Kotiseutuposti 1/2020

Page 10

Maisemanhoitoalue tukee alueellisia vahvuuksia

M

aisema voidaan ymmärtää yhteisön jaettuina merkityksinä, rakentuneena ja vuorovaikutteisena käsitteenä, aluekehityksen jatkuvuuden tai muutoksen indikaattorina, instrumenttina eli tavoitteiden saavuttamisen välineenä sekä prosessina. Maisema on luonteeltaan muuttuva, jatkuvasti uudelleen määriteltävä ja sopimuksenvarainen yhteisomaisuusresurssi. Maisemanhoitoalue on yksi väline, jonka avulla voidaan tukea maaseudun kulttuurimaiseman valittujen ominaispiirteiden säilymistä – yhdessä maankäytön suunnittelun ja muun maisemaan vaikuttavan toiminnan kanssa. Potentiaalisimpia kohteita edustavat identiteettiään vaalivat, muuntautumiskykyiset maaseutualueet, joiden asukas- ja elinkeinorakenne sekä maatalouden tuotantotavat ovat muutoksessa.

Identiteetin säilyminen tärkeää Maisemanhoitoalue ei ole suojelualue, vaan tarkoituksena on tukea alueen muutoskehitystä tavalla, joka mahdollistaa oman identiteetin säilymisen. Maisemanhoidon tärkeimpiä tavoitteita ovat kylien elinvoimaisuuden, perinteisen kulttuurimaiseman rakenteen ja avoimuuden, kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten sekä luontoarvojen säilyttäminen. Maisemanhoitoalueiden perustamisprojekteilla ja niitä seuranneilla toimilla on ollut alueellista elinvoimaisuutta vahvistavia tai ylläpitäviä vaikutuksia. Maisemien valitut ominaispiirteet ovat säilyneet tai kehittyneet tavoitteiden mukaisesti. Maisemanhoitoalueet ovat lisänneet maiseman avoimuutta, asuinympäristön sekä maiseman ar-

vostusta ja hoitoa, niihin liittyviä taloudellisia tukia, yhteistyötä, yhteisöllisyyttä sekä laajentaneet verkostoja ja vahvistaneet alueiden sosiaalista pääomaa. Eri tekijöiden yhteisvaikutuksena ne ovat vaikuttaneet myönteisesti asukkaiden tulevaisuuskuviin.

Asukaslähtöinen maisemanhoitoalue Luonnonsuojelulain mukaan luonnon- tai kulttuurimaiseman kauneuden, historiallisten ominaispiirteiden tai siihen liittyvien muiden erityisten arvojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi voidaan perustaa maisema-alue. Suomeen niitä on perustettu neljä valtakunnallista ja kaksi maakunnallista. Maisemanhoitoalueessa on kyse on ensisijaisesti eri toimijoiden yhteisistä tavoitteista ja vapaaehtoisista toimenpiteistä. Aloitteen maisemahoitoalueen perustamiseksi voi tehdä esimerkiksi kyläseura. Perustamisprojektissa korostuvat asukkaiden osallistaminen tai vuorovaikutteinen yhteistyö, vapaaehtoisuus, yhteisesti jaetut tavoitteet, asukkaiden hyväksyntä alueen perustamiselle sekä hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen ennen perustamispäätöstä. Perustamisen jälkeen maisema-arvojen säilyttämistä ja hoitotoimenpiteiden jatkuvuutta voidaan tukea yhteistyörakenteiden avulla. Maisemanhoidon keskiössä ovat yksittäisten maanomistajien valinnat ja eri toimijoiden yhteistyö. T EKS T I JA KU VA: M AT T I RI I H I M Ä KI

Matti Riihimäen väitöskirja 2019: Polkuja maisemaan – maiseman polkuja. Maisemanhoitoalueet kulttuurimaiseman suojelun välineenä. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7835-9

10

Kotiseutuposti  1/ 2020


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.