaliin — rohkeasti omalla tyylillään. Ulospäin nurkkakuntaista, sydämessä paikalliskulttuurin arvostamista. Lahti on omanlaisensa ja samanlaisensa. Mutta mitä se Lahti sitten on? Lahtelaista? Tottakai!

sauli.hirvonen@lahenlehti.net jonne.seppanen@lahenlehti.net

Kuoppaisten teiden sankari.

Kantosiipi alus kurvaa Sortavalan satamasta Laatokalle.

Tyylikkäästi muoillun kantosiipialuksen miehistöä. Rantautuminen.

Kaalamon kyläraittia

en läpi katsoen olla rempallaan, mutta ihmisistä venäjällä välitetään. Yöjunan karkea pilli viheltää säännöllisin väliajoin junan kolkutellessa pitkin Laatokan rantoja. Aamulla perillä odottaa parinkymmenen hengen paikallisiin perinneasuihin pukeutuneen vastaanottodelegaatio. Vaunun rappusia laskeutuessa laiturille tuoduista suurista kaiuttimista ilmoille kajahtaa paikallista musiikkia. Musiikki on aivan sopivalla voimakkuustasolla herättääkseen kehnohkosti nukutuilta yöunilta. Piiri alkaa pyöriä. Tanssitaan! Sitten ilmastoimaton bussi kiertää ristiin rastiin poukkoillen Sortavalan nähtävyyksiä. Ollaan kollektiivisesti pakettimatkalla! Ja toisin kuin useimmiten — viihdyn loistavasti. Bussin täyttää lähes taukoamaton venäjänkielinen selostus. Meidän neljän suomalaisten kulkiessa oppaan ohi hän toteaa vain hymyillen ”Go! Go!” Hymyilemme takaisin. Loppupäivä meneekin Ruskealan marmorilouhoksesta tehtyyn elämyspuistoon tutustuessa, josta kurvataan takaisin illanviettopaikkaan, jossa vastaanotto oli niin lämmin kuin itärajan takana se taidetaan. Kieltämättä kuudennen tanssin kohdalla alkoi tuntua että voisivathan paikallisetkin välillä näyttää esimerkkiä... Suurkaupungissa olo voi tuntua joskus ulkopuoliselta. Tällä matkalla ei koskaan. | JS

Lahti-Seura

1946-2016 Kotiseututyötä 70 vuotta

www.lahtiseura.fi

lahenlehti.net fb.com/lahenlehti


Lauantainäyttömöllä Avionin Prinssin toinen hima perhe keskiössä

Kysymykset

T

ässä kohtaa olemme lahtelaisittain vaarallisilla vesillä, sillä LL esittelee aidon stadilaisen duunarin, Avionin Prinssin. Mistä on siis kysymys? Kotiseuturakkaudesta ammentavasta räpistä tunnettu sekalainen sakki Helsingin lähiöistä eli SMC Lähiörotat, (ent. Hoodrats) julkaisi neljä vuotta sitten pitkäsoittonsa ”Raffii suomi-flättii”. SMC Lähiörotat on ison kaveriporukan projekti. Kaikki alkoi skeittauksesta ja ryhmään mahtuu eri musiikkityylien edustajia ja ”peruslähiöjäbii”. SMC:n levyltä löytyy kappale nimeltä Lahden Sininen, joka on herättyänyt huomiota erityisesti meillä Lahdessa. Kappaleen isäntänä toimii Avionin Prinssi aka Parkcityn Partisaani. Nimestään huolimatta Prinssi on Stadilla duunissa laitosmiehenä; ”bokraan, skeittaan ja elän ihan tavallista elämää”. Video on niitannut mainetta Lahdessa, mutta on tullut tutuksi myös muualla Suomea. Sittemmin Prinssi on lähtenyt omille teilleen, soolouralle.


 Mistä ”Lahden Sininen” -kappale kertoo? — Biisi kertoo omista kokemuksista Torven keikoista ja siellä tapahtuneista jutuista. Mun läpät kiteytyy Rooster Festin ympärille ( järjestetään helmikuisin Torvessa). Lisäksi biisiin liittyy Junon räpit omiin keikkoi-

ANTTI SEPPONEN

hin Torvessa, ja sen frendeihin Lahdessa. Fiilisteltiin kummatkin Lahden ja Torvi-baarin meininkiä ja päätettiin tehdä styge siitä. Kunnianosoitus Torvelle ja lahtelaisille hyvistä muistoista. Simple as that, boyeee! Minkälainen on ollut vastaanotto? — Biisin vastaanotto on ollut hyvä ainakin omien Lahti-kavereiden puolesta. Kyl jengi on biisistä digannu vaikkei ois ikinä mestoilla käynytkään. Moni frendi Stadista on sanonu et haluis lähtee messiin tsekkaa ekaa kertaa Torven keikkoja.
Kappaleessa kuullaan paria vierailevaa artistia, miten he valikoituivat? -El maestro ja Raikka on kummatkin vaikuttanut pitkään Lah-

den hardcore-skenessä, ja olin otettu kun pojat suostuivat osallistumaan biisiin. Vaihtoehtoja ois varmasti ollut muitakin, mut halusin kyseiset herrat, koska tunnen heidät hyvin jo entuudestaan.

Minkälainen suhde sinulla on Lahteen? — Paljon hyviä muistoja, joten se on aina nostalgista palata pelipaikoille pyörimään. LAHTI on aina mulle toinen hima. Pikkupojasta asti oon viettäny paljon aikaa Lahdessa, isovanhemmat budjas vesitornin juuressa ainakin 30 vuotta. Opiskelin aikoinani Lahdessa ja tapasin faijan Torvessa joskus parikymppisenä. Miten Lahti tuli aikoinaan tutuksi?
 — Kävin tsekkaan Kasisalilla ensimmäisiä hardcore-punkkeikkoja skeitti kainalossa, sillon en vielä tuntenu ketään Lahdesta. Mummo koodas mulle et ”ens viikonloppuna ois täällä sitä sun musiikkia Kasisalilla, ootko tulossa, ni keitän mustikkakeittoa”. Hah! Ihan kingii! Sit skedesin ja pelasin päivän korttii ukin kanssa, illal kattoo keikat. Lahtelaisilla on tosi vahva kotiseuturakkaus mistä diggaan. Niin se pitää ollakin. | SH

L

ahden Lauantainäyttämö tuo tänä syksynä näyttämölle paljon kiitettyjä tekstejä kirjoittaneen Sirkku Peltolan näytelmän Mummun saappaassa soi fox. Näytelmän julkaisuvuosi on 2001, mutta viisitoista vuotta ei ole lainkaan vähentänyt teoksen ajankohtaisuutta. Huoletta voi sanoa, että se yhä kertoo perheestä tämän päivän Suomessa. Vanhemmuus ei aina ole yksinkertainen asia. Perheessä voi tapahtua asioita, jotka jäävät huomaamatta, vaikka saman katon alla asutaankin. Näytelmän ohjaa itsekin Lauantainäyttämöllä muutamassa tuotannossa näytellyt draamaohjaaja ja teatteritieteen opiskelija Tytti Jäppinen. Ohjaustyötä hän on tehnyt aikaisemmin nuorten parissa. Tytti Jäppinen kuvaa näytelmää tragikomediaksi. — Näytelmä naurattaa ja itkettää yhtä aikaa. Asiat ovat surullisia, mutta ne tuodaan esiin siten, että katsoja voi nauraa roolihenkilöille ja ehkä samalla itselleenkin, kertoo Jäppinen. — Vaikka vaikeat asiat tuodaan esiin komedian keinoin, ei niitä

Ohjaaja Tytti Jäppinen alleviivata. Näin katsojan omille ajatuksille jää tilaa. Lauantainäyttämön viime syksyn esitys nähtiin Theatrum Olgan studioteatterissa. Nyt esityspaikkana on SUPERteatteri, mutta edelleen näytellään pienessä tilassa. SUPERteatterin katsomoon mahtuu kerrallaan noin 50 henkilöä. Ohjaajan mielestä pieni näyttämö sopii hyvin tähän näytelmään. Katsoja pääsee lähelle perheen elämää. Tytti Jäppinen kiittää Sirkku

Peltolan tekstiä valmiiksi ja siten näyttelijöiden puheeseen istuvaksi. Samoin hän kiittää pientä näyttelijätiimiä hyvin motivoituneeksi. Lauantainäyttämön puheenjohtaja Taija Lehtinen, joka myös nähdään näyttämöllä, näkee myönteisenä asiana yhteistyön SUPERteatterin kanssa. — Jouduimme lähtemään Pikkuteatterilta, koska siellä ei ollut tarjolla riittävästi harjoitusaikoja. Pienempien toimijoiden on luontevaa tehdä yhteistyötä ja SUPERteatteri on ottanut meidät todella hyvin vastaan. Mummun saappaassa soi foxnäytelmän osalta Lehtisellä on suuret odotukset. — Sirkku Peltolan teksti on takuuvarmasti puhuttelevaa ja uskon, että esityksemme tulevat olemaan loppuunmyytyjä. | KARI KITUNEN Mummun saappaassa soi fox-näytelmän ensi-ilta on SUPERteatterissa, Aleksanterinkatu 33, lauantaina 12.11.2016 kello 19.00. Muut esitykset löytyvät osoitteesta www. lauantainayttamo.com sekä Lauantainäyttämön facebook-sivuilta.

Paikallisesta Puuseppien penkki JONNE SEPPÄNEN

K

iveriönkadulta avautuu komea maisema kohti Vesijärveä. Rinteessä sijaitsee myös klassikko: Tuoppibaari, joka tarjoilee myös ruoka-annoksia. Kävimme syömässä pitsan puoliksi. Valitsimme listalta ”Ahto” pitsan. Täytteinä pepperoni, kinkku, sipuli, katkarapu, tuplajuusto, mustapippuri ja valkosipuli. Pohja oli miellyttävän rapea, muutenkin perusvarma suoritus. Puolitus ilmainen.

71/2

P

ro Puu toteutti Lahden rautatieaseman edustalta vuonna 2014 kaadettujen jalopuiden talteenoton, sahauksen ja taapeloinnin. Puut sahattiin lankuiksi ja kalusteaihioiksi keväällä 2014 ja samalla muotoilijat olivat ideoimassa moni-ilmeisen materiaalin tulevaa käyttöä. Hanketta haluttiin käyttää esimerkkinä lähipuun ja erityisesti historialtaan merkittävien puiden jatkojalostamisen ja niiden tarinan merkityksestä osana lopputuotteen arvosisältöä. Koko prosessin taustalla on kaupungin vihertoimen ja Pro Puu -yhdistyksen yhteinen halu säilyttää työmaan vuoksi kaadettujen puiden tarina niistä valmistetuissa esineistössä. Yksi Pro Puu -yhdstyksen puusepistä Tapio Kangasniemi kertoo tekemästään penkistä. — Topparoikka-penkki on valmistettu Lahden rautatieasemalta, uuden matkakeskuksen tieltä kaadetusta jalavasta. Penkki on alunperin valmistettu näytille vuonna 2015 Pro puu -galleriassa olleeseen näyttelyyn - Rau-

Kävelyä kahdella puujalalla jo vu odesta 2016

Drive-in-teatterin näytökseen tarjottiin

peruutuspaikkoja

kesämökillä toimi rii

ppumaton media

tatieaseman puut. Nimi tietysti viittaa rautateiden rakentajiin ja lahtelaiseen rautatieharrastajiN en yhdistykseen. NE O IRV

LI H

U SA

—Omasta mielestäni muotoi- lu on lahtelainen: selkeä ja koreilematon, mutta sopivasti särmikäs. Perinteisiä puumuotoilun lainalaisuuksia unohtamatta, puu itsessään saa tuotteessa vahvan roolin. Kangasniemi lahjoitti penkin elokuvateatteri Kino Iiriksen aulaan kaikkien istuttavaksi. | SH

ILMOITA LEHESSÄ!

Hinnat jotka alittavat kipukynnyksen... KOKO & HINTA: Leveys 90 mm x korkeus 95LISÄÄ mm. Hinta 50 euroa (+ alv. 24 %). KYSY SAULI.HIRVONEN@LAHENLEHTI.NET Lisätietoja: Kts. yhteystiedot. JONNE SEPPANEN@LAHENLEHTI.NET

Lahen:Lehti Lahtelaisen kaupunkikulttuurin asialla www.lahenlehti.net | www.facebook.com/lahenlehti Julkaisijat Tmi Pekka Productions | Tmi Nostalgiamatkat 500 kpl | Päätoim. Sauli Hirvonen | Ulkoas. Jonne Seppänen Numero 1/2017 julkaistaan helmikuussa.

Lahen Lehti 2/2016  
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you