KYliste 2013/4

Page 36

Kristallipalloja ja tarot-kortteja opiskelussa? TEKSTI JARKKO LOUHELAINEN KUVA STOCK EXCHANGE

nykyään voit opiskella myös tulevaisuuden tutkimista Turun kauppakorkeakoulussa! Anteeksi mitä? opinko ennustamaan? mitä hölynpölyä tämä nyt on? Aivan otsikon mukaista toimintaa ei kuitenkaan kauppakorkeakoulun opetuksessa tulla näkemään, mutta kuitenkin jotain uutta on tiedossa

mikä ihmeen TuTu?

K

auppakorkeakoulun rakenteessa on tapahtunut

KYliste. 4/13

Keskus on Pohjoismaiden suurin

muutoksia kesän aikana,

tulevaisuudentutkimukseen ja

sillä elokuun alusta 2013

ennakointiin erikoistunut akateemi-

Tulevaisuuden tutkimuskeskus

nen tutkimus- ja opetuslaitos, jossa

(TUTU) liitettiin yli kolmen vuoden

työskentelee yli 50 asiantuntijaa

erillislaitosajan jälkeen takaisin

kolmessa eri toimipisteessä Turussa,

osaksi Turun kauppakorkeakoulua.

Helsingissä ja Tampereella, päätoimi-

Se toimii jatkossa yhtenä ainelaitok-

pisteen sijaitessa Turussa.

siin rinnastettavana yksikkönä kaup-

36

nevalikoimaan.

Tulevaisuuden tutkimuskeskus on

pakorkeakoulussa, antaa opetusta,

monitieteinen akateeminen tutki-

myöntää tutkintoja ja tekee tutki-

mus-, koulutus- ja kehittämisyksikkö,

musta tulevaisuudentutkimuksen

jonka johtoajatuksena on vastuul-

alalla. Kauppakorkeakoulun johto-

linen ja kestävä tulevaisuus. TUTU

kunta päätti myös kokouksessaan

tuottaa näkemyksellistä tulevaisuus-

tehdä tulevaisuudentutkimuksesta

tietoa, jonka tavoitteena on antaa

13. pääaineen korkeakoulun oppiai-

välineitä vastuulliseen päätöksen-


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.