Kalastus-lehti 3/17

Page 12

RANNALTA HEITTÄEN ON HYVÄT MAHDOLLISUUDET LOPPUSYKSYN MERITAIMENEEN

Lyijynharmaa syksyinen taivas, mieto tuuli ja kivikkoranta ovat kova yhdistelmä. Ursuit-pelastuspuvun käyttäjän ei tarvitse olla huolissaan kastumisesta tai syvempään kohtaan astumisesta. Kuva Janne Koivisto.

pien autolla saavutettavien saarten rannat, Kemiön Purunpää, Långsidan, Bromarvin Padva, Hanko, Inkoon Kopparnäs, Porkkala, Helsingin Lauttasaari, Vuosaari ja Porvoon Emäsalo. Lisäksi manner-Suomen ulkopuolella on Ahvenanmaa, jossa rantakalastuskulttuuri on pykälän pidemmällä kuin mantereella. Valitettavasti moni hyvä ranta-alue on Suomessa yksityisaluetta

Yksityisalueella kulkeminen on joko kiellettyä tai luvanvaraista. Heittopaikat ovat siis varsin rajattuja. Harvalla meistä on mahdollisuuksia lähteä summamutikassa pyörimään pitkin rannikkoa sopivaa rantaa etsien. Toki mökeillä ei välttämättä ole ketään paikalla myöhään syksyllä, mutta yksityisalueita tulee kunnioittaa, enkä voi suositella menemään kenenkään tontille ilman lupaa kalastamaan.

Unelmakeli loppukauteen. Ensilumen peittämät kalliot ja kivikot houkuttelevat taimenen rantamatalaan ”ensilunta katsomaan”, kuten vanha kansa sanoo. Ahvenanmaalla kautta voi jatkaa pitkään. Kuva Marko Mertala.

Yhdistä vene rantakalastukseen

Toinen harvemmin harrastettu tyyli on siirtyä veneellä eri saariin ja kalastaa saaria rannalta käsin. Tällä tavalla rantakalastukseen tulee huomattavasti lisää tehoa, kun ei tarvitse koluta vain yhtä rantaa ja aluetta. Uskoisin, että tällä tavalla toteutettu kalastus antaa parhaan tilannetiedon taimenen olinpaikoista. Näkisin, että tämän tyyppinen rantakalastus sopii suomalaisiin olosuhteisiin parhaiten, sillä rikkonainen saaristomme tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia ilman sitä vaaraa, että loukkaisi jonkun yksityisaluetta, sillä asumattomia tai mökittömiä saaria on meritaimenpaikoilla lukuisia. Kalastus-lehti 3/17 | Kalamies.com 12

Tämän vuoden tammikuussa Helsingissä oli vielä heittopaikat auki. Kuva Antti Zetterberg.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.