KYliste 1/19

Page 5

PÄ Ä K I RJ O I T U S

Mukava epämukava Kuten yleensäkin tähän aikaan vuodesta, KYlisteessä puhaltaa uudet tuulet. Me KYlisteen uudet päätoimittajat Hanna-Sofia Luoto ja Julia Fesiuk olemme ottaneet hypyn tuntemattomaan, muualle. Se on aina jossain määrin jännittävää, ja myönnettäköön, viestintätiimin pesti taisi olla meille molemmille pieni harppaus epämukavuusalueellemme. Mutta eihän mitään hienoa voi syntyä jos pysyy aina siellä ihanassa mukavuusalueen lämmössä. Ensimmäisen KYlisteemme teemana on muualla. Muualla voit olla niin vaihto-opiskelijana, uppoutuneena puhelimen maailmaan tai vaikkapa siellä uudella ja jännittävällä epämukavuusalueella. Hankalin vaihe epämukavuusalueella on sinne menemisen suunnittelu ja ensimmäinen askel. Kumpikaan meistä ei tiennyt tarkalleen mitä viestintätiimin pesti tulee sisältämään, paljonko se vie aikaa, kenen kanssa tulisimme tekemään seuraavat viisi numeroa tai edes kuinka lehteä taitetaan. Onneksi päätimme viime hetkillä kirjoittaa hakemuksemme viestintätiimiin. Aikaa KYlisteen hienosäätöön saa kulumaan loputtomasti. Rakastamme molemmat viiniä ja surkeita vitsejä (joista esimakua alkupaloissa!), joten yhteistyömme on juuri sitä mitä tämä lehti tarvitsee (toivottavasti). Olemme hengailleet epämukavuusalueella nyt pari kuukautta ja aika hauskaahan täällä kieltämättä on. Tule sinäkin tänne. Uskalla lähteä muualle. Siksi haastammekin sinut ensi kerralla uuden jännittävän tilaisuuden tullessa miettimään uudelleen. Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua, jos poistut edes hetkeksi tutusta ja turvallisesta? Ehkä tutustut uusiin ihmisiin tai opit sosiaalisesti fiksummaksi. Ehkä opit taittamaan lehteä tai saat hyvät naurut. Toivotamme teille unohtumattomia lukuhetkiä KYlisteen parissa!

Julia Fesiuk Hanna-Sofia Luoto


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.