KuPS - VPS käsiohjelma

Page 1


Otto Ruoppi: ”Meidän pitää parantaa

Ilves-ottelusta”

Nuori hyökkääjä Otto Ruoppi on tällä hetkellä Kuopion Palloseura Veikkausliigajoukkueen tehokkain viimeistelijä. Ruoppi on tehnyt neljä liigamaalia pelaamissaan yhdeksässä liigaottelussa, jonka ansiosta KuPS on pitkälti onnistunut kiipeämään sarjataulukon ykköspaikalle. Keltamusta kohtaa tänään aina vaarallisen Vaasan Palloseuran. ”Meidän pitää parantaa Ilves-ottelusta. Pallon kanssa meidän pitää olla huolellisempia ihan perussyötöistä lähtien, aloitteita pitää pystyä tekemään vastustajan puolustuslinjan taakse ja laittaa palloa sinne. Vaaraa pitää pystyä aiheuttamaan vastustajan puolustusalueella”, Otto korostaa. Keskiviikkoillan Ilves-ottelu päättyi pettymykseen ja sunnuntaina tavoitellaan jälleen kotivoittoa omalla Väre Areenalla. ”Ilves-ottelu oli meille haastava peli. Me olemme käyneet sen läpi ja ottaneet oppia mukaan jotta sunnuntaina olisimme jälleen valmiita palaamaan voittojen tielle. Oma pelimme ei Tampereella oikein kulkenut, pelissä oli pientä huolimattomuutta eikä se ollut hyvä peli meiltä”, Otto tunnustaa.

Ruoppi pelaa nyt toista sarjakauttaan seuran liigajoukkueen riveissä. Otto pelasi ensimmäisellä liigakaudellaan 2024 kaikkiaan 25 liigapeliä tehden kolme liigamaalia. Tällä kaudella hän on ollut kahdeksan kertaa aloituskokoonpanossa ja yhdessä ottelussa tullut vaihdossa kentälle. ”Olen omaan pelikauteeni ihan tyytyväinen. Me olemme pelanneet joukkueena hyvin ja itsekin myös. Hyvältä tuntuu pelata paljon, sitä vartenhan tässä treenataan kovaa että pääsi pelaamaan. Se on parasta ja aina mukavampaa, kun saa pelata hyvien kavereiden kanssa. Olen kehittynyt paljon niin lainajaksollani MP:ssä kuin nyt KuPS:ssa. Olen päässyt kehittymään fyysisesti ja kokonaisvaltaisesti kovassa ympäristössä. Maarianhamina-kotipeli on jäänyt tältä kaudelta parhaiten mieleen, tein siinä pelissä kaksi maalia ja annoin lisäksi yhden maalisyötön”, Otto kuvailee tämän sarjakauden parasta otteluaan.

1. Johannes Kreidl (AUT)

2. Eric Danso Boateng (GHA)

6. Saku Savolainen

7. Jerry Voutilainen

8. Petteri Pennanen

10. Doni Arifi

11. Agon Sadiku

12. Aatu Hakala

13. Jaakko Oksanen

14. Samuel Pasanen

15. Ibrahim Cisse (CIV)

16. Samuli Miettinen

17. Arttu Heinonen

18. Eemil Tanninen

19. Dion Krasniqi (KOS)

20. Mohamed Toure (GUI)

21. Joslyn Luyeye-Lutumba

22. Nicholas Hämäläinen

23. Arttu Lötjönen

24. Bob Nii Armah (GHA)

25. Clinton Antwi (GHA)

26. Roope Salo

29. Derrick Atta Agyei (GHA)

30. Lauri Sahimaa

31. Tatu Hukkanen

32. Rasmus Tikkanen

34. Otto Ruoppi

37. Miilo Pitkänen

Päävalmentaja: Jarkko Wiss

Valmentaja: Sixten Boström

Maalivahtivalmentaja: Joonas Pöntinen

Fysiikkavalmentaja: Mika Lähderinne

Fysioterapeutti: Joonas Ojantie

Lääkäri: Janne Pesonen / Pihlajalinna

Videoanalyytikko: Viki Savonen

Huoltopäällikkö/joukkueenjohtaja: Sami Miettinen

1. Teppo Marttinen (MV)

2. Josep Nuorela

3. Joonas Lakkamäki

4. Jesper Engström

5. Vilmer Rönnberg (SWE)

6. Tristan Dekker (NED)

7. Alfie Cicale (ENG)

9. Mads Borchers (DEN)

10. Fall Elhadji Maissa (SEN)

11. Olli Jokinen

12. Lauri-Eemil Vetri (mv)

14. Nicolas Fleuriau Chateau (CAN)

15. Luka Smyth (ENG)

17. Mmenie-Abasi Ita Etok (NGA)

19. Martti Haukioja

20. Yassine El Ouatki (FRA)

21. Prosber Ahiabu Deyegbe (GHA)

22. Eino Ehrnrooth (mv)

23. Miika Niemi

25. Samuel Lindeman

26. Antonio Almén

27. Kalle Huhta

28. Luka Nuorela

29. Pedro Justiniano (POR)

30. Joonas Vahtera

31. Deng Madut

33. Akoon Kuek

34. Antti-Ville Räisänen

36. Felix Friberg

37. Tyler Reid (GBR)

77. Rasmus Leislahti (MV)

Päävalmentaja: Jussi Nuorela

Valmentaja: Henri Sillanpää

Maalivahtivalmentaja: Arttu Kilpelä

Fysiikkavalmentaja: Kari Salmi

Huoltaja: Sami Jokinen

Joukkueenjohtaja: Veli Lampi

Kunniajoukkueenjohtaja: Jouko Jokinen

Analyytikko: Tommi Helminen

Urheilujohtaja: Tommi Pikkarainen

Taulukko: Palloliitto tulospalvelu

Illan tuomaristo:

Erotuomari: Matti Roth

Avustavat erotuomarit: Simo Mynttinen, Jouni Lemettinen

Neljäs erotuomari: Remi Rantakallio

Erotuomarivalmentaja: Ville Nevalainen

Delegaatti 1: Janne Kauranen

Tehopörssi:

Maalit: Otto Ruoppi 4, Petteri Pennanen 3, Agon Sadiku 2, Mohamed Toure 2, Samuli Miettinen 1, Rasmus Tikkanen 1, Joslyn Luyeye-Lutumba 1, Jaakko Oksanen 1, Dion Krasniqi 1

Syötöt: Doni Arifi 2, Otto Ruoppi 2, Jaakko Oksanen 2, Clinton Antwi 1, Saku Savolainen 1, Jerry Voutilainen 1, Petteri Pennanen 1, Joslyn

Luyeye-Lutumba 1, Agon Sadiku 1, Mohamed Toure 1, Arttu Heinonen 1

RUUTU-tähdet: Johannes Kreidl 6, Otto Ruoppi 5, Samuli Miettinen 4, Saku Savolainen 3, Rasmus Tikkanen 3, Petteri Pennanen 3, Mohamed Toure 3, Jerry Voutilainen 2, Ibrahim Cisse 2, Doni Arifi 2, Otto Ruoppi 2, Jaakko Oksanen 1, Arttu Lötjönen 1

Veikkausliigan tämän illan ottelut:

KuPS – VPS

SJK – FC Inter

Veikkausliigan seuraavat ottelut:

La 31.05.

KTP – IFK Mariehamn

AC Oulu – SJK

FC Haka – VPS

HJK – KuPS

Su 01.06.

IF Gnistan – Ilves

FF Jaro – FC Inter

La 14.06.

KuPS – Ilves

FC Inter – FC Haka

AC Oulu – HJK

IF Gnistan – KTP

IFK Mariehamn – VPS

SJK – FF Jaro

Ke 18.06.

IFK Mariehamn – KuPS

Ilves – SJK

FF Jaro – AC Oulu

HJK – FC Haka

VPS – IF Gnistan

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
KuPS - VPS käsiohjelma by kuopionpalloseura1923 - Issuu