Issuu

Aasien tarinat

2022–2026

Aasien tarinat Kirjoittanut Unikko

Kuva: Josi Purhonen Kuvat: Pertti Kärki, Teemu Vestovuo

Kavio i den kopi na Vivamon tiluksilla ja sen laajoilla ruohokentillä oli taas päivittäisen päivälenkin aika nuorelle Jeriko-aasille. - Klip, klop, klip, klop – ”Tässä minä vain jolokotan kesäisellä hiekkatiellä ja valmistaudun tuleviin näytöksiin ja Lasten festaripäivään. Pitäähän niihin olla bikinimitoissa ja hyvässä kunnossa, että saa parastaan

antaa lapsille. Viimeksi lapset pitivät meistä niin paljon, että puhti meinasi loppua kesken, niin nyt päätin ottaa kunnolla ruista ranteeseen!” Orava oli pysähtynyt istumaan polun reunaan läheiselle nurmikolle. Sen häntä liikkui vilkkaasti, kun se katseli tarkkaavaisesti ympärilleen ja välillä otti terhon suustaan kätösiensä väliin. Tarkkailijan vierestä jänis pyrähti hur-

jaa kyytiä toiselle puolelle nurmikkoa ja sitten sekin istahti ja jäi kyttäilemään kärryä kuljettavaa aasia. - Klip, klop, klip, klop – ”Kyllä minä kovempaakin pääsisin! Mutta tuo minun ulkoiluttajani ei anna. Näin kauniina aurinkoisena päivänä olisi ilo kirmata harja hulmuten ja jättää pölypilvi taakseni. Välillä minun täytyy antaa kunnolla äänimerkki ympärilleni, jos ohittelen ihmisiä tai pitää tervehtiä traktorilla ajajaa. Ja tietysti ilmoitella ystävälleni kurrelle, että täältä tullaan, kun se lenkkiäni sivusta tammenterho suussa seurailee. Ja kyllä pupujussikin on minua tullut tervehtimään, vaikka ei ihan uskalla lähelle tulla. Ehkä kavioni ovat pelottavat.” Riparilaiset leikkivät ja pelailivat pihalla, kun lampaat lekottelivat puiden varjossa ja makailivat maassa. Lämmin ilma loi rauhallisen ja lepäävän tunnelman näiden villaturkkien keskelle. Nekin tulivat tervehtimään välillä vierailevia ohikulkijoita. - Klip, klop, klip, klop - Hiaaah-jaah-jaah-JAAH! ”Siinä se traktori taas meni. Ihmettelee varmaan miksi minä vedän kärryä perässäni, kun heillä tuo metallihepo on… Toisaalta, minähän olen silti paljon parempi! Minuahan ne lapset tulevat sinne festareille katsomaan varta vasten. Lampaatkin ovat siitä kateellisia, mutta minä sentään näen vaivaa asian eteen. Ne vain märehtivät ruohoa ja lokoilevat puiden varjossa… Laiskimukset.”

Aasin häntä heilahti vasemmalta oikealle, kun hän katsahti taivaalla lentäviä lintuja ja järvelle päin sen kimaltelevaa tyyntä vettä. Kesän vihreys ympäröi polut tuulessa tanssivana ruohona ja niityn kukkina. Jopa muutama peura seisoskeli läheisellä nurmella ja laukkasi pois, kun traktori kehtasi tulla liian lähelle. - Klip, klop, klip, klop, swoosh, swoosh, vips, vips ”Näin kuumilla kyllä mietin, että ei se talvikaan huonoa aikaa ole. Lumi on kaunista ja saan taas ottaa osaa siihen joulunäytelmään ja sitten keväällä pääsiäisnäytelmään. Olen olennainen osa prosessissa, kuten näette. Palkinnoksi saan ruokaa mahan täydeltä ja kieriskellä ihanassa hiekka/lumikylvyssä. Sekin saa jostain syystä ihmisille hymyn huulille.” Lenkki oli edennyt Pyhän Birgitan kappelille. Kappelin kukkulalta avautuva järvinäkymä oli vertaansa vailla ja lenkin kohokohta. Muutama ihminen kysyi, että: “Saako aasia paijata?”, kun he astuivat ulos kappelista. Matka jatkui takaisin odottavaan aitaukseen. Nyt oli päivän hyvät työt tehty ja aitaukseen päästyään Jeriko kirmasi iloisesti sen ympäri tervehtien ystäviään lampaita ja vieraillen tähystyskukkulalla. Lopuksi, itseään palkiten, se heittäytyi hiekkakuoppaan ja kieriskeli siellä sydämensä kyllyydestä. - Klop, klop, klop, klop, hiaahahaa Unikko, vieraileva kirjoittaja

Kuvat: Teemu Vestovuo

Aasi jatkaa kulkuaan Alavilla mailla lumi pöllähti ja jokin harmaa viuhahti vauhdilla tiellä lähellä metsän rajaa puiden ohitse. Auringon himmeä valo siivilöityi runkojen raoista ja sädehti hulmuavaan lumiseen harjaan. Aasi laukkasi sydämensä kyllyydestä lumisella tiellä ja poikkesi jopa metsän puolelle hypäten kaatuneen puun yli. Oliko aasi päässyt omille teilleen ja nautti siitä nyt ihan valtoimenaan? Laukkati, laukkati, klip, klop, laukkati! Jeriko-aasi ilmestyi metsän lomasta ja laukkasi takaisin aitaukseen sisälle aidan raosta. Aasin hoitajan kaulaliina heilahti ohi kiitävän karkulaisen suuntaan ja hän piti hatustaan kiinni. Läheisellä niityllä kaksi jänistä käänsi päätään katsoen laukkaavan perään ja orava hyppäsi pörröistä häntäänsä heilutellen aidan päälle ihmettelemään aasin menoa. Aasi hirnahti iloisesti ja heittäytyi pehmeään lumeen piehtaroimaan selälleen kaviot kohti taivasta.

Hiiia-hahaaa! Hirn…! ”Jeriko, herätys! On aika.” Unelmoija makasi lämpimillä oljilla ja säpsähti avaten toisen silmänsä kuullessaan hoitajan kutsun. Kaikki olikin ollut unta ja nyt oli aika ruveta päivän töihin. Aasi nousi jaloilleen ja venytteli. Sille aseteltiin huopa ja satula selkään tuttua esitystä varten. Ulkona paukkui pirtsakka pakkanen, kun aasi asteli rauhallisesti ulos. ”Ette varmaan arvaakaan, mutta olen olennaisessa osassa joulunäytelmässä. Selässäni ratsastaa erittäin tärkeä matkustaja ja olen huomion keskipisteenä pitkän aikaa! Tiesittekö, että tarinan päähenkilöille ei suotu yösijaa majataloista? Teen siis parhaani, että matka sentään olisi mukava.” Klip, – – klop, – – klip, – – klop. Maria istui aasin selässä, kun sitä talutettiin eteenpäin ulkotulien valai-

semalla tiellä. Näky oli henkeäsalpaavan koskettava. Joosef ojenteli kädessään olevaa lyhtyä oikealle ja vasemmalle valaisten tietä. Kohta he saapuivat perille ja ratsukin sai nauttia näytöksestä. ”Mitenkähän ystäväni lampaat voivat? Ne ovat taas karussa ja luistavat töistä, kuten normaalisti. - huokaus – Noh, ikävöin niitä kuitenkin. Täällä ei ole ketään juttelukumppania ja olen tottunut lampaiden huumoriin ja niiden kuivaan sarkasmiin. Kyllähän ihmiset juttelevat minulle, mutta kun he eivät ymmärrä hirnahduksistani mitään.” Whisk, whisk, swoosh, swoosh. Lumihiutaleita alkoi hiljalleen leijailla taivaalta. Aasi nappasi nopeasti yhden hiutaleen kielelleen ja hirnahti iloisesti. Näyttelijät ja katsojat siirtyivät eteenpäin ja aasi ohjattiin pienelle iltakävelylle siksi aikaa. ”Onpas tänään mukava ilma. Pidän lumesta kavioiden alla ja pikku pakkanenkin on kivaa. Puut uinuvat lumipeitteen alla, järvikin nukkuu, vaikka jää välillä ritisee pakkasesta. Ympärillä on niin rauhallista ja hiljaista. Klip, klop, klip, klop. Matka jatkui verkkaisesti tallia kohti, jonka katolla tähti valaisee ympäristöä. Aasi vilkaisi sitä ja ravisteli harjaansa. Tähtikin loi omalla osallistumisellaan omanlaisensa tunnelman valkopeitteiselle pihamaalle. Aasi pysähtyi taluttajansa kanssa tallin kulmalle odottelemaan seuruetta.

”Nyt sitten odotellaan. Tänne he pääsevät turvaan ja suojaan. Lumessa on aika vaivalloista liikkua ja ulkona on jo aika vilpoinen. Minuahan se ei haittaa, olen raavas aasi! Kestän tuiverruksen ja tuiskunkin. Ah, sieltä he tulevatkin.” Hirn. Kun taluttajalta silmä vältti, aasi hiippaili niin pitkälle kuin talutusköysi salli tallin taakse ja kurkisti tallin lämpöistä valoa hohkaavasta ikkunasta sisälle. Siellä vastasyntyneen vauvan vanhemmat katsoivat kapaloitua pienokaista lämpimästi hymyillen. Tietäjät ja paimenet olivat tuoneet heille tervehdyksensä ja lahjansa. Aasin hengitys huurusti ikkunan lasin, jota koristivat jäiset pakkaskukkaset. Näytöksen ollessa lopuillaan, Jeriko siirtyi hiljaa takaisin taluttajan viereen. ”Sellainen loppuhuipennus! Kaikki päättyi lopulta hyvin eikö päättynytkin? Ilmassa tuoksuu taas pöydän antimet, kuten aikaisempana vuonna. Sitä ”riisipuuroa” ei ole kuitenkaan minulle tarkoitettu. Kuulemma se on hyvää. Siinä se seurue kävelee laulelemaan. Ihanaa, lapsoset haluavat pehmeillä kintaillaan taputella ja paijata minua palkaksi. Kaikki ihmiset hymyilevät, joten he varmasti pitivät esityksestä!” Klip, klop, klip, klop, klip, klop. Taluttaja vilkutti lapsille ja talutti minut talliin. Tapahtumarikkaan päivän jälkeen sain herkkuja: leivän kannikoita, omenan- ja porkkanan palasia. Olipas se ruhtinaallinen ateria palkaksi! Jeriko popsi herkut samalla, kun satula

nostettiin pois sen selästä, ja sitten se laskeutui lämpimille oljille lepäämään. Samalla ulkoa kirkosta kantautui hil-jaista laulua. Jouluyö juhlayö Päättynyt kaik on työ Kaks vain valveil on puolisoa lapsen herttaisen nukkuessa seimikätkyessään seimikätkyessään… Hiaaah-jaah-jaah! Jeriko liittyi lauluun hetkeksi ennen kuin laski päänsä, ummisti silmänsä ja vaipui rauhalliseen uneen. Hoitaja sammutti lyhdyn liekin ja sulki hiljaa karsinan oven hänen takanaan. Unikko, vieraileva kirjoittaja

Kuva: Raija Kumpula

Kuvat: Pertti Kärki

o erik

da Jor

Jeri

i Jud

Mamma teki mei stä julkk i ksi i Himmeässä lyhdyn valossa tallista kuului hiljainen kuorsaus, kun pitkän päivän tehnyt Jeriko nukkui pehmeillä oljilla hyvin ansaittua untaan. Sen häntä heilahti välillä innoissaan puolelta toiselle ja pari ilon hirnahdustakin rauhallisen hengityksen lomassa. Jos sen uneen oli päässyt kurkistamaan, näkisi kuinka se kirmasi harja hulmuten kesäisessä aitauksessa välillä hyppien onnesta soikeana. Ilma oli aurinkoinen ja kaunis sen suhahtaessa lampaiden ohi vieden melkein mukanaan niiden villat. Lampaat katsoivat Jerikon menoa kuin olisivat ralliradalla. Vihdoin laukkaaja jarrutteli aidan viereen ja värikäs perhonen laskeutui sen turvalle. Hirn, brrrhhhhh, hirn, brhhhh… Siihen uinuja säpsähtikin, sillä talviunilta lämpöön herännyt kärpänen oli

laskeutunut sen turvalle. Kesäinen uni loppui tämän seurauksena ja Jeriko haukotteli makeasti. Se nosti unisena päätään ja silmät tuntuivat katsovan kieroon. – Brrhhhhh, menetkös siitä mokoma pörisijä, Jeriko hirnahtaa ärsyyntyneenä häiritsijälle. Kärpänen lennähti pois karsinasta tuohtuneesti suristen. Jerikon koivet olivat jäykät unen jälkeen, joten ylösnousu näytti kankealta. Pieni venyttely oli siis paikoillaan. Risti-ikkunasta näkyi vielä paksu lumipeite, keväästä ei ollut merkkiäkään. Taakse jääneet joulunäytelmän näytökset olivat menneet hyvin ja nyt katse kohdistui kevääseen ja tuleviin näytelmiin. Hirn, Hirn…

– Tiesittekö muuten, että joulunäytökset olivat tänä vuonna draamaa täynnä? Mun mamma Judith oli oikein pakomestari. Minä en olisi kyllä jäänyt kiinni, Jeriko hirnahtaa virnistäen. Hiiiiirn – hirn – hirn – hirn! Kertoja hekottaa mielissään.

Vhisk – Vhisk… Jeriko heiluttelee häntäänsä. – Mutta minun ei tarvinnut tehdä mitään ja sain silti porkkana- ja omenaherkkuja tuliaisiksi. Viisasta eikö, virnistää Jeriko vallattomasti. -Tarvitsen paljon energiaa Ihmisen poika -pääsiäisnäytelmään, joten varaudun siihen ajoissa. Me aasit olemme siinäkin tärkeässä roolissa. Kuljetamme selässämme tärkeää henkilöä, oli meistä paikalla sitten minä, veli Jordan tai mamma Judith. Minähän olisin kuitenkin se paras vaihtoehto! Nähdään siellä, Jeriko hirnahtaa ja laskee päänsä alas napaten sangosta porkkanan ja alkaa rouskuttaa sitä antaumuksella. Unikko, vieraileva kirjoittaja

Aasinsilta Minä olen aasi. Yhden päivän olin tähti. Olen siis se aasi, joka seikkailemaan lähti. Minulla on aasin rooli joulunäytelmässä. Sinä yönä ihmettelin: Miksi olen tässä? Miksi lähdin yöhön? Sitä itsekään en tiedä. Kauan sitten vieras erään aasin tahtoi viedä. Miksi hän sen teki? Sama selitys nyt pysyy… ”Herra aasin tarvitsee”, jos joku siitä kysyy. Erikoinen silloinkin on ollut aasin reitti. Kansa huusi: Hoosianna! Oksat tielle heitti. Aasi tuo ei aavistanut, minne matka johti. Ratsastaja kulki pitkäperjantaita kohti. Oli kylmä pakkasyö, ei vastaan tullut ketään. Mietin, milloin ensimmäiset valot sytytetään. Vaikka lämmin onkin aasin talviturkin villa, Ilahduin kun valo vilkkui Citymarketilla. Joku aamuvirkku soitti Lohjan polisiille. Miksei aasi kulkea saa Citymarketille? Ehtinyt en marketista omenaakaan ostaa, Tunsin, kuinka konstaapelit minut kärryyn nostaa. Siihen päättyi retki. Minut talliin palautettiin, haastateltiin lehtiin, pääsin telkkariin ja nettiin. ”Aasi lähti markettiin,” ja siitä nousi häly! Epäilikö joku, ettei riitä aasin äly? Näytelmässä Maria taas odottaa sai Lasta. Autoin hänet talliin synnyttämään Kuningasta. Puhelimet soivat. Katsomoihin tulvi väki. Moni tuli iloiseksi, kun vain minut näki. Lapsi, joka vaeltamaan saapui aasin vuoksi, innoissaan myös seimen lasta tervehtimään juoksi. Ihmeellistä tapausta mietin koko illan. Seimen lapsen luokse rakentaa sain aasinsillan. Luoja antaa tehtävän, ja tahdon sen näin täyttää. Aasia hän tarvitsee ja minua saa käyttää.

Anna-Mari Kaskinen 21.12.2022

Kuva: Anna-Mari Kaskinen

– Mamma oli huomannut, että tallin ovi oli jäänyt lukitsematta ja päätti lähteä käymään kaupassa. Ihan hyvinhän me täällä ruokaa ja herkkuja saadaan, mutta ehkä se oli se iltalenkin jälkeinen fiilis. Poliisit sitten ottivat mamman kiinni ja siitä syntyi suuri mediahaloo. Julkkishan mammasta tuli, koko Suomen aasi, ja nyt sen kanssaan on ihan mahdotonta elää. – Lisäksi mamma on kerran julistettu yhdeksi vuoden kauneimmista aaseista!

Kuvat: Pertti Kärki, Teemu Vestovuo

Siitä se idea sitten lähti Mitähän Judith-aasin päässä liikkui, kun tämän älynväläyksen sai? Kirkas tähtitaivas valaisi lumisen maiseman ja tallin, jossa Judith-aasi seisoskeli näytöspäivän jälkeen. Sen tarkat silmät huomasivat tallin lukitsemattoman oven, ja siitä se idea sitten syntyikin. – Nyt olisi hyvää aikaa lähteä ostoksille, se mietti. Judith työnsi oven auki ja jolkotteli rauhallisesti ulos. Virnistellen se alkoi astella Vivamon tiluksien aurattuja teitä. Valaistulla tiellä oli helppo kopotella eteenpäin. Välillä se nappasi leijuvan lumihiutaleen kielelleen. Yöllä kadut olivat hiljentyneet, sen seuraan liittyi kuitenkin hetkeksi jänis, jopa pari peuraa

kallistelivat päitään kulkijalle, kun se vihdoin saapui Citymarketin pihalle. – Pöh, ovet ovat kiinni, Judith mutisi ja päästi ilmoille kaikuvan hiii-aah-aahhuudon. Miksi ovet eivät aukea meille? – Tästä tulikin mieleeni aivan oikea keisarinna, joka teki erityisvierailun luokseni Vivamoon. Ystävystyimme heti, kuninkaallisia kun me molemmat olemme. Keisarinna tosin ihmetteli, että minkä rotuinen koira minä olen, kun olen niin suuri. Itse kehuin hänen leijonamaisen upeaa turkkiaan. Turisimme niitä, näitä, nivelien kolotuksesta herkkuihin sekä miten päädyin julkkikseksi ja televisioon. Keisarinna kertoi itsekin kokeneensa huonoa

kohtelua. Palvelusväki ei päästänyt häntä käymään Prismassa ja siitä, miten hän siitä pahastui. – Nykyään on niin vaikea löytää kunnon palvelusväkeä ja saada hyvää palvelua, hän tuhahti. Judith pyöräytti silmiään keisarinnan vilkaistessa olkansa yli omistajaansa ja sitten he jatkoivatkin matkaansa keisarinna pää ylväästi koholla. Otetaan kaverikuva Citymarketin ovet pysyivät kiinni, ja sen sijaan poliisin partioauto kaarsi Judithin viereen. – Siinä sitä sitten pääsin kuviin poliisin vieressä seisten. Ja kehtasivat väittää, että en muka mahdu partioautoon!

– Seuraavana päivänä Vivamoon saapui MTV:n kameraryhmä ja pääsin televisioon. Minua haastateltiin, olenhan näyttelijä, Judith intoilee. - Ja kauppiaskin tuli makoisten omenoitten ja porkkanoiden kera pahoittelemaan, että kaupan ovet olivat suljettuna vierailuni aikana. - On ihanaa olla julkkis! Unikko, vieraileva kirjoittaja

Judith nauttii kesästä ”Talvi ja kevät ovat olleet aika haipakkaa aikaa”, Judith tuumasi kopotellen verkkaisesti tutulla näytöspaikkojen tarkastelukierroksellaan. Muutamassa piti jopa maistella ruohoa ja katajaa, että kaikki varmasti oli kunnossa. Ja, kyllä luonto oli heräämässä kevääseen. ”Pääsiäisnäytelmä onnistui hyvin. Esitysten jälkeen minua tuli tapaamaan tosi paljon katsojia, niin nuoria kuin vähän vanhempiakin. Tuntui hyvältä, kun joka iikan suu kääntyi hymyyn minut nähdessään. Oli ihanaa saada paijauksia ja pääsin tosi moneen selfieen.” Klop – klop – klop Judith eteni hiekkaista tietä Pyhän Birgitan kappelin suuntaan. Vihreä ruoho pilkisteli maasta ja puiden nuput olivat avautumassa. Kevään kukkia oli ilmestynyt auringon lämmittämiin paikkoihin, ja pullea kimalainen sekä sitruunaperhonen tanssahtelivat niissä kilpaa. Lokit kirkuivat ja pikkulinnut laulelivat joka puolilla.

”Kesäkausi on kohta alkamassa. Minua näkee taas näytelmissä ja laitumella lampaiden ja muiden aasien kanssa. Salomen valinta ja Aurinkoranta on vuorossa musiikkinäytelmistä tällä kertaa. Ja tapaan paljon lapsia Lastenkyläpäivissä ja Lastenfestareilla! Miten jännittävää.” ”Kuulin myös, että kivikappeli täyttää 20 vuotta! Se on yksi lempipaikoistani, kuten kohta näette, se on kuin pieni muinainen linna.” Tarkistajan askeleet saapuivatkin mäen päälle, jossa auringonlasku kultasi kappelin reunoja. Judith jatkoi matkaansa kappelin sivuun ja se seisahtui kallion yläreunalle katselemaan järvimaisemaa ja oranssina väreilevää ilmaa. Sen häntä heilui puolelta toiselle ja kirsun hengitys höyrysi hiukan. Eri puolilta metsiköstä Judithin seuraan liittyi pari nuorta peuraa, vikkelä orava ja hipsivä jänis. Vhisk – vhisk - vhisk

Kuva: Johanna Manner

Hei, olen Judith-aasi. Tule moikkaamaan minua Raamattukylän esityksiin tai muuten vaan Vivamoon.

Raam at tu

dit

lä ky

”Tämä hetki on paras hetki päivässäni.” Judith tuijotti taivaanrantaa ja nautti tästä hetkestä muiden metsän eläinten kanssa. Jokainen eläin oli istahtanut alas ja heidän korvansa heilahtelivat kuin tahdissa toistensa kanssa. Lämmin

valo paistoi ihastelijoiden seesteisiin kasvoihin, kun taivas värjäytyi lumoaviin pastelliväreihin laskevan auringon ja järven sinen kanssa. Unikko, vieraileva kirjoittaja

Kuvat: Lea & Teemu Vestovuo

Jer k kad tt mamman - Hirn, hirn, hirn… Jeriko käveli hitaasti aidan viereen ja katseli vieressä esitettävää Salomen valinta -musiikkinäytelmää. Taivaalta ripotteli hiukan sadepisaroita, mutta se ei näyttänyt näytelmään keskittyviä haittaavan. Jerikolla taasen oli toinen huoli mielessä. Ihmiset olivat napanneet mamman mukaansa eikä Judith-mammaa näkynyt missään. Mitähän näyttelijöillä oli mielessä? Mihin Mamma oli kadonnut? - tip, tip, tip… Sadepisara tippui suoraan mietiskelijän kirsulle, josta se lipaisi sen

pois. Korvatkin Jeriko yritti laittaa ristiin sateensuojaksi pään päälle. Se heilutteli häntäänsä, kun näyttelijät ja katsojat siirtyivät rannalle ja sieltä lähemmäs niittyaluetta. Vihdoin mamma näkyi kukkulan takaa ja Jerikon oli ihan pakko päästellä huolestuneita hirnahduksia mamman nähdessään. Onneksi katsojat ja opastajat tulivat paijaamaan ja rauhoittamaan pientä mekastajaa. - Hirn, hirn, hirn! Katse tiukkana Jeriko-poika odotteli, että mamma palaisi laitumelle, missä hänen kuuluisi olla. Mutta sitten näyttelijät kidnappasivat mamman

pois näköpiiristä kukkulan taakse, ja siitähän taas riemu repesi! Jeriko terästi äänihuuliaan ja niiltä oli lähteä astetta kovempi vastalause tälle vääryydelle. Onneksi mukavat lohduttajat palasivat vierelle, rapsuttivat ja kertoivat, että kyllä se Judith sieltä kohta palaa. - HIRN, Hirn, hirrrrrnnnn… Ja tottahan he puhuivat. Päivän näyttelijätyön tehneenä, Judith lompsi takaisin laitumelle nauttimaan sateen raikastamasta ruohosta. Äitiään odottanut Jeriko-poika hyppi ilosta ja potki jopa pari kertaa takajaloillaan innostuneesti. Hetken ilakoituaan Jeriko rauhoittui ja sekin napsi vähän ruohikkoa. Pian se tönäisi hellästi mammaa turvallaan, koska yksi asia painoi sen mieltä. - Mamma, meidän pitää näytelmän pelisäännöistä… Unikko, vieraileva kirjoittaja

sopia Kuvia Vivamon Raamattukylän musikkinäytelmästä Salomen valinta.

Kuva: Raija Rustari

Ikkunan takaa Niin häntä viuhahtelee, pakkasilma kirsusta huuruaa, Kaviot kimaltelevaa lunta pöllyttelee, yksinäisen kulkijan matkaa seuraa. Hiljaisuus valkoista maisemaa vallitsee, kunnes laulut kirkon sisällä raikaa. Punainen hiippalakki aasin korvia lämmittelee, lumihiutaleet hiljaa maata kohti tanssii.

Katsojat ja näyttelijät keskittyivät antaumuksella näytelmään, kun Judithaasia talutettiin takaisin karsinaan. Päivän työrupeama oli ohi, ja palkaksi karsinassa odotti porkkanoita ja ihanaa heinää. Judith näyttää tyytyväiseltä ja rentoutuneelta saihan se vielä palkaksi taputuksia ja paijauksia. Kyllä joulun aika on parasta aikaa! Taluttaja poistuu hiljakseen ja Judith pysyy paikallaan hetkosen. Sitten se sai oivalluksen. – Mitäs, jos vähäsen vielä kurkkaisin ulos? Eihän siitä haittaakaan olisi?

Voisin vaikka tarkistaa, että maassa on kaikki hyvin? En sentään lähde kauppaan tällä kertaa, kun porkkanoitakin on runsaasti. - Hii-a-haa… Pohdiskelija maiskautti huuliaan ja tarkisti, että tie oli vapaa. Taidokkaasti Judith avaa salvan ja niin karsinan ovi aukeaa. Hiljaa se hipsuttelee takaisin ulkoilmaan. Ilma on raikas ja soihdut ja tulet valaisivat lumista maisemaa. Ulkona, ovenvieren naulakossa on punainen hiippalakki ja Judith nappaa sen taitavasti korviensa lämmöksi. Näytöksissä kävijöitä on jo kirkossa laulamassa joululauluja ja kulkija kääntyy vilkaisemaan ikkunasta sisään. Paikallaolijat hymyilevät ja laulu seuraa musiikin säveliä. Judith heilauttaa häntäänsä ja maiskuttaa hyväksyvästi huuliaan. Osa väestä oli kuitenkin jo mennyt lämmittelemään joulupuuron äärelle Ravintolaan, joten

aasin kulku suuntautuu seuraavaksi siihen suuntaan. - Hirn, hirn... Tarkkaavaiset silmät kurkistivat pakkashuurteisesta ikkunasta sisään nähden iloisia kasvoja ja nauravia suita. Iso kuusi ja sen kynttilät koristavat puurontuoksuista salia. Judithin silmät osuvat pöydällä oleviin piparkakkuihin ja hyvä, ettei se heti ryntää niitä maistelemaan rakennukseen sisälle. Se olisikin ollut näky. Judith huokaisee tyytyväisenä ja on valmis palaamaan talliin Ravintolan terassilta, kun sieltä ulos tulleet lapset huomaavat kurkistelijan. - Judith! Katsokaa, Judith on tuolla! Lapset ryntäävät aasin luokse ja taputtavat ja rapsuttelevat sitä. - Viedään se takaisin talliin? Ettei Judithille tule kylmä. Lapset ohjaavat karkulaista tallia kohti, kun he törmäävät taluttajaan. Nuori nainen laittaa ohjakset paikoilleen ja kiittää lapsia. - Taasko sinä käpälämäkeen läksit? Taluttaja naurahtaa ja ravistaa päätään. Judith hirnahtaa nauraen ja tuuppaa taluttajan käsivartta hiukan. - Mennäänpäs sitten takaisin. Ja näin onnellisesti päättyi Judithin seikkailun uusintakierros. Unikko, vieraileva kirjoittaja

Kuva: Teemu Vestovuo

Kuvat: J. Haavisto, M. Nyman Teksti: Ida Pääkkönen

Aasin kanssa cittarilla Olen Judith, Vivamon aasi ja Raamattukylän päänäyttelijä – ainakin omasta mielestäni. Tänään Vivamon Raamattukylän näyttelijät hakivat minut tallista ja laittoivat matkaeväät selkääni. Lähdimme mielestäni kävelemään ihan kummalliseen suuntaan, kunnes ymmärsin, että menemme Citymarketille. Sehän on jo aivan tuttu paikka, sinne osaan yksinkin. Minun piti näyttää ihmisille tietä, että varmasti löytäisimme perille. Pääsimme myös urheilemaan, kun mieleni teki juosta ylämäet, ettemme vain myöhästyisi. Tervehdin ihmisiä kohteliaasti kaupan pihassa ja sain paljon rapsutuksia

Cittarissa käyviltä asiakkailta. Näyttelijät jakoivat raamattukylän esitteitä, minä söin heinää.

Kutsuivat ensi vuonna uudestaan. Kauppaan en kuulemma saanut mennä, vaikka ovessa kiellettiin vain koirat. Kovasti silti yritin! Onneksi kauppias toi porkkanaa, se oli ehdottomasti matkan kohokohta rapsutuksien lisäksi. Kutsuivat ensi vuonna uudestaan, eli siellä nähdään. Tule myös Vivamon Raamattukylään moikkaamaan minua ennen sitä!

Kuvat: Johanna Haavisto

Menneen ajan tunnelmaa – Judith-aasi kertoo Judith-aasi nappasi porkkanan syöttöpurkista ja rouskutti sitä hiukan. Lapsensa Jeriko ja Jordan kuuntelivat mammansa tarinaa omissa karsinoissaan heinää mutustellen.

pakkassäällä ja runsaalla lumella. Ihastelin Pyhän Laurin kirkon hallitsemaa markkina-aukiota. Ihmisten puheensorina, hymyt ja naurut loivat lämpimän tunnelman, kyllä siinä aasiakin hymyilytti.

– Kuulkaas, joulukuussa tapahtui jotain jännittävää. Se, että pääsin vierailemaan Lohjan Menneen ajan markkinoilla, oli aivan uusi juttu! Vähän kyllä jännitti, vaikka olihan minulla tukena joukko raamattukyläläisiä asuissaan.

– Tuntui, että olin markkinoiden tämän vuoden kohokohta, kun olin ensimmäistä kertaa siellä. Minua jopa pyydettiin seuraavaksi vuodeksi takaisin. Ja miksi en menisi? Ihmisten keskellä seurusteleminen ja oleminen on jotain aivan ihmeellistä. Tapasimme vierailijoita läheltä ja kaukaa, perheitä ja pariskuntia, nuoria ja vanhoja.

Paikalla oli tosi paljon väkeä, ruoan tuoksua monenlaista. Oli porisevaa riisipuuroa, maukasta possua, kuplivaa hernekeittoa ja liekissä loimuavaa lohta. Monet kävijät nauttivat myös kupposen kuumaa glögiä henki höyryten. Hirn-mums-mums-mums! Jeriko oli tästä vierailusta kovin kateellinen ja mumisi, että sekin olisi halunnut mukaan ihmisten paijattavaksi ja taputeltavaksi. Hän olisi myös halunnut saada markkinoiden kuuluisia piparkakkuja palkaksi siitä. Mutta nyt hän kuunteli tyynenä äitinsä tarinaa, joka jatkui. – Markkinoilla monet ihmiset halusivat nähdä minut ja jutella minlle. Minua kuvattiin ja paijattiin. Iso ihmisjoukko hiukan jännitti minua ja jumitin paikalleni seisomaan. Meitä oli siunattu hienolla

Hiii-ah-haa! Judith heilutti harjaansa ja häntäänsä ja istuutui peffalleen virnistäen. Ilme kuvasti hyvin aasin mielialaa. – Joulukuu oli muutenkin jännittävä. Sain tehdä myös omia hajatelmiani ja pohtia mielessäni pyöriviä ajatuksiani, joista olen tehnyt videoita. Sellaisia videoita ei ole tainnut kukaan tehdä aikaisemmin tai ei ainakaan kovin monta. Ne videot löytyvät kait vieläkin kuulemma jostain Yuutuubista, jos haluatte vilkaista. Brrhhh-hhhhh-hnnnhnn… Unikko, vieraileva kirjoittaja

Judith-aasikin on jo palannut Lohjan menneen ajan markkinoilta herätettyään markkinaväen keskuudessa suurta huomiota ja mielenkiintoa.

Pieni aasi Oli kylmä pakkaskeli Aasi markkinoille lähti Moni sitä silitteli. Aasista on tullut tähti. Aasi kuvansa sai lehtiin, ja se hirnui tottuneesti. Haastatteluja kun tehtiin, sujuu ruotsi sekä eesti.

Kuva: Timo Pekka Kaskinen

Näin se fanejansa kiitti: Minä olen pieni aasi. Kuuluisuus ja maine riitti. Seimeen syntyy Kuninkaasi. Betlehemin pieneen talliin tulkaa kumartamaan Lasta! Sinne kannan lastin kalliin. Minut löytää karsinasta.

Anna-Mari Kaskinen 10.12.2023

Kuvat: Anna-Mari Kaskinen, Tarmo Lampola, Teemu Vestovuo

Aasien jännä päivä - Hirn, hirn, hirn, brrh, brrhh… Jeriko kirmasi lähelle aitaa harja hulmuten. Siellä sitä odotti haastattelija. Aasilla oli hurja tarina kerrottavana. Tarjolla oli pari porkkanaa ja paijausta ennen kysymyksiä. Myös Judith ja Jordan talsivat lähelle haastattelijaa heilutellen häntäänsä ja maiskutellen ruohoa autuaasti. Nekin saivat porkkanat tervehdykseksi. Vivamossa tuntui kaunis ja kevyen lämmin kesäpäivä, mutta yksi rakennus loisti poissaolollaan. Siitä on jäljellä vain mustunutta ympäristöä ja -luontoa. - Jeriko, pystytkö kertomaan yksityiskohtaisesti, mitä näit 14. heinäkuuta?

Toimittaja napsautti nauhurin päälle ja asetteli kynän korvan taakse lepäilemään. Jeriko kliksautti kieltään ja kääntyi vilkaisemaan Ilmestysvajan suuntaan tai oikeastaan paikkaan, jossa se oli vielä vähän aikaa sitten seissyt. Judith hirnahti suruisasti. - Brrrhhh, olimme lekottelemassa laitumella, kun näimme savua nousevan rakennuksesta ja puiden ritisevän. Kohta näimmekin talon aukoissa liekkejä. Yritimme hirnua ja huutaa, mutta kukaan ei kuullut meitä. Vaja leimahti, ja ravasimme rauhallisesti laitumen kulmaan turvaan. Palo näytti hurjalta, mutta me ja lampaat olimme onneksi turvassa!

Jeriko kuulosti järkyttyneeltä ja se heilutteli harjaansa. Haastattelija antoi sille taas pienen porkkanan. - Sieltä näimme, että ihmisiä alkoi ilmaantua paikalle ja kuulimme sireenien äänet. Rohkeat palokuntalaiset kaarsivat punaisilla autoillaan sammuttamaan paloa. Savupilvi kohosi jo korkealle Lohjan päälle. Se varmasti näkyi pitkälle järven ja metsien yllä. Kauhistelimme kolmestaan, miten kävisi Lastenkylän ja Raamattukylän teatterin rekvisiitoille ja näytelmien asuille. Ennuste niiden pelastamiseksi ei näyttänyt hyvältä, ja niinhän siinä sitten kävikin, että ne paloivat vajan mukana. Jeriko kuopi maata ja hirnaisi tuohduksissaan. Toimittaja nyökkäili ja ravisti osaaottavasti päätään. Jopa lampaat olivat hitaasti hiipineet kuuntelemaan tarinaa, ja ne kuiskuttelivat keskenään ja nyökkäilivät. Lämmin tuuli heilutti aasien harjoja, kun traktori ajoi aitauksen ohitse. Tietysti Jerikon piti sitä tervehtiä.

- Vaja oli pian ilmiliekeissä, eikä mitään näyttänyt olevan tehtävissä! Palomiehet huomasivat, että kipinöitä lenteli Pyhän lapsen kirkon katon suuntaan ja sammuttivat ne heti, ettei palo leviäisi. Me huokasimme suuresti helpotuksesta, kun pahempi katastrofi näin estettiin. Vaja oli pian poissa. Emme nähneet miten palo alkoi, mutta olen kuullut Vivamolaisten puheensorinasta, että ihmiset ovat tulleet apuun sankoin joukoin! Hii-a-haa, eikö olekin hienoa? Meillä nyt ei pahemmin mitään esitysasuja ole, mutta on hyvä, jos näytökset ja Lastenkyläpäivät turvataan. Ilmestysvajan menetys on kova isku jo historiallisesti. Jeriko nyökkäili haastattelun loppuun ja toimittaja vielä taputteli sitä kiitokseksi. Aasi väläytteli vielä valkoisen hymynsä, ennen kuin laukkasi hyppelemään ja pomppimaan takaisin niitylle. - Hii-aah-aah-aaaaah! Unikko, vieraileva kirjoittaja

Jeriko

aasi ja kappelin kutsu - Brrh, brrhh… Jeriko istui takamuksellaan Pyhän Birgitan kappelin vieressä pureskellen heinänkortta. Lämmin kesätuuli heilutteli sen harjaa. Ilma oli kaunis ja kukkulalta pystyi näkemään kauas toisille rannoille asti. Hetken kuluttua rauhan rikkoi mäkeä ylös saapunut kuhina. Mietiskelijä vilkaisi olan yli takana kuuluvan puheen sorinan vuoksi. Sitten se jolkotteli piiloon ja kurkisti kappelin kulman takaa, mitä kivirakennuksen pihalla oli menossa. Aasin häntä huiskui kiinnostuneesti sivulta sivulle, kun se tarkkaili tilannetta. Mäkeä ylös talsi pariskunta ystävänsä kanssa. He näyttivät innostuneilta ja puhuivat, kuinka heidät oli vihitty kappelissa 20-vuotta sitten. Nyt he olivat päättäneet tulla ot-

tamaan ennen ja jälkeen kuvat kappelin edustalla. Tämä siis tarkoitti, että he yrittäisivät ottaa mahdollisimman samanlaiset hääkuvat kuin 20 vuotta sitten. Heidän ystävänsä katseli kyseisiä kuvia kännykästä. Jeriko kallisti päätään ja vilkaisi pariskunnan uutta perheenjäsentä. He olivat myös ottaneet kuvaussessioon mukaan uuden koiranpentunsa Lumin. Sillä oli tällä hetkellä jokin ihmeellinen vastahanka päällä, mistä ei millään meinannut tulla loppua. Siinä oli pariskunnalla ja minulla pää pyörällä, kun se sai sen jälkeen pentuhepulin kesken kaiken. Koira oli kuin pieni tasmanian tuholainen, juoksennellessaan ympäriinsä kuin irti päästety tornado. - Väyh, väyh, grrrh!

Pörhelöstä koiranpennusta otettiin myös muutama oma kuva kappelin edessä. Vieraileva nainen kutsui kappelia pennun linnaksi. Siltä kivinen rakennelma varmaan pienoiselle vaikuttikin. Jopa minusta otettiin kuvia mitä hauskimmissa asennoissa ja annoinhan minäkin heidän poseerata kanssani pari kuvaa. - Hii-aa-haah!

Kuvat: Tarmo Lampola, Teemu Vestovuo, Rami Niemi

Lumin mielestä olin hyvin kiinnostava ja se tuli antamaan moiskautuksen turvalleni, kun laskin sen alas. Ja siitä se sai taas hepulin niin, että minäkin hypähdin ja potkaisin takakavioillani taaksepäin. Pariskunta vain kikatteli. Olivat taitaneet tottua tuollai-

seen käytökseen jo aiemmin. Samalla saapui taluttajani, joka mutisi taas jotain minun karkuun lähdöstäni. Hirnahdin ja heilutin harjaani. Olihan sää tänään hirmuisen kuuma ja halusin vain vähän tuulen hellää viilennystä. Lähdimme yhdessä talsimaan alaspäin, kun pariskunta jäi vielä ihailemaan kaunista kivistä kappelia ja ottamaan muutaman muun kuvan ympäristössä. He vilkuttivat minulle hymyillen ja hirnahdin heille vielä kerran hyvästiksi mäen alla, kunnes tie kaarsi Vivamon laitumille päin. - Hiiaah, hirn… Unikko, vieraileva kirjoittaja

Lumi 27

Kuva: Lea Vestovuo

Kappeli kallion kainalossa Kun Kansan Raamattuseura vuonna 1995 täytti 50 vuotta, sai Lohjan silloinen kirkkoherra Kaiku Mäenpää ajatuksen kappelin rakentamisesta Hiljaiseen niemeen. Hänen ajatuksissaan oli alunperin pieni, sylinkokoisista kivistä rakennettu kappeli kallion korkeimmalle laelle, niin pieni, että sinne olisi mahtunut kaksi tai kolme rukoilijaa hiljentymään. Tuskin monet aavistivat, millaiseen kehitykseen idea johti. Arkkitehti Juhani Riskun tultua mukaan hankkeeseen alkoi hahmottua ajatus keskiaikaisin menetelmin rakennetusta, modernia muotoilua noudattelevasta kivikappelista, johon mahtuu 30–40 henkeä, sekä lisäksi pikkukappelista yksityisen rukouksen ja ripin paikkana. Kappeli päätettiin rakentaa luontevasti rinteeseen. Kallion korkeimman paikan sai jykevä graniittiristi. Kaivinkoneet tulivat tekemään uutta tietä halki metsän, keskelle Hiljaisen niemen sydäntä. Kuorma-autoilla tuotiin röykkiöittäin Kirkniemen paperi-

tehtaan lahjoittamia kivenlohkareita rakennusaineeksi. Monia talkootöitä Kappelia rakennettiin talkootöinä. Joskus paikalla oli yksi rakentaja, joskus kymmeniä, vuosien aikana yli sata talkoolaista oli mukana. Haasteena olivat poikkeuksellista rakentamistaitoa vaativa rakennus ja monella tavalla kokeneet talkoolaiset, joilla ei kuitenkaan ollut kokemusta ja ammattitaitoa tämäntyyppisen kappelin rakentamisesta. Sen valmistuminen oli suuri ihme. Suunnittelu ja rakennustyö tehtiin talkoilla. Rakennusmateriaalit on saatu lahjoituksena. Kuparikatto, ulko-ovet ja kappelitaide ovat ostettua ammattityötä, mutta varat niihin on saatu lahjoituksena. Kappelin vihki käyttöön Helsingin hiippakunnan piispa Eero Huovinen helatorstaina 2003. Se nimettiin Pyhän Birgitan kappeliksi muistuttamaan Vivamon vahvojen naisten, hengellisten äitien ja sielunhoitajien työstä.

Pyhän Birgitan kappeli Idean isä: kirkkoherra Kaiku Mäenpää ja lohjalaiset ystävät Suunnittelija: arkkitehti Juhani Risku Rakentajat: talkootyöntekijät, lahjoitusvaroin Alttari: suunnittelu Juhani Risku, toteutus Marko Escartin Lasimaalaukset: suunnittelu Juhani Risku, toteutus Vivamon kirkkolasitaiteen kurssi taiteilija Pekka Jauhiaisen johdolla sekä lasitaiteilijat Arto ja Terttu Orre Ehtoolliskalusto: saviseppä Hannu Sairanen Prosessioristi: ikonitaiteilija Harri Pitkänen Pyhän Birgitan ikoni: ikonimaalari Ritva Tarima. Lohjan evl. seurakunnan lahja Pääovi: taidepuuseppä Rudi Merz Kirkkolaiva: Kirkon katossa olevan votiivilaivan on kirkkoon lahjoittanut Eduart Ronkonen. Takorautainen kynttilän jalka: takonut Kaiku Mäenpää. Kirkon kello: pronssista valanut Kaiku Mäenpää.

Ajat kuluvat – Aasit rientävät Talvi Oli taas se aika vuodesta. Hentosia lumihiutaleita leijui alas vilkkaalla keskiaikaisella kirkonmäellä kasvattaen jo merkittävää lumikinosmäärää alueella. Ihmispaljous ja myyntikojujen monipuolisten tuotteiden notkuvat pöydät olivat ilo silmälle. Jeriko ja Judith olivat jälleen vierailemassa ihmisiä kuhisevassa tapahtumassa saaden lapsilta innokkaita

huudahduksia ja paljon herkkuja. Judithia vähän ujostutti väentungos, mutta Jeriko hirnui innoissaan saamastaan huomiosta. - Hirn, hirn, hirn, brrh, brrhh… Jerikon häntä heilui, kun lumihiutale laskeutui sen kirsulle ja suli pois. Aasi lipaisi huuliaan kielellään. Näyttelijät

astelivat yhtä iloisella mielellä paukkupakkasessa. Eräs nuori nainen pitkällä letillä ja vaaleansinisessä lämpimässä talvitakissa antoi sille vähän taas heinää selän kantosäkistä. Jeriko nappasi makoisan porkkanan pikaisesti tarjotusta hansikaskädestä suuhunsa. - Brrrhhh, mums, mums… - Näyttää sinulle herkut maistuvan. Näin Judithinkin joulunavauskulkueessa, olette te aika veitikoita.

Kuvat: Tarmo Lampola, Teemu Vestovuo, Rami Niemi

Jeriko hekotti ja nyökytteli päällään, kun nainen paijasi sen harjaa kevyesti ja vilkutteli myös Judithille. Pari talutushihnassa olevaa koiraakin äimisteli aaseja, joita ei varmaan koskaan eläissään ollut nähnytkään. Kevät Vuoden näytelmien alkukierto oli käsillä. Kevätaurinko lämmitti laidunta, ja kaikki kolme aasia olivat tällä kertaa paikalla huilaillen ennen kuin Judith taas haettaisiin esiintymään näytelmässä. Kevään kukkaset työntyivät maasta esille antaen väriään ruohoisalle maisemalle. Vivamon vierailijat ja koirien lenkittäjät tervehtivät tuttuja aaseja. Jordan ja Jeriko juoksivat kilpaa edes takaisin uudella nurmella. Aasit söivät tuoretta kevätheinää, kun Jeriko näki tutut kasvot laitumen aidan vierellä ja nuori nainen vilkutti sille. -Hei Jeriko! - Hrnn, hrnn, hrnnn, brrrrh! Nainen kikatti, kun he juoksivat edes takaisin aidan viertä kilpaa toistensa kanssa. Jeriko hirnahteli ja hyppi ja pomppi kavioita ja häntää heiluttaen innoissaan. Silloin piti äiti Judithinkin hir-

nua tervehdys ohi kulkevalle traktorille. Nainen nappasi kännykän taskustaan ja Jeriko tilttasi päätään tälle hetken. Sitten se alkoi tehdä erilaisia hassuja juttuja, liikkeitä ja hyppyjä, joita nainen voisi kuvata. Palkkana poseerauksesta oli tietysti makoisa porkkana. Tämän kaiken jälkeen Jeriko tuli aidan vierelle ja tuntui kertovan naiselle kaikki kuulumiset talven jälkeen. Tämä taputteli ja paijasi aasia kertomusten ajan. - Hirn, hirnnnn… - Vai sellaista on tapahtunut. Sen jälkeen Jeriko talsi pois aidalta ja piehtaroi hiekkakuopassa kaviot taivasta kohden. Perhoset ja kimalaiset lentelivät antaumuksella kevään kukissa. Pääsiäisnäytelmä oli juuri alkamassa ja Judith haettiin valmistautumaan näytökseen.

- Lila, mennään! Huusi mies vastaanoton suunnalta. Nuori nainen vilkutti aasille ja juoksi taloa kohti. Kesä Omenat ja kirsikat hohtivat punaisena Vivamon tiluksilla. Pääskyset lensivät tanssien ympäriinsä ötököiden perässä. Oksat notkuivat runsaan sadon painosta. Tämän olivat aasitkin huomanneet ja ne olivat kirmanneet karkuun aitauksesta ja söivät ensimmäiseksi mehukkaita omenia ja jälkiruuaksi kirpeämpiä kirsikoita. Niiden poimijat eivät olleet uskoa silmiään yllättävistä vierailijoista. Lila oli myös käymässä ja poimimassa kirsikoita heidän kanssaan. - Jahas… Jerikokin hyvän perässä? Tietävätkö teidän hoitajanne, että olette päiväreissulla?

Jeriko virnisti aasinhampaillaan ja sanoi vastaukseksi vain ”hirn”. Sieltähän hoitajat juoksivatkin aasien luokse yrittäen ottaa niitä kiinni ja sitten alkoikin pieni kissa ja hiiri leikki, kun aasit lähtivät karkuun eri suuntiin alueella. Niillä oli selvästi leikkisä päivä mielessä hoitajien pään menoksi. - Hirn, hirn, hirn, hii-aa! Linnut nokkivat kiireellä puista kirsikoita ja oravat keräilivät tammen terhoja piiloihinsa. Jänikset, peurat ja jopa lampaat saivat nautiskella syksyn sadosta yllin kyllin rouskuttaen maahan pudonneita marjoja, omenia ja kirsikoita. Syksy Jeriko oli kävellyt lenkillä Pyhän Birgitan kappelille ja se istuutui kallion reunalle heilutellen häntäänsä. Lila oli myös tarponut ruskaisen mäen päälle ja näki Jerikon istuvan lehtien keskellä tuijotellen auringonlaskua. Hän istui aasin viereen tervehtien tätä ja alkoi kertomaan ja osoittelemaan mikä paikka missäkin siinsi Lohjan järvellä. Syksyn värit loistivat joka puolella. Jeriko nyökytteli tuulen pölläyttäessä värikkäitä lehtiä tanssimaan heidän ympärillään ja kaukana kurkiauran äännellehdessä lentäessään etelää kohti.

- Hirn, brrrhh… Kertoja laski päänsä väsyneenä nojaamaan aasin kaulaa vasten ja molemmat näyttivät nukahtavan lintujen laulellessa iltahämärässä. Vähän ajan kuluttua hoitaja tuli hakemaan Jerikoa takaisin sisälle ja Jeriko säpsähti hereille. Hänen vieressään maassa isojen vaahteralehtien päällä makasi kolme porkkanaa ristissä ja pieni lappu niiden päällä missä luki: ”Kunnes jälleen tavataan”. Jeriko hirnahti ja nousi seisomaan. Se popsi kaikki porkkanat suihinsa ja talsi sitten hiljaista mäkeä alas hoitajan kanssa. Vuodenaikojen kierto alkoi uudestaan. Ripeästi käypi elämän tie, Monien vuosien yli se vie, Vuoden ajat silmissä vaihtuvi, Monet kesät mielessä paistuvi. Muistot ne mieleen painuu, Niistä askeliin jää suuri kaipuu, Muutokset uuden kaipuusta kulkijalle maistuvi, Surut kivien alle vaipuvi. Näin ne ajat kuluvat. Kiitos 13 vuoden vivaihtekkaasta taipaleesta. Unikko, lehden taittaja

Kuvat: Lea Vestovuo, Johanna Manner, Seppo Paldanius, Sami Rouhiainen, RK kuva-arkisto

Teksti: Unikko Kuvat: Lea Vestovuo, Pixabay

Mustikkapiirakka Taikina: 150 g voita tai margariinia 1 1/2 dl sokeria 1 kpl kananmuna 4 dl vehnäjauhoja Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi.

Piirakkavuoka 27 cm Murotaikina tai 1 pkt valmista murotaikinaa Täyte: n. 250 g metsämustikoita 1 prk ranskankermaa 1 dl sokeria 1 kananmuna 1 tl perunajauhoja Pinnalle: 0,5 dl pähkinärouhetta 0,5 dl hunajaa Painele sulanut taikina voideltuun piirakkavuokaan. Levitä mustikat pohjan päälle. Sekoita ranskankermaan sokeri, kananmuna ja perunajauhot. Kaada seos vuokaan mustikoiden päälle. Ripottele pinnalle pähkinärouhetta ja valuta juoksevaa hunajaa. Paista uunin alaosassa 180 asteessa noin 45 minuuttia.

Sienipiirakka Taikina: 2-3 keitettyä perunaa 125 g voita tai margariinia (n. 2 dl juoksevaa) 3 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta Täyte: 1 1/2 l suppilovahverot, kanttarellit yms. 2 sipulia Nokare voita tai tilkka öljyä Ripaus suolaa, oreganoa yms. 2 dl juustoraastetta 2 dl kevyt ruokakermaa 2 munaa Tee ensin pohjataikina. Kuori ja raasta perunat. Sekoita perunaraaste pehmeän rasvan joukkoon. Sekoita keskenään kuivat aineet ja nypi jauhot

peruna-rasva seokseen. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina jauhotetuin käsin piirasvuokaan pohjalle ja reunoille. Pidä jääkaapissa sen aikaa, kun teet täytteen. Puhdista ja paloittele sienet, Hienonna sipuli. Lisää sienet ja sipulit ja paista pannulla muutama minuutti, silloin tällöin sekoittaen, kunnes kosteus on hävinnyt. Mausta seos suolalla ja muilla mausteilla. Anna seoksen hiukan jäähtyä. Sekoita juustoraaste sienien joukkoon. Levitä sieniseos taikinan päälle piirasvuokaan. Sekoita kevytkerma ja munat keskenään ja kaada seos muiden täyteaineiden päälle vuokaan. Paista piirakkaa 175 asteessa uunissa n. 45 min, kunnes pohja on kypsä ja täyte keskeltäkin hyytynyt.

Judithin keikkakalenteri Tule moikkaamaan minua, rapsuttamaan ja ottamaan selfieitä puolituntia esitysten jälkeen. Ihmisen Poika -pääsiäismusikaali

Näytökset 31.3.–4.4.

Kaksi peiliä

-musiikkinäytelmä, laitumella Näytökset 16.–18.5., 24.–25.5., 5.–7.6., 11.6, 13.6. ja 14.6.

Isä meidän

-musiikkinäytelmä, laitumella Näytökset 14.–17.7., 21.–24.7., 1.–2.8. ja 8.–9.8.

Lastenkyläpäivät Laitumella 3.–5.6., 8–9.6., 15.–16.6. 29.–31.7.

Ihmeellinen Ilo -joulunäytelmä

Näytökset 11.–13.12. ja 17.12.–20.12.

dit

Aasilla ratsastusta ja kärryajelua.

lä ky

Lasten festarit 1.8.

Raam at tu