MAIKIN

Teksti Mike Valtonen

Kuva Aida Vellamo

Lempiajanvietettäni läpi vuosien on ollut lukea viikoittaista TuKY-blogia ja nauraa ääneen. Tuntuu, että jokaikiselle pöytäkuntaan valitulle tulee vuodesta toiseen täytenä yllätyksenä se, että TuKY-blogiin on nyt vain pakko kirjoittaa. Jokaisesta blogikirjoituksesta myös huokuu läpi pöytäkuntalaisten epätoivo ja vastenmielisyys blogia vastaan. Miksi blogia pitää siis edes kirjoittaa? Lukeeko joku tekstin joka kerta ja kokee valaistumisen kerran viikossa? Koska näitä blogikirjoituksia ei ilmiselvästi ole vielä tarpeeksi levikissä, tässä teille luettavaksi teksti, jonka olisin kirjoittanut, jos olisitte erehdyksissänne äänestäneet minut varapuheenjohtajaksi vuodelle 2022. Oliko se menetetty mahdollisuus vai väistimmekö kaikki yhteisen luodin? Sen saatte päättää itse.

Geneerisiä elämänohjeita kaikille

Hakiessani TuKYn hallitukseen, kukaan ei muistanut kertoa minulle, että minun pitäisi kirjoittaa myös tämä blogi! Olen kyllä näitä tekstejä lukenut joka viikko, mutta en koskaan hahmottanut, että koppi voisi napsahtaa minullekin. Siksi siis kirjoitankin tätä taksin takapenkin lattialla, kun minua kärrätään kolmansilta kylteripäiviltä ja kuudennesta edustustapahtumasta tällä viikolla, onhan tänään vasta keskiviikko. Pahoittelut siis, jos ajatukseni sakkaa; olen edelleen, nyt ja tulevaisuudessakin aina erittäin humalassa. Alkoholinkäyttöni on täysin holtitonta, mutta se ei ole huolestuttavaa, koska se tapahtuu järjestötoiminnan puitteissa. Olisin myös mieluummin missä tahansa muualla tai vaikka sahaamassa kättäni kuin kirjoittamassa tätä blogia juuri nyt.

Ahdistaako elämä? Ei hätää, niin minuakin, jatkuvasti. Elämäntaparemontti olisi kohdillaan, mutta minulla ei riitä juuri nyt sille kalenterissa tilaa. Ehkä ensi vuonna. Tai sitä seuraavana. Tai järjestöhommista eläköidyttyäni. Äh, unohdin, etten saa koskaan eläköityä näistä hommista. Valmistumisen jälkeen siis. Ei, kun silloinhan pitää grindaa työelämässä jo. No joskus sitten.

Mutta ei hätää, jos ahdistus kasvaa teidän kuntalaisten osaltanne liian suureksi! Tulkaa vain nykäisemään kauppa korkea koulun merca torilla hihasta, kun olemme kaikki kuntalaiset kollektiivisesti samaan aikaan pöhisemässä sinikultaisesti. Pöhinä kuntalaisen tiellä pitää. Pöhinä päivässä pitää kuntalaisen ahdistuksen loitolla. Käydään vaikka sinikultaisella kahvilla, niin voidaan puolin ja toisin itkeä sinikultaisia kuntalaiskohtalojamme toisillemme, jonka jälkeen voidaan molemmat jatkaa hyvillä mielin haitallisia elämäntapoja omilla kuntalaistahoillamme. Sinikultaisesti tietenkin. TSEmppiä kaikille kuntalaisille! Tämä ilmaisu ei onneksi vanhene koskaan ja tepsii aina kaikkiin sinikultaisiin kuntalaisongelmiin.

Tässä teille tajunnanräjäyttävä elämänohje, jonka itse hoksasin eilen: elämä tulee ja elämä menee. Tee nyt, älä eilen. Älä eilen, jos jonain päivänä. Kaduilla tuulee ja asfaltti kiiltää. Joskus ihmisen pitää harkita luovuttamista, jos luovuttaminen ei tule kyseeseen, ja jatkaminen ei ole mahdollista, mutta kuitenkin tehdä niin, miten itselle on parhainta, ottaen huomioon, että kaikki elämässä ei mene niin kuin itse ja muut haluaa, mutta ohjat ovat omissa käsissäsi, kunhan ei vain muiden, mutta mahdollisesti itsesi, jos vain tahdot ja aidosti haluat niin, kun taas muiden elämä on muiden käsissä, ei sinun, eikä myöskään niinkään heidän. Ja tärkeimpänä kaikesta: jos ei jaksa, niin koittakaa vaan jaksaa! (Kuntalaiskielellä siis: TSEmppiä!)

Muistakaa myös kaikki siellä paperin toisella puolen antaa anteeksi ja ottaa aikaa itsellenne. Minä en sitä taatusti tee, mutta muistakaa te! Kaikilla meistä on vain yksi elämä ja yksi terveys ja niin edelleen. Muistakaa sekin, että TUkY:n oma Terve Mieli -kampanja sai erityismaininnan hallitukselta tai jotain, jonka jälkeen sitä alettiin työstää koko yliopiston tasolla. Hyvä me. Terve Mieli pelastaa kaikki. Kukaan ei voi voida huonosti, kun mainitsen Terve Mieli -hankkeen tarpeeksi monta kertaa. Jos sanot Terve Mieli kolme kertaa peilin edessä pimeässä vessassa, sosiaalipoliittinen vastaavamme ilmestyy peiliisi ja alkaa silittää hiuksiasi ja hyssytellä, kunnes kitinä loppuu.

Noniin, seuraavat koiranristiäiset kutsuvat jo, TSEh, TSEh. Palataan taas asiaan, kun minut seuraavan kerran pakotetaan aseen uhalla kirjoittamaan blogiin!