tapahtumia UUTISIA tapahtumia UUTISIA tap meiltä & maailmalta MEILTÄ & MAAILMALTA
Power Truck Show
on monien mahdollisuuksien kohtauspaikka Power Truck Show on vuosittain Alahärmän Power Parkissa järjestettävä kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma, joka tänä vuonna järjestetään 10.–11. elokuuta. Power Truck Show jakaantuu kahteen osa-alueeseen, jossa Kuljetusmessut 2012 teema-alueineen toimii ammattilaisten verkostoitumissekä kauppapaikkana ja International Truck Show kokoaa kotimaisen ja ulkomaisen kuljetuskaluston parhaimmiston yhteen isolle näyttelykentälle. Power Truck Show’ssa on kävijöitä yli 30 000 ja kaksi päivää kestäville messuille lähdetään koko perheen voimin.
Kuljetusmessut 2012 yhdistää alan toimijat Kuljetusmessut 2012 on näytteilleasettajille merkittävä ja näkyvyyttä luova tapahtuma. Kuljetusmessut uudistuvat ja kehittyvät, joten uutuutena esitellään maanrakennuspuolen teema-alue. – Maanrakennuspuolelle oli yritysten keskuudessa kysyntää, joten sen takia päätimme lisätä messutarjontaa ja paikkavarauksien perusteella maanrakennuspuoli on saavuttamassa suuren suosion, Ari Nukala selvittää. Viime vuonna ensimmäistä kertaa esittäytynyt metsäpuoli jatkaa tänä vuonna omana alueenaan. Automaahantuojat ovat
messuilla mukana isoilla ulkoosastoilla, joissa raskaat hyötyajoneuvot pääsevät oikeuksiinsa. Näiden lisäksi messuilta löytyvät kaikki muut tärkeät kuljetusalalla toimivat tuote-, koulutus- ja palveluiden tarjoajat.
Autonrakentelun innolle ei näy loppua International Truck Show 2012 on ainutlaatuinen autonäyttely, jossa hyötyajoneuvojen rakenteluun panostavat autoilijat saavat tuoda luomuksensa tuomariston ja yleisön arvosteltavaksi. Autojen rakenteluun, maalaamiseen ja sisustamiseen uhrataan paljon aikaa, mutta toisaalta se tasapainottaa kuljetusyrittäjien raskasta arkea. - Kevätauringon noustessa talleissa alkaa taas tapahtua ja suomalaiset autonrakentajat ovat antamassa oman panoksensa Power Truck Show’hun, Juha Ristimaa selvittää. Suomalaiset ovat kautta aikojen pärjänneet kotimaisten näyttelyiden lisäksi ulkomailla, joka kertoo suomalaisen rakentelun ja maalaustöiden korkeasta tasosta. Power Truck Show’n tiimi tekee tällä hetkellä töitä sen eteen, että autonäyttelyyn saataisiin mah-
dollisimman monta eurooppalaista huippurakentajaa autonsa kanssa mukaan.
Power Truck Show kohottaa kuljetusalan mainetta – Power Truck Show on saanut laajalti kiitosta sen tarkoituksesta kohottaa kuljetusalan mainetta, jotta ihmiset haluaisivat jatkossakin työllistyä kuljetusalalle, kertovat Mikko Nukala ja Rami Tynjälä saadusta palautteesta. Messupäivät ovat täynnä osastoille tutustumista ja asiaa seminaarin merkeissä, mutta mukaan mahtuu myös keventävää ohjelmaa musiikin ja muun päätä huimaavan ohjelman merkeissä, joka tarkentuu kevään mittaan.
Syyskuun aloittaa X-treme Car Shown juhlanäyttely Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna lasu 1.- 2.9.2012 järjestetään X-treme Car Show jo 10. kerran. Syksyn suuri autoilun viikonloppunäyttely kokoaa autoista ja autoiluista kiinnostuneen yleisön Helsingin Messukeskukseen tutustumaan erikoisautoihin ja seuraamaan laadukasta ohjelmaa. Yksi noin kahdestakymmenestä teema-alueista on tänä vuonna AUTO 2012. Monipuolisen harrasteautotarjonnan lisäksi esillä juhlanäyttelyssä on ensimmäistä kertaa myös tavallinen autoilu. X-treme Car Show on korkeatasoinen koko perheen autoilun ja lifestylen 10-vuotisjuhlanäyttely, jossa on vahvasti esillä erityyliset harraste- ja erikoisautot, lifestyle sekä alan asiantuntijat. Juhlavuoden kunniaksi erikoisautonäyttely laajentaa sisältöään jokapäiväiseen autoiluun. Tapahtuman yhteydessä
4
Kuljetus & Logistiikka
järjestetään mm. Autohuollon seminaari, jossa käydään läpi autonomistajalle tärkeitä syyshuoltoon liittyviä asioita. Asiaohjelman lisäksi tapahtumassa on tarjolla myös viihteellistä ohjelmaa. Autoilu on entistä laajemmin esillä juhlanäyttelyssä omana AUTO 2012 -teemanaan. Tavoitteenamme on yhdistää autoalan palvelut, autot ja autoilu, jotka yhdessä ovat tärkeä osa elämää autoista ja autoilusta kiinnostuneille. Vuoden teemanäyttelyssä nähtäneen mahdollisimman monta automerkkien edustajaa mielenkiintoisilla malliuutuuksilla sekä messutarjouksilla. Uutta automessuilla on se, että uusia autoja voi myös koeajaa paikanpäällä ja verrata siten eri automallien tai merkkien ominaisuuksia samanaikaisesti. Yritys- ja ajoneuvopaikkojen varaus erikoisautonäyttelyyn on alkanut , kertoo tapahtuman sisällöstä vastaava Kirsi Ojaniemi KK Productionista. X-treme Car Show arvostettiin useassa mediassa viime vuonna parhaaksi koskaan Suomessa järjestetystä alan autonäyttelystä ja näyttelyn laatu ja monipuolisuus myös kansainvälisesti mitattuna oli erittäin korkea.
Turvallisuusalan ykkösmessutapahtuma syksyllä Pohjoismaiden merkittävin turvallisuusalan suurmessutapahtuma järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa syksyllä 2012. Turvallisuuden ja työhyvinvoinnin ammattilaiset kokoontuvat kansainvälisille Turvallisuus-, Security- ja Työhyvinvointi-messuille 5.–7.9.2012. Turvallisuus-messut toteutetaan nyt jo 13. kerran. Turvallisuus-messut kutsuvat turvallisuusalan ammattilaiset paneutumaan ajankohtaiseen tietoon ja tuotteisiin, kartoittamaan nykytekniikan tarjontaa ja palveluita, keskustelemaan kollegojen kanssa sekä kouluttautumaan seminaareissa. Messutapahtumassa ovat esillä muun muassa pelastustoimi, organisaatioiden pelastustoiminta, ympäristöturvallisuus, työturvallisuus, tuotannon ja toiminnan turvallisuus, rikosturvallisuus ja omaisuuden suojaaminen, tietoturvallisuus sekä henkilöturvallisuus.