Kotiseutuposti 1/2020

Page 8

Kotiseutujunnut Käpylä-Seura

Sarjassa kerrotaan kotiseutuyhdistyksistä, jotka ovat onnistuneet hankkimaan nuoria mukaan toimintaansa – nirsoilematta junnujen ikävuosikymmenten kanssa.

Tämä on vähän kuin isän perintönä saatu tämä Käpylä-aate”, aloittaa Tintti Karppinen, Käpylä-Seuran supernainen. Kuten kaupunginosassakin, myös Käpylä-Seurassa kättä paiskaa uusi ja vanha. Seura on alueen kokoava voima. Tiivistä yhteistyötä tehdään koulujen, partiolaisten, Ilves-teatterin, musiikkiopiston, kulttuuriyhdistyksen ja oikeastaan kaiken kanssa, mikä puutarhakaupunginosassa henkeä vetää. Vaikka seuran hallituksen keski-ikä on ikääntyvään päin, on junnuperspektiiviä asukastoimintaan lähdetty hakemaan pelottomasti tekemällä yhteistyötä niin yksittäisten asukkaiden, yhteisöjen kuin yritystenkin kanssa ja antamalla ohjaksia innokkaasti seuran ulkopuolisille ihmisille. Hallitus hoitaa minimiinsä viilatun järjestöbyrokratian, jotta kaikki voivat vapaasti toteuttaa ideoitaan. Käpylän alueen perustamispäätöksestä tulee tänä keväänä kuluneeksi 100 vuotta. Käpylä-Seura on Helsingin vanhin kaupunginosayhdistys, ja se on ollut paraatipaikalla seuraamassa alueen kehitystä. Tintti Karppisen isä toimi Käpylä-Seuran puheenjohtajana kaupunginosan kohtalon vuosina, kun 1920-luvulla rakennettu tunnelmallinen Puu8

Kotiseutuposti  1/ 2020

Taivaskallion perinteisessä laskiaisriehassa oli paljon lunta ja laskijoita vuonna 2018. Kuva: Tintti Karppinen.

Käpylä oli purku-uhan alla. Ikoninen kaupunginosa säilytettiin pitkälti Käpylä-Seuran vaikutustyön tuloksena. Sittemmin on seura menestyksekkäästi puolustanut myös Taivaskallion puistoa, käpyläläisten omaa ykkösen ratikkaa, alueen kahta lippakioskia ja kaupunginosakirjastoja, jos jokunen uhattuna ollut paikallissymboli mainitaan.

Ihmisiä ja ajassa elämistä Seuran jäsenten keski-ikää selkeästi nuorempana hallitustyöhön 80-luvulla tullut Karppinen aluksi pelästyi, että ”mihin vanhojen miesten seurueeseen mä olen itseni saattanut”. Vähitellen selvisi, että Seuran toiminnan keskiössä olivat asukkaat. ”Ei ole olemassa mitään seuraa tai yhdistystä abstraktina toimijana, vaan se on ne ihmiset, jotka siellä on. Siksi musta on aina tärkeää, kun joku ehdottaa, että seura vois tehdä sitä tai tätä, hyvin herkästi kutsua mukaan tekemään ja toteuttamaan. "En muista, että seura olisi vastustanut mitään sellaista, jota asukkaat ovat selkeästi halunneet.” Vaikka Käpylä-Seurassa on pitkät perinteet vanhan rakennusperinteen puolustamisessa, on kaupunginosayhdistys ja sen vaalimat perinteet ensisijaisesti paikallisia ihmisiä varten.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.