Kouvola talvitapahtumat 2018-2019

Page 1

talvi

TALVen 2018–2019 tapahtumat Kouvolassa

n

taltee a t o a j u t s u Tut

Taitoluistelun huiput Kouvolaan!

Kouvola 10 v & Japanin filharmonikot Kuusankoskitalolla

Talvielämyksiä Repovedellä

ös y m tää Sisäl lu-

jou umat! ht 23 a p ta s. 20-

NÄYTTELYT MUSEOT TEATTERIT MUSIIKKI LIIKUNTA TAPAHTUMAT Kouvolan kaupunki ei vastaa tapahtumien mahdollisista muutoksista.

1


Sisällys

Kohti Kouvolan supervuotta KOUVOLA TÄYTTÄÄ ensi vuonna pyöreät 10 vuotta. Sitä on syytä juhlia! Kaupungin juhlavuoden ohjelmaa kootaan parhaillaan. Alkuvuodesta julkaistaan, mitä kaikkea on luvassa. Pääosa tapahtumista keskittyy Kouvola-päivän (8.5.) tienoille. Siitä alkaa Kouvolan juhlaviikko, jonka aikana järjestetään monenlaista ohjelmaa ja tekemistä. Kaupunkilaisilla on vielä aikaa esittää toivomuksia juhlaviikosta ja juhlavuodesta. Mitä sinä haluaisit juhlavuonna tapahtuvan? Meilaa meille omat ideasi, viestintä@kouvola.fi. Meihin voi olla myös yhteydessä, jos mielessäsi on oma tapahtuma tai hanke juhlavuoden kunniaksi. Sen toivotaan sijoittuvan touko-syyskuulle. YKSI JUHLAVUODEN huippuhetkistä on Japanin filharmonisen orkesterin konserttivierailu Kuusankoskitalolla 3.4. Orkesterin ylikapellimestari on kouvolalaislähtöinen Pietari Inkinen. Lehden jutussa tutustumme orkesterin esivalmisteluihin Kouvolassa. Ennen kuin mennään juhlavuoteen, on aika viettää joulua ja nauttia joulutapahtumien annista. Kouvolassa voit osallistua muun muassa kaupunkikeskustan joulunavaukseen, museokorttelin perinteiseen joulutapahtumaan, Kohti joulua -jouluvaellukseen Mustilan koululla ja museolla sekä jouluvaellukseen Valkealan museoalueella. Aatonaattona voi virittyä tunnelmaan joulunäytelmän ja yhteislaulun äärellä Kouvolan Keskuskirkossa ja jouluaattona vietetään kaupungin yhteistä joulujuhlaa Porukkatalossa. Kannattaa myös muistaa Sami Hyypiä Areenan perinteiset joulumarkkinat, Taideruukin joulumarkkinat, Wanhanajan joulumarkkinat Pioneeripuistossa sekä perinteiset markkinat Manskilla. JUHLAVUODEN KÄYNNISTÄÄ uudenvuoden vastaanotto Kouvolan kaupungintalon kansalaistorilla. Kouvolan Mieskuoron esitystä seuraa ilotulitus, joka ammutaan Hovioikeuden puistosta. He, jotka eivät jaksa valvoa keskiyöhön, pääsevät nauttimaan juhlahumusta Kuusankoskella. Ilta käynnistyy kello 18 Kuusankosken VPK:n soihtumarssilla ja jatkuu perinteisellä perhejuhlalla Kuusankoskitalossa. Sirkuskoulu Bravuurin uuden vuoden sirkuksen jälkeen on tarjolla illan ensimmäinen ilotulitus. Joulunajan ja talven tapahtumista saat vinkkejä ja lisätietoa tästä lehdestä. Anne Käki viestintäpäällikkö

Näyttelyitä ja museoita Poikilo-museot. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3 Muut museot ja näyttelyt. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4 Kymin Ruukin alue. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5 Teatteria Aina ajankohtainen farssi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 6 Teatteria . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 6 Elokuvia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 7 Musiikkia Japanista Kouvolaan . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8 Kiireinen kapu. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 9 Kymi Sinfonietta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .10 Kuusankoskitalon konsertit . . . . . . . . . . . . . . . . . .10 Pohjois-Kymen musiikkiopisto . . . . . . . . . . . . . . . .11 Muut konsertit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 11 Liikuntaa ja urheilua Vauhtia ja piruettien pyörrettä. . . . . . . . . . . . . . 12 Yleisövuorot . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .13 Latuseuranta ja latukartta . . . . . . . . . . . . . . . . . .13 Hiihtomajat ja laturetket. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 13 Virkisty avannossa. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .13 Painiturnauksen juhlavuosi . . . . . . . . . . . . . . . . . .14 Mielakan rinnekeskus. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .14 Ravit. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14 Muut liikuntatapahtumat. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14 Talvielämyksiä Repovedellä . . . . . . . . . . . . . . . . 16 Muita tapahtumia Kansalaisopiston luennot ja tapahtumat. . . . . . . 17 Hyvinvointipiste. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 17 Ikäasema. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18 Kirjastojen tapahtumia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18 Lasten kulttuuriviikot. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18 Itsenäisyyspäivän juhla. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19 Duunitreffit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .19 Toreja ja markkinoita . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19 Muita tapahtumia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19 Joulutapahtumia Joulumarkkinoita ja myyjäisiä. . . . . . . . . . . . . . . 20 Seurakuntien joulutapahtumia. . . . . . . . . . . . . . . 21 Jouluvaellukset. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 21 Kouvolan uudenvuoden vastaanotto. . . . . . . . . . 21 Joulutapahtumia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22 Porukkatalon joulu . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .22 Kauneimmat joululaulut. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 23 Joulukonsertit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .23 Talvivalkeat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .24

www.kouvola.fi/tapahtumat

talvi

Katso kaikki tapahtumat netistä ja seuraa myös Facebookia!/ Kouvolan kaupunki

talven tapahtumat kouvolassa 2018–2019 Kouvolan kaupungin tapahtumalehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa: touko- ja marraskuussa. Lehti jaetaan ilmaisjakeluna kotitalouksille, yrityksille ja yhteisöille. Tapahtumalehteä saa yhteispalvelupisteestä, kirjastoista ja lisäksi muista kaupungin palvelupisteistä. Kouvolan kaupunki ei vastaa tapahtumien mahdollisista muutoksista. Jakelu Kouvolan kaupungin tapahtumalehden jakelusta vastaa Jakelusuora Oy Jakelupalaute www.jakelupalaute.fi/ kouvolatiedottaa, p. 02 900 10046 (klo 9-16) Julkaisija Kouvolan kaupunki / Viestintä, Torikatu 10, PL 85, 45101 Kouvola, viestintä@kouvola.fi Päätoimittaja Viestintäpäällikkö Anne Käki Tiedottajat Eeva Forsman, Niina Heikkilä, Ilari Huhtinen Taitto Mirja Näkki Oy Tekstit Wirke/Jukka Behm Painopaikka Forssa Print/Forssan Kirjapaino Oy, 2018 Painos 54 000 kpl Kannen kuva Matti Vesala Tapahtumat verkossa www.kouvola.fi/tapahtumat

2 Kouvolan talvitapahtumat 2018–2019

4041 0428


ta i o e s u m a j Näyttelyitä

museot POIKILO-MUSEOT

Kouvolan taidemuseo Kouvolan kaupunginmuseo Kouta-galleria Kino-Poikilo Poikilo-galleria Kouvola-talo, Varuskuntakatu 11 www.poikilo.fi Tiedustelut, opasvaraukset, ryhmäkäynnit: puh. 020 615 5297 ja 020 615 8486. Avoinna ti–pe 11–18, la–su 12 –17, ma suljettu. Liput: taidemuseoon tai kaupunginmuseoon 7/5 €, yhteislippu taidemuseon ja kaupunginmuseon näyttelyihin 11/8 €, alle 18-vuotiaat vapaa pääsy. Samalla lipulla pääsee Kouta-galleriaan. Poikilo-galleriaan on vapaa pääsy. Museot suljettu 6.12., 24.–26.12., 1.1. ja 6.1. Jouluaaton aattona suljetaan klo 16.

Museokauppa poikilo Oletko vieraillut jo uusitussa museokauppa Poikilossa? Tule ja osta lahjat itsellesi ja ystävillesi. Nyt saatavilla vuoden 2019 Wanhan Kouvolan kalenteri, joka vie sinut aikamatkalle menneisiin vuosikymmeniin. Meiltä löydät myös paikallishistoriaa käsitteleviä kirjoja kuin alueen taiteilijoiden ja käsityöläisten suunnittelemia koruja, asusteita ja muita lahjatavaroita.

MUSEOKORTTI Meillä käy myös museokortti. Vuoden mittainen kulttuurimatka yli 250 museokohteeseen 68 eurolla! Museokortti on suomalaisten museoiden yhteislippu, joka on voimassa vuoden ajan ensimmäisestä käyttöpäivästä.

Aino Kajaniemi, Haaveilija 2. Kuva: Aino Kajaniemi POIKILO-galleria 27.11.–16.12. Kymenlaakson Opisto: Valokuvauslinja, valokuvia 15.1.–10.2. Vili-Valtteri Werning: Graffititaidetta Jaakko Tarkka, sekatekniikkateoksia 12.2.–24.2. Superobjekt, valokuvia 26.2.–10.3. GretaGretaGreta, kuvituksia 12.3.–7.4. Ari Helander: Kasvot mennei syydestä, valokuvakollaaseja 9.4.–5.5. Petteri Ikonen, Heikki Lindroos ja Raimo Pelli: Restorative Paintings, maalauksia

Kouvolan taidemuseo Poikilo

KOUTA-galleria

27.9.2018–13.1.2019 Elämän kirjo – retro, Pekka Nissinen Taiteilijatapaaminen: la 24.11. klo 13 7.2.–18.4. Iholla, Aino Kajaniemi ja Aura Kajaniemi Tekstiilitaiteen näyttely Taiteilijatapaamiset: la 9.3. klo 13 ja la 6.4. klo 13

13.11.–2.12. Irja Ahtovirta: Se mitä meistä jää – vahabatiikkimaalauksia 4.12.2018– Mari Ljokkoi, Hinni Huttunen 13.1.2019 ja Elisa Trzaska: F-tila – videotaidetta 7.2.–3.3. Noora Lehtovuori 5.3.–24.3. Enni Kömmistö 26.3.–18.4. Kimmo Kumela & Reija Palo-oja

Kouvolan kaupunginmuseo Poikilo

Lämpiö (infopisteen ja Honka-salin vieressä)

13.10.2019 asti Myytinmurtajia ja matkantekijöitä, Suomen historiaa paikallisesta näkökulmasta 3.2.2019 asti Kaarlo Kivekäs - kolmen armeijan kenraali Näyttely esittelee Valkealan Kouvolan kylästä lähtöisin olleen kenraaliluutnantti Karl Edvard Kivekkään (1866–1940) elämää kolmen armeijan kenraalina.

2.–28.11. Seija Systä: Niin läsnä kaikki 30.11.–21.12. Stenlund Henrik: Pohjoisia värejä, öljyväri- ja vesivärimaalauksia

7.2.–18.4.2019 Aino Kajaniemi ja Aura Kajaniemi: Iholla, Tekstiilitaiteen näyttely Taiteilijatapaamiset: la 9.3. klo 13 ja la 6.4. klo 13 Kouvolan taidemuseo Poikilon näyttely Iholla on äidin, Aino Kajaniemen ja tyttären, Aura Kajaniemen viides yhteisnäyttely. Aino Kajaniemen kuvakudoksissa viiva, kudos ja materiaali rakentavat pysähtyneitä hetkiä ja vertauskuvallisia ajatelmia elämästä. Aura Kajaniemi kirjoo helmillä ja langoilla pieniä fragmentteja, joista voi löytää viittauksia kirjallisuuteen, filosofiaan ja historiaan. Heidän teoksiaan yhdistää herkkyys, sarjallisuus ja kerronnallisuus sekä hidas, käsin tekemistä arvostava toteutus. Kummankin teoksissa esiintyy usein eri muodoissaan ihmishahmo sekä tekstiilin traditioon liittyvä ornamentillisuus. Tekniikat: kudonta ja kirjonta ovat suoraan käsityön traditiosta. Käsityön osuus on tunnustettu ja merkityksellistä, kuitenkin niin että teosten lähtökohta on vapaan taiteen estetiikassa. Iholla kuvaa äidin ja tyttären läheistä suhdetta niin henkilökohtaisella, esteettisellä kuin taiteellisellakin tasolla. Vuoropuhelu eri sukupolvien taiteilijoiden teosten välillä rakentaa ajallisen jännitteen. Molemmat taiteilijat ovat siirtyneet kuvallisesta kerronnasta yhä enemmän tilaa haltuun ottavaan, installaatiomaiseen työskentelyyn. Teosten skaalan kasvaessa mukaan on tullut veistosmaisia muotoja, jotka jatkavat kaksiulotteista kerrontaa tilaan.

Kouvolan kaupunki ei vastaa tapahtumien mahdollisista muutoksista.

3


ita

useo m a j ä t i y l e t Näyt Muita tapahtumia POIKILOSSA to 29.11. klo 16–20 Pikkujoulut - joulukorttien askartelua Poikilo-museot osallistuvat Kouvolan 15–29-vuotiaille nuorille suunnattuun kulttuurikapinaviikkoon pikkujoulumielellä. Joulukorttityöpajassa siemaillaan samalla glögiä ja napostellaan joulutorttuja. Kaiken aherruksen taustalla soi tietysti jouluinen musiikki. Työpaja ja tarjoilut ovat maksuttomia. Mainitsethan museokaupan kassalla saapuvasi työpajaan. Työpaja löytyy taidemuseon toisesta kerroksesta. su 2.12. klo 12–17 Lasten adventtityöpaja Joulutontut ovat perustaneet pajansa kaupunginmuseo Poikilon näyttelytilaan. Työpajassa keksitään ja askarrellaan jännittäviä härveleitä sata vuotta sitten eläneen keksijäinsinööri Eric Tigerstedin jalanjäljissä. Suomen Edisoniksi kutsutun Tigerstedin jännittävään elämään ja keksintöihin voi tutustua kaupunginmuseon Myytinmurtajia & Matkantekijöitä -näyttelyssä. Työpaja on maksuton ja suunnattu päiväkoti- ja alakouluikäisille. Mainitsethan museokaupan kassalla saapuvasi työpajaan. la–su 15.–16.12. klo 12–17 Ornamon Design-joulu Kouvolan taidemuseo Poikilossa. Vapaa pääsy

Moision taide- ja pitokartano Oy

Moisiontie 163, Elimäki Tilaukset ja varaukset: Anne Hasu p. 040 5272799 moisionkartano@gmail.com www.moisionkartano.fi

Kuusankoskitalon galleria

Kuusankoskitalo, Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski Avoinna ma–pe klo 11–19, la–su klo 12–18. Vapaa pääsy www.kouvola.fi/kulttuurijavapaa-aika/ kulttuuritalot/kuusankoskitalo/nayttelyt 4.–30.11. Kouvolan Taideseura, Uutta ja vanhaa 2.–21.12. Taiteilijoiden ja käsityöläisten myyntinäyttely 9.–31.1. Marjatta Peltomaa, Elämän värit 4.–27.2. Kymenlaakson Opisto, VIRTA – Valokuvauslinjan 20 v. juhla näyttely 4.–31.3. Pohjois-Kymen taideseurat, Valo-Pimeys 7.–27.4. Kamera-73 Kuusankoski ja Kouvolan Kameraseura Ry, Suomen Kameraseurojen Liiton vuosinäyttely 2019 Lisäksi Kuukauden kuvaaja/Kamera -73 vaihtuvat näyttelyt, Kahvila Valkama

Taidesyksy 2018 9.9.–20.12. Taiteilijat: Hahtala Jutta, Hakala Sari, Helander Iina, Helle Satu, Kajanki Maria, Leino Kristiina, Sutela Heidi, Tanninen Marja, Virtanen Riitta, Katri Parikka Design (8.10.–20.12.)

Pentik-galleria, Kymen Paviljonki

Helsingintie 408, Kuusankoski p. 0207 220 322 www.facebook.com/Kymen-Paviljonki Galleria avoinna ma–la 7.30–21.00, su klo 8.30–21. 12.6.–31.12. Jatsi-näyttely, kolmen taiteilijan yhteisnäyttely: Riitta Talonpoika, keramiikka taiteilija Ingrid Allik, keramiikka taiteilija Jyrki Seppä, lavastus taiteilija

Kaakon Taidelainaamo

Kuusankosken Taideruukki, Kyminväylä 2 (2. krs.) Puh. 041 758 1317, taidelainaamo@kouvolantaiteilijaseura.fi Avoinna ti–pe klo 11–17 facebook.com/kouvolantaiteiljaseura facebook.com/kaakontaidelainaamo www.kaakontaidelainaamo.fi Taidelainaamosta voit lainata taidetta kuukausimaksulla (alk. 20 €/kk) tai ostaa kerralla. Teoksen lainaamalla voit kokeilla sopiiko se kotiisi tai työpaikallesi. Jos haluat pitää teoksen, kuukausimaksut toimivat teoksen osamaksuina. Kaakon taidelainaamo on Suomen ainoa taidelainaamoketju, johon kuuluvat Kouvolan ja Lappeenrannan taidelainaamot, joita ylläpitävät paikalliset taiteilijaseurat. Kouvolan toimipistettä ylläpitää Kouvolan taiteilijaseura KOUTA ry. Kaakon taidelainaamon taiteilijat ovat Kouvolan taiteilijaseura KOUTA ry:n, Kotkan Taiteilijaseuran tai Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran jäseniä.

4 Kouvolan talvitapahtumat 2018–2019

Pienoisrautatiemuseo

Asemakatu 2, Kouvola puh. +358 400 711607 www.elisanet.fi/pienoisrautatiemuseo 11.11. 2018–12.5.2019 avoinna la ja su klo 10–16, Kahvila Onkapannu ke–pe klo 10–17, la–su 10-16, sulj. 23.-25.12 ja 31.12. ja 1.1. Museo ja kahvila avoinna lisäksi hiihtolomaviikolla. (Helsinki ja Kouvola) ma-su 10–17.

Kouvolan Miljöö- ja radiomuseo

Pajaraitti 1, Kouvola Puh. 020 615 6157, museo@putkiradiomuseo.fi, www.putkiradiomuseo.fi Avoinna 1.9.2018–30.5.2019 vain tilauksesta ryhmille. la 13.4. klo 10–14 Sotilasradiopäivä, Kouvola-talo. Pääsymaksu 10 € sis. välipalan.


Musiikkia taideruukissa Patoklubi ja Areena Taideruukki, Kyminväylä 2, Kuusankoski su 25.11. klo 18 SMB- Silvennoinen & Maijanen Band 26 €. Klubi la 8.12. klo 20 Atomirotta K-18, Areena

Atomirotta

Taideruukki Taidetupa PikkuSelma, Galleria Pato, Pato klubi, Pato Areena

3.2.–24.2. Galleria Pato Ilkka Aho maalauksia 3.3.–31.3. Galleria Nurkka Toni Mattila valokuvia 3.3.–31.3. Galleria Pato Arja Kettunen maalauksia 7.4.–28.4. Galleria Pato- Kouvolan Taideseura ryhmänäyttely

Kuusankosken Kymintehtaalla sijaitsevaan, 100 vuotta vanhaan rakennukseen on muodostunut taiteilijoiden, kädentaitajien, designereiden ja muun luovan alan väen keskittymä, joka tarjoaa vierailijalleen paljon nähtävää ympäri vuoden.

Taideruukin muita tapahtumia

Kymin yritysalue, Kyminväylä 2, Kuusankoski Näyttelyihin vapaa pääsy. www.taideruukki.fi, www.taidetupapikkuselma. com, www.facebook.com/Taideruukki

Taideruukki-yhdistys p. 040 176 9289 (Taideruukin yleiset asiat, yhdistys ja sen järjestämät tapahtumat). Näyttelyt ja Pato Klubin tapahtumat: Amanda Hyökki puh. 040 680 6775 tai Vesa Parvinen puh. 0440 564364, info@patoklubi.fi Taidenäyttelyt ja TaideTupa PikkuSelma avoinna ti–pe 11–17, la–su 12–17 Puodit avoinna (keskimäärin) ke–pe klo 12–17, la–su klo 12–16

Näyttelyt Pato Klubin galleria 4.–25.11 Anu Ojalan, Eija Ylinen-Virran ja Kata Ögårdin taidetta 2.–23.12 Taidemyyntinäyttelyt, teokset heti mukaan! 6.–27.1. Jari Siren, maalauksia 3.–24.2. Jenni Pöyry 3.–31.3. (vapaa) 7.–28.4. Kouvolan taideseuran näyttely Galleria pato ja Galleria nurkka 4.11.–31.12. Galleria Pato Juha Kuosmanen maalauksia 4.11.–31.12. Galleria Nurkka Emmu Johansson maalauksia 6.1.–27.1. Galleria Pato Aija Jäppinen ja Sirpa Heinonen 6.1.–27.1. Galleria Nurkka Heikki Hämäläinen kivipiirroksia

Pato Areena pe–la 23.–24.11. Kuohua Padolla – Craft beer weekend K-18 olutfestarit pe klo 15–23, la klo 14–23. Liput 12 €

su 9.12. klo 18 Ilon Sanomaa -joulukonsertti. Solisteina Pepe Willberg, Petri Ryynänen, Niina Vainio ja Riikka Pelkonen, 9-henkinen orkesterin säestämänä. Areena. Järj. Viihde- ja Vuorovaikutus Oy sekä Jaalan kotiseutusäätiö su 13.1.klo 18 Jarkko Martikainen – soolo, Klubi su 20.1. klo 18 Timo Rautiainen – soolo, Klubi su 27.1. klo 18 Samuli Edelman, Klubi su 3.2. klo 18 Jari Uutela akustinen (soolo), Klubi ke 6.2. klo 19 3 Amigos: Joshua James (USA) , Evan Coulombe (USA) ja Mika Kuokkanen (FIN), Klubi

la–su 1.–2.12. Taideruukin JOULUMARKKINAT ti 11.12., ke 12.12., pe 14.12., ti 18.12. ja ke 19.12. klo 19 Jokiteatteri esittää: Kirkkovene pe-la 15.–16.2. Areena/Klubi: Viinimessut la 9.3. klo 11–16 Levymessut Vapaa pääsy. Pato Klubi la 16.3. klo 20 Stand up -lauantai. Kuoliaaksinaurattaja ja kuplettilevyttäjä, koomikko Matti Patronen ja kuplettimies Jukka Takalo. Liput myyntiin tammikuussa.

3 amigos la 9.2. klo 20 Jazzè, Klubi su 17.2. klo 18 Kauko Röyhkä Trio, Klubi su 10.3. klo 18 Honey B Family ja lämppäri nä Lepolan Akka & Kulku tauti, Klubi su 24.3. klo 18 Samae Koskinen & Korva lääke, levynjulkkarikiertue, Klubi su 31.3. klo 18 Pave Maijanen, Klubi su 7.4. klo 18 Erja Lyytinen Band, Klubi su 14.4. klo 18 Jazz-klubissa Vapaat Äänet 2019 Spring Roll (Ranska) ja Maxxxtet (Suomi). Liput myyntiin helmikuussa, Klubi su 28.4. klo 18 Happoradio- Akustisen kevät kiertueen päätös, Klubi

Kouvolan kaupunki ei vastaa tapahtumien mahdollisista muutoksista.

5


Rautakorventie 17, Myllykoski puh. 040 830 4644 ark. klo 15–18, su klo 12–14 www.anjalankoskenteatteri.fi

Teatteria

Kuusankosken Teatterissa jatkuu keväinen Agapetus-putki. Viime kevään Olenko minä tullut haaremiin? saa jatkoksi Syntipukin.

Aina ajankohtainen farssi Kuusankosken Teatterissa tulee helmikuussa ensi-iltaan Agapetuksen farssi Syntipukki, jossa tavarataloon palkataan syyllinen ottamaan vastuu myyjien mokista. Teksti: Jukka Behm Kuva: Elina Winne

AGAPETUKSEN NÄYTELMÄ Syntipukki alkaa siitä, kun Adalbert ”Mussu” Koikkalainen haluaa töihin tavaratalo Sampoon saadakseen työkokemusta ja rahaa omaa maitokauppaa varten. Miehen toimenkuva muodostuu sellaiseksi, että jos myyjät mokaavat, Koikkalainen pyydetään paikalle ja haukutaan asiakkaiden nähden. ”Kovin ajankohtainen teksti. On mukavampi syyttää muita kuin ottaa itse vastuu teoistaan. Aina tarvitaan syyllisiä ja some-ajassa niiden etsiminen on helpompaa kuin ennen”, kertoo ohjaaja Karolina Eklund-Vuorela. Palkatuille syntipukeille olisi hänen mukaansa käyttöä nykyään monessa työpaikassa. ”Joka taloyhtiössäkin voisi olla päivystävä syntipukki. Kun kotona leipäpussi on jäänyt auki ja leipä kuivunut, hänet pyydetään haukuttavaksi. Tai jos joltain on unohtunut lajittelu jätekatoksessa.” AGAPETUS ELI Yrjö Soini kirjoitti Syntipukin vuonna 1930. Erkki Karu ohjasi siitä vuonna 1935 elokuvan, toinen leffaversio vuodelta 1957 on Matti Kassilan käsialaa. Eklund-Vuorelalla on kokemusta Agapetuksen teksteistä viime keväältä. Silloin Kuu-

6 Kouvolan talvitapahtumat 2018–2019

sankoskella ohjauksessa oli Olenko minä tullut haaremiin? ”Teatterissa tuli puheeksi, että joka kevääksi voisi tehdä kotimaisen klassikon. Agapetus nousi taas esiin, onhan hänellä laaja tuotanto”, Eklund-Vuorela sanoo. ”Lukiessani Syntipukin teksti tuntui tuoreelta. Saattaa olla, että näytelmän miljöö sijoittuu 60-luvulle. Varmaa on vain, että ei kuitenkaan nykyaikaan.” MARRASKUUN ALUSSA harjoituskausi on käynnistymässä. ”Minulla on tuntuma siitä, että on hyvä ryhmä kasassa. Harjoituskauden sujuminen näkyy lavalla. Kun näyttelijöillä on kivaa, se näkyy katsomossakin”, Eklund-Vuorela sanoo. Päärooleissa ovat syntipukki Koikkalaista esittävä Teemu Virsu, Emma Nokelainen myyjätär Irja Salona sekä vahtimestari Miettistä näyttelevä Jari Lukkari. Näytelmä kestää noin kaksi tuntia väliaikoineen. Se ei ole maratonmittainen, eikä liian taiteellinen. ”Näytelmä sopii kaikille ja kaikenikäisille. Haluamme tehdä ennen kaikkea viihdyttävää, huolella mietittyä teatteria. Itseäni hymyilytti kovasti jo tekstiä lukiessa.”

Vetää kaikista ovista Eeva Joenpellon klassikkoromaanin dramatisointi ja Mari Kahrin ohjaama näytelmä ei keskity sisällissodan julmuuksiin, vaan elämään sodan jälkeen. Se on kertomus kyläyhteisön ihmisistä, jotka yrittävät unohtaa ja jatkaa elämäänsä traumaattisen tapahtumien jälkeen. Tarinan keskiössä on kahden vahvan naisen ystävyys, joka kestää vaikeimmatkin ajat. Esitykset 26.10–12.12.

Kuusankoskitalo, Kymenlaaksonkatu 1 Lipunmyynti: puh. 040 196 2448 www.kuusankoskenteatteri.fi Pokka pitää Hyacinth Bucket saapuu taas pyörremyrskynä lähimmäistensä elämään! Suosittu tv-sarja siirtyy näyttämölle ja tulokset ovat vähintäänkin yhtä hulvattomat. Kirjoittanut Roy Clarke, suomentanut Joel Elstelä, ohjaus Ilmo Ranne. Esitykset 14.10.–8.12. Teatterisalissa. Kaaos kirpeä komedia kolmesta hermoromahduksen partaalla olevasta naisesta. Rajut mullistukset saavat naisten elämän luisumaan pois radaltaan - jotain on pakko tehdä. Kirjoittanut Mika Myllyaho, ohj. Kimmo Rämä, rooleissa Tia Aronen, Elli Korppi ja Anni Kylmälä. Esitykset luolanäyttämöllä 9.11.–15.12. Syntipukki Agapetuksen moderni farssi vuodelta 1930! Ohj. Karolina Eklund-Vuorela Ensi-ilta Teatterisalissa pe 8.2. klo 19 Elling Lämminsydäminen ja humoristinen kertomus kahden miehen sopeutumisesta yhteiskuntaan mielisairaalassa vietettyjen vuosien jälkeen. Kirjoittanut Axel Hellstenius, käännös Henri Kapulainen, ohjaus Kimmo Lavaste. Ensi-ilta pe 15.3. Luolanäyttämöllä

MIKÄ? TEATTERI

Prikaatintie 1, Kouvola Tiedustelut ja varaukset, p. 040 354 0116 www.mikateatteri.net Akkapakka Mikä?teatteri täyttää jo 20 vuotta, jonka kunniaksi ääneen pääsee kolme jo kunnioitettavassa iässä olevaa Leidiä. Ja näillä akoilla riittää asiaa... joka koskettaa meitä kaikkia. Kirj. Jenny Éclair, Richard Herring, Judith Holder, Ohj. Heidi Koskinen-Järvisalo. Suom. Tiina Puumalainen. Esitykset 17.11.–13.12.


UUSI TEATTERI UTTI

Kuivalantie 135, Utti. Tuottaja: Kuivalan Nuorisoseura ry. Lippuvaraukset p. 040 521 0977, www.kuivalannuorisoseura.fi Suomen Hevonen Draama-komedia kertoo tragikoomisesti nykypäivän pulmista Suomen maaseudulla, jossa EU:n lakikriteerit vääntävät kättä maalaisjärjen kanssa. EU:n tekohengitys ei auta, vaikka nettisivuja väännellään ja kaiken pitäisi helpottua. Kirj. Sirkku Peltola ja ohj. Markku Kekki. Ensi-ilta pe 18.1. klo 19, muut esitykset 20.1.–23.2.

Salpausselänkatu 38, Kouvola Varaukset 05-7400 330, ti–la klo 11–15 sekä 3 h ennen esityksiä. www.kouvolanteatteri.fi

Patriarkka Uutta kotimaista! Osuvasti sanailtu perhedraama, joka ei säästä tai syytä ketään. Juha Jokelan viihdyttävä teos kertoo eri sukupolvista ja perhesuhteista. Jatkaa ohjelmistossa 7.3. asti. Ohj. Tiina Luhtaniemi. Mustapukuinen nainen Susan Hillin romaaniin perustuva jännitysnäytelmä on kauhunäytelmien klassikko, jota on esitetty Lontoossa jo 30 vuotta. Upein näyttämöefektein toteutettu kertomus ei sovi heikkohermoisille. Varaudu kauhunväreisiin! Ensi-ilta ma 31.1. Ohj. Veli-Matti Karén. Peter Pan Koko perheen seikkailunäytelmä tempaa mukaansa mielikuvitusmaailmaan, joka on täynnä jännitystä ja leikkiä. Yli satavuotias klassikkoteos keväällä näyttämöllä! Ensi-ilta la 6.4. Ohj. Perttu Leinonen. Vierailuesitykset: Avioliitto on ikuista Vauhdikas farssi tuo näyttämölle hauskoja roolisuorituksia ja väärinkäsitysten sekamelskaa. Iloa ja huumoria pimeän keskelle! Vain kuusi esitystä 14.–30.11. Ohj. Mika Nuojua. Sankari Jonni Pantzarin historiaa ja nykypäivää yhdistävä lukudraamaesitys etsii sankaruuden syvintä olemusta. Vain ke 28.11. klo 19. Ohj. Elina Snicker. Yleisötapahtumat: Lavanvaltaajat ti 27.11. klo 16–17.30. Nuortenteatterin avoimet ovet – tule tutustumaan toimintaan! Lisää ajankohtaisia tapahtumia: www.kouvolanteatteri.fi

Teatteri Virtakivi ry:n nukketeatteri Tokon ja Pohjois-Kymen Kalevalaiset ry:n esiintymisryhmä Tähettärien esitys yhdistää nukketeatteria, lausuntaa, valoa ja ääntä. Esitykset Porukkatalolla, Sammonkatu 2, Kouvola ensi-ilta pe 5.4. klo 19, la 6.4. klo 16, su 7.4. klo 14 ja 17. Tied. paivi.amberg@elisanet.fi, p. 041-549 30 02

Elokuvia

My Fair Lady Kauniita melodioita, huumoria ja romantiikkaa! Maailmankuulu musikaali vie 1900-luvun alun Lontooseen. Elämäniloisesta tunnelmasta voi nauttia suuren liveorkesterin tahtiin. Jatkaa ohjelmistossa 13.4. asti. Ohj. Jukka Keinonen. Miehen kylkiluu Kahdeksan teatterin yhteistyön hedelmä on komedia rakkaudennälästä, joka saa sydämet sykkimään. Maria Jotunin klassikkoteos. Kouvolan viimeinen näytös 26.1. klo 18 on juhlanäytös, jonka yhteydessä juhlistetaan eläkkeelle jäävää näyttelijää Hannele Laaksosta. Ohj. Mikko Roiha.

Sammon ryöstö

elokuvateatterit KINO 123

STUDIO 123 OOPPERAT JA BALETIT

STUDIO 123

TANSSIN JUHLAA / PÄHKINÄNSÄRKIJÄ Tshaikovski / Berlioz / Opera de Paris la 15.12. klo 12 ja ti 18.12. klo 18

Kauppakeskus Veturi, Tervasharjunkatu, Kuusankoski., www.kino123.fi Kuusankoskitalo, Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski, www.studio123.fi Talven ensi-iltoja: pe 14.12. Spider-Man: Kohti hämähäkki versumia pe 21.12. Aquaman, Ihmisen osa, Ailo, pienen poron suuri seikkailu ti 25.12. Maija Poppasen paluu, Onneli, Anneli ja nukutuskello ke 26.12. Juice pe 4.1. Bumblebee, Tuntematon mestari, Holmes & Watson ke 16.1. Iron Sky: The Coming Race pe 25.1. Näin koulutat lohikäärmeesi 3, Aurora pe 1.2. Räyhä-Ralf valloittaa internetin, Stan & Ollie pe 8.2. Lego Elokuva 2 pe 15.2. Risto Räppääjä ja pullistelija, Alita, Battle Angel pe 8.3. Baby Jane, Captain Marvel pe 29.3. Dumbo Muutokset ensi-iltapäivämääriin mahdollisia.

RYÖSTÖ SERALJISTA Mozart / Teatro alla Scala la 5.1.2018 klo 12 ja ti 8.1. klo 18 LÄNNEN TYTTÖ Puccini / Opera de Paris la 26.1. klo 12 ja ti 29.1. klo 18 VARASTELEVA HARAKKA Rossini / Teatro alla Scala, Milano la 9.2. klo 12 ja ti 12.2. klo 18 GISELLE Adam / English National Ballet la 23.2. klo 12 ja ti 26.2. klo 18 SIMON BOCCANEGRA Rossini / Teatro alla Scala, Milano la 23.3. klo 12 ja ti 26.3. klo 18 MACBETH Verdi / Staatsoper Unter den Linden, Berliini la 13.4. klo 12 ja ti 16.4. klo 18 VARASTELEVA HARAKKA Rossini / Teatro alla Scala, Milano la 9.2. klo 12 ja ti 12.11. klo 18

Anjalankosken elokuvakerhon 50-vuotisjuhla la 8.12. klo 13 alkaen Kymenlaakson opisto elokuvasali, Marintie 9 Inkeroinen. Ohjelma: klo 13.00 Pedro Almodovar: Naisia Hermoromahduksen partaalla, Espanja 1988. Kesto 1t 40 min. klo 14.45 Kahvitus salissa ja tauko. klo 15.30 Sergio Leone: Huuliharppukostaja, Italia 1968. Kesto 2t 55 min. Elokuvat ja kahvitus ovat yleisölle maksuttomia. Ei onnittelujen vastaanottoa. Kouvolan kaupunki ei vastaa tapahtumien mahdollisista muutoksista.

7


Musiikkia Suomessa JPO soittaa ti 2.4. Helsingin Musiikkitalossa ja ke 3.4. Kouvolan Kuusankoskitalossa. Molempia Suomen vierailuja tukevat Japanissa ja Pohjoismaissa toimivan Scandinavia-Japan Sasakawa Foundationin (SJSF) Suomen ja Japanin osastot. Kouvolan konserttia tukevat myös Kouvolan kaupunki ja Kymin osakeyhtiön 100-vuotissäätiö. Orkesterivierailu on yksi Kouvolan kaupungin 10-vuotisjuhlakauden tapahtumista.

Yuko Ping ja Ayake Abe perehtyvät Kuusankoskitalon konserttisaliin hyvissä ajoin ennen filharmonikkojen konserttia.

Japanista Kouvolaan Teksti: Jukka Behm Kuvat: Jari Heikkilä

Kapellimestari Pietari Inkinen tuo johtamansa Japanin filharmonikot Euroopan kiertueelle ja kotikaupunkiinsa Kouvolaan. AYAKE ABE seisoo Kuusankoskitalon konserttisalin lavalla, taputtaa käsiään ja tekee merkinnän vihkoonsa. On lokakuun alku. Japanin filharmonikkojen (JPO) päänäyttämömestari Abe on tutkimassa delegaationsa kanssa orkesterin keväällä starttaavan kiertueen esiintymispaikkoja. Kiertueen käytännön suunnittelusta vastaava Yuko Ping kaivaa mittanauhan esille ja selvittää muusikoille tarkoitettujen tuolien korkeuden ala- ja yläasennossa. Nuottitelineiden määrää tiedustellaan. Räps. Kaikesta otetaan kuva tabletilla.

Päänäyttämömestari Ayeke Abe mittaa orkesterin tuolien korkeudet. 8 Kouvolan talvitapahtumat 2018–2019

KOUVOLASTA LÄHTÖISIN oleva kapellimestari Pietari Inkinen tuo johtamansa Japanin filharmonikot Suomeen ja Kouvolaan huhtikuussa. Kiertue pysähtyy kymmenessä konserttisalissa viidessä maassa. Orkesterin matkatoimiston edustaja Akira Miyakoshi näyttää papereistaan kiertueohjelmaa. ”Suomen jälkeen on vuorossa Saksa, Itävalta, Englanti ja Skotlanti”, Miyakoshi sanoo. Listassa lukee sellaisia paikkoja kuin Musikverein Wienissä ja lontoolainen Cadogan Hall. Ja niiden rinnalla on muuan Kuusankoskitalo. Inkinen tuntee talon ja sen akustiikan. Ja onhan hän johtanut Kuusankoskella ennenkin. Hän haluaa tuoda orkesterinsa kotikaupunkiinsa ja orkesteri haluaa nähdä, mistä johtaja on kotoisin.

Erikoisammattimies-vahtimestari Harri Peltola esittelee talon tekniikkaa.

ENNEN KUUSANKOSKITALOLLE saapumista japanilaiset tutkivat Sokos Hotels Vaakunan, jossa orkesteri yöpyy. He lounastivat, kurkistivat saunaan ja kuntosaliin ja olivat ilahtuneita huoneiden koosta. Niissä mahtui harjoittelemaan isollakin soittimella. Ping katselee oveen kiinnitettyä piirrosta, jossa lukee näyttämö. ”Naut-ta-mo”, hän tavaa. ”Mitä se tarkoittaa?” Kapellimestarin huone tutkitaan tarkkaan. Siellä on poljettava urkuharmoni. Entä missä on solistin huone? Sen pitäisi olla lähellä lavaa, ettei selloa tarvitse liikuttaa kerroksesta toiseen. Kouvolan konsertin solistina esiintyy sellotaiteilija Sheku Kanneh-Mason, joka muistetaan esiintymisestään Sussexin herttuan, prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin häissä. Lontoon Royal Academy of Musicissa opiskelevan Kanneh-Masonin solistiura on räjähtävässä nousussa. Hän voitti BBC:n Vuoden nuori solisti -kilpailun 2016 ja debytoi solistina Proms-festivaaleilla 2017.

Orkesterin asettuminen lavalle suunnitellaan etukäteen.


JAPANILAISIA JOHDATELLAAN Kuusankoskitalon käytävillä. He ottavat kuvia soitinvarastosta, patarummusta, pukuhuoneiden ovista ja pukuhuoneista. Lukittuja kaappeja ei ole, mutta ovet saadaan lukkoon. Talon henkilökunta vakuuttaa, ettei ulko-ovista pääse kukaan kutsumaton sisälle. Abe haluaa tietää, missä on tupakointihuone. Hän hämmästyy, kun hänet ohjataan pihalle. Wellspoken Oy:n Hannele Eklund vastaa kiertuejärjestelyistä Suomessa. Hän pohtii Kuusankoskitalon tilakapaisteettia. ”Melkein tekisi mieli sanoja, että enemmän takahuonetiloja kuin Musiikkitalossa Helsingissä.” Inkinen pyysi Eklundia auttamaan Suomen järjestelyissä. Myös muissa kiertueen maissa käydään jokainen konserttipaikka tarkasti läpi. ”Eurooppalaiset orkesterit eivät tee yhtä huolellista taustatyötä”, Eklund toteaa. Japanilaiset kurkistavat Voikkaasaliin. Siellä puhaltimet voisivat lämmitellä. Yhdessä huoneessa on menossa vauvamuskari. Vastaan konttaava taapero herättää ihastusta. Toisesta huoneesta purkautuu ulos vanhuksia. Räps. Sekin huone kuvataan, siellä osa orkesteri voi treenata. ”Kuuluuko täältä ääni saliin?” Abe kysyy. KOUVOLAAN SAAPUU Japanista 71 muusikkoa ja 20 henkeä orkesterin muuta henkilökuntaa. Lisäksi JPO:n mukana kiertää 40 hengen faniryhmä. Kun Kuusankoskitalo on tutkittu perusteellisesti, japanilaiset suuntaavat lähikauppoihin. ”Selvitämme mitä niissä on tarjolla”, Ping sanoo. ”Jotkut muusikot haluavat haukata jotain ennen konserttia ja jotkut sen jälkeen. Puhaltajat eivät suosi tulisia ruokia.” Ryhmän matka jatkuu Helsinkiin, jossa tutkitaan Hotelli Presidentin tilat – ja tietysti läheiset ruokakaupat. Lyhyiden yöunien jälkeen matka jatkuu Saksaan, jossa on konsertti kolmessa kaupungissa.

Kiireinen kapu Kapellimestari Pietari Inkinen sukkuloi pitkin maailmaa orkesterista toiseen. Teksti: Jukka Behm

LOKAKUUN PUOLESSA välissä Pietari Inkisen tavoittaa Sydneysta. Hän on kuusi viikkoa johtamassa Opera Australiaa, joka esittää Richard Wagnerin oopperan Mestarilaulajat. ”Olen täällä nalkissa”, naurahtaa puhelimitse tavoitettu Inkinen. ”Jos Sir Richard Bransonin kehittelemä nopea lento olisi toteutunut ja pääsisin kahdessa tunnissa Eurooppaan, saattaisin käydä viikonloppuna kotona.” Viime kausina Inkisen kalenteriin on mahtunut vuosittain vain yksi oopperaproduktio, sillä hänellä on pihdeissään monta orkesteria. Japanin filharmonikkojen lisäksi Inkinen on Saksan radion filharmonisen orkesterin ja Prahan sinfoniaorkesterin ylikapellimestari sekä saksalaisen Ludwigsburger Schlossfestspiele -festivaalin taiteellinen johtaja. ”Oopperarepertuaarini kasvamisesta on dramaattisessa mielessä varmasti hyötyä myös johtamilleni orkestereille”, Inkinen arvioi.

IDEA KONSERTISTA Kuusankoskitalolla on Inkisen idea. Oli lähellä, että se jäi Suomen ainoaksi esiintymiseksi. ”Ei ollut varmaa, miten Helsingin kanssa käy. Helsingissä Juhlaviikkojen ulkopuolella on harvoin orkesterivierailuja.” Kiertueella on kaksi eri ohjelmaa ja kaksi eri solistia. Kouvolassa kuullaan Sibeliuksen Sinfonia nro 2, vaikka Inkinen johti sen myös viime vuoden vierailulla Kymi Sinfoniettan kanssa. ”Se oli suuri toive. Sitä rakastetaan Japanissa ja orkesterin keskuudessa”, Inkinen sanoo. Kouvolassa JPO soittaa myös japanilaisen säveltäjän Toru Takemitsun Requiem jousiorkesterille.

Pietarin Inkinen saapuu maailmalta kotikaupunkiinsa Kouvolaan.

”Lentomaileja kertyy, mutta olen tottunut siihen.” BASELISSA ASUVA Inkinen sukkuloi työnsä takia Japanin ja Euroopan väliä. Huhtikuussa Inkinen tuo Japanin filharmonikot Tokiosta Euroopan kiertueelle. Suomessa orkesteri viipyy kolme yötä. ”Luvassa on jetlagia ja tiukka aikataulu, mutta toiveissa on esitellä Kouvolaa orkesterille. Onneksi pienessä kaupungissa on kaikki lähellä. Tehdään pikku turistikeikaus.”

Hannele Eklund (oik.) vastaa kiertuejärjestelyistä Suomessa. Kouvolan kaupunki ei vastaa tapahtumien mahdollisista muutoksista.

9


Juhlakonsertti, Kymi Sinfonietta 20 vuotta! pe 8.2. klo 19

Kymi Sinfonietta to 13.12. klo 19 Moz-Art III, ”Joulua odotellessa”, Kuusankoskitalo. Kapellimestari Olari Elts, Solisti Pacho Flores, trumpetti. Leopold Mozart: Musiikillinen rekiretki, Joseph Haydn: Trumpettikonsertto, Astor Piazzolla: Talvi Buenos Airesissa, trumpetille ja orkesterille, Oblivion, trumpetille ja orkesterille, W. A. Mozart: Sinfonia nro 38, ”Prahalainen” Rekiretki teoksesta Kolme saksalaista tanssia.

Kuusankoskitalo, Kapellimestari Olari Elts, solisti Olli Mustonen, piano. Carl Maria von Weber: Juhla-alkusoitto, Edvard Grieg: Pianokonsertto, Jean Sibelius: Sinfonia nro 5

Kuva: Outi Törmälä

to 20.12. klo 19 Joulukonsertti, Kouvolan keskuskirkko. Kapellimestari Markku Johansson, solisti Johanna RusanenKartano, sopraano

Antonio Vivaldi: Kevät, Viulukonsertosta ”Vuodenajat”, Joaquin Rodrigo: osia Kesäkonsertosta, EugèneYsaÿe: Talvilaulu, Astor Piazzolla: Syksy Buenos Airesissa, Joseph Haydn: Sinfonia nro 92, ”Oxford”

to 10.1. klo 19 Avajaiskonsertti, Kuusankoskitalo. Kapellimestari Olari Elts, solisti Brannon Cho, sello. Joseph Haydn: Sellokonsertto

to 31.1. klo 18 Meditatiivinen kamarikonsertti, Kouvolan kaupungintalo

to 24.1. Vuodenajat ympäri maailmaa, Kouvolan kaupungintalo, Kapellimestari Andres Mustonen, solisti Itamar Zorman, viulu.

to 21.2. klo 19, Dizzy Gillespie -ilta, Kuusankoskitalo. Solistit: Jukka Perko, saksofoni, Antti Lötjönen, kontrabasso, Teppo Mäkynen, rummut

to 7.3. klo 19, Sinfoniakonsertti Kouvolan kaupungintalo. Kapellimestari Yasuo Shinozaki to 21.3. klo 19, Sinfoniakonsertti, Kuusankoskitalo. Kapellimestari Leo McFall to 4.4. klo 20 Sinfoniakonsertti, Kuusankoskitalo. Kapellimestari Olari Elts, solisti Elina Vähälä, viulu. Erkki-Sven Tüür: Uusi teos, kantaesitys, Kalevi Aho: Viulukonsertto nro 2, Joseph Haydn: Sinfonia nro 99

Kuusankoskitalon konsertit Kymenlaaksontie 1, Kuusankoski la 24.11. klo 15 Kuusankosken Puhallinorkesteri, Säveltunnelmia maailmalta su 25.11. klo 17 Bella Notte, Unohtumaton ilta. Aino Niemi, Teijo Lindström ja Fredi to 29.11. klo 19 Vesa-Matti Loiri, Sydämeeni joulun teen pe 30.11. klo 19 Neljänsuora 20 v. juhlakonsertti ti 11.12. ja ke 12.12. klo 18.30 Kuusankosken Musiikkiluokat la 15.12. klo 15 Ti-Ti Nalle

ti 18.12 klo 19 Teemu Roivainen & Diandra, Syttyy valot tuhannet su 3.2. klo 15 Alla tähdenlennon, tangokuninkaalliset Tiina Räsänen ja Petri Hervanto sekä 60 -luvun Dallape –solisti la 16.2. klo 19 An Evening of Rock Classics, Timo Kotipelto ja Brother Firetriben solisti Pekka Heino ke 3.4. klo 20 Japan Philharmonic Orchestra ja kapelli- mestari Pietari Inkinen, katso s. 8-9

la 23.2. klo 19 Putoillaan – Roope Salminen & Ernest Lawson show la 2.3. klo 19 Silvennoinen, Försti, Hela & The Band 10 Kouvolan talvitapahtumat 2018–2019


Muut konsertit

Pohjois-Kymen musiikkiopisto Oppilaskonsertit klo 19. Vapaa pääsy ma 10.12. Jaalan koulu ma 10.12. Elimäen seurakuntakeskus ti 11.12. Valkealan seurakuntakeskus ke 12.12. Kausalan seurakuntakeskus to 13.12. Taavetin seuratalo Joukola to 13.12. Myllykosken seurakuntakoti ma 17.12. Kuusankoskitalo, Kuusaasali to 13.12. klo 18–18.30 Pohjois-Kymen musiikkiopiston oppilaiden alkusoitto ennen Kymi Sinfoniettan sinfoniakonserttia, Kuusankoskitalo. Ohjelmassa illan teeman mukaisesti trumpettimusiikkia. ti 18.12. klo 19–21 Syyslukukauden päätöskonsertti, Kouvola-talo. Vapaa pääsy. ke 19.12. klo 17 ja 18.30 Musiikkileikkikoulun joulujuhlat, Kouvola-talo, Simelius-sali. Vapaa pääsy. su 6.1. klo 15 Kymi Wind bandien loppiaiskonsertti, Kouvolan keskuskirkko. Mukana Arricone Brass Septet. Ohjelmamaksu 5€. ke 16.1. klo 19 Tammikuun säveliä, oppilaskonsertti, Kouvola-talo, musiikkiopiston tutkintosali 2. Vapaa pääsy. la 19.1. klo 19 Talven tango, Kouvola-talo, Simelius-Sali. Lauluopiskelijat konsertoivat talvisen laulukurssin päätteeksi. Mukana kurssin opettaja ja juontaja, tangokuningatar Arja Koriseva sekä kuninkaalliset Aino Niemi ja Marco Lundberg. Liput 20/15€. Ennakkovaraukset paivi.stenvall@pkmo.fi. ti 29.1. klo 19 Musiikkiopiston oppilaat konsertoivat tammikuun päätteeksi Kuusankoskella. Konserttipaikka varmistuu myöhemmin. su 10.2 Suomen Suzuki-yhdistyksen talvileirin päätöskonsertti, Kouvolan kaupungintalon juhlasali. Järj. Suomen Suzuki-yhdistys ja Pohjois-Kymen musiikkiopisto su 17.2. klo 18 Loisteliaat soolokonsertot barokista digiaikaan, Kouvolan kaupungintalo. Solisteina musiikkiopiston omat opettajat. Ohjelma: Vivaldi, Mozart, Castelnuovo-Tedesco ja Zinovjev. Liput ovelta 12/8, ennakkovaraukset paivi.stenvall@pkmo.fi.

su 25.11. Lavia leveästi ja muutakii!, Musiikkiryhmä Apaja, Myllykosken seuratalo, Myllykoskentie 3

Oppilaskonsertit klo 19. Vapaa pääsy ti 12.2. Musiikkiopiston tutkintosali 2 ja ke 13.2. Kuusankosken opetuspisteen luokka 5. Musiikkiopiston oppilaat konsertoivat osana Kaakon lastenkulttuuriviikkoja ke 20.3. Musiikkiopiston tutkintosali 2. ti 12.3. klo 19 Jasse Varpaman sävellyskonsertti: Stories II, säveltäjä-pianistin YAMK-opinnäytetyöhön kuuluva konserttikokonaisuus. Liput ovelta 10/5 €, musiikkiopistolaiset ja K9 vapaa pääsy.

pe 30.11. klo 18 Musiikki-ilta, Valkealan lukion auditorio, Kouvolan kansalaisopiston musiikkiryhmien opiskelijat esiintyvät pe 30.11. klo 18 Talvisodan syttymisen muistopäivän yhteislaulutilaisuus, Kouvolan seurakuntakeskus, Maria-Sali. Terhi Paukku, puhujana evl. evp. Pekka Intke. Kahvitarjoilu klo 17.15. la 1.12. klo 15–16 Laulun iloa, Elimäen ent. kunnanvirasto, Kouvolan kansalaisopiston Elimäen yksinopiskelijoiden Avoimet ovet pe 7.12. klo 18 O Magnum Mysterium -konsertti, Inkeroisten kirkko. Kamarikuoro Soi. su 3.2. klo 18 Yhteisvastuukonsertti, Myllykosken kirkko

Musiikkiopistopäivä! ke 27.3.2019 klo 15–20. Avoimet ovet Kouvolan opetuspisteessä paljon kivaa ohjelmaa koko perheelle Pajoissa voi tutustua musiikkiopistoharrastamiseen sekä moniin erilaisiin soittimiin, musiikkiopiston opettajiin ja tiloihin. klo 18 Soitinesittelykonsertti, jossa voi bongata itselle mieluisaa soitinta, SimeliusSali. Esiintymässä musiikkiopiston omat oppilaat pienimmistä alkaen. Konsertissa saat myös tietopaketin eri soitinten hinnoista ja harrastusvaatimuksista. Vapaa pääsy!

pe 29.3. klo 18 Värikäs Oi oopperateemoja -konsertti, Simelius-Sali. Juonnettu konsertti, jossa oopperoiden teemat soivat eri soittimilla ja erilaisin kokoonpanoin. PKMO:n oopperakuoro esittää kohtauksia mm. oopperoista Carmen ja Trubaduuri. Mukana musiikkiopiston lapsikuoro. Liput ovelta 10 € / lapset ilmaiseksi. ma 8.4. klo 19 Soiden kohti pääsiäistä. Musiikkiopiston oppilaat alkukevään tunnelmissa Kuusankoskella. Konserttipaikka varmistuu myöhemmin.

Tiina Sinkkonen su 10.2. klo 18 Mahalia Jackson -tribuuttikonsertti, Inkeroisten seurakuntatalo. Tiina Sinkkonen & band. to 14.2. klo 19 Ystävistä parhain. Ystävänpäiväkonsertti, Kouvolan seurakuntakeskus, Maria-Sali. Mira Kunnasluoto, laulu ja Kirsi Saari, piano.

su 16.2. klo 19 Kouvola Big Band, teemana Ystävänpäivä, Myllykosken Seuratalo, Myllykoskentie 3. Lisätietoja www.kouvolabigband.fi su 17.2. klo 18 Eero Kesti: Missa Brevis, Kouvolan keskuskirkko. Kotkan Kantaattikuoro ja sinfoniaorkesteri, johtaa Pekka Soranummi Kotkan Kantaattikuoro

Kouvolan kaupunki ei vastaa tapahtumien mahdollisista muutoksista.

11


ilua

urhe a j a a t n u k i i L

Taitoluistelulupaus Viveca Lindfors nähdään luultavasti Kouvolan kisoissa.

SM-taitoluistelukilpailut Kouvolan jäähallissa 15.–16.12. Aikuisten tapahtumalippu 25 €, lapset 5–15 v. 15 €. Päiväliput 15 €/10 €.

Vauhtia ja piruettien pyörrettä Taitoluistelu on vauhdikkainta paikan päällä. Suomen huippuja näkee Kouvolan jäähallissa, kun KooKoon Jäätaiturit järjestää taitoluistelun SM-kisat joulukuussa. Teksti: Jukka Behm Kuvat: Jari Heikkilä, Antti Lehto ja Sari Niskanen

TAITOLUISTELUN SM-KISOIHIN Kouvolaan saapuu 50–60 kilpailijaa. Mukana ovat kaikki viime vuoden mitalistit sekä syksyn valintakilpailuissa menestyneet luistelijat. Viikonlopun mittainen tapahtuma järjestetään 15.–16.12. Kouvolan jäähallissa. ”Lauantaina kilpaillaan lyhytohjelmassa ja rytmitanssissa. Sunnuntaina nähdään vapaaohjelmat”, sanoo kilpailujohtaja Piia Niemi. Kaukalo on kovassa käytössä perjantaista alkaen, silloin alkavat harjoitukset. Kaikki kilpailulta liikenevä aika on pyhitetty luistelijoille, jotta he voivat harjoitella seuraavaa kilpailuohjelmaansa. MUKANA OVAT niin miehet ja naiset kuin seniorit ja juniorit. Seniorin raja kulkee taitoluistelussa täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Viime vuoden SM-kisoissa Vantaalla myytiin 900 lippua. Samaa tavoitellaan Kouvolassa. ”Itseasiassa toiveena on, että yleisöä olisi enemmän. Näytetään koko Suomelle, että Kouvola on urheilukaupunki.” 12 Kouvolan talvitapahtumat 2018–2019

Kouvolalaisia kilpailijoita ei kisoissa ole. Viimeksi Jäätaitureilla oli kisaedustus vuonna 2017: senioreissa Olivia Tuuva ja junioreissa Emma Salo sekä Jannika Paajanen. Vuotta aikaisemmin junioreissa kisaili Arina Klinovitskaya, joka edusti myös nuorten maajoukkueessa. ”Suomen huipuista paikalle odotetaan Viveca Lindforsia sekä Emmi Peltosta. Ainakin Emmi vinkkasi eräässä haastattelussa tulevansa”, Niemi sanoo. Peltonen tulee jääkiekko- ja taitoluistelusuvusta. Hänen äitinsä ja isoäitinsä olivat SMtason taitoluistelijoita ja pikkusisko harrastaa muodostelmaluistelua. Veljet pelaavat jääkiekkoa, ja niin teki myös isoisä Esa Peltonen ja isä Ville Peltonen, molemmat maajoukkuekiekkoilijoita. KUN JÄÄTAITURIT esitteli taitoluistelua KooKoon kauden starttitapahtumassa, muutama herra tuli kommentoimaan Niemelle, että vauhti on kovempi kuin mitä tv:stä seuratessa voisi päätellä.

”Telkkarista ei myöskään näe, kuinka korkeita hypyt oikeasti on ja kuinka nopeasti piruetissa pyöritään”, Niemi sanoo. Hallissa parhaat paikat yleisölle ovat tuomareiden takana, sillä luistelijat esiintyvät heille. Kouvolan jäähallissa tuomaristo istuu jääkiekkoilijoiden vaihtoaitiossa. Tuomareita on seitsemän. Lisäksi on viiden hengen tekninen tuomaristo, joka tutkii videolta hypyt, askelsarjat ja hidastukset ja arvioivat näkemänsä perusteella, meneekö suoritus lähtöpistetason ali vai yli. Muu tuomaristo arvioi ohjelman kokonaisuutta ja musiikin tulkintaa. Niemi vinkkaa, että pikkujouluaikaan sijoittuvia kisoja voi seurata vaikka Orpe-ravintolasta. Samalla voi nauttia tarjoiluista. ”Kulttuurista kiinnostuneille taitoluistelukisat on kiinnostava tapahtuma, sillä musiikki ja sen tulkinta ovat vahvasti läsnä.”

Jäätaitureiden luistelija Viivi Reiman pussitti kisalahjoja ollessaan TET-harjoittelussa Kouvolan kaupungin viestinnässä.


YLEISÖVUOROT 2018–2019

laturetket

Katso yleisövuorojen lisätiedot, poikkeukselliset ajankohdat ja peruutukset www.kouvola.fi/yleisovuorot

www.kouvola.fi/ladut

YLEISET KÄVELYVUOROT

Kouvolan jäähallin juoksuradoilla (2 rataa) Ma, ti ja to 3.9.2018–25.4.2019 klo 12–14

PALLOILUVUOROT

Saviniemen palloiluhalli ti ja pe 2.10.2018–29.3.2019 klo 14.30–16.00 Jaalan palloiluhalli Perheliikuntavuorot 1.9.2018–26.5.2019 la klo 11–17 su klo 12–16

YLEISÖLUISTELUT 2018–2019 • Maksuttomat ja avoimet yleisövuorot • Jäävuoroihin sisältyy 15. min jäänajo Kouvolan jäähalli 4.8.2018–7.4.2019 la klo 8–9 (mailallinen) su klo 10–11 (mailaton) Kuusankosken jäähalli 5.8.2018–7.4.2019 ti klo 9.15–10.15 (mailaton) pe klo 14–15 (mailallinen) su klo 8–9 (mailallinen)

HIIHTOMAJAT Avoinna hiihtokauden ajan, säävaraus, pakkasraja –20 c. Anhavan maja la–su klo 9–15 Anhavaistentie 415, Iitti Myllykosken Ladun Ulkoilumaja Avoinna su klo 9–15 (tammi-maaliskuu) Hevosmäentie 88, Myllykoski www.myllykoskenlatu.fi Paaskosken maja Avoinna ti–pe klo 10–19, la-su klo 10–16, ma sulj. Karimäentie 90, Valkeala

Valkealatalon rantasauna Toikkalantie 5, Valkeala ma, ke ja pe klo 13–20.30, ti ja to klo 15–20.30 la klo 12–17.30 ja su klo 13–17.30 (La ja su klo 18–20 käynti P-paikan puoleisesta ovesta) Tied. 020 615 3877

Inkeroisten jäähalli 13.8.2018 alkaen ma klo 15.20–16.40 (mailallinen) ti klo 14.30–15.30 (mailaton) ke klo 14–15.15 (mailallinen) to klo 15–16.30 (mailaton) pe klo 14–15.30 (mailallinen)

Kymenrannan vesistökeskus Kymenrannantie 4, Myllykoski Avantouintimahdollisuus päivittäin klo 6–20. Tied. 040 552 4575 www.myllykoskenlatu.fi

kouvola.fi/uimahallit

Kuntosalien yleisövuorot

Selänpään laturetki Tied. 040 5288285

su 24.2. lähtö klo 8–12 paluu klo 14

Anjalan laturetki matkat 15–25 km, lähtöpaikat: Anjalan urheilutalo, Korvenkylän koulu ja Junkkarin hiihtomaja. Ei osallistumismaksua. Järj. Anjalan Liitto. Tied. 0400 606 272

su 3.3./1.3. Myllykosken Laturetki klo 9–15 Reitti: Myllykoski - Ulkoilumaja Hevosmäentie 88 - Inkeroinen - Mataroja Matkat 6–35 km. Osanottokortit majoilta. Kahviopalvelut. Järj. Myllykosken Latu. Tied. 040 5850 780 www.myllykoskenlatu.fi pe 8.–9.3. lähtö klo 12

24 h hiihto Anjala Anjalan urheilukentän ympäristö Järj. Anjalan Liitto. Tied. 0400 927 294

virkisty avannossa!

Valkealan jäähalli 25.8.2018– 7.4.2019 la klo 8–9 (mailallinen) la klo 9–10 (mailaton) su klo 8–9 (mailallinen) su klo 9–10 (mailaton)

Uimahallien aukiolot

su 3.2.

Tykkimäen Sauna Avoinna ma–su klo 15–21 Lautarontie 3 A, Kouvola Tied. 0500 321 000 www.tykkimaensauna.fi

LATUSEURANTA

Latujen viimeisen kunnostusajankohdan voit tarkastaa: www.kouvola.fi/latuseuranta

LATUKARTTA

Latukarttaa myydään hiihtomajoilla, uimahalleissa, kaupungin yhteispalvelupisteessä, Kouvola- ja Kuusankoskitaloilla. Hinta 3 €.

kouvola.fi/kuntosalit

Kouvolan kaupunki ei vastaa tapahtumien mahdollisista muutoksista.

13


sa

tatalves

#paras

MIELAKAN RINNEKESKUS Ojaniityntie 3, Kouvola Infoa talvitapahtumista ja aukioloajat löytyvät www.mielakka.com tai www.facebook.com/mielakka Joulukuun tapahtumat ovat säävarauksella, mikäli kaikki rinteet ovat avoinna! Jokainen tiistai on Kympin Tiistai (Kympin välineet ja kympillä rinteeseen)

Painiturnauksen juhlavuosi Kansainvälinen Herman Kare -turnaus viettää Kouvolassa nelikymppisiään. Teksti: Jukka Behm Kuva: Tuomo Tulokas

ANTIIKIN OLYMPIALAISISSA painittiin, ja niin painitaan myös Kouvolassa. Kreikkalaisroomalaisen painiin erikoistunut Herman Kare -turnaus pidetään Mansikka-ahon urheiluhallissa tammikuussa. ”Juhlavuosi, neljäskymmenes turnaus”, sanoo Kouvolan painijoiden puheenjohtaja Timo Pahkala. Vuodesta 1980 lähtien kilpailu on nimetty Herman Karen mukaan. Hän oli SM-pronssin paininut pitkän linjan seuratoimija, joka oli 30 vuotta Kouvolan painijoiden puheenjohtajana. Sitä ennen Kouvolassa painittiin Loppiaispaineja usean vuosikymmenen ajan. ”Nimenmuutoksen myötä turnauksesta tuli kansainvälinen. Tänäkin vuonna painijoita odotetaan kymmenestä eri maasta.” KREIKKALAIS-ROOMALAISESSA painissa vastustajasta ei oteta otetta lantion alapuolelta niin kuin vapaapainissa. Lajia harrastavat huipputasolla vain miehet. Yksipäiväisessä Herman Kare -turnauksessa on kahdeksan sarjaa ja mukana on arviolta 80–90 painijaa. Ottelu kestää 2 kertaa 3 minuuttia, ellei se pääty selätykseen tai 8 pisteen ylivoimaiseen pistevoittoon. Yleisö näkee keskipäivän taukoa lukuunottamatta painia nonstoppina Mansikka-ahon urheiluhallin kahdella painimatolla. ”Keskisarjoissa – 67 ja 77 kg – on eniten osallistujia. Turnaus on tärkeä kisa monille, näyttö arvokisoihin”, Pahkala sanoo. Paikallisväriä tuovat Teemu Laurila Voikkaan Urheilu-Veikoista ja kotkalainen ArttuPetteri Klami. Vielä ei ole tietoa, ovatko kouvolalaiset reilut parikymppiset veljekset Vili 14 Kouvolan talvitapahtumat 2018–2019

Sillanpää ja Eero Sillanpää tulikasteessa. ”Ehkä, jos heillä ei ole vapaapainin kisoja.” KATSOJIA TURNAUS kerää yleensä 300– 500. Juhlavuoden vuoksi suunnitteilla on erikoisohjelmaa kuten elävää musiikkia turnauksen avaukseen. ”Ensikertalainen katsoja saa kokemuksen siitä, kuinka vaativa laji on. Sen näkee jo kilpailijoiden atleettisuudesta”, Pahkala toteaa. Tarkkailla kannattaa näyttäviä suorituksia ja hienoja heittoja, ja miksei myös sitä, kuinka kilpailijat lämmittelevät ja valmistautuvat otteluun ja millaisia rutiineja he suorittavat. ”Paikalla ovat Suomen ykköspainijat. Finaaliin asti etenevä painii kolmesta viiteen ottelua. Keho on kovilla, ja sen pitää palautua tunnin sisällä seuraavaan otteluun.” Pahkalan oma painiura keskisarjalaisena vei maajoukkuetasolle. Hän aloitti 5-vuotiaana ja lopetti 25-vuotiaana. ”Olin viitenä vuotena itsekin Herman Kare -turnauksissa. Sain tuntea EM-hopeamitalistin ja MM-pronssimitalisti Sergei Kovalenkon heitot, mutta tuli minulle voittojakin.” re

nka #herma

Kansainvälinen XXXX Herman Kare -turnaus la 12.1. klo 10 Koko päivän lippu 20 €.

Mansikka-ahon Urheiluhalli. Miesten kreikkalais-roomalainen painikilpailu. Aamupainit klo 10–14 ja loppuottelut klo 17–19 (avajaiset klo 16.30) Järj. Kouvolan painijat ry www.hermankare.fi

5.11.–5.12. Mielakan shop palvelee ja ennakkokausareiden myynti to 6.12. Talvikauden avajaiset! (SÄÄVARAUKSELLA!) ti 11.12. Ensimmäin KYMPIN TIISTAI la 15.12. Mielakan joulumaa -tapahtuma klo 10-18 rinteet avoinna (pakkasvarauksella), Rekiajelua (lumivarauksella), 100 ensimmäiselle makkaraa ja glögiä. Kahvio ja Joulushop. ti 18.12 KYMPIN TIISTAI su 23.12. JOULUMÄKI, jouluisia ylläreitä sekä KOSBIN Kinkkukisat 24.–25.12. Mielakka viettää Joulua, rinteet suljettu ke 26.12. Tapanin laskut ja Mielakan kinkun sulattajaiset ma 31.12. Vuoden 2018 vikat laskut klo 10–18 ti 1.1.2019 Uusi vuosi ja uudet kujeet, klo 12–20 KYMPIN TIISTAI pe 4.1 Yömäki su 6.1. Mielakan Mieletön Loppiainen ti 8.1. KYMPIN TIISTAI la 12.1. Lastenmaan Wernerin iloinen talvipäivä la 12.1. Mielakan aamumäki klo 8 ti 15.1. KYMPIN TIISTAI pe 18.1. Yömäki ti 22.1. Kympin TIISTAI ti 29.1. Kympin TIISTAI pe 1.2. Yömäki Hiihtolomaviikoilla 8 ja 9 on paljon tapahtumia ja erikoisohjelmaa läpi viikon, rinteet ovat auki klo 10–20.

MIELAKAN LASTENMAA Talvihauskaa koko perheelle! Lastenmassa lapsille ja aloittelijoille oma lastenrinne, taikamattohissi, tuubimäki, lumikaruselli, kota ja ulkotulipaikka sekä pulkkamäet! Lastenmaasta löydät myös tuubit ja pulkat, joten mukaasi et tarvitse kuin itsesi ja iloisen mielen! Tervetuloa viettämään talvihauskaa koko perheen voimin Mielakkaan!


ukkue #yksijo

KooKoo Liigan runkosarja 2018-2019 Lumon Areena, Topinkuja 1, Kouvola www.kookoo.fi la 24.11. klo 17 KooKoo – Pelicans pe 30.11. klo 18.30 KooKoo – Kärpät la 8.12. klo 17 KooKoo – TPS to 20.12. klo 18.30 KooKoo – KalPa ke 26.12. klo 18.30 KooKoo – SaiPa la 29.12. klo 18.30 KooKoo – Jukurit la 5.1. klo 17 KooKoo – Lukko la 12.1. klo 17 KooKoo – Pelicans pe 18.1. klo 18.30 KooKoo – Sport la 19.1. klo 17 KooKoo – Sport pe 25.1. klo 18.30 KooKoo – HIFK ke 30.1. klo 18.30 KooKoo – TPS ke 6.2. klo 18.30 KooKoo – HPK la 16.2. klo 17 KooKoo – SaiPa ke 20.2. klo 18.30 KooKoo – Ilves ta 23.2. klo 17 KooKoo – Kärpät pe 1.3. klo 18.30 KooKoo – Ässät pe 8.3. klo 18.30 KooKoo – Tappara ti 12.3. klo 18.30 KooKoo – JYP

t #kouvo Kouvot Korisliigan runkosarja 2018–2019 Jatke Areena, Mansikka-ahontie 1, Kouvola www.kouvot.fi ke 21.11. klo 18.30 Kouvot – Salon Vilpas ke 5.12. klo 18.30 Kouvot – KTP-Basket pe 7.12. klo 18.30 Kouvot – Kauhajoki ke 12.12. klo 18.30 Kouvot – BC Nokia pe 28.12. klo 18.30 Kouvot – Kobrat to 3.1. klo 18.30 Kouvot – Kataja Basket ke 16.1. klo 18.30 Kouvot – Helsinki Seagulls su 27.1. klo 17 Kouvot – BC Nokia pe 1.2. klo 18.30 Kouvot – Tampereen Pyrintö ke 13.2. klo 18.30 Kouvot – Ura Basket la 2.3. klo 17 Kouvot – Salon Vilpas ke 6.3. klo 18.30 Kouvot – KTP-Basket ke 13.3. klo 18.30 Kouvot – Kauhajoki pe 15.3. klo 18.30 Kouvot – Helsinki Seagulls pe 22.3. klo 18.30 Kouvot – Korihait ke 5.4. klo 18.30 Kouvot – Kataja Basket pe 12.4. klo 18.30 Kouvot – Tampereen Pyrintö

y aliband #sudets

ttaret #kouvo KOUVOTTARET Kouvottaret Sudet Salibandy Naisten Korisliigan runkosarja 2018–2019 Runkosarja 2018-2019 Jatke Areena, Mansikka-ahontie 1, Kouvola Miehet, 2. divisioona www.kouvot.fi/kouvottaret Mansikka-ahon Urheiluhalli, su 25.11. klo 17 Kouvottaret – Catz Lappeenranta Mansikka-ahontie 1, Kouvola la 8.12. klo 17 Kouvottaret – Vimpelin Veto www.sudet.fi/salibandy la 29.12. klo 17 Kouvottaret – Torpan Pojat ke 28.11. klo 18.30 Sudet – Kosken Dynamo su 6.1. klo 17 Kouvottaret – Peli-Karhut to 10.1. klo 18.30 Sudet – SB Heinola la 26.1. klo 17 Kouvottaret – Tapiolan Honka to 17.1. klo 18.30 Sudet – Voima la 9.2. klo 17 Kouvottaret – Espoo Basket Team la 2.2. klo 17 Sudet – Klubi ke 20.2. klo 18.30 Kouvottaret – Catz Lappeenranta to 21.2. klo 18.30 Sudet – Troopers pe 1.3. klo 18.30 Kouvottaret – HBA pe 8.3. klo 19 Sudet – Löysätempo la 16.3. klo 17 Kouvottaret – Hyvinkään Ponteva

RAVIT

ata lanravir #kouvo

Kouvolan ravirata, Hevosmiehentie 1, Kouvola www.kouvolaravirata.com Pelit kaikkina päivinä paikanpäällä, totopelipisteissä ja netissä. su 2.12. klo 16 Toto4-ravit su 9.12. klo 14 Toto4-ravit, klo 11– Eläinten Joulu 17 & Erätulet to 10.1. klo 18 Toto4-ravit to 24.1. klo 18 Toto4-ravit ma 4.2. klo 19 Toto4-ravit, Magic Monday to 21.2. klo 18 Toto4-ravit su 3.3. klo 16 Toto4-ravit to 14.3. klo 18 Toto4-ravit la 23.3. klo 14 Valkeala-ajo, Toto 76 to 4.4. klo 18 Toto4-ravit pe 12.4. klo 18 Nostalgia-ravit su 21.4. klo 16 Toto4-ravit ma 29.4. klo 19 Toto4-ravit, Magic Monday

klubi #korian uvot Korian Klubi #koriko Salibandy runkosarja 2018-2019 Korikouvot Miehet 2. divisioona Miesten I-divisioona runkosarja 2018–2019 Mansikka-ahon Urheiluhalli, Mansikka-ahontie 1, Jatke Areena, Mansikka-ahontie 1, Kouvola Kouvola www.kouvot.fi/korikouvot www.korianklubi.com la 24.11. klo 17 Korikouvot – Kristika Turku pe 23.11. klo 18.30 Klubi – Voima (Imatra) su 9.12. klo 17 Korikouvot – LoKoKo Bisons la 8.12. klo 12 Klubi – Hatsina (Mikkeli) su 16.12. klo 17 Korikouvot – Oulun NMKY la 15.12. klo 17 Klubi – Pelicans SB (Lahti) su 13.1. klo 17 Korikouvot – Forssan Koripojat la 26.1. klo 12 Klubi – Löysätempo (Mikkeli) pe 25.1. klo 18.30 Korikouvot – Helsingin NMKY pe 8.2. klo 18.30 Klubi – Troopers (Imatra) su 10.2. klo 17 Korikouvot – HBA-Märsky su 17.2. klo 17 Klubi – SB Heinola su 3.3. klo 17 Korikouvot – Jyväskylä BA la 2.3. klo 12 Klubi – PoNoVo (Lranta) su 17.3. klo 17 Korikouvot – Pyrintö Akatemia

MUUT LIIKUNTATAPAHTUMAT to 27.12. klo 14–18 Jouluinen jumppamaraton, Lyseon liikuntahalli, Kouvola. maksuton. Järj. Kouvolan kaupunki. www.liikkuvakouvola.fi/jumppamaraton ti 8.1.2019 klo 14–17.30 Kuntotestaustapahtuma, mahd.eri testeihin (InBodykehonkoostumusmittaus, puristusvoimamittaus, 6min kävelytesti, UKK-kävely- ja Cooper-testi) Kouvolan jäähalli. Järj. Kouvolan kaupunki. Ilmoittautumiset: www.liikkuvakouvola.fi/testaus

23.–24.2. klo 9–16 Sulkapallon kansalliset HELMI-kisat, junioriluokat lauantaina Kuntotalolla ja Yleiset luokat Kole-57 Haanojan haalilla, Myllypuronkatu 3, Naisten lentopallon 1-sarja 2018-2019 Kouvola Kuntotalo, Salpausselänkatu 38, Kouvola Korian Ponsi Järj. Kouvolan Sulkapalloseura ry www.kole.fi Miesten lentopallon 2-sarja 2018-2019 kouvolansulkapalloseura.sporttisaitti.com su 2.12. klo 15 Kole – Hurmos (Joensuu) Korian Monitoimitalo, Kyntäjäntie 9, Koria su 6.1. klo 15 KoLe – Lp- Vampula (Huittinen) Kevään runkosarjan pelit 6.1.-31.3. la 16.3. klo 15–21Täydenkuun snow su 13.1. klo 15 KoLe – Lp-Viesti Akatemia (Salo) sunnuntaisin klo 13 volleyball -turnaus, Käyrälammen su 27.1. klo 14 KoLe – PuMa (Helsinki) Katso aikataulu: www.korianponsi.com/ beach volley -alue, Lautarontie 3, Kouvola 2.2. klo 15 KoLe – Kisko (Oulu) lentopallo/miehet la. Järj. Kouvolan Lentopalloilijat -57 ry, su 17.2. klo 14 KoLe – Nale/HEL Volley (Helsinki) www.kole.fi su 10.3. klo 15 KoLe – PuWo (Kuopio) Kouvolan kaupunki ei vastaa tapahtumien mahdollisista muutoksista. 15

a

mukan #kolen


® XX REPOVEDEN ULKOILU- JA ELÄMYSPÄIVÄT 22.–24.2.2019 klo 9–16 Tapahtumat Orilammen majan ympäristössä ja retkiluistelu Vuohijärvellä.

Talvielämyksiä Repovedellä Perinteeksi muodostunut Repoveden ulkoilu- ja elämyspäivät viettää helmikuussa 20-vuotisjuhliaan. Teksti: Jukka Behm Kuva: Juhani Outinen

KUUTIN KOLON yrittäjä Juhani Outinen on ollut alusta asti mukana Repoveden ulkoilu- ja elämyspäivien järjestelyissä. Nyt tapahtuma täyttää 20 vuotta. ”Suunnittelimme kyllä vuotuista tapahtumaa, mutta emme arvanneet, että siitä tulisi näin pitkäikäinen. Valkealan liikuntatoimen johtaja Tarmo Kulmala keräsi aikoinaan porukkaa kasaan. Valkealan Kajo ja Valkealan Latu ovat olleet talkoissa mukana alusta asti.” Alunperin tapahtuma oli maaliskuun toisena viikonloppuna, mutta talvien lämpenemisen takia se siirrettiin kolme vuotta sitten helmikuulle. ”Ensimmäisinä vuosina hiihto oli pääosassa, mutta vähitellen mukaan tuli muita aktiviteetteja”, Outinen sanoo. ORILAMMEN MAJA on ollut alusta Repoveden ulkoilu- ja elämyspäivien tukikohta. Sieltä lähdetään eri mittaisille hiihtolenkeille jäitä myöten ja muu ohjelma on sen pihapiirissä. ”Sään puolesta oli muutama vuosi sitten yksi niin surkea talvi, että tapahtuma oli jäädä väliin”, Outinen muistelee. Viime talvena kävijöitä oli 1300. Pääosin tulijat ovat Kouvolan seudulta, mutta tieto tapahtumasta on levinnyt laajemmallakin. Mitään ihan vastaavaa ei Suomessa ole.

”Meillä on ollut vuosien mittaan nuotanvetonäytöksiä, lumenveistoa, luistelua ja muitakin kokeiluja”, Outinen kertoo. ”Telttasaunan pystytys on suunnitelmissa tänä vuonna, samoin valokuvanäyttely juhlan kunniaksi. Varjoliitoa on ollut usein tarjolla. On huima kokemus lennellä Repoveden yllä.” PERJANTAINA KAIKKI ovat tervetulleita ulkoilemaan, mutta erityisesti yrityksiä ja yhteisöjä kannustetaan tyhy-päivien viettoon Repovedelle. Lauantaina ja sunnuntaina on perheen pienimmät ja isommatkin lapset huomioitu erilaisilla aktiviteeteilla. ”Perinteisten hiihto- ja kävelyreittien lisäksi lapsille on toimintarata, lasten latu, poniajelua, koiravaljakkoajelua, pulkkamäki, lumikenkäilyä, potkukelkkoja, pilkintää, lettukota ja paljon muuta.”

Lähtöpaikat erämaahiihtoon: Orilammen Lomakeskus, Voikoskentie 138, Hillosensalmi ja Saarijärvi, Kuismantie 985, Voikoski. Osallistumismaksu erämaahiihtoon tai sauva/ lumikenkäkävelyyn 10 €/ hlö, perhelippu 20 €. Sis. eväsliput 2 kpl, vakuutus ja sauna/suihku, myös palkintojen arvonta. Tied. Valkealan Latu p. 040 519 8252, repovesiulkoilu@gmail.com ja Orilammen Loma-keskus p. (05) 389 881, www.orilampi.fi www.facebook.com/ulkoilurepovesi Järj. Orilammen Lomakeskus, Valkealan Latu, Kouvolan Latu, Valkealan Kajo, Kouvolan kaupunki, Metsähallitus, Mäntyharjun kunta, Kinansaaren kyläyhdistys, Talli Koskinen, Valkealan kalakerho

Matka- ja retkiluistelua, jäähiihtoa sekä moottoriurheilua Kuusaanlammella 1.1.–15.3. Savonsuontie 8, Kuusankoski Luistelu- ja hiihtoreitit ma-su klo 10–17 (jääpeitteen paksuus +10cm / olosuhteiden salliessa) Pukusuoja ma–su klo 10–17 (ratojen ollessa avoinna) Moottorirata ma (vain normaalirenkain), ke ja la klo 10–16 (jääpeitteen paksuus +15cm m-pyörät / +30cm autot / olosuhteiden salliessa) Tied. 0500 862 862 (liput, lipunmyyntipisteet, kartat, ym.) www.seikkailuviikari.fi, www.facebook.com/ kuusaanlampi (aukioloajat, jäätilanne) (säävaraus, liikkuminen jäällä omalla vastuulla)

16 Kouvolan talvitapahtumat 2018–2019


ia

tum Muita tapah

Kansalaisopisto toivottaa kansalaisopistolaiset ja kansalaisopiston toiminnasta kiinnostuneet tervetulleeksi kaikille avoimiin, maksuttomiin tapahtumiin katsomaan ja kuulemaan, mitä opiston ryhmissä lukuvuoden aikana on opittu ja tehty. Merkitse tapahtumatt kalenteriisi ja tule nauttimaan opiskelijoidemme työn tuloksista! ELIMÄKI su 7.4. klo 15 Esiintymistaidon kurssin Avoimet ovet -tapahtuma ”Laulun iloa”, Elimäen entinen kunnanvirasto la 1.12. klo 15–16 Laulun iloa Elimäellä. Elimäen yksinopiskelijoiden Avoimet ovet Elimäen entisellä kunnanvirastolla JAALA 15.–22.3. Kuvataidekoulun, kuvataiteen ja käden taitojen näyttely, Jaalan Taidetupa, ma–pe 10–16, la 10–15 ja su 12–15 KOUVOLA su 7.4. klo 18 Musiikkimatinea, Kouvolan kaupungintalon juhlasali 15.–27.4. Kädentaitoryhmien näyttely, Kouvolan pääkirjasto, ma–pe 9–20 6.–10.4. Kuvataideryhmien näyttely, Kouvola-talo, ma–ke 11–18, la–su 12–17 12.–18.4. Kuvataide- , käsityötaide- ja mediataidekoulujen näyttely, Kouvola-talo, ma–pe 11–18, la–su 12–17. Näyttelyn avajaiset pe 12.4. klo 17 Runoryhmän esitykset ke 28.11. klo 18–19 Kansalaisopiston auditorio la 1.12. klo 12–13 Pääkirjasto ke 27.3. klo 11.30 ja ke 3.4. klo 18 Kansalaisopiston auditorio, la 6.4. klo 12 Kouvolan pääkirjasto KUUSANKOSKI 2.–12.1. Väriteemallinen kädentaitojen näyttely Kuusankosken kirjasto ma–pe 10–19, la 10–15 27.3.–6.4. Naukion taidesaunan Maalaus B-ryhmän näyttely Kuusankosken kirjasto ma–pe 10–19, la 10–14 9.–16.4. Kädentaitoryhmien näyttely Naukion sauna ma–pe 11–19, la–su 12–18 24.–29.4. Kuva- ja käsityötaidekoulun sekä kuvataiteen ja muotoilun näyttely Naukion sauna ma–pe 11–18, la–su 12–18 VALKEALA pe 30.11. klo 18 Musiikki-ilta Valkeassa, Valkealan lukion auditorio. Kouvolan kansalaisopiston musiikkiryhmien opiskelijat esiintyvät Musiikki-illassa 11.–17.4. Kädentaitoryhmien näyttely Kustaan Galleria, ma–ti 13–19, ke–pe 10–16

Kansalaisopiston luennot Salpausselänkatu 38, II kerros. Kaidehissi käytössä liikuntarajoitteisille

Hyvinvointipiste

Oletko jo tutustunut kansalaisopiston luentotarjontaan? Kansalaisopisto tekee luentojen järjestämisessä hyvää yhteistyöstä paikallisten toimijoiden kanssa. Ideoita luentojen aiheiksi otetaan myös asiakkailta. Yleisluennot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Luennot järjestetään opiston auditoriossa, Salpausselänkatu 38, II kerros. Liikuntarajoitteiset pääsevät toiseen kerrokseen kaidehissillä.

Kauppakeskus Valtari, Kouvolankatu 15 ma–ti ja to klo 9–16, ke klo 9–17, pe klo 10–15 suljettu ma–pe klo 12–13 tiistaisin: ei terveydenhoitajan palveluita, paikalla fysioterapeutti ja liikuntaneuvoja

pe 30.11. klo 18–19 Erilaiset joulut Margo Oll kertoo venäläisestä jouluperinteestä ja Ulf Tütken saksalaisesta jouluperinteestä. Tule kurkistamaan erilaisiin jouluperinteisiin eri kielialueilla. MIELEN HYVINVOINNIN LUENNOT Luentosarja antaa tietoa ja keinoja mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen ikääntyessä. ma 26.11. 13–14.30 Avaimia vahvuuksien tunnistamiseen ja käyttöön, Tamara Björkqvist ja Elisa Virkola ti 4.2. klo 13–14.30 Myötätuntoisen mielen voima, Leena Rasanen ja Stina Fågel ti 18.3. klo 13–14.30 Elämänkokemus luotsaa eteenpäin, Sirkkaliisa Heimonen ja Elisa Virkola Luentosarja järjestetään yhteistyössä Ikäinstituutin kanssa. SUOMALAINEN OOPPERA ke 30.1. klo 18–19.30 Martti Talvela - suomalaisen oopperan vahva mies Lääkäri Jouko Leppänen tarkastelee Martti Talvelan tuotantoa esimerkkien avulla. RUNOUS SUOMALAISUUDEN LUOJANA ke 13.2. klo 18–19.30 Himolukija, opettaja Ritva Sorvali valottaa tekstiesimerkein kirjailijoiden kuvaamaa Suomea ja runoutta eri vuosikymmeniltä. Kirjallisuuden talvirunoja ja -lauluja sekä muita talvikuvauksia.

Luentoja voi seurata myös internetin välityksellä osoitteessa: http://kouvola.adobeconnect.com/ kansalaisopisto. Luennon seuraaminen verkon kautta on helppoa. Kirjautumisohjeet opiston nettisivuilla www.kouvolankansalaisopisto.fi.

ma 26.11. klo 13–15 Kymenlaakson omais hoitajat ja läheiset ke 28.11. klo 13–15 Suomen apuvälinetalo mm. kompressiosukat ma 3.12. klo 10–12 Kotitalousneuvoja, perinteiset suomalaiset jouluruuat ke 5.12. klo 13–15 Kymenlaakson jäte to 13.12. klo 13–15 Kuulolähipalvelu, KLP, Kouvolan Kuulo ke 19.12. klo 9–12 Kokonaiskolesterolin mittaus, 10 €, Kouvolan Sydänyhdistys pe 4.1. klo 13–15 Tipaton tammikuu, ehyt ke 9.1. klo 13–15 Suomen Migreeniyhdistys ke 16.1. klo 13–15 Finfami, mielenterveys omaisten järjestö to 17.1. klo 13–15 Kuulolähipalvelu, KLP, Kouvolan Kuulo ma 4.2. klo 13–15 Kymenlaakson Syöpä yhdistys, Maailman Syöpäpäivä ma 11.2. klo 13–15 Kansainvälinen epilepsia päivä, Pohjois-Kymen Epilepsiayhdistys ke 13.2. klo 9–12 Kokonaiskolesterolin mittaus, Kouvolan Sydänyhdistys to 21.2. klo 13–15 Kuulolähipalvelu, Kouvolan Kuulo ma 11.3. klo 13–15 Muistiviikko teemalla vaali aivojasi, Kouvolan Seudun Muisti, muistiluotsityöntekijä, ke 13.3. klo 10–12 Keltaisen Nauhan Päivä, Kouvolan Reumayhdistys klo 13–15 Kymenlaakson AVH-yhdistys to 21.3. klo 11–12 Maailman Runouden päivä (YK, Unesco), Kansalaisopiston runoryhmä klo 13–15 Kuulolähipalvelu, KLP, Kouvolan Kuulo ke 10.4. klo 10–12 Pohjois-Kymen Parkinson yhdistys, 11.4 Kansainvälinen Parkinsonpäivä ke 17.4. klo 9–12 Kokonaiskolesterolin mittaus, Kouvolan Sydänyhdistys to 18.4. klo 13–15 Kuulolähipalvelu, Kouvolan Kuulo pe 26.4. klo 13–15 Kirjasto, 23.4 Kirjan ja ruusun päivä

Kouvolan kaupunki ei vastaa tapahtumien mahdollisista muutoksista.

17


Ikäasema Hansakeskus 2.krs S-marketin yläpuolella, Torikatu 3, Kouvola www.kouvola.fi/ikaasema Kouvolan kaupunki/Ikääntyneiden varhaiset palvelut/Ikäasema p. 0206158594, toni.puuronen@kouvola.fi ti 27.11. klo 9.30–12.30 Geronomiopiskelijoiden opinnäytetöiden esitykset ti 27.11. klo 13–14 Outinen tanssittaa to 29.11. klo 10–12 Tehdään joulukortteja to 29.11. klo 13–14 Laulavat Suharit esittävät tanssimusiikkia ma 3.12. klo 11.30–12.30 Kuulon lähipalvelu ti 4.12. klo 13–14 Seniori Rami laulattaa joulukaraokea ti 11.12. klo 13–13.30 Joululauluja esittää Kaunisnurmen musiikkiluokka to 13.12. klo 13–14 Markku Seppälä esittää joululauluja

ti 18.12. klo 13–14 Joululauluja laulattamassa Jaana ja Olli-Pekka Sistonen to 20.12. klo 13–14 Joulupukki ja -muori laulattavat joululauluja ti 8.1.2019 klo 13–14 Cece & Jorce, kaksi kitaraa ja yhteislauluja to 10.1. klo 13–14 Seniori Rami laulattaa karaokea ti 15.1. klo 13–14 Eeva Siiriä laulattaa to 17.1. klo 13–14 Sotilaspoikien kuoro ja orkesteri ti 22.1. klo 13–14 Laulavat Suharit esittävät tanssimusiikkia to 24.1. klo 13–14 Hummerit laulattavat to 31.1. klo 13–14 Sanoin, kuvin ja sävelin, Raine Narva to 14.2. klo 13–14 Seniori Rami laulattaa karaokea to 7.3. klo 13–14 Hummerit laulattavat

to 14.3. klo 13–14 Seniori Rami laulattaa karaokea to 21.3. klo 13–14 Kuvin, sanoin ja sävelin, Kyllikki ja Raine Narva ti 26.3. klo 13–14 Cece & Jorce, kaksi kitaraa ja yhteislauluja to 4.4. klo 13–14 Seniori Rami laulattaa karaokea to 11.4. klo 13–14 Kuvin, sanoin ja sävelin, Kyllikki ja Raine Narva

ti 15.1. klo 17 Kantakortti-ilta; Matti Nummiaro Valkealan kirjasto

ke 20.2. klo 18 Plastiikkia, plastiikkia -askarteluilta; Satu Latvatalo, Kouvolan pääkirjasto

ke 30.1. klo 17.30 Kirjailijaillassa Minna Rytisalo; Rouva C. Kouvolan pääkirjasto

to 21.2. klo 18 Lastenkonsertti, Kouvolan pääkirjasto

Kirjastojen tapahtumia ti 27.11. klo 16–19.30 Tapahtuma-joka-jääköön-nimeämättä; velhoaiheista puuhaa lapsille ja nuorille, Kouvolan pääkirjasto ke 28.11. klo 18 Kirjailijavieraana Henna Mäkelin; Kuolema-teos, Kuusankosken kirjasto la 1.12. klo 12 Viivy lämpönä vielä; Kansalaisopiston runoryhmä, Kouvolan pääkirjasto

Kouvolan kirjastoissa järjestetään paljon erilaisia tapahtumia: konsertteja, kirjailijailtoja ja taiteilijavierailuja. Tietoa janoaville ovat kirjaston luennot ja esitelmätilaisuudet parhainta antia. Lapset riemuitsevat laadukkaista satutunneista, lastenteatteriesityksistä ja musiikkitapahtumista.

ma 3.12. klo 17.30–19 Suklaiset herkut; kotitalousneuvoja Ulla Rantanen, Elimäen kirjasto ti 4.12. klo 18 Jouluinen lausuntailta; Paltta ry Kuusankosken kirjasto

Seuraa ilmoitteluamme lehdissä, ilmoitustauluilla ja tapahtumakalentereissa. Katso menovinkkejä kotisivuiltamme, ja kysy tapahtumia omasta kirjastostasi. Odotamme juuri sinua mukaan!

ti 11.12. klo 18 Jouluinen lausuntailta; Paltta ry, Kouvolan pääkirjasto ma 17.12. klo 17.30 Mikko Heino, Sami Viitalo; Joulu Saapuu Jokaiselle -konsertti, Myllykosken kirjasto

Kuva: Marec Sabogal

la 16.2. klo 12-17 Tekstilauantai; 2-osa, Kouvolan pääkirjasto

LASTEN KULTTUUriVIIKOT 4.–22.2.2019 KOUVOLASSA Lastenkulttuuriviikkojen yleisötapahtumiin on perheillä vapaa pääsy. to 21.2. klo 18 pääkirjastolla AAVA -veden kiertokulku konsertti lapsille, minkä aikana yleisö tutustuu veteen, kansoihin jotka elävät veden äärellä, ja etenkin näiden alueiden perinnesoittimiin. ti 5.2. päivällä koululaisnäytös ja koko perheen iltakonserttina Lasten Kuorokimara Kuusankoskitalolla.

Lastenkulttuuriviikkojen aikana Värikylpypajoja alle 6-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen yhteiseen kiireettömään kuvataidehetkeen. ma 4.2.,11.2. ja 18.2. klo 10.15 taaperot eli 12-24 kk:n ikäiset klo 12.15 vauvat eli 4-11 kk:n ikäiset klo 15.15 viikarit eli 4-6-vuotiaat

Lisäksi kaupungin peruskouluilla lapsille mm. arkkitehtuurityöpajoja, Kässää ja Hissaa -kädentaitojen työpajoja, Sirkuskoulu Bravuurin esityksiä ja työpajoja, Taikureiden Alfrendon ja Timo Tiikkaisen taikaesityksiä työpajoineen. Tervetuloa mukaan riemuitsemaan ja osallistumaan! Lisätietoja: Kulttuurikasvatuskoordinaattori Jaana Vuorio-Palmumaa, p. 0206158591 jaana.vuorio-palmumaa@kouvola.fi www.kouvola.fi 18 Kouvolan talvitapahtumat 2018–2019

ti 12.3. klo 19 Johanna Hasu; luento pianonsoiton opiskelusta Kouvolan pääkirjasto

Lisää tapahtumia ja tietoa kirjaston palveluista: kyyti.finna.fi, Facebook: Kouvolan kirjasto


Itsenäisyyspäivän juhla 6.12.2018 Avoin kaikille Kouvolan asukkaille

klo 10.00 Jumalanpalvelus, Kouvolan Keskuskirkko Saarna Mikko Wirtanen, liturgi Ulla Koskinen ja kanttori Terhi Paukku Kunniavartio, Kouvolan Reserviupseerikerho, Kouvolan Reserviläiset klo 11.15 Seppeleenlasku Lääninpuistossa Sankarivainajien muistomerkillä klo 11.30 Juhlakahvit Kouvolan kaupungintalon lämpiössä klo 12.30 Itsenäisyyspäivän juhla Kouvolan kaupungintalon juhlasalissa Esiintyjinä Ahvion Soittokunta, Lauluyhtye Vitriini, Valerijs Avramenko, viulu, Päivi Stenvall, huilu ja Olga Strazdina, piano. Puhujina kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jouko Leppänen, professori Anu Lahtinen, everstiluutnantti Juha Kylä-Harakka ja pastori Mikko Wirtanen. Vapaa pääsy. Järj. Kouvolan kaupunki, Kouvolan seurakunta, Puolustusvoimat

Duunitreffit

to 7.2.2019 klo 13–15 Ohjaamo, Kauppakeskus Valtari, Kouvolankatu 15 Työnantajat ja työnhakijat kohtaavat Duunitreffeillä. Rekrytointitapahtuma Duunitreffit järjestetään jo neljättä kertaa Kouvolan kaupungintalolla. Tapahtumassa on näytteilleasettajina työnantajia, joilla on avoimia työpaikkoja tarjolla. Vapaa pääsy. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Rekrystä toimeen -hanke, Kouvolan Ohjaamo, Kaakkois-Suomen TE-toimisto ja Kouvolan kaupungin työllistymisen edistämisen yksikkö. www.duunitreffit.fi , Instagram & Facebook: @duunitreffit

TORIT

Muita tapahtumia la 24.11. klo 12 Nivelrikkoluento Kouvola-talo, Varuskuntakatu 11 Järj. Suomen Nivelyhdistys ry ma 3.12. klo 17–19 MiB Mingle: Kuukausikahvit Puutarhurinkadun perhepuisto, Puutarhurinkatu 26, Kouvola Mothers in Business ry (MiB) on urahenkisiä äitejä yhdistävä verkosto, joka tarjoaa äideille mahdollisuuden ammatilliseen ja henkilökohtaiseen kehittymiseen perhevapaiden aikana sekä työelämään paluun jälkeen. Kuukausikahvit järjestetään mibiläisille ja MiBistä kiinnostuneille Puutarhurinkadun perhepuistossa jokaisen kuukauden ensimmäisenä maanantaina. Lisää tietoa toiminnastamme saat seuraamalla Facebookin Mothers in Business Päijät-Häme -ryhmää ja kotisivua https://mothersinbusiness.fi/paijat-hame

la 26.1. klo 9–13 Avoimet Ovet Steinerkoululla, Kymin Teolisuusoppilaitos, Marskinkatu 1, Kuusankoski. Mahdollisuus tutustua Kymenlaakson steinerkoulun steinerpedagogiseen opetukseen. Järj. Kymenlaakson steinerkoulun kannatusyhdistys ry. www.kymensteiner.net to 14.2. klo 18–20 Ystävänpäiväkahvila Steinerkoululla, Kymin Teolisuusoppilaitos, Marskinkatu 1, Kuusankoski. Tuo ystävä tai perhe herkuttelemaan kahvilaamme. Järj. Kymenölaakson steinerkoulun kannatusyhdistys ry., www.kymensteiner.net la 13.4. klo 10–14 Sotilasradiopäivä Kouvola-talossa, Varuskuntakatu 11 Pääsymaksu 10 € sis. välipalan. Järj. Kouvolan Miljöö- ja putkiradiomuseo www.putkiradiomuseo.fi

Kävelykatu Manski, Kouvolan kauppatori (Hansatori) ja Pohjolatori Ma–la klo 7–15 Yhteyshenkilö: Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3. krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, faksi (05) 311 5840 toimisto@Kouvolanydinkeskusta.fi Lisätietoja keskustan torialueista ja paikkavarauksista. Kuusankosken tori Kauppalanaukio, perjantaisin klo 9–15 Yhteyshenkilö: Santtu Aitala puh. 0400 617 923, santtu.aitala@pp.inet.fi Voikkaan tori Woikantorin pysäköintialue, Kuparintie 4 keskiviikkoisin klo 9–15 Yhteyshenkilö : Santtu Aitala puh. 0400 617 923, santtu.aitala@pp.inet.fi

Nuutinpäivän TUNNE tapahtuma su 13.1.2019 klo 11–14 Kouvola-talo, Varuskuntakatu 11

Myllykosken tori Maantaisin 1.5.–30.9. klo 13–17 Perjantaisin 1.1.–31.12. klo 6–12 Yhteyshenkilö: Santtu Aitala puh. 0400 617 923, santtu.aitala@pp.inet.fi

Koko perheen tapahtuma! Vapaa pääsy! Kaikenlaista tekemistä lapsille mm. Lasten Karaoke ja taidetyöpajoja sekä julkistetaan vuoden Kulttuurikouvolalainen! Järj. TUNNE –ryhmä Kouvolan Teatteri, Kymi Sinfonietta, Pohjois-Kymen musiikkiopisto, Kouvolan kaupungin kulttuuripalvelut, kirjasto, kansalaisopisto, kulttuuritalot, Poikilo-museot

Inkeroisten tori Lauantaisin klo 6–12 ympäri vuoden Yhteyshenkilö: Santtu Aitala puh. 0400 617 923, santtu.aitala@pp.inet.fi

Kouvolan kaupunki ei vastaa tapahtumien mahdollisista muutoksista.

19


mia u t h a p a t u l u Jo Joulumarkkinoita ja myyjäisiä

Joulumarkkinoiden aika Joulunaika Kouvolassa alkaa Sami Hyypiä Areenan joulumarkkinoista. Teksti: Jukka Behm

VUONNA 2002 Lions Club Kuusankoski/ Voikkaa järjesti ensimmäisen kerran joulumarkkinat Sami Hyypiä Areenalla. ”Aloitimme tyhjästä, mutta sana kiiri ja seuraavana vuonna halli täyttyi kauppiaista ja asiakkaista”, sanoo klubin presidentti Santtu Aitala. Kävijämäärä kasvoi vauhdilla. Vuonna 2007 hallin käyttötiloja mitoitettiin uudestaan, jotta myyjille saatiin enemmän tilaa. ”Menestyksen salaisuus ovat hyvät puitteet, sisätilat ja isot parkkialueet. Paikkamaksu myyjille on kohtuullinen.” JOULUKSI 2016 leijonat luovuttivat tapahtuman Pilkanmaan Pilkkeelle, mutta työmaa osoittautui yhdistykselle liian suureksi. Leijonat ovat jälleen peräsimessä, ja lankoja käsissään pitää Aitala. Aitala vastaa järjestelyistä ja markkinoinnista. Hän on myös joulumarkkinat-idean isä. Onko koko Voikkaan klubi mukana talkoissa? ”Meitä on 23 ja keski-ikä 65. Eli ei. Muut Kouvolan klubit tukevat ja tekevät työsuorituksia. Yhteistyökumppaneina on myös paikallisia urheiluseuroja, jotka saavat työn kautta meiltä avustusta toimintaansa.” Vapaaehtoisia tarvitaan tapahtuman vetämiseen kolmisenkymmentä. Areenan

20 Kouvolan talvitapahtumat 2018–2019

keinonurmi suojataan levyillä. Niiden asentaminen ja purkaminen on iso työ. Parkkipaikkaohjaukseen tarvitaan paljon väkeä. TÄNÄ VUONNA Sami Hyypiä Areenalle on tulossa 150 myyjää. Tarjolla on lahjatavaraa, käsitöitä ja herkkuja. Jotkut markkinoille saapuvat vain kahvittelevat ja käyvät syömässä, osaa hakee lahjat ja osa tekee heräteostoksia. Kaikki nauttivat tunnelmasta. ”Aluksi vieraita kävi Vaasaa myöten, mutta vastaavia sisätapahtumia on tullut muuallekin.” Joulumarkkinat on vanha suomalainen perinne. Kouvolassa se kiinnostaa, sillä hiljaisinakin vuosina kävijöitä on ollut yli kymmenentuhatta. Tapahtuman tuoton Leijonat jakavat hyväntekeväisyyteen. ”Etenkin nuorten tukemiseen”, Aitala kertoo.

Sami Hyypiä Areenan joulumarkkinat Kuusaantie 56, Kuusankoski sunnuntaina 2.12. kello 9–17.

1.11.–23.12. Mustilan Joulupuoti Joulupuoti palvelee ma-la klo 9–17 ja adventtisunnuntaisin klo 10–18. Uusi Joulupuoti ja kahvila palvelevat Mustilan Puukoululla (Alppiruusuntie 99) 1.11.–23.12. to–pe ja la klo 10–16 (ryhmille myös sopimuksen mukaan). Puukoululta löytyy MariaMamman elintarvikeherkkujen lisäksi muitakin suussa sulavia lähiruokia ja käsitöitä. Joulukiireiden keskellä voi rauhoittua hetkeksi nauttimaan kahvilan maukkaista antimista. Ryhmille järjestämme tilauksesta mahdollisuuden nauttia keittolounasta tunnelmallisessa Mustilan Puukoulussa. https://mustilaviini.fi pe 30.11. klo 11–15 ja la 1.12. klo 10–16 Desing Market –joulumyyjäiset Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, XAMK:in opiskelijoiden perinteiset myyjäiset. Kouvolan kampuksen Paja-galleria, Kasarminmäki, Kuuselankatu 1, Kouvola Tapahtuma on tänä vuonna kaksipäiväinen. la–su 1.–2.12. Taideruukin joulumarkkinat, Pato Areena, Taideruukki, Kymin yritysalue, Kyminväylä 2, Kuusankoski, www.taideruukki.fi su 2.12. klo 12–15 Joulutapahtuma ja myyjäiset, Ranta-Pukin Kievarimuseo, Kymijoentie 42, Anjala Adventtimyyjäiset - leivonnaisia, käsitöitä ja muuta jouluista tavaraa. Myyntipöytien varaukset Maire Huttunen p. 040 746 7741. Joulumusiikki ja poniajelua. Järj. Anjala-Seura, tied. p. 0500 704985, www.anjala-seura.info su 2.12. klo 9–17 Sami Hyypiä Areenan joulumarkkinat Kuusaantie 56, Kuusankoski. Järj. LC-Kuusankoski/ Voikkaa 2.– 21.12. Taiteen ja Käsityön myyntinäyttely Kuusankoskitalon galleria, Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski. Kädentaitoa lähialueiden käsityöläisiltä ja taiteilijoilta. Tied. Liisa Raskinen p. 0400 550864


su 9.12. klo 9–15 Wanhanajan joulumarkkinat 24. kerran Pioneeripuistossa, Korian Sotilaskoti (os. Hakuntie 1). Tied. ja varaukset: SotilaskotiKoria@gmail.com. Järj. Sotilaskoti Koria/Pitomestarit Aarno Anttila to 13.12. klo 7–15 Kuukausimarkkinat Kouvolan Kauppatorilla Järj. Kouvolan Ydinkeskusta ry www.kouvolanydinkeskusta.fi

la 8.12. klo 10–16 Kouvolan taideseuran Pop-Up joulumyyjäiset Kauppakeskus Veturi, Tervasharjunkatu 1, Kuusankoski. Tarjolla paikallisten taiteilijoiden tuotoksia monessa eri muodossa. Voit löytää suloisia joulukortteja, mielenkiintoisia maalauksia, kiehtovaa taidegrafiikkaa, mukaansa tempaisevia sarjakuvia, ynnä muita käsitöitä. su 9.12. klo 15 Karhulankylän Marttojen Joulupuoti, jossa leivonnaisia ja käsitöitä myynnissä Puoti avautuu jo klo 15 ja avoinna myös kirkon jälkeen. klo 16 Karhulankylän Marttojen perinteinen joulukirkko. Tunnelmallinen joulukirkko jo 20. kerran Pulsan navetassa. Karhulankyläntie 331, Valkeala. Lämmin glögi ja kirkkokahvit tuttuun tapaan. Vapaaehtoinen kahviraha lahjoitetaan Hyvä Mieli Joulukeräykseen.

su 16.12. klo 12–15 Joulumyyjäiset Verlan seuratalolla Verlantie 346. Myytävänä leivonnaisia, käsitöitä, jouluruokia, joulukoristeita, seinäkalenteri vuodelle 2019 ym. Puffetissa voit nauttia joulupuuroa ja torttukahvit. Tied. ja myyntipaikkavaraukset Marja, 040-752 1282. Järj. Verlan seudun kyläyhdistys ry su 16.12. klo 10–16 Perinteiset markkinat kävelykatu Manskilla Kouvolan keskustassa. Järj. Kouvolan Ydinkekusta ry ja Kouvolan Pyöräilijät ry www.kouvolanydinkeskusta.fi

Seurakuntien muita joulutapahtumia

KOUVOLAN UUDENVUODEN VASTAANOTTO

su 23.12. klo 16 ja 18 Valokeilassa Ilouutinen Joulunäytelmä ja yhteislauluja Keskuskirkossa. Ohjaus Piia Kleimola. Näytösten jälkeen kirkon pihalla Betlehemin talli eläimineen. Glögitarjoilu Maria-salissa. Järj. vapaaehtoiset yhdessä Kouvolan seurakunnan kanssa. JOULURADIO Jouluradio soi Kouvolan alueella taajuudella 94,4 ja verkossa www.jouluradio.fi

KLO 18.00 KUUSANKOSKEN VPK:N SOIHTUMARSSI Reitti: Voikkaan paloasema, osoite Tehtaantie 4 Voikkaan liikenneympyrään ja takaisin. Järj. Kuusankosken VPK

KLO 20.00 ILOTULITUS Kuusankoskitalon piha-alueella

la 1.12. klo 11–12.30 Lähetyksen adventtimyyjäiset Myllykosken srk-kodissa. su 2.12. klo 11.30 Sippolan adventtimyyjäiset Sippolan Salen alakerrassa. su 2.12. klo 11.30–14 Jouluseimen avaus ja Torpparimarkkinat Elimäen srk-keskuksessa. Puuro- ja torttukahvit (yht. 5 €, á 3 €). la 8.12. klo 13–15 Lähetyksen myyjäiset Kuusankosken srk-keskuksessa. su 9.12. klo 16–17.30 Lähetyksen ja järjestöjen myyjäiset Valkealan srk-keskuksen yläsalissa. pe 14.12. klo 9–15 Käsitöiden ja leivonnaisten myyntiä Inkeroisten S-Marketin aulassa lähetystyön hyväksi. la 15.12. klo 10–12 Lähetyksen myyjäiset Kouvolan srk-keskuksen Maria-salissa. su 16.12. klo 16.30 Myyjäiset Korian srk-talon pihalla. su 16.12. klo 17–18 ja 19–19.30 Lähetyksen myyjäiset Jaalan kirkolla.

su 16.12. klo 12–15 Perinteiset joulumyyjäiset Kouvolankylän VPK:n talo (Meksiko), Palovartijantie 5, Kouvola Joulumyyjäiset uusille (omatekoisille) tuotteille/ tavaroille. Ei kirpputoritavaraa. Järjestäjä toimittaa pöydät, ei omia pöytiä. Myyntipöytä 8 €. Järj. Perämaan Martat ry, p. 0407641975

31.12.2018

KLO 19.00 UUDENVUODEN PERHEJUHLA Kuusankoskitalo, Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski Kouvolan kaupungin tervehdys Uuden vuoden sirkus Sirkuskoulu Bravuuri

Seurakuntien joulumyyjäiset ja -markkinat

UUDENVUODEN VASTAANOTTO KOUVOLAN KAUPUNGINTALON KANSALAISTORILLA Torikatu 10, Kouvola 23.40 Kouvolan Mieskuoro 23.45 Kouvolan kaupungin tervehdys 23.55 Kouvolan Mieskuoro 00:00 Ilotulitus

KOUVOLAN SEURAKUNTIEN ADVENTTI JA JOULU Lisää Kouvolan seurakuntien tapahtumia osoitteessa www.kouvolanseurakunnat.fi ja 28.11. ilmestyvässä Risteys-lehdessä, joka jaetaan ilmaisjakelun salliviin kotitalouksiin 28.–30.11.

Jouluvaellukset la 8.12. klo 13–19 Kohti joulua -tapahtuma Mustilan koululla ja museolla. Jouluvaellus museon pihapiirissä. Koululla musiikkiesityksiä, käsityömyyjäiset, lasten puuhapiste ja joulupukki. Joulupuuro ja torttukahvit 5 €. Kouvolan Liikemiesyhdistys ry

Valkealan jouluvaellus museoalueella 2017 Kuva: Kouvolan Kameraseura

ti 18.12. Jouluvaellus Valkealan museoalueella alkaen klo 18, kymmenen minuutin väliajoin. Viimeinen ryhmä lähtee klo 18.50.

Kouvolan kaupunki ei vastaa tapahtumien mahdollisista muutoksista.

21


la 24.11. klo11–13 Kaupunkikeskustan Joulunavaus Jouluinen paraati kulkee läpi Kouvolan keskustan klo 11–11.30. Reitti: Asema - Asemakatu – Kouvolankatu – Kouvolan Pukimon kulma – Kivimiehenkatu – Poikkikatu – Torikatu – Kävelykatu Manski Kauppakeskus Manskin lavalla ohjelmaa klo 11.40–13.00: klo 11.00 Pikku Myyn Talvikarkelot klo 11.40 Asema-tontun joulunodotuksen julistus ja kiltin lapsen jouluvala klo 11.50 Joulupukin tervehdys klo 11.55 Pakkasukko ja Lumityttö klo 12.00 Pikku Myyn Talvikarkelot klo 12.25 Kouvolan Mieskuoro klo 13.00 Pikku Myyn Talvikarkelot Juontajana Asema-tonttu. Kauppakeskus Manskin aulassa yhteiskuvaus Joulupukin ja Muorin kanssa klo 12–13, toiminnallista ohjelmaa lapsille, glögitarjoilua ja kasvomaalausta klo 11–13. Kävelykatu Manskille sijoittuvat jouluiset myyntikojut klo 10–14. Kaverikoirat rapsuteltavana klo 11.30–13. Talutusratsastusta Kävelykatu Manskilla ja Keskuspuistossa klo 11.30–13. www.kouvolanydinkeskusta.fi.

ke 28.11. klo 17.30–19 Lasten joulurauhan julistus ja joulunavaus Ankkapurhan Kulttuuripuisto, Ankkapurhantie, Anjala Perinteinen joulunavaustapahtuma Kulttuuripuistossa: Joulurauhan julistus lapsille ja nuorille, lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila. Valoa Pimeyteen -jouluvaellus toimintarastein, lähtö Makasiinikahvilan edestä. Aino Niemi esiintyy jouluisella ohjelmistolla. Joulupuuroa tarjoaa Anjala Elää -yhdistys. Glögiä tarjoaa Ykköstori. Joulupukki tervehtii lapsia piha-alueella. Poniajelua tms., Tarhakallion Ratsutila. Yhteistyössä Anjala Elää -yhdistys ry, Nuorisokeskus Anjala, K-SuperMarket Ykköstori, www.anjalankyla.fi su 2.12. klo 11–16 Tunnelmallinen Joulu Kouvolan Museokortteli, Varuskuntakatu Museokorttelin perinteisessä joulutapahtumassa klo 12 julistetaan radiomuseon parvekkeelta adventtinaika alkavaksi. Joulupukki on tavattavissa korukivikerholla, joulupuurot voi nauttia partiotalolla. Kaikki museokorttelin puodit, verstaat ja harrastetalot ovat avoinna. Tarjolla on runsaasti lahjaideoita: käsintehtyjä käyttöesineitä, koristeita, kortteja ja kynttilöitä sekä herkkuja. Lapsille mm. tontturastit. www.facebook.com/ museokortteli Järj. Kouvolan Museokortteli Ry, tied. p. 045 8991331 tai info@studioullakko.fi

la 15.12. klo 16–18 Joulun lumoa Kouvolan kaupungintalo juhlasali, Torikatu 10 E-ovi, Kouvola. https://www.facebook.com/SVSkouvola Lämpimästi tervetuloa koko perheen lumoavaan joulutapahtumaan! Lavalla taikuri show! Lastenteatteri, Pakkasukko, Lumihiutaletyttö ja TAIKURI (Pavel Zykov, Pietarista). Taikuri tarjoilee lastentapahtumassa ihmeellisen taikurishow, joka varmasti hämmästyttää ja naurattaa erityisesti lapsia, mutta myös aikuisempaa yleisöä. Vapaa pääsy. Järj. Luova SVS-Kouvola. la 15.12. klo 14 ja klo 18 Studio Dance Pit, Joulunäytökset Kouvola-talo, Simelius-Sali, Varuskuntakatu 11 su 16.12. klo klo 14 ja klo 18 Studio Dance Pit, Joulunäytökset Kouvola-talo, Simelius-Sali, Varuskuntakatu 11

su 25.11. klo 11–14 Kettumäen Kansanpuiston joulupolku Kettumäen kansanpuisto, Kotiseututie 10, Kuusankoski, www.kettumaenkansanpuisto.fi, www.facebook.com/Kettumaenkansanpuisto Ohjelmassa mm. satutupa, puuhatupa, toivetupa sekä muistotupa, joulupukki ja enkeleitä, tonttujen temppurata sekä hevosajelua. Lisäksi kodalla tarjolla joulupuuroa, glögiä yms. Järj. Kettumäen kansanpuisto ry yhteistyössä MLL Kuusankosken yhdistyksen ja Kuusankosken seurakunnan kanssa.

ma 24.12. klo 11.45–14 Kaupungin yhteinen joulujuhla Helluntaiseurakunnan salissa, Kalevankatu 20, Kouvola. Juhlassa tarjotaan jouluruoka, kahvit ja on jouluaiheista ohjelmaa. Järjestäjinä Kouvolan helluntaiseurakunta, kaupunki ja kansalaisjärjestöt. Juhlavieraaksi voi ilmoittautua soittamalla tai lähettämällä tekstiviestin numeroon 020 615 9026.

Porukkatalon joulu Porukkatalo, Savonkatu 23, Kouvola www.porukkatalo.fi www.facebook.com/porukkatalo www.facebook.com/osuuskuntaitetehty ke 28.11. klo 18–20 Nukkekodin joulu Osuuskunta IteTehty, 3. krs. Askarrellaan jouluisia nukkekodin tai tonttuoven tarvikkeita. Maksu 20 €/hlö, sis. materiaalit. Ilmoittautumiset 26.11. mennessä: ohto.maijakaisa@gmail.com tai p. 050 466 8293 to 29.11. Joulu saapuu porukkataloon 1.–3. kerrokset saavat jouluisen ilmeen. klo 10–12 Joulukoristetalkoot, KVY ry, 1. krs. Ohjaus: Artesaaniopiskelija Terhi Räisänen klo 12 tonttubongaus, jatkuu aina 19.12. asti. Osallistuneiden kesken arvotaan tuotepalkinto. Järj. Osuuskunta IteTehty ja Yhteisöllisyyden edistäminen, Kouvolan Kaupunki. Tied. ohto.osk@gmail.com tai p. 040 0507 880 tai 050 466 8293 22 Kouvolan talvitapahtumat 2018–2019

ke 5.12. klo 11–18 Jouluaskartelua, Osuuskunta IteTehty, 3. krs. Lapsiperheille, vapaa pääsy! la 8.12. klo 13–15 Joulukoristepaja, Osuuskunta IteTehty, 3. krs. Valmistetaan kirjansivuista jouluisia koristeita. Maksu 15 € / hlö, ennakkoilm. to 6.12. mennessä. ohto.paula@gmail.com / 040 0507 880 ti 11.12. klo 14 Joulumuistoja kasarmilta, Kokoustila Toivo, 3. krs. Kapteeni evp. Kalevi Sirén muistelee jouluja kasarmilla. Vapaa pääsy! ke 12.12. klo 11–18 Joulupiparkakkujen koristelua, Osuuskunta IteTehty, 3. krs. Vapaa pääsy! to 13.12. klo 18–19 Yhteisöllinen joululauluilta, 2. krs. Lauletaan yhdessä kauneimpia joululauluja. Tarjolla glögiä ja piparkakkuja. Vapaa pääsy! la 15.12. klo 12–17 Joulu tulee, oletko valmis -tapahtuma. Ohjelmassa mm. klo 12– 7 jouluista askartelua ja arpajaiset, Osuuskunta IteTehty, 3. krs

klo 13–16 Viimehetken vinkkipaja, 2. krs. Tule tekemään keskeneräiset käsityöt valmiiksi pukinkonttiin ja tuo näytille jo valmistamasi joululahjat. Voit myös vaihtaa jouluisia ruokareseptejä ja muita jouluisia ideoita. Tarjoilua. klo 12–17 Lahjojen paketointipiste, Kokoustila Toivo, 3. krs. Tule laittamaan lahjat kääreisiin ja askartele lahjojen päälle pakettikortteja. Vapaa pääsy! ke 19.12. klo 11–18 Jouluista askartelua, Osuuskunta IteTehty, 3. krs Vapaa pääsy! ke 9.1. klo 11–18 Talvinen askartelupaja, Osuuskunta IteTehty, 3. krs. Vapaa pääsy!


su 2.12. Utti, Niemelän navetta, Utintie 167, Utti klo 15 Lasten kauneimmat klo 17 Kauneimmat joululaulut ti 4.12. klo 13.30 Kuusankosken kirkko, kehitysvammaisten Kauneimmat ti 4.12. klo 18 Ravintola Viljamaa, Alaportintie 226, Liikkala ke 5.12. klo 18 Aitomäki Ns-talo ke 5.12. klo 18 Vuohijärvi, Luonto- ja kulttuuritalo la 8.12. klo 15 Kuusankosken seurakunta keskus, lasten ja perheiden kauneimmat

Su 9.12. klo 14 Valkealan opisto su 9.12. klo 16 Elimäen kirkko su 9.12. klo 16 Korian kirkko su 9.12. klo 18 Valkealan kirkko su 9.12. klo 18 Inkeroisten kirkko ti 11.12. klo 18 Teuroisten kylätalo Keskeneräiset-kuoro ke 12.12. klo 18 Raussilan kylätalo ke 12.12. klo 18 Kouvolankylän Vpk:n talo Joenvarren laulajat -kuoro, ke 12.12. klo 18 Tirvan kirkko to 13.12. klo 18 Tuohikotin kirkko to 13.12. klo 18 Oravala, Marttala to 13.12. klo 18 Kouvolan seurakuntakeskus, Maria-sali, Perheiden Kauneimmat to 13.12 klo 18 Ummeljoen kyläkirkko to 13.12. klo 19 Old Tom pe 14.12. klo 19 Kouvolan seurakuntakeskus, Maria-sali, Kauneimmat Joululaulut Maraton la 15.12. klo 11 Hansakeskus

su 16.12. klo 14 Kuusankoski kyrka, De vackraste julsångerna su 16.12. klo 15 Käpylän kirkko su 16.12. klo 15 Valkealan kirkko Lasten joululauluhetki. su 16.12. klo 17 Voikkaan kirkko su 16.12. klo 18 Anjalan kirkko su 16.12. klo 18 Myllykosken kirkko su 16.12. klo 18 Keskuskirkko su 16.12. klo 18 Elimäen kirkko su 16.12. klo 18 Korian kirkko su 16.12. klo 18 Jaalan kirkko su 16.12. klo 18 Kuusankosken kirkko ma 17.12. klo 18 Kouvolan vanhan ja 19.30 hautausmaan kappeli ti 18.12. klo 18 Takamaan seuratalo ti 18.12. klo 18 Kauppakeskus Veturi ti 18.12. klo 19 Anjala, Mari’s Coffee ke 19.12. klo 18.30 Saaramaa, Hietoinranta to 20.12. klo 19 Old Tom su 23.12. klo 18 Kuusankosken kirkko su 23.12. klo 18 Sippolan kirkko ke 26.12. klo 18 Myllykosken kirkko

Joulukonsertit: su 25.11. klo 18 Joulua odotellessa, urkukahvilakonsertti, urkuri Markku Mäkinen, Kymin Teollisuusoppilaitoksen juhlasali. Kahvila avoinna klo 17. Järj. Kymenlaakson steinerkoulun kannatusyhdistys ry, tiedotus@kymensteiner.net

la 1.12. klo 18 Kouvolan Laulun ja Kamarikuoro Credon joulukonsertti, Käpylän kirkko

ti 27.11. klo 18 Joulun riemu -konsertti ja joululauluilta Iitin srk-keskuksessa. Viihdekuoro Visiitti, Joenvarren Laulajat, Jaalan Viihdekuoro ja Iitin Lauluveikot

ma 3.12. klo 19 Erkki Jantusen joulukonsertti, Elimäen kirkko

ke 28.11. klo 18.30 Inkeroisten Musiikkiyhdistyksen joulukonsertti, Inkeroisten seurakuntatalo, Terholantie 4, Inkeroinen ke 28.11. klo 19 Kuorojen Joulukonsertti ”Joulun tunnelmaan”, Elimäen kirkko. Kahvitarjoilu seurakuntatalossa klo 18.15. Järj. Elimäen Mieslaulajat ja Elimäen seurakunta

su 2.12. klo 18 Joulukonsertti, Kuusankosken kirkko. Kouvolan Laulu ja Kamarikuoro Credo.

ti 4.12. klo 19 Joulumusikaali Valitut - Kahden paimenen tarina, kantaesitys, Kouvolan keskuskirkko ke 5.12. klo 18 Joulumusikaali Valitut - kahden paimenen tarina, Myllykosken kirkko. pe 7.12. klo 19 Raskasta joulua -kiertue, Kouvolan jäähalli. Solisteina Joe Lynn Turner, JP Leppäluoto, Tony Kkako, Tarja Turunen ja Antti Railio

pe 14.12. Kuninkaallinen joulukonsertti, Sippolan kirkko. Tangokuninkaalliset Aino Niemi ja Teijo Lindström rakkaimpien joululaulujen parissa. ma 17.12.klo 19.30- 20.30, Kouvolan Naiskuoron joulukonsertti Tähtien tuikkeessa. Kuoronjohtajana Jaana Petsalo-Okka. Kouvolan Upseerikerho, Upseerintie 5, Kouvola. Tied. Jaana Tani, p. 050 382 3791 ti 18.12. klo 18 Kouvolan Mieskuoron perinteinen joulukonsertti. Kouvolan keskuskirkko, Marjoniementie 5, Kouvola. www.kouvolanmieskuoro, p. 0400 740 587 ti 18.12 klo 19 Teemu Roivainen & Diandra, Syttyy valot tuhannet, Kuusankoskitalo

to 29.11. klo 19 Vesa-Matti Loiri, Sydämeeni joulun teen, Kuusankoskitalo Ilon Sanomaa -joulukonserttikiertue. Solisteina Pepe Willberg, Petri Ryynänen, Niina Vainio ja Riikka Pelkonen 9-henkisen orkesterin säestämänä. su 2.12. klo 18 Jaalan kirkko, kirkon 140-vuotisjuhlakonsertti, käsiohjelma 15 € käteisellä su 9.12. klo 18 Kuusankosken taideruukki. Pato-areena, liput ovelta tai ennakkoon digilippu.fi su 16.12. klo 19 Valkealan kirkko, käsiohjelma 15 € käteisellä

ke 12.12. klo 19 Sonuksen joulu, Kouvolan Keskuskirkko. Sonus-kuoro, seurakunnan chimeskelloyhtye ja solistit, johtaa Mari Lehtinen.

ti 18.12. klo 19 Soiva Ensemblen Joulu -konsertti, Valkealan kirkko. Sadelilja Larimo, sopraano. Emma Kuntsi, kantele. Margit Tuokko, sopraano. Lauri Honkavirta, piano. to 20.12. klo 19 Kymi Sinfoniettan joulukonsertti, Kouvolan keskuskirkko. Kapellimestari Markku Johansson, solisti Johanna Rusanen-Kartano, sopraano pe 7.12 klo 18 Joulu saapuu jokaiselle -konsertti, Valkealan kirkko, Kalevantie14, Valkeala Marco Lundberg ja Jaana Lundberg

pe 21.12. klo 21 Jouluinen yökonsertti, Kouvolan Maria-sali. Kouvolan musiikkiluokkien ja Yhteislyseon Edustuskuoro

la 8.12. klo 18 Joulukonsertti, Kuusankosken kirkko. Kuusankosken Naislaulajat ja Aurora-kuoro.

la 22.12. klo 19 Juhlaan valkeaan -joulukonsertti, Kouvolan seurakuntakeskus, Maria-sali. Jenni Taari, laulu; Noora Oinasmaa, piano; Aleksi Vasko, sello; Risto Aalto, kitara ja mandoliini; Reijo Vaurula, piano; Heini Ahtiainen ja Elmo Nieminen, tanssi.

su 9.12. klo 14 Virtuoso, lauluyhtye, Kimmo Ruotsala, pianotaiteilija. Tiernapoikakuvaelman lisäksi joululaulujen unohtumattomia helmiä, Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo, Näkkimistöntie 1, 47900 Vuohijärvi. Varaukset p. 050 3388 111, info@kulttuurivuohijarvi.fi su 9.12. klo 18 Juhlaan valkeaan -joulukonsertti, Jaalan kirkko. Jenni Taari, Noora Oinasmaa, Aleksi Vasko. ti 11.12. klo 18.30 Jouluinen konsertti, Kaunisnurmen ja Yhteiskoulun musiikkiluokkalaiset sekä Kouvolan musiikkiluokkien ja Yhteislyseon edustuskuoro. Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10

ma 24.12. klo 22 Jouluyön musiikki, Jaalan kirkko. ti 25.12. klo 18 Perinteinen Joulupäivän konsertti, Kuusankosken kirkko. Kamarikuoro Credo, Nuorten Kuoro ja Kamariorkesteri. la 5.1. klo 18 Loppiaisaaton konsertti Kouvolan seurakuntakeskus, Maria-Sali. Teija Kapiainen ja Anne Korpelainen sekä Nox Cantores ja Terhi Paukku.

Kouvolan kaupunki ei vastaa tapahtumien mahdollisista muutoksista.

23


pe. 1.2. klo 19.00

su. 10.2. klo 15.00

ke. 13.3.klo 18.00

ALEKSANTERI HAKANIEMI LIVE

LISÄÄ SAIKKUA, KIITOS!

MUSKA & BABITZINIEN SUKUTARINA JA KONSERTTI

Kuusankoskitalo Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski

la. 2.2. klo 14.00

Kuusankoskitalo Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski

JUHA VAINIO 80v. JUHLAKONSERTTI Ilkka Vainio Janus Hanski Jani Jalkanen Ilkka ”Luumu” Kaikkonen

su. 3.2. klo 14.00

Kouvolan kaupungintalon juhlasali Torikatu 10, Kouvola

MERI, MAAILMA JA ME Riikka Pelo, sopraano Päivi Stenvall, huilu, Sirkku Mantere, viulu Kirsi Saari, piano

Liput 22,50 Kuusankoskitalon lipunmyynti on avoinna Maanantaina 11.30–16.00 Keskiviikkona 12.00–17.00 Torstaina 11.30–16.00 Kulttuuritapahtumat

Kouvola-talo, Simelius-sali Varuskuntakatu 11, Kouvola

Mikko Kivinen, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen

to. 21.2. klo 18.00

Kuusankoskitalo Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski

TUBE TOUR 2019 la. 9.3. klo 19.00

Kuusankoskitalo, Voikkaasali Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski

2+2

Edu Kettunen & Mika Kuokkanen ja Johanna & Mikko Iivanainen yhdessä!

Kouvola-talo, Simelius-sali Varuskuntakatu 11, Kouvola

Muska Babitzin, laulu Kai Jämsä, basso, laulu Henri Björklöf kitara, laulu Hannu ”Kala Hande” Salakka, kitara Vesa Saarikoski, rummut ja Petri Auer, koskettimet


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.