Ksoidin 1/24

KSOIDIN 1/24, “YHTEISÖLLISYYS”

Lehden 42. vuosikerta

Ksoitimen päätoimittaja, taitto:

Marianna Louna

Toimittajat tässä numerossa:

Melik Turunen, Konsta Tourunen

Avustajat:

Hanna Korsberg, Pirita Janhonen, Miina Hentinen, Julius Kinnunen, Julius Kellomäki, Leo Tuomela, Sonja Sorri, Kanerva Broms, Elsa Nyman, Ville Pohjonen

Kannen kuva: Adobe Stock

Sivun 5 kuva: Canva

Osoite:

Keskisuomalainen Osakunta

Perhonkatu 6 (2. krs)

00100 Helsinki

ksoidin@kso.fi

Julkaisija:

Keskisuomalainen Osakunta

www.kso.fi

Pääkirjoitus

Uusia tuulia

Teksti: Marianna Louna

Hypistelet parhaillasi ihka ensimmäistä virtuaalista Ksoidinta! Onnittelen sinua hyvästä valinnastasi tulla lukemaan osakuntalaisten kirjoituksia.

Tänä vuonna Ksoidin ilmestyy verkossa, ensimmäistä kertaa koko historiansa aikana. Verkkoon siirtyminen on muutos, joka voi olla lukijoiden tavoittamisen suhteen uhka mutta samaan aikaan se on myös ehdottomasti mahdollisuus. Fyysinen lehti muistuttaa lukijaansa olemassaolostaan tietenkin paremmin kuin verkkolehti, mutta toisaalta verkossa saatava lehti on helppo lukea vaikka toisella puolella Suomea, tai vaikka maapalloa. Lisäksi yhä useampi pääsee lukemaan lehteä, kun se julkaistaan avoimena verkossa, rajatulle ihmismäärälle postittamisen sijaan.

Ksoitimen päätavoitteena on edelleen toimia osakuntalaisia yhdistävänä asiana ja toivottavasti mahdollisimman moni löytääkin lehden pariin. Lisäksi lehden tekemiseen on tervetullut jokainen osakuntalainen, missä vaiheessa vuotta tahansa. Mikäli siis mielessäsi on huippu juttuidea tai haluat itse kirjoittaa lehteen, älä epäröi porukkaan liittymistä.

Tässä numerossa pääsemme muun muassa tutustumaan tämän vuoden hallituslaisiin sekä Helsingissä vaikuttaneisiin keskisuomalaisiin arkkitehteihin ja muotoilijoihin. Lisäksi katugallupissa vilahtaa jopa julkisuuden henkilö!

Nyt on kuitenkin aika kääntää sivua ja päästä itse asiaan!

Hallitus tutuksi

Ksoidin haastoi vuoden 2024 hallituksen vastaamaan kinkkisiin kysymyksiin. Katso alta, miten hallitus selvisi!

1. Nimesi ja/tai lempinimesi?

2. Tehtäväsi hallituksessa?

3. Lupauksesi hallitusvuodelle?

4. Kerro kaksi valhetta ja yksi totuus itsestäsi. (oikeat vastaukset löytyvät jutun lopusta)

5. Vinkkisi vapun viettoon:

Miina

1. Olen Miina.

2. Tänä vuonna toimin toiminnanjohtajana eli huolehdin osakunnan päivittäisen toiminnan pyörimisestä, huolehdin kokousten esityslistoista sun muusta. Mulle voi aina laittaa viestiä, jos osakunnasta on jotain asiaa!

3. Lupaan huolehtia parhaani mukaan omasta, osakunnan ja kaikkien toimijoiden hyvinvoinnista.

4. Olen leikkinyt oravan kanssa hippaa. Pelkään ahtaita paikkoja. Olen menettänyt ajokorttini ylinopeussakkojen vuoksi.

5. Vappuna on tärkeää pitää hauskaa, mutta muista myös nukkua ja juoda vettä! Apteekista saa nesteytystabletteja, joilla nestehukan saa karkotettua. Ulliksella myös tuulee aina, joten kannattaa varata jotain lämmintä vappupäivän viettoon. On myös ok skipata tapahtumia, jos ei vain huvita.

Pirita

1. Pirita/Piri/Pirre

2. Kuraattori

3. Muodostaa syvempiä suhteita muihin osakuntiin ja huolehtia hallituslaisten jaksamisesta!

4. Olen harrastanut lapsena nukkejen valokuvaamista. Olen asunut ulkomailla. Olen innokas vesijuoksija

5. Osallistu aktiivisesti ja avoimin mielin, äläkä lataa vappuun liikaa paineita tai odotuksia. Heittäytyminen kannattaa aina, mutta etenkin pidempää vappua viettäessä energiaa pitää muistaa säästellä pääpäiviä varten.

1. Julius K :)

2. Ohjelma- ja kulttuurivastaava

3. Lupaan kuulua kahden parhaan Julius K:n joukkoon.

4. Olen koiraihminen. Olen humanisti. Yritin joskus takaperinvolttia ja tipuin niskoilleni maahan.

5. Vappu on ihmisen parasta aikaa. Muista viettää vappuaattoilta myös parhaassa paikassa, Casalla!

Ville

1. Ville. En (onneksi) muista juurikaan lempinimiä.

2. Fuksivastaava, kaikkia ylimääräisiä tehtäviä yritän vältellä.

3. Fuksivaliokunnan tavoite tälle vuodelle on parantaa KSO:n näkyvyyttä uusille opiskelijoille ja kehittää toimintaa uusille jäsenille. Fuksivastaavan oma tavoite on yksinkertaisesti selvitä hengissä vuoden haasteista, kuten Vårbalista ja jengisodasta Hankenia vastaan.

4. Sain Suomi-Tanska-futisottelun aikana tanskalaisen prinsessan numeron. Olen eronnut Suomen olympiajoukkueesta. Terraariostaan hetkellisesti karannut varaani puri minua eläintarhassa ja jouduin päivystykseen

5. Älä ole kuin Ville, älä ota esseetä 1.5. ja luentoa 2.5.

Kanerva

1. Kanerva, Kane, Broms

2. Tiedotusvastaava

3. Hyvä 8 riittää.

4. Olen murtanut kummankin käteni. Olen puoliksi suomenruotsalainen. Olen laulanut Tefloneitten keikalla lavalla.

5. Pakastepullista paloittelemalla ja pyörittämällä ja sitten rasvassa paistamalla saa söpöjä minimunkkeja!

Elsa

1. Elsa Nyman

2. Olen hallituksen jäsen ja toimin toisena Ohjelma- ja Kulttuurivastaavana

3. Haluan järjestää parhaani mukaan (Juliuksen kanssa) mahdollisimman ikimuistoisia tapahtumia osakuntalaisille.

4. Olen ratsastanut norsulla. Minulta lohkesi hammas kun kaaduin tien kynnykseen. Osaan puhua japania.

5. Haalarit jalkaan ja vapunpäivänä ullikselle nauttimaan ihanasta tunnelmasta!

Sonja

1. Sonja, tunnetaan myös lempinimellä Soso

2. Maakunta- ja ulkoasiainvastaava

3. Lupaan esitellä kotipaikkakuntani Viitasaaren parhaat puolet kesäretkellä!

4. En ole koskaan saunonut Casan saunassa. Mun lemppariosakuntatapahtuma on wappusitsit. Olen hallituksen huonomuistisin jäsen ja en koskaan muista millon on kokous.

5. Lämpimät vaatteet päälle Ulliksen vappupiknikille, viime vuonna jäädyin itse kokemattomana ensikertalaisena. Ja osakunnan vappubileet vappuaattona tietenkin se paras paikka juhlia! :D

Julius

1. Julius Kinnunen, eli Julius K, eli siis Iso Julius

2. Olen ensimmäistä vuotta KSO hallituksessa ja toimin Taloudenhoitajana

3. Taisin luvata että pyrin vähentämään maksumuistutusten yms maksujen määrää

KSOn budjetista edellisiin vuosiin verrattuna

4. En ole koskaan kolaroinut autoa. Omistan yhden maailman harvinaisimmista passeista. Kuulun samaan aikaan useaan poliittiseen puolueeseen.

5. Syö mahdollisimman paljon munkkeja ja juo niin paljon simaa kuin pystyt koska ei niitä tule loppuvuonna enää nautittua. Joko tuo tai sitten että kannattaa muistaa että kevät suomessa on hämäävä ja vappunakin kannattaa pukeutua lämpimästi. Etenkin tänä vuonna kun on niin pitkä vappu niin ei kannata vilustuttaa itseään heti alkuun.

1. Leo “se Kso tyyppi” Tuomela

2. Asuntovastaava

3. Lupaan ettei asiat mene liia pahasti vituiks

4. Totta: Mulla on raumalaisia sukujuuria.

Tein tentin kännissä ja sain siitä vitosen. Olen sitsannut pelkässä pyyhkeessä.

5.

Ei kannata juoda liikaa!

Jos juuaa liikaa ei sentää olutta juua liikaa

Jos juuaa liikaa olutta, niin ei sentää kirkkaita nautita,

Jos kirkkaita nautitaa, niin ei sentää gokouksia pidetä

Jos gokouksia pidetää, nii ei enempää ku yhtä

Jos useampi menee, nii ei sentää siirrytä kasaria juomaa

Jos kasaria juuaa, nii ulos ei sammuta,

Jos ulos sammutaa niin ei sentää paskat housussa

Jos sekin käy niin wappu meni vähä överiks!

Oikeat vastaukset :)

Miina: Olen leikkinyt oravan kanssa hippaa

Pirita: Olen harrastanut lapsena nukkejen valokuvaamista

Julius: Yritin joskus takaperinvolttia ja tipuin niskoilleni maahan

Ville: Olen eronnut Suomen olympiajoukkueesta (totta, teknisesti ottaen)

Kanerva: Olen murtanut kummankin käteni

Elsa: Olen ratsastanut norsulla

Sonja: En ole koskaan saunonut Casan saunassa

Julius: Omistan yhden maailman harvinaisimmista passeista

Leo: Mulla on raumalaisia sukujuuria. Tein tentin kännissä ja sain siitä vitosen.

Kuraattorilta

Viisikymmentä vuotta yhteisöllisyyttä

Teksti: Pirita Janhonen

Vuonna 2024 vietämme juhlavuotta, sillä nyt on kulunut tasan viisikymmentä vuotta siitä, kun Casa Academica rakennettiin ja KSO siirtyi Hämäläisosakunnan hellästä huomasta Perhonkadun kotikoloon. Kanssaeläjämme Svenska Handelshögskolans Studentkår juhlisti 50-vuotiasta Casaa huhtikuussa, ja KSO valmistautuu viettämään omia juhliaan alkusyksystä: kannattaa siis tarkkailla tiedotuskanavia, sillä lisätietoa juhlallisuuksista on luvassa.

Casa on muodostunut itselleni ja ystävilleni eräänlaiseksi kiintopisteeksi, johon kaikki tiet tuntuvat vievän. Keskustassa liikkuessa saatan piipahtaa Casalle vain hetkeksi hoitamaan asioita, tai sitten jäädä sinne useammaksi tunniksi vaihtamaan kuulumisia osakuntalaisten kanssa. Usein käymme Unicafessa lounaalla, jonka jälkeen siirrytään Casalle päiväkahvittelemaan.

Joskus Casalle mennään muuten vain istuskelemaan, mikäli pienissä yksiöissä nyhjääminen isommalla porukalla ei huvita. Myös juhlatilanteissa Casa vetää puoleensa: esimerkiksi Osakunnat 380 -tapahtumassa osakunnan delegaatio siirtyi viereisestä ravintola Töölöstä jokaisen tauon aikana juoksujalkaa Casalle toimiston lahjahyllyn pariin. Sama ilmiö toistuu oikeastaan melkein aina muiden juhlissa edustaessa, mikäli juhlapaikka on tarpeeksi lähellä Casaa, ja välillä mukaan Casaseikkailuille napataan muidenkin osakuntien edustajia. Viime syksyn Casa-viikonloppuna sisukkaimmat osakuntalaiset yöpyivät kerhotilan lattialla ja sohvilla koko viikonlopun ihanassa leirikoulutunnelmassa. Casan monet eri kerrokset taas houkuttelevat tutkimusmatkailemaan ja ihmettelemään, mitä kaikkea talosta mahtaakaan löytyä.

“Casa tarjoaa osakuntalaisille suojaa, ruokaa ja palveluita käytännössä ilmaiseksi, mikä onkin konkreettinen tukipilari vähävaraisille opiskelijoille.”

Tyypillistä on myös kurkata, löytyisikö jääkaapista jotain syötävää tai tulla paikalla tietoisesti teeiltajämien perässä. Casalla laitetaankin viikoittain ruokaa teeilloissa ja niiden ulkopuolella, ladataan puhelinta, lueskellaan lehtiä ja nukutaan päiväunia. Onpa Casalla joskus myös väliaikaisesti asuttukin. Casalle tuntuu usein päätyvän ihan vahingossa, sillä sinne nyt vain on niin kätevä ja mukava mennä.

Näin ollen voin vetää tarinointini yhteen toteamalla, että Casa toteuttaa sosiaalista tarkoitustaan erinomaisesti yhä viidenkymmenen vuoden jälkeen. Talo on osakuntamme yhteisöllisyyden keskus, joka tarjoaa jokaiselle jotakin. Yksinäisyyden lisääntyessä yhteiskunnassamme Casan kaltaiset paikat ovat aidosti tärkeitä, sillä niissä torjutaan syrjäytymistä ja tuetaan yksilöiden jaksamista. Casa tarjoaa osakuntalaisille suojaa, ruokaa ja palveluita käytännössä ilmaiseksi, mikä onkin konkreettinen tukipilari vähävaraisille opiskelijoille.

Menkää siis ja eläkää sitä hauskaa, kummallista Casa-elämää, jota niin monet ovat eläneet viimeisen viiden vuosikymmenen aikana. Tämä aika jättää pysyviä muistoja ja muodostaa pysyviä ihmissuhteita, joista monet tulevat aina yhdistymään Casaan. Ainakin itselleni Casa tulee olemaan niitä elämäni paikkoja, jotka eivät vain unohdu. Ja hyvä niin.

Inspehtorilta

Oikeaa ajankäyttöä ja ahkeraa työtä

Teksti: Hanna Korsberg

Osakunnan ensimmäisenä inspehtorina toiminut Elpiö Kaila (myös nimellä Elieser Kaila 1885–1938) tunnetaan ennen kaikkea hänen ja puolisonsa Riikka Kailan (1888–1973) stipendirahastosta. Kailan stipendirahaston stipendit ovat auttaneet jo monia Osakuntapolvia, sillä useat sadat pääkaupunkiseudulla opiskelevat vähävaraiset keskisuomalaiset ylioppilaat ovat saaneet tukea opintoihinsa Kailojen testamenttilahjoituksesta, moni useampaan kertaan. Vähemmän tunnettua uskoakseni on, että Kailojen perintö elää Osakunnalla myös toisessa traditiossa, jota – stipendirahastoa suuresti arvostaen – pidän vielä arvokkaampana.

Vastaperustetun Osakunnan keväällä 1932 hyväksyttyjen sääntöjen mukaan Osakunnalla tuli olla kello, ja nimenomaan Kailat lahjoittivat Osakunnalle kellon. Kello oli ”oikean ajankäytön ja ahkeran työn vertauskuva”. Elpiö Kailan aika

inspehtorina päättyi 1933 ja ylipäätään 1938, mutta Riikka Kaila jatkoi yhteydenpitoa Osakunnan kanssa vielä vuosikymmeniä, 1970-luvun alkuun. Lahjoitetun kellon kohtalo esineenä ei ole tiedossa, mutta olennaisempaa on kelloon liittyvä seikka: Osakunnalle tuli perustaa kellonvetäjän virka.

Kellonvetäjän tehtävä tuli alusta lähtien antaa ”luottamustoimena jollekin vanhemmalle, ylioppilaselämässä ansioituneelle osakuntalaiselle”.

Ensimmäiseksi viranhaltijaksi valittiin ylioppilas Olavi Vanne, joka toimi kevään 1932 aikana myös virkaa tekevänä kuraattorina sijaistaen Osakunnan ensimmäistä kuraattoria Ohto Oksalaa.

Edelleen Osakunnalle valitaan vuosittain kellonvetäjä, joka on annetun määritelmän mukaisesti osakuntavuosiltaan vähän vanhempi, opiskelija- ja osakuntaelämässä jo ansioitunut osakuntalainen. Kellonvetäjä on Keskisuomalaisen

“Aktiivinen toiminta Osakunnalla on Osakunnan kellon muistuttamaa oikeaa

ajankäyttöä ja siihen Osakunta tarjoaa hyvät mahdollisuudet ja muut Osakuntalaiset erinomaista seuraa.”

Osakunnan kunniavirka, jota ei voi hakea, vaan siihen tullaan valituksi toisten ehdottamana ja osakunnan kokouksen päätöksellä. Kellonvetäjät ovat kautta vuosikymmenten edustaneet Osakunnalla Kailojen kuvaamaa ”oikeaa ajankäyttöä ja ahkeraa työtä” ja näyttäneet hyvää esimerkkiä meille kaikille. Tämä traditio on Osakunnalla edelleen hyvässä tallessa ja stipendirahaston tapaan säilyttää Kailat yhteisessä muistissamme.

On helppoa ja yksiselitteisempää määritellä, mitä Kailat tarkoittivat ahkeralla työllä. Osakuntalaisten arkeen kuuluu luonnostaan ahkera työ. Ilman sitä ei omaksuta uusia asioita eikä kehitytä oman tieteenalan asiantuntijaksi. Mutta sanaryhmä ”oikeaa ajankäyttöä ja ahkeraa työtä” tuo esiin sen, että Osakunnan ja osakuntalaisten elämän ei tullut olla pelkkää ahkeraa työtä, silloinhan kellon olisi sanottu olevan vain ahkeran työn vertauskuva.

Uskon Kailojen ymmärtäneen, että ahkeran työn rinnalle, ehkä jopa vastapainoksi tarvitaan myös muuta ”oikeaa ajankäyttöä”. Mikä olisi Osakuntakontekstissa oikeampaa ajankäyttöä, kun ne moninaiset toimet ja tehtävät, joita tehdään yhteisön osana ja sen hyväksi. Niiden myötä yksittäinen civis kasvaa akateemiseksi kansalaiseksi, minkä yleisesti katsotaan olevan osakuntien tehtävä. Aktiivinen toiminta Osakunnalla on Osakunnan kellon muistuttamaa oikeaa ajankäyttöä ja siihen Osakunta tarjoaa hyvät mahdollisuudet ja muut Osakuntalaiset erinomaista seuraa.

Kirjoitus on mukailtu 93. vuosijuhlassa pitämästäni puheesta. Osakunnan kelloa ja kellonvetäjää koskevat lainaukset ovat artikkelista ”Kellonvetäjästä” Uusi Suomi 6.3.1932.

Riku Nieminen kertoo mielipiteensä

Jyväskylästä

Ksoitimen katugalluphaaviin Triplassa tarttui julkkisten lisäksi ehta jyväskyläläinen sekä ihmisiä, joille Keski-Suomi ei sanonut yhtään mitään.

Teksti ja kuvat: Konsta Tourunen

Ksoidin pakkasi mukaansa kuvan Jyväskylän vaakunasta, Jyväskylän keskustasta sekä Matti Nykäsestä ja lähti selvittämään, soittavatko kuvat mitään kelloja satunnaisille vastaantulijoille.

Ensimmäisenä haastatteluun pysähtyvät Leea ja Veijo. Vaakuna ei näytä tutulta, mutta kun esiin tulee Jyväskylän katukuva Leea kiinnittää huomionsa vihreään bussiin.

”Hei oisko tuo Turusta?” hän kokeilee.

”Ei, kun Jyväskylä”, Veijo toteaa.

Tämän jälkeen viimeinen kuva on lasten leikkiä.

”No sehän on Matti Nykänen”, Leea naurahtaa välittömästi.

Kaksikolle Keski-Suomi on muutenkin verrattain tuttu. Leea kertoo, että hänen vanhempansa olivat kotoisin Keuruulta.

”Ja Jyväskylässä on oltu leirintäalueella, silloin kun vielä matkailtiin”, hän jatkaa.

Veijo kertoo myös käyneensä Jyväskylässä katsomassa rallia vuosia sitten.

Kun Saara kiitää haastattelupisteen ohi, hän vilkaisee vaakunaa nopeasti, ja oikea vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. Hän kertookin kasvaneensa Keski-Suomen maakuntakeskuksessa ja tituleeraa itseään jyväskyläläiseksi. Nyt hän on asunut Helsingissä puolitoista vuotta. Kysyttäessä miltä uusi kotikaupunki on tuntunut, vastaus saattaa vaikuttaa diplomaattiselta.

”Täällä on perhe ja ystävät. Vaikka jyväskyläläiset viihtyvät Jyväskylässä, meitä kolmekymppisiä on valunut paljon tänne. Nyt on kiva olla täällä, mutta parin vuoden päästä olemme lähdössä pohjoiseen, kun tämä vaihe työelämästä on eletty”, Saara kertoo.

Seuraavat potilaat vaakunantunnistusklinikalla ovat Sirkka ja Iris. Heillekin vaakuna on liian suuri pala purtavaksi, mutta siirryttäessä katukuvaan jotakin ajatuksia herää.

”Eiks tämmönen rautatieasema ole joka paikassa, vaikka Keravalla”, Sirkka pohtii.

Tästä ei kuitenkaan päästä puusta pitkään, joten on paljastettava viimeinen kuva.

”No sehän on Matti Nykänen”, toverukset huudahtavat yhdestä suusta.

Mäkikotka paljastaa heille myös aikaisempien kuvien merkityksen. Tämän jälkeen Sirkka kertoo olevansa kotoisin Jyväskylästä.

Kotimaakunnassaan hän käy yhä tapaamassa luokkakaveriaan 65 vuoden takaa.

”Enemmän pidän Jyväskylän ympäristöstä kuin kaupungista. Silloin kun muutin sieltä pois 1960-luvulla, liikennesuunnittelu oli sellaista, että sai pelätä koska ne silaa Harjun matalaksi.

Eniten vihaan sitä, että sinne on laitettu korkeat autotiet, jotka estävät kaupunkilaisia näkemästä yhtäkään Jyväskylän alueella olevista viidestä järvestä. Jyväskylähän olisi hieno paikka, mutta miten sen näkisi”, Sirkka kritisoi.

Seuraava haastattelu on varsin lyhyt, koska Jukka ja Ossi eivät tiedä mitään – paitsi Matti Nykäsen. Keski-Suomikaan ei ole kovin tuttu.

”Eikös Keski-Suomi oikeastaan ole Oulun korkeudella?” Jukka murjaisee.

Pian ohi kulkee Jaakko, jolla on kiire oppitunnille. Hänkin tunnistaa vain Nykäsen, mutta olympiavoittajan kotikaupunki ei ole tiedossa.

”Se on se hyppääjätyyppi niillä suksilla, mutta sen enempää en tiedä.”

Saara

Leea ja Veijo

Iris ja Sirkka

Katugallupseikkailuun mahtui myös monia kieltäytymisiä haastattelusta. Kenties tyylikkäimmin asian hoiti mies, joka tokaisi vakuuttavasti ”Nilsiä” ja kiihdytti askeltensa tahtia. Lopulta rysään ui kuitenkin isoja kaloja, jotka eivät kieltäydy.

Näyttelijä Riku Nieminen alkaa välittömästä analysoida Jyväskylän vaakunaa yhdessä rumpali Aleksi Kinnusen kanssa. Riku kiinnittää huomionsa käärmeisiin ja päättelee niiden viittavan lääkikseen.

”Eli yliopistokaupunki, hmm, Vaasa?”, hän ehdottaa.

Kun kaksikon eteen lävähtää kuva Jyväskylän keskustasta, Riku ratkaisee arvoituksen heti. Myös viimeinen kuva on helppo nakki.

”Siis Mervi Tapolan mies”, Riku sanoo.

Hän kertoo, että Jyväskylässä on hänen sukuaan, muun muassa serkkupoika, NHL-kiekkoilija Olli

Määttä. Lisäksi Riku on vieraillut Jyväskylässä keikoilla.

”Silleen kiva paikka käydä”, Riku muotoilee.

”Mäkin olen ollut Jyväskylässä monta kertaa keikoilla, mutta en silti tunnistanut tuota kuvaa. Mun mielestä Jyrock on siellä hyvä tapahtuma. Eläväinen kaupunki”, Aleksi jatkaa.

Riku komppaa pohtimalla, että jyväskyläläisten keski-ikä on varsin matala yliopiston ansiosta.

ja Riku

Jussi ja Ossi

Moduli (Rakentajaveistos), Kain Tapper, 1973.

Keskisuomalaiset arkkitehdit ja muotoilijat Helsingissä

Teksti: Melik Turunen

Alvar Aallon arkkitehtuuri on minulle jyväskyläläisenä tuttua ja kotoisaa. Aallon maine ja vaikutus viime vuosisadan arkkitehtuuriin on tullut vastaan tähänastisen elämäni jokaisessa vaiheessa: peruskoulussa vierailimme Alvar

Aalto –museossa, nuorena kävin salaa Alvar

Aalto –arkistossa, jossa ystäväni työskenteli siviilipalvelusmiehenä, ja yliopisto-opintoni aloitin Seminaarinmäellä, keskellä Aallon suunnittelemien, ikonisten kampusrakennusten kokonaisuutta. Alvar Aallon arkkitehtuuri on tehnyt rakennetun ympäristön maustani

sofistikoituneen. Uudessa kotikaupungissani Helsingissä olen todella huomannut, millainen vaikutus ihmisen fyysiseen ympäristöönsä soveltamilla muokkauksilla on asuinviihtyvyyteen. Tammikuussa 2024, ikävöidessäni sitä niin kovin tuttua geometrista yksinkertaisuutta ja funktionaalista kauneutta, päätin selvittää, ketkä keskisuomalaiset arkkitehdit ja muotoilijat ovat jättäneet kädenjälkensä “stadin” kaupunkikuvaan. Tässä jutussa esittelen viisi keskisuomalaisten taiteilijoiden Helsingissä sijaitsevaa teosta, eli toisin sanoen pääkaupunkimme parhaita puolia!

Helsingin työväenopiston päärakennus Opistotalon laajennusosa, Aulis Blomstedt, 1959.

Kain Tapper oli Saarijärvellä vuonna 1930 syntynyt kuvanveistäjä. Jokaisesta perheen neljästä pojasta tuli taiteilija: kaksi vanhinta, Marko – joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Marko Tapio - sekä Harri olivat kirjailijoita ja veljeksistä nuorin, Yrjö, oli teatterilavastaja. Kain Tapper työskenteli Saarijärvellä erilaisissa ammateissa, kunnes muutti Helsinkiin vuonna 1952 päästyään opiskelemaan tuolloiseen Taideteolliseen oppilaitokseen, nykyiseen Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun. Tapperin omintakeinen ilmaisu kypsyi lopulliseen muotoonsa 1950-luvun lopulla, samaan aikaan, kun modernismi tuli suomalaiseen kuvanveistoon. Hän yhdisti töissään kansainvälisen abstraktin modernismin kotimaansa luonnonläheisyyteen. Uransa alussa Tapper työsti puuta ja myöhemmin käytti töidensä materiaalina myös hiekkakiveä, graniittia ja lasia. Alppipuistossa, Helsinginkadun varrella sijaitseva Moduli-veistos on Suomen Rakennusurakoitsijaliiton lahja Helsingin kaupungille liiton 50-vuotispäivänä. Veistoksen materiaali on teräsbetonia, joka oli 1960-luvun alusta lähtien kaupungistuvan Suomen perusrakennusmateriaali. Veistoksen materiaalivalintaa voi pitää avantgardistisena, sillä se ei kuulunut Tapperin tavalliseen materiaalivalikoimaan, ja tuolloin julkisten veistosten yleiset materiaalit olivat pronssi, kivi ja teräs. Sikäli, kun Tapperin tyylissä on yleensä havaittavissa hienovaraista ja lempeää luonnonläheisyyttä, perustuu Modulin vaikutelma sitä vastoin toistoon ja symmetriaan. Liki kymmenmetrinen betoninen muistomerkki sulautuu hyvin taustan kallioihin, muttei se siitä huolimatta ole säästynyt graffititaiteilijoiden tuunaukselta.

Osoitteessa Helsinginkatu 26 sijaitseva, Helsingin työväenopiston päärakennus Opistotalo on 1920-luvulla valmistunut, arkkitehti Gunnar Taucherin johdolla suunniteltu klassistinen nelikerroksinen rakennus. Työväenopistoa päätettiin 1950-luvulla laajentaa, ja laajennustyön suunnittelu annettiin kaupunginhallituksen ehdotuksesta jyväskyläläislähtöiselle Aulis Blomstedtille. Kyseessä oli haastava täydennysrakennuskohde, jossa uusi osa olisi alaltaan yli kaksinkertainen verrattuna vanhempaan osaan. Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1930 valmistunut ja vuonna 1945 oman toimiston perustanut Blomstedt paneutui 1950-luvun aikana inhimillisiin mittoihin perustuvan mittajärjestelmän ja musiikillisen suhdeharmonian tutkimiseen.

Tämä ajattelu ilmenee Opistotalon laajennuksen mittajärjestelmässä, joka pohjaa Pythagoralaiseen käsitykseen matemaattisesti yksinkertaisten lukusuhteiden ja musiikillisten intervallien vastaavuudesta. Suunnittelun perustan Blomstedt sai vanhan rakennusosan klassisesta 360 cm:n pitkittäismoduulista, jota noudattamalla hän johti kaikki laajennuksen keskeisimmät elementit, kuten ääriulottuvuudet, kantavat rakenteet ja suurimmat tilayksiköt.

Blomstedtin kokeellisen arkkitehtuurin tuloksena syntynyt uudisosa on sovitettu hienovaraisesti vanhan osan klassismiin, ja osoituksena työn erinomaisuudesta laajennus on liitetty kansainvälisen DOCOMOMOjärjestön hyväksymään, suomalaisen modernin arkkitehtuurin merkkiteosvalikoimaan.

Kaiken kaikkiaan Opistotalo on alusta loppuun blomstedtiaaninen: päärakennuksen suunnittelua 1920-luvulla johtaneen Taucherin apuna toimi Auliksen isoveli, arkkitehti Pauli E. Blomstedt!

Keskisuomalaisen osakunnan jäsenille Aulis Blomstedt on ennen kaikkea tuttu osakuntamme vaakunasta, jonka tämä suunnitteli vuonna 1932.

Ylhäällä: Tauno Palon muistomerkki, Kain Tapper, 1993.

Alhaalla: Teknillisen korkeakoulun päärakennus, Alvar Aalto, 1965/1975.

Helsinginkadun varressa, Tauno Palon puistossa sijaitsevan Tauno Palon muistomerkin Tapper työsti tutuista, taiteelleen tunnusomaisista materiaaleista, graniitista ja pronssista. 1993 julkaistu muistomerkki edustaa Tapperin myöhäiskautta, ja vaikka ylhäällä kuvatut muotokuvareliefi ja veistos muodostavatkin muistomerkin näkyvimmän osan, on kyseessä kokonaistaideteos, johon kuuluu myös viheristutuksia, virtaava vesi ja punaiset ruusut. Erityisesti näiden luontoelementtien integroiminen teokseen alleviivaa muistomerkin ja ylipäätään Tapperin tyylin voimakasta luontoyhteyttä. Tapper on itse kuvaillut muistomerkkiä seuraavasti: ”Graniitti muistuttaa Palon järkälemäisyydestä ja ruusuistutukset sekä kalliolta soliseva vesi taiteilijan herkkyydestä”.

Teknillisen korkeakoulun päärakennus on tämän listan ainut teos, joka ei sijaitse Helsingissä ja jonka tekijä ei ole syntynyt Keski-Suomessa. Se valikoitui mukaan muun muassa siksi, että se on suurelle osalle osakuntalaisistamme tuttu ja siksi, että sen tyyli luo (ainakin itselleni) vahvan assosiaation Seminaarinmäen kampuksesta. Jyväskylässä on eniten maailmankuulun arkkitehdin, akateemikko Alvar Aallon suunnittelemia merkittäviä rakennuskokonaisuuksia koko maailmassa, mutta todellakin, ei Aalto ollut syntyjään jyväskyläläinen, vaan kuortanelainen! Kuitenkin, vaikka Aallon kotipaikasta on varmasti käyty lukuisat kiistat keskisuomalaisten ja pohjalaisten kesken, olisi mahdotonta listata keskisuomalaisia arkkitehteja häntä mainitsematta. Alvar oli viisivuotias, kun perhe muutti Kuortaneelta Jyväskylään, jossa hän myös suoritti ylioppilastutkintonsa valmistuen Jyväskylän lyseosta vuonna 1916. Lukion jälkeen hän muutti Helsinkiin opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun, josta hän valmistui arkkitehdiksi vuonna 1921. Aallon ura ei käynnistynyt pääkaupunkiseudulla hänen odotustensa mukaisesti, minkä vuoksi hän palasi Jyväskylään vuonna 1923 ja perusti sinne ensimmäisen

arkkitehtitoimistonsa, Arkkitehtuuri- ja monumentalitaiteen toimisto Alvar Aalto. Aalto matkusteli usein Euroopassa 1920-luvun jälkipuoliskolla sekä 1930-luvun alkupuoliskolla, tutustuen samalla modernismin viimeisimpiin trendeihin. Samoihin aikoihin hän suunnitteli läpimurtotöitään, Jyväskylän työväentaloa ja Seinäjoen suojeluskuntataloa, jotka edustavat 1920-luvun klassismia. 1930-luvulta alkaen eri puolilla Suomea asuneen Aallon todellinen magnum opus, funktionalistisen kauden päätyö, Paimion parantola valmistui vuonna 1933. Se oli kokonaisvaltainen teos, sillä Alvar, yhdessä vaimonsa Aino Aallon kanssa toteutti sinne myös sisustuksen.

Klassismia ja tiukkaa funktionaalisuutta seurasi Aallon punatiiliarkkitehtuurin sarja, joka alkoi Säynätsalon kunnantalon suunnittelusta 1940-luvun lopulla. Vaikka Aalto oli suunnitellut punatiilisiä rakennuksia jo useita saadessaan toimeksiannon suunnitella Teknillisen korkeakoulun päärakennuksen, on sen julkisivumateriaalissa aivan erityistä symboliikkaa: nykyään kandidaattikeskuksena tunnetun rakennuksen punaiset tiilet kuvaavat teollisuusarkkitehtuuria sekä rakennuksissa tehtävän työn läheistä suhdetta teolliseen toimintaan. Päärakennuksen ensimmäinen osa valmistui vuonna 1965 ja auditorion käsittävä lisärakennus 1975, eikä tätä jyrkkäkattoista, viuhkamaista rakennusta voi olla huomaamatta Otaniemen metrotunnelista korkeakouluaukiolle noustessa.

Päärakennus kuuluu Otaniemen muun kampusalueen tavoin Museoviraston määrittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin ja Aaltoyliopiston nimi on kunnianosoitus Alvar Aallon elämäntyölle. Arkkitehtuurin lisäksi Aalto tunnetaan ympäri maailmaa myös muotoilijana, ja tämän alun perin rakennuksiaan varten suunnittelemien huonekalujen kasvava tuotanto ja myynti johtivat Artekin perustamiseen vuonna 1935.

Listan nuorin taiteilija tulee Jyväskylästä. Vuonna 1970 syntyneen ja nykyään Salossa työskentelevän Kimmo Schroderuksen valmistamia, pyöreästä terästangosta taivutettuja, kumpuilevia veistoksia voi löytää muun muassa hänen kotikaupungissaan Ylistönrinteeltä sekä Kotkan lehmusbulevardilta, mutta yllä kuvattu Kuruteos sijaitsee Tallinnanaukiolla Itäkeskuksessa. Schroderuksen metallista hitsattujen teosten

muotokieli viittaa kuviteltujen historioiden ja tulevaisuuksien anakronistiseen koneestetiikkaan, mutta hänen teoskataloginsa käsittää lukuisin erilaisin tekniikoin toteutettuja esineitä, muotokuvia sekä multimediateoksia. Kenties tunnetuimman teoksensa, Alamökkiveistoksen, Schroderus toteutti Eppu Normaali –yhtyeen kunniaksi ja se julkistettiin 29.8.2018 pidetyssä kansanjuhlassa Ylöjärven kaupungintalon aukiolla. Kuru, Kimmo Schroderus, 2006.