Kronikka 2/2022

KRONIKKA

/2022

2

Kronikka 2 / 2022 Kesä vw

Julkaisija

Toimitus

Kronos ry Helsingin yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestö

Markus Kokkonen, Onni Ukkonen, Edith Ylönen

Päätoimitus

Kansi

Janne Jussila, Roope Pölhö, Mimosa Rask, Elvi Tapiala

Taitto Roope Pölhö

Susanna Kinnula

Yhteystiedot kronikkahelsinki@gmail.com Instagram @kronikka Facebook: Kronikka

KRONIKKA = historiateos, jossa tapahtumat esitetään yhtenäisesti

aikajärjestyksessä

Sisällys Painavaa asiaa

Kulttuuria ja viihdettä

4 Pääkirjoitus 5

Puheenjohtajiston palsta

7

Muotinäytösselostusfiilistely

19

Kommentti: NATO

12

Kukat tyynyn alle ja menoksi - keskikesän viettoa Pohjolassa

Kaunokirjallisuutta 22 Kremlin puhelinpylvään henkinen elämä

16

Ihmisparkojen kertomukset 18

Elokuva-arvostelu: The Northman

Pää Kirjoitus Roope Pölhö

E

nsimmäinen yliopistovuosi on ollut takanpäin jo yli kuukauden, ainakin suurimmaksi osaksi. Muutama Marjomaan essee on vielä työn alla, mutta katellaan niitä sitten syksymmällä. Mitä ensimmäisestä lukuvuodesta on oikeastaan jäänyt käteen?

Yliopistoon tullessani olin täynnä intoa; vihdoin pääsee jälleen opiskelemaan!

Kuten monien uusien asioiden kanssa, suuren alkuhypen jälkeen motivaatiotasoni alkoi askel askeleelta laskea. Konkreettisesti huomasin tämän vuodenvaihteen jälkeen, opiskelu oli jo osa harmaata arkea ja muodostunut raastavaksi velvollisuudeksi. Huolimatta siitä, että teen juuri sitä, mitä olen aina halunnut ja kuvitellut jaksavani tehdä päivieni loppuun saakka. Miksi näin? En tiedä. Kenties kammoan velvollisuutta tai olen äärimmäisen mukavuudenhaluinen. Olen saanut huomata omin silmin sen, että ihminen haluaa lähes aina enemmän. Se asia, jonka kuvittelit tekeväsi itsesi vihdoin autuaaksi - kuten opiskelupaikka - ei sitä kuitenkaan tee.

Kun intohimoisesta harrastuksesta tulee työ tai opiskeluala, menetät käytännössä harrastuksesi sen muuttuessa velvollisuudeksi. Tilalle tulee löytää jotain muuta. Kehotankin kaikkia kronoslaisia käyttämään ansaittu kesätauko kliseisesti itsetutkiskeluun sekä jonkun uuden jutun tai harrastuksen aloittamiseen. Henkilökohtaisesti ainakin tarvitsen pientä suorittamistaukoa, aikaa tyhjentää aivoja historianopiskelusta.

4

Kronikka

2 / 2022

Puheenjohtajiston palsta Teksti

Pihla Pekonen

K

evät 2022 alkaa olla vähitellen taputeltu ja on korkea aika kirmata kesälaitumille. Kuluneet kuukaudet ovat olleet hyvinkin tapahtumarikkaita, sillä olemme kahden koronavuoden jälkeen päässeet viimein normaalia muistuttavan arjen ja juhlan pariin.

Etäluennot ovat jääneet pikkuhiljaa taakse muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, ja Uusi Ylioppilastalo on kuhissut tasaisin väliajoin innokkaista kronoslaisista sitsien, elokuvailtojen ja bileiden merkeissä. Kevät on ollut muiltakin osin varsin vaiheikas ottaen huomioon esimerkiksi Suomen ja Ruotsin Nato-hakemukset, Ranskan presidentinvaalit sekä Suomen Leijonien jääkiekon MM-kullan historiallinen voitto kotikisoissa. Kaiken kaikkiaan paljon tapahtumia ja virstanpylväitä tuleville historioitsijoille tarkasteltaviksi.

Kuva Elena Eriksson

Palasimme kevään alussa uudenlaiseen arkeen ja työtahtiin suhteellisen sukkelaan, joten siihen on voinut olla itse kullakin totuttelemista. Kahden vuoden kotona kyhjöttämisen ja seinien tapetin saumojen tuijottamisen jälkeen sosiaalinen akku kuluu huomattavasti nopeammin ja vanhat toimintatavat, kuten ihmisten tervehtiminen – halaamalla tai kätellen – tuntuu nyt ehkä vieraalta tai

5

vähintäänkin vaivaannuttavalta. Voi toki olla, että puhun vain omasta puolestani, mutta korona-ajalla on ollut selkeä vaikutus ihmisten toimintatapoihin sekä ennen kaikkea jaksamiseen. Nyt kesällä onkin erittäin hyvä tilaisuus ladata omia akkujaan, jos työt tai kesäopinnot vain antavat siihen tilaisuuden.

Uusi ylioppilastalo ja luonnollisesti myös Humanistiklusteri sulkivat juuri ovensa kauan odotetun hissiremontin vuoksi, mistä johtuen aloitamme tulevan syksyn hieman tavallisesta poikkeavalla tavalla, mutta suoriudumme siitä varmasti menestyksekkäästi historian opiskelijoille ominaisella innovatiivisuudella. Tuleva syksy on muutenkin tällä hetkellä hallituksen ahkeran suunnittelun alla, samoin kuin Kronoksen 77-vuotisvuosijuhlat. Voin taata, että luvassa on paljon mahtavia tapahtumia kaikille.

Kesä on tunnetusti ihmisen parasta aikaa, joten ottakaamme siitä kaikki ilo irti. Oikein rentouttavaa kesää kaikille ja nähdään taas syksyllä!

6

Kronikka

2 / 2022

”

Kommentti:

MINÄ PELKÄÄN VENÄJÄÄ.

Janne Jussila

7

M

Myös Suomeen.

inä pelkään Venäjää. Pelkään verenhimoista diktaattoria Vladimir Putinia ja hänen kätyreitään. Pelkään Z-kirjaimella varustettuja junia, jotka kuljettavat Venäjän sotilaita, kivääreitä, tykkejä ja tankkeja. Pelkään sotaa ja väkivaltaa. En halua, että läheiseni tai ketkään muutkaan joutuvat aivopestyjen sotilaiden mielivaltaisen julmuuden kohteeksi. En halua kuolla enkä tappaa, en ampua enkä tulla ammutuksi.

Niin kauan kuin on ollut olemassa Venäjä, on se pyrkinyt sodalla ja väkivallalla alistamaan naapurikansansa tahtonsa alle. Onko tämän kaukaisen historian muisteleminen tarpeellista? Ei olisi, ellei Venäjä itse muistelisi sitä niin suurella kaipuulla ja lämmöllä. Diktaattori Putin ja koko Venäjän valtaeliitti on vuodesta toiseen haikaillut menneeseen suurvaltojen aikaan, jossa Venäjä oli ikuisessa sodassa länttä vastaan ja jossa se hallitsi naapurikansojaan ilman armoa.

Näistä syistä kannatan Suomen Nato-jäsenyyttä. Haluan liittyä maailman vahvimpaan puolustusliittoon, jotten joudu itse puolustamaan maatani. Olen asevelvollinen, joka ei halua koskaan joutua käytännössä toteuttamaan velvollisuuttani. Siksi sanon kyllä Natolle.

Siinä missä tätä historiaa pitäisi muistella kriittisesti ja reflektoiden, jotta siitä voitaisiin oppia ja jotta sen julmuuksia voitaisiin välttää, muistaa Venäjän johto sitä puhtaalla ihailulla, etsien sieltä tulevaisuutensa tietä.

Haluan itseni ja Suomen pysyvän mahdollisimman kaukana tästä tulevaisuudesta.

Tätä mieltä olen ollut jo pitkään. En sano tätä pitkänäköisyyteni, vaan pelkoni todistelemiseksi. Olen pelännyt Venäjää niin kauan kuin tiesin kuka Vladimir Putin on ja mitä tarkoittaa sota. Myös Suomen kansan enemmistö on viime aikoina kääntynyt Naton kannalle, minkä vuoksi olemme nyt toden teolla liittymässä Natoon. Se on hienoa. Venäjän armoton hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on herätellyt meistä unisimmatkin.

Mutta entäs Nato? Niin. Tämän kommentin aihe on Suomen Nato-jäsenyys, enkä ole vielä puhunut juuri mistään muusta kuin Venäjästä. Ehkä tämä kertoo itsessään jo kohtalaisen paljon. Suomi on jumissa tämän massiivisen hirmuvallan vieressä, joten jokainen turvallisuuspoliittinen päätöksemme on aina liittynyt Venäjään.

Tämän heräämisen olisi pitänyt tosin tapahtua jo aiemmin. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan jo yli kahdeksan vuotta sitten. Sitä ennen Venäjä hyökkäsi Georgiaan. Sitä ennen Venäjä hyökkäsi Tsetseniaan. Kahdesti.

Sitä ennen, kun Venäjää vielä kutsuttiin Neuvostoliitoksi, jonka salaisessa poliisissa nykyinen diktaattori Putin palveli, Venäjä hyökkäsi liian moneen maahan listattavaksi.

Niin kauan kuin Venäjä on diktatuuri eikä demokratia, emme voi koskaan luopua tästä ajattelumallista. En usko, että vapaa Venäjän kansa haluaisi hyökätä meitä tai ketään muutakaan vastaan. Venäjän kansa ei kuitenkaan ole vapaa. Se on Putinin hirmuvallan vanki siinä missä mekin, niin käytännössä kuin kuvainnollisesti.

8

Kronikka

2 / 2022

Tässä vaiheessa on kuitenkin ehkä puhuttava myös Natosta itsestään. Pohjois-Atlantin puolustusliiton yleistä historiaa tarvitsee tuskin käydä läpi. Suomessa ei ole ihan hetkeen juuri mistään muusta puhuttukaan.

Poliitikot ja toimittajat ovat juosseet kilpaa kansan Nato-kannatuksen perässä. On ollut analyysia ja pohdintaa, vaikkakin hieman yksipuolista.

Kuva: NATO

Tietenkin myös Naton huonoja puolia täytyy pohtia. Ymmärrän ja sympatisoin niiden kanssa, jotka eivät periaatteellisella tasolla halua liittyä mihinkään sotilasliittoon, varsinkaan sellaiseen, jota johtaa Yhdysvaltojen kaltainen uusimperialistinen sotarikosvaltio.

Ymmärrän huolet siitä, että sotilasliitot vain lisäävät sodan uhkaa.

Olen kuitenkin vääjäämättä reaalipolitiikan kannalla. Tämä realismi ilmenee lähinnä Venäjän pelkona. Pieni kansamme on luopunut jo viimeistään vuonna 1995 puolueettomuudestaan, joka piti sen pitkään turvassa,emmekä voi enää kääntyä pois tältä tieltä.

Natolta ei puutu syntejä, joita katua, kuten ei varmasti miltään sotilasliitolta. Koen sen kuitenkin olevan paras mahdollinen keino puolustaa sekä Suomea että maailmaa Kiinan ja Venäjän kaltaisilta autoritaarisilta hirmuvalloilta.

Natolla ja erityisesti Yhdysvalloilla on oma synkkä historiansa. Sitä on pyritty ehkä joissain piireissä tarkastelemaan kriittisesti, vaikkei tietenkään vielä lähimainkaan tarpeeksi. Se on prosessi, jota on jatkettava rehellisesti ja vailla armoa.

Kommentin kirjoittaja Janne Jussila ilmaisemassa tukeaan Suomen NATO-jäsenyydelle järjestön päämajan edustalla Brysselissä keväällä 2022.

9

Kuva Christian Hartmann

”Mutta maailma, johon me olemme syntyneet, on todella kaukana täydellisyydestä.”

Toivottavasti Suomi voi liiton jäsenenä auttaa valottamaan Naton historian varjokohtia ja puhdistamaan sen veritahroja. Sillä myös Nato on tuonut maailmaan kuolemaa, kärsimystä ja tuhoa. Sota on tietenkin kauhea asia, jota pitäisi viimeiseen saakka välttää. Siinä vaiheessa, kun venäläiset joukot marssivat jonkin itsenäisen valtion rajojen sisälle, niin sen välttäminen on kuitenkin mahdotonta. Sotaan ei vaadita kahta osapuolta.

Täydellisessä maailmassa Suomen ei tietenkään täytyisi koskaan liittyä mihinkään sotilasliittoon. Mutta maailma, johon me olemme syntyneet, on todella kaukana täydellisyydestä.

10

Kronikka

2 / 2022

oisko noi ruotti ja finskit natoon eiksje :D joo chillaa bro :D

”Niin kauan, kun minussa voimia on --”. Sotilasvala on oleellinen osa suomalaisen sotilaan henkistä sitoumusta maanpuolustukseen. Mikäli Suomi liittyy Natoon, velvoittaisi sotilasliiton 5. artikla muut jäsenmaat apuun mahdollisessa sotatilanteessa.

Kuva Puolustusvoimat

11

“Mitään suviyötä Pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäänkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa.”

F. E. Sillanpää, Ihmiset suviyössä: Eepillinen sarja (Helsinki: Otava 1934)

Kukat tyynyn alle ja menoksi

– keskikesän viettoa Pohjolassa Teksti Edith Ylönen

12

Kronikka

2 / 2022

Y

Alkoholia ja etenkin olutta käytettiin runsaasti, sillä sen uskottiin vaikuttavan suotuisasti tulevaan satoon.

Nykypäivän Suomessa juhannuksenvietto on muuttunut yksinkertaisemmaksi eikä juhannuksella ehkä enää ole samanlaista hegemoniaa muihin juhlapyhiin verrattuna. Monet perinteet ovat silti yhä voimissaan: etenkin Pohjanmaalla alkujaan pahoja henkiä hätistelemään sytytetyt juhannuskokot kuuluvat juhlintaan, ja ympäri maata juhannuskoivut luovat tunnelmaa. Ruotsista rantautuneet juhannussalot koristavat maisemaa etenkin Ahvenanmaalla ja muilla ruotsinkielisillä seuduilla. Myös juhannustanssit ja saunominen kuuluvat monen juhannukseen, eikä alkoholinkäyttökään varsinaisesti ole joutunut epäsuosioon vuosien varrella.

öt menettävät tuntejaan auringolle juhannuksen lähestyessä. Keskikesän ja valon juhla koittaa kesäpäivänseisauksen tienoilla päivän ollessa pisimmillään. Luonto on vehmas ja vehreä, kesää vielä jäljellä ja linnut visertävät kauniisti laulujansa. Sää toki on yleensä kylmä ja kolea eikä kesäisestä kelistä ole tietoakaan, mutta juhannusta juhlitaan silti vaikka toppatakit yllä. Melankoliasta ei suomalainen pääse irti edes juhannuksena, kuten F. E. Sillanpään romaanin alku osoittaa – ei tehdä tästä yöttömästä yöstä nyt mitään numeroa. Juhlan kunniaksi jopa jäyhään suomalaiseen liputuskulttuuriin on sallittu poikkeus, kun lippu saa olla salossa miltei ympäri vuorokauden.

Nykyihminen karkaa kaupunkia pakoon mökille juhannuksenviettoon, mutta entisajan Suomessa juhannusperinteitä on ollut muitakin kuin kaatosateessa grillaaminen.

Taianomaisen yön rituaalit

Y

uhannusta on juhlittu Pohjolassa pitkään: keskikesän juhlan vietosta on mainintoja jo 1100–1400lukujen islantilaisissa saagoissa. Suomalaisessa kulttuurissa juhannus oli alun perin ylijumala Ukon juhla. Ukko oli paitsi ukkosen, myös sään ja sadon jumala, ja juhannuksena tälle osoitettiin kunnioitusta kokoontumalla yhteen juhlimaan, syömään ja juomaan. Kristinuskon rantautuessa Suomeen pakanallinen juhla muuttui vähitellen kristilliseksi Johannes Kastajan pyhäpäiväksi.

Nykyisin kalenterissa juhannuspäivän kohdalla lukee “Suomen lipun päivä”, ja virallisesti aatossa on kyse tähtitieteellisestä keskikesästä.

öttömän yön loputtomissa valoisissa tunneissa on jotain maagista. Juhannukseen liittyy kosolti myyttejä ja uskomuksia, ja se onkin aina ollut keijujen, näkkien ja virvatulten aikaa. Myös kaikennäköinen vispilänkauppa ja riiustelu ovat kuuluneet tiiviisti juhannukseen, ja taikoja on tehty usein ennen muuta niiden edistämiseksi. Niin Melukylän lapsissa kuin Vaarallisessa juhannuksessakin tulevan puolison näkemiseksi kerätään kukkia tyynyn alle, katsotaan kaivoon ja ylitetään seitsemän pellon aidat – mitään puhumatta tietenkin, sillä keskustelu vie taioilta tehon.

(Niiskuneidille käy kyllä vähän onnettomasti, kun kaivoon katsoessa veden kalvoon ilmestyvätkin Poliisihemulin kasvot. Se siitä sitten.)

Talonpoikaiskulttuurissa juhannus toi kaivatun hengähdystauon kesän töihin, ja mittumaaria juhlittiin siivoamalla talo ja koristelemalla pihapiiri kukin ja koivuin. Juhannusaaton tapoihin kuului olennaisena lehvien ja oksien tuominen pirtteihin, kamareihin, aittoihin ja luhtiin, sillä niissä uskottiin olevan hedelmällistä elinvoimaa. Luonto oli kauneimmillaan ja vehreimmillään, ja sama kukoistus haluttiin saavuttaa myös omilla pelloilla ja rakkauselämässä.

Rakkaudessa kaikki keinot ovat sallittuja, ja siksi parhaan naimaonnen takaamiseksi suurin osa taioista tuli tehdä alasti. Vaikka toivotun mielitietyn kotitalon ruispellossa alasti kieriskely ei ehkä ole nykynäkökulmasta katsottuna mitenkään kovin sopivaa, uskottiin sillä olevan hyvin myönteinen vaikutus lemmen nousemiseen. Kaikki taiat ja uskomukset eivät toki liittyneet mahdollisiin heiloihin, vaan myös karja- ja viljaonnen puolesta tehtiin taikoja.

Juhannuksen historiaa

J

13

Myös yleismaailmallisempia taikoja tunnettiin: sananjalan kukinnan näkemisen uskottiin takaavan ikuisen onnen ja toteuttavan kaikki mahdolliset toiveet.

Oikeasti saniainen ei itiökasvina kuki, mutta yliluonnollisten voimien juhannusyönä mikä tahansa oli mahdollista.

Valon juhlan tummat sävyt

V

aikka juhannus on ilon ja valon juhla, tuntuu siinä olevan usein kuitenkin tietty melankolinen pohjavire. Sillanpää ei yllä karnevalistisiin tunnelmiin romaanikatkelmassaan, eikä Eino Leinon Nocturne ole sekään mikään hilpeä ralli. J. Karjalainen puolestaan laulaa kappaleessaan Laura Häkkisen silmät järveen kesken tanssien hukkuneesta neidosta, joka joka juhannus palaa kummittelemaan Järvilavalle. Karjalaisen laulussa piilee karu totuuden siemen. Juhannus ei suinkaan ole aina vaaraton, ja hukkumiskuolemien lukumäärä on joka vuosi yhtä surullista luettavaa.

Kaihoisan juhannuksesta tekee myös sen ajankohta. Kun valon juhla on vietetty, alkavat päivät hiljalleen lyhetä ja illat tummua. Surumielisistä kaiuistaan huolimatta juhannuksessa on silti todella jotain taianomaista. Vaikka kukat tyynyn alla eivät toisikaan onnea ja menestystä rakkausrintamalla tai elämässä ylipäätään, tuntuu keskikesän valo vuodesta toiseen huumaavalta ja lumoavalta, ja ehkä väliaikaisuudessaan muistuttaa iloitsemaan siitä mitä jo on.

Kronikka

2 / 2022

Kuvat Pentti Uljas Kauppinen / Varkauden museon valokuvakokoelma Teuvo Kanerva / Museovirasto, Historian kuvakokoelma

Lähteet “Juhannus – keskikesän ja valon juhla.” Yle.fi, 17.5.2010, https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/05/17/juhannus-keskikesan-ja-valon-juhla. Viitattu 26.5.2022.

Sovijärvi, Sini.“Vanha kansa uskoi sananjalan kukkivan juhannusyönä.”

Yle.fi, 18.6.2015, https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/18/vanha-kansa-uskoi-sananjalan-kukkivan-juhannusyona. Viitattu 26.5.2022.

Suomalaisen kirjallisuuden seura - Juhlakalenteri https://juhlakalenteri. finlit.fi/juhannus. Viitattu 26.5.2022.

Taivaannaula-sivusto, Kansanperinteen pyhät: Juhannus https://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/juhannus/. Viitattu 26.5.2022.

15

Kremlin puhelinpylvään henkinen elämä U&K Huomenta, minä tulen nyt sinne Ukrainaan Huomasinkin, että rajani yli tulee jo tankkeja Kyllä te natsit nyt alatte Kiovassa tutisemaan Sillä ei meiltä löydy “ylihintaisia” Hornetteja Teen erikoisoperaation: En lähde sotimaan Vastassasi on kyllä kansainvälisiä lakeja Viikko vain ja te alatte kai jo luovuttamaan Vaan on tie Harkovaan jo täynnä vanhoja vaunuja

Minulta löytyy kyllä ydinaseita läjittäin Kuitenkin saareni äijät alkoivat sinulle vittuileen Sen komean lippulaivanikin eilen näin Katsos, nyt se hävisi pinnalta veen Tšernobylin pojat siis, tuonne päin!

Kuinkas hyvin pääsit tasolle tavoitteen?

Ukraina ei ole valtio, sen päälle näet räin Sanoo mies, joka hullaantui omaan hulluuteen

16

Kronikka

2 / 2022

Hyvä on ihmisen elää alla kansantasavallan Kokemuksen mukaan se päättyy onnettomasti Turvallistahan on käsissä autokraattisen vallan Mutta siviilejähän on kuolleena valtava lasti!

Kuuntele dozenttia, hänen selitykseensä sukellan Onnea kai tuodaan pommittamalla silmittömästi?

Neuvostoliiton rajat minä kyllä tunnustan Itsehän te irtaannuitte siitä niin iloisesti U&K: Kato ystävyys on kallista, se ei riipu hallintomallista.

Voisi vähempää kiinnostaa sinun kantasi Natosta, ainakaan jos riippuu näistä sotilaista.

Venäjä on lähellä, jos katsoo Savosta, sitä ei ymmärrä ainakaan luentosalista.

Eikä liitto tee lyhyempää Suomen rajoista, ...Eikä mannertenvälisten ohjusten kantamista.

17

Markus Kokkonen

Ihmisparkojen kertomukset Ajatukseni paloivat kuumaan hiekkaan En saanut siitä lainkaan empatiaa Ei auttanut minua tuo pilvetön taivaskaan Parempi minun oli vain jatkaa Kahleet nämä nilkkojani painaa Ei niistä pois saa ainuttakaan Kai kukaan minua voi auttaa Ei niin kai tekisi kuningatarkaan

Kivi on niin painavaa Se sydämeeni alkaa jo sattumaan Sekin tällaisen temppelin haluaa Voi sitten varjoon niin mahtavaan Halutessaan sukeltaa

18

Kronikka

2 / 2022

fiilistely

Muotinäytös selostus Teksti Roope Pölhö

19

v

V

aikken Voguen fäijöntoimittaja olekaan tai ulkoisesta habituksestani sitä välttämättä huomaakaan, tulee silloin tällöin kulutettua aikaa katsomalla eri suunnittelijoiden muotinäytöksiä. Henkilökohtainen suosikkini on Yohji Yamamoto, lähes 80-vuotias pappa Japanista. Yamamoto tunnetaan muun muassa runsaasta mustan värin käytöstään sekä leveistä silueteistaan. Englanniksi sopivin termi kuvaamaan monia hänen vaatteitaan olisi ”flowy”, suomeksi vissiin sitten ”virtaava” paremman puutteessa.

Yamamoto suunnittelee sekä miesten että naisten kokoelmia, mutta suurin osa hänen vaatteistaan on sangen androgyynisiä. Keskityn tässä selostusfiilistelyssä kuitenkin tarkastelemaan hänen Yohji Yamamoto pour homme -linjansa kuuluvan 2022 kevään ja kesän mallistoa. Teknologiataitoiset löytävät sen kätevästi Youtubesta nimellä YOHJI YAMAMOTO pour homme S/S2022 Video Log mikäli tästä selostuksesta haluaa saada jotain irti.

Vaikka usein muotinäytöksissä konemusiikki jyllää ja tunnelma on intensiivinen, Yamamoto vetää näytöksensä usein sangen rauhalliseen tyyliin. Mallit maleksivat menemään hidastettuina, mihinkään ei ole kiire. Kitara soi, viulu vinkuu ja oletettavasti itse suunnittelijan röökibasso hivelee välillä korvia sulosoinnuillaan.

20

Kronikka

2 / 2022

Fiilis on kuin boheemin ranskalaisen maalaistalon ullakolla, mutta lisätyllä edgyilyllä. Musiikki myös vaihtelee esitettävien asukokonaisuuksien mukaan, mikä rytmittää näytöstä oikein mukavasti ja luo asuryhmien ympärille omanlaisensa tunnelman – välillä raskaamman, välillä kevyemmän.

Kokoelman ehdottomat kohokohdat ovat Yuuka Asakuran kuviointia sisältävät sanomalehden näköiset päällystakit, joista osaan on heitetty vielä kaiken kukkuraksi maalia päälle. Yamamoto on tunnettu vastaavan kaltaisista erilaisista printeistään, joita esiintyy pitkin näytöstä eri asukokonaisuuksissa, etenkin pitkissä takeissa ja kauluspaidoissa. Viimeisen asukokonaisuuden valkokeltavihreästä sanomalehtitakista pulittaisin paritkin opintolainan maksuerät, muttei taitaisi siltikään riittää. Kenties työelämään päästyä sitten.

Kokonaisuutena Yamamoto ei petä. Tuttua täysmustaa kledjua esiintyy näytöksestä toiseen, mutta hommaan lisätään aina jotain uutta. Henkilökohtaisesti en juurikaan kyllästy hänen kokoelmiinsa, mutta tämän taustalla vaikuttaa varmasti tietty brändiuskovaisuus. Kovinkaan moni ei kuitenkaan tee samanlaisia vaatteita kuin Yamamoto, vaikka hänen profiilinsa muotimaailmassa onkin suuri.

Uniikkeus luonnollisesti lisää hänen vetovoimaansa.

Kuvat Takay / Yohji Yamamoto

21

Kohtalo on kaikki kaikessa eikä ihmiselämä merkitse mitään ikivanhaan legendaan pohjautuvassa mestariteoksessa

The Northman Teksti Janne Jussila

K

uningas murhataan ja hänen paennut poikansa palaa vuosia myöhemmin hakemaan oikeutta. Tarina on nähty kerta toisensa jälkeen. Siksi onkin yllättävää kuinka alkuperäiseltä ja luovalta Robert Eggersin ikivanhaan legendaan pohjautuva synkkä fantasia The Northman tuntuu.

Elokuva onnistuu olemaan samaan aikaan sekä hienovarainen että liioitteleva. Se on täynnä julmaa väkivaltaa, taistelua ja kipua. Eikä näitä asioita esitetä erityisen hohdokkaasti. Elokuva näyttää masentavalta. Hahmot ovat jatkuvasti lian ja veren peitossa eivätkä hymyile käytännössä lainkaan. He huutavat ja kiljuvat niin raivokkaasti, että katsoja vedetään mukaan tähän synkkään, vihaiseen tarinaan, jossa kuolema on aina läsnä.

Ihmiselämä ei tunnu merkitsevän Eggersin maailmassa juuri mitään. Hänen hahmonsa eivät oikeastaan välitä siitä, kuolevatko vai eivät. Sen sijaan heitä kiinnostaa ainoastaan se millaisena heidät muistetaan. Jopa elävinä he pitävät itseään käytännössä jo kuolleina.

Päähahmo Amleth on täysin valmis uhraamaan kaiken kostaakseen isänsä kuoleman, koska se on kunniakas teko, joka tulee viemään hänet Valhallaan. Tämä tavoite on täysi selviö niin Amlethille itselleen kuin kaikille muille. Hahmo itse ei ole karismaattinen sankari, vaan enemmänkin tyhjä, vihainen, murhanhimoinen aave, jonka ainoa tarkoitus on tappaa ja kuolla.

22

Kronikka

2 / 2022

Kuva: The Northman

Alexander Skarsgård tuo Amlethin eroon kunnioitettavalla vakaumuksella. Aivan yhtä vakuuttavia rooleissaan ovat Anya Taylor-Joy, joka näyttelee orjuuteen myytyä Olgaa ja Nicole Kidman, joka näyttelee Amlethin äitiä. Eggersin visionäärinen ohjaus korottaa uskoa elokuvataiteeseen, varsinkin kun ottaa huomioon tämän olevan vasta hänen kolmas täyspitkä projektinsa. Ja vuoden 2019 The Lighthousen jälkeen jo toinen viiden tähden mestariteoksensa.

Loistavan tuotannon ja luovan esityksen ansiosta katsojan on helppo uppoutua The Northmanin lähes sadistiselta vaikuttavaan maailmaan, jossa monimutkaisen käsityksen oikeasta ja väärästä korvaa yksinkertainen usko pelkkään kunniaan ja häpeään.

Tästä syystä onkin erittäin yllättävää, miten hienosti elokuva kääntää yhdellä ainoalla kohtauksella koko kuvion päälaelleen. Tarina, jota pidimme yksinkertaisena, ei ehkä olekaan sitä. Ensimmäistä kertaa niin Amleth kuin katsoja joutuu kyseenalaistamaan onko kohtalossa ja kunniassa oikeastaan mitään järkeä.

The Northmanin vastaus: On, jos niin uskoo.

23

”

Onko kohtalossa ja kunniassa oikeastaan mitään järkeä?

”