S P E K S I

Hyvää kannattaa odottaa, sillä vuoden odotetuin spektaakkeli eli KuoLOn Speksi on taas tulossa! Belvillen herttuakunta herää eloon maaliskuussa, onneksi kuitenkin hieman lähempänä Savon sydäntä, nimittäin Sotku-teatterin lavalla.

Mutta mikä speksi oikein on? Kyseessä on siis musiikkiteatteriesitys, jossa yleisö pääsee vaikuttamaan esitykseen huutamalla ”Omstart!”, jolloin esiintyvän näyttelijän, tanssijan tai bändin tulee tehdä äskettäin nähty asia tai tapahtuma uudella tavalla (Speksi, Wikipedia 2023). Lisäksi omstartin voi huutaa jollain määreellä, kuten ”Omstart ranskaksi!” Oh là là!

Speksi on parasta mitä opiskelujen aikana voi tehdä, n=3 p<0.05 (Taimela, Turunen, Vapaavuori 2023).

Upeaa speksissä on lisäksi se, että produktio on täysin opiskelijavoimin toteutettu. Joka kevät jopa 100 lahjakasta kuololaista ja dentinalaista kerääntyvät yhteen ja loihtivat lavalle taianomaisen teatterielämyksen, ihan tieteellisestikin todistettuna (Taimela, Turunen, Vapaavuori 2023).

Tiimejä löytyy joka lähtöön. On sitten mielenkiintoa soittamiseen, tanssimiseen, rakentamiseen, puvustamiseen, maskeeraukseen, näyttelemiseen, valo- ja äänitekniikkaan, cateringiin tai miltei mihinkä vain tahansa, löytyy paikka iloisten speksaajien joukosta.

Esitystä on tehty miltei vuoden verran ja odotus palkitaan maaliskuussa 2023. KuoLOn Speksi valloittaa taas esiintymislavan, eikä siinä vielä kaikki; KuoLOn Speksi lähtee mualiman navasta muailmalle (ts. Tampereelle) näyttämään muille mistä savolainen speksi on tehty! Kalakukosta, kieroudesta ja kaljasta tietenkin.

Tule nauttimaan Ranskan seurapiirielämän sotkuista ja jännittävistä juonenkäänteistä maaliskuussa. Tätä spektaakkelia et halua missata! À bientôt!

Speksikkäin terveisin, Sara Vapaavuori, ohjaaja (1/3)

LÄHTEET

Taidoilla Amerikkaan

VALMISTUIN keväällä

2015 Mäkelänrinteen urheilulukiosta ja saman vuoden elokuussa olinkin jo pakannut koko pienen omaisuuteni ja muuttanut rapakon toiselle puolelle Yhdysvaltoihin aloittamaan yliopisto-opintojani. Tarkoituksena oli pelata jalkapalloa ja menestyä tarpeeksi hyvin koulussa, jotta minulle maksettaisiin kaikki kustannukset stipendien muodossa. USA:ssa jokaisella isolla yliopistolla on urheilujoukkueita useassa eri lajissa, ja koulut kilpailevat keskenään eri konferenssien välisissä sarjoissa. Yliopistourheiluun panostetaan paljon ja siellä monelle nuorelle urheilijalle se on ainoa keinoa maksaa kalliit lukuvuosimaksut.

Olin saanut tämän upean mahdollisuuden abivuonna lukiossa, kun HJK:n sekä Märskyn kautta tuli tieto, että nykyään myös naisfutareita saatettiin ’scoutata’ USA:n yliopistoihin pelaamaan. Näihin aikoihin olin pelannut jo reippaat 13 vuotta jalkapalloa ja edennyt korkeamman tason sarjoihin ansaitsemaan peliminuutteja. Muutaman puhelun päätteeksi olin saanut itselleni agentin, jolle lähetin pelivideoita sekä muita meriittejä uraltani. Pian sähköposti alkoi täyttymään tarjouksista eri yliopistoilta. Päädyin allekirjoittamaan sopimuksen ensin pieneen yliopistoon New Jerseyn osavaltioon, jossa pelasinkin ensimmäisen ’freshman’ vuoteni. Kuitenkaan taso ei ollut, niin opintojen laadun kuin jalkapallonkaan, kohdalla sitä mitä olin kuvitellut, joten 2016 alkuvuonna soitin taas agentilleni. Irtisanoimme sopimukseni ja elin hetken jännityksessä, saisinko mistään muaalta enää samanlaista ’full-ride’ eli kaikenkattavaa sopimusta. Luojan kiitos tarjouksia alkoi taas tulla ja allekirjoitinkin jo uuden sopimuksen New Yorkin osavaltiossa sijaitsevaan St. Thomas Aquinas yliopistoon tammikuussa.

Uusi yliopistoni STAC oli juuri oikea valinta minulle. Viihdyin siellä loput 3 vuotta opintojen sekä jalkapallon parissa. Sain rakkaita ystäviä ja joukkueesta tuli toinen perheeni. Vielä tänäkin päivänä soittelemme yliopistokavereiden kanssa ja pidämme toisemme ajan tasalla kuvioistamme.

Koulunkäynti oli hyvin erilaista kuin täällä Suomessa, sillä luennot olivat usein pakollisia ja jokaiseen kurssiin kuului hyvin paljon laboratoriotyöskentelyä. Kilpailu oppilaiden välillä oli hurjaa. Professorit usein läväyttivät taululle koko kurssin tenttitulokset luodakseen enemmän kilpailua oppilaiden välillä. Joka lukukauden jälkeen kaikista opiskelijoista valittiin parhaat 5% edustamaan ns. Dean’s List oppilaita eli koulun parhaimmistoa. Lisäksi jokaisen lukuvuoden jälkeen saattoi tulla kutsu Honor’s societyyn, jos arvosanat sinne riittivät. Näitä meriittejä kerättiin sitten CV:seen tulevaisuutta varten.

Opiskelin pääaineena premed tutkintoa, joka vastaa täällä Suomessa hyvin paljon prekliinisiä opintoja. Kävimme anatomiaa ja fysiologiaa, immunologiaa, mikrobiologiaa, solubiologiaa ja genetiikkaa. Näiden lisäksi pakollisiin kursseihin kuului myös paljon kemiaa, fysiikkaa sekä tietenkin englannin kieltä. Kurssit ovat olleet hyvin saman- kaltaisia kuin meillä nyt ja osassa on ollut jopa sama oppikirja. Itse en kokenut opiskelua vaikeaksi aiheiden puolesta, mutta työmäärä oli huomattavasti suurempi kuin Suomessa. Opiskelimme usein yömyöhään kirjastossa ja tulipahan muutaman kerran nukuttuakin koululla, jotta ehtisi aamulla suoraan tenttiin.

Urheilun ja opiskelun yhdistäminen oli erittäin helppoa, sillä yliopiston antoi paljon etuoikeuksia urheilijoille, esimerkiksi me saimme aina tehdä kurssivalinnat ennen muita ja saimme vapaapäiviä pakollisista opinnoista pelimatkojen ajaksi. Treenasimme aina aamulla ennen luentoja ja sitten vielä uudestaan iltapäivällä koulun jälkeen. Kotipelit pelasimme lauantaisin ja katsomoon kerääntyi koulumme oppilaita kannustamaan. Aluksi kaikki tuntui täysin elokuvalta, kun cheerleaderit astuivat kentälle luomaan tunnelmaa ja me kailotimme USA:n kansallislaulua rivissä katse kohti lippua. Viimeistään kolmantena vuotena olinkin jo niin amerikkalaistunut, että pelien jälkeen löysin itseni ensin hakemasta ruokaa autokaistalta ja sen jälkeen red solo cup kädessä college-bileistä.

Kaiken kaikkiaan USA:ssa vietetyt vuodet vierähtivät aivan liian nopeasti. Jäin kaipaamaan ystäviä, tuntemattomien ystävällisyyttä, NYC:n upeaa katukuvaa ja jopa ’small talkia’. Muistelen lämmöllä Karibian saarille tehtyjä ’spring break’ reissuja, alle 21-vuotiaana tehtyjä baari-iltoja väärennetyillä papereilla ja joka vuotista pelireissua Kanadan rajalle asti. Olin vasta 19-vuotias lapsi, kun muutin omilleni toiselle puolelle valtamerta ja koen kasvaneeni henkisesti aikuiseksi USA-vuosieni aikana. Toivottavasti pääsisin pian palaamaan sinne kotiin.