Kotiseutu-vuosikirja 2015

siitä, missä kukin marjasti ja riekkojaan pyysi. Erityisen tarkkaa oli, etteivät talvadaslaiset menneet pohjoisen naapurinsa Nuvvuksen alueille tai etelään Aittijokisten nautinnalle. Riekonpyyntiä, mutta sittemmin myös hillanpoimintaa palvelemaan olivat perhekunnat rakentaneet turvekammeja, joissa saattoi yöpyä; matkaa nautinta-alueilta kotikentälle oli kuitenkin puolen päivän matka. Kukin toki tiesi naapurinsa kammin ja sen myötä myös nautinta-alueet. (Saressalo 1982, 111–123.)

Ailigas ja staalo Talvadaksesta pohjoiseen kohoaa yksi Tenonvarren kolmesta Ailigastunturista. Eteläisin niistä on Karigasniemellä ja pohjoisin Utsjoen kylän liepeillä. Nuvvus-Ailigas, kuten tunturia kutsutaan, näkyy Talvadaksesta niin, että ensin kohoaa pitkä harjanne ja sen jälkeen varsinainen Ailigas.

Tunturin nimi lienee laina norjasta (hellig, pyhä). Ailikkaat ovat olleet Talvinen Ailigas-tunturi, jonka rinteessä staalon laduksi kutsuttu maanmuodostuma. Tunturin juurella Nuvvuksen kylä. Kuva: Juhani pyhiä tuntureita kautta Saamenmaan Nousuniemi TKU/V/98. historian. Talvadaslainen etnografisesnyt lankaan. Staalon kuitenkin onnistui paeta ti orientoitunut kertoja sijoittaa tunturin pyhyyden ”johonkin kauas alkuaikaan”. ja hypätä suksilleen ja laskea Ailikkaan rinnettä alas Tenolle ja sieltä Norjan puolelle, kaiketi Nuvvuksen Ailikkaaseen liittyy mielenkiin- suurtuntureille saakka. Tästä olivat jääneet jältoinen tarina. Kun katsoo Ailikkaalle johtavaa jet tunturinkupeeseen ikuisesti muistuttamaan harjannetta, näkee siinä selkeästi – etenkin tal- siitä, kuinka Stuorra-Jouni oli staalon karkotvella – kaksi raviinia, kivivyöryn uraa. Mut- tanut. Folkloristeilla on ollut tapana tarkastelta eivät ne mitään raviineja ole, vaan ne ovat la suullisen perinteen tarinastoa niiden totuusstaalon (stállu) latuja. Staalo oli saapunut tai arvon perusteella. Marjut Huuskonen syventyi lähetetty Norjan puolelta ja uhkasi saamelais- väitöskirjassaan selvittämään kertomusten saayhteisöä. Tällöin Tenonvarren Münchausen, menkielisten nimitysten olemusta. Hänen muStuorra-Jouni oli lähtenyt tätä uhkaavaa staa- kaansa aikuiset kertovat staalotarinaa niin, että loa vastaan ja ryhtynyt painiin tämän kanssa. kuvaavat sitä termillä máinnast, jolla tarkoiteLopulta Jouni oli saanut staalon alleen ja tämä taan tarinaa, joka ei ole tosi, mutta jonka juuret oli tarjonnut hänelle puukkoaan, että sillä tap- saattoivat olla ajassa, jolloin tällaisiin ”taruihin” paisi. Ja staalon koiran myös. Mutta Jouni tiesi, uskottiin. (Huuskonen 2004, 202–205.) että tästä pistosta se vain vahvistuisi eikä men47