1 minute read

Mitä lahjaksi...

syntymäpäiväsankarille, hääparille, ripille päässeelle, ylioppilaalle, ammattiin valmistuneelle, ystävänpäiväksi, joululahjaksi...

Tietysti lahjakortti Kairosmajalle.

Advertisement

Tilaa lahjakortti 0207 681 730

Pystyisimmekö jokainen sitoutumaan

1–3 euron kuukausilahjoitukseen joka kuukausi säännöllisesti vaikkapa kolmen vuoden ajan? Se tekisi 1500–4500 euroa kuukaudessa, 18 000–54 000 vuodessa. Hämmästyttävää, kuinka pienistä puroista voi kasvaa noin iso virta. Voisin siis olla osa tätä, vaikka minulla olisi lahjoittaa vain euro kuukaudessa (12 euroa vuodessa). Mitä muita tapoja keksisimme varojen hankkimiseksi? Laitetaanko yhdessä paikat kuntoon 50 vuotisjuhliin?

En halua, että koet kuitenkaan minkäänlaista pakkoa, sillä uskon vah- vasti siihen, että Jumala antaa tämän niiden sydämelle, joita Hän kutsuu tähän tehtävään. Ruumis on yksi, oksia on monta ja meillä kullakin on oma paikkamme ja palvelutehtävämme. Asiat järjestyvät ajallaan ja tie on askel kerrallaan meille raivattu.

Ennen kaikkea pyydän, että rukoilet niin rahoituksen kuin talkoiden, talkooväen, työntekijöiden ja kaiken tähän rakentamiseen liittyvän puolesta. Hän on luvannut johdattaa meitä, kun kuljemme rukoillen.

Kaisa Mattila Kairosmajan johtaja

This article is from: