Kronikka 4/22

KRONIKKA

pääkirjoitus

MYÖS VAARALLISIA JA

HALVEKSUTTAVIA NÄKEMYKSIÄ OMAAVIEN KANSSA TULEE KESKUSTELLA VILPITTÖMÄSTI - MUUTA

MAHDOLLISUUTTA EI OLE

Keskusteluun ei välttämättä kuulu toisen osapuolen näkemyksien hyväksyminen, ainoastaan niiden kuuleminen ja yritys ymmärtää niitä. Ilman tätä, emme onnistu säätämään yhtäkään lakia tai ajamaan yhtäkään reformia läpi.

TEKSTI JANNE JUSSILA

Vuosi on päättymäisillään. Takanamme ovat hankalat ajat. Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan on varmasti kirjoitettu jo miljoonia sanoja, mutta on silti tärkeää tuoda se edelleen esille.

Sota raivoaa eikä osoita merkkejä lopusta. Emme voi missään nimessä kyllästyä, unohtaa tai kääntää katseitamme pois Ukrainasta, ensisijaisesti tietenkin inhimillisistä, mutta myös yhteiskunnallisista

yksimielisiä Ukrainan tukemisesta, mutta monissa muissa Euroopan maissa yhteinen rintama alkaa jo horjua. Tämä on ikävää, mutta myös erimielisiä ääniä on kuultava ja niiden kanssa on käytävä vilpitöntä keskustelua. Se on ainoa tapa, jolla minkäänlaisia päätöksiä voidaan saavuttaa. Haluankin tässä pääkirjoituksessa, viimeisessäni, tuoda esiin avoimen keskustelun helposti unohtuvan tärkeyden. En usko, että demokraattinen tai millään muulla tavoin operoiva yhteiskunta, voi toimia ilman rehellistä ja suoraa keskustelua erilaisia mielipiteitä omaavien ihmisten kanssa, myös heidän joita avoimesti halveksumme tai jotka halveksuvat meitä.

Tämä ei tarkoita minkäänlaisen vihapuheen hyväksymistä tai vaikkapa hetki sitten Helsingin Sanomien naurettavassa artikkelissa haikailtua niin sanotun turvattoman tilan puoltamista. Vilpittömään keskusteluun kuuluu kaikkien osapuolten kunnioittaminen, mitä ilman keskustelu menettää kaiken tarkoituksensa. Vihapuhe ei ole keskustelua tai väittelyä. Se ei ole sananvapauden käyttämistä. Se on keskustelun ja vapauden kieltämistä, eikä näin voi kuulua julkisen keskustelun piiriin.

Ymmärrän hyvin, että olen tässä suhteessa hyvin etuoikeutetussa asemassa. Mikään poliittinen voima Suomessa ei kyseenalaista oikeuksiani, identiteettiäni tai jopa koko olemassaoloani. Tiedän, etten voi ymmärtää miltä tuntuu istua neuvottelupöydässä sellaisen ihmisen kanssa, joka tavoittelee oikeuksieni kaventamista tai kieltämistä, enkä voikaan vaatia tämän tekemistä keneltäkään.

jopa halveksuttavia näkemyksiä omaavat ihmiset eivät koskaan muuta mieltään, jos joku ei osoita heidän olevan väärässä. Tämä voidaan saavuttaa ainoastaan jos jaksamme istua alas ja puhua myös heidän kanssaan vilpittömästi, rauhallisesti ja avoimesti. Muuta mahdollisuutta ei ole: keskustelusta kieltäytyminen ainoastaan siirtää noiden näkemystemme väistämätöntä törmäystä myöhemmälle. Tavoitteenamme ei tule olla typeriä tai jopa vaarallisia ajatuksia omaavien ihmisten päihittäminen, vaan noiden typerien ja vaarallisten ajatusten päihittäminen.

Suomi on parlamentaarinen demokratia, jossa monipuoluehallitukset pyrkivät pääsemään yhteisymmärrykseen ajamistaan päätöksistä. Tämä tarkoittaa, että kaikkien puolueiden kannattajien kanssa on jaksettava väitellä. Keskusteluun ei välttämättä kuulu toisen osapuolen näkemyksien hyväksyminen, ainoastaan niiden kuuleminen ja yritys ymmärtää niitä. Ilman tätä emme onnistu säätämään yhtäkään lakia tai ajamaan yhtäkään reformia läpi. Niin kauan kuin tuhannet suomalaiset ovat valmiina äänestämään sellaisia puolueita, joiden kanssa olen eri mieltä tai joita jopa halveksin, olen vankkumattomasti sitä mieltä, että heidän kanssaan on pyrittävä yhteisymmärrykseen ja jopa yhteistyöhön. Jälleen kerran: muuta mahdollisuutta ei ole.

On kuitenkin yritettävä muistaa minkä vuoksi edes käymme keskustelua ja väittelemme toistemme kanssa: pyrimme joko muuttamaan jonkun muun näkemyksiä parempaan tai saavuttamaan edes jonkin yhteisymmärryksen. Vääriä, typeriä tai

Jos hylkäämme yhteisymmärryksen tavoitteen, astumme tielle, jonka päässä odottaa väkivalta ja lopullinen kykenemättömyys korjata mitään yhteiskunnallisia epäkohtia. Silloin väkivaltaan pyrkivät poliittiset tahot saavat erinomaisen tekosyyn tarttua pamppuihin ja polttopulloihin—ja silloin kaikki on jo menetetty.

PJ:n palsta

Vuosi on vierähtänyt varsin vikkelään, ja tätä kirjoittaessani Krovaalikokous häämöttää jo viikon päässä. Se tarkoittaa sitä, että pian Kronoksen puheenjohtajan nuija vaihtaa jälleen onnekasta omistajaansa, vaikka tuntuu siltä, että vasta hetki sitten edeltäjäni sen minun haltuuni armollisesti luovutti. Lukiessasi tätä tekstiä olen toivottavasti jo eläköitynyt puheenjohtajuudestani ja ansainnut itselleni kaktusvastaavuuden, joka Kronoksessa vastaa perinteisesti puheenjohtajien emeritus-nimikettä. Ennen kuin vetäydyn lopullisesti syrjään opiskelijajärjestötoiminnasta, saanen vielä luoda kaihoisan katsauksen kuluneeKronoksen kulunut vuosi on ollut kaiken kaikkiaan tapahtumarikas, varsinkin edellisvuosiin verrattuna.

Tänä vuonna olemme siirtyneet etäopiskelusta takaisin luentosaleihin ja yhteisistä Zoom-kahvitteluista henkilökunnan kahvihuoneessa järjestettäviin hissakahveihin. Me opiskelijat olemme pyrkineet järjestämään tapahtumia pre-pandemia tahtiin, ja useammassa tapauksessa olemmekin ottaneet mallia vuotta 2020 edeltäviltä vuosilta, sillä korona onnistui heittämään pit-

kän varjon Kronoksen tapahtumakulttuurin ylle. Moni nykyinen hallituslainen ja virkailija on myös aloittanut opintonsa poikkeusoloissa, joten se on varmasti ollut omiaan lisäämään kullekin haasteita järjestötoimintaan ja sen pyörittämiseen. Näin jälkeenpäin katsottuna tätä hallitusvuotta voidaan kenties pitää jonkinlaisena korona-ajan jälkeisenä reformivuotena. Pelkästään tämän vuoden aikana olemme päivittäneet järjestömme sääntöjä tekemällä kauan kaivatun sääntömuutoksen, olemme sisällyttäneet aktiivisemmin toimintaamme turvallisemman tilan periaatteet sekä selkeyttäneet ja johdonmukaistaneet taloudenpitoa. Kaiken tämän lisäksi perustimme hallituksen alaisen toimikunnan selvittämään jäsenmaksun käyttöönottoa sekä laulukirjatoimikunnan, joka ahkeruudellaan mahdollisti uudenkarhean laulukirjan Kronoksen tuleville sukupolville. Uskoisin, että ilman koronan tuomaa pysähdystä muutos olisi saattanut olla huomattavasti hitaampaa. Toisin sanoen normaalien opiskeluvuosien hupeneminen käsiimme sai aikaan voimakkaan halun muuttaa asioita entistä parempaan suuntaan.

Kronos kohtasi heti alkuvuodesta taloudellisia haasteita, joilla oli valitettavan kauaskantoisia vaikutuksia ainejärjestömme toimintaan. Koko hallituksemme hoiti tilanteen kuitenkin jämäkästi, ja perusteellinen sekä asianmukainen toimintamme sai kiitosta HYY:n järjestöasiantuntijoilta asti. Kronoksen toimijakunta on seurannut tiukasti hallituksen laatimaa budjettia sekä ahkeroinut lukuisissa varainhankintatapahtumissa, mistä olen puheenjohtajana syvästi kiitollinen. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, yhteen hiileen puhaltaminen mahdollisti taloudellisen ahdingon

selättämisen menestyksekkäästi.

Kronoksen puheenjohtajisto otti tämän vuoden agendakseen jäsenistön tiiviimmän osallistamisen hallituksen toimintaan, ja koemme onnistuneemme siinä mainiosti. Kronoksen jäsenistö on tullut kuuntelemaan hallituksen kokouksia, jäsenistö on auttanut niin Kronoksen tapahtumien järjestämisessä kuin myös varainhankintaprojekteissa sekä suuri joukko vapaaehtoisia, erityisesti fukseja, lähti innolla mukaan vuosijuhlatoimikunnan eri työryhmiin.

Myös vanhemman opiskelijan näkökulmasta on ollut suorastaan liikuttavaa seurata tapahtumien suuria opiskelijamääriä. Viimekertaisilla hissakahveilla oli esimerkiksi niin paljon opiskelijoita, etteivät kaikki edes mahtuneet sisään henkilökunnan kahvihuoneeseen.

Minulle on ollut suuri kunnia toimia järjestömme puheenjohtajana, ja haluankin vielä kiittää kaikkia teitä tästä kuluneesta vuodesta – hallitusta ja virkailijakuntaa, joiden kanssa oli erittäin inspiroivaa työskennellä yhdessä sekä kaikkia Kronoksen jäseniä, joiden palveluksessa oli ilo olla. Kenties näemme vielä ensi vuonna tapahtumissa ja kursseilla!

Kolumni:

Saisinko olla helpottuneen sijaan iloinen?

Sarah Kuismanen

Ä

lä katso ketään silmiin, ole tietoisena ympäristöstäsi, ole valmiina soittamaan jollekin - kenelle tahansa joka puhelimestasi löytyy.

On monia tapoja pyrkiä välttämään epätoivotut kohtaamiset, mutta niitä silti tapahtuu.

Minua aidosti hämmentää, miksi täysin tuntemattomia ihmisiä olisi hyväksyttävä lähestyä tai huudella satunnaisille ohikulkijoille. Eikä välttämättä edes illan hämärtyessä vaan keskellä kirkasta päivää vilkkaalla kadulla. Tai jos tällainen käytös ei olekaan hyväksyttävää, niin mikä ajaa astumaan ei-hyväksyttävän käytöksen rajan toiselle puolelle? Huonoja vastauksia ovat tämän häirinnän kohteen ulkonäkö tai pukeutuminen tai vaikka kellonaika. Muka harmiton vitsi tai hetken mielijohteesta tehty teko voi toiselle tarkoittaa pitkäänkin jatkuvaa turvattomuuden tunnetta tai vanhojen traumojen esiin nousemista. Erilaiset tilanteet voivat päättyä nopeastikin, mutta turvattomuuden tunne, tunne kontrollin menettämisestä jäävät seuraamaan.

Ihmiset ovat erilaisia ja vain harvoin täysin tuntemattomasta ihmisestä pystyy sanomaan päältä päin yhtään

mitään. Itse asiassa minulle ei tähän hätään tule tällaisesta tapauksesta yhtäkään esimerkkiä mieleen. Et siis voi automaattisesti olettaa toisen henkilön haluavan keskustella kanssasi tai edes olla lähelläsi riippumatta esimerkiksi henkilön ulkonäöstä tai mistään muustakaan.

Katuhäirintää on monenlaista, mutta ehkä yleisimpiä muotoja ovat suhteellisen nopeasti ohimenevät tilanteet, kuten tien tukkiminen, hetkellinen seuraaminen tai huutelu. Tilanne saattaa ratketa toisen (ahdistuneemman) osapuolen poistuessa paikalta, yleensä leimautuen epäkohteliaaksi tai pelokkaaksi, koska ”ei mua tarvitse pelätä”. Minä koen ahdistavana tuntemattoman henkilön tukkiessa tieni ensin sanaakaan sanomatta. Hakeutuessani pois tilanteesta tämä henkilö saattaa valittaa, ettei jutellakaan enää saa ihmisille tai huokaus nykynuorison käytöstavoista. Toimintaani voisin toki perustella tämän Z-sukupolven epäsosiaalisuudella, mutta ehkä myös minun henkilökohtaisen tilani rikkominen voisi olla toimiva argumentti.

Minusta olisi ihan mahtavaa, jos tuntisin oloni niin turvalliseksi että osaisin odottaa hauskan illan päättyvän rauhallisissa merkeissä. Hauskasta (opiskelija)tapahtumasta voi lähteä hyvillä mielin ja päätyä nukkumaan edelleen iloisena eikä ensisijaisesti helpottuneena siitä, että pääsi turvallisesti perille.

En ole rikki

Teksti Vilma Vares

Näin sanoin eräälle ystävälleni kesällä 2021. Matka kohti tuota hetkeä alkoi kuitenkin jo aikaisemmin: noin kaksi vuotta sitten opin itsestäni jotain, mikä selitti hämmentäviltä tuntuvia kokemuksiani aivan uudella tavalla. Tästä en kuitenkaan saa kiittää Suomen koulujärjestelmää, en terveydenhuollon ammattilaisia enkä mitään muutakaan tahoa, jolta minun olisi pitänyt saada asiaan liittyvää tietoa. Kiitos kuuluu, huvittavaa kyllä, TikTokin algoritmille.

erityisen vahva tunneside. Aloinkin miettiä, miltä seksuaalisen vetovoiman kuuluisi tuntua. Mieleeni ei kuitenkaan tullut mitään. Tunnistin, että en kokenut seksuaalista vetovoimaa toisia kohtaan samalla tavalla kuin muut. En kuitenkaan uskaltanut vielä myöntää, että en ole koskaan edes tuntenut sitä.

Tunnistin, että en kokenut seksuaalista vetovoimaa toisia kohtaan samalla tavalla kuin muut. En kuitenkaan uskaltanut vielä myöntää, että en ole koskaan edes tuntenut sitä.

Syksy 2020. Selasin väsyneenä TikTokia, kun törmäsin siellä termiin, jota en ollut kuullut koskaan aikaisemmin: demiseksuaalisuus. Demiseksuaalit tuntevat seksuaalista vetovoimaa vain sellaisia ihmisiä kohtaan, joihin heillä on

Tästä oivalluksesta syttyi vahva tiedonjano, jota seurasi intensiivinen tiedonhaku aseksuaalisuudesta. Opin, että aseksuaalit kokevat joko hyvin vähän seksuaalista vetovoimaa toisia kohtaan tai eivät ollenkaan. Omalla tavallaan kyseessä on sateenvarjotermi, jonka alle mahtuu lukemattomia muita termejä – demiseksuaalisuus on yksi näistä. Aseksuaalisuuden kirjo onkin hyvin laaja,

“

Mä oon miettiny, että olisinko mä aseksuaali. Tai en mä tiiä... Ei kun kyllä mä taidan olla. Mä oon aseksuaali.”

ja samaa termiä käyttävien ihmisten kokemukset saattavat poiketa huomattavasti toisistaan, kun otetaan huomioon erot heidän romanttisessa suuntautumisessaan tai suhtautumisessa seksiin. Puhekielessä aseksuaaleista käytetään usein englannista tulevaa termiä “ace”, suomeksi “ässä”.

Kuitenkin aseksuaalisuuteen liittyy huomattavasti harhakäsityksiä, joiden kitkeminen vaatii vielä paljon työtä. Usein esimerkiksi luullaan, että aseksuaalit eivät koskaan tuntisi romanttista vetovoimaa toisia kohtaan, esimerkiksi ihastuisi – tätä kokemusta kuvaa paremmin aromanttisuus. Osa aseksuaaleista on myös aromanttisia, mutta eivät kaikki. En esimerkiksi itse ole aromanttinen, mikä vaikuttaa vahvasti kokemukseeni aseksuaalisuudesta. Lisäksi osa aromanttisista ihmisistä ei ole aseksuaaleja, joten termien käyttäminen toistensa synonyymeinä sulkee pois monien aseksuaalien ja aromanttisten ihmisten kokemukset.

Lisäksi tiedonhaku laajensi näkemystäni ihmisten toisiinsa kokemasta vetovoimasta. Usein arkikielessä seksuaalinen ja romanttinen vetovoima yhdistetään toisiinsa, mutta vielä useammin seksuaalisen ja esteettisen vetovoiman ajatellaan kulkevan aina käsi kädessä. Esteettisellä vetovoimalla tarkoitetaan, että ihailee toisen ulkonäköä tai kauneutta. Se ei liitykään aina seksuaalisen vetovoiman kokemiseen: esimerkiksi kauniina pitämäni ihmisen ja auringonlaskun katsominen herättävät minussa lähes identtisen reaktion. Suuri osa aseksuaaleista kokeekin esteettistä vetovoimaa toisia kohtaan, mikä voi aiheuttaa väärinkäsityksiä arkikielen ilmaisujen ja tiedon puutteen vuoksi.

Myös selibaatti, johon aseksuaalisuus usein virheellisesti rinnastetaan, tarkoittaa aivan eri asiaa: toisin kuin selibaatti, aseksuaalisuus ei ole valinta, eikä se tarkoita, että henkilö ei koskaan harrastaisi seksiä. Todellisuudessa on myös aseksuaaleja, jotka nauttivat seksistä, mutta eivät tunne seksuaalista vetovoimaa toisia kohtaan.

Yhtäkkiä minulla olikin paljon tietoa, joka selkeytti menneisyyden kokemuksiani ja tarjosi vastauksia kysymyksiini. Minua kuitenkin ärsytti. Ei, olin vihainen. Opin tämän kaiken, kun etsin itse tietoa aseksuaalisuudesta vapaa-ajalla – en koulussa. Yläkoulun terveystiedonkirjassa ei ollut edes mainittu aseksuaalisuutta. Jos siitä puhuttiin, keskustelun

sävy oli aina negatiivinen ja aseksuaalien kokemuksia vähäteltiin milloin milläkin perustein. Aseksuaalisuus miellettiinkin harvinaiseksi, sairauden kaltaiseksi poikkeamaksi. Tällaisten asioiden kuuleminen toistuvasti sai minut kokemaan epätoivoa ja itseinhoa. Identiteettini löytäminen ei tuottanutkaan minulle iloa, vaan tuskaa ja ahdistusta.

“En voi sanoa itseäni aseksuaaliksi, koska seurustelen.” “En uskalla lyödä mitään lukkoon, koska saatan joskus tuntea seksuaalista vetovoimaa jotakuta kohtaan.” “Tilastollisesti aseksuaaleja on vain noin yksi prosentti, enkä mitenkään voisi kuulua siihen.” Pääni oli täynnä tällaisia ajatuksia ja tekosyitä seuraavat seitsemän tai kahdeksan kuukautta. Nyt tiedän, ettei mikään näistä asioista tarkoita, että en voisi sanoa itseäni aseksuaaliksi. Tuolloinen parisuhteeni vaikutti kuitenkin huomattavasti siihen, miten suhtauduin aseksuaalisuuteeni: entinen poikaystäväni ei koskaan täysin ymmärtänyt aseksuaalisuuttani ja koin hänen painostavan minua seksuaalisesti, mikä vain ruokki itseinhoa. En valitettavasti ole ensimmäinen aseksuaali, joka samaistuu tähän kokemukseen.

Eron jälkeen päätin, että en antaisi itseni enää päätyä vastaavaan tilanteeseen. Samalla halusin olla toisille se tuki ja samaistumisen kohde, jota minulla ei ollut. Vielä vuosi sitten kesällä pidättelin hymyä, kun näin tuntemattoman kantavan ylpeästi ace-pinssiä. Nyt haluan itse olla tuo ihminen ja nostaa hymyjä muiden kasvoille.

Tiedän, että aseksuaaleja on paljon netissä, mutta oikeassa elämässä tunnen vain muutaman. Asiaa käsitellään myös harvoin mediassa ja vielä harvemmin suomeksi, jolloin vanhat käsitykset aseksuaalisuudesta elävät tai siitä ei edes tiedetä – yllätynkin joka kerta, kun en kaapista tulon yhteydessä joudu selittämään, mitä aseksuaalisuus tarkoittaa. Lisäksi aiheesta tehdään melko vähän tutkimusta, jolloin vanhentunut tieto ei korvaannu uudella.

Representaation puute voi puolestaan olla syy siihen, miksi monet aseksuaalit löytävät identiteettinsä varsin myöhään – osa vasta aikuisuudessa, jos silloinkaan. Jos representaatiota on, se on harmillisen usein syrjivää osaa aseksuaaleja kohtaan: esimerkiksi elokuvien robottihahmojen ja kylmäsydämisten pahisten ajatellaan tyypillisesti olevan aromanttisia aseksuaaleja, jolloin negatiiviset mielikuvat suuntautumisesta vahvistuvat ja termin käyttäminen voi tuntua vaikealta. Koska vanhentunutta tietoa on paljon ja positiivista representaatiota vähän, haluan tuoda aseksuaalisuutta näkyville arkielämässä.

Vaikka olen viimeinkin sujut aseksuaalisuuteni kanssa, liittyy siihen edelleen tiettyjä pelkoja. Löydänkö koskaan kumppania, jonka kanssa voin olla hyvällä omallatunnolla oma itseni? Onko vastuullani opettaa toiselle laaja termistö, jota hän ei välttämättä edes muista keskustelumme jälkeen? Joudunko puolustamaan omaa identiteettiäni ja alleviivaamaan koko loppuelämäni, että minussa ei ole mitään vialla?

Toisaalta tieto siitä, että en ole yksin tällaisten ajatusten kanssa, tuo lohtua ja turvaa. Pelottavat kysymykset muuttuvatkin vähemmän pelottaviksi, kun kuulee toisten aseksuaalien hyviä kokemuksia, jotka osoittavat pelkoni turhiksi. Lisäksi on ilahduttavaa, että aseksuaalisuus on ollut aikaista enemmän näkyvillä suomalaisessa mediassa: MTV3- kanavalla oli aseksuaalin henkilön haastattelu lokakuun lopussa, kun vietettiin aseksuaalien näkyvyyden viikkoa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuulin nimenomaan puhuttavan aseksuaalisuudesta suomenkielisessä uutismediassa neutraaliin sävyyn.

Kesäkuu 2022. Olin ensimmäistä kertaa pride-kulkueessa kahden ystäväni kanssa. Minua jännitti – olin ostanut toukokuussa ison aseksuaalilipun, jotta voisin kääriytyä siihen ja kokea hetken ylpeyttä aseksuaalisuudestani. Epäröin hetken, mutta otin lopulta lipun kangaskassistani ja puin sen päälleni viitaksi. Sainkin lopulta voimaannuttavan kokemuksen, josta olin haaveillut.

En ole rikki, eikä aseksuaalisuuteni ole ongelma, joka pitäisi korjata jollakin tavalla – ja haluan muidenkin tietävän sen.

LEGACY POINTS DEDUCTED

(andcompletelygone)

Artistisen perinnön tuhoamisen ja ylipäätään omiin muroihin kusemisen 101 à la Ye

KUVA BFA/YEEZY

Vaikka Ye (Kanye West) ei olekaan ikinä ollut ihmisenä se kaikista pidettävin yksilö hänen vuosien saatossa tekemien outojen tempaustensa ja ulostulojensa myötä, rakastavat monet silti hänen musiikkiaan. Viimevuotiset tapahtumat ovat kuitenkin menneet jo liian pitkälle. Kohulistasta löytyy jo ex-vaimon ja tämän uuden kumppanin vakava somehäirintä, Black Lives Matter -liikkeen lyttääminen, salaliittohörhöily, avoin juutalaisviha sekä Hitlerin ja natsien ylistäminen. Mitä oikein tapahtui?

Kohu lähti liikkeelle Westin Pariisin muotiviikoilla esittäneestä paidasta, jossa luki “White lives matter”. Tämän jälkeen hänen esiintymisensä julkisuudessa ovat olleet käytännössä pelkkää myrskyä ja hänen tilejään on jatkuvasti suljettu sosiaalisissa medioissa vihapuheen seurauksena. West on tuonut viime kuukausien aikana aktiivisesti esiin juutalaisvihaansa etenkin vieraillessaan eri ohjelmissa ja podcasteissa. Kaikkein pahimmat lausuntonsa hän esitti salaliittoteoreetikko Alex Jonesin Infowars-ohjelmassa, sanoessaan sanantarkasti pitävänsä Hitleristä ja rakastavansa natseja. En kehota ketään kiduttamaan itseään katsomalla tuota episodia, mutta siitä käy hyvin ilmi miten sekaisin West tuntuu olevan.

West on avoimesti sanonut olevansa mielestään canceloinnin yläpuolella. Eipä kuitenkaan näytä olleen. Fanikunta on pitkälti hylännyt hänet ja ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä on oikeutetusti lytännyt hänen ulostulonsa. Muun muassa Reddit-sivuston Kanye-yhteisöt ovat alkaneet täyttyä Taylor Swift -fanituksesta ja holokaustifaktojen jakamisesta. Fanisivu r/WestSubEver päätti jopa sulkea koko palstansa uusilta postauksilta Westin syöksykierteen seurauksena. Monet fanit ovat kuitanneet aikaisemmat Westin uralla tapahtuneet pienemmät kohut joko hänen sosiaalisella tahdittomuudellaan tai kaksisuuntaisella mielialahäiriöllään, mutta eiväthän nämä vihapuheeseen oikeuta.

Ulostuloista aiheutunut pr-katastrofi sai myös Westin yhteistyökumppanit kaikkoamaan. Adidaksen kannalta hänestä oli muodostunut erittäin nopeassa ajassa valtava ongelma Yeezy-merkin menestyksestä huolimatta ja brändi tiputti Westin. Hän oli viikkoa ennen tätä sanonut Drink Champs-podcastissa (joka poisti jakson nopeasti sen julkaisun jälkeen Westin kyseenalaisten lausuntojen vuoksi): “I can say antisemitic shit, and Adidas can’t drop me”. Noh, toisin kävi. Myös muotitalo Balenciaga, joka oli mukana Westin ja Gapin vaatekokoelmissa, katkaisi välinsä artistiin. Vaikka Ye onkin ollut henkilökohtaisesti kuunnelluimpia artistejani, vanha kunnon ”seperate the art from the artist”-kortti ei kyllä henkilökohtaisesti enää tällaisen show:n jälkeen oikeuta hänen tukemistaan. Vaikka haluaisinkin kuunnella hänen biisejään, jää niistä vain paskan maku suuhun kaiken tapahtuneen valossa. Ja se harmittaa, sillä olen omannut vahvan tunnesiteen hänen musiikkiinsa jo pitkän aikaa. Toisten ihmisryhmien vihaamiselle ei yksinkertaisesti ole sijaa, ja vihapuheen avoin tuomitseminen on pelkästään hyvä asia.

Runoja

Äidin murhe

Lilian Kiander

Taivas on pronssinen, Heijastaa kilpesi taustat. Kanna rakkauteni, sotaan Henki, jonka isänmaalle annat.

Tuli tiut, lapsellemme hymy perinnöksi.

Ettei kehdosta lehtoon Isänsä lailla Elämä pienoista kanna.

Maa on punainen. Viha hurmaa ihmisraukat Pyhä veri kyyneleinä valui Rakkaimman poikani saattoi hautaan.

Aamun maa

Markus Kokkonen

Vaellamme jaloillamme pitkin maailmaa, ne meitä silloin kuljettaa. Askeleesi selkäsi takaa, kiertää jostain paljon kauempaa.

Elämä on aina, elettäväksi luotu.

Jos vain vähän miettisimme, kenen huomaan itsemme luotamme ja vaikka mielellämme usko emme, ja vaikka vähän epäilemme. Ei meidän harmiksemme, järkeä meille koskaan suotu.

Huomaa siis tuo aamun maa, voi se olla niin suloista ja makeaa, ja jos sen oivaltaa, ei löydy mitään sen kauniimpaa.

Mutta jos sen unohtaa, voi se pienen ihmisen musertaa.

Tuhatta ja sataa, on tehty matkaa. Jos siis jokainen hoitaa tehtävänsä ja kaikki tuntevat riittävänsä. Ei turvaan viimein päästyänsä, tahdo enää jatkaa.

Mustetahroja

Lilian Kiander

Mustetahroja, salaisuuksia päiväkirjassa, Tunteita tosia.

Kesytä apina!

Minä tahdon vallata viidakon, Kukistaa luonnon kapinan.

Virkailijoiden merkintöjä. Lauseita, jotka kaatavat puut, Rakennustyömaan tieltä.

Sanomalehden muste yhä märkä. Aamuyön tuomio: Turkistarhaus on lopetettu, Amatsonien metsureita puukolla opetettu.

Epäkypsiä ajatuksia, ihmismielen synkkyyden representaatio ylös kirjattuna.

Repliikki lainausmerkeissä :”Huomio, joku huutaa, kettutyttö halaa puutaan”.

Dokumentin lopussa oli vain tahra.

Merkkivirhe sutannut täydellisen lauseen Valkoisesta paperista.

“Metsää säilytä, Älä kaada”.

MEDIAHISTORIAN AARREAITTA

Meiltä löydät Helsingin Sanomat ja tietokannassa,Ilta-Sanomat Sanoman kustantamat Sanoma-konserninaikakauslehdet, yhtiö- arkistot, henkilöarkistoja,journalistisia uutis- ja pilapiirustuksia sekä paljon muuta. Tule ja tutustu! paivalehdenarkisto.fi