Page 1

opinto-ohjelma 2019-2020

Kurikan kansalaisopiston

opinto-ohjelma 2021-2022

Ota talteen!

1


2

Kurikan Kansalaisopiston

Arvoisa lukija, Kädessäsi on Kurikan kansalaisopiston opinto-ohjelma lukuvuodelle 2021-2022. Huomaat, että tarjolla on jälleen paljon ja moneen lähtöön niin koko lukuvuoden mittaisia kuin lyhytkurssejakin. Toimintaa on kaupungin joka kolkalla. On meistä itsestämme kiinni, miten opinto-ohjelma tulee toteutumaan - toivotan intoa ja tarmoa ilmoittautua mukaan, kun sen hetki koittaa. Opinto-ohjelmassa on positiivinen ote tulevaan. Toivomme koronapandemian rajoitusten hellittävän ja tarjoavan meille kuntalaisille mahdollisuuden osallistua. Olemmehan jo pitkään kaivanneet kokoontumisia, teatteria, konsertteja ja näyttelyitä yhdessä ja paikan päällä.

rekrytointi opistotyöhön alkaa olla haastavaa valtakunnallisesti. Toivotamme jokaisen tehtäväänsä sitoutuneen tervetulleeksi!

Sisällysluettelo

Opinto-ohjelma on tällä hetkellä oikoluettu ja lähdössä taittoon. Juhannukseen on pari viikkoa. Luonnon vehreys hurmaa ja tuoksut huumaavat. Tähän hetkeen olisin valmis pysähtymään pidemmäksikin aikaa. Ennen kuin huomaammekaan on alkukesän vehreys muuttunut kypsään kesään. Nyt kukkiva puolukka on saanut punaposkiset marjansa ja opistovuoden alku on kynnyksellä.

Kansalaisopiston toiminnasta

2

Kulttuuri, teatteri, kirjallisuus

6

Tarmokasta lukuvuotta ihan jokaiselle !

Tieto- ja viestintätekniikka

Anna-Maija Koskela

Erityisen iloisia olemme saadessamme jatkaa yhteistyötä tuttujen opettajien kanssa, ja joukkoomme on tulossa myös uusia opettajia ja ohjaajia. Opetushenkilöiden

puheenjohtaja Kurikan kansalaisopiston ja Kurikkalan Setlementin hallitus

Retket, iltamat 6 Yhteiskuntatieto 7 Pätevöittävä koulutus 7 7

Liikunta 8 Tanssi 12 Lasten ja nuorten kurssit

12

Taiteen perusopetus 14 Musiikki 16 Lukuvuoden 2021- 2022 aikataulu Pääsääntöisesti syyslukukausi alkaa viikolla 38 ja ryhmät kokoontuvat 9 kertaa.

Pääsääntöisesti kevätlukukausi alkaa viikolla 2 ja ryhmät kokoontuvat 12 kertaa.

Syysloma on viikolla 42 ja talviloma viikolla 9. Ei opetusta, ellei opettaja ole siitä erikseen sopinut

Esiintyvien ryhmien näytöksiä on marras-joulukuussa ja huhti-toukokuussa.

Kädentaitojen ryhmien kevätnäyttely on toukokuussa 14.-15.5.2022.

Seuraa ilmoittelua opiston kotisivulla, Facebookissa, Instagramissa ja opistopalstalla paikallislehdissä.

Käden taidot 20 Kuvataide 30 Terveydenhoito 33 Viriketoiminta 33 Puutarha ja viljely 34 Kotitalous 35

@Kurikanopisto @Kurikanopisto1

Kielet 36 Kurikan kansalaisopiston kurssit 2021-2022 alueittain

38

www.kurikanopisto.fi

Luennot 40

Kurikan kansalaisopisto

Yhteystiedot 40

@ toimisto@kurikanopisto.fi

Kurikantie 16, 61300 Kurikka 040 585 9305 (ei tekstiviestejä)


3

opinto-ohjelma 2021-2022

Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen alkaa tiistaina 24.8. klo 16.30 – 18.00 niille kursseille, joissa on ilmoitettu avautumispäivä opinto-ohjelmassa. Tämän jälkeen ilmoittautuminen jatkuu toimiston aukioloaikoina tai netissä. Muille kursseille voi ilmoittautua 2.8. alkaen. Ilmoittaudu verkossa tai soittaen numeroon 040 585 9305. Puhelu yhdistyy vapaalle asiakaspalvelijalle. Ilmoittaudu kursseille netissä, soittaen tai toimistolla käyden. Kurssin alkamisesta ei ilmoiteta erikseen. Ilmoittautuessasi hyväksyt ilmoittautumis- ja perumisehdot. Ilmoittaudu ajoissa, niin varmistat ryhmäsi alkamisen. Ilmoittaja (alle 18-vuotiailla huoltaja) vastaa ilmoittautumisesta, kurssi- ja materiaalimaksuista sekä perumisehtojen noudattamisesta. Ilmoittaudu myös varasijalle. Jos opiskelijoita on paljon, on mahdollista järjestää myöhemmin uusi kurssi ja tarjota sitä varasijalla oleville opiskelijoille. Ilmoittautuminen jatkuu koko lukuvuoden ajan, joten kysy vapaita paikkoja.

Ilmoittautumiseen tarvittavat tiedot

Kurssin numero/nimi Osallistujan nimi ja henkilötunnus Ajantasaiset yhteystiedot (osoite, puh.nro ja sähköpostiosoite) Alle 18-vuotiaan ilmoittautumiseen tarvitaan huoltajan matkapuhelin, henkilötunnus ja muut em. tiedot Koulutustausta ja työllisyystilanne (tilastointia varten)

Ilmoittautuminen netissä:

https://www.opistopalvelut.fi/kurikka/ Tutustu sähköisen ohjelman sivuilla ohjeisiin jo etukäteen. Voit harjoitella Netti-ilmoittautumisen harjoittelukurssilla; numero 0000. Täytä kaikki tarvittavat kohdat ilmoittautumislomakkeeseen. - Markkinointilupa: opisto voi vinkata uusista kursseista - Kuvauslupa: opistolla on lupa käyttää kuvaa sinusta ja työstäsi. Muista lukea ja hyväksyä ehdot. Huomioi, että osa kursseista avautuu 24.8. Tarkista, että tiedot tulevat oikein, näin voimme ilmoittaa muutoksista (tila- ja aikataulumuutos tms.). Ilmoittautumisesta tulee sähköpostiin vahvistus, jossa tieto, kuinka kurssin saa peruttua ennen viimeistä ilmoittautumispäivää. Kurssipaikan saaminen ei edellytä sen maksamista ilmoittautumisen yhteydessä. Jos sinulla on ei ole suomalaista henkilötunnusta, ilmoittaudu suoraan opiston toimistoon.

Peruminen, keskeyttäminen ja opiskeluoikeuden epääminen Kurssin voi perua maksutta viimeiseen ilmoittautumispäivään saakka. Tämän jälkeen opiskelija maksaa kurssimaksun kokonaan, myös silloin kun hän jättää tulematta kurssille tai keskeyttää sen. Koko lukuvuoden kursseilla voi peruuttaa tai vaihtaa kurssin vielä kurssin ensimmäisen kokoontumiskerran jälkeen ottamalla yhteyttä opiston asiakaspalveluun.

Sähköpostitse peruminen:

toimisto@kurikanopisto.fi Tehtävä viimeistään viimeisenä ilmoittautumispäivänä. Viestissä on mainittava opiskelijan nimi, puhelinnumero sekä peruttava kurssi. Perumisen ajankohdaksi katsotaan aika, jolloin viesti on saapunut opiston sähköpostiin.

Verkossa peruminen:

opistopalvelut.fi/kurikka > Omat tiedot -välilehdellä Tehtävä viimeistään viimeisenä ilmoittautumispäivänä. Voi perua ainoastaan verkossa tehdyn ilmoittautumisen. Perumiseen tarvitaan ilmoittautumistunnus ja kurssin numero tai puhelinnumero tai sähköpostiosoite.

Terveydellisistä syistä kurssipaikan peruminen: Edellyttää lääkärintodistuksen toimittamista. Koko lukukauden kurssista veloitetaan perumiseen mennessä pidetyt kerrat ja toimistomaksu 5 e. Jos kurssin tuntimäärästä 50 % on pidetty, kurssimaksu veloitetaan kokonaan. Maksuton peruminen on mahdollista, mikäli kurssipaikka tai ajankohta muuttuu oleellisesti. Mahdollinen opettajan vaihdos tai opiskelijan taitotasoon soveltumaton kurssi ei oikeuta maksuttomaan perumiseen. Kurssi peruuntuu, mikäli opiskelijoiden minimimäärä ei täyty viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä. Kurssin peruuntumisesta tiedotetaan ilmoittautuneille tekstiviestillä. Maksetut kurssimaksut palautetaan. Opisto ei vastaa opistosta riippumattomista syistä johtuvista peruuntumisista. Opetuskerran muutoksesta/peruuntumisesta ilmoitetaan opiskelijoille. Maksun laiminlyöminen aiheuttaa opiskeluoikeuden menetyksen ja on ulosottokelpoinen (Laki vapaasta sivistystyöstä 1998/632; 24§). Mikäli opisto joutuu keskeyttämään alkaneen lähiopetuksen jonkun ylivoimaisen esteen* vuoksi, kurssi jatkuu etäopetuksena. Jos etäopetus ei ole mahdollista, kurssi siirretään toiseen ajankohtaan tai keskeytetään kokonaan. Jos kurssi keskeytetään, opisto ei palauta kurssimaksua, vaan opiskelijalle myönnetään lahjakortti opistolle. *)Force majeure -lauseke luettavissa www.kurikanopisto.fi, kohdasta Opiskelu opistossa/ Yleiset tiedot opiskelusta.


4

Kurikan Kansalaisopiston

Kurssimaksu • Määräytyy pääasiassa kurssin laajuuden mukaan. • Saat jokaisesta kurssista laskun sähköpostiisi, sähköpostiosoitteen puuttuessa lasku lähetetään postitse. • Voit maksaa verkossa ilmoittautumisen yhteydessä. HUOM! Ohita verkkomaksu, jos käytät jonkin alennuksen.  • Kurssimaksu palautetaan vain, jos opintoryhmä ei toteudu.   • Koko lukuvuoden kurssin keväällä aloittava maksaa kevään osuuden kurssimaksusta sekä 5 euron toimistomaksun. • Jos kurssi joudutaan perumaan opistosta riippumattomasta syystä, ja kurssista on toteutunut vähemmän kuin 2/3, voidaan osa kurssimaksusta palauttaa lahjakorttina.

Sisarusalennus • Alennukseen (50 % toisesta sisaruksesta alkaen) on oikeus, jos samalle kurssille osallistuu samasta perheestä useampi kuin yksi lapsi. • Koskee alle 15-vuotiaita lapsia, kun kurssimaksu on yli 23 euroa. • HUOM! Alennusta ei myönnetä jälkikäteen. Ilmoittautumisen jälkeen ohita verkkomaksu ja ota yhteys opiston toimistoon soittaen p. 040 5859 305. 

Ystävänkorttitoiminta ja Vammaiskorttikohde • Kurikan kansalaisopisto on mukana Ystävänkortti- ja Vammaiskortti-toiminnassa. • Vammaisen henkilön tukihenkilö/avustaja pääsee mukaan kurssille maksutta.

Muut tiedot   • Alle 20-vuotiaat opiskelijat on tapaturmavakuutettu kurssien aikana sekä niihin liittyvillä matkoilla kodin ja kurssipaikan välillä. Muut opiskelijat vastaavat itse vakuutusturvastaan. • Opiskelijat hankkivat pääsääntöisesti itse opintomateriaalin ja -välineet. • Opintotodistuksen voi pyytää toimistosta. Opiskeluvuotena todistusmaksu on toimistosta noudettaessa 7 euroa ja aiemmilta vuosilta sekä englanninkielisenä 15 euroa (kotiin postitettuna 10/18 euroa). • Opintoryhmän minimikoko on koko lukuvuoden kursseilla keskustoissa 8, kylissä 6 ja lyhytkursseilla 7. 

Kurssin laskutus • Laskussa on huomioitu kurssin alkamispäivään mennessä opistolle ilmoitetut alennukset. • Opisto ottaa vastaan sähköisenä ePassin ja Smartumin liikunta- ja kulttuurietuja. • Kansalaisopiston toimisto ottaa vastaan pankkikorttimaksuja, ei kuitenkaan käteistä. • Lasku maksetaan aina laskussa olevalla viitenumerolla.

Muista perua ilmoittautumisesi AJOISSA jos et pääsekään kurssille.

Opintoseteli Opetushallituksen myöntämä avustus kurssimaksujen alentamiseen. Ilmoittautuminen alkaa 2.8.2021.

Ilmoittaudu oman alueesi ryhmään. Arvonta 27.9. Ilm. 24.9.2021 mennessä. Edun saajille ilmoitetaan tekstiviestillä ja maksu vähennetään automaattisesti laskutuksen yhteydessä.

Opintosetelit on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille, maahanmuuttajille, oppimisvaikeuksia kokeville ja alhaisen pohjakoulutuksen omaaville.

Opintosetelin saaneitten oikeus opintosetelialennukseen varmistetaan lukuvuoden aikana.

Ilmoittaudu jonoon. Jonosta arvotaan setelien saajat. Opintoseteli on henkilökohtainen, eikä sitä voi siirtää muille.

rikka 9991 Opintoseteli, Ku eleiset into Op . 21 .20 2.8.–24.9 urikkatä jaossa 145 kpl kantak laisille.

Pääosa avustuksesta jaetaan 15 euron arvoisina opintoseteleinä, jotka seteliin oikeutetut henkilöt voivat käyttää kurssimaksun alentamiseen. Työttömien työnhakijoitten opintosetelin arvo 20 euroa.

9992 Opintosete li, Jurva 2.8.–24.9.2021. Opintoseteleitä jaossa 66 kpl jurvalaisille.

9993 Opintoseteli, Jalasjärvi 2.8.–24.9.2021. Opintoseteleitä jaossa 100 kpl jalasjärveläisille.

työttömät 9991T Opintoseteli, seteleitä into Op . 2.8.–24.9.2021 aa kärikk Ku o kok kpl 40 jaossa le. mil ttö työ n sittävän aluee

Kurikkalan Setlementti ry Perustettu 1964. Suomen Setlementtiliitto ry:n jäsen. Toiminta on puolueisiin ja uskontoihin sitoutumatonta, kansainvälistä toimintaa, jonka tavoitteena on edistää inhimillistä kasvua, yksilön elämänhallintaa, ihmisten välistä vuorovaikutusta ja mahdollistaa elinikäinen oppiminen. Setlementin ylläpitämä Kurikan kansalaisopisto on perustettu 1965. Setlementin hallitus ja Kurikan kansalaisopiston johtokunta: pj. Anna-Maija Koskela, vpj. Maire Lammi, Kaisa Ala-Korpela, Satu Kallio, Riitta Ketola, Veikko Kotimäki, Mirja Lehtimäki, Voitto Parkkonen, Terhi Rintala ja Heikki Rantamäki. Tue Kurikkalan Setlementti ry:n toimintaa ja vaikuta siihen liittymällä jäseneksi.

0099S Kurikkalan Setlementti ry:n jäseneksi liittyminen 2021 Tue Kurikkalan Setlementti Ry:n toimintaa ja liity jäseneksi. Ilmoittaudu netissä tai soita opistolle. Jäsenmaksu on 10 e. Yhdistyksen uusille, vuonna 2021 liittyneille jäsenille tarjotaan jäsenetuutena 20 e:n alennus yhden kurssin maksusta liittymisvuoden aikana. Alennuksen voi hyödyntää, kun jäsenmaksu on maksettu. Ilmoita opiston toimistoon ilmoittautumisen jälkeen mille kurssille käytät alennuksen. Alennus on henkilökohtainen.


5

opinto-ohjelma 2021-2022

Verkkokurssit 13010 Ilmaisun ja improvisaatio n verkkokurssi nu or 21.9.–30.11.2021 ille , Ti 18.00–19.30, Eeva Saha, Verk 20 t. kokurssi. 23 e. Miltä kuulostaisi yh harjoitus tai koko teisen tarinan rakentaminen, mon naisen improvisa ologiatiokohtauksen minen verkossa? rakentaKurssilla kokeilla an improvisaatiosuharjoituksia ja ja ilmaito Mukaan ovat terv imitaan vuorovaikutuksessa Zo omissa. etulleita yläkoulu ikäiset ja sitä va teatteri-ilmaisusta nhemmat ta Ilmoittautuminen i improvisaatiosta kiinnostuneet nuoret. päättyy 14.9.202 1.

32010 Listen to English! -verkkokurssi 30.9.–11.11.2021, 12 t. Anneli Niemistö, Verkkokurssi. 18 e. Kurssilla harjoitellaan englannin puhutun kielen ymmärtämistä. Kuunneltavana mm. uutisia. Puhutun kielen ymmärtämistä tukee teksti. Harjoitukset testaavat osaamista. Kurssi soveltuu edistyneemmille opiskelijoille. Kurssi tarjolla Peda.net -oppimisalustalla, jossa voi edetä omaan tahtiinsa. Uutta materiaalia viikoittain. Ilmoittautuminen päättyy 23.9.2021.

33010 Saksan alkeet verkossa 23.9.2021–24.3.2022, 40 t. Anneli Niemistö, Verkkokurssi. 43 e. Käsitellään arkielämän puhetilanteita, matkailusa nastoa sekä peruskielioppia. Viikoittain uusi materiaali, jota voi käydä läpi silloin kun itselle sopii. Verkkomateriaali koost uu nauhoitetuista videoista, äänitteistä, kuullunymmärtäm is-, kirjoitus- ja puheharjoituksista. Kurssialustana Peda.net. Oppikirjana Freut mich 1, kappaleet 0-6. Kurssi sopii sekä vasta-alkajille että kertaajille. Ilmoittautuminen päättyy 16.9. 2021.

okurssi 38070 Tukiviittomat-verkk 30–19.00, 24 t. 17. To , 022 4.2 –7. 021 30.9.2 kurssi. 28 e. kko Ver en, kin Eeva-Maria Kos viittomia, opitaan n Kurssilla opitaan arkielämä ttämään niitä puheen käy ja ia om viitt itse tuottamaan en kanssa työskenlast sti rinnalla. Kurssi sopii erityise a ei tarvita. Viittomia opiteleville. Aiempaa kokemust emällä etäyhteydellä. Kotaan yhdessä harjoituksia tek , 28.10., 11.11. ja 25.11. 10. 14. 9., 30. koontumiskerrat 2., 10.3. ja 7.4. Ilmoittautusekä 13.1., 27.1., 10.2., 24. minen päättyy 23.9.2021.

38080 Tukiviittom ia verkossa viikonloppuisin 2.10.2021–20.3.2 022, La 12.00–13 .30, Su 12.00–13 Eeva-Maria Kosk .30, 24 t. inen, Verkkokurs si. 28 e. Tarvitsetko tukiviitt omia työssä tai ar jessa? Tällä kurs taan arkielämän silla opiviitto tamana viikonlopp mia, opit itse tuottamaan viittomia una. Kurssi sopii muuerityisesti lasten työskenteleville. Ai kanssa empaa kokemus ta taan yhdessä ha rjoituksia tekemäll ei tarvita. Viittomia opiä etäyhteydellä. tumiskerrat 2.-3.1 Ko 0., 30.-31.10. ja 27.-28.11. Ilmoitta koonnen päättyy 26.9 utumi.2021.

okurssi 74010 Kuntojumppa-verkk 19.15, 22 t. 30– 18. Ti , 022 4.2 21.9.2021–5. kurssi. 28 e. kko Ver nen tilan Virve Luomaranta-Bakti, s ja kuntoa kohottamaan! Pie ylö t kee syk la ksil ellu a seisass Helpoilla ask asi pää eitä n lisäksi lihaskuntoliikk htoehdot vai jumppa, jossa askelluksie Eri itä. ine väl Ei sa. dis siikin tah ten sekä loppuvenyttely mu isen. Kurssi ton ja -kuntoisten osallistum iste ikä ken kai t ava llist hdo ma uneille. Ilmoitaut oitt ilm et hje iso um , kirjaut teutetaan Facebook-livessä 021. tautuminen päättyy 14.9.2

75010 Pilateksen al 23.9.2021–7.4.20 keet, verkkokurssi 22, To 18.30–19 .3 Tomi Laitamäki. Verkkokurssi. 33 0, 28 t. e. Kurssilla perehd ytään pilateksen peru seen, keskittymise en ja lihasten m sharjoitteisiin: hengitykuokkaukseen. Ha käydään läpi pehm rjo ein ja rauhallisin liikkein, niitä on m itukset lähestyä myös ta ahdollista nssijan työn näkö kulmasta. Mukaa matto ja mukavat n jumppaliik jeet ilmoittautuneil kumiseen sopivat vaatteet. Kirja utumisohle. Ilmoittautum inen päättyy 16 .9.2021.

75020 Balance Body -verkkokurssi 23.9.2021–7.4.2022, To 19.45–20.45, 28 t. Tomi Laitamäki. Verkkokurssi. 33 e. Balance Body yhdistää eri kehonhuoltomenetelmiä, esim. jooga, pilates, syvävenyttely, itsehieronta, lihaskunto ja rentoutuminen. Keskitytään kehon ja mielen tasapainoon. Tarjolla kehon huoltotauko kiireisenkin arjen keskellä. Mukaan mukavat ja lämpimät liikkumiseen soveltuvat vaatteet ja jumppamatto. Kirjautumisohjeet ilmoittautuneille. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

82010 Rentoutu malla voimavar oja arkeen -verkkokurssi 23.9.–4.11.2021, 6 t. Raija Haapoja, Ve rk Opettele rentoutu kokurssi. 13 e. maan eri harjoitu sten avulla ja sa sää voimavaroja at liarkeesi. Opit rent outumisen ja tie läsnäolon hyödyt toisen ja vaikutukset se kä pääset testaam niitä itse. Verkko kurs aan Ilmoittautuminen si on ajasta ja paikasta riippum aton. päättyy 16.9.202 1.

85010 SunPolku – energiaa arkeen -verkkokurssi 27.1.–24.3.2022, 8 t. Raija Haapoja, Verkkokurssi. 13 e. Kahdeksan viikon verkkokurssi, jossa käydään läpi teemoja S = stressinhallinta, U = uni, N = nautinto, P = palautuminen, O = onnellisuus. L = läsnäolo, K = keskittyminen ja U = uuden luominen. Tästä kurssin nimessä mainittu SunPolku. Verkkokurssilla videoalustukset viikon teemaan, energiaa lisääviä rentoutuksia sekä tehtäviä. Ilmoittautuminen päättyy 20.1.2022.


6

Kurikan Kansalaisopiston

Kulttuuri, teatteri ja kirjallisuus 12012 Lukupiiri, Jurva 29.9.2021–13.4.2022, Ke 18.00–19.00, 10 t. Kristiina Väliniemi, Jurvan kirjasto, Koulutie 3. 13 e. Luetaan laaja-alaisesti kotimaista ja ulkomaista kirjallisuutta. Aloitetaan Elena Ferranten teoksella Amalian rakkaus, sovitaan muu lukulista yhdessä. Vaihdetaan ajatuksia teoksista ja elämästä kerran kuukaudessa. Kokoontumiskerrat: 29.9., 27.10 ja 24.11. sekä 19.1., 16.2., 16.3. ja 13.4. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Jurvan kirjaston kanssa. Ilmoittautuminen päättyy 22.9.2021. 12021 Kirjallisuuden ystävät 22.9.2021–4.5.2022, Ke 18.00–19.00, 16 t. Kristiina Väliniemi, Kurikan yhteiskoulu A lk 116, Keskuspuistikko 23. 23 e. Luetaan uutta ja vanhempaa kotimaista kirjallisuutta ja perehdytään vuoden mittaan kirjallisuuden ilmiöihin laajemminkin. Ohjelmassa kirjailijavierailu, retkiä kirjallisuusmessuille (Vaasa LittFest), kirjojen tapahtumapaikoille tai kirjallisuusinstituution toimijoiden luokse. Kurssimaksu ei kata retkikustannuksia. Kokoontumiskerrat: 22.9., 13.10., 10.11. ja 8.12. sekä 26.1., 9.2., 9.3., 6.4. ja 4.5. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 13010 Ilmaisun ja improvisaation verkkokurssi nuorille 21.9.–30.11.2021, Ti 18.00–19.30, 20 t. Eeva Saha, Verkkokurssi. 23 e. Miltä kuulostaisi yhteisen tarinan rakentaminen, monologiharjoitus tai kokonaisen improvisaatiokohtauksen rakentaminen verkossa? Kurssilla kokeillaan improvisaatio- ja ilmaisuharjoituksia ja toimitaan vuorovaikutuksessa Zoomissa. Mukaan ovat tervetulleita yläkouluikäiset ja sitä vanhemmat teatteri-ilmaisusta tai improvisaatiosta kiinnostuneet nuoret. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 13011 Elämäkertakirjoittaminen 20.9.2021–4.4.2022, Ma 13.30–15.00, 24 t. Kristiina Väliniemi, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 28 e. Haluatko kirjoittaa henkilöistä tarinoita? Onko suvussasi esim. yrityksen perustaja, jonka tarina on vielä kirjoittamatta? Tule kirjoittamaan esim. omasta, sukulaisen tai keksityn henkilön elämästä. Kurssilla tehdään lyhyitä kirjoitusharjoituksia, jotka helpottavat oman tekstin kirjoittamisessa. Vertaispalaute auttaa tekstin hiomisessa. Kokoontumiskerrat: 20.9., 4.10., 25.10., 8.11. ja 22.11. sekä 10.1., 24.1., 7.2., 21.2., 7.3., 21.3. ja 4.4. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

Iltamat Retket 0999S Kevätretki Karvialle ja Pirkanmaalle 12.5.2022, To 7.00–17.00. 60 e. Kurikan kansalaisopiston kevätretki suuntautuu Karvialle ja Pirkanmaalle. Alustavan suunnitelman mukaan vieraillaan mm. Annen Taidekahvilassa ja Ikaalisissa Kauppakeskus Kompissa (Nanso Shop ja Reima Outlet). Ikaalisissa opastettu kierros Wanhassa Kauppalassa. Lounas Luomajärven Hevoskievarissa. Alustava hinta on 60 e. Lopullinen hinta määräytyy lähtijämäärän mukaan. Hintaan sisältyy: bussimatkat, ruokailut ja opastus. Retkeen ei voi käyttää alennuksia. Lähtö: Jurvan matkahuolto klo 7.30, Kurikan tori klo 8.00 ja Jalasjärven ABC klo 8.30. Ilmoittautuminen päättyy 5.5.2022.

13031 Teatterin ystävät - iloa teatterista 23.9.2021–30.4.2022, To 18.00–19.30, 22 t. Kristiina Väliniemi, Kurikan yhteiskoulu A lk 118, Keskuspuistikko 23. 23 e. Käydään yhdessä teatterissa noin kerran kuukaudessa. Keskustellaan tarinoista, esityksistä ja elämästä teatterivierailujen yhteydessä. Kokoontuminen to 23.9., sovitaan silloin teatterivierailuista. Syksyn ensimmäinen näytelmä Humiseva harju Seinäjoen kaupunginteatterissa 15.10.2021. Teatteriliput ja kyytimaksut maksetaan erikseen, sovitaan kyydeistä kurssin alkaessa. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 13013 Keskikylän teatteri 20.9.2021–4.4.2022, Ma 18.00–20.30, 63 t. Ohjaaja selviää myöhemmin, Keskikylän Harjula, Hulkontie 10. 68 e. Jalasjärven Keskikylän NS:n näytelmäryhmä. Iloista teatteria paikallisen kirjailijan tekstistä aina vuodesta 1930 lähtien lähes yhtäjaksoisesti. Harjoitusaikataulu sovitaan ohjaajan kanssa ja ilmoitetaan myöhemmin syksyllä. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 13041 Draama opetusmenetelmänä 9.10.2021, La 10.00–16.30, 8 t. Eeva Saha, Kurikkalan lk 2, Kurikantie 16. 13 e. Inspiraatiokurssi opettajille ja ohjaajille varhaiskasvatuksesta 2. asteelle. Tutustutaan keinoihin käyttää draamakasvatuksen toiminnallisia ja teatterilähtöisiä työtapoja oppiaineiden tai taitojen opetusmenetelmänä. Saat kurssilta mukaan paketin yleisistä draamakasvatuksen työtavoista, joilla on helppoa toiminnallistaa ja tarinallistaa opetusta. Ilmoittautuminen päättyy 3.10.2021.

0999IS Kurikkalan syysiltamat 9.10.2021. La 17.30–20.00, 3 t, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. Iltamien ohjelmassa diabeteksen asiantuntijalääkäri Anastassia Povalisinan puheenvuoro, Peliitat-kuoro, yhteislaulua ja Diabetes-yhdistyksen esittäytyminen. Maistiaisia senioritanssista tarjoilee Tarja Nieminen. Ohjelmaan kuuluu väliaika tarjoiluineen, vapaaehtoinen kahviraha. Lopuksi pelataan bingoa. Tervetuloa! Iltamat toteutetaan yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan Diabetes Ry:n kanssa. 0999IK Kurikkalan kevätiltamat 26.3.2022, La 17.30–20.00, 3 t, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. Iltamien ohjelmassa asiantuntijan puheenvuoro ja opiston ryhmien ohjelmaa sekä Sydänyhdistyksen esittäytyminen. Ohjelma tarkentuu myöhemmin. Ohjelmaan kuuluu väliaika tarjoiluineen, vapaaehtoinen kahviraha. Lopuksi pelataan bingoa. Tervetuloa! Iltamat toteutetaan yhteistyössä Sydänyhdistyksen kanssa.

Yhdistykset! Jos myös te haluatte järjestää yhteistyössä iltamia, ottakaa yhteyttä Kansalaisopistoon.

0999T Retki Suomen kädentaidot -messuille Tampereelle 12.11.2021. Pe 7.00–17.00. 45 e. Hintaan sisältyy bussimatkat, aamiainen ja messulippu. Lähtö Jurvasta klo 7.00 (ent. MH), Kurikasta klo 7.30 (tori) ja Jalasjärveltä klo 8.00 (ABC). Lähtö klo 17.00 Pirkkahallilta. Tulomatkalla ostoksia Lielahdessa ja iltakahvit. Mukaan mahtuu 50 ensimmäistä. Retkeen ei voi käyttää alennuksia. Ilmoittautuminen päättyy 7.11.2021. 15013 Syksyinen lepakkoretki 2.9.2021, To 20.00–22.15, 3 t. Jouni RintaKeturi, Pelimannitupa, Vanhankirkontie 2. 8 e. Perehdytään ensin sisätiloissa alueen lepakkolajeihin ja käydään läpi perustietoa lepakoista. Sen jälkeen lepakkoja käydään havainnoimassa Jalasjärven kirkonkylän alueelta, apuna detektori. Säänmukainen varustus. Ilmoittautuminen päättyy 26.8.2021. 77181 Luontoretki Raippaluotoon 7.5.2022, La 7.00–14.30, 10 t. Jouni RintaKeturi, Kurssimaksu 24 e. Kevään luontoretki suuntautuu Raippaluodon kärkeen Björköbyn Svedjehamniin. Tutustutaan Merenkurkun maailmanperintökohteeseen. Nähdään käytännössä jääkauden jälkiä, käydään lintutornilla ja halukkaat voivat kiertää luontopolun (n. 2 km). Ulkoiluvaatteet ja omat eväät mukaan. Lähtö linja-autolla 07.00 Jalasjärven ABC:ltä, klo 07.30 Kurikan torilta ja 08.00 Jurvan Vanhalta matkahuollolta. Lähtö paluumatkalle n. klo 12.30. Retkelle pakollinen ilmoittautuminen. Ilmoittautuminen päättyy 1.5.2022.


7

opinto-ohjelma 2021-2022

Yhteiskuntatieto Tieto- ja viestintätekniikka Kurikka 11021 Sukututkimus 29.9.2021–13.4.2022, Ke 17.00–18.30, 42 t. Kristiina Kanerva, Kurikan kirjasto, Seurapuistikko 2. 48 e. Tehdään tutkimuksia sukupuita kasvattaen. Käytetään netissä olevia digitaalisia arkistoja ja yli 100 vuotta vanhoja kirkonkirja-aineistoja. Mahdollista aloittaa sukututkimus alkeista ja jatkaa myös Torppaprojektia. Ilmoittautuminen päättyy 22.9.2021.

Älypuhelinilta esittely Onko älypuhelimen käyttö hankalaa? Tule opettelemaan älypuhelimen käytön perusteita matalan kynnyksen iltaan, jossa mitään ei tarvitse osata etukäteen. Käydään läpi erilaisten laitteiden perustoimintoja sovellusten asentamisesta helppokäyttötoimintoihin. Illassa voi esittää kysymyksiä oman laitteen käyttöön liittyen.

11013 Sukututkimus, Jalasjärvi 6.10.2021–16.3.2022, Ke 19.00–21.00, 41 t. Kristiina Kanerva, Jalasjärven lukion lk 1, Kauppilantie 1. 48 e. Tutkimuksia sukupuita täydentäen ja lihaa luiden ympärille kooten. Käytetään netissä olevia digitaalisia aineistoja. Ilmoittautuminen päättyy 29.9.2021.

43012 Älypuhelinilta, Jurva 9.11.2021, Ti 17.00–18.30, 2 t. Katariina Pirilä, Jurvan yhtenäiskoulu 7-9 lk, lk 11, Koulutie 7. 8 e. Ilmoittautuminen päättyy 2.11.2021.

Pätevöittävä koulutus 14011 Järjestyksenvalvojan peruskoulutus 14.–24.2.2022, 40 t. Jorma Salimäki, Harri Teräväinen ja Panu Koski, Kurikan yhteiskoulu A lk 117, Keskuspuistikko 23. 125 e. Kurssi sisältää palo- ja pelastus- sekä hätäensiapuosiot. Järjestyksenvalvojakurssilla tai sen jälkeen hyväksytysti suoritetulla koesuorituksesta saadulla todistuksella voi anoa järjestyksenvalvojakorttia poliisilta (ei sis. kurssimaksuun). Kokoontumiskerrat: 14.-17.2. klo 17.30-21.30, to 17.2. palo- sekä pelastusosio Kurikan paloasemalla (Tossutie 4); 19.2. klo 9-15.45, 21.2. EA-osio ja 23.2. klo 17.30-20.45. Kurssimaksu sisältää opiskelumateriaalin. Ilmoittautuminen päättyy 7.2.2022. Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus, esittely Järjestyksenvalvojan kertauskurssin tavoitteena on varmistua järjestyksenvalvojan ammattitaidon säilymisestä. Koulutuksessa kerrataan keskeisiä järjestyksenvalvojan toimintaan liittyviä asioita ja päivitetään lainsäädännössä tapahtuneet järjestyksenvalvojan toimintaan liittyvät muutokset. Opiskelumateriaali sisältyy hintaan.

14021 Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus, syksy 13.11.2021, La 9.00–16.15, 8 t. Jorma Salimäki, Kurikan yhteiskoulu A lk 117, Keskuspuistikko 23. 55 e. Ilmoittautuminen päättyy 7.11.2021. 14031 Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus, kevät 23.4.2022, La 9.00–16.15, 8 t. Jorma Salimäki, Kurikan yhteiskoulu A lk 117, Keskuspuistikko 23. 55 e. Ilmoittautuminen päättyy 18.4.2022. 84041 SPR Hätäensiapukurssi 8 t® 20.11.2021, La 8.00–15.30, 8 t. Harri Teräväinen, Kurikan yhteiskoulu A lk 117, Keskuspuistikko 23. 50 e. Suoritetaan hätäensiapukurssi. Kurssille voi osallistua ilman aikaisempaa ensiapukoulutusta. Kurssin suorittanut voi hankkia SPR:n hätäensiaputodistuksen ja rekisteröinnin (23 e, ei sisälly kurssin hintaan). Kurssilla voi myös päivittää voimassaolevan EA 1®- tai EA 2®-todistuksen seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Päivityksen voi tehdä yhden kerran. Ilmoittautuminen päättyy 14.11.2021. 84011 SPR Ensiapukurssi EA 1® 1.–22.2.2022, Ti 17.30–20.45, 16 t. Harri Teräväinen, Kurikan yhteiskoulu A lk 118, Keskuspuistikko 23. 85 e. Suoritetaan ensiapukurssi 1. EA-kortin ja rekisteröinnin hinta 23 e maksetaan erikseen. Kokoontumiskerrat: 1.2., 8.2., 15.2. ja 22.2. Ilmoittautuminen päättyy 25.1.2022.

= viikonloppukurssi

Jalasjärvi

Jurva

43023 Älypuhelinilta, Jalasjärvi 26.10.2021, Ti 17.00–18.30, 2 t. Katariina Pirilä, Jalasjärven lukion lk 5, Kauppilantie 1. 8 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.10.2021. 44011 Tallenna ja muokkaa valokuvia pilvipalvelussa 15.–29.11.2021, Ma 17.30–20.00, 9 t. Pinja Naamanka, Kurikan yhteiskoulu A lk 116, Keskuspuistikko 23. 23 e. Käydään rauhalliseen tahtiin läpi, miten tallennetaan puhelimen kuvat pilvipalveluun, tarvittaessa muokataan niitä ja jaetaan läheisille. Mukaan oma älypuhelin, vaatimuksena toimiva sähköpostiosoite. Ilmoittautuminen päättyy 8.11.2021. 44021 Valokuvakirjan tekeminen ja tilaaminen 16.–25.11.2021, Ti 17.30–20.00, To 17.30–20.00, 12 t. Pinja Naamanka, Kurikan yhteiskoulu A lk 116, Keskuspuistikko 23. 28 e. Kurssilla tehdään valokuvakirja omista kuvista. Käydään läpi sommittelua ja sitä, mitä täytyy huomioida, että kuvat näyttävät hyvältä. Tutustutaan ilmaisiin puhelimen ja tietokoneen kuvanmuokkausohjelmiin. Oma älypuhelin tai tietokone mukaan. Ilmoittautuminen päättyy 9.11.2021.


8

Kurikan Kansalaisopiston

Liikunta Kevyttä liikuntaa Kevyttä jumppaa esittely Vahvistavaa perusjumppaa rauhalliseen tahtiin ja paljon venyttelyä. Kurssilla pidetään yllä lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Jumppamatto mukaan. 71011 Kevyttä jumppaa 1, Kurikkala, kevät 11.1.–5.4.2022, Ti 9.00–9.45, 12 t. Teija Uitto, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 18 e. Ilmoittautuminen päättyy 4.1.2022. 71071 Kevyttä jumppaa 2, Kurikkala, kevät 11.1.–5.4.2022, Ti 11.00–11.45, 12 t. Teija Uitto, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 18 e. Ilmoittautuminen päättyy 4.1.2022. 71013 Matalan kynnyksen jumppa, Koskue 20.9.2021–4.4.2022, Ma 14.45–15.45, 28 t. Tarja Nieminen, Kuntoportti Koskue, Tampereentie 1566 A. 33 e. Kurssi sopii jokaiselle, joka haluaa pitää yllä kuntoaan ja esim. nivelten liikkuvuutta arjen sujuvuutta helpottamaan. Edetään rauhallisesti ja keskitytään siihen, että liikkeet tehdään turvallisesti kehoa kuunnellen oman terveystilanteen mukaan. Tunnilla ei hyppyjä. Kurssi soveltuu myös +65-vuotiaille. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. Tuolijumppa esittely Tuolijumppaa miehille ja naisille. Apuvälineinä kuminauha, käsipainot, keppi tai hernepussi. Rennot, liikuntaan soveltuvat vaatteet ja iloinen mieli mukaan. 74042 Tuolijumppa, Sarvijoki 20.9.2021–4.4.2022, Ma 17.30–18.15, 22 t. Marja Rintamäki, Toimitalo Veikkola, Sarvijoentie 759. 28 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 74052 Tuolijumppa, Metsäkylä 22.9.2021–6.4.2022, Ke 12.00–12.45, 22 t. Marja Rintamäki, Metsäkylän Ns, Metsäkyläntie 489. 28 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021.

74013 Tuolijumppa, Alavalli 22.9.2021–6.4.2022, Ke 14.15–15.00, 22 t. Tarja Nieminen, Alavallin kylätalo, AlaVallintie 1304 A. 28 e. Kevyttä liikuntaa miehille ja naisille. Teemme tuolilla istuen tai tuolia apuna käyttäen rauhallisesti erilaisia liikkeitä, jotka auttavat liikkuvuuden ja lihaskunnon ylläpitämistä. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 74011 Tuolijumppa, Viitala 27.9.2021–4.4.2022, Ma 13.45–14.30, 22 t. Inga Järvimäki, Viitalan Ns, Viitalantie 338. 28 e. Helppo tuolijumppa miehille ja naisille. Edetään lämmittelystä liikkeisiin koko vartalolle. Venytellään lopuksi. Väljä asu päälle. Tervetuloa rohkeasti kaikki mukaan, myös pyörätuolissa olevat. Ilmoittautuminen päättyy 20.9.2021.

Naisliikuntaa Naisten liikunta, Paulaharju esittely Tunti sisältää helppoa askellusta lämmittelyksi, lihaskunto-osion ja venyttelyn. Tehokas lihaskuntojumppa rytmikkään musiikin mukana. Tunti ei sisällä hyppyjä. Alusta mukaan. 71021 Naisten liikunta, Paulaharju 1 21.9.2021–5.4.2022, Ti 17.15–18.00, 22 t. Johanna Penttinen, Paulaharju, liikuntasali, Koulupolku 3. 28 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 71081 Naisten liikunta, Paulaharju 2 21.9.2021–5.4.2022, Ti 18.15–19.00, 22 t. Johanna Penttinen, Paulaharju, liikuntasali, Koulupolku 3. 28 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 71022 Naisten liikunta, Niemenkylä 22.9.2021–6.4.2022, Ke 18.45–19.30, 22 t. Johanna Nissinen, Niemenkylän Ns, Rintapääntie 10. 28 e. Tunti sisältää helpon, mutta tehokkaan lämmittelyn, vaihtuvan lihaskunto-osion ja venyttelyt. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 71023 Kuntojumppa, Keskikylä 22.9.2021–6.4.2022, Ke 19.15–20.15, 28 t. Tarja Nieminen, Keskikylän Harjula, Hulkontie 10. 33 e. Kuntojumpan teema voi vaihdella reippaammasta muokkausjumpasta kehon liikkuvuutta lisäävään rauhalliseen harjoitteluun. Tehdään liikkeet rauhassa keskittyen mm. liikehallintaan, jotta ei kuormiteta kehoa väärin. Liikutaan omaa kehoa kuunnellen,

liikkeisiin saa tarvittaessa yksilöllistä opastusta. Jumppa-alusta ja vesipullo mukaan. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 71032 Naisten liikunta, Pässilä 22.9.2021–6.4.2022, Ke 17.30–18.15, 22 t. Johanna Nissinen, Pässilän maja, Tainuskyläntie 243. 28 e. Vahvistavaa, notkeutta ja voimaa lisäävää jumppaa kaikenikäisille naisille. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 71061 Kuntojumppa, Luopa 21.9.2021–5.4.2022, Ti 17.30–18.15, 22 t. Sara Rantamäki, Luovan koulun liikuntasali, Oppaanmäentie 89. 28 e. Tunti koostuu monipuolisesta ja kokonaisvaltaisesta lämmittelystä, kuntopiirityyppisestä lihaskunto-osuudesta ja loppuverryttelystä. Lihaskunto-osuudessa harjoitetaan monipuolisesti eri lihasryhmiä käyttämällä pääsääntöisesti oman kehon painoa. Liikkeet on suunniteltu kaikille sopiviksi. Tunnille matto ja juomapullo mukaan. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 71072 Naisten liikunta, Tupenkylä 20.9.2021–4.4.2022, Ma 18.00–18.45, 22 t. Ilona Hannuksela, Tupen kylätupa, Teuvantie 517. 28 e. Kuntojumppaa naisille eri välineitä käyttäen. Lämmitellään aluksi, pidetään yllä lihaskuntoa ja lopuksi venytellään. Hengästytään, rasitetaan kehoa ja tehdään melko yksinkertaisia tasapaino- ja voimaharjoitteita. Kurssilla huomioidaan jokaisen kuntotaso ja toimintakyky. Viihdytään ja nautitaan liikunnasta. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 71091 Naisten liikunta, Mieto 23.9.2021–7.4.2022, To 18.00–19.00, 28 t. Jonna Mäki-Korpela, Miedon koulun liikuntasali, Hakunintie 42. 33 e.

Kurssilla kehitetään peruskuntoa ja edistetään rasvanpolttoa. Tehdään HIIT-harjoituksia ja helppoja askelsarjoja. Lopuksi venyttelyt. Mukaan juomapullo ja alusta. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

Miesten liikunta 72011 Miesten liikunta 20.9.2021–4.4.2022, Ma 19.30–21.00, 42 t. Jani Lyly-Yrjänäinen, Paulaharju, liikuntasali, Koulupolku 3. 48 e. Kurssilla pelataan koripalloa ja salibandyä unohtamatta lihaskuntojumppaa. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 72012 Miesten liikunta, Jurva 23.9.2021–7.4.2022, To 18.30–20.00, 42 t. Jari Ketola, Jurvan Liikuntahalli, Peurantie 5. 48 e. Monipuolista liikuntaa jumpasta peleihin, kuntopiiristä venyttelyihin, lihasharjoittelua unohtamatta. Sopii kaiken kuntoisille. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 72022 Äijäjumppa, Jurva 20.9.2021–4.4.2022, Ma 19.00–20.00, 28 t. Joonas Moberg, Toimela, Jurva, Kangastie 21. 33 e. Rennolla äijämeiningillä monipuolista ja tehokasta lihaskunto- sekä kestävyysharjoittelua kaiken-ikäisille ja -kuntoisille miehille. Kurssilla hyödynnetään kehonpainoharjoitteita ja mahdollisesti välineitä, huomioidaan ryhmän tarpeet sekä toiveet. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 72023 Miesten liikunta, Koskue 29.9.2021–6.4.2022, Ke 19.30–20.15, 22 t. Rauno Kujala, Kuntoportti Koskue, Tampereentie 1566 A. 28 e. Kurssin tavoitteena on oman kunnon yl-


9

opinto-ohjelma 2021-2022

Liikunta Kurikka

läpitäminen ja parantaminen. Ilmoittautuminen päättyy 22.9.2021.

Kuntojumppaa

72033 Miesten liikunta, Keskikylä 23.9.2021–7.4.2022, To 19.30–20.15, 22 t. Tauno Ala-Hakkola, Keskikylän Harjula, Hulkontie 10. 28 e. Tunti alkaa lämmittelyllä ja jatkuu vaihtelevasti keppijumpalla, kuntopiirillä ja venytyksillä eri lihasryhmiä ajatellen. Kurssi ei ole rasvanpolttojumppaa, vaan keskitytään kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin huomioiden kunto/ikä. Sopii kaikenikäisille. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

74010 Kuntojumppa-verkkokurssi 21.9.2021–5.4.2022, Ti 18.30–19.15, 22 t. Virve Luomaranta-Bakti. Verkkokurssi. 28 e. Helpoilla askelluksilla sykkeet ylös ja kuntoa kohottamaan! Pienen tilan jumppa, jossa askelluksien lisäksi lihaskuntoliikkeitä pääasiassa seisten sekä loppuvenyttely musiikin tahdissa. Ei välineitä. Eri vaihtoehdot mahdollistavat kaikenikäisten ja -kuntoisten osallistumisen. Kurssi toteutetaan Facebook-livessä, kirjautumisohjeet ilmoittautuneille. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

72053 Miesten kuntosali, Kupla 21.9.2021–5.4.2022, Ti 14.15–15.15, 28 t. Jukka-Matti Pihlaja, Jalasjärven urheiluhalli Kupla, Kulmantie 9. 33 e. Miesten kuntosaliliikuntaa. Osallistujalla oltava voimassa oleva kuntosalikortti, jonka voi ostaa uimahallilta sen aukioloaikana. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

Vesiliikunta Vesitreeni esittely Tehokas vesitreeni altaan syvässä päässä juoksuvöitä käyttäen. Sisältää vesijuoksua ja liikevariaatioita sekä lihaskuntoharjoituksia eri välineillä. Treenissä myös enemmän sykettä nostava osio. Sopii kaikenikäisille, jotka haluavat tehokkaan treenin. Uimahalli perii lisäksi uintimaksun omien käytänteidensä mukaisesti. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30.

73033 Tiistain vesitreeni, sekaryhmä 21.9.2021–5.4.2022, Ti 15.45–16.30, 22 t. Joni Hulkko, Jalasjärven uimahalli, Torikuja 9. 33 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 73043 Tiistain vesitreeni, naiset 21.9.2021–5.4.2022, Ti 16.30–17.15, 22 t. Joni Hulkko, Jalasjärven uimahalli, Torikuja 9. 33 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 73073 Torstain vesitreeni, naiset 1 23.9.2021–7.4.2022, To 17.30–18.15, 22 t, Joni Hulkko, Jalasjärven uimahalli, Torikuja 9. 33 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 73083 Torstain vesitreeni, naiset 2 23.9.2021–7.4.2022, To 18.15–19.00, 22 t, Joni Hulkko, Jalasjärven uimahalli, Torikuja 9. 33 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

Lihakset liikkeelle esittely Monipuolista ja tehokasta lihakunto- sekä kestävyysharjoittelua niin miehille kuin naisillekin. Tuntien välineet ja painotusalueet muuttuvat säännöllisesti. Tunneilla voidaan tarpeiden mukaan hyödyntää myös omia välineitä kuten kuminauhoja, kahvakuulia, yms. 74012 Lihakset liikkeelle, Jurva 20.9.2021–4.4.2022, Ma 18.00–18.45, 22 t. Joonas Moberg, Toimela, Jurva, Kangastie 21. 28 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 74053 Lihakset liikkeelle, Jalasjärvi 23.9.2021–7.4.2022, To 17.45–18.30, 22 t. Joonas Moberg, Iloniemen liikuntasali, Koskitie 5. 28 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

74023 Kuntojumppa, Iloniemi 22.9.2021–6.4.2022, Ke 16.30–17.30, 28 t. Tarja Nieminen, Iloniemen liikuntasali, Koskitie 5. 33 e. Tunti aloitetaan lämmittelyllä, sen jälkeen lihaskuntoliikkeitä ja venyttelyt. Tehdään lihaskuntoliikkeet omaa kehonpainoa käyttäen. Huomioidaan oikeanlainen liikehallinta ja vältetään kehon virheellistä kuormittamista. Sopii myös henkilöille, joilla on mm. selän kanssa haasteita. Tunnilla ei ole hyppyjä. Jumppa-alusta ja vesipullo mukaan. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 74031 Vahva selkä -treeni 20.4.–22.6.2022, Ke 16.15–17.00, 10 t. Teija Uitto, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 13 e. Rauhallista ja tehokasta harjoittelua, jossa pyritään lisäämään selän liikkuvuutta ja vahvistamaan selän lihaksia. Harjoituksessa käytetään apuna ainoastaan kehon omaa painoa. Jokainen tekee omalla tasollaan ja kehittyy omaan tahtiin. Lopuksi venyttelyt. Mukaan jumppamatto. Kurssi sopii kaikille, jotka haluavat pitää selän hyvässä kunnossa. Ilmoittautuminen päättyy 13.4.2022. 74063 Jumppa ja venyttely, Luopajärvi 20.9.2021–4.4.2022, Ma 18.30–19.30, 28 t. Tarja Nieminen, Luopajärven koulun liikuntasali, Seinäjoentie 1010. 33 e. Kehon omaa painoa käyttäen tehdään lihaskuntoliikkeitä, keskitytään omaan tekemiseen kiireettä. Kurssi antaa ymmärrystä, kuinka tehdä liikkeet oikein kehoa turhaan kuormittamatta. Tunnilla lämmittelyt, lihaskunto-osuus ja venyttelyitä. Tunnilla ei hyppyjä. Jumppamatto ja vesipullo mukaan. Soveltuu sekä miehille että naisille. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

Jalasjärvi

Jurva

Alpha-1 Kokokehojumppa esittely Kuntopiirimäistä paikkaharjoittelua, harjoitellaan lihaskuntoa sekä lihaskestävyyttä. Yhdistellään kehonpainoharjoitteita ja vapaapainoja. Aiempaa liikuntataustaa ei tarvita, ja haastavammat liikevariaatiot haastavat myös kokeneempia harrastajia. Tunnit sisältävät alkulämmittelyn sekä loppuverryttelyn. Mukaan jumppamatto. 74043 Alpha-1 Kokokehojumppa, Jalasjärvi 23.9.2021–7.4.2022, To 18.45–19.45, 28 t, Joonas Moberg, Iloniemen liikuntasali, Koskitie 5. 33 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 74071 Alpha-1 Kokokehojumppa 1 22.9.2021–6.4.2022, Ke 18.00–19.00, 28 t. Joonas Moberg, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 33 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 74081 Alpha-1 kokokehojumppa 2 22.9.2021–6.4.2022, Ke 19.15–20.15, 28 t. Joonas Moberg, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 33 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 74073 Kehohuoltamo 23.9.2021–7.4.2022, To 16.45–17.30, 22 t. Joonas Moberg, Iloniemen liikuntasali, Koskitie 5. 28 e. Liikkuvuutta parantavaa ja kehoa huoltavaa harjoittelua. Tunnilla tehdään dynaamisia, liikkuvuutta parantavia ja tukilihaksia työstäviä harjoitteita, jotka auttavat vähentämään lihaskireyttä sekä korjaamaan ja ehkäisemään virheasentoja. Kurssilla hyödynnetään kehonpainoharjoitteita sekä muita mahdollisia välineitä. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 77061 Keppi- ja kuminauhajumppa, kevät 11.1.–5.4.2022, Ti 10.00–10.45, 12 t. Teija Uitto, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 18 e. Tavoitteena on koko kehon lihaskunnon, liikkuvuuden ja verenkierron parantaminen. Hiki pintaan tehokkailla liikkeillä keppiä ja vastuskuminauhaa apuna käyttäen. Lopuksi venyttelyt. Mukaan jumppakuminauha ja jumppamatto. Kurssi sopii kaikentasoisille liikkujille. Ilmoittautuminen päättyy 4.1.2022.


10

Kurikan Kansalaisopiston

Liikunta Ulkoliikunta Lenkki ja kuntopiiri esittely Yhteinen alkulenkki kävellen, halutessa hölkäten. Lenkin jälkeen kuntopiiri ulkona, harjoitetaan lihaskuntoa ja nostetaan sykettä. Lopuksi lyhyt venyttely. Kokoontumiset alkavat Kurikan yleisurheilukentän luona. Tarvittaessa vaihdetaan maastoa. 74091 Lenkki ja kuntopiiri, syksy 24.9.–3.12.2021, Pe 16.45–17.30, 10 t. Virve Luomaranta-Bakti, Kurikan urheilukenttä, Tanelintie 6. 13 e. Ilmoittautuminen päättyy 19.9.2021. 74101 Lenkki ja kuntopiiri, kevät 11.3.–20.5.2022, Pe 16.45–17.30, 10 t. Virve Luomaranta-Bakti, Kurikan urheilukenttä, Tanelintie 6. 13 e. Ilmoittautuminen päättyy 6.3.2022. 74061 Kesäjumppa 3.5.–21.6.2022, Ti 18.30–19.15, 8 t. Virve Luomaranta-Bakti, Kurikkalan piha, Kurikantie 16. 13 e. Mukavaa, rentoa jumppaa ulkona. Lämmittelyosuuden jälkeen nostetaan sykettä helpoilla askelluksilla ja kyykyillä. Lopuksi venyttely. Välineitä ei tarvita. Sopii kaikenkuntoisille ja -ikäisille jumppaajille. Ilmoittautuminen päättyy 26.4.2022. Alpha-1 Boot Camp -kokokehojumppa esittely Monipuolista kiertävää paikkaharjoittelua ulkosalilla. Harjoitellaan lihaskuntoa sekä -kestävyyttä, eritasoisia harjoitevariaatioita. Yhdistellään kehonpainoharjoitteita vapaapainoihin. Jumppia on kaksi viikossa: lihaskunto (60 min) ja HIIT (45 min). Aiempaa liikuntataustaa ei tarvita. Alkulämmittely ja loppuverryttely. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30. 74111 Alpha-1 Boot Camp -kokokehojumppa 1 19.4.–23.6.2022, Ti 17.15–18.15, To 17.15–18.00, 24 t. Joonas Moberg, Kurikan urheilukenttä, Tanelintie 6. 28 e. Ilmoittautuminen päättyy 12.4.2022. 74121 Alpha-1 Boot Camp -kokokehojumppa 2 19.4.–23.6.2022, Ti 18.30–19.30, To 18.15–19.00, 24 t. Joonas Moberg, Kurikan urheilukenttä, Tanelintie 6. 28 e. Ilmoittautuminen päättyy 12.4.2022.

77051 Vaelletaan Samuli Paulaharjun polku 14.5.2022, La 10.00–14.30, 6 t. Teija Uitto. 13 e. Lähde mukaan opastetulle vaellukselle Samuli Paulaharjun polulle. Reitin pituus n. 12 km, polulla myös melko vaativia osuuksia. Polulla edetään kävellen. Mukaan eväät ja juomista sekä säänmukainen vaatetus. Lähtö vaellukselle lähtöpaikalta Kuusimäentie 14, Kurikka. Ilmoittautuminen päättyy 8.5.2022. Senioreiden Metsämieli-retki esittely Retkellä tehdään havaintoja, herätellään aisteja, ajatuksia ja tunteita. Harjoitukset rentouttavat, lisäävät voimavaroja ja vähentävät stressiä. Lihaskuntoliikkeitä ja venytyksiä kehoa kuunnellen. Säänmukainen, luonnossa liikkumiseen sopiva vaatetus. Mukaan istuinalusta, juomapullo ja pieni eväs. Liikutaan n. 2 km polkuja pitkin. Kurssin sisältö suunniteltu senioreille, mutta myös muut voivat osallistua. 77081 Senioreiden syksyiset Metsämieli-retket 3.–24.9.2021, Pe 9.30–12.30, 16 t. Maria Saari, Hominrinne, Homintie 3. 23 e. Kokoontumiskerrat: 3.9., 10.9., 17.9. ja 24.9. Ilmoittautuminen päättyy 29.8.2021.

77101 Seniorien keväiset Metsämieli-retket 1.–22.4.2022, Pe 9.00–12.00, 12 t. Maria Saari, Hominrinne, Homintie 3. 18 e. Kokoontumiskerrat: 1.4., 8.4. ja 22.4. Ilmoittautuminen päättyy 27.3.2022. Metsämieli-retki esittely Retkellä havainnoidaan, herätellään aisteja, ajatuksia ja tunteita. Harjoitukset rentouttavat, lisäävät voimavaroja ja vähentävät stressiä. Lihaskuntoliikkeitä ja venytyksiä kehoa kuunnellen. Säänmukainen, ulkoliikuntaan sopiva vaatetus. Mukaan istuinalusta, juomapullo ja pieni eväs. Retkellä liikutaan n. 2-3 km. lähtöpaikat sovitaan. 77121 Syksyiset Metsämieli-retket 25.9.–9.10.2021, La 9.00–13.00, 15 t. Maria Saari, Hominrinne, Homintie 3. 18 e. Kokoontumiskerrat: 25.9., 2.10 ja 9.10. Ilmoittautuminen päättyy 19.9.2022. 77091 Keväiset Metsämieli-retket 2.4.–21.5.2022, La 9.00–13.00, 15 t. Maria Saari, Hominrinne, Homintie 3. 18 e. Kokoontumiskerrat: 2.4., 16.4. ja 21.5. Ilmoittautuminen päättyy 27.3.2022.

Liikkuvuutta vahvistavat 75011 Aamujooga 8.9.–13.10.2021, Ke 9.30–11.00, 12 t. Aila Kuivamäki, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 18 e. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 16.30. Aamun avaus alkaa venyttelyllä, hengitysharjoituksilla ja rentoutumisella. Erityistä notkeutta ei tarvita. Rentouttavalla joogaharjoituksella poistetaan stressiä. Mukaan ainakin pituutesi mukainen alusta, lämpimät ja joustavat vaatteet, villasukat, peitto ja vesipullo. Ilmoittautuminen päättyy 1.9.2021. Jooga, Jurva esittely Varaa virkistävä joogahetki päivääsi. Hathajooga sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille. Jooga auttaa huolehtimaan omasta terveydestä, hyvinvoinnista ja liikuntakyvystä. Mieli rentoutuu ja samalla saa vahvistusta ja liikkuvuutta kehoon Hatha-joogalla. Pue päälle joustava, lämmin asu ja ota mukaan alusta sekä pieni tyyny. Aikaisempaa kokemusta joogasta ei tarvita. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30. 75012 Keskiviikon jooga, Jurva 22.9.2021–6.4.2022, Ke 13.30–15.00, 42 t. Kerttu Kamila, Toimela, Jurva, Kangastie 21. 48 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021.


11

opinto-ohjelma 2021-2022

Liikunta Kurikka

75022 Torstain jooga, Jurva 23.9.2021–7.4.2022, To 18.00–19.30, 42 t. Kerttu Kamila, Toimela, Jurva, Kangastie 21. 48 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 75052 Tiistain jooga miehille ja naisille 21.9.2021–5.4.2022, Ti 17.30–19.00, 42 t. Kerttu Kamila, Toimela, Jurva, Kangastie 21. 48 e. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30. Suomen Joogaliiton Hathajooga soveltuu sekä miehille että naisille. Ylläpidetään ja vahvistetaan tasapainoa, lihaskuntoa ja kehon liikkuvuutta. Tehdään lempeitä venytyksiä ja rentoudutaan hengitystä kuunnellen. Mukaan joogamatto, pieni tyyny ja peitto. Pukeudu lämpimiin ja joustaviin vaatteisiin. Sopii erinomaisesti myös aloittelijoille. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. Jooga, Sarvijoki esittely Tunti koostuu hengitys- ja lämmittelyliikkeistä, voimakkaammista liikkeistä sekä rentoutumisharjoituksista. Sopii nuorille ja varttuneille, naisille ja miehille, ei raskaana oleville. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita. Mukaan joogamatto, 2 tyynyä (esim. tavallisia koristetyynyjä), joogavyö, viltti ja lämmintä vaatetta. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30. 75062 Jooga, Sarvijoki 19.9.2021–3.4.2022, Su 15.30– 17.00, 26 t. Maarit Ojala, Toimitalo Veikkola, Sarvijoentie 759. 33 e. Kokoontumiskerrat: 19.9., 26.9., 17.10., 31.10., 7.11. ja 28.11. sekä 9.1., 23.1., 6.2., 20.2., 6.3., 20.3. ja 3.4. Ilmoittautuminen päättyy 12.9.2021. 75072 Kevät-kesäjooga, Sarvijoki 24.4.–12.6.2022, Su 15.30–17.00, 8 t. Maarit Ojala, Toimitalo Veikkola, Sarvijoentie 759. 13 e. Kokoontumiskerrat 24.4., 15.5., 29.5. ja 12.6. Ilmoittautuminen päättyy 13.4.2022.

= viikonloppukurssi

Jooga, Jalasjärvi ja Kurikka esittely Tule rentoutumaan. Harjoitellaan keskittymistä, hengittämistä, tasapainoa ja kuuntelemaan kehon tuntemuksia. Joogaliikkeet lisäävät kehon tasapainoa ja liikkuvuutta. Rentoutuminen vähentää stressiä ja antaa hyvän yöunen. Ikä tai kankeus eivät ole esteenä. Sopii myös aloittelijoille. Mukaan alusta, lämpimät ja joustavat vaatteet, villasukat, peitto ja vesipullo. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30. 75013 Tiistain jooga 1, Jalasjärvi 21.9.2021–5.4.2022, Ti 16.00–17.30, 42 t. Aila Kuivamäki, Hirvijärven koulun liikuntasali, Koulukuja 2. 48 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 75023 Tiistain jooga 2, Jalasjärvi 21.9.2021–5.4.2022, Ti 17.45–19.15, 42 t. Aila Kuivamäki, Hirvijärven koulun liikuntasali, Koulukuja 2. 48 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 75033 Keskiviikon jooga 1, Jalasjärvi 22.9.2021–6.4.2022, Ke 17.30–19.00, 42 t. Aila Kuivamäki, Hirvijärven koulun liikuntasali, Koulukuja 2. 48 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 75043 Keskiviikon jooga 2, Jalasjärvi 22.9.2021–6.4.2022, Ke 19.15–20.45, 42 t. Aila Kuivamäki, Hirvijärven koulun liikuntasali, Koulukuja 2. 48 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 75031 Jooga 1, Kurikka 23.9.2021–7.4.2022, To 17.45–19.15, 42 t. Aila Kuivamäki, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 48 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 75041 Jooga 2, Kurikka 23.9.2021–7.4.2022, To 19.30–21.00, 42 t. Aila Kuivamäki, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 48 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

75051 Kevät-kesäjooga 25.4.–20.6.2022, Ma 18.00–19.30, 18 t. Aila Kuivamäki, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 23 e. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30. Opetellaan lempeitä venytys-, keskittymis-, hengitys- ja tasapainoharjoituksia. Rentouttavalla ja hyväksyvällä asenteella voidaan poistaa stressiä. Sopii myös aloittelijoille. Mukaan alusta, lämpimät ja joustavat vaatteet, villasukat, peitto ja vesipullo. Ilmoittautuminen päättyy 18.4.2022. 75061 Joogaa miehille, kevät 25.4.–20.6.2022, Ma 19.40–21.10, 18 t. Aila Kuivamäki, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 23 e. Ei seistä päällään, vaan tukevasti omilla jaloilla. Jooga lisää kehon liikkuvuutta ja vetreyttää lihaksia. Erityistä notkeutta ei tarvita. Opetellaan rentoutumaan, oikea hengitys ja joogaliikkeitä. Vähentää stressiä ja antaa hyvän yöunen. Ota mukaan alusta, lämpimät ja joustavat vaatteet, villasukat, peitto ja vesipullo. Sopii myös aloittelijoille. Ilmoittautuminen päättyy 18.4.2022. Jumpalla lisää liikkuvuutta (FascialMethod) esittely Miehille ja naisille sopiva kurssi, jonka tavoitteena on parantaa liikkuvuutta ja palautumista. Keskitytään faskioiden toimintaan tuki- ja liikuntaelimistön suorituskyvyn ja hyvinvoinnin kannalta. Kurssi sopii sekä kuntoliikkujille että aktiivisemmin liikuntaa harrastaville. Keskitytään rauhassa omaan kehoon ja tekemiseen. Jumppamatto ja vesipullo mukaan. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30. 75053 Jumpalla lisää liikkuvuutta (FascialMethod), Jalasjärvi 22.9.2021–6.4.2022, Ke 17.45–18.45, 28 t. Tarja Nieminen, Iloniemen liikuntasali, Koskitie 5. 33 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 75082 Jumpalla lisää liikkuvuutta (FascialMethod), Järvenpää 23.9.2021–7.4.2022, To 18.00–19.00, 28 t. Tarja Nieminen, Järvenpään Ns, Järvenpääntie 135. 33 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 75091 FascialMethod, Kurikka 21.9.2021–5.4.2022, Ti 17.00–18.00, 28 t. Tarja Nieminen, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 33 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

Jalasjärvi

Jurva

Asahi esittely Asahia harjoitetaan seisaallaan. Liikkeet ovat yksinkertaisia ja helposti omaksuttavia. Asahi sopii päivittäiseksi itsehoidoksi. Lopuksi venytellään. 75063 Asahi, Jalasjärvi 20.9.2021–4.4.2022, Ma 9.30–11.00, 42 t. Anu Kaartinen, Wilholan iso sali, Knuuttilantie 6. 48 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 75101 Asahi, Kurikka 23.9.2021–7.4.2022, To 12.00–13.30, 42 t. Anu Kaartinen, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 48 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 75111 Rentoutusvenyttely, syksy 20.9.–22.11.2021, Ma 18.30–20.00, 18 t. Heidi Väliaho, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 23 e. Rentouta keho ja mieli kurssilla. Helpot venytykset vapauttavat kehoa jännityksistä. Kurssilla yhdistellään rentoutustekniikoita harjoituksiin, joissa on vaikutteita Shindosta, Yin-joogasta ja mindfullnessista. Pukeudu lämpimästi ja joustavasti. Mukaan alusta, viltti ja tyynyjä venytysten tukemiseen. Kurssi sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 75010 Pilateksen alkeet, verkkokurssi 23.9.2021–7.4.2022, To 18.30–19.30, 28 t. Tomi Laitamäki. Verkkokurssi. 33 e. Kurssilla perehdytään pilateksen perusharjoitteisiin: hengitykseen, keskittymiseen ja lihasten muokkaukseen. Harjoitukset käydään läpi pehmein ja rauhallisin liikkein, niitä on mahdollista lähestyä myös tanssijan työn näkökulmasta. Mukaan jumppamatto ja mukavat liikkumiseen sopivat vaatteet. Kirjautumisohjeet ilmoittautuneille. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 75020 Balance Body -verkkokurssi 23.9.2021–7.4.2022, To 19.45–20.45, 28 t. Tomi Laitamäki, Verkkokurssi. 33 e. Balance Body yhdistää eri kehonhuoltomenetelmiä, esim. jooga, pilates, syvävenyttely, itsehieronta, lihaskunto ja rentoutuminen. Keskitytään kehon ja mielen tasapainoon. Tarjolla kehon huoltotauko kiireisenkin arjen keskellä. Mukaan mukavat ja lämpimät liikkumiseen soveltuvat vaatteet ja jumppamatto. Kirjautumisohjeet ilmoittautuneille. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.


12

Kurikan Kansalaisopiston

Tanssi Ohjelmaa lapsiperheille

Soololattarit 40+ esittely Soololattarikurssilla tanssitaan yksin erilaisia latinorytmejä. Opetellaan rauhalliseen tempoon tanssien perusteita ja tekniikkaa. Tunnin alussa lämmitellään ja tanssillisen osuuden jälkeen lyhyt venyttely. Aiempaa tanssitaustaa ei tarvita. Vesipullo mukaan.

Lasten ja vanhempien musiikkiryhmä esittely Alle kouluikäisen lapsen ja aikuisen osallistuvaa yhdessäoloa musiikin keinoin: laulaen, leikkien, liikkuen, kuunnellen ja soittaen. Mukaan tossut tai jarrusukat. Perhekursseille jokainen osallistuja (sekä lapsi että aikuinen) ilmoitetaan erikseen.

76012 Soololattarit 40+, Jurva 23.9.2021–7.4.2022, To 16.30–17.30, 28 t. Tarja Nieminen, Toimela, Jurva, Kangastie 21. 33 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

25051 Lasten ja vanhempien musiikkiryhmä 1 20.9.2021–4.4.2022, Ma 16.15–17.00, 21 t. Jenni Packalén, Paulaharju, musiikki lk 169, A-osa, Koulupolku 3. 18 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

76041 Kevään soololattarit 40+, Kurikka 27.4.–15.6.2022, Ke 18.30–19.30, 11 t. Tarja Nieminen, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 18 e. Ilmoittautuminen päättyy 20.4.2022. 76013 Soololattarit, Jalasjärvi 20.9.2021–4.4.2022, Ma 16.30–17.30, 28 t. Tarja Nieminen, Iloniemen liikuntasali, Koskitie 5. 33 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 76021 Tanssitaan yhdessä (sis. Kansainvälistä senioritanssia) 21.9.2021–5.4.2022, Ti 15.00–16.30, 42 t. Tarja Nieminen, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 48 e. Haluatko tanssia? Kurssi sopii sekä miehille että naisille ja ryhmään voi tulla ilman paria. Tunti sisältää lämmittelyn, tanssiosuuden ja lopuksi venyttelyhetken. Kansainvälisten senioritanssien lisäksi tanssimme erilaisia tanssirytmejä mm. valssia, humppaa ja jenkkaa, jotka ovat pohjana koreografioissakin. Aiempaa tanssiharrastustaustaa ei vaadita. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

25061 Lasten ja vanhempien musiikkiryhmä 2 20.9.2021–4.4.2022, Ma 17.15–18.00, 21 t. Jenni Packalén, Paulaharju, musiikki lk 169, A-osa, Koulupolku 3. 18 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

76023 Paritanssin perusteet, Jalasjärvi 21.9.2021–5.4.2022, Ti 19.00–20.30, 42 t. Tarja Nieminen, Keskikylän Harjula, Hulkontie 10. 48 e. Kurssilla opitaan asioita, jotka ovat hyvänä pohjana aloittaessa tanssin harrastuksen ja sitä kenties jatkettaessa. Edetään rauhallisesti perusaskeleista käännöksiin ja kuvioihin. Kurssille voi tulla ilman paria, sillä paria vaihdetaan, jotta omat taidot kehittyvät paremmin. Vesipullo mukaan. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 76211 Kansantanssit 23.9.2021–7.4.2022, To 19.00–20.30, 42 t. Väinö Kreko, Työväentalo, Kiikkulantie 5. 53 e. Opetellaan perinteistä sekä uudempaa suomalaista kansantanssia. Tutustumme myös ulkomaalaisiin kansantansseihin. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 76212 Lavatanssit, alkeet ja alkeisjatko 21.9.2021–5.4.2022, Ti 19.30–21.00, 42 t. Heli Kaitamäki, Toimela, Jurva, Kangastie 21. 48 e. Opetellaan suosituimmat lavatanssit. Perustanssitaitoa ei tarvita. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 76221 Lavatanssit, alkeet, syksy 21.9.–23.11.2021, Ti 17.30–19.00, 18 t. Väinö

Kreko, Työväentalo, Kiikkulantie 5. 23 e. Kurssilla opetellaan perustansseista valssi, foxi, jenkka ja tango. Tavoite oppia kunkin tanssin perusaskel sekä eteneminen myötäja vastapäivään parin kanssa. Aloitetaan aivan alusta, vaatimuksena kävelytaito. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 76251 Lavatanssit, alkeet, kevät 25.1.–19.4.2022, Ti 17.30–19.00, 24 t. Väinö Kreko, Työväentalo, Kiikkulantie 5. 28 e. Opetellaan perustansseista jive/fusku, cha cha ym. Tavoite oppia kunkin tanssin perusaskel, käsiotteet/vienti sekä pari tanssivuoroa jokaiseen opetettuun tanssiin. Aloitetaan aivan alusta, vaatimuksena kävelytaito. Ilmoittautuminen päättyy 18.1.2022. 76241 Lavatanssit, jatko 21.9.2021–5.4.2022, Ti 19.15–20.45, 42 t. Väinö Kreko, Työväentalo, Kiikkulantie 5. 48 e. Kurssi on tarkoitettu vakio- ja latinalaistanssien perusaskeleet osaaville (esim. alkeiskursseilla olleille). Harjoitusta sekä uusia kuvioita, entisiä unohtamatta. Tervetuloa hauskaan ja välittömään seuraamme! Tanssipari suotava. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

25013 Lasten ja vanhempien musiikkiryhmä, Jalasjärvi 22.9.2021–6.4.2022, Ke 17.30–18.15, 21 t. Jenni Packalén, Jalasjärvi-sali, Kirkkotie 4. 18 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 77021 Perheliikunta 20.9.2021–4.4.2022, Ma 17.30–18.15, 22 t. Maria Saari, Luovan koulun liikuntasali, Oppaanmäentie 89. 18 e. Monipuolista liikuntaa koko perheelle eri lajien parissa. Luvassa ainakin yhteispelejä ja -leikkejä, temppuratoja sekä musiikkiliikuntaa. Alkusyksystä ja talvella liikutaan ulkona. Lasten suositusikä 3-12 vuotta. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 77031 Tempputaaperot 23.9.2021–7.4.2022, To 9.00–9.45, 22 t, Maria Saari, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 18 e. Liikunnan iloa 1-2-vuotiaille aikuisen seurassa. Leikitään, temppuillaan ja kokeillaan eri välineitä. Vanhempi liikkuu lapsen kanssa. Mukaan jumppa-alusta, pyyhe, lapselle tossut ja aikuiselle sisäkengät. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 77041 Liikettä vauva-arkeen 23.9.2021–7.4.2022, To 10.00–10.45, 22 t, Maria Saari, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 18 e. Mukavaa yhteisliikuntaa vauvalle ja äidille lorujen, laululeikkien ja lastenlaulujen siivit-


13

opinto-ohjelma 2021-2022

Lasten ja nuorten kurssit Kurikka

tämänä. Aloitusikäsuositus vauvalle on n. 3 kk. Jumppa sisältää äideille lihaskuntoja lantionpohjalihasharjoituksia. Mukaan jumppa-alusta, pyyhe/viltti ja sisäkengät. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 77141 Pallokerho perheelle 20.9.2021–4.4.2022, Ma 16.30–17.15, 22 t. Maria Saari, Luovan koulun liikuntasali, Oppaanmäentie 89. 18 e. Vanhempi-lapsi-pareille liikuntaa eri palloilulajien parissa. Ikäsuositus lapselle 4-6 vuotta. Alkusyksystä pelaillaan ulkona. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 52112 Yhdessä sormet saveen 13.–20.6.2022, Ma 16.30–17.15/19.00, To 16.30–18.00, 10 t. Satu Ojala, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. 16 e. Valmistetaan kesäistä keramiikkaa. Kurssilla voi viettää myös lapsen kanssa yhteistä laatuaikaa. Muotoillaan helppoja käyttö- sekä koriste-esineitä eri tekniikoita käyttäen. Materiaali maksetaan käytön mukaan opettajalle. Kurssimaksu sisältää polttomaksun. Kokoontumiskerrat 13.6., 16.6. ja 20.6. Ilmoittautuminen päättyy 6.6.2022.

Lasten ja nuorten kurssit 13023 Lasten laulu- ja teatteriryhmä, Jalasjärvi 22.9.2021–16.4.2022, Ke 16.00–17.30, 42 t. Jenni Packalén, Jalasjärvi-sali, Kirkkotie 4, Kurssimaksu 48 e. Haaveiletko laulamisesta, näyttelemisestä ja tanssimisesta? Ryhmässä näitä musiikkiteatterin puolia yhdistellään ja kokeillaan rennolla otteella! Lauletaan lasten- ja poplauluja, tehdään hauskoja teatteri- ja ilmaisuharjoituksia sekä harjoitellaan liikekieltä musiikin tahtiin. Ryhmä on suunnattu alakouluikäisille. Tavoitteena tuottaa esitys. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 13051 Alakoululaisen taikurikurssi 21.–22.1.2022, Pe 17.00–20.15, La 10.00–14.15, 9 t. Jari Reponen, Työväentalo, Kiikkulantie 5. 19 e. Taikurikurssilla opetellaan hauskoja taikatemppuja, perehdytään taikurin rooliin sekä tehdään esiintymistaidon harjoituksia. Kurssin päätteeksi la klo 13.45 esitys perheille. Kurssi sopii uusille ja aiemmin mukana olleille oppilaille. Kurssimaksu sisältää taikavälineet, jotka oppilas saa omakseen kurssin päätteeksi. Omat eväät mukaan. Ilmoittautuminen päättyy 16.1.2022.

67011 Metallityöt nuorille 23.9.–25.11.2021, To 17.00–19.15, 27 t. Pekka Haapanen, Kurikan yhteiskoulu B metalliluokka, Keskuspuistikko 28. 38 e. Erilaisia metallitöitä yli 13-vuotiaille nuorille. Opetellaan perusteita omien toiveiden mukaisesti omista materiaaleista. Hinta sisältää työkalumaksun. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. Kesäkässäri esittely Kesäisiä käsitöitä 7-15 -vuotiaille lapsille. Tehdään omaan huoneeseen sopivia sisustusesineitä erilaisin tekniikoin mm. kangaspuilla kutoen, mosaiikkia, betonitöitä, makrameeta, puutöitä. Kurssimaksun lisäksi materiaalimaksu käytön mukaan noin 20-40 e. 69801 Kesäkässäri 1, Kahila 20.–23.6.2022, Ma-To 9.30–13.30, 20 t. Anne Luoma, Kahilan kudontatila, Kahilantie 22. 23 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.6.2022. 69811 Kesäkässäri 2, Kahila 20.–23.6.2022, Ma-To 14.00–18.00, 20 t. Anne Luoma, Kahilan kudontatila, Kahilantie 22. 23 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.6.2022. 69802 Hiihtolomakerho 28.2.–2.3.2022, Ma-Ke 10.00–12.30, 9 t. Hanne Alho, Kauppatien käsityötila, Kauppatie 8. 13 e. Mukavaa tekemistä koululaisille hiihtoloman ajaksi. Kerhossa opitaan erilaisia kädentaitojen sekä askartelun tekniikoita ja tutustutaan käsityö- ja askartelumateriaaleihin. Kurssi soveltuu 6-15-vuotiaille. Materiaalimaksu maksetaan opettajalle käytön mukaan, n. 10-15 e. Ilmoittautuminen päättyy 21.2.2021.

21093 Lapsikuoro alakoululaisille 22.9.2021–6.4.2022, Ke 14.15–15.00, 21 t. Jenni Packalén, Jalasjärven kirkonkylän koulun lk 107, Kynttiläkuja 2. 28 e. Oletko innostunut laulamisesta? Tule mukaan iloiseen ja rentoon joukkoon laulamaan lasten ja nuorten musiikkia! Lapsikuorossa harjoitellaan yhdessä laulamista ja kuorolaulun perusteita laulamalla yksi- ja kaksiäänisiä lauluja. Kehitetään laulutaitoa sekä sävelkorvaa hauskoilla ääniharjoituksilla. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. Seikkailuleiri esittely Koe seikkailu metsässä muiden lasten kanssa. Luontoelämystä vahvistavat liikkuminen, musisointi ja kädentyöt. Leirin teema vaihtelee vuosittain. Päivän aikana pidetään evästauko luonnon helmassa. Ilmoittautuneille lähetetään leirikirje. 10311 Seikkailuleiri 6-8-v. 6.–8.6.2022, Ma-Ke 11.00–15.00. 15 t. Maria Saari, Anne Luoma, Jenni Erkkonen, Hominrinne, Homintie 3. 33 e. Ilmoittautuminen päättyy 30.5.2022. 15021 Seikkailuleiri 9-12-v. 13.–16.6.2022, Ma -To 10.45–15.30. 24 t. Maria Saari, Anne Luoma, Jenni Erkkonen, Hominrinne, Homintie 3. 45 e. Kurssimaksuun sisältyy materiaalimaksu 7 e. Ilmoittautuminen päättyy 6.6.2022. 15031 Metsäseikkailu 18.–19.9.2021, La-Su 9.00– 12.30, 8 t. Maria Saari, Anne Luoma, Jenni Erkkonen, Hominrinne, Homintie 3. 15 e. Viikonlopun aamupäivinä 3-7-vuotias lapsi aikuisen seurassa nauttii luontoelämyksestä musisoiden, askarrellen ja liikkuen. Päivän aikana pidetään myös evästauko. Kurssille suositellaan osallistumista aikuinen-lapsi -pareina. Kurssimaksuun sisältyy materiaalimaksu 5 e. Ilmoittautuminen päättyy 12.9.2021.

Jalasjärvi

Jurva

58032 Lasten ja nuorten keramiikka ja lasi, Jurva 29.9.2021–16.3.2022, Ke 15.30–17.00, 20 t. Satu Ojala, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. 28 e. Tehdään töitä savesta ja lasista. Opitaan perustekniikoita ja hahmottamaan kolmiulotteisesti sekä muotoilemaan. Kurssimaksun lisäksi maksetaan opettajalle materiaalimaksu käytön mukaan. Kokoontumiskerrat: 29.9., 13.10., 3.11., 17.11. sekä 1.12., 12.1., 26.1., 9.2., 23.2. ja 16.3. Ilmoittautuminen päättyy 22.9.2021. Lasten tanssiliikunta esittely 3-5-vuotiaille suunnattu ryhmä, jossa erilaisin musiikkirytmein liikutaan joko tanssillisesti tai leikkien. Ryhmässä opetellaan toimimaan yhdessä ja kuuntelemaan opettajan neuvoja. Tunnin lopussa rauhoittumishetki. Sopii sekä tytöille että pojille. Tunnilla ollaan ilman huoltajia. Mukaan vesipullo ja sisätossut. 76011 Lasten tanssiliikunta 27.4.–15.6.2022, Ke 17.30–18.15, 8 t. Tarja Nieminen, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 13 e. Ilmoittautuminen päättyy 20.4.2022. 76033 Lasten tanssiliikunta, Jalasjärvi 28.4.–16.6.2022, To 16.30–17.15, 7 t. Tarja Nieminen, Iloniemen liikuntasali, Koskitie 5. 13 e. Ilmoittautuminen päättyy 21.4.2022. 77011 Tiistain yleisurheilu 31.8.2021–5.4.2022, Ti 13.30–15.00, 42 t. Maria Saari, Luovan koulun liikuntasali, Oppaanmäentie 89. 48 e. Tutustutaan yleisurheilulajeihin, harjoitellaan niiden tekniikoita sekä pelataan ja leikitään. Kurssi on suunnattu 7-12-vuotiaille. Ilmoittautuminen päättyy 24.8.2021.


14

Kurikan Kansalaisopiston

Taidekoulu TEKEVÄ Opetellaan eri käsityötekniikoita sekä syvennetään jo opittuja tietoja ja taitoja. Materiaalimaksu peritään käytön mukaan, ensimmäinen osa (35 e) laskutetaan kurssimaksun yhteydessä, loput erillisellä laskulla keväällä. Käsityökoulut on tarkoitettu lapsille ja nuorille. 69001 Käsityökoulu Tekevä, maanantai 20.9.2021–11.4.2022, Ma 16.00–17.50, 60 t. Arja Sivula, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 63 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 69021 Käsityökoulu Tekevä, torstai, päivä 23.9.2021–21.4.2022, To 16.00–17.50, 60 t. Arja Sivula, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 63 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 69041 Käsityökoulu Tekevä, torstai, ilta 23.9.2021–21.4.2022, To 18.00–19.50, 60 t. Arja Sivula, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 63 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 69002 Käsityökoulu Tekevä, Jurva 23.9.2021–14.4.2022, To 15.15–17.05, 60 t. Hanne Alho, Kauppatien käsityötila, Kauppatie 8. 63 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

Käsityökoulu TEKEVÄ

Varhaisiän käsityökoulu, jossa opetellaan erilaisia käsityötaitoja tutustuen ja tutkien leikinomaisesti. Materiaalimaksu peritään käytön mukaan, ensimmäinen osa (25 e) laskutetaan kurssimaksun yhteydessä, loput erillisellä laskulla keväällä. Käsityökoulu on tarkoitettu 6-7-vuotiaille lapsille. 69011 Käsityökoulu Tekevä, 6-7-v. 22.9.2021–20.4.2022, Ke 16.00–17.30, 48 t. Arja Sivula, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 53 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 69012 Käsityökoulu Tekevä, 6-7-v., Jurva 21.9.2021–12.4.2022, Ti 16.30–18.00, 48 t. Hanne Alho, Kauppatien käsityötila, Kauppatie 8. 53 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

Käsityöpajat

Käsillä tekemisen intoa lapsille/nuorille. Opetellaan eri käsityötekniikoita. Kurssihinnan lisäksi laskutetaan materiaalimaksu käytön mukaan. Ota mukaan eväät, sisäkengät ja vaatteet, jotka saavat likaantua. Käsityöpajat on tarkoitettu lapsille ja nuorille. 69501 Käsityöpaja Tekevä 1 6.–10.6.2022, Ma-Pe 9.00–12.15, 20 t. Arja Sivula, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 23 e. Ilmoittautuminen päättyy 30.5.2022. 69521 Käsityöpaja Tekevä 2 6.–10.6.2022, Ma-Pe 12.45–16.00, 20 t. Arja Sivula, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 23 e. Ilmoittautuminen päättyy 30.5.2022. 69531 Käsityöpaja Tekevä 3 13.–17.6.2022, Ma-Pe 12.45–16.00, 20 t. Arja Sivula, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 23 e. Ilmoittautuminen päättyy 6.6.2022. 69541 Käsityöpaja Tekevä 4 20.–23.6.2022, Ma-To 9.00–13.00, 20 t. Arja Sivula, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 23 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.6.2022. 69502 Käsityöpaja Tekevä, Jurva 6.–10.6.2022, Ma-Pe 9.00–12.15, 20 t. Hanne Alho, Kauppatien käsityötila, Kauppatie 8. 23 e. Ilmoittautuminen päättyy 30.5.2022. 69511 Käsityöpaja Tekevä, 6-7-v. 13.–17.6.2022, Ma-Pe 9.00–12.15, 20 t. Arja Sivula, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 23 e. Ilmoittautuminen päättyy 6.6.2022.


15

opinto-ohjelma 2021-2022

Kuvataidekoulu TEKEVÄ

Kuvataiteenperusopinnoissalapsettutustuvatkuvallisenilmaisuneritekniikoihin(esim. maalaus,piirtäminen,muotoilu,grafiikka).Tavoitteenaonkehittäälapsenluovuuttataiteen keinoin.Lisätietoaopinnoistaopistonwww-sivuilta.Materiaalimaksukäytönmukaan,ensimmäinenosa(30e)laskutetaankurssimaksun yhteydessä, loput keväällä. 58021 Kuvataidekoulu Tekevä, 8-10-v., Kurikka 23.9.2021–21.4.2022, To 16.00–17.50, 60 t. Minna Salonen, Taidepaja, Nummentie 5. 63 e. lmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 58023 Kuvataidekoulu Tekevä, 8-10-v., Jalasjärvi 22.9.2021–13.4.2022, Ke 16.00–17.50, 60 t. Minna Salonen, Iloniemen keramiikkaluokka, Koskitie 5. 63 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 58031 Kuvataidekoulu Tekevä, 11-13-v., Kurikka 21.9.2021–12.4.2022, Ti 16.00–17.50, 60 t. Minna Salonen, Taidepaja, Nummentie 5. 63 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 58041 Kuvataidepaja Tekevä: Piirustus, maalaus ja kierrätystaide 6.–10.6.2022, Ma-Pe 9.00–12.15, 20 t. Minna Salonen, Taidepaja, Nummentie 5. 33 e. Kurssilla tutustutaan piirtämisen, maalaamisen ja kierrätysmateriaalien käyttöön taiteen tekemisessä. Painotetaan kokeellisuutta ja nykytaiteen näkökulmaa. Kurssi on suunnattu yli 10-vuotiaille lapsille. Kurssimaksu sisältää 10 e:n materiaalimaksun. Mukaan eväät ja taiteen tekemiseen soveltuvat vaatteet. Ilmoittautuminen päättyy 30.5.2022.

Aikuisten kuvataidekoulu

58051 Kuvataidekoulu Tekevä aikuisille, Kurikka 23.9.2021–28.4.2022, To 18.15–20.45, 75 t. Minna Salonen, Taidepaja, Nummentie 5. 78 e. Aikuisten kuvataiteen perusopetuksessa on mahdollisuus opiskella kuvataiteita monipuolisesti ja etenevästi. Koulutus sisältää mm. piirustuksen, maalauksen, grafiikan, kolmiulotteisen muotoilun ja mediataiteen perustaitoja. Opinnoissa huomioidaan oppijan aiempi osaaminen ja oppimisen tarpeet. Materiaalimaksu käytön mukaan, ensimmäinen osa, 30 e laskutetaan kurssimaksun yhteydessä, loput keväällä. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021


16

Kurikan Kansalaisopiston

Musiikki 22103 Saksofonin ja klarinetin yksilöopetus, torstai 23.9.2021–7.4.2022, To 16.45–19.15, 10,5 t, Stefan Lenkiewicz, Jalasjärven kirkonkylän koulun lk 117, Kynttiläkuja 2. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

27041 Lauluntekijän kurssi 30.10.2021–12.2.2022, La 11.00–15.00, 20 t. Jenni Packalén, Kankaan koulun musiikkiluokka, Kiskontie 20. 23 e. Tutustutaan lauluntekemiseen: käsitellään mm. sanoittamista, biisien rakennetta, melodiaa ja harmoniaa. Oma soitin/ tietokone kurssille mukaan! Kurssipaikassa on piano. Kurssi on tarkoitettu nuorille ja nuorille aikuisille. Kokoontumiskerrat: 30.10., 20.11., 15.1. ja 12.2. Ilmoittautuminen päättyy 24.10.2021.

22012 Laulun ja soiton opetusta 22,5 min, Jurva 21.9.2021–5.4.2022, Ti 15.45–16.30, 10,5 t. Juha Runsala, Jurvan yhtenäiskoulu 1-6 lk, musiikkiluokka, Peurantie 5. 130 e. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30. Kurssilla mahdollista harjoitella yksilöohjauksessa yksinlaulua, pianonsoittoa, bassokitaran, sähkökitaran, viulun ja alttoviulun soittoa sekä mandoliinin alkeisopetusta. Yksilöopetus 22,5 min/krt. Opettaja ottaa yhteyttä ennen kurssin alkua ja sopii ajan. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

Yksilöopetus Viulunsoitto esittely Laadukasta viulunsoiton opetusta kaikentasoisille. Pitkä kokemus ja opetus hyviksi havaittujen metodien avulla takaavat nopean kehittymisen, antavat oppimisen riemua ja musiikin positiivista voimaa iästä riippumatta. Yksilöopetus. Opettaja ottaa yhteyttä ennen kurssin alkua ja sopii ajan kanssasi. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30.

Yksinlaulu ja pianonsoitto esittely Yksinlaulussa harjoitellaan rytmiikkaa, äänenmuodostusta, fraseerausta, mikrofoniin laulamista ja esiintymistaitoa. Laulut opiskelijan mieltymysten mukaan. Pianonsoitossa opiskellaan pianonsoiton alkeita ja vapaata säestystä. Oppikirjana Suomalainen pianokoulu. Opettaja ottaa yhteyttä ennen kurssin alkua ja sopii ajan. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30.

22021 Viulunsoitto 22,5 min 22.9.2021–6.4.2022, Ke 16.15–17.45, 10,5 t. Antti Laasanen, Paulaharjun koulun lk 217, B-osa, Koulupolku 3. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 22041 Viulunsoitto 45 min 22.9.2021–6.4.2022, Ke 18.30–21.15, 21 t. Antti Laasanen, Paulaharjun koulun lk 217, B-osa, Koulupolku 3. 260 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 22083 Viulun ja 2-rivisen haitarin yksilöopetus 20.9.2021–4.4.2022, Ma 14.30–18.45, 10,5 t. Miia Palomäki, Pelimannitupa, Vanhankirkontie 2. 130 e. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30. Aloittelevat tutustuvat soittimeen, soittoasentoon ja soiton perusteisiin. Jatkavat keskittyvät soittotekniikkaan sekä ohjelmiston laajentamiseen. Opetuksessa käytetään mm. nuotinlukua, numeronuotteja (haitari), korvakuulosoittoa ja luovaa musisointia. Yksilöopetus 22.5 min/krt. Opettaja ottaa yhteyttä ennen kurssin alkua ja sopii ajan. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 22063 Harmonikansoiton yksilöopetus 23.9.–25.11.2021, To 16.00–20.15, 4,5 t Liisa Erkinheimo, Jalasjärven lukion lk 8, Kauppilantie 1. 56 e. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30. Viisirivisen harmonikansoiton yksilöopetus-

ta kaikenikäisille, aloittelijoille ja jatkajille. Yksilöopetusta 22,5 min/krt. Opettaja ottaa yhteyttä ennen kurssin alkua ja sopii ajan. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

22123 Ukululelen alkeet, Jalasjärvi 21.9.2021–5.4.2022, Ti 15.00–17.30, 10,5 t. Heidi Pajuluoma, Pelimannitupa, Vanhankirkontie 2. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

Ukulelen alkeet esittely Tervetuloa kaikenikäiset innokkaat oppijat tutustumaan ukulelen ihmeelliseen maailmaan! Kurssilla tutustutaan ukulelen alkeisiin opettelemalla sointuja, säestystä ja tuttuja sävelmiä melodiaa näppäillen. Oma ukulele mukaan! Yksilöopetus, 22,5 min/krt. Opettaja ottaa yhteyttä ennen kurssin alkua ja sopii ajan. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30.

Saksofonin ja klarinetin yksilöopetus esittely Saksofonin ja klarinetin yksilöopetusta vasta-alkajille sekä pidemmälle ehtineille, opiskelijan lähtötason ja toiveiden mukaisesti. Yksilöopetus 22.5 min/krt. Opettaja ottaa yhteyttä ennen kurssin alkua ja sopii ajan. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30.

22011 Ukululelen alkeet, Kurikka 20.9.2021–4.4.2022, Ma 15.00–17.30, 10,5 t. Heidi Pajuluoma, Kankaan koulu, lk 5 B, Kiskontie 20. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

22093 Saksofonin ja klarinetin yksilöopetus, tiistai 21.9.2021–5.4.2022, Ti 18.00–19.30, 10,5 t. Stefan Lenkiewicz, Jalasjärvi-sali, Kirkkotie 4. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

22031 Yksinlaulu ja pianonsoitto, Paulaharju, 22,5 min/krt 25.9.2021–9.4.2022, La 13.30– 16.15, 10,5 t. Juha Runsala, Paulaharju, musiikki lk 169, Aosa, Koulupolku 3. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 19.9.2021. 22121 Yksinlaulu ja pianonsoitto, Paulaharju, 45 min/krt 25.9.2021–9.4.2022, La 12.45– 13.30, 21 t. Juha Runsala, Paulaharju, musiikki lk 169, A-osa, Koulupolku 3. 260 e. Ilmoittautuminen päättyy 19.9.2021. Pianonsoitto esittely Yksilöopetusta vasta-alkajille sekä pidemmälle ehtineille opiskelijan lähtötason ja toiveiden mukaisesti. Yksilöopetus 22.5 min/krt. Opettaja ottaa yhteyttä ennen kurssin alkua ja sopii ajan. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30.


17

opinto-ohjelma 2021-2022

Musiikki Kurikka

22013 Pianonsoitto, Hirvijärven koulu 23.9.2021–7.4.2022, To 13.00–14.30, 10,5 t. Stefan Lenkiewicz, Hirvijärven koulun luokkatila, Koulukuja 2. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 22023 Maanantain pianonsoitto, Jalasjärvi 20.9.2021–4.4.2022, Ma 18.00–19.30, 10,5 t. Stefan Lenkiewicz, Jalasjärvi-sali, Kirkkotie 4. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. Musiikin yksilöopetus esittely Kurssilla on mahdollisuus opiskella mm. seuraavilla soittimilla: piano, ukulele, 5-kielinen kantele, mandoliini, rummut, djembé, cajón, nokkaja poikkihuilu, akustinen-, sähkö- ja bassokitara. Yksilöopetusta 22,5 min/krt. Ei yläikärajaa. Opettaja ottaa yhteyttä ennen kurssin alkua ja sopii ajan. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30. 22091 Musiikin yksilöopetus, Paulaharju 20.9.2021–4.4.2022, Ma 15.15–18.00, 10,5 t. János Tisza, Paulaharju, lk 136, Cosa, Koulupolku 3. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 22101 Musiikin yksilöopetus, Tuiskula 23.9.2021–7.4.2022, To 14.15–14.45, 10,5 t. János Tisza, Tuiskulan koulu, Tuiskulansuora 126. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 22201 Musiikin yksilöopetus, Koivisto 23.9.2021–7.4.2022, To 15.30–19.00, 10,5 t. János Tisza, Koiviston koulu, Ruotumiehentie 6. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

Pianonsoitto, alkeet ja aloittelijat esittely Pianonsoiton iloa kaikenikäisille ja innokkaille vasta-alkajille ja alkeet hallitseville. Nuotteja ei tarvitse ennestään osata, vaan niitä opetellaan soiton ohessa. Opetus räätälöidään opiskelijan toiveiden ja lähtökohtien mukaisesti. Yksilöopetus 22.5 min/ krt. Opettaja ottaa yhteyttä ennen kurssin alkua ja sopii ajan. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30. 22073 Pianonsoitto, alkeet ja aloittelijat, keskiviikko 22.9.2021–6.4.2022, Ke 15.00–18.00, 10,5 t. Heidi Pajuluoma, Pelimannitupa, Vanhankirkontie 2. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 22113 Pianonsoitto, alkeet ja aloittelijat, torstai 23.9.2021–7.4.2022, To 14.30–17.30, 10,5 t. Heidi Pajuluoma, Pelimannitupa, Vanhankirkontie 2. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. Yksinlaulu, piano/huilu/panhuilu esittely Laulutunneilla opetellaan äänenhuoltoa ja -tekniikkaa, äänenavauksia ja kappaleita opiskelijan tason mukaan. Soittotunneilla soitetaan opiskelijan tason mukaan alkeista aina edistyneisiin saakka. Oma soitin välttämätön. Yksilöopetusta 22,5 min/krt. Opettaja ottaa yhteyttä ennen kurssin alkua ja sopii ajan. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30.

22202 Musiikin yksilöopetus, Jurva 22.9.2021–6.4.2022, Ke 15.00–18.45, 10,5 t. János Tisza, Jurvan yhtenäiskoulu 1-6 lk, musiikkiluokka, Peurantie 5. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021.

22051 Yksinlaulu, piano/huilu/panhuilu 1 20.9.2021-4.4.2022, Ma 16.00–20.00, 10,5 t. Mari Luomala-Kulkula, Kurikkala lk 1, Kurikantie 16. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

22221 Musiikin yksilöopetus, Mieto maanantai 20.9.2021–4.4.2022, Ma 13.30–14.45, 10,5 t. János Tisza, Miedon koulu luokkatila, Hakunintie 42. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

22061 Yksinlaulu, piano/huilu/panhuilu 2 21.9.2021–5.4.2022, Ti 15.00–19.45, 10,5 t. Mari Luomala-Kulkula, Kurikkala lk 1, Kurikantie 16. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

22231 Musiikin yksilöopetus, Mieto tiistai 21.9.2021–5.4.2022, Ti 16.00–17.15, 10,5 t. János Tisza, Miedon koulu luokkatila, Hakunintie 42. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

22071 Yksinlaulu, piano/huilu/panhuilu 3 22.9.2021–6.4.2022, Ke 16.00–20.00, 10,5 t. Mari Luomala-Kulkula, Kurikkala lk 1, Kurikantie 16. 130 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021.

Laulun yksilöopetus esittely Laulutunneilla voi löytää oman, aidon äänensä ja oppia vakaan laulutekniikan. Tunneilla saa konkreettisia työvälineitä äänenkäytön ja kappaleiden edistämiseen toiveiden mukaisen ohjelmiston parissa. Kurssi sopii aloittelijoille tai pidemmälle edenneille laulajille. Opettaja ottaa yhteyttä ennen kurssin alkua ja sopii ajan. Yksilöopetusta 45 min/ joka toinen viikko. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30. 22081 Laulun yksilöopetus, Kurikka 24.9.2021–8.4.2022, Pe 15.30–19.30, 11 t. Jenni Liikaoja, Kurikkala lk 1, Kurikantie 16. 136 e. Ilmoittautuminen päättyy 19.9.2021. 22053 Laulun yksilöopetus, parilliset viikot 21.9.2021–5.4.2022, Ti 18.30–20.00, 11 t. Jenni Liikaoja, Jalasjärven kirkonkylän koulun lk 117, Kynttiläkuja 2. 136 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 22133 Laulun yksilöopetus, parittomat viikot 28.9.2021–12.4.2022, Ti 18.30–20.00, 11 t. Jenni Liikaoja, Jalasjärven kirkonkylän koulun lk 117, Kynttiläkuja 2. 136 e. Ilmoittautuminen päättyy 21.9.2021.

Muista perua ilmoittautumisesi AJOISSA jos et pääsekään kurssille.

Jalasjärvi

Jurva

Eväitä äänenkäyttöön ja laulamiseen esittely Kurssilla saa eväitä omaan äänenkäyttöönsä ja voi kokeilla rohkeasti, mihin ääni taipuu. Molemmille päiville on jokaiselle oma 45 min laulutunti sekä yhteistunti. Kurssilla seurataan myös toisten opiskelijoiden laulutunteja. Yksilö-ajat ja harjoiteltava kappale sovitaan opettajan kanssa ennen kurssin alkua.

22033 Eväitä äänenkäyttöön ja laulamiseen 1 25.–26.9.2021, La-Su 10.00–15.30, 12 t. Anna Pellikka, Jalasjärven kirkonkylän koulun musiikkiluokka 118, Kynttiläkuja 2. 38 e. Ilmoittautuminen päättyy 19.9.2021. 22043 Eväitä äänenkäyttöön ja laulamiseen 2 20.-27.11.2021, La 10.00-15.30, 12 t. Anna Pellikka, Jalasjärven kirkonkylän koulun musiikkiluokka 118, Kynttiläkuja 2. 38 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.11.2021. 22111 Tangolaulun kurssi 14.–22.5.2022, La-Su 10.00– 16.00, 9 t. Juha Runsala, Paulaharju, musiikki lk 169, A-osa, Koulupolku 3. 58 e. Kurssilla opetellaan tangolauluja opiskelijan mieltymysten mukaan. Keskitytään rytmiikkaan, sävelpuhtauteen, fraseeraukseen, esiintymiseen ja tulkintaan. Äänentoistolaitteet käytössä. Kurssilla yksilöopetusta päivittäin 45 min ja yhteistunti 45 min. Viimeisellä kerralla lisäksi pieni yhteiskonsertti. Kokoontumiskerrat: 14.-15.5. ja 21.22.5. Ilmoittautuminen päättyy 8.5.2022.


18

Kurikan Kansalaisopiston

Musiikki Kuorot 21033 Tutustu kuorolauluun 2.–16.9.2021, To 18.00–20.00, 8 t. Anna Pellikka, Jalasjärven kirkonkylän koulun musiikkiluokka 118, Kynttiläkuja 2. 13 e. Kiinnostaako kuorolaulu, mutta kynnys mennä suoraan kuoroon on liian korkea? Tällä kolmen päivän kurssilla tehdään ääniharjoituksia, tutustutaan nuottien lukemiseen ja harjoitellaan äänissä laulamista. Kurssin loputtua tietää, mitä ääntä voisi kuorossa laulaa ja osaa seurata nuoteista kappaleiden kulkua. Kynnys osallistua kuoroon on madaltunut! Ilmoittautuminen päättyy 26.8.2021. 21011 Naiskuoro 20.9.2021–4.4.2022, Ma 19.00–20.30, 42 t. Jenni Packalén, Paulaharju, musiikki lk 169, A-osa, Koulupolku 3. 48 e. Naiskuorolaulua rennolla ja iloisella otteella! Lauletaan uusia ja vanhoja lauluja elämän polun varrelta; herkistä viisuista aina rempseisiin ralleihin, myös ryhmän toiveiden mukaisesti. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 21012 Laulukööri Mesikset 24.9.2021–8.4.2022, Pe 17.00–18.30, 42 t. Matti Saari, Jurvan yhtenäiskoulu 1-6 lk, musiikkiluokka, Peurantie 5. 53 e. Mesikset on sekakuoro, jonka ohjelmisto koostuu perinteisestä kotimaisesta musiikista, kansanlauluista ja hengellisestä musiikista. Tähän "Kööriin" ovat tervetulleita kaikki laulusta kiinnostuneet. Yhteislaulut voimavarana! Ilmoittautuminen päättyy 19.9.2021.

21013 Hirvijärven kuoro 20.9.2021–4.4.2022, Ma 18.00–19.30, 42 t. Minna Salmela, Jalasjärven seurakuntatalo, Kirkkotie 1. 48 e. Sekakuoro harjoittelee ja esittää erilaisissa tapahtumissa hengellistä musiikkia. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 21021 Mieskuoro Nuijamiehet 13.9.2021–23.5.2022, Ma 19.30–21.00, 60 t. Romuald Podlesny, Kankaan koulun musiikkiluokka, Kiskontie 20. 63 e. Harjoitellaan perinteisiä mieskuorolauluja esityskuntoon huumoria unohtamatta. Kuorolaiselta edellytetään hyvää sävelkorvaa ja lauluääntä. Ilmoittautuminen päättyy 6.9.2021.

21023 Jalasjärven mieslaulajat 23.9.2021–28.4.2022, To 19.00–21.00, 68 t. Anna Pellikka, Jalasjärven kirkonkylän koulun musiikkiluokka 118, Kynttiläkuja 2. 73 e. Tässä sinun kuorosi, rohkea mies! Mieslaulajissa laulamme iloisella ja rennolla otteella eri vuosikymmenten ja eri tyylilajien musiikkia. Teemme myös äänenhuoltoa ja etsimme rohkeutta käyttää ääntä monipuolisesti. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 21041 Mettumaarikuoro 23.9.2021–7.4.2022, To 18.30–20.00, 42 t. Matti Ala-Välkkilä, Kurikan yhteiskoulun D aula, Keskuspuistikko 28. 48 e. Tasokas viihdelaulukuoro. Kuorossa opiskellaan äänenmuodostusta, viihdekuorolaulun tekniikkaa ja valmistetaan konserttiohjelmistoa esityskuntoon. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

Muista ilmoittautua ajoissa kurssille!

21043 Jalasjärven naiskuoro 23.9.2021–28.4.2022, To 17.00–19.00, 68 t. Anna Pellikka, Jalasjärven kirkonkylän koulun musiikkiluokka 118, Kynttiläkuja 2. 73 e. Tule mukaan mukavaan lauluporukkaan, jossa laulamme iloisella ja rennolla mielellä. Sovitukset ovat pääasiassa 3-äänisiä, tälle kuorolle tehtyjä. Kappaleet ovat monipuolisia, joten jokainen löytää ohjelmistosta suosikkinsa. Kurssilla teemme myös äänenhuoltoa ja etsimme rohkeutta käyttää ääntä monipuolisesti. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 21051 Lauluveteraanit 20.9.2021–4.4.2022, Ma 10.15–11.45, 42 t. Reino Saranpää, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 48 e. Harjoitellaan lauluja esityskuntoon ja pidetään yllä laulutaitoa. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 21103 Peliitat 22.9.2021–6.4.2022, Ke 19.15–20.45, 42 t. Jenni Packalén, Jalasjärvi-sali, Kirkkotie 4. 48 e Yhdessä laulamisen iloa naisille sekä miehille. Ohjelmistossa viihdemusiikkia, ikivihreitä, kansanlauluja sekä musikaalisävelmiä. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021.


19

opinto-ohjelma 2021-2022

Musiikki Kurikka

Jokitörmän orkesteri - aikuisten bändikoulu esittely Opitaan laulamaan ja soittamaan sekä tulkitsemaan musiikkia yhdessä. Laaditaan harjoiteltava ohjelmisto ja kehitetään omatoimista harjoittelua. Tavoitteena demo-äänite ja esiintyminen keväällä tai kesällä. Lisätietoja vaadittavasta soittotaidosta saa opettajalta, yhteystiedot opistolta. 23091 Jokitörmän orkesteri - aikuisten bändikoulu 1 22.9.2021–6.4.2022, Ke 16.30–18.00, 42 t. Ari Kivistö, EP:n Esittävän taiteen yhdistys ry, Teräskatu 1. 68 e. Kurssilla keskitytään iskelmä- ja rautalankamusiikkiin. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021.

Yhtyesoitto 23011 Soittokunta 23.8.2021-9.5.2022, Ma 18.30-20.15, 62 t. Anna Sillanpää, Kurikan yhteiskoulun Daula, Keskuspuistikko 28. 68 e. Perinteinen puhallinorkesterikokoonpano ja lyömäsoittimet. Laajassa ohjelmistossa sekä uutta että vanhaa klassista ja viihdemusiikkia. Harjoitukset kerran viikossa, monipuolisesti konsertteja ja esiintymisiä. Lisäksi muuta toimintaa. Lisätietoa Kimmo Niemeltä, nron saa opistolta. Ilmoittautuminen päättyy 16.8.2021. 23013 Jalasjärven Soittokunta 26.8.2021–19.5.2022, To 18.30–20.00, 62 t. Raine Rautanen, Jalasjärven yläasteen musiikkiluokka, Kauppilantie 3. 68 e. Ohjelmistossa on uudempaa suomalaista puhallinmusiikkia, perinteitä unohtamatta. Soittokunnan jäsenet ovat pääasiassa yläkoulu- ja lukioikäisiä nuoria. Mukana soittaa myös muutama varttunut puhaltaja. Soittokunta on viime vuosina tehnyt useita konserttimatkoja. Ilmoittautuminen päättyy 19.8.2021. 23023 Tanssimusiikin orkesteri 22.9.2021–6.4.2022, Ke 19.00–21.30, 63 t. Stefan Lenkiewicz, Jalasjärven kirkonkylän koulun musiikkiluokka 118, Kynttiläkuja 2. 88 e. Harjoitellaan vanhoja tanssimusiikkikappaleita esityskuntoon. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021.

23041 Kurikan pelimannit 22.9.2021–6.4.2022, Ke 17.00–19.30, 63 t. Jaana Pihlaja, Pohjanmaan Kaluste, Kalustekatu 6. 68 e. Kurssilla harjoitellaan soittoa yhtyeenä ja solistien kanssa, ohjelmistossa pääosin kurikkalaista kansanmusiikkia, mutta myös muutakin yhtyesoittoon tarkoitettua musiikkia. Kaikenlaiset soittimet ja kaikenikäiset soittajat ovat tervetulleita. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 23213 Harmonikansoiton jatko, 2-riviset 20.9.2021–4.4.2022, Ma 19.00–20.30, 42. Miia Palomäki, Pelimannitupa, Vanhankirkontie 2. 48 e. Ryhmässä harjoitellaan yhteissoittoa ja opetellaan uusia kappaleita korvakuulosoittoa, nuotteja ja numeronuotteja hyväksi käyttäen. Ohjelmiston pääpaino on eteläpohjalaisessa haitariperinteessä. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

23131 Jokitörmän orkesteri - aikuisten bändikoulu 2 22.9.2021–6.4.2022, Ke 18.30–20.00, 42 t. Ari Kivistö, EP:n Esittävän taiteen yhdistys ry, Teräskatu 1. 68 e. Kurssilla keskitytään pop- ja rock-musiikkiin. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 23101 Mandoliini soi 25.9.2021–9.4.2022, La 16.30– 18.00, 42 t. Juha Runsala, Paulaharju, musiikki lk 169, A-osa, Koulupolku 3. 68 e. Mandoliininsoiton alkeisopetusta sekä yhtyesoiton alkeita. Soitetaan aluksi korvakuulolla, joten nuotinlukutaito ei heti välttämätöntä. Oppikirjana Seppo Sillanpään Mandoliiniopas, jossa mukana CD. Ilmoittautuminen päättyy 19.9.2021. 27021 Ukulele haltuun 9.–10.10.2021, La-Su 12.00– 15.15, 8 t. Timo Kiprianoff, Kankaan koulun musiikkiluokka, Kiskontie 20. 13 e. Kurssilla tutustutaan ukulelen soiton perusteisiin. Opetellaan sointuotteita, säestetään ja lauletaan helppoja ja tuttuja kappaleita. Kurssi soveltuu sekä vasta-alkajille että jo vähän soittaneille. Matalan kynnyksen kurssi, joten kaikki rohkeasti vain soittamaan. Oma ukulele mukaan kurssille (hankintahinta n. 50-150 e). Ilmoittautuminen päättyy 3.10.2021.

Jalasjärvi

Jurva

Yhteislaulu 26011 Iloa yhteislaulusta! 20.9.2021–4.4.2022, Ma 18.15–19.00, 21 t. Jenni Packalén, Paulaharju, musiikki lk 169, A-osa, Koulupolku 3. 28 e. Ryhmässä lauletaan rennolla otteella ja hyvällä mielellä, yhteislaulamisen ilosta! Uusia ja vanhoja toivelauluja laulamalla kehitetään laulutaitoa ja sävelkorvaa. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 26023 Keskiviikon yhteislaulu 22.9.2021–6.4.2022, Ke 18.30–19.15, 21 t, Jenni Packelén, Jalasjärvi-sali, Kirkkotie 4. 28 e. Tule mukaan virkistäytymään ja nauttimaan musiikin uudistavasta voimasta. Lauletaan rennolla otteella ja hyvällä mielellä, yhteislaulamisen ilosta! Ohjelmisto koostuu vanhoista ja uusista toivelauluista kansanlauluista iskelmiin. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 26013 Torstain yhteislaulu 23.9.2021–7.4.2022, To 15.00–15.45, 21 t. Stefan Lenkiewicz, Jalasjärvi-sali, Kirkkotie 4. Kurssimaksu 28 e. Virkistäydytään mieluisten laulujen ja mukavan yhdessäolon merkeissä. Sopii kaikenikäisille. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 26033 Yhteislaulu, Ilvesjoki 20.9.2021–4.4.2022, Ma 14.45–15.30, 13 t. Stefan Lenkiewicz, Ilvesjoen Ns, Ilvesjoentie 691. 18 e. Lauletaan kultaisia koululauluja ja muita mieluisia säveliä. Tärkeintä on yhdessäolo ja virkistäytyminen laulun merkeissä. Kurssi sopii kaikille iästä tai sukupuolesta riippumatta. Kokoontumiskerrat: 20.9., 4.10., 11.10., 1.11., 15.11. ja 29.11. sekä 10.1., 24.1., 7.2., 21.2., 7.3., 21.3. ja 4.4. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

= viikonloppukurssi


20

Kurikan Kansalaisopiston

Kudonta- ja käsityökurssit Kudonta

Kudotaan sisustus- ja käyttötekstiilejä sekä asuste- ja vaatetuskankaita opiskelijoiden toivomusten ja tarpeiden mukaan. Loimet suunnitellaan ja rakennetaan yhdessä. Opetellaan kankaankudonnan työvaiheet suunnittelusta viimeistelyyn ja tuotteen hoitoon. Kurssit sopivat vasta-alkajille ja aikaisemmin kutoneille. Opetuskertojen lisäksi loimen rakentamiseen ja kutomiseen on opiskelijan varattava lisäaikaa. Kudontatilat ovat kutojien käytössä sopimuksen mukaan.

61001 Kudonta, keskusta, päivä 21.9.2021–5.4.2022, Ti 14.00–16.30, 63 t. Anne Luoma, Keskustan kudontatila, Keskuspuistikko 22. 68 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 61011 Kudonta, keskusta, ilta 21.9.2021–5.4.2022, Ti 17.30–20.00, 63 t. Anne Luoma, Keskustan kudontatila, Keskuspuistikko 22. 68 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 61003 Kudonta, Iloniemi 20.9.2021–25.4.2022, Ma 15.00–17.15, 63 t. Marianne Hongisto, Iloniemen kudontaluokka, Koskitie 5. 68 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 61013 Kudonta, Luopajärvi 20.9.2021–4.4.2022, Ma 12.00–14.15, 63 t. Marianne Hongisto, Luopajärvi, Anttila, Luopajärventie 684. 68,00 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

61021 Kudonta, Panttila 22.9.2021–6.4.2022, 63 t. Anne Luoma, Panttilan kudontatila, Suutarintie 1 B 7. 68 e. Kurssi kokoontuu vuoroviikoin klo 17.00-19.15 ja 19.45-22.00 alkaen 22.9. klo 17.00. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 61023 Kudonta, neule ja virkkaus, Kulmala 21.9.2021–5.4.2022, Ti 12.00–14.15, 42 t. Päivi Saarela, Kulmala, Suominen, Peräkyläntie 131. 48 e. Kokoontumiskerrat: 21.9., 5.10., 26.10., 9.11., 23.11. ja 7.12. sekä 11.1., 25.1., 8.2., 22.2., 8.3., 22.3., 5.4. ja 19.4. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 61031 Kudonta, Lohiluoma 29.9.2021–23.3.2022, Ke 10.00–12.30, 51 t. Leena Rinta-Lusa, Lohiluoman kudontatila, Mietaantie 601. 58 e. Kokoontumiskerrat: 29.9., 6.10., 20.10., 3.11., 10.11., 17.11. 24.11., 1.12. sekä 19.1., 26.1., 2.2., 9.2., 16.2., 23.2., 9.3., 16.3. ja 23.3. Ilmoittautuminen päättyy 22.9.2021. 61041 Kudonta, Luopa ja Opas 22.9.2021–6.4.2022, Kurssi kokoontuu vuoroviikoin Ke klo 17.00-19.15 ja 19.45-22.00 alkaen 22.9. klo 19.45. 63 t. Anne Luoma, Kahilan kudontatila, Kahilantie 22. 68 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021.


21

opinto-ohjelma 2021-2022

Kudonta ja käsityö

Kudotaan kodin tekstiilejä ym. kankaita ja opetellaan muita käsityötekniikoita. Kudonnassa perehdytään eri sidoksiin, niiden käyttäytymiseen erilaisissa langoissa ja kankaanrakentamiseen. Muissa käsityötekniikoissa tutustutaan kurssilaisia kiinnostaviin aiheisiin. Perehdytään myös eri materiaaleihin.

61412 Kudonta ja käsityö, Niemenkylä 21.9.2021–5.4.2022, Ti 18.30–21.00, 63 t. Ritva Anttila ja Elsi Viljanen, Niemenkylän Ns, kudontatila, Rintapääntie 10. 68 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 61421 Kudonta ja käsityö, Myllykylä 20.9.2021–4.4.2022, Ma 18.00–20.15, 63 t. Riitta Koskinen, Myllykylän kylätalo, Myllykyläntie 204. Kurssimaksu 68 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

61401 Kudonta ja käsityö, Juonenkylä 21.9.2021–5.4.2022, Ti 17.30–20.45, 52 t. Riitta Koskinen, Juonen kylätalo, Kiviniementie 10. 58 e. Kokoontumiset: 21.9., 5.10., 16.10., 2.11., 16.11. 30.11. sekä 11.1., 25.1., 8.2., 22.2., 8.3. 26.3. ja 5.4. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

61422 Kudonta ja käsityö, Sarvijoki 22.9.2021–6.4.2022, Ke 18.00–20.30, 63 t. Ritva Anttila, Sarvijoen Kudonta, Opintie 17. 68 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021.

61402 Kudonta ja käsityö, Keskusta, Jurva 20.9.2021–4.4.2022, Ma 18.30–21.00, 63 t. Hanne Alho, Kauppatien kudontatila, Kauppatie 8. 68 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

61431 Kudonta ja käsityö, Pitkämö 22.9.2021–6.4.2022, Ke 18.15–20.30, 63 t. Arja Sivula, Pitkämön kylätalo, Syväojantie 569. 68 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021.

61403 Kudonta, neule ja virkkaus, Keskikylä 21.9.2021–19.4.2022, Ti 13.00–15.15, 63 t. Marianne Hongisto, Keskikylän Harjula, Hulkontie 10. 68 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

61432 Kudonta ja käsityö, Närvijoki 23.9.2021–7.4.2022, To 18.30–21.00, 51 t. Hanne Alho, Närvijoen Ns, Mäntylänkuja 24. 58 e. Kokoontumiskerrat: 23.9., 30.9., 7.10., 14.10., 28.10., 4.11., 18.11., 25.11. sekä 13.1., 20.1., 3.2., 10.2., 24.2., 10.3., 17.3., 24.3. ja 7.4. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

61411 Kudonta ja käsityö, Mieto 28.9.2021–29.3.2022, Ti 17.30–20.45, 52 t. Riitta Koskinen, Miedon asema, Pysäkkitie 25. 58 e. Kokoontumiskerrat: 28.9., 12.10., 19.10., 26.10., 9.11. ja 23.11. sekä 4.1., 18.1., 1.2., 15.2., 1.3., 15.3. ja 29.3. Ilmoittautuminen päättyy 21.9.2021.

61441 Kudonta ja käsityö, Tuiskula 21.9.2021–5.4.2022, Ti 18.15–20.45, 63 t. Arja Sivula, Kärrymies kudontatila, Tuiskulansuora 31. 68 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 61442 Kudonta ja käsityö, Tainuskylä 21.9.2021–5.4.2022, Ti 18.30–21.00, 63 t. Ella Ylinen, Tainuskylän ent. koulu, Tainuskyläntie 240. 68 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 61452 Kudonta ja käsityö, Metsäkylä 23.9.2021–7.4.2022, To 12.00–14.30, 63 t. Ella Ylinen, Metsäkylän Ns, kudontatila, Metsäkyläntie 489. 68 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

61462 Kudonta ja käsityö, Järvenpää 27.9.2021–11.4.2022, Ma 11.00–13.30, 42 t. Leena Rinta-Lusa, Järvenpään Ns, Järvenpääntie 135. 48 e. Kokoontumiskerrat: 27.9., 11.10., 1.11.,15.11. ja 29.11. sekä 10.1., 24.1., 7.2., 21.2., 14.3., 28.3. ja 11.4. Ilmoittautuminen päättyy 20.9.2021. 61703 Loimi omiin kangaspuihin 9.–24.4.2022, La-Su 10.00–14.00, 20 t. Marianne Hongisto, Iloniemen kudontaluokka, Koskitie 5. 23 e. Opetellaan loimen luominen ja sen rakentaminen kangaspuihin sekä kudonnan perusteita lyhyesti. Kurssi on tarkoitettu sellaiselle, joka haluaa oppia laittamaan loimen omiin kangaspuihinsa ja kutomaan itsenäisesti niillä Ilmoittautuminen päättyy 1.4.2022.


22

Kurikan Kansalaisopiston

Käden taidot Ompelu

62511 Kassit ja reput 11.–27.3.2022, Pe 17.30–21.30, La 10.00–16.45, Su 10.00– 15.45, 21 t. Raili Pohjonen, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 28 e. Ommellaan kankaista, itse kudotuista tai ostetuista, erilaisia kasseja ja reppuja. Info 11.3. klo 18.00-18.45. Kokoontumiskerrat: 25.-27.3. Ilmoittautuminen päättyy 11.3.2022.

62011 Vaateompelu, torstai, päivä 23.9.2021–7.4.2022, To 12.00–14.15, 63 t. Raili Pohjonen, Kurikkala yläkerran luokka, Kurikantie 16. 68 e. Ommellaan käyttö- ja juhlavaatteita koko perheelle. Käytetään mallilehtien kaavoja. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 62013 Vaate- ja sisustusompelu, Jalasjärvi 20.9.2021–28.3.2022, Ma 17.30–20.45, 44 t. Sirpa Nuutinen, Iloniemi ompeluluokka, Koskitie 5. 48 e. Ommellaan käyttö- ja juhlavaatteita sekä sisustustekstiilejä omien tarpeiden mukaan. Kokoontumiskerrat: 20.9., 4.10., 25.10., 8.11., 22.11. sekä 10.1., 24.1., 7.2., 21.2.,14.3. ja 28.3. Kurssi sopii myös vasta-alkajalle. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

Lankatekniikat 63001 Neuleita käsin ja koneella 20.9.2021–4.4.2022, Ma 18.00–20.30, 63 t. Arja Sivula, Kurikkalan koneneulonta, Kurikantie 16. 68 e. Neulotaan koneella tai käsin sekä erilaisilla lankatekniikoilla asusteita, vaatteita, sisustus- ja käyttötuotteita. Opitaan erilaisia käsityötekniikoita opiskelijoiden toiveiden mukaan. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Materiaalit opiskelija hankkii itse. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

62031 Vaate- ja sisustusompelu 27.9.2021–4.4.2022, Ma 18.15–21.15, 44 t. Sirpa Nuutinen, Kurikkala yläkerran luokka, Kurikantie 16. 48 e. Ommellaan vaatteita tai sisustustekstiilejä uudesta tai käytetystä materiaalista omien tarpeiden mukaan. Kokoontumiskerrat: 27.9., 11.10., 1.11., 15.11., 29.11. sekä 17.1, 31.1., 14.2., 7.3., 21.3. ja 4.4. Ilmoittautuminen päättyy 20.9.2021. 62041 Vaatteiden tuunaus 5.10.2021–22.3.2022, Ti 18.15–21.15, 64 t. Elisa Leppälä, Kurikkala yläkerran luokka, Kurikantie 16. 68 e. Korjataan ja muokataan vaatteita, asusteita, sisustustuotteita ym. paikkaamalla, värjäämällä, kirjomalla tai parsimalla. Myös vetoketjujen ompelut / korjaukset. Kokoontumiskerrat: 5.10., 12.10., 26.10., 2.11., 9 .11., 16.11., 23.11. sekä 18.1., 25.1., 1.2., 8.2., 15.2., 22.2., 8.3., 15.3. ja 22.3. Kurssi sopii myös vasta-alkajalle. Ilmoittautuminen päättyy 28.9.2021. 62032 Itse ommellen ihanaa lapsille, Jurva 15.10-31.10.2021, Pe 17.30– 21.45, La 10.00-16.45, Su 10.0015.45 21 t. Elina Silvola, Kauppatie käsityötila, Kauppatie 8. 28 e. Haluaisitko ommella lapselle itse vaatteita, mutta aika ei riitä tai et ennen ole niitä tehnyt? Nyt on mahdollisuus lähteä viikonlopun mittaiselle kurssille. Tehdään yhdessä ihania, nykyaikaisia vaatteita kaiken ikäisille lapsille. Tule nauttimaan itse tekemisen ilosta! Info Pe 15.10. klo 18.00-18.45. Ilmoittautuminen päättyy 15.10.2021.

Neulekahvila, Jurva esittely Pitsi vai palmikko, peukku vai kantapää? Neulekahvilassa on mahdollista perehtyä eri tekniikoihin ja neuloa sukkia, lapasia, huiveja, pipoja, kynsikkäitä ym. ihanuuksia erilaisista langoista oman valinnan mukaan. Kurssi sopii myös aloittelijoille. 62012 Pellavamekko ommellen, Tainuskylä 18.–20.3.2022, Pe 17.30–21.15, La-Su 10.00–16.30, 21 t. Ella Ylinen, Pässilän maja, Tainuskyläntie 243. 28 e. Kurssilla ommellaan rento ja helppo pellavamekko. Tarjolla on erilaisia mekon kaavoja, erittäin helposta helppoon. Valitaan mieleinen malli, piirretään itselle kaavat ja ommellaan mekko. Ilmoittautuminen päättyy 13.3.2022. 62022 Trikootunika-viikonloppu 22.–24.4.2022, Pe 17.30–21.15, La-Su 10.00–16.30, 21 t. Ella Ylinen, Pässilän maja, Tainuskyläntie 243. 28 e. Tule ompelemaan itsellesi kaunis trikootunika. Tarjolla on erilaisia tunikan kaavoja, valitse mieleisesi malli, piirrä omat kaavat ja toteuta tunika. Ilmoittautuminen päättyy 17.4.2022. 62502 Käsityöpusseja ja -laukkuja –viikonloppu 3.–5.12.2021, Pe 17.30–21.15, La-

Su 10.00–16.30, 21 t. Ella Ylinen, Pässilän maja, Tainuskyläntie 243. 28 e. Pusseja ja kasseja ei voi koskaan olla liikaa! Viikonlopun aikana valmistuu pussi jos toinenkin suojaamaan, säilyttämään ja kuljettamaan käsityötäsi turvallisesti. Ompele itselle tai kaverille lahjaksi. Tarjolla on monenmallisia kaavoja eri vahvuisista kankaista ommeltaviksi. Ilmoittautuminen päättyy 26.11.2021. 62501 Lukkokukkarot ja –laukut 8.–31.10.2021, Pe 17.30–21.30, La 10.00–16.45, Su 10.00– 15.45, 21 t. Raili Pohjonen, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 28 e. Ommellaan erilaisista kankaista kukkaroita, penaaleja, meikkipusseja, kännykkä- ja olkalaukkuja yhdistäen ne metallisiin nuppilukkokehyksiin. Infossa mahdollisuus tilata opettajalta kaavoihin sopivat kehykset. Sopii myös aloittelijalle. Info pe 8.10. klo 18.00-18.45. Kokoontumiskerrat: PeSu 29.-31.10. Ilmoittautuminen päättyy 15.10.2021.

63002 Neulekahvila maanantai, Jurva 20.9.2021–4.4.2022, Ma 18.30–21.00, 63 t. Ella Ylinen, Jaanan Lankapaja, Sotamiehentie 2. 68 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 63012 Neulekahvila keskiviikko, Jurva 22.9.2021–6.4.2022, Ke 18.30–21.00, 63 t. Ella Ylinen, Jaanan Lankapaja, Sotamiehentie 2. 68 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 63031 Neule- ja virkkauskahvila 2.10.2021–9.4.2022, La 10.30– 13.00, 36 t. Leena Rinta-Lusa, Kurikkalan lk 2, Kurikantie 16. 43 e. Rennossa ryhmässä valmistetaan erilaisia neule- ja virkkaustöitä. Tutustutaan uusiin tekniikoihin omien tarpeiden, toiveiden ja mielenkiinnon mukaan. Mahdollista valmistaa itselle asusteita, käyttöja sisustustekstiilejä. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Kokoontumiskerrat: 2.10., 16.10., 30.10., 20.11., 27.11. sekä 15.1., 29.1., 12.2., 26.2., 12.3., 26.3. ja 9.4. Ilmoittautuminen päättyy 24.9.2021.


23

opinto-ohjelma 2021-2022

Käden taidot Kurikka

63011 Neuleita jämälangoista 30.9.–25.11.2021, To 18.15–21.15, 20 t. Elisa Leppälä, Keskustan posliiniluokka, Keskuspuistikko 22. 23 e. Neulotaan jämälangoista esim. villasukkia, lapasia, hameita tai huiveja oman tarpeen mukaan. Kurssilla voi uudistaa vanhat villalangat värjäämällä. Sopii myös vastaalkajalle. Kokoontumiskerrat 30.9., 14.10., 28.10. 11.11. ja 25.11. Ilmoittautuminen päättyy 23.9.2021. 63022 Villapaita ylhäältä alas neuloen 9.10.2021–2.4.2022, La 10.00– 14.00, 30 t. Ella Ylinen, Jaanan Lankapaja, Sotamiehentie 2. 38 e. Neulotaan raglanhihainen villapaita ylhäältä alas: ei ommeltavia saumoja ja hiha istuu hyvin. Paidan voi neuloa esim. pintaneuleena, raidallisena tai yksivärisenä. Ensimmäisellä kerralla perehdytään tekniikkaan, valitaan malli, puikot ja langat. Neulotaan yhdessä paita valmiiksi. Kokoontumiskerrat 9.10., 20.11. sekä 15.1., 12.2., 12.3. ja 2.4. Ilmoittautuminen päättyy 1.10.2021. 63032 Briossineulekurssi 8.10.2021–11.2.2022, Pe 18.00–21.15, 20 t. Ella Ylinen, Jaanan Lankapaja, Sotamiehentie 2. 23 e. Opetellaan kaksivärisen/kaksipuoleisen briossineuletekniikan salat ja neulotaan kaulahuivi, kauluri tai kynsikkäät uudella tekniikalla. Kokoontumiskerrat 8.10., 29.10. ja 26.11. sekä 14.1. ja 11.2. Ilmoittautuminen päättyy 1.10.2021. 63042 Suomalainen perinneneule 30.9.2021–31.3.2022, To 18.30–21.00, 30 t. Ella Ylinen, Jaanan Lankapaja, Sotamiehentie 2. 33 e. Tikkuri, vöyriläinen, pirttikylän- ja korsnäsinpaita ovat tunnetuimmat perinneneuleet. Tule tekemään haaveista totta ja neulomaan omasi. Kurssi sopii neulomisen alkeet osaavalle neulojalle. Kokoontumiskerrat: 30.9., 14.10., 4.11., 18.11. sekä 13.1., 27.1., 10.2., 24.2., 17.3. ja 31.3. Ilmoittautuminen päättyy 23.9.2021. 63101 Villasukkaa pukkaa 23.9.–2.12.2021, To 18.15–21.15, 20 t. Elisa Leppälä, Keskustan posliiniluokka, Keskuspuistikko 22. 23 e. Neulotaan villasukkia oman tarpeen mukaan. Kurssilla voit opetella perus-, kirjotai pitsisukkien neulomista. Kurssi sopii niin vasta-alkajalle kuin jo enemmän neuloneelle. Kokoontumiskerrat 23.9., 7.10., 21.10., 4.11. Ja 2.12. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 63322 Virkkauskahvila, Jurva 24.9.2021–8.4.2022, Pe 18.30–21.00, 33

t. Ella Ylinen, Jaanan Lankapaja, Sotamiehentie 2. 38 e. Kori vai kynsikkäät vaiko molemmat? Virkkaus on monipuolinen tekniikka, jolla voi valmistaa melkein mitä vain. Virkkauskahvilassa tutustutaan eri tekniikoihin ja virkataan töitä oman mielenkiinnon mukaan asusteista kodin tekstiileihin. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Kokoontumiskerrat: 24.9., 1.10., 15.10., 5.11., 19.11. sekä 21.1., 4.2., 18.2., 11.3., 25.3. ja 8.4. Ilmoittautuminen päättyy 17.9.2021. 63003 Neulonnan ja virkkauksen alkeet 21.9.2021–19.4.2022, Ti 18.00–20.15, 42 t. Päivi Saarela, Iloniemen lk 4, Koskitie 5. 48 e. Haluatko opetella neulomaan tai virkkaamaan? Oletko unohtanut tekniikat? Kurssilla opetellaan perussilmukat ja valmistetaan oman kiinnostuksen mukaan pieniä töitä. Kurssille voi tulla neulomaan ja/tai virkkaamaan. Sopii sekä oikea- että vasenkätisille. Kokoontumiskerrat: 21.9., 5.10., 26.10., 9.11., 23.11. ja 7.12. sekä 11.1., 25.1., 8.2., 22.2., 8.3., 22.3., 5.4. ja 19.4. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 63302 Virkatut kukkarot, laukut ja pussukat 23.9.–25.11.2021, To 18.30–21.00, 15 t. Ella Ylinen, Jaanan Lankapaja, Sotamiehentie 2. 18 e. Virkkaamalla teet kestävät laukut, kukkarot ja pussukat. Malli valitaan oman maun mukaan. Kurssilla virkataan käyttöä ja aikaa kestäviä tuotteita. Kokoontumiskerrat 23.9., 7.10., 28.10., 11.11. ja 25.11. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

Kivat käsityöt esittely Kurssilla valmistetaan kodin tekstiilejä ja koristeita sekä asusteita eri tekniikoilla, esim. erilaiset kirjonnat, joissa yhdistetään lankojen ja kankaiden värien hehkut. Mahdollista valmistaa “fantasiakukkakirjontaa” käyttäen eri pintakirjontatekniikoita, esim. ketju-, varsi-, laaka-, pykä-, vohveli-, ryijynnukka- ja makkarapistoja. Perehdytään Norjasta lähtöisin olevaan Hardangerkirjontaan. Virkataan peitteitä ja mattoja. Solmitaan makramea, uusista materiaaleista ja ideoista pieniä töitä. Kurssi sopii myös aloittelijalle. 63611 Kivat käsityöt, Lohiluoma 21.9.2021–5.4.2022, Ti 10.00–12.30, 63 t. Leena Rinta-Lusa, Lohiluoman kudontatila, Mietaantie 601. 68 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 63621 Kivat käsityöt, Luopa 21.9.2021–5.4.2022, Ti 17.00–19.15, 63 t. Leena Rinta-Lusa, Kahilan kudontatila, Kahilantie 22. 68 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 63631 Kivat käsityöt, Kurikkala 23.9.2021–7.4.2022, To 10.00–12.15, 63 t. Leena Rinta-Lusa, Kurikkalan lk 2, Kurikantie 16. 68 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 63601 Pieni ryijy ommellen 13.10.–17.11.2021, Ke 18.00–21.00, 12 t. Leena Rinta-Lusa, Keskustan posliiniluokka, Keskuspuistikko 22. 18 e. Opi valmistamaan miniryijy ompelemalla. Käyttää voi villa-, pellava-, puuvilla- tai paperilankoja. Mallin voi suunnitella itse tai käyttää opettajan malleja. Sopii aloittelijallekin. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Kokoontumiskerrat 13.10., 3.11. ja 17.11. Ilmoittautuminen päättyy 6.10.2021.

Solmeilutekniikat 63501 Nypläys 22.9.2021–6.4.2022, Ke 18.00–20.15, 42 t. Leena Rinta-Lusa, Keskustan posliiniluokka, Keskuspuistikko 22. 48 e. Perehdytään nypläyksen peruslyönteihin ja perusteisiin. Nyplätään pitsejä oman valinnan mukaan. Työvälineitä saatavilla uusille nyplääjille. Nypläyksessä riittää haasteita ja malleja pitkään nyplänneille ja vasta-alkajillekin. Kokoontumiskerrat: 22.9., 29.9., 6.10., 27.10., 10.11., 24.11. sekä 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 30.3. ja 6.4. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021.

Jalasjärvi

Jurva

63502 Makramee-enkelit ja -lyhdyt, Jurva 9.10.2021, La 10.00–14.00, 5 t. Leena Rinta-Lusa, Kauppatien käsityötila, Kauppatie 8. 8 e. Tule valmistamaan makrameella enkeleitä ja lyhtyjä. Käytetään helmiä koristeenaa. Sopii aloittelijoillekin. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 1.10.2021. 63503 Makramee-valoputoukset, -tähdet ja -sydämet 30.9.–18.11.2021, To 18.00–20.15, 12 t. Leena Rinta-Lusa, Iloniemen lk 4, Koskitie 5. 18 e. Valmistetaan led-valoputouksia, -tähtiä ja -sydämiä makramee-tekniikalla käyttäen helmiä somisteena. Sopii vasta-alkajillekin. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Kokoontumiskerrat 30.9., 14.10., 4.11. ja 18.11. Ilmoittautuminen päättyy 23.9.2021. Näyttävä makramee esittely Kurssilla valmistetaan töitä makramee-tekniikalla, esim. seinäkoriste, matto, tyyny, seinäamppeli tai kassi. Opitaan makrameessa tarvittavat solmut sekä hyödyntämään kurssilla saatuja vinkkejä myöhemmin kotona. Kurssi sopii myös aloittelijalle. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. 63512 Näyttävä makramee, Jurva 19.1.–16.3.2022, Ke 17.30–20.00, 16 t. Leena Rinta-Lusa, Kauppatien käsityötila, Kauppatie 8. 23 e. Kokoontumiskerrat 19.1., 2.2., 16.2 ja 16.3. Ilmoittautuminen päättyy 12.1.2022. 63513 Näyttävä makramee, Jalasjärvi 20.1.–24.3.2022, To 18.00–20.30, 15 t. Leena Rinta-Lusa, Iloniemen lk 4, Koskitie 5. 18 e. Kokoontumiskerrat 20.1., 3.2., 17.2., 10.3. ja 24.3. Ilmoittautuminen päättyy 13.1.2022. 63531 Näyttävä makramee, päivä 17.1.–21.3.2022, Ma 12.00–15.00, 20 t, Leena Rinta-Lusa, Kurikkalan lk 2, Kurikantie 16. 23 e. Kokoontumiskerrat 17.1., 31.1., 14.2., 7.3. ja 21.3. Ilmoittautuminen päättyy 10.1.2022. 63541 Näyttävä makramee, ilta 17.1.–21.3.2022, Ma 18.00–21.00, 20 t. Leena Rinta-Lusa, Kurikkalan lk 2, Kurikantie 16. 23 e. Kokoontumiskerrat 17.1., 31.1., 14.2., 7.3. ja 21.3. Ilmoittautuminen päättyy 10.1.2022.


24

Kurikan Kansalaisopiston

Käden taidot Makramee-riippuhyllyt esittely Kurssilla valmistetaan näyttävä riippuhylly makramee-tekniikalla. Opitaan makrameessa tarvittavat solmut. Mahdollista valmistaa myös esim. seinäkoriste, lyhty tai tähti. Sopii myös aloittelijoille. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. 63511 Makramee-riippuhyllyt, aamu 20.9.–22.11.2021, Ma 12.00–15.00, 20 t. Leena Rinta-Lusa, Kurikkalan lk 2, Kurikantie 16. 23 e. Kokoontumiskerrat 20.9., 4.10., 25.10., 8.11 ja 22.11. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 63521 Makramee-riippuhyllyt, ilta 20.9.–22.11.2021, Ma 18.00–21.00, 20 t. Leena Rinta-Lusa, Kurikkalan lk 2, Kurikantie 16. 23 e. Kokoontumiskerrat: 20.9., 4.10., 25.10., 8.11 ja 22.11. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

Nuket ja eläinhahmot 63603 Martta-nukke 17.1.–4.4.2022, Ma 17.15–20.30, 42 t. Katja Mäntylä, Iloniemen lk 4. Koskitie 5, 48 e. Nukkekurssi vasta-alkajille. Valmistetaan nukke aitojen antiikkisten Martta-nukkejen tapaan perinteisin menetelmin. Info 17.1.2021 klo 17.15-18.30. Tietoa Marttanukesta (alk. 31 e) ja materiaaleista. Lisäksi muuta materiaali- ja työvälinemaksua noin 25 e. Ilmoittautuminen päättyy 10.1.2021. 63613 Käsinukkekurssi 28.1.–5.2.2022, Pe 17.00–20.15, La 9.30–14.15, 20 t. Katja Mäntylä, Iloniemen ompeluluokka, Koskitie 5. 23 e. Tehdään keppikäsinukke. Pää muotoillaan massasta, käsiin ja selkään kiinnitetään kepit, joiden avulla nukkea liikutellaan. Käsinukke on oiva väline opetukseen, lasten iloksi tai vaikka omaksi iloksi. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Kokoontumiskerrat 28.1., 29.1., 4.2. ja 5.2. Ilmoittautuminen päättyy 21.1.2022. 63623 Fursuit-eläinhahmo 18.–20.2.2022, Pe 17.00–20.15, La 9.30–14.15, Su 10.00–14.00, 15 t. Katja Mäntylä, Iloniemen lk 4, Koskitie 5. 18 e. Tehdään Fursuit-hahmon pääaihio vaahtomuovia saksilla muotoilemalla ja liimaamalla. Nenä ja turkki ommellaan ompelukoneella. Opiskelijoille lähetetään tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 11.2.2022.

64501 Helmityökorut 28.3.–11.4.2022, Ma 18.00–21.15, 15 t. Leena Rinta-Lusa, Kurikkalan lk 2, Kurikantie 16. 18 e. Tutustutaan korujen teon maailmaan erilaisin helmityötekniikoin. Valmistetaan yksilöllisiä kaula-, ranne- ja korvakoruja. Sopii aloittelijoille. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Kokoontumiskerrat 28.3., 4.4. ja 11.4. Ilmoittautuminen päättyy 21.3.2022. 64053 Helmistä koruja ja koristeita 12.1.–18.5.2022, Ke 17.00–20.15, joka toinen viikko, 40 t. Katja Mäntylä, Iloniemen lk 4, Koskitie 5. 43 e. Helmiä, värejä ja suunnittelun iloa. Kurssilla tehdään helmikoruja ja koristeita. Opitaan perustekniikoilla sekä työvälineillä valmistamaan monipuolisesti erilaisia koruja, pääsiäismunia, helmikukkia ja muita koristeita opiskelijoiden toiveita kuunnellen. Opettajalla työvälineitä ja helmiä. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Ilmoittautuminen päättyy 5.1.2022.

Ekokosmetiikka

Käsintehtyä saippuaa, jatko esittely Syvennytään erikoisempia ja vaativampia aineita sisältävien saippuoiden valmistukseen. Harjoitellaan kuvioiden tekemistä saippuoihin. Kurssi sopii saippuanvalmistuksen perusteet hallitseville. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Materiaalimaksu 10-30 e maksetaan opettajalle käytön mukaan. Ikäraja 15 vuotta. 64021 Käsintehtyä saippuaa, jatko, Kurikka 4.–5.2.2022, Pe 17.30–21.30, La 9.30– 15.00, 12 t. Anne Luoma, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 18 e. Ilmoittautuminen päättyy 21.1.2022. 64033 Käsintehtyä saippuaa, jatko, Jalasjärvi 18.–19.2.2022, Pe 17.30–21.30, La 9.30–15.00, 12 t. Anne Luoma, Iloniemen keramiikkaluokka, Koskitie 5. 18 e. Ilmoittautuminen päättyy 4.2.2022.

Käsintehtyä saippuaa esittely Opitaan valmistamaan palasaippuaa käyttäen kasviperäisiä rasvoja, mausteita ja tuoksuja. Mahdollista valmistaa juuri mieleisen väristä ja tuoksuista, hellävaraista ja ympäristöystävällistä saippuaa. Useimmat tarvikkeet löytyvät kotikaapista. Materiaalimaksu 10-30 e maksetaan opettajalle käytön mukaan. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Ikäraja 15 vuotta.

Huulirasvat ja kylpypommit esittely Opitaan valmistamaan kasviperäisistä öljyistä ja rasvoista huulirasvoja, joita voi värjätä ja maustaa oman maun mukaan. Lisäksi opitaan valmistamaan hoitavia ja rentouttavia kylpypommeja (jalka)kylpyihin. Kurssille voivat osallistua lapset aikuisen seurassa. Materiaalimaksu n. 10-30 e maksetaan opettajalle käytön mukaan. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista.

64001 Käsintehtyä saippuaa, Kurikka 8.–9.10.2021, Pe 17.30–21.30, La 9.30– 15.00, 12 t. Anne Luoma, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 18 e. Ilmoittautuminen päättyy 24.9.2021.

64011 Huulirasvat ja kylpypommit, Kurikka 30.10.2021, La 9.30–13.30, 5 t. Anne Luoma, Taidepaja, Nummentie 5. 8 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.10.2021.

64003 Käsintehtyä saippuaa, Jalasjärvi 1.–2.10.2021, Pe 17.30–21.30, La 9.30– 15.00, 12 t. Anne Luoma, Iloniemen keramiikkaluokka, Koskitie 5. 18. e. Ilmoittautuminen päättyy 17.9.2021.

64013 Huulirasvat ja kylpypommit, Jalasjärvi 29.10.2021, Pe 17.30–21.30, 5 t. Anne Luoma, Iloniemen keramiikkaluokka, Koskitie 5. 8 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.10.2021.

= viikonloppukurssi

Kotikosmetiikkaa, luonnollisesti! esittely Opitaan valmistamaan helppoa ja turvallista, ihoystävällistä kotikosmetiikkaa. Valmistaa voi mm. vartalovoita, deodoranttia, kasvovettä, öljypuhdistuspaloja ja öljyseerumia. Raaka-aineina mm. erilaisia kasviperäisiä öljyjä, vahoja ja rasvoja. Materiaalimaksu 10-30 e ja lisäksi mahd. purkkien hinta, n. 1 e/kpl. Tarvikelista lähetetään ilmoittautuneille. 64031 Kotikosmetiikkaa, luonnollisesti!, Kurikka 25.2.2022, Pe 17.30–21.30, 5 t. Anne Luoma, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 8 e. Ilmoittautuminen päättyy 11.2.2022. 64023 Kotikosmetiikkaa, luonnollisesti!, Jalasjärvi 6.2.2022, Su 9.30–13.30, 5 t. Anne Luoma, Iloniemen keramiikkaluokka, Koskitie 5. 8 e. Ilmoittautuminen päättyy 21.1.2022. Ekopesuaineita, luonnollisesti! esittely Valmistetaan ympäristöystävällisiä ja myrkyttömiä puhdistusaineita kodin siivoukseen. Mahdollisuus valmistaa mm. pyykkietikkaa, wc-pyttypommeja, pyykinpesujauhetta ja siivoussuihketta. Materiaalimaksu 10-30 e maksetaan opettajalle. Tarvikelista lähetetään ilmoittautuneille. 64041 Ekopesuaineita, luonnollisesti!, Kurikka 1.4.2022, Pe 17.30–21.30, 5 t. Anne Luoma, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 8 e. Ilmoittautuminen päättyy 18.3.2022. 64043 Ekopesuaineita, luonnollisesti!, Jalasjärvi 2.4.2022, La 9.30–13.30, 5 t. Anne Luoma, Iloniemen keramiikkaluokka, Koskitie 5. 8 e. Ilmoittautuminen päättyy 18.3.2022.

Ilmoittautumiset 040 585 9305


25

opinto-ohjelma 2021-2022

Käden taidot Kurikka

Värjäys ja kankaan kuviointi 64402 Kasvivärjäys 10.–12.9.2021, Pe 18.00–21.15, La-Su 10.00–16.30, 21 t. Hanne Alho, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. 28 e. Värjätään upeita lankoja kasviväreillä! Käytetään luonnosta kerättyjä värjäysmateriaaleja sekä ulkomaisia kasvivärejä. Uutuutena indigovärjäys. Aiempaa kokemusta ei tarvita. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 3.9.2021. Purkki- eli aurinkovärjäys villalangoille esittely Kurssilla opitaan hauska tekniikka värjätä raitaisia ja kirjavia villalankoja. Illan aikana opitaan myös villalangan esipuretus, suunnitellaan ja värjätään omia villalankoja luonnon kasviväreillä. Materiaaleja voi ostaa opettajalta. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. 64411 Purkki- eli aurinkovärjäys villalangoille, Kurikka 12.3.2022, La 10.00–14.00, 5 t. Hanne Alho, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 8 e. Ilmoittautuminen päättyy 4.3.2022. 64012 Purkki- eli aurinkovärjäys villalangoille, Jurva 9.4.2022, La 10.00–14.00, 5 t. Hanne Alho, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. 8 e. Ilmoittautuminen päättyy 1.4.2022. 64412 Värikästä värjäystä 14.–30.1.2022, Pe 18.00–21.15, La-Su 10.00–16.45, 18 t. Hanne Alho, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. 28 e. Tutustutaan lumi- ja jäävärjäykseen sekä Kool-Aid- ja reaktiivivärjäykseen. Värjättäviksi materiaaleiksi sopivat villa- ja puuvillalangat sekä puuvilla- tai villakankaat ja esim. t-paidat. Kurssilla opitaan erilaisia värjäystekniikoita ja työn viimeistelyä. Materiaaleja ja värejä voi ostaa opettajalta. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Info 14.1. klo 18.00–18.45. Ilmoittautuminen päättyy 14.1.2022. 66011 Kasvien värit ja muodot paperille suoraan kasveista, ekoprint 17.–19.9.2021, Pe 18.00–21.15, La-Su 10.00–16.45, 21 t. Eija

Pöyry, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 28 e. Kurssilla siirretään kasvien muotoja ja värejä keittämällä paperille. Papereita voi käyttää mm. korttien tekemiseen, kirjansidontaan ja taideteoksiin. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 10.9.2021. 64403 Kokeileva kankaanpaino 20.–27.11.2021, La-Su 10.00– 15.00, 18 t. Niina Keltamäki, Iloniemi keramiikkaluokka, Koskitie 5. 23 e. Kokeillaan kankaanpainotekniikoita, mm. liisterikuviointi, sabluunatyöskentely, leimasimet ja gelli-painanta. Opitaan käyttämään kankaanpainon työtapoja ja -välineitä sekä suunnittelemaan yksilöllinen kankaanpainotyö. Kurssilla voi lainata opettajan työvälineitä, sopii myös aloittelijoille. Ilmoittautuneille tarvikelista. Kokoontumiskerrat: 20.11., 21.11. ja 27.11. Ilmoittautuminen päättyy 12.11.2021.

Joulu ja pääsiäinen 64051 Joulupaja, pue kynttilät jouluasuun 13.11.2021, La 12.00– 16.00, 5 t. Mari-Liisi Hautaniemi, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 8 e. Askarrellaan öljykynttilöille, tuikuille ja tikkuaskeille jouluisia päällisiä decoupagetekniikalla. Nautitaan pikkujoulutunnelmasta ja -musiikista sekä kahvista hyvässä seurassa. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 5.11.2021. 65001 Jouluinen kankaankuviointi 8.–31.10.2021, Pe 17.00–21.00, La 10.00–16.45, Su 11.00–15.30, 21 t. Arja Sivula, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 28 e. Kankaankuviointia sisustus- ja käyttötekstiileihin esim. painaen tai telan ja pensselin avulla maalaten. Opitaan kuvioimaan kangas tai valmis tuote kankaankuviointivärien ja kuvioiden avulla. Kankaan tai kuvioitavan tuotteen opiskelija hankkii itse, värejä voi ostaa opettajalta. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Info 8.10. klo 17-17.45, kokoontumiskerrat 29.10., 30.10. ja 31.10. Ilmoittautuminen päättyy 8.10.2021.

Henkaritähti esittely Valmistetaan valotähti ikkunalle, oveen tai seinälle, tähden koko n. 80-90 cm. Mahdollisuus tehdä kaksi eri mallia. Mukaan vaateripustimia (muovi tai metalli), nippusiteitä sekä valosarja. Sopii myös aloittelijalle. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista.

Jalasjärvi

Jurva

Ulkovalohimmeli esittely Rakennetaan sähköasennusputkista ja ulkokäyttöön tarkoitetusta Led-valosarjasta valohimmeli. Sopii sisäänkäyntiin, terasseille, katoksiin ym. ulkokäyttöön. Himmelin mitat: kork. 83 cm, lev. 63 cm, mahdollista tehdä myös pienempi (useita malleja). Opettajalta mahdollisuus ostaa himmeliaihio.

65002 Henkaritähti, Jurva 2.11.2021, Ti 17.30–21.30, 5 t. Vuokko Mäki, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. 8 e. Ilmoittautuminen päättyy 26.10.2021.

65011 Ulkovalohimmeli 3.11.2021, Ke 17.30–21.30, 5 t. Vuokko Mäki, Kärrymies, Tuiskulansuora 31. 8 e. Ilmoittautuminen päättyy 23.11.2021.

65021 Henkaritähti, Kurikka 17.11.2021, Ke 17.30–21.30, 5 t. Vuokko Mäki, Kärrymies, Tuiskulansuora 31. 8 e. Ilmoittautuminen päättyy 30.11.2021.

65012 Ulkovalohimmeli, Jurva 23.11.2021, Ti 17.30–21.30, 5 t. Vuokko Mäki, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. 8 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.11.2021.

65061 Joulupalloja paperimassasta 4.–5.12.2021, La 10.00–15.00, Su 10.00–14.15, 11 t. Niina Keltamäki, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 18 e. Pajassa valmistetaan joulupalloja paperimassasta ja ohuista papereista muottitekniikalla. Pallot voi lopuksi maalata ja koristella omalla tyylillä. Ilmoittautuminen päättyy 28.11.2021.

65022 Jouluinen kierrätys, Jurva 20.11.2021, La 10.00–15.00, 6 t. Vuokko Mäki, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. 13 e. Tehdään vanhasta uutta: vanhoista joulupalloista sekä konvehti/karkkipapereista kransseja. Ilmoittautuminen päättyy 12.11.2021.

65003 Koti- tai joulutonttu 22.9.–24.11.2021, Ke 18.00–20.15, 12 t. Päivi Saarela, Iloniemen ompeluluokka, Koskitie 5. 18 e. Kurssilla valmistetaan tonttu(ja), jolle tehdään persoonalliset kasvot sukkahousutekniikalla. Vartalo tehdään kankaasta ompelemalla tai sukkahousutekniikalla. Myös vaatteet valmistetaan itse. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Kokoontumiskerrat 22.9., 6.10., 27.10. ja 10.11. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021.

65033 Lyhtyjä ja enkeleitä tölkinnipsuista 1.12.2021, Ke 17.00–21.00, 5 t. Leena Rinta-Lusa, Iloniemen lk 4, Koskitie 5. 8 e. Valmistetaan juoma- ja säilyketölkkien avaajista jouluisia lyhtyjä ja enkeleitä. Opiskelijat hankkivat itse avaajamateriaalia, opettajaltakin avaajia saatavilla. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 24.11.2021. 65032 Hannen joulupaja 4.12.2021, La 10.00–16.30, 8 t. Hanne Alho, Kauppatien käsityötila, Kauppatie 8. 13 e. Valmistetaan joulukoristeita erilaisista materiaaleista (mm. huovasta, puusta, kankaasta) eri tekniikoita käyttäen. Opitaan helppoja koristeluja askartelutekniikoita. Materiaalimaksu maksetaan opettajalle käytön mukaan. Kurssi sopii myös lapsille ja aloittelijoille. Ilmoittautuminen päättyy 26.11.2021.


26

Kurikan Kansalaisopiston

Käden taidot 65041 Kransseja ja palloja männynkävyistä 29.–30.10.2021, Pe 18.00– 21.15, La 10.00–14.45, 10 t. Riitta Koskinen, Myllykylän kylätalo, Myllykyläntie 204. 13 e. Kurssilla tehdään syysaiheisia ja jouluisia kransseja ja palloja männynkävyistä. Kranssit maalataan kalkkimaalein ja koristellaan erilaisin tekniikoin. Kerää männynkäpyjä useita viikkoja aiemmin ja tuo ne sisälle kuivumaan ja aukeamaan (säilytä sisällä). Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 22.10.2021. 65051 Joulu helmeillen 30.11.2021, Ti 17.00–21.00, 5 t. Leena Rinta-Lusa, Kurikkalan lk 2, Kurikantie 16. 8 e. Valmistetaan jouluisia enkeleitä ja tähtiä. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 23.11.2021.

65502 Pääsiäismunia pisankkatekniikalla 3.4.2022, Su 10.00–16.45, 8 t. Satu Ojala, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. 13 e. Koristellaan pestyjä ja tyhjättyjä kanantai hanhenmunia perinteisellä pisankkavahatekniikalla. Opitaan munan tyhjennys siististi. Munat kuvioidaan mehiläisvahalla, nuppineulalla ja kiskalla (vahakannu), jonka jälkeen ne kastetaan pigmenttiliemiin. Kurssi sopii myös aloittelijalle. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 25.3.2022. 65503 Pääsiäisakat 25.3.–27.3.2022, Pe 17.00– 20.15, La 9.30–14.15, Su 10.00– 14.00, 15 t. Katja Mäntylä, Iloniemen ompeluluokka, Koskitie 5. 18 e. Tehdään hauska pääsiäisakka ilahduttamaan ovenpieleen. Opiskelijoille lähetetään tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 18.3.2022.

Luonnonmateriaalit 66001 Punotaan pajusta ja varvusta 25.3.–10.4.2022, Pe 17.00–21.00, La 10.00–16.30, Su 11.00–15.30, 21 t. Arja Sivula, Kärrymies sali, Tuiskulansuora 31. 28 e. Punotaan sisustus- ja käyttötavaroita esim. amppeli, kori, köynnöstuki, eläinhahmo ja seinäkoriste. Opitaan punonnan menetelmiä ja tekniikoita, kuten palttina-, risti- ja saksipunonta. Tuotteet tehdään opiskelijan toiveen mukaan. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Materiaalit voi kerätä luonnosta. Info 25.3. klo 17-17.45. Ilmoittautuminen päättyy 25.3.2022. 66002 Pehmolelut kierrätysmateriaaleista 13.–14.5.2022, Pe 17.00–21.00, La 10.00–16.30, 14 t. Satu Ojala, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. 18 e. Tule valmistamaan uniikkeja pehmoleluja, nukkeja, nalleja ja pupujusseja. Valmistetaan pehmot esim. vanuneista pestyistä villapaidoista, flanellista, takkikankaista, liinoista tai muusta kestävästä kankaasta. Koristellaan kirjomalla, napeilla, pitseillä, ym. Kurssilla voi valmistaa myös antiikkinallen. Ilmoittautuminen päättyy 6.5.2022. 66003 Huovutuksen hurmaa 25.–27.2.2022, Pe 17.00–21.30, La 10.00–16.30, Su 10.00–15.45, 21 t. Niina Keltamäki, Iloniemen lk 4, Koskitie 5. 28 e. Kurssilla valmistetaan pieniä huovutustöitä mm. tossuja, seinätekstiilejä, koruja tai hattu. Halutessaan voi käyttää myös esihuopaa, josta on helppo huovuttaa huiveja tai asusteita. Ilmoittautuneille lista tarvikkeista ja hankintapaikoista. Ilmoittautuminen päättyy 18.2.2022. 66022 Heijastavat huopakoristeet 2.10.2021, La 10.00–13.15, 4 t. Hanne Alho, Kauppatien käsityötila, Kauppatie 8. 8 e. Pimeiden iltojen turvaksi tehdään heijastavia koristeita, joita voi käyttää vaatteissa, laukuissa, jne. Opitaan tekemään heijastavia koruja eri tekniikoin. Päämateriaalina käytetään huopaa ja tehdään erilaisia koristeita. Aiempaa kokemusta ei tarvita. Materiaalit 1-2 heijastimeen n. 5 e. Materiaalikustannukset maksetaan opettajalle käytön mukaan. Ilmoittautuminen päättyy 24.9.2021. 66012 Kehruukurssi 22.1.–10.4.2022, La -Su 10.00– 14.00, 32 t. Ella Ylinen, Pässilän

maja, Tainuskyläntie 243. 38 e. Kehräyksen alkeiskurssi. Mumman vanha rukki hyötykäyttöön ja itsekehrättyä lankaa tekemään. Opetellaan karstaamista, raakavillasta villalevystä ja/tai villatopsista. Opetellaan kehräämään ja kertaamaan kehrätyt säikeet. Mukaan oma rukki (ja karstat). Kokoontumiskerrat 22.-23.1, 5.-6.2, 26.-27.3 ja 9.-10.4.2022. Ilmoittautuminen päättyy 14.1.2022. 66032 Vällykurssi 28.1.–20.2.2022, Pe 18.00– 21.15, La-Su 10.00–16.45, 32 t. Anu Pentti, Sarvijoen entinen koulu, Opintie 17. 43 e. Vällykurssilla valmistetaan perinteiset vällyt lampaantaljoista. Mahdollista ommella joko isot tai pienet vällyt omien tarpeiden mukaan. Vällyt ommellaan käsin nahkaneulalla ja koristellaan painamalla, erityistaitoja ei vaadita. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Kokoontumiskerrat 28.1., 29.1., 30.1., 19.2. ja 20.2. Ilmoittautuminen päättyy 21.1.2022. 66021 Paperihuovutus 29.–30.1.2022, La 11.00–15.00, Su 11.00–14.15, 9 t. Niina Keltamäki, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 13 e. Paperihuovutus on ikivanha korealainen paperintyöstötekniikka. Kurssilla huovutetaan mulperipaperista pieniä tilkkuja, joihin voi yhdistää ohutta kangasta tai silkkiä. Huovuttamalla paperista saa lähes nahkaa muistuttavaa pintaa. Tilkkuja voi koristella kirjomalla. Paperihuovutus sopii kaikille kädentaidoista kiinnostuneille. Ilmoittautuminen päättyy 15.1.2022. 66013 Sisusta risusta 8.–10.4.2022, Pe 17.00–20.15, La 9.30–15.00, Su 10.00–14.45, 15 t. Katja Mäntylä, Iloniemen lk 4, Koskitie 5. 18 e. Tule valmistamaan luonnonmateriaaleista amppeleita, ovikoristeita, sudenkorentoja, lintuja, elämänliekkejä tai vaikka kyltteihin kirjaimia. Opettajalla tukirakenteita myytävänä, luonnonmateriaalit kerätään itse (tarvitaan maanomistajan lupa). Kurssi sopii myös aloittelijoille. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 3.4.2022.

Kierrätys ja uusiokäyttö 66101 Tölkinavaajatyöt 30.3.–28.4.2022, Ke 12.00–15.15, 16 t. Leena Rinta-Lusa, Kurikkalan lk 2, Kurikantie 16. 23 e. Hyödynnetään juoma- ja säilyketölkkien

avaajat tuotteiksi. Voi valmistaa laukkuja, pussukoita, rasioita, lyhtyjä ja koruja ym. Kerää materiaalia. Opettajalta saa myös avaajia. Sopii aloittelijoille. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikeluettelo. Kokoontumiskerrat 30.3., 6.4., 20.4. ja 27.4. Ilmoittautuminen päättyy 23.4.2022. 66221 Art box 12.–14.11.2021, Pe 18.00– 21.15, La-Su 10.00–16.45, 21 t. Eija Pöyry, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 28 e. Art boxit ovat erilaisista kierrätetyistä kehyksistä, laatikoista, rasioista, purkeista ja koteloista muokattuja uusia yksilöllisiä taideteoksia. Laatikkoon voi luoda esim. muistoista ja unelmista, rojusta ja romusta, aarteista ja salaisuuksista sekä kirjeistä ja korteista ihan uuden oman maailman. Kurssi sopii myös aloittelijalle. Ilmoittautuminen päättyy 7.11.2021. 66201 Helppoa ja hauskaa kirjansidontaa 8.–10.4.2022, Pe 18.00–21.15, La-Su 10.00–16.45, 21 t. Eija Pöyry, Kurikkala yläkerran luokka, Kurikantie 16. 28 e. Tehdään kirjoja helpoilla sidonnoilla: pitkäpisto-, kopti-, korsetti-, luuranko- tai napinläpisidos. Voidaan käyttää uutta materiaalia tai kierrätysmateriaalia. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 3.4.2022. 66211 Altered books 11.–13.2.2022, Pe 18.00–21.15, La-Su 10.00–16.45, 21 t. Eija Pöyry, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 28 e. Altered book eli muunneltu kirja on työskentelymuoto, jossa kirja muutetaan alkuperäisestä muodosta tai sisällöstä muuksi. Kurssilla muunnetaan tarpeettoman sidotun kirjan kannet ja sivut oman


27

opinto-ohjelma 2021-2022

Käden taidot Kurikka

näkemyksen mukaiseksi yksilölliseksi kirjaksi. Kurssilla käytetään kierrätysmateriaaleja. Kurssi sopii myös aloittelijalle. Ilmoittautuminen päättyy 6.2.2022. Kahvipussit uusiokäyttöön esittely Kahvipusseista punoen kasseja, koreja, olka- ja meikkilaukkuja, rasioita, pannunalusia yms. Opitaan suora-, vino-, haka-, siksak- ja tuulimyllypunonta sekä neliö/palatekniikka. Suora- ja sahalaitareuna. Kantokahvojen kiinnitys. Erilaisia kuviointivaihtoehtoja. Tyhjiä kahvipusseja kursseilla tehtäviin tuotteisiin löytyy kurssipaikalta. Sopii myös aloittelijalle. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30. 66231 Kahvipussit uusiokäyttöön, syksy, päivä 22.9.–24.11.2021, Ke 12.00–15.00, 36 t. Raili Pohjonen, Kurikkala yläkerran luokka, Kurikantie 16. 43 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 66241 Kahvipussit uusiokäyttöön, syksy, ilta 22.9.–24.11.2021, Ke 18.00–21.00, 36 t. Raili Pohjonen, Kurikkala yläkerran luokka, Kurikantie 16. 43 e. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 66251 Kahvipussit uusiokäyttöön, kevät, päivä 12.1.–30.3.2022, Ke 12.00–15.00, 44 t. Raili Pohjonen, Kurikkala yläkerran luokka, Kurikantie 16. 48 e. Ilmoittautuminen päättyy 6.1.2022. 66261 Kahvipussit uusiokäyttöön, kevät, ilta 12.1.–30.3.2022, Ke 18.00–21.00, 44 t. Raili Pohjonen, Kurikkalan yläkerran luokka, Kurikantie 16. 48 e. Ilmoittautuminen päättyy 6.1.2021. 66801 Kesäkässäri aikuisille 2.–7.6.2022, To-Ti 17.00–21.00, 20 t. Anne Luoma, Kahilan kudontatila, Kahilantie 22. 23 e. Valmistetaan kesäisiä käsitöitä sisälle ja puutarhaan. Tekniikoina mm. kankaankudontaa, mosaiikkia, makrameeta ja kotikosmetiikkaa. Materiaalimaksu 20-40 e maksetaan opettajalle käytön mukaan. Kokoontumiskerrat 2.6., 3.6., 6.6. ja 7.6. Ilmoittautuminen päättyy 26.5.2022.

Hyvän olon viikonloppu esittely Tutustutaan mm. saippuan valmistukseen valmismassoista sekä lipeällä. Tehdään kylpypommeja, mehiläisvahapohjaisia voiteita ym. Valmistetaan terveellisiä smoothieita ja tehojuomia sekä intialaisvaikutteista kasvisruokaa. Materiaalimaksut opettajalle käytön mukaan. Ilmoittautuneille tarvikelista. 66811 Hyvän olon viikonloppu, syksy 16.–17.10.2021, La-Su 10.00–17.00, 18 t. Taina Vuorela, Mietaan Markki, Tehtaantie 2. 23 e. Ilmoittautuminen päättyy 10.10.2021. 66821 Hyvän olon viikonloppu, kevät 26.–27.3.2022, La-Su 10.00–17.00, 18 t. Taina Vuorela, Mietaan Markki, Tehtaantie 2. 23 e. Ilmoittautuminen päättyy 20.3.2022. 66813 Japanilainen kirjansidonta 25.–26.3.2022, Pe 17.00–21.00, La 10.00–15.00, 11 t. Niina Keltamäki, Iloniemen lk 4, Koskitie 5. 18 e. Valmistetaan liimattomia kirjoja japanilaisella sidontatekniikalla. Käydään läpi myös nippukirja, daifuku, hantori ja yamato. Japanilaisella sidoksella voi valmistaa myös kauniita kortteja tai adresseja. Ilmoittautuneille tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 18.3.2022. 66831 Bujo - miten pääsen alkuun 20.9.2021, Ma 18.00–21.15, 4 t. Niina Keltamäki. Kurikan Yhteiskoulu A lk 116, Keskuspuistikko 23. 8 e. Tutustutaan bujon eli bullet journalin tekemiseen. Miten pääsen alkuun, miten bujoa käytetään ja mihin sitä tarvitsen? Alkuun pääsee vain tyhjällä vihkolla ja kynällä. lmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

Jalasjärvi

Jurva

Tekninen työ 67001 Metallityö 21.9.2021–5.4.2022, Ti 17.00–20.15, 84 t. Pekka Haapanen, Kurikan yhteiskoulu B metalliluokka, Keskuspuistikko 28. 93 e. Valmistetaan uusia ja korjataan vanhoja metalliesineitä opiskelijoiden taitojen ja toiveiden mukaan. Sopii myös aloittelijoille. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 67011 Metallityö nuorille 23.9.–25.11.2021, To 17.00–19.15, 27 t. Pekka Haapanen, Kurikan yhteiskoulu B metalliluokka, Keskuspuistikko 28. 38 e. Erilaisia metallitöitä yli 13-vuotiaille nuorille. Opetellaan perusteita omien toiveiden mukaisesti omista materiaaleista. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

Veisto 67052 Piirustus, maalaus ja kuvanveisto 23.9.2021–7.4.2022, To 18.00–20.30, 63 t. Paajanen Mikael, Sella, Hirvelän verstas, Veistokouluntie 2. 68 e. Pidätkö piirtämisestä ja maalaamisesta? Kurssilla näihin yhdistetään puuveisto. Käydään läpi piirustus-, maalaus- ja veistotekniikoita opiskelijoiden taitojen mukaan. Puuaihiot tehdään kurssien edetessä. Mukaan piirustuslehtiö ja värikynät. Sopii myös aloittelijoille. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 67102 Koristeveisto, Jurva 21.9.2021–5.4.2022, Ti 17.45–21.00, 84 t. Kaj Lindgård, Sella, Hirvelän verstas, Veistokouluntie 2. 93 e. Taidoissaan jo pidemmälle ehtineet koristeveistäjät valmistavat koriste- ja käyttöesineitä. Kurssi tarkoitettu perustaidot osaaville. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

Puutyöt 67121 Puutyöt ja koristeveisto 24.9.2021–8.4.2022, Pe 17.00– 20.15, 84 t. Matti Yli-Karjala, Sauman teollisuustalo, Saumantie 9. 98 e. Tehdään erilaisia puutöitä mm. mahapiirongin, lipastojen ja kaappien valmistusta opiskelijoiden omien suunnitelmien pohjalta. Koristeveistoa, esim. pöytäkelloja, koriste-esineitä ja vaikkapa reliefejä omien aiheiden mukaan. Sopii myös aloittelijalle. Ilmoittautuminen päättyy 17.9.2021.

= viikonloppukurssi 67101 Puutyöt 22.9.2021–6.4.2022, Ke 12.00–15.15, 84 t. Ari Heikkinen, Sauman teollisuustalo, Saumantie 9. 98 e. Kurssilla valmistetaan vapaavalintaisia puutuotteita omien suunnitelmien pohjalta itse hankituista materiaaleista. Opettaja neuvoo tarvittaessa suunnittelussa ja toteutuksessa. Opetellaan puuntyöstökoneiden ja -välineiden käyttöä. Kurssilla voi myös korjata vanhoja puuesineitä. Tervetuloa mukaan sukupuoleen katsomatta. Sopii myös aloittelijalle. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 67131 Kellot ja puutyöt 22.9.2021–6.4.2022, Ke 17.00–20.15, 84 t. Ari Heikkinen, Sauman teollisuustalo, Saumantie 9. 98 e. Kurssilla tehdään vapaavalintaisia puutöitä omista raaka-aineista. Esim. huonekaluja sekä Kurikka- ja Könnin mallisia kellokaappeja. Myös vanhojen puuesineiden korjausta. Opitaan käyttämään puuntyöstökoneita ja -laitteita, sekä pintakäsittelemään puutyöt. Kurssi sopii myös aloittelijalle. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. Puutyöt Jalasjärvi esittely Tutustutaan puuntyöstökoneisiin ja niiden käyttöön. Valmistetaan puusta erilaisia tarve-esineitä ja pieniä huonekaluja oman tarpeen mukaan. Kurssi sopii myös aloittelijalle. 67103 Tiistain puutyöt, Jalasjärvi 21.9.2021–5.4.2022, Ti 18.00–20.30, 63 t. Matti Ahtola, Jalasjärven yläasteen puutyöluokka, Kauppilantie 3. 73 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 67113 Torstain puutyöt, Jalasjärvi 23.9.2021–7.4.2022, To 18.00–20.30, 63 t. Matti Ahtola, Jalasjärven yläasteen puutyöluokka, Kauppilantie 3. 73 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 67133 Puutyöt naisille 25.9.2021–26.3.2022, La 10.00– 15.00, 66 t. Matti Ahtola, Jalasjärven yläasteen puutyöluokka, Kauppilantie 3. 78 e. Kokoontumiskerrat 25.9., 9.10., 29.10., 12.11., 26.11. sekä 15.1., 29.1., 12.2., 26.2., 12.3. ja 26.3. Ilmoittautuminen päättyy 19.9.2021.


28

Kurikan Kansalaisopiston

Käden taidot Entisöinti

Hopeatyöt

67143 Puutyö, sorvaus ja entisöinti, Laitila 21.9.2021–5.4.2022, Ti 18.00–20.30, 63 t. Jorma Nostaja, Laitilan verstas, Ilvesjoentie 109. 73 e. Valmistetaan tarve- ja koriste-esineitä, entisöidään vanhaa. Sopii myös vasta-alkajille. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

Kaikkiin hopeatyökursseihin Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30. Ikäraja 16 v. Työkalumaksu maksetaan opettajalle. Kurssit on tarkoitettu henkilöille, joilla on perustiedot korujen teosta (esim. syksyn peruskurssi). Kaikki tarvittavat työkalut löytyvät kurssipaikalta ja käytettävät materiaalit voi ostaa opettajalta.

67111 Naisten puutyöt ja entisöinti 21.9.2021–5.4.2022, Ti 17.00–20.15, 84 t. Matti Yli-Karjala, Sauman teollisuustalo, Saumantie 9. 98 e. Valmistetaan puusta erilaisia esineitä omien suunnitelmien pohjalta tai entisöidään vanhaa. Opettajalta saa tarpeen mukaan ohjausta materiaaleista ja valmistustekniikoista. Opastetaan laitteiden turvallista käyttöä. Kurssi sopii myös aloittelijalle. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

68501 Hopeatyön ketju-/peruskurssi 18.–19.9.2021, La-Su 10.00– 17.00, 18 t. Taina Vuorela, Mietaan Markki, Tehtaantie 2. 30 e. Kurssilla opitaan hopeatyön perustaidot. Jos opiskelijalla e i ole aiempaa kokemusta hopeakorujen teosta, tämä kurssi antaa hyvän pohjan muille hopeatyökursseille osallistumiseen. Sopii myös kaikille, jotka haluavat kerrata perusasioita, vaikka olisi ollut harrastuksen parissa pidempäänkin. Ilmoittautuminen päättyy 10.9.2021.

67501 Entisöinti 20.9.2021–4.4.2022, Ma 12.00–15.15, 84 t. Matti Yli-Karjala, Sauman teollisuustalo, Saumantie 9. 98 e. Tule korjaamaan ja tuunaamaan huonekalusi entistä ehommaksi, esim. pöydät, lipastot, pikkukaapit ja yöpöydät. Poistetaan maalia, hiotaan, uusitaan puuttuvia osia ja paklataan kolot. Kurssi sopii myös aloittelijalle. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 67502 Huonekalujen entisöinti, Jurva 22.9.2021–6.4.2022, Ke 18.00–21.15, 84 t. Erkki Lintula, Järvenpään ent. koulu, Rannankyläntie 27. 88 e. Korjataan vanhoja huonekaluja. Opetellaan puukorjaus, pinnanpuhdistus, paklaus, hionta, petsaus, maalaus ja pinnan elvytys. Sopii myös aloittelijalle. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. Soitinrakennus esittely Rakennetaan erilaisia sähkökitaroita ja -bassoja, keskitytään Fender-tyylisiin pulttikaulaisiin soittimiin. Kurssi on tarkoitettu henkilöille, joilla on jonkin verran aiempaa puutyökokemusta. Ikäraja 18 vuotta. Ilmoittautuminen alkaa 24.8.2021 klo 16.30. Info su 12.9. klo 13.00. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 67701 Soitinrakennus, alkeet 19.9.2021–3.4.2022, Su 13.00–16.15, 93 t. Tapani Harju, Ent. RS-Teräs Oy, Arinatie 6. 113 e. Varsinaista soitinrakennuskokemusta ei tarvita.

Hopeatyöpaja esittely Jatkokurssi on tarkoitettu hopeatyön perusteet osaaville. Kurssilla valmistetaan perinteisin käsityömenetelmin koruja hopeasta.

67711 Soitinrakennus, jatko 19.9.2021–3.4.2022, Su 17.15–20.30, 92 t. Tapani Harju, Ent. RS-Teräs Oy, Arinatie 6. 113 e. Kurssi on tarkoitettu henkilöille, joilla on aiempaa soitinrakennuskokemusta. 67731 Kaiutinkotelon rakentaminen 21.9.2021–12.4.2022, Ti 17.00–20.30, 93 t. Janne Pulkkinen, Ent. RS-Teräs Oy, Arinatie 6. 113 e. Valmistetaan kitarakaiutin, kotikaiuttimet tai auton subwoofer-kotelo puusta. Opitaan samalla äänentoiston ja kaiutinvalmistuksen perusteita. Info Ma 13.9. klo 17.00-17.45. Ikäraja 16 v. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 67721 Polkuauton rakentaminen 20.9.2021–11.4.2022, Ma 17.00–20.30, 92 t. Janne Pulkkinen, Ent. RS-Teräs Oy, Arinatie 6. 113 e. Rakennetaan 50-luvun polkuauto eli kinneri vanerista tai puusta. Info ma 13.9. klo 17.00-17.45. Ikäraja 18 v. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

Hirrenveistokursseilla edellytetään turvavarusteiden käyttöä, kypärä ja turvalasit, kuulosuojaimet, viiltosuojatut pusero, housut ja käsineet sekä turvasaappaat/kengät. 67902 Hirrenveiston alkeet, syksy, Jurva 18.9.–3.10.2021, La-Su 9.00– 15.30, 48 t. Martti Orava, Rajalan Pyörösaha, Laksonkuja 70. 58 e. Opetellaan tekemään hirrestä mökki, sauna tai laavu. Kurssi sopii myös aloittelijalle. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Kokoontumiskerrat 18.-19.9., 25.-26.9. ja 2.3.10. Ilmoittautuminen päättyy 10.9.2021. 67903 Hirrenveisto, Jalasjärvi 12.–27.3.2022, La-Su 9.00–15.30, 48 t. Olavi Yli-Peltola, Keskikylän Harjula, piha, Hulkontie 10. 58 e. Kurssilla valmistetaan harjoitustyönä hirsikehikko pelkka- tai pyöröhirrestä. Tutustutaan hirrenveiston työvälineisiin. Kurssi sopii myös aloittelijalle. Kokoontumiskerrat 12.-13.3., 19.-20.3. ja 26.-27.3. Ilmoittautuminen päättyy 6.3.2022.

68001 Hopeatyöpaja, perjantai 17.9.2021–8.4.2022, Pe 10.00–16.00, 64 t. Taina Vuorela, Mietaan Markki, Tehtaantie 2. 73 e. Kokoontumiskerrat 17.9., 15.10., 5.11., 3.12. sekä 14.1., 11.2., 11.3. ja 1.4. Ilmoittautuminen päättyy 10.9.2021. 68011 Hopeatyöpaja, torstai 23.9.2021–17.3.2022, To 18.00–21.00, 64 t. Taina Vuorela, Mietaan Markki, Tehtaantie 2. 73 e. Kokoontumiskerrat 23.9., 30.9., 7.10., 14.10., 4.11., 11.11., 18.11., 25.11. sekä 13.1., 20.1., 27.1., 3.2., 10.2., 17.2., 10.3. ja 17.3. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 68021 Hopeatyöpaja, viikonloppu 9.10.2021–20.3.2022, La-Su 10.00–16.30, 64 t. Taina Vuorela, Mietaan Markki, Tehtaantie 2. 73 e. Kokoontumiskerrat 9.-10.10., 6.-7.11., 29.30.1. ja 19.-20.3. Ilmoittautuminen päättyy 1.10.2021.


29

opinto-ohjelma 2021-2022

Käden taidot Kurikka

68511 Hopeatyö, astiat ja vanhasta uutta, syksy 30.–31.10.2021, La-Su 10.00–17.00, 18 t. Taina Vuorela, Mietaan Markki, Tehtaantie 2. 30 e. Ilmoittautuminen päättyy 22.10.2021.

68611 Hopeatyö, filigraani 12.–13.3.2022, La-Su 10.00– 17.00, 18 t. Taina Vuorela, Mietaan Markki, Tehtaantie 2. 30 e. Kurssilla opitaan vanha kultaseppätekniikka - filigraani. Siinä juotetaan ohuita metallilankoja hopealevyyn, -kehykseen tai muodostetaan hienosta filigraanilangasta pitsimäinen koru. Ilmoittautuminen päättyy 6.3.2022.

68661 Hopeatyö, astiat ja vanhasta uutta, kevät 15.–16.1.2022, La-Su 10.00–17.00, 18 t. Taina Vuorela, Mietaan Markki, Tehtaantie 2. 30 e. Ilmoittautuminen päättyy 9.1.2022.

Hopeatyö, sormukset/korvakorut ja kivenistutus esittely Kurssilla valmistetaan sormuksia hopealevystä ja -langasta. Tutustutaan myös kivenistutustapoihin sormuksissa. Kurssin osallistujilta odotetaan hopeatyön perustaitojen hallintaa.

Hopeatyö, pinnanmuokkaukset ja email esittely Hopeatyön erikoiskurssilla opetellaan tekemään erilaisia hopeapinnan muokkauksia. Tehdään myös kuumaemalointeja hopea- ja kuparipinnoille. Kurssilla on mahdollisuus muokata ja valmistaa erilaisia työkaluja, joita pinnanmuokkauksissa käytetään.

68641 Hopeatyö, pinnanmuokkaukset ja email, kevät 5.–6.2.2022, La-Su 10.00–17.00, 18 t. Taina Vuorela, Mietaan Markki, Tehtaantie 2. 30 e. Ilmoittautuminen päättyy 30.1.2022.

= viikonloppukurssi

Jurva

68601 Hopeatyö, helmet ja punokset osaksi korua 12.–13.2.2022, La-Su 10.00– 17.00, 18 t. Taina Vuorela, Mietaan Markki, Tehtaantie 2. 30 e. Valmistetaan koruja yhdistäen esim. helmiä, hevosenjouhia, nahkaa, tinalankaa tai muita punosmateriaaleja sekä hopeaa. Opetellaan helminauhojen sitomistekniikoita. Mahdollista sitoa myös omat vanhat helmet uudelleen helmisilkillä. Kurssi sopii parhaiten aiemmin korutöitä tehneille, mutta helmiä voi sitoa ja muita punostöitä tehdä, vaikka ei olisi aiemmin hopeatöitä tehnyt. Ilmoittautuminen päättyy 4.2.2022.

Hopeatyö, astiat ja vanhasta uutta esittely Valmistetaan koruja ja muita pienesineitä esim. hopealusikoista, -haarukoista, kahvikupeista ja lautasista tai käyttämättä jääneistä vanhoista koruista. Materiaaleiksi sopivat myös rikkinäiset ja parittomat em. esineet. Ideoidaan yhdessä, mitä kaunista saadaan aikaan arkisista aterimista ja muista käytöstä poistetuista esineistä.

68521 Hopeatyö, pinnanmuokkaukset ja email, syksy 27.–28.11.2021, La-Su 10.00–17.00, 18 t. Taina Vuorela, Mietaan Markki, Tehtaantie 2. 30 e. Ilmoittautuminen päättyy 21.11.2021.

Jalasjärvi

Hopeatyö, valukurssi esittely Tutustutaan moneen eri valamismuotoon. Pääpaino on alipainevaluna tehtävissä valutöissä. Kurssin aiheina myös muottien teko sekä kovavahasta mallien tekoa. Valmistetaan koruja ja muita pienesineitä pääasiassa hopeasta. Ensimmäisenä kurssiviikonloppuna tehdään malleja, muotteja ja vahoja/valupuita ja toisena viikonloppuna valetaan ja putsataan valetut. Uunimaksu 10 e ja materiaalimaksu käytön mukaan. 68531 Hopeatyö, valukurssi, syksy 25.9.–3.10.2021, La-Su 10.00–17.00, 36 t. Taina Vuorela, Mietaan Markki, Tehtaantie 2. 50 e. Ilmoittautuminen päättyy 19.9.2021.

68671 Hopeatyö, valukurssi, kevät 2.–10.4.2022, La-Su 10.00–17.00, 36 t. Taina Vuorela, Mietaan Markki, Tehtaantie 2. 50 e. Ilmoittautuminen päättyy 27.3.2022. 68541 Hopeatöiden työ- ja tarvikekalukurssi 20.–21.11.2021, La-Su 10.00– 17.00, 18 t. Taina ja Ari Vuorela, Mietaan Markki, Tehtaantie 2. 42 e. Valmistetaan hopeatyökaluja omin mitoin, esim. oma kultasepän minityöpöytä, kuvio- ja pakotuspunsseleita, kaivertimia, vetopuita, nastapulikoita, nahka- tai farkkuessu, pussukoita ja telineitä eri työkaluille. Aiempaa kokemusta hopeatöiden teosta ei tarvita. Työkalumaksu 10 e. Ilmoittautuminen päättyy 14.11.2021.

68621 Hopeatyö, sormukset ja kivenistutus 22.–23.1.2022, La-Su 10.00–17.00, 18 t. Taina Vuorela, Mietaan Markki, Tehtaantie 2. 30 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.1.2022. 68651 Hopeatyö, korvakorut ja kivenistutus 8.–9.1.2022, La-Su 10.00–17.00, 18 t. Taina Vuorela, Mietaan Markki, Tehtaantie 2. 30 e. Ilmoittautuminen päättyy 2.1.2022. 68631 Hopeatyön erikoistyöpaja, kirjakorut 19.–20.2.2022, La-Su 10.00– 17.00, 18 t. Taina Vuorela, Mietaan Markki, Tehtaantie 2. 30 e. Tutustutaan pienten kirjojen ja vihkosten sidontaan ja valmistetaan niistä koruja yhdistäen sidotut pikkukirjat ja hopeaosat. Tehdään marmorointia eri pinnoille. Valmistetaan uniikkeja koruja ja muita pienesineitä pääasiassa hopeasta. Ilmoittautuminen päättyy 11.2.2022.


30

Kurikan Kansalaisopiston

Kuvataide Maalaus ja piirustus 51011 Maalaus, Kurikka 21.9.2021–5.4.2022, Ti 18.15–20.45, 63 t. Minna Salonen, Taidepaja, Nummentie 5. 68 e. Kurssilla saa ohjausta maalauksen ja piirtämisen eri tekniikoissa: öljy-, akryyli-, akvarelli-, piirustustekniikat sekä sekatekniikat. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Aloittelijat saavat kurssin alussa teoriatietoa haluamastaan tekniikasta. Kurssilla tarvittavat materiaalit hankitaan itse. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 51021 Elävän mallin piirustus ja maalaus 2.–10.4.2022, La-Su 10.00– 14.30, 20 t. Minna Salonen, Taidepaja, Nummentie 5.33 e. Mallin maalaus- ja piirustuskurssilla työskennellään havainnoimalla mallin anatomiaa, mittasuhteita sekä valoja ja varjoja. Voit määrittää itse, haluatko tehdä kasvokuvan, puolivartalokuvan vai koko figuurin. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Kokoontumiskerrat: 2.3.4., 9.-10.4. Ilmoittautuminen päättyy 27.3.2022. 51023 Maisemamaalaus, Jalasjärvi 17.–19.9.2021, Pe 18.15–20.45, La-Su 10.00–16.30, 19 t. Minna Salonen, Iloniemen keramiikkaluokka, Koskitie 5. 23 e. Tutustutaan maisemapiirustuksen ja -maalauksen periaatteisiin. Pyritään työskentelemään ulkona (säävaraus).

Tarpeen vaatiessa käytetään valokuvaa maisemasta. Maalauspaikka keskustan lähellä tarkentuu ennen kurssin alkamista. Kurssi sopii sekä aloittelijoille että jo pidempään piirtäneille tai maalanneille. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 12.9.2021. 51043 Maalausta vesiliukoisilla tekniikoilla 26.1.–16.3.2022, Ke 18.15–20.45, 21 t. Minna Salonen, Iloniemen keramiikkaluokka, Koskitie 5. 28 e. Kurssilla tutustutaan vesiliukoisiin maalaustekniikoihin (akryyli, akvarelli, guassi ja muste) teorian ja harjoitusten kautta. Kurssi sopii sekä aloittelijoille että jo pidempään maalanneille. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 19.1.2022. 51031 Muotokuvan piirustuskurssi 16.–31.10.2021, La-Su 10.00– 14.30, 20 t. Minna Salonen, Taidepaja, Nummentie 5. 33 e. Kurssilla havainnoidaan mallin kasvojen anatomiaa, mittasuhteita, valoja j a varjoja. Havainnoidaan kasvoja eri suunnista ja opitaan hahmottamaan niiden anatomiaa. Tehdään luonnoksia ja mallin piirteiden tutkielmia. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Mukaan omat piirustus- ja/tai maalausvälineet. Kokoontumiskerrat 16.17.10., 30.-31.10. Ilmoittautuminen päättyy 10.10.2021. 51033 Piirustusta eri tekniikoilla 12.–21.11.2021, Pe 16.45–20.45, La-Su 10.00–14.15, 20 t. Minna Salonen, Iloniemen ompeluluokka, Koskitie 5. 23 e.

Kurssilla tutustutaan piirtämisen eri tekniikoihin, mm. lyijykynä-, hiili- ja pastelliväripiirtämiseen eri harjoitusten kautta ja tutustutaan piirtämiseen taiteenlajina. Kurssi sopii sekä aloittelijoille että jo pidempään piirtäneille. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Kokoontumiskerrat 12.-13.11., 20.- 21.11. Ilmoittautuminen päättyy 7.11.2021. 51041 Näytä luontosi -kuvataidekurssi 26.1.–6.4.2022, Ke 17.30–20.00, 30 t. Aamu Tikkanen, Taidepaja, Nummentie 5. 33 e. Kurssilla "luonnostellaan" ja etsitään piirtäen ja maalaten erilaisia lähestymistapoja kuvata luontoa ja luonnollisuutta. Valinnaisten harjoitusten ja kokeilun kautta etsitään uusia ideoita ja pyritään monipuolistamaan omaa ilmaisua. Ilmoittautuneille tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 19.1.2022.

Ikoninmaalaus 51101 Ikoninmaalaus 18.9.2021–2.4.2022, La 9.00– 13.45, 66 t. Satu Ojala, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 73 e. Maalataan ikoneja maaväreillä (munatempera), valita voi itseä puhuttelevan ikoniaiheen. Opitaan värioppia, piirtämistä, siveltimen käyttöä ja maalaamista eri tekniikoita käyttäen. Opetellaan lehtikultaus, mikstio ja boluskultaus. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Kokoontumiskerrat: 18.9., 9.10., 23.10., 13.11., 20.11. sekä 22.1., 5.2., 19.2., 5.3., 19.3. ja 2.4. Ilmoittautuminen päättyy 12.9.2021. 51111 Kolmen päivän ikonimaalaus 17.–19.6.2022, Pe 17.00–21.45, La-Su 10.00–15.00, 18 t. Satu Ojala, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 23 e. Maalataan kolmen päivän tehokurssin aikana yksinkertainen ikoni, esim. Marian tai Kristuksen kasvot. Halutessaan voi kokeilla erikoiskultauksia tai maalata loppuun keskeneräisen ikonin. Ilmoittautuminen päättyy 12.6.2022. 51051 Ikonimaalausta enkaustekniikalla 20.–22.5.2022, Pe 17.00–21.00, La 10.00–17.15, Su 10.00–16.30, 22 t. Satu Ojala, Taidepaja, Nummentie 5. 28 e. Tutustutaan teoriassa ja käytännössä antiikin ajoista käytettyyn kuumavahatekniikkaan. Väripigmentit sekoitetaan sulatettuun mehiläisvahaan ja levitetään maalauspohjalle pienellä, kuumennetulla palettiveitsellä. Halutessaan voi maalata muutakin kuin ikonin. Ilmoittautuneille tarvikelista, tarvikkeita mahdollista ostaa opettajalta. Ilmoittautuminen päättyy 15.5.2022.

Keramiikka 52112 Yhdessä sormet saveen 13.–20.6.2022, Ma 16.30–17.15/19.00, To 16.30–18.00, 10 t. Satu Ojala, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. 16 e. Valmistetaan kesäistä keramiikkaa. Kurssilla voi viettää myös lapsen kanssa yhteistä laatuaikaa. Muotoillaan helppoja käyttö- sekä koriste-esineitä eri tekniikoita käyttäen. Materiaali maksetaan käytön mukaan opettajalle. Kurssimaksu sisältää polttomaksun. Kokoontumiskerrat 13.6., 16.6. ja 20.6. Ilmoittautuminen päättyy 6.6.2022. 52011 Keramiikka, Kurikka 20.9.2021–4.4.2022, Ma 16.30–18.45, 63 t. Tarja Mantila, Taidepaja, Nummentie 5. 73 e. Kurssilla opitaan valmistamaan keramiikan eri tekniikoilla esineitä käyttö- ja koristetarkoitukseen oman mieltymyksen mukaan. Mahdollisuus dreijauksen opetteluun. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Materiaalin voi ostaa opettajalta. Kurssimaksu sisältää polttomaksun. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.


31

opinto-ohjelma 2021-2022

Kuvataide Kurikka

Posliininmaalaus Posliininmaalaus, Kurikka esittely Perehdytään erilaisiin posliininmaalaustekniikoihin, posliinivärin tekoon, tuputukseen, maalaustekniikoihin ja kynätöihin. Maalataan koriste- ja käyttöesineitä omien toiveiden mukaisesti. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Kurssimaksu sisältää polttomaksun.

52012 Keramiikan päiväkurssi, Jurva 20.9.2021–11.4.2022, Ma 10.00–12.30, 63 t. Satu Ojala, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. 73 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 52022 Keramiikan iltakurssi, Jurva 20.9.2021–11.4.2022, Ma 17.30–20.00, 63. Satu Ojala, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. 73 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 52023 Keramiikka, Jalasjärvi 23.9.2021–7.4.2022, To 17.15–19.30, 63 t. Tarja Mantila, Iloniemen keramiikkaluokka, Koskitie 5. 73 e. Kurssilla opitaan valmistamaan keramiikan eri tekniikoilla esineitä käyttö- ja koristetarkoitukseen oman mieltymyksen mukaan. Mahdollisuus dreijauksen opetteluun. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Materiaalin voi ostaa opettajalta. Kurssimaksu sisältää polttomaksun. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

Joulukeramiikan esittely Valmistetaan keramiikkasta jouluisia tonttuja, mökkejä, astioita, ym. koristeita jokaisen oman mielen mukaan. Kurssilla voi viettää myös lapsen kanssa yhteistä laatuaikaa. Materiaalit maksetaan suoraan opettajalle. Jos suunnitteilla on isoja töitä, ota yhteys etukäteen opettajaan, p. 040 518 2147. Kurssimaksu sisältää polttomaksun.

Rakukeramiikka esittely Valmistetaan rakusavesta uniikkeja pieniä esineitä, jotka poltetaan raku-uunissa sekä savustetaan. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla Kauppatien keramiikkatilassa muotoillaan työt. Lasitus ja poltto Ojalan pihassa. Materiaali- ja tarvikemaksu käytön mukaan opettajalle. Savitilaus suoraan opettajalle p. 040 518 2147.

52082 Joulukeramiikan iltakurssi 26.11.–9.12.2021, Pe 17.00–20.00, Ti 17.00–18.30, To 17.00–17.45, 7 t. Satu Ojala, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. 18 e. Kokoontumiskerrat 26.11., 7.12. ja 9.12. Ilmoittautuminen päättyy 21.11.2021.

52072 Kevään rakukeramiikka, Jurva 20.4.–4.6.2022, Ke 17.00–20.15, La 9.00– 15.30, Pe 17.00–19.15, 15 t. Satu Ojala, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. / Ojalan piha. 18 e. Kokoontumiskerrat 20.4., 3.6. ja 4.6. Ilmoittautuminen päättyy 13.4.2022.

Jurva

kerätä luonnosta. Info 19.5. klo 17-17.45, kokoontumiskerrat 6.-7.6, 13.-14.6. Ilmoittautuminen päättyy 19.5.2022.

Keramiikka Jurva esittely Valmistetaan savesta käyttö- ja koriste-esineitä. Saven muotoilu tapahtuu käsin, käytetään eri tekniikoita, kuten levy-, makkara- ja nyppimistekniikkaa. Opitaan myös valokuvan siirto savelle. Saven ja lasitteen voi ostaa opettajalta. Kurssimaksu sisältää polttomaksun. Kurssi sopii myös aloittelijoille.

52062 Syksyn rakukeramiikka, Jurva 15.–25.9.2021, Ke 17.00–20.15, Pe 17.00–19.15, La 9.00–15.30, 15 t. Satu Ojala, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. / Ojalan piha. 18 e. Kokoontumiskerrat 15.9., 24.9. ja 25.9. Ilmoittautuminen päättyy 8.9.2021.

Jalasjärvi

52092 Joulukeramiikan päiväkurssi 26.11.–9.12.2021, Pe 10.00–13.00, Ti 10.00–11.30, To 10.00–10.45, 7 t. Satu Ojala, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. 18 e. Kokoontumiskerrat 26.11., 7.12. ja 9.12. Ilmoittautuminen päättyy 21.11.2021. 52052 Kipsimuotin valmistus 3.–5.5.2022, Ti -To 17.00–21.00, 15 t. Satu Ojala, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. 18 e. Valmistetaan kipsistä uniikkeja pieniä muotteja, joita voi käyttää esim. keramiikka- ja betonitöissä. Valmistetaan savesta malline, jolla tehdään kipsistä muotteja. Käytetään mallinekipsiä, jonka voi hankkia etukäteen tai opettajalta. Materiaali- ja tarvikemaksu käytön mukaan opettajalle. Ilmoittautuminen päättyy 26.4.2022.

Betonitöitä 52033 Koristeita betonista, Jalasjärvi 13.–15.5.2022, Pe 16.15–21.00, La 9.30–15.00, Su 10.00–14.45, 19 t. Katja Mäntylä, Iloniemen keramiikkaluokka, Koskitie 5, Kurssimaksu 23 e. Kuivabetonista valmistetaan edullisia koristeita puutarhaan ja parvekkeelle. Valetaan esim. ruukkuja, pihalaattoja ja kynttilälyhtyjä kierrätysastioissa. Ulkona kestävästä muotoilubetonista voi tehdä palloruukut ja sitä voi maalata. Kurssi sopii myös aloitteliljoille. Ilmoittautuneille tarvikelista, muotoilubetoni yhteistilauksella. Kuivabetoni hankitaan itse. Ilmoittautuminen päättyy 8.5.2021. 52212 Betoni- ja mosaiikkityöt, Jurva 31.5.–2.6.2022, Ti-To 17.00-21.00, 18 t. Satu Ojala, Ojalan Piha, Mestarintie 9. Kurssimaksu 23 e. Valetaan kuivabetonista ruukkuja, laattoja ja muotoillaan tekstiileillä hahmoja dippaamalla pyyhkeitä, pitsejä jne. Työt voi koristella tai pinnoittaa esim. mosaiikkipaloilla, kivillä ja maaleilla. Myös vanhoja esineitä voi pinnoittaa mosaiikilla. Kokoontumiskerrat 31.5., 1.6. ja 2.6. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 24.5.2022. 52111 Betonista ja mosaiikista muotoillen 19.5.–14.6.2022, Ma-Ti 17.00–21.00, 21 t. Arja Sivula, Taidepaja, Nummentie 5. 28 e. Pihalaattojen, ruukkujen, astioiden ja koristeiden muotoon valamista kuivabetonista. Hyödynnetään kierrätysmateriaaleja, esim. pyyhkeitä. Töitä voidaan pinnoittaa ja koristella mosaiikilla, kivillä yms. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Materiaalit opiskelija voi

53011 Posliininmaalauksen päiväkurssi 20.9.2021–4.4.2022, Ma 14.00–16.30, 63 t. Päivi Rantamäki, Keskustan posliiniluokka, Keskuspuistikko 22. 73 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 53021 Posliininmaalauksen iltakurssi 20.9.2021–4.4.2022, Ma 18.00–20.30, 63 t. Päivi Rantamäki, Keskustan posliiniluokka, Keskuspuistikko 22. 73 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 53022 Posliininmaalaus, Sarvijoki 20.9.2021–4.4.2022, Ma 18.30–21.00, 63 t. Vuokko Mäki, Toimipaikka avoin. 73 e. Perehdytään erilaisiin posliininmaalaustekniikoihin sekä valo- ja varjostusoppiin. Mahdollisuus maalata yksilöllisiä sisutus- tai käyttöesineitä. Kurssi sopii sekä perustaidot osaaville että vasta-alkajille. Kurssimaksu sisältää polttomaksun. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.


32

Kurikan Kansalaisopiston

Kuvataide Helppoa kalligrafiaa, jossa oma käsiala ja tyyli mukautuvat kauniiksi kirjaimiksi. Kirjoitellaan aakkosia sivellintusseilla ja pelkällä siveltimellä. Tehdään varjostuksia, liukuvärjäyksiä ja muuta mukavaa. Tarvikelista ilmoittautuneille. Ilmoittautuminen päättyy 24.10.2021.

Grafiikka ja kalligrafia 55011 Helppoa grafiikkaa 22.9.–6.10.2021, Ke 17.45–21.00, 12 t. Kristiina Lohiluoma, Taidepaja, Nummentie 5. 18 e. Grafiikan kurssilla valmistetaan painolaatta, josta voidaan ottaa vedoksia paperille painoprässillä. Kurssilla käytetään kolmea laattamateriaalia ja tekniikkaa. Kurssi sopii hyvin myös aloittelijoille. Kokoontumiskerrat: 22.9., 29.9. ja 6.10. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 55031 Metalligrafiikkaa 27.4.-11.5.2021, Ke 17.45-21.00, 12 t. Kristiina Lohiluoma, Taidepaja, Nummentie 5. 18 e. Tutustutaan syväpainomenetelmään, laattana kuparilevy. Opetellaan kuparilaatan puhdistus, pohjustus juoksevalla kovapohjalla, luonnoksen siirtäminen laatalle ja piirtäminen sekä viivasyövytys ja vedostaminen. Tarvikemaksu maksetaan opettajalle käytön mukaan, n. 7 e. Kokoontumiskerrat: 27.4., 4.5. ja 11.5. Ilmoittautuneille tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 20.4.2022. 55041 Kalligrafiaa - ihastuttava Italic 11.–12.2.2022, Pe 17.30–20.30, La 12.00–15.15, 8 t. Jenni Lähtinen, Kurikan yhteiskoulu A lk 116, Keskuspuistikko 23. 13 e. Harjoitellaan tasaterällä ja guassiväreillä kirjoitusta vanhan ajan malliin, voi käyttää myös Pilot Parallel -kynää. Harjoitellaan isot ja pienet aakkoset. Kokeillaan helmiäisvärejä ja tehdään taustoja. Ilahduta ystävää tai erityistä ihmistä vaikka kurssilla tehdyllä kortilla! Ilmoittautuminen päättyy 6.2.2022. 55051 Kalligrafiaa - Sivellintekstaus/ Brush Lettering 29.–30.10.2021, Pe 17.30–20.30, La 12.00–15.15, 8 t. Jenni Lähtinen, Kurikan yhteiskoulu A lk 116, Keskuspuistikko 23. 13 e.

55131 Korukiven hionta 5.–19.5.2022, To 18.00–21.15, 12 t. Ari Vuorela, Taidepaja, Nummentie 5. 18 e. Korukiven hiontaa alkeista lähtien (sahaus-, hionta- ja kiillotusvaiheet). Sopii niin aloittelijoille kuin ennestään kiviä hioneille. Ikäraja 16 v. Työkalumaksu 8 e maksetaan opettajalle. Kokoontumiskerrat 5.5., 12.5. ja 19.5. Ilmoittautuminen päättyy 28.4.2022.

Valokuvaus 57011 Valokuvausta kännykällä ja kameralla 14.–16.6.2022, Ti-To 17.30–20.45, 12 t. Tuomo Rinne, Kurikkalan lk 2, Kurikantie 16. 18 e. Kurssi soveltuu aloitteleville ja jonkin verran kuvausta harrastaneille, kuvata voi kännykällä, pokkarilla tai järjestelmäkameralla. Tärkeintä on kuva, eivät kuvausvälineet. Tutustutaan valokuvauksen perusteisiin lyhyesti: kuvan sommittelu/rajaus ja valotus/ aukko. Kuvataan ja keskustellaan kuvista, tuleeko kuvaajan näkemys esille. Ilmoittautuminen päättyy 7.6.2022. 57021 Valokuvauksen perusteet 13.11.–4.12.2021, La 12.00–14.30, 12 t. Pinja Naamanka, Kurikan yhteiskoulu A lk 116, Keskuspuistikko 23. 18 e. Valokuvauksen peruskurssilla käydään läpi muun muassa valokuvauksen alkeet ISOarvoista, aukoista ja suljinajoista. Kurssi sopii aloittelijoille sekä heille, jotka haluavat opetella järjestelmäkameransa käyttöä manuaalisesti. Kurssilla opetellaan myös muutamia luovia vinkkejä valaistuksesta ja sen käytöstä. Ilmoittautuminen päättyy 7.11.2021.

= viikonloppukurssi

Lasinsulatus ja Tiffanytyöt Lasitaide esittely Luovasti lasista eri tekniikoin ja yhdistellen mosaiikkia, tiffanytöitä ja sulatusta. Voit sulattaa kierrätys- tai sulatuslasia ja tehdä erilaisia käyttö- ja koriste-esineitä. Kurssimaksu sisältää poltto- ja laitemaksun. Tarvikelista ilmoittautuneille. Kurssi sopii myös aloittelijoille. 54011 Lasitaide, Kurikka 26.9.2021–20.2.2022, Su 9.30– 14.15, 42 t. Satu Ojala, Keskustan posliiniluokka, Keskuspuistikko 22. 58 e. Kokoontumiskerrat 26.9., 3.10., 17.10., 31.10. sekä 23.1., 6.2. ja 20.2. Ilmoittautuminen päättyy 19.9.2021.

54042 Lasitaide, Jurva 29.9.2021–30.3.2022, Ke 17.30–20.45, 44 t. Satu Ojala, Kauppatien keramiikkatila, Kauppatie 8. 58 e. Kokoontumiskerrat 29.9., 13.10., 3.11., 17.11., 1.12. sekä 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 16.3. ja 30.3. Ilmoittautuminen päättyy 22.9.2021. 54043 Lasitaide, päivä, Jalasjärvi 22.9.2021–6.4.2022, Ke 13.15–16.45, 44 t. Satu Ojala, Jalasjärven kirjaston alakerta, Keskustie 24. 58 e. Kokoontumiskerrat 22.9., 6.10., 27.10., 10.11., 24.11. sekä 19.1., 2.2., 16.2., 2.3., 23.3. ja 6.4. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 54233 Lasitaide, ilta, Jalasjärvi 22.9.2021–6.4.2022, Ke 17.00–20.15, 44 t. Satu Ojala, Jalasjärven kirjaston alakerta, Keskustie 24. 58 e. Kokoontumiskerrat 22.9., 6.10., 27.10., 10.11., 24.11. sekä 19.1., 2.2., 16.2., 2.3. 23.3. ja 6.4. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021.


33

opinto-ohjelma 2021-2022

Terveydenhoito Kurikka

82010 Rentoutumalla voimavaroja arkeen -verkkokurssi 23.9.–4.11.2021, 6 t. Raija Haapoja, Verkkokurssi. 13 e. Opettele rentoutumaan eri harjoitusten avulla ja saat lisää voimavaroja arkeesi. Opit rentoutumisen ja tietoisen läsnäolon hyödyt ja vaikutukset sekä pääset testaamaan niitä itse. Verkkokurssi on ajasta ja paikasta riippumaton. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 82011 Muistin virkistystreffit 7.9.2021–7.6.2022, Ti 13.00–14.15, 17 t. Päivi Rita-Luopa, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 13 e. Kaipaatko virkistävää tekemistä tai ihan vain mukavaa juttuseuraa? Ryhmässä jaetaan muistoja ja elämänkokemuksia, lauletaan lauluja ja tehdään mieltä virkistäviä tehtäviä. E-P:n Muistiyhdistyksen Muistinvirkistystreffit siirtyy osaksi kansalaisopiston toimintaa. Kokoontumiskerrat 7.9., 5.10., 2.11, 7.12. sekä 4.1., 1.2., 1.3., 5.4., 3.5. ja 7.6. Kurssia on tuettu Opetushallituksen rahoituksella. Ilmoittautuminen päättyy 31.8.2021. 82013 Elämäntaparemontti jatkuu 22.9.2021–11.4.2022, Ma 11.30–16.00, Ma 11.00–12.30, Ke 11.30–13.00, 35 t. Kaisu Keski-Liikala, Tarja Nieminen ja vierailevat luennoitsijat, Wilholan iso sali, Knuuttilantie 6. / Keskikylän Harjula. 78 e. Miten voi vaikuttaa hyvinvointiinsa ruokavalion ja liikunnan avulla? Tavoitteena liikunnan säännöllisyys, tavoitteellisuus ja sopivien lajien valinta. Kolesteroli- (13 e) ja kehonkoostumusmittaus (15-20 e) maksetaan mittaajalle, jalkahoitoaineet (3 e) jalkahoitajalle. Kokoontumisia myös Keskikylän Harjulassa. Kurssimaksu sisältää kokkausainekset. Kokoontumiskerrat 22.9., 27.9., 25.10., 8.11., 29.11., 13.12. sekä 12.1., 7.2., 7.3. ja 11.4. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. Kinesioteippauksen perusteet esittely Käydään läpi kinesioteippauksen periaate ja harjoitellaan teippauksia. Harjoitusteippausta tehdään sekä itselle että toiselle. Kurssi sopii kinesioteippauksesta kiinnostuneelle. Kurssimaksu sisältää teipit. 82021 Kinesioteippauksen perusteet, yläraajat 4.12.2021, La 10.00–14.00, 5 t. Teija Uitto, Kurikan yhteiskoulu A lk 117, Keskuspuistikko 23. 14 e. Ilmoittautuminen päättyy 28.11.2021.

Jalasjärvi

Jurva

82031 Kinesioteippauksen perusteet, alaraajat 19.3.2022, La 10.00–14.00, 5 t. Teija Uitto, Kurikan yhteiskoulu A lk 116, Keskuspuistikko 23. 14 e. Ilmoittautuminen päättyy 13.3.2022. 85010 SunPolku – energiaa arkeen -verkkokurssi 27.1.–24.3.2022, 8 t. Raija Haapoja, Verkkokurssi. 13 e. Kahdeksan viikon verkkokurssi, jossa käydään läpi teemoja S=stressinhallinta, U=uni, N=nautinto, P=palautuminen, O=onnellisuus. L=läsnäolo, K=keskittyminen ja U=uuden luominen. Tästä kurssin nimessä mainittu SunPolku. Verkkokurssilla videoalustukset viikon teemaan, energiaa lisääviä rentoutuksia sekä tehtäviä. Ilmoittautuminen päättyy 20.1.2022. 85011 Juttutupa 23.9.2021–7.4.2022, To 13.00–15.15, 63 t. Anita Kivineva, Intola, Seurapuistikko 6 C 27. 53 e. Kurssi edistää afaattisten henkilöiden osallistumista, tukee kommunikointia ja antaa vertaistukea. Tapaamisissa on sama tuttu runko: ajankohtaiset asiat, kommunikaatioryhmä ja teema (esim. kulttuuri, terveys, historia, ympäristö jne.). Kurssille voi osallistua puhevammainen tulkin tai avustajan kanssa. Kurssia on tuettu Opetushallituksen rahoituksella. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

Viriketoiminta Viriketoiminnan kursseja on tuettu Opetushallituksen tuella. 85021 Päivän pirskeet 27.9.2021–4.4.2022, Ma 16.00–17.30, 24 t. Leena Rinta-Lusa, Hirvinummen palvelukoti, Muurimäentie 4. 18 e. Hauskaa yhdessäoloa juttelun, arvoitusten, kilpailujen ja musiikin parissa. Kokoontumiskerrat 27.9., 11.10., 1.11., 15.11. ja 29.11. sekä 10.1., 24.1., 7.2., 21.2., 14.3., 28.3. ja 11.4. Ilmoittautuminen päättyy 20.9.2021. 85031 Luovaa ilmaisua 21.9.2021–5.4.2022, Ti 9.15–10.30, 35 t. Satu Ojala, Kurikan toimintakeskus, Siltalantie 7. 28 e. Harjoitellaan käden ja aivojen yhteistyötä valmistaen askartelutöitä kierrätysmateriaaleista eri tavoin, tutustutaan myös keramiikkaan. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

85061 Toimintakeskuksen musiikkiryhmä 20.9.2021–4.4.2022, Ma 10.00–11.00, 28 t. Juha Runsala, Kurikan toimintakeskus, Siltalantie 7. 23 e. Reipas aamupäivätuokio musiikin tahdissa toimintakeskuksen väelle. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 85012 Luovasti askarrellen 23.9.2021–14.4.2022, To 9.15–10.30, 35 t. Satu Ojala, Jurvan toimintakeskus, Puusepänraitti 2. 28 e. Harjoitellaan käden ja aivojen yhteistyötä valmistaen askartelutöitä kierrätysmateriaalista, piirretään oppien mittasuhteita sekä pelataan helppoja pelejä. Vietetään iloinen hetki. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 85022 Soitto- ja lauluryhmä 21.9.2021–5.4.2022, Ti 14.00–15.30, 42 t. Juha Runsala, Jurvan toimintakeskus, Puusepänraitti 2. 38 e. Lauletaan ja soitetaan oppilaille mieluisia lauluja säestäen bändi- ja rytmisoittimin. Iloitaan ja viihdytään musiikin avulla. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 85032 Liikunnan iloa 20.9.2021–4.4.2022, Ma 9.30–10.15, 22 t. Tarja Nieminen, Jurvan toimintakeskus, Puusepänraitti 2. 18 e. Kurssilla teemme monipuolisia liikkeitä pääasiassa istuen. Tavoite pitää yllä liikkeitä, jotka tukevat ja auttavat arjen toimintaamme. Tunnin alussa lämmittelemme ja lopuksi lyhyt venyttely - mukava liikuntahetki. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

85023 Toimintakeskuksen musiikkikerho, Jalasjärvi 22.9.2021–6.4.2022, Ke 12.00–13.00, 28 t. Jenni Packalén, Jalasjärven toimintakeskus, Tenavatie 3 A. 23 e. Iloa musiikista ja rytmistä. Lauletaan sekä musisoidaan ryhmässä, yksin ja yhdessä. Ryhmä on tarkoitettu Toimintakeskuksen väelle sekä kotona asuville. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021.

Liikuntaa ja laulua Letontiellä Kurssi toteutetaan yhteistyössä Kiinteistö Oy Kärrykartanon kanssa. Tilaisuus on maksuton eikä vaadi ilmoittautumista. 85041 Letontien pihajumppa 10.8.2021–14.6.2022, Ti 14.00–14.45, 7 t. Inga Järvimäki, Letontie 3. Pihajumppaa Letontien asukkaille. Tervetuloa mukaan myös lähialueen asukkaat. Kokoontumiskerrat 10.8., 24.8. ja 7.9. sekä 3.5., 17.5., 31.5. ja 14.6. 85051 Letontien yhteislaulu 17.8.2021–21.6.2022, Ti 14.00–14.45, 7 t. Mari Luomala-Kulkula, Letontie 3. Yhteislaulua Letontien asukkaille. Tervetuloa mukaan myös lähialueen asukkaat. Kokoontumiskerrat 17.8., 31.8. ja 14.9. sekä 10.5., 24.5., 7.6. ja 21.6.


34

Kurikan Kansalaisopiston

Puutarha ja viljely 91011 Bokashi-kompostointi 21.9.2021, Ti 18.00–20.30, 3 t. Suvi Veijalainen, Kurikan yhteiskoulu A lk 117, Keskuspuistikko 23. 8 e. Kurssilla saa käytännön opastusta siitä, miten fermentoidaan eli hapatetaan keittiön ruokajäte, muutetaan se siististi ja ekologisesti mullaksi ja edelleen viljavaksi puutarhamaaksi. Opastetaan myös fermentoinnissa eli käymisprosessissa syntyvän suotonesteen käyttöä. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 91021 Kasvihuoneviljely kotipuutarhassa 12.4.2022, Ti 17.30–20.00, 3 t. Marko Ahola, Kurikan yhteiskoulu A lk 116, Keskuspuistikko 23. 8 e. Oletko suunnittelemassa tai jo hankkinut kotiisi kasvihuoneen? Tule ammentamaan tietoa kasvihuoneviljelystä: millainen kasvihuone, sijoituspaikka, kasvihuoneen koko, oikea lämpötila, kasvien kasvatus, sato ja sadonkorjuu. Kurssilta saat helpot hoito-ohjeet. Ilmoittautuminen päättyy 5.4.2022. 91031 Lannoita oikein 31.3.2022, To 17.30–20.00, 3 t. Marko Ahola, Kurikan yhteiskoulu A lk 116, Keskuspuistikko 23. 8 e. Käydään läpi kasvien lannoitus eri vuodenaikoina: miten ja millä lannoitetaan, kalkitus, luonnollinen lannoitus, helpot kotikonstit, jne. Mukaan saa ohjeet, joita voi hyödyntää kotipihalla. Mukaan muistiinpanovälineet. Ilmoittautuminen päättyy 24.3.2022. 91041 Ruusujen hoito 24.11.2021, Ke 17.30–20.00, 3 t. Marko Ahola, Kurikan yhteiskoulu A lk 116, Keskuspuistikko 23. 8 e. Tule kuuntelemaan ja oppimaan ruusujen hoidoista. Käydään läpi mm. istutus, lannoitus, hoito ja leikkaus. Mukaan saa helpot hoito-ohjeet, joita voit hyödyntää kotipihalla. Ilmoittautuminen päättyy 17.11.2021.

91061 Puutarhapalstan hoito 7.10.2021, To 17.30–20.00, 3 t. Marko Ahola, Kurikan yhteiskoulu A lk 116, Keskuspuistikko 23. 8 e. Tule ja ammenna tietoa kasvimaan perustamiseen ja sen hoitoon. Käydään läpi mm. lannoitus, kalkitus, siemenet, helpot hoito-ohjeet ja yleisimmät virheet hoidossa. Ilmoittautuminen päättyy 30.9.2021. 91013 Omenapuun leikkaus, Jalasjärvi 24.9.2021, Pe 17.00–19.30, 3 t. Marko Ahola. 8 e. Käydään läpi omenapuun leikkaus joko kurssilaisen puutarhassa tai opettajan valitsemassa paikassa. Kurssilla saa käytännön vinkkejä ja neuvoja omenapuun hoidosta. Mukaan puutarhasakset, pukeudu sään mukaan. Mikäli puutarhassasi on leikkaukseen sopivia omenapuita, mainitse siitä ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautuminen päättyy 19.9.2021.

91051 Yrttien viljely 23.2.2022, Ke 17.30–20.00, 3 t. Marko Ahola, Kurikan yhteiskoulu A lk 116, Keskuspuistikko 23. 8 e. Yrttien kasvattaminen kotioloissako vaikeaa? Yrttikurssilla saa helpot niksit, joiden avulla voi itse kasvattaa omat yrttinsä. Käydään läpi mm. eri lajikkeet, hoito-ohjeet, kylvö, koulinta, istutus. jne. Mukaan muistiinpanovälineet. Ilmoittautuminen päättyy 16.2.2022.

Muista ilmoittautua ajoissa kurssille!

@Kurikanopisto @Kurikanopisto1 www.kurikanopisto.fi

= viikonloppukurssi

Kurikan kansalaisopisto

@ toimisto@kurikanopisto.fi

Kurikantie 16, 61300 Kurikka 040 585 9305 (ei tekstiviestejä)


35

opinto-ohjelma 2021-2022

Kotitalous Kurikka

93011 Vohvelikukkia kakkuun 9.–10.10.2021, La-Su 10.00– 16.30, 16 t. Leena Ipatti, Kurikan yhteiskoulu A lk 119, Keskuspuistikko 23. 23 e. Oletko kiinnostunut kakunkoristeiden valmistuksesta ja syötävästä vohvelipaperista? Tehdään kolme näyttävää kukkaa täytekakun koristeeksi: ruusu, avoin ruusu ja kirsikankukka sekä lehtiä näihin molempiin. Opettaja tuo tarvittavat työvälineet ja raaka-aineet ja perii maksun käytön mukaan, n. 15 e. Mukaan sisäkengät. Ilmoittautuneille tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 3.10.2021. 93021 Juhlapöydän voileipäkakut 20.–21.11.2021, La-Su 10.00–16.30, 16 t. Leena Ipatti, Työväentalon keittiö, Kiikkulantie 5. 23 e. Valmistetaan voileipäkakkuja erilaisin liha-, kala- ja kasvistäyttein. Opitaan kaivertamaan vihanneksista syötäviä koristeita, pursottamaan tuorejuustolla ja tekemään kakkujen reunat kauniiksi. Opettaja tuo raaka-aineet ja perii maksun käytön mukaan, n. 15 e. Kurssilla valmistetun voileipäkakun saa kotiin vietäväksi. Ilmoittautuneille tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 14.11.2021.

93091 Aasialainen keittiö: Makumatka Vietnamiin ja Koreaan 2.-3.10.2021 La-Su 10.00-16.30, 16 t. Leena Ipatti, Työväentalon keittiö, Kiikkulantie 5. 23 e. Opetellaan valmistamaan vietnamilaista ja korealaista ruokaa: kesärullia, grillipossua ja täytepatonkia sekä sushia ja kimchimykyjä (dumplings). Ruokalajit ovat mietoja ja sopivat kaikille. Raaka-ainemaksu, n. 15 e maksetaan opettajalle. Mukaan rasioita ruuan kotiin viemiseksi. Kurssi sopii kaikenikäisille. Ilmoittautuminen päättyy 26.9.2021.

93051 Macaron-leivokset pääsiäisteemalla 26.–27.3.2022, La-Su 10.00– 16.30, 16 t. Leena Ipatti, Työväentalon keittiö, Kiikkulantie 5. 23 e. Opitaan perusasiat macaronsien valmistuksesta. Opetellaan täyttämistä eri täytteillä ja koristelua elintarvikeväreillä maalaamalla. Kurssilla valmistetut macaronit saa pakattuna mukaansa. Opettaja tuo raaka-aineet ja perii maksun käytön mukaan, n. 10 e. Tarvikelista ilmoittautuneille. Ilmoittautuminen päättyy 20.3.2022.

93031 Koristele pursottamalla kukkakorikakku 5.–6.2.2022, La-Su 10.00–16.30, 16 t. Leena Ipatti, Työväentalon keittiö, Kiikkulantie 5. 23 e. Harjoitellaan pursotustekniikoita ja opetellaan niksit kreemin valmistamiseen. Opetellaan pursottamaan ruusut, liljat, pionit, orvokit ja muut kukat, joilla voi koristella kukkakorikakun. Kurssi sopii sekä aloittelijoille että kertaajille. Opettaja tuo raakaaineet ja perii maksun käytön mukaan, n. 10 e. Mukaan esiliina ja sisäkengät. Ilmoittautuneille tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 30.1.2022.

93061 Sushia ja muita aasialaisia herkkuja 26.1.–16.2.2022, Ke 17.30–20.45, 16 t. Leena Ipatti, Työväentalon keittiö, Kiikkulantie 5. 23 e. Opetellaan valmistamaan sushirullaruokaa, vietnamilaisia kesärullia, grillipossua ja täytepatonkia sekä korealaista sushia ja kimchi-mykyjä (dumplings). Ruokalajit ovat mietoja ja sopivat kaikille. Raaka-ainemaksu, n. 15 e maksetaan opettajalle. Ota mukaan rasioita ruuan kotiin viemiseksi. Ilmoittautuminen päättyy 19.1.2022.

93041 Aasialainen keittiö: maailman parhaat keitot 29.–30.1.2022, La-Su 10.00– 16.30, 16 t. Leena Ipatti, Työväentalon keittiö, Kiikkulantie 5. 23 e. Opetellaan valmistamaan aasialaisten kulttuureiden parhaita keittoja mm. Vietnamista, Kambodžasta ja Thaimaasta. Opitaan tuoreen riisitaikinan ja riisinuudelin valmistaminen. Kurssi sopii kaiken ikäisille, niin aikuisille kuin nuorille. Raaka-ainemaksu, n. 20 e maksetaan opettajalle. Mukaan esiliina, sisäkengät ja rasioita ruuan kotiin viemiseksi. Ilmoittautuminen päättyy 23.1.2022.

93081 Aasialaista Street food ruokaa 18.-19.9.2021 La-Su 10.00– 16.30, 16 t. Leena Ipatti, Työväentalon keittiö, Kiikkulantie 5. 23 e. Valmistetaan aasialaisia suosittuja suolaisia ja makeita herkkuja, kuten grilliruokia, wokkia, kääryleitä ja mykyjä/dumplingeja. Tehdään väh. 3 ruokalajia/kerta. Ruokalajit ovat mietoja ja sopivat kaikille, kurssi sopii kaikenikäisille. Raaka-ainemaksu, n. 20 e maksetaan opettajalle. Mukaan esiliina, sisäkengät ja rasioita ruuan kotiin viemiseksi. Ilmoittautuminen päättyy 12.9.2021.

93101 Leivotaan ja koristellaan valumakakku eli dip cake 19.-20.3.2022, La-Su 10.00– 16.30, 16 t. Leena Ipatti, Työväentalon keittiö, Kiikkulantie 5. 23 e. Leivotaan mehevä kakkupohja ja opetellaan niksit suklaavaluman ja voikreemin valmistamiseen. Kuorrutetaan tasainen kakku. Tehdään vohvelipaperista ruusuja, joita voi käyttää koristeluun. Kurssi sopii sekä aloittelijoille että kertaajille. Raakaainemaksu, n. 15 e, maksetaan opettajalle. Mukaan esiliina ja sisäkengät. Ilmoittautuneille tarvikelista. Ilmoittautuminen päättyy 13.3.2022. 92013 Ruoanvalmistuskurssi miehille 21.–28.1.2022, To 13.00–17.00, Pe 13.00– 17.00, 9 t. Kaisu Keski-Liikala, Keskikylän Harjula, Hulkontie 10. 48 e. Tavoitteena on oppia valmistamaan terveellisiä arkiaterioita kotimaisista raaka-aineista helposti. Ohessa opitaan mm. raaka-aineiden valinnasta sekä ravitsemuksesta perusasioita sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisemiseksi sekä diabeetikon ruokavalioon vaikuttavia tekijöitä. Opettaja tuo raaka-aineet, joiden hinta sisältyy kurssimaksuun. Kokoontumiskerrat 21.1., 27.1 ja 28.1. Ilmoittautuminen päättyy 16.1.2022.

Muista ilmoittautua ajoissa kurssille!

Jalasjärvi

Jurva

93071 Sieniretki Ikariin 18.9.2021, La 12.00–15.00, 4 t. Maija Pulli, Kurikkalan piha, Kurikantie 16. 8 e. Sienien tunnistusta ja keräilyä käytännössä opettajan neuvojen kera sieniretkellä. Tärkeimmät ruokasienet. Säävaraus ja sopivat varusteet. Kokoontumispaikka: Kurikkalan piha. Ilmoittautuminen päättyy 12.9.2021. 93111 Villiyrtit ja luonnonantimet tutuksi 18.–25.5.2022, Ke 18.00–19.30, Ke 18.00– 20.15, 5 t. Suvi Veijalainen, Kurikkalan lk 2, Kurikantie 16. 8 e. Opetellaan villivihannesten tunnistamista luonnossa, niiden kasvupaikkoja, terveellisiä ominaisuuksia ja hyötykäyttöä. Keruuja käsittelyohjeita sekä vinkkejä villiyrttien käyttämiseen ruoanvalmistuksessa. Ensimmäinen kokoontuminen luokassa ja toisella kerralla retki ulos luontoon, jolloin opitaan tunnistamaan syötäviä kasveja ja keräillään niitä. Ilmoittautuminen päättyy 11.5.2022.

= viikonloppukurssi


36

Kurikan Kansalaisopiston

Kielet Englanti 32010 Listen to English! -verkkokurssi 30.9.–11.11.2021, 12 t. Anneli Niemistö, Verkkokurssi. 18 e. Kurssilla harjoitellaan englannin puhutun kielen ymmärtämistä. Kuunneltavana mm. uutisia. Puhutun kielen ymmärtämistä tukee teksti. Harjoitukset testaavat osaamista. Kurssi soveltuu edistyneemmille opiskelijoille. Kurssi tarjolla Peda.net -oppimisalustalla, jossa voi edetä omaan tahtiinsa. Uutta materiaalia viikoittain. Ilmoittautuminen päättyy 23.9.2021. 32013 Everyday English Starter, Jalasjärvi 20.9.2021–4.4.2022, Ma 17.00–18.30, 42 t. Virpi Asunmaa, Jalasjärven lukion lk 6, Kauppilantie 1. 48 e. Alkeiskurssi englannin kielen perusteiden opiskeluun tai aktivointiin. Kurssilla opitaan englannin perussanastoja ja kielen rakenteita sekä harjoitellaan erityisesti suullista kielitaitoa keskusteluharjoitusten avulla. Kirjana Everyday English Starter. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021. 32011 Everyday English 1 23.9.2021–7.4.2022, To 18.45–20.15, 42 t. Virpi Asunmaa, Kurikkalan lk 2, Kurikantie 16. 48 e. Jatkokurssi englannin kielen perusteita jonkin verran hallitseville opiskelijoille. Harjoitellaan monipuolisesti arkielämän puhetilanteita, tutustutaan mm. matkailu- ja ruokasanastoon sekä opiskellaan englannin kielen perusrakenteita. Kirjana Everyday English 1. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 32021 Everyday English 2 22.9.2021–6.4.2022, Ke 18.45–20.15, 42 t. Virpi Asunmaa, Kurikkalan lk 2, Kurikantie 16. 48 e. Jatkokurssi englantia 1-2 vuotta opiskelleille kielen perusteet hallitseville opiskelijoille. Laajennetaan matkailusanastoa, opetellaan asioimaan puhelimitse sekä tutustutaan mm. terveyteen, perhesuhteisiin ja työelämään liittyvään sanastoon. Kirjana alkaa Everyday English 2. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021.

Muista ilmoittautua ajoissa kurssille!

Everyday English 3 esittely Jatkokurssi englantia useita vuosia opiskelleille, kielen perusteet hyvin hallitseville opiskelijoille. Teksteissä juhlitaan häitä, matkustellaan, puhutaan hyvinvoinnista ja terveydestä, luonnosta ja ympäristöasioista sekä vietetään aikaa perheen ja ystävien parissa. Myös erilaisia keskusteluharjoituksia. Kirjana Everyday English 3. Uudet kurssilaiset tervetuloa mukaan! 32031 Everyday English 3 23.9.2021–7.4.2022, To 17.00–18.30, 42 t. Virpi Asunmaa, Kurikkalan lk 2, Kurikantie 16. 48 e. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 32033 Everyday English 3, Jalasjärvi 21.9.2021–5.4.2022, Ti 17.00–18.30, 42 t. Virpi Asunmaa, Jalasjärven lukion lk 6, Kauppilantie 1. 48 e. Kirjana jatkuu Everyday English 3 kappaleesta 4. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

32041 Everyday English 4 22.9.2021–6.4.2022, Ke 17.00–18.30, 42 t. Virpi Asunmaa, Kurikkalan lk 2, Kurikantie 16. 48 e. Englantia useita vuosia opiskelleille kielen perusteet hyvin hallitseville opiskelijoille. Kirjan kappaleissa laitetaan ruokaa kotona ja syödään ulkona, kunnostetaan kotia, tutustutaan uusiin ihmisiin, opitaan lisää etenkin lentomatkustamisessa tarvittavaa kieltä sekä matkustellaan. Keskusteluharjoituksia. Kirjana Everyday English 4. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021.

32063 Catching up -keskustelukurssi, Jalasjärvi 21.9.2021–5.4.2022, Ti 18.45–20.15, 42 t. Virpi Asunmaa, Jalasjärven lukion lk 6, Kauppilantie 1. 48 e. Englannin keskustelukurssi, jossa kehitetään suullista kielitaitoa ja saadaan lisää itsevarmuutta kielen käyttäjänä. Kurssi soveltuu opiskelijoille, joille englannin perusrakenteet ja -sanasto ovat jo tuttuja, mutta joiden keskustelutaidot kaipaavat vielä hiomista. Kurssikirjana Catching Up. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021.

32053 Everyday English 5, Jalasjärvi 20.9.2021–4.4.2022, Ma 18.45–20.15, 42 t. Virpi Asunmaa, Jalasjärven lukion lk 6, Kauppilantie 1. 48 e. Englantia useita vuosia opiskelleille kielen perusteet hyvin hallitseville opiskelijoille. Kurssin aihealueita ovat mm. nähtävyyksistä ja historiasta kertominen, työelämäsanasto ja päätöksenteko sekä elämänkaaren erilaiset juhlat. Myös erilaisia keskusteluharjoituksia. Kirjana Everyday English 5. Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.

32051 English for people who like to know more! 20.9.2021–4.4.2022, Ma 17.30–19.00, 42 t. Mira Burke, Kurikan yhteiskoulu A lk 118, Keskuspuistikko 23. 48 e. Monipuolinen englannin kurssi kieltä jo melko hyvin hallitseville. Tule treenaamaan kuullun ja luetun ymmärtämistä sekä hakemaan rohkeutta puhua englantia mukavassa porukassa. Oppikirjana Outcomes (National Geographic Learning). Ilmoittautuminen päättyy 13.9.2021.


37

opinto-ohjelma 2021-2022

Kielet Kurikka

Jalasjärvi

Jurva

Saksa

Viittomakieli

33010 Saksan alkeet verkossa 23.9.2021–24.3.2022, 40 t. Anneli Niemistö, Verkkokurssi. 43 e. Arkielämän puhetilanteita, matkailusanastoa sekä peruskielioppia. Viikoittain uusi materiaali. Verkkomateriaali koostuu nauhoitetuista videoista, äänitteistä, kuullunymmärtämis-, kirjoitus- ja puheharjoituksista. Kurssialustana Peda.net. Oppikirjana Freut mich 1, kappaleet 0-6. Kurssi sopii sekä vasta-alkajille että kertaajille. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

38070 Tukiviittomat-verkkokurssi 30.9.2021–7.4.2022, 24 t. Eeva-Maria Koskinen, Verkkokurssi. 28 e. Kurssilla opitaan arkielämän viittomia, opitaan itse tuottamaan viittomia ja käyttämään niitä puheen rinnalla. Kurssi sopii erityisesti lasten kanssa työskenteleville. Aiempaa kokemusta ei tarvita. Viittomia opitaan yhdessä harjoituksia tekemällä etäyhteydellä. Kokoontumiskerrat: 30.9., 14.10., 28.10., 11.11., 25.11 sekä 13.1., 27.1., 10.2., 24.2., 10.3., 24.3. ja 7.4. Ilmoittautuminen päättyy 23.9.2021.

33013 Saksan keskustelukurssi, Jalasjärvi 22.9.2021–6.4.2022, Ke 18.30–20.00, 42 t. Kirsi Kuusisto, Anturakabinetti, Jalasjärvi talo, Kirkkotie 4. 48 e. Käytännön puhetilanteiden harjoittelua ajankohtaisista aiheista. Sopii aikaisemmin opittujen taitojen kertaajille ja opiskelijoille, jotka kaipaavat rohkaisua saksan kielen käyttämiseen. Keskustelun ohella kieliopin kertaamista opiskelijoiden toiveiden mukaan. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021.

Espanja 35011 Espanjan alkeet 22.9.2021–6.4.2022, Ke 16.00–17.30, 42 t. Patricia Tuomela-Millan, Kurikan yhteiskoulu A lk 119, Keskuspuistikko 23. 48 e. Kurssilla tutustutaan espanjan kielen perusteisiin. Opitaan kertomaan itsestä ja selviämään arkisista tilanteista matkalla, kaupassa jne. Aloitetaan alusta foneettisilla äänillä, aakkosilla ja ääntämisellä. Tervetuloa oppimaan espanjaa äidinkielenään puhuvan opettajan kanssa! Oppikirjana Buenas Migas 1. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021. 35021 Espanjan jatko 1 22.9.2021–6.4.2022, Ke 17.30–19.00, 42 t. Patricia Tuomela-Millan, Kurikan yhteiskoulu A lk 119, Keskuspuistikko 23. 48 e. Osaatko jo espanjan alkeet, mutta haluat mm. oppia toimimiaan paremmin ostoksilla, liikkumaan ja keskustelemaan voinnistasi espanjaksi sekä perehtyä espanjalaiseen kulttuuriin? Jatkokurssi espanjaa opiskelleille kielen perusteet hallitseville. Kirjana jatkuu Buenas Migas 1 -kirja kpl:sta 6. Aluksi kerrataan. Ilmoittautuminen päättyy 15.9.2021.

35031 Espanjan jatko 3 23.9.2021–7.4.2022, To 17.00–18.30, 42 t. Patricia Tuomela-Millan, Kurikan yhteiskoulu A lk 119, Keskuspuistikko 23. 48 e. Tavoitteena on syventää opittua espanjan kielen taitoa ja käydä läpi lisää kielen perusrakenteita ja sanastoa; erityisesti imperfektin ja perfektin käyttöä. Kurssi sopii espanjaa jo muutaman vuoden opiskelleille. Kirjana Buenas Migas 2. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021. 35041 Espanjan jatko 4 23.9.2021–7.4.2022, To 19.00–20.30, 42 t. Patricia Tuomela-Millan, Kurikan yhteiskoulu A lk 119, Keskuspuistikko 23. 48 e. Kurssi on tarkotettu opiskelijoille, joilla on hyvä espanjan kielen taito ja jotka haluavat syventää kielitaitoaan. Tarkoituksena on kerrata ja aktivoida kielen perusteita ja täydentää sanaston ja rakenteiden tuntemusta. Aloitetaan Buenas Migas 2 kpl:sta 9 ja aloitetaan Buenas Migas 3 myöhemmin. Ilmoittautuminen päättyy 16.9.2021.

= viikonloppukurssi

Muut kielet 36011 Italiaa matkailijoille 21.9.2021–5.4.2022, Ti 17.00–18.30, 42 t. Michelangelo Marchesi, Kurikan yhteiskoulu A lk 119, Keskuspuistikko 23. 48 e. Ciao a tutti! Tervetuloa opiskelemaan italiaa! Alkeisurssilla opiskellaan monimuotoisesti: harjoitukset ja videot ovat viikottain verkossa (Edugo.fi/Zoom) saatavilla ja luokassa nähdään joka toinen viikko. Kehitetään sanavarastoa kuuntelemalla musiikkia ja uutisia arjen sekä matkailun tilanteisiin. Ensimmäinen tapaaminen luokassa. Ilmoittautuminen päättyy 14.9.2021. 38031 FinTandem 16.10.2021–26.3.2022, La 10.00–11.30, 10 t. Virpi Asunmaa, Kurikan yhteiskoulu A lk 118, Keskuspuistikko 23. 13 e. FinTandem-kielikurssilla kaksi eri äidinkieltä puhuvaa henkilöä tapaa säännöllisesti oppiakseen toisensa kieltä. Molempien hallittava opiskeltavasta kielestä vähintään perusteet. Ilmoittautuminen erillisellä lomakkeella opiston verkkosivuilla. Kurssi maksetaan, kun tandemkumppani on löytynyt. Yhteiset kokoontumiset: 16.10., 20.11., 22.1., 26.2. ja 26.3. Ilmoittautuminen päättyy 10.10.2021.

38080 Tukiviittomia verkossa viikonloppuisin 2.10.2021–20.3.2022, La-Su 12.00–13.30, 24 t. Eeva-Maria Koskinen, Verkkokurssi. 28 e. Tarvitsetko tukiviittomia työssä tai arjessa? Tällä kurssilla opitaan arkielämän viittomia, opit itse tuottamaan viittomia muutamana viikonloppuna. Kurssi sopii erityisesti lasten kanssa työskenteleville. Aiempaa kokemusta ei tarvita. Viittomia opitaan yhdessä harjoituksia tekemällä etäyhteydellä. Kokoontumiskerrat: 2.10., 3.10., 30.10., 31.10., 27.11., 28.11. sekä 22.1., 23.1., 19.2., 20.2., 19.3. ja 20.3. Ilmoittautuminen päättyy 26.9.2021. 38090 Viitotaan koko perhe! 14.–15.5.2022, La-Su 13.00– 14.30, 4 t. Eeva-Maria Koskinen, Kurikkalan sali, Kurikantie 16. 8 e. Tule oppimaan tukiviittomia loruillen ja nauraen! Koko perheelle tarkoitettu tukiviittomakurssi, jossa opitaan hieman viittomia loruillen ja pelaillen. Opetus sopii 4-7-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Aiempaa kokemusta tukiviittomisesta ei tarvita. Tulkaa yhdessä pitämään hauskaa ja samalla oppimaan tukiviittomia! Ilmoittautuminen päättyy 8.5.2022.


38 KURIKKA 0999IK Kurikkalan kevätiltamat 6 0999IS Kurikkalan syysiltamat 6 0999S Kevätretki Karvialle ja Pirkanmaalle 6 0999T Retki Suomen kädentaidot -messuille Tampereelle 6 10311 Seikkailuleiri 6-8-v. 13 11101 Ajatella! -luentosarja: Naiset joista kirjoitan 40 11021 Sukututkimus 7 11061 Historialuennot: Se tapahtui meille 40 12021 Kirjallisuuden ystävät 6 13010 Ilmaisun ja improvisaation verkkokurssi nuorille 6 13011 Elämäkertakirjoittaminen 6 13031 Teatterin ystävät - iloa teatterista 6 13041 Draama opetusmenetelmänä 6 13051 Alakoululaisen taikurikurssi 13 14011 Järjestyksenvalvojan peruskoulutus 7 14021 Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus, syksy 7 14031 Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus, kevät 7 15021 Seikkailuleiri 9-12-v. 13 15031 Metsäseikkailu 13 21011 Naiskuoro 18 21021 Mieskuoro Nuijamiehet 18 21041 Mettumaarikuoro 18 21051 Lauluveteraanit 18 22011 Ukululelen alkeet 16 22021 Viulunsoitto 22,5 min 16 22031 Yksinlaulu ja pianonsoitto, Paulaharju, 22,5 min 16 22041 Viulunsoitto 45 min 17 22051 Yksinlaulu, piano/huilu/panhuilu 1 17 22061 Yksinlaulu, piano/huilu/panhuilu 2 17 22071 Yksinlaulu, piano/huilu/panhuilu 3 17 22081 Laulun yksilöopetus 17 22091 Musiikin yksilöopetus, Paulaharju 17 22101 Musiikin yksilöopetus, Tuiskula 17 22111 Tangolaulun kurssi 12 22121 Yksinlaulu ja pianonsoitto, Paulaharju, 45 min 16 22201 Musiikin yksilöopetus, Koivisto 17 22221 Musiikin yksilöopetus, Mieto ma 17 22231 Musiikin yksilöopetus, Mieto ti 17 23011 Soittokunta 19 23041 Kurikan pelimannit 19 23091 Jokitörmän orkesteri - aikuisten bändikoulu 1 19 23101 Mandoliini soi 19 23131 Jokitörmän orkesteri - aikuisten bändikoulu 2 19 25051 Lasten ja vanhempien musiikkiryhmä 1 12 25061 Lasten ja vanhempien musiikkiryhmä 2 12 26011 Iloa yhteislaulusta! 19 27021 Ukulele haltuun 19 27041 Lauluntekijän kurssi 16 32010 Listen to English! -verkkokurssi 36 32011 Everyday English 1 36 32021 Everyday English 2 36 32031 Everyday English 3 36 32041 Everyday English 4 36

Kurikan Kansalaisopiston 32051 33010 35011 35021 35031 35041 36011 38031 38070 38080 38090 44011 44021 51011 51021 51031 51041 51051 51101 51111 52011 52111 53011 53021 54011 55011 55031 55041 55051 55131 57011 57021 58021 58031 58041 58051 61001 61011 61021 61031 61041 61401 61411 61421 61431 61441 62011 62031 62041 62501 62511 63001 63011 63031 63101 63501 63511 63521 63531 63541

English for people who like to know more! 36 Saksan alkeet verkossa 37 Espanjan alkeet 37 Espanjan jatko 1 37 Espanjan jatko 3 37 Espanjan jatko 4 37 Italiaa matkailijoille 37 FinTandem 37 Tukiviittomat-verkkokurssi 37 Tukiviittomia verkossa viikonloppuisin 37 Viitotaan koko perhe! 37 Tallenna ja muokkaa valokuvia pilvipalvelussa 7 Valokuvakirjan tekeminen ja tilaaminen 7 Maalaus 30 Elävän mallin piirustus ja maalaus 30 Muotokuvan piirustuskurssi 30 Näytä luontosi -kuvataidekurssi 30 Ikonimaalausta enkaustekniikalla 30 Ikoninmaalaus 30 Kolmen päivän ikonimaalaus 30 Keramiikka 30 Betonista ja mosaiikista muotoillen 31 Posliininmaalauksen päiväkurssi 31 Posliininmaalauksen iltakurssi 31 Lasitaide 32 Helppoa grafiikkaa 32 Metalligrafiikkaa 32 Kalligrafiaa - ihastuttava Italic 32 Kalligrafiaa - Sivellintekstaus/ Brush Lettering 32 Korukiven hionta 32 Valokuvausta kännykällä ja kameralla 32 Valokuvauksen perusteet 32 Kuvataidekoulu Tekevä, 8-10-v. 15 Kuvataidekoulu Tekevä, 11-13-v. 15 Kuvataidepaja Tekevä: Piirustus, maalaus ja kierrätystaide 15 Kuvataidekoulu Tekevä aikuisille 16 Kudonta, keskusta, päivä 20 Kudonta, keskusta, ilta 20 Kudonta, Panttila 20 Kudonta, Lohiluoma 20 Kudonta, Luopa ja Opas 20 Kudonta ja käsityö, Juonenkylä 21 Kudonta ja käsityö, Mieto 21 Kudonta ja käsityö, Myllykylä 21 Kudonta ja käsityö, Pitkämö 21 Kudonta ja käsityö, Tuiskula 21 Vaateompelu, torstai, päivä 22 Vaate- ja sisustusompelu 22 Vaatteiden tuunaus 22 Lukkokukkarot ja -laukut 22 Kassit ja reput 22 Neuleita käsin ja koneella 22 Neuleita jämälangoista 23 Neule- ja virkkauskahvila 22 Villasukkaa pukkaa 23 Nypläys 24 Makramee-riippuhyllyt, aamu 24 Makrameeriippuhyllyt, ilta 24 Näyttävä makramee, päivä 23 Näyttävä makramee, ilta 23

63601 63611 63621 63631 64001 64011 64021 64031 64041 64051 64411 64501 65001 65011 65021 65041 65051 65061 66001 66011 66021 66101 66201 66211 66221 66231 66241 66251 66261 66801 66811 66821 66831 67001 67011 67101 67111 67121 67131 67731 67501 67701 67711 67721 68001 68011 68021 68501 68511 68521 68531 68541 68601 68611 68621

Pieni ryijy ommellen 23 Kivat käsityöt, Lohiluoma 23 Kivat käsityöt, Luopa 23 Kivat käsityöt, Kurikkala 23 Käsintehtyä saippuaa 24 Huulirasvat ja kylpypommit 24 Käsintehtyä saippuaa, jatko 24 Kotikosmetiikkaa, luonnollisesti! 24 Ekopesuaineita, luonnollisesti! 24 Joulupaja, pue kynttilät jouluasuun 25 Purkki- eli aurinkovärjäys villalangoille 25 Helmityökorut 24 Jouluinen kankaankuviointi 25 Ulkovalohimmeli 25 Henkaritähti 25 Kransseja ja palloja männynkävyistä 25 Joulu helmeillen 26 Joulupalloja paperimassasta 25 Punotaan pajusta ja varvusta 26 Kasvien värit ja muodot paperille suoraan kasveista, ekoprint 25 Paperihuovutus 26 Tölkinavaajatyöt 26 Helppoa ja hauskaa kirjansidontaa 26 Altered books 26 Art box 26 Kahvipussit uusiokäyttöön, syksy, päivä 27 Kahvipussit uusiokäyttöön, syksy, ilta 27 Kahvipussit uusiokäyttöön, kevät, päivä 27 Kahvipussit uusiokäyttöön, kevät, ilta 27 Kesäkässäri aikuisille 27 Hyvän olon viikonloppu, syksy 27 Hyvän olon viikonloppu, kevät 27 Bujo - miten pääsen alkuun 27 Metallityö 27 Metallityö nuorille 13 Puutyöt 27 Naisten puutyöt ja entisöinti 28 Puutyöt ja koristeveisto 27 Kellot ja puutyöt 27 Kaiutinkotelon rakentaminen 28 Entisöinti 28 Soitinrakennus, alkeet 28 Soitinrakennus, jatko 28 Polkuauton rakentaminen 28 Hopeatyöpaja perjantai 28 Hopeatyöpaja torstai 28 Hopeatyöpaja viikonloppu 28 Hopeatyön ketju-/peruskurssi 28 Hopeatyö, astiat ja vanhasta uutta, syksy 29 Hopeatyö, pinnanmuokkaukset ja emali 29 Hopeatyö, valukurssi, syksy 29 Hopeatöiden työ- ja tarvikekalukurssi 29 Hopeatyö, helmet ja punokset osaksi korua 29 Hopeatyö, filigraani 29 Hopeatyö, sormukset ja kivenistutus 29

68631 68641 68651 68661 68671 69001 69011 69021 69041 69501 69511 69521 69531 69541 69801 69811 71011 71021 71061 71071 71081 71091 72011 74010 74011 74031 74061 74071 74081 74091 74101 74111 74121 75010 75011 75020 75031 75041 75051 75061 75091 75101 75111 76011 76021 76041 76211 76221 76241 76251 77011 77021 77031 77041 77051 77061 77081 77091

Hopeatyön erikoistyöpaja, kirjakorut 29 Hopeatyö, pinnanmuokkaukset ja emali 29 Hopeatyö, korvakorut ja kivenistutus 29 Hopeatyö, astiat ja vanhasta uutta, kevät 29 Hopeatyö, valukurssi, kevät 29 Käsityökoulu Tekevä, maanantai 14 Käsityökoulu Tekevä, 6-7-v. 14 Käsityökoulu Tekevä, torstai, päivä 14 Käsityökoulu Tekevä, torstai, ilta 14 Käsityöpaja Tekevä 1 14 Käsityöpaja Tekevä, 6-7-v. 14 Käsityöpaja Tekevä 2 14 Käsityöpaja Tekevä 3 14 Käsityöpaja Tekevä 4 14 Kesäkässäri 1, Kahila 13 Kesäkässäri 2, Kahila 13 Kevyttä jumppaa 1, Kurikkala, kevät 8 Naisten liikunta, Paulaharju 1 8 Kuntojumppa, Luopa 8 Kevyttä jumppaa 2, Kurikkala, kevät 8 Naisten liikunta, Paulaharju 2 8 Naisten liikunta, Mieto 8 Miesten liikunta 8 Kuntojumppa-verkkokurssi 9 Tuolijumppa, Viitala 8 Vahva selkä -treeni 8 Kesäjumppa 10 Alpha-1 Kokokehojumppa 1 10 Alpha-1 kokokehojumppa 2 10 Lenkki ja kuntopiiri, syksy 10 Lenkki ja kuntopiiri, kevät 10 Alpha-1 -kokokehojumppa 1 9 Alpha-1 -kokokehojumppa 2 9 Pilateksen alkeet, verkkokurssi 11 Aamujooga 10 Balance Body -verkkokurssi 11 Jooga 1 11 Jooga 2 11 Kevät-kesäjooga 11 Joogaa miehille, kevät 11 FascialMethod 11 Asahi 11 Rentoutusvenyttely, syksy 11 Lasten tanssiliikunta 13 Tanssitaan yhdessä (sis. Kv. senioritanssia) 12 Kevään soololattarit 40+ 12 Kansantanssit 12 Lavatanssit, alkeet, syksy 12 Lavatanssit, jatko 12 Lavatanssit, alkeet, kevät 12 Tiistain yleisurheilu 13 Perheliikunta 12 Tempputaaperot 12 Liikettä vauva-arkeen 12 Vaelletaan Samuli Paulaharjun polku 10 Keppi- ja kuminauhajumppa, kevät 9 Senioreiden syksyiset Metsämieli-retket 10 Keväiset Metsämieli-retket 10


39

opinto-ohjelma 2021-2022 77101 Seniorien keväiset Metsämieli-retket 10 77121 Syksyiset Metsämieli-retket 10 77141 Pallokerho perheelle 13 77181 Luontoretki Raippaluotoon 6 82010 Rentoutumalla voimavaroja arkeen -verkkokurssi 33 82011 Muistin virkistystreffit 33 82021 Kinesioteippauksen perusteet, yläraajat 33 82031 Kinesioteippauksen perusteet, alaraajat 33 84011 SPR Ensiapukurssi EA 1® 7 84041 SPR Hätäensiapukurssi 8 t® 7 85010 SunPolku – energiaa arkeen -verkkokurssi 33 85011 Juttutupa 33 85021 Päivän pirskeet 33 85031 Luovaa ilmaisua 33 85041 Letontien pihajumppa 33 85051 Letontien yhteislaulu 33 85061 Toimintakeskuksen musiikkiryhmä 33 91011 Bokashi-kompostointi 34 91021 Kasvihuoneviljely kotipuutarhassa 34 91031 Lannoita oikein 34 91041 Ruusujen hoito 34 91051 Yrttien viljely 34 91061 Puutarhapalstan hoito 34 93011 Vohvelikukkia kakkuun 35 93021 Juhlapöydän voileipäkakut 35 93031 Koristele pursottamalla kukkakorikakku 35 93041 Aasialainen keittiö: maailman parhaat keitot 35 93051 Macaron-leivokset pääsiäisteemalla 35 93061 Sushia ja muita aasialaisia herkkuja 35 93071 Sieniretki Ikariin 35 93081 Aasialaista Street food -ruokaa 35 93091 Aasialainen keittiö: Makumatka Vietnamiin ja Koreaan 35 93101 Leivotaan ja koristellaan valumakakku eli dip cake 35 93111 Villiyrtit ja luonnonantimet tutuksi 35 9991 Opintoseteli 4 9991T Opintoseteli, työttömät 4 JURVA 11032 Historialuennot: Kielletyt leikit - sota-ajan tanssikielto 40 12012 Lukupiiri 6 21012 Laulukööri Mesikset 18 22012 Laulun ja soiton opetusta 22,5 min 16 22202 Musiikin yksilöopetus 17 43012 Älypuhelinilta 7 52012 Keramiikan päiväkurssi 31 52022 Keramiikan iltakurssi 31 52052 Kipsimuotin valmistus 31 52062 Syksyn rakukeramiikka 31 52072 Kevään rakukeramiikka 31 52082 Joulukeramiikan iltakurssi 31 52092 Joulukeramiikan päiväkurssi 31 52102 Lasten keramiikka ja askartelupaja 13 52112 Yhdessä sormet saveen 30

52212 Betoni- ja mosaiikkityöt 31 53022 Posliininmaalaus, Sarvijoki 31 54042 Lasitaide 32 58032 Lasten ja nuorten keramiikka ja lasi 13 61402 Kudonta ja käsityö, Keskusta 21 61412 Kudonta ja käsityö, Niemenkylä 21 61422 Kudonta ja käsityö, Sarvijoki 21 61432 Kudonta ja käsityö, Närvijoki 21 61442 Kudonta ja käsityö, Tainuskylä 21 61452 Kudonta ja käsityö, Metsäkylä 21 61462 Kudonta ja käsityö, Järvenpää 21 62012 Pellavamekko ommellen, Tainuskylä 22 62022 Trikootunika-viikonloppu 22 62032 Itse ommellen ihanaa lapsille 22 62502 Käsityöpusseja ja -laukkuja -viikonloppu 22 63002 Neulekahvila maanantai 22 63012 Neulekahvila keskiviikko 22 63022 Villapaita ylhäältä alas neuloen 23 63032 Briossineulekurssi 23 63042 Suomalainen perinneneule 23 63302 Virkatut kukkarot, laukut ja pussukat 23 63322 Virkkauskahvila 23 63502 Makramee-enkelit ja -lyhdyt 23 63512 Näyttävä makramee 23 64012 Purkki- eli aurinkovärjäys villalangoille 25 64402 Kasvivärjäys 25 64412 Värikästä värjäystä 25 65002 Henkaritähti 25 65012 Ulkovalohimmeli 25 65022 Jouluinen kierrätys 25 65032 Hannen joulupaja 25 65502 Pääsiäismunia pisankkatekniikalla 26 66002 Pehmolelut kierrätysmateriaaleista 26 66012 Kehruukurssi 26 66022 Heijastavat huopakoristeet 26 66032 Vällykurssi 26 67052 Piirustus, maalaus ja kuvanveisto 27 67102 Koristeveisto 27 67502 Huonekalujen entisöinti 28 67902 Hirrenveiston alkeet, syksy 28 69002 Käsityökoulu Tekevä 14 69012 Käsityökoulu Tekevä, 6-7-v. 14 69502 Käsityöpaja Tekevä 14 69802 Hiihtolomakerho 13 71022 Naisten liikunta, Niemenkylä 8 71032 Naisten liikunta, Pässilä 8 71072 Naisten liikunta, Tupenkylä 8 72012 Miesten liikunta 8 72022 Äijäjumppa 8 74012 Lihakset liikkeelle 9 74042 Tuolijumppa, Sarvijoki 8 74052 Tuolijumppa, Metsäkylä 8 75012 Keskiviikon jooga 10 75022 Torstain jooga 11 75052 Tiistain jooga miehille ja naisille 11 75062 Jooga, Sarvijoki 11 75072 Kevät-kesäjooga, Sarvijoki 11 75082 Jumpalla lisää liikkuvuutta (FascialMethod), Järvenpää 11 76012 Soololattarit 40+ 12 76212 Lavatanssit, alkeet ja alkeisjatko 12 85012 Luovasti askarrellen 33

85022 Soitto- ja lauluryhmä 33 85032 Liikunnan iloa 33 9992 Opintoseteli 4 JALASJÄRVI 11013 Sukututkimus 7 11023 Historialuennot: Hirmuinen aika 40 11083 Ajatella! -luentosarja: Peliturvallisuus, verkkoluento 40 13013 Keskikylän teatteri 6 13023 Lasten laulu- ja teatteriryhmä 13 15013 Syksyinen lepakkoretki 6 21013 Hirvijärven kuoro 18 21023 Jalasjärven mieslaulajat 18 21033 Tutustu kuorolauluun 18 21043 Jalasjärven naiskuoro 18 21093 Lapsikuoro alakoululaisille 13 21103 Peliitat 18 22013 Pianonsoitto, Hirvijärven koulu 17 22023 Maanantain pianonsoitto 17 22033 Eväitä äänenkäyttöön ja laulamiseen 1 18 22043 Eväitä äänenkäyttöön ja laulamiseen 2 18 22053 Laulun yksilöopetus, parilliset viikot 17 22063 Harmonikansoiton yksilöopetus 16 22073 Pianonsoitto, alkeet ja aloittelijat, keskiviikko 17 22083 Viulun ja 2-rivisen haitarin yksilöopetus 16 22093 Saksofonin ja klarinetin yksilöopetus, tiistai 16 22103 Saksofonin ja klarinetin yksilöopetus, torstai 16 22113 Pianonsoitto, alkeet ja aloittelijat, torstai 17 22123 Ukululelen alkeet 16 22133 Laulun yksilöopetus, parittomat viikot 17 23013 Jalasjärven Soittokunta 19 23023 Tanssimusiikin orkesteri 19 23213 Harmonikansoiton jatko, 2-riviset 19 25013 Lasten ja vanhempien musiikkiryhmä 12 26013 Torstain yhteislaulu 19 26023 Keskiviikon yhteislaulu 19 26033 Yhteislaulu, Ilvesjoki 19 32013 Everyday English Starter 36 32033 Everyday English 3 36 32053 Everyday English 5 36 32063 Catching up -keskustelukurssi 36 33013 Saksan keskustelukurssi 37 43023 Älypuhelinilta 7 51023 Maisemamaalaus 30 51033 Piirustusta eri tekniikoilla 30 51043 Maalausta vesiliukoisilla tekniikoilla 30 52023 Keramiikka 31 52033 Koristeita betonista 31 54043 Lasitaide, päivä 32 54233 Lasitaide, ilta 32 58023 Kuvataidekoulu Tekevä, 8-10-v. 15 61003 Kudonta, Iloniemi 20 61013 Kudonta, Luopajärvi 20 61023 Kudonta, neule ja virkkaus, Kulmala 20 61403 Kudonta-, neule- ja virkkaus,

Keskikylä 21 61703 Loimi omiin kangaspuihin 21 62013 Vaate- ja sisustusompelu 22 63003 Neulonnan ja virkkauksen alkeet 23 63503 Makramee-valoputoukset, -tähdet ja -sydämet 23 63513 Näyttävä makramee 23 63603 Martta-nukke 23 63613 Käsinukkekurssi 24 63623 Fursuit-eläinhahmo 24 64003 Käsintehtyä saippuaa 24 64013 Huulirasvat ja kylpypommit 24 64023 Kotikosmetiikkaa, luonnollisesti! 24 64033 Käsintehtyä saippuaa, jatko 24 64043 Ekopesuaineita, luonnollisesti! 24 64053 Helmistä koruja ja koristeita 24 64403 Kokeileva kankaanpaino 25 65003 Koti- tai joulutonttu 25 65033 Lyhtyjä ja enkeleitä tölkinnipsuista 25 65503 Pääsiäisakat 26 66003 Huovutuksen hurmaa 26 66013 Sisusta risusta 26 66813 Japanilainen kirjansidonta 27 67103 Tiistain puutyöt 27 67113 Torstain puutyöt 27 67133 Puutyöt naisille 27 67143 Puutyö, sorvaus ja entisöinti, Laitila 28 67903 Hirrenveisto 28 71013 Matalan kynnyksen jumppa, Koskue 8 71023 Kuntojumppa, Keskikylä 8 72023 Miesten liikunta, Koskue 8 72033 Miesten liikunta, Keskikylä 9 72053 Miesten kuntosali, Kupla 9 73033 Tiistain vesitreeni, sekaryhmä 9 73043 Tiistain vesitreeni, naiset 9 73073 Torstain vesitreeni, naiset 1 9 73083 Torstain vesitreeni, naiset 2 9 74013 Tuolijumppa, Alavalli 8 74023 Kuntojumppa, Iloniemi 9 74043 Alpha-1 Kokokehojumppa 9 74053 Lihakset liikkeelle 9 74063 Jumppa ja venyttely, Luopajärvi 9 74073 Kehohuoltamo 9 75013 Tiistain jooga 1 11 75023 Tiistain jooga 2 11 75033 Keskiviikon jooga 1 11 75043 Keskiviikon jooga 2 11 75053 Jumpalla lisää liikkuvuutta (FascialMethod) 11 75063 Asahi 11 76013 Soololattarit 12 76023 Paritanssin perusteet 12 76033 Lasten tanssiliikunta 13 82013 Elämäntaparemontti jatkuu 33 85023 Toimintakeskuksen musiikkikerho 33 91013 Omenapuun leikkaus 34 92013 Ruoanvalmistuskurssi miehille 35 9993 Opintoseteli 4


40

Kurikan Kansalaisopiston

Luennot

Luennot järjestetään yhdessä Kurikan kaupungin kulttuuritoimen kanssa.

Ajatella!

Historia

11083 Ajatella! -luentosarja: Peliturvallisuus 3.11.2021, Ke 18.00–19.00. Pyry Seppänen, Verkkoluento. Pelaamisen yleistyessä suosittuna vapaa-ajan viihteenä myös pelaamisen turvallisuus on alkanut mietityttää. Millaisia pelejä on olemassa ja mitä pelit oikeastaan sisältävätkään? Miten budjetoida pelaamista järkevästi? Miten kommunikoida pelimaailmoissa turvallisesti? Aiheesta luennoi ja keskusteluttaa KTM, peliturvallisuusasiantuntija Pyry Seppänen. Ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki. Ilmoittautuminen päättyy 3.11.2021 klo 12.00.

11032 Historialuennot: Kielletyt leikit – sota-ajan tanssikielto 6.10.2021, Ke 18.00-19.00. Seija-Leena Nevala, Jurvan yhtenäiskoulu 7-9 lk, lk 11, Koulutie 7. Joulukuussa 1939 tanssimisesta tuli Suomessa rikos. Tuhannet kansalaiset saivat rangaistuksen tanssimisesta. Maailman mittakaavassa poikkeuksellisen, koko jatkosodan ajan kestäneen tanssikiellon taustalla oli vuosikymmenien kamppailu paritanssin julkisesta hyväksynnästä. Luennolla selvitetään, miksi juuri tanssi kiellettiin, miten kieltoa valvottiin ja rikottiin ja mitä kiellon kumoamisesta seurasi. Aihetta tarkastellaan myös jurvalaisesta näkökulmasta. FT, Tieto-Finlandia -voittaja Seija-Leena Nevala. Luentoa on mahdollista seurata verkossa, tilaa linkki ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautuminen päättyy 6.10.2021.

11101 Ajatella! -luentosarja: Naiset joista kirjoitan 2.2.2022, Ke 18.00-19.00. Heidi Köngäs, Verkkoluento. Kirjailija Heidi Köngäs pitää verkkoluennon kirjallisen työnsä lähtökohdista ja kertoo, miten erilaisia naisia on romaaneissaan kuvannut, miten heihin tarttunut ja kiintynyt. Ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki. Ilmoittautuminen päättyy 2.2.2022 klo 12.00. 11012 Ajatella! -luentosarja: Ole itsellesi armollinen 24.3.2022, To 18.00-19.00. Eevi Vuorinen, Verkkoluento. Moni on itselleen hyvin vaativa. Tämä näkyy elämässä mm. suorittamisena, miellyttämisenä, perfektionismina, vetäytymisenä ja addiktioina. Liiallisen vaativuuden takana on usein pelko, ettei ole itsessään riittävä. Luennolla käsitellään itsetunnon kehittymistä, terveen itsekunnioituksen ja arvostuksen lisäämistä, mikä auttaa suhtautumaan itseensä myötätuntoisemmin ja hellittämään suorittamisesta. Luennoitsijana pariterapeutti, kirjailija Eevi Vuoristo, joka pitää @inhimillinenitsetuntemus Instagram-tiliä. Ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki. Ilmoittautuminen päättyy 24.3.2022 klo 12.00.

11023 Historialuennot: Hirmuinen aika 12.1.2022, Ke 18.00-19.00. Martti Backman, Jalasjärven lukion lk 6, Kauppilantie 1. Syksyllä 1944 elettiin Suomessa hirmuisen ahdistuksen aikaa. Sota Neuvostoliittoa vastaan oli päättynyt, mutta yhä pelättiin, että puna-armeija valtaisi Suomen. Pieni joukko suomalaisia ei halunnut antautua, vaan ryhtyi nostamaan Saksan tuella vastarintaa Neuvostoliiton miehityksen varalle. Olivatko esim. lottajohtaja Ruth Munck ja suomalaisen SS-pataljoonan kapteeni Jouko Itälä sankareita vai pettureita? Aiheesta luennoi toimittaja ja tietokirjailija Martti Backman. Luentoa on mahdollista seurata verkossa, tilaa linkki ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautuminen päättyy 12.1.2022. 11061 Historialuennot: Se tapahtui meille - isän ja tyttären matka inkerinsuomalaisuuteen 23.2.2022, Ke 18.00-19.00. Lea Pakkanen, Verkkoluento. Lea ja Santeri Pakkanen, inkerinsuomalaiset isä ja tytär, lähtivät selvittämään sukunsa vaiheita. Alkoi matka Jäämeren rannalle Jakutiaan, jonne karkotettiin isoäiti, ja siperialaiseen Gulag-vankileirikaupunkiin, jonne päätyi isoisä. Se johdattaa Venäjän Karjalaan, mihin hengissä selvinneet inkeriläiset pääsivät sodan jälkeen, ja Pietarin alueelle, missä inkeriläiskylien tilalla ovat venäläislähiöt. Oliko inkerinsuomalaisten paluumuutto Suomeen lopulta paluu vai muutto? Toimittaja, tietokirjailija, VTM Lea Pakkanen luennoi kirjan synnystä, tekoprosessista ja inkerinsuomalaisuudesta. Ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki. Ilmoittautuminen päättyy 23.2.2022 klo 12.00.

Yhteystiedot Kurikan kansalaisopisto, Kurikantie 16, 61300 Kurikka 040 585 9305 (ei tekstiviestejä)

Sähköposti: toimisto@kurikanopisto.fi Kotisivu: www.kurikankanopisto.fi Facebook: Kurikan kansalaisopisto Twitter: @Kurikanopisto1 Instagram: @kurikanopisto Tilaa opiston kuukausittain ilmestyvä uutiskirje kotisivulta.

Henkilöstö:

Kaupungin palvelupisteet:

rehtori, toiminnanjohtaja Päivi Rantamäki, p. 044 724 8700 koulutussuunnittelija Kristiina Väliniemi, p. 044 237 2480 toimistosihteeri Susanna Katajisto, p. 044 981 8263

Jurva: kirjasto, Koulutie 3, Jurva Jalasjärvi: kirjasto, Keskustie 24, Jalasjärvi

tekstiviestit henkilökohtaisiin numeroihin. henkilöstön sähköposti: etunimi.sukunimi@kurikanopisto.fi siistijä Eeva-Liisa Kurjenluoma (Kurikka) siistijä Rita Palomäki (Jurva) talonmies Pauli Kukkonen (Kurikkala)

Kaupungin palvelupisteistä saa ohjausta netti-ilmoittautumiseen kirjaston aukioloaikoina. Kurikkalan toimisto avoinna lukuvuoden aikana:

ma, ke ja to ti pe

klo 10-16 klo 10-17 klo 10-14

Toimisto on suljettu lomaviikoilla 42 ja 9.

Profile for Kurikkala Kansalaisopisto

Kurikan kansalaisopiston opinto-ohjelma 2021-2022  

Painetun opinto-ohjelman näköisversio.

Kurikan kansalaisopiston opinto-ohjelma 2021-2022  

Painetun opinto-ohjelman näköisversio.

Advertisement

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded