KOLUMNI, MATTI REMES

KUVA SHUTTERSTOCK

TEKSTI MATTI REMES

Muutin erilaisten sattumien kautta Hankoon 20 vuotta sitten. Täällä oli kaikki silloin paljolti samanlaista kuin nytkin. Maisemat, meri, metsät, kalliot, rannat ovat samanlaisia. Suurin osa rakennuskannasta on nyt kuin ennenkin. Uutta on rautatien alittava tunneli, Kuningatarvuoren talot, kylpylän kenkälaatikko ja muutama hjallis-kerrostalo.

Suurin muutos kahdessakymmenessä vuodessa on yksittäisten omakotitalojen korjausinnostus. Huonotkin talot on pelastettu ja ne ovat löytäneet uudet asukkaansa. Kakkoshankolaiset ovat pelastaneet kymmeniä rakennuksia ja sijoittaneet Hankoon miljoonia. Hangonkylästä löytyy kymmeniä yli satavuotiaita taloja, jotka ovat edelleen hyvässä kunnossa. Tämä on merkittävää kun asuinrakennuksen elinkaareksi lasketaan 30 vuotta.

Uusien rakennusten ulkonäöstä ja myyntihinnoista riittää vääntöä. Tuskin sellaista ratkaisua löydetään, että kaikki olisivat tyytyväisiä.

Espoon Tapiolan suunnittelu 1960-luvulla perustui ideaaliin, utopiaan, haaveeseen ja tarkkaan strategiaan. Alueen rakentamista ohjasi ihanne viehättävästä, lapsiperheiden puutarhakaupungista. Tulos saavutti maailmanlaajuiseen menestyksen. Tapiola oli pitkään aluesuunnittelun ja kokeellisen rakentamisen mallialue, jota tultiin katsomaan ympäri maailmaa. Sittemmin Tapiolan ihanne on romutettu massiivisella, ylimitoitetulla rakentamisella. Henki ja maine on hävinnyt. Ensin oli ihanneyhteisö joka unohdettin muuttumattomaksi linnakkeeksi, mutta sitten ammuttiin hehtaaripyssyllä.

Toivottavasti Hangolle ei käy samoin. On mahdollista, että paratiisi kehitetään pilalle. Vielä huonompi ratkaisu on tietysti se ettei kehitetä lainkaan.

Rakennuksilla ja alueilla on henki, joka on oikeasti olemassa. Sitä joko on tai ei ole. Ihminen aistii tilan tai alueen tunnelman vaikka ei pysty sitä määrittelemään. Joku paikka miellyttää, joku toinen paikka taas ei. Yleensä ihmiset aistivat hyvän laadun ja liittävät sen kauneuskäsitteeseen. Rumaa ei siis voi perustella sanomalla, että kauneus on katsojan silmissä ja rakennus on rakennus ukonäöstä viis.

Tämän vuoden kaksi merkittävää tapahtumaa: uuden sillan seinämaalauskilpailu aloittaa jotain itseään suurempaa ja se toinen juttu on asemarakennus, joka sai arvoisensa uuden omistajan, sellaisen joka ymmärtää myös rakennusten henkimaailmat ja kauneuden.

Hanko ei ole vielä pilalla. Kaupunki kehtittyy vauhdilla, tulee uusia palveluja ja toimintoja. Hangolla voisi kuitenkin olla myös päämäärä, tavoite, utopia jostain suuremmasta.

Hangonkylän sataman alueesta voisi kehittää viehättävän kalastajakylän. Puurakenteisen, ekologisesti ja teknisesti huippuunsa viritetyn taajaman, jossa olisi runsaasti pieniä asuntoja ja joka olisi niin kaunis, että taloista ja alueesta voisi ottaa valokuvia. Tämä utopia vaatisi arkkitehtikilpailun ja kokonaisuuden suunnittelun, vaikka sen rakentaisikin ja asunnot myisi yksittäiset grynderit.

Jos olet rakennuttaja tai päättäjä, niin ole hyvä ja tartu kehitysideaan. Ruben Waara

RUBEN WAARA on satuhahmo Matti Remeksen kirjoista. Mies joka järjestää itsensä aina uusiin ongelmiin, mutta jota kiinnostaa myös kauneusarvot ja viehättävät asuinalueet. Matti Remeksen uusin kirja Norjalainen tyttöystävä on ilmestynyt 8.6.2021. Tammi, 234 s.