
2 minute read
Kirjavinkki: Missä on Jumala koronavirusmaailmassa?
John Lennox on Oxfordin yliopiston matematiikan emeritusprofessori sekä kristillisen apologetiikan luennoitsija, keskustelija ja kirjailija. Päivä Osakeyhtiö on julkaissut suomeksi hänen tänä keväänä kirjoittamansa pienen kirjasen: “Missä on Jumala koronavirusmaailmassa?” Koko on n. A6 ja sivuja 80. Hän istuttaisi meidät kahvipöytään kanssaan, jos voisi, ja kirjoittaa tässä sen, mitä hän olisi meille tuohon kysymykseen vastannut.
Jokaisen on jollakin tasolla päästävä perille tai alkukielellä: "make sense" –koronaviruspandemiasta älyllisesti, tunnetasolla ja hengellisesti. Hän antaa kirjasessaan eväitä tähän keskittyen maailmankatsomukselliseen ja hengelliseen puoleen unohtamatta perusfaktoja. Hän muistuttaa, että vain 1% viruksista on vahingollisia, että ihmiskunta on aiemminkin ollut pandemioissa, pahemmissakin ja että useampi meistä kuolee moniin muihin syihin.
Advertisement
Vaikka kirjanen on kirjoitettu kristillisistä lähtökohdista ja puolustaa häpeilemättä Jumalaa, joka on kärsinyt itse ristinkuoleman, Lennox käy myös läpi ateistisen ja panteistisen vastauksen kärsimykseen johtopäätöksineen. Teksti onnistuu mielestäni olemaan syvällistä ja johdonmukaista, vaikka onkin tiivistä, lyhyttä ja kiihkotonta. Sitaatit on valittu huolella ja ovat valaisevia. Niitä on Epikuroksesta Nietzscheen ja Dawkinsiin; Lutherista C. S. Lewikseen unohtamatta Jeesuksen kommentointia luonnollisesta pahasta (Luukas 13).
Viimeisessä luvussa hän erityisesti rohkaisee kristittyjä. Hän muistuttaa meitä ottamaan neuvot huomioon ja toimimaan viisaasti, säilyttämään oikea näkökulma ja rakastamaan lähimmäisiämme. Näinhän meidän tulisi aina tehdä. Kirjailija lainaa virkistävää,suorasukaista näkökulmaa C. S. Lewisiltä, joka kirjoitti ydinaseisiinsuhtautumisesta 1940-luvun lopulla: "...meidän on otettava itseämmeniskasta kiinni. Jos atomipommi [koronavirus] tuhoaa meidät kaikki,saakoon pommi [virus] tavoittaa meidät kaikki tekemässä järkeviä jaihmiselle kuuluvia asioita –rukoi-lemassa, tekemässä työtä ....-ei kerääntymässä laumaksi kuin pelokkaat lampaat ja ajattelemassa pommeja [viruksia]. Ne saattavat hajottaa kehomme [mikrobi voi tehdä sen] muttaniiden ei tarvitse hallita mieltämme." Teksti on hyvin sovitettavissa koronapandemiaan, kuten Lennox toteaa.
Lennox siteeraa myös Lutheria, joka v. 1527 vastasi pastoreille, jotka kysyivät, miten heidän tulisi suhtautua ruttoepidemiaan: "Kuolemme tehtävissämme. Kristityt lääkärit eivät voi hylätä sairaaloitaan, kristityt maaherrat eivät voi paeta alueeltaan, kristityt pastorit eivät voi hylätä seurakuntiaan. Rutto ei tee vastuitamme tyhjiksi: se kääntää ne ristiksi, jolla meidän on valmistauduttava kuolemaan." Meidän tilanteemme ei useimmiten ole yhtä dramaattinen kuin vajaa 500 vuotta sitten. Lopullinen toivomme on kuitenkin taivas, joka kirjasessa myös selkeästi tuodaan esille. C. S. Lewis toteaa: "Sekä Raamatussa että perimätiedossa pannaan tavallisesti taivaan riemut toiseen vaaka-kuppiin ja maalliset kärsimykset toiseen eikä mitään kärsimyksen ongelman ratkaisua, jossa ei näin ole menetelty, voida pitää kristillisenä."
Lennox ei väitä vastanneensa tai edes osaavansa vastata kaikkiin pandemian nostattamiin kysymyksiin. Hän kertoo kuitenkin noudattavansa tässä vajavaisen tiedon tilassa, kuten hän Paavalia siteeraten toteaa (1 Kor. 13:12) C. H. Spurgeonin neuvoa: "Jumala on liian hyvä ollakseen epäystävällinen ja liian viisas erehtyäkseen. Ja kun emme näe hänen kättään, meidän on luotettava hänen sydämeensä."
Suosittelen tätä rohkaisevaa ja ajatuksia herättävää kirjasta. Mielestäni sen voi myös antaa etsijöiden ja ateistiystävien käteen laajan näkemyksen ja kiihkottoman lähestymistavan vuoksi. Lisäksi se on nykyihmiselle sopivan lyhyt!
Merja Kallio

John Lennox: Missä on Jumala koronavirusmaailmassa?
Kustantaja Päivä Osakeyhtiö, https://www.paiva.fi/