Koillismaan Uutiset 9/2013

Page 8

8

Torstai 28.2.2013

Torangin koulun nykyinen rehtori Tomi Meriläinen kehuu henkilöstöään koulun kantavaksi voimaksi. Koululle on koottu 20-vuotisjuhlan kunniaksi valokuvanäyttelyitä kolmeen eri pisteeseen. Koulun opettajien Jyrki Mäkelän ja Jorma Saanion vuosien varrelta ottamat kuvat kertovat omaa tarinaansa koulun historiasta. Yli tuhannen valokuvan joukossa on myös koulun valokuvauskursseille osallistuneiden oppilaiden kuvia. Näyttely kestää huhtikuulle saakka.

Kaikille avoin Torangin koulu 20 vuotta Koulun ohjenuorana tasavertainen kohtelu

Torangin koululla on tämän viikon aikana juhlistettu koulun 20-vuotistaivalta erilaisilla teemapäivillä. Iltajuhlaa koululla vietetään tänään torstaina kello 19 alkaen. Juhlassa kuullaan muun muassa koulun rehtorina vuosina 1992-2010 toimineen To r a n g i n k o u l u s t a Hannu Kyllösen kirjoitta- muodostui eräänlainen ma historiikki. Torangin koulu oli heti taipaleensa alkuajoista, vuodesta 1993, mukana kokeilussa, jossa kehitettiin peruskoulun uusia toimintamalleja ja opetussuunnitelmia. Koulun silloisen rehtorin Hannu Kyllösen mukaan koulun toimintaperiaatteeksi muotoutui ”Kaikille avoin, kestävän elämäntavan koulu”. - Kaikille avoin koulu tarkoitti ennen muuta sitä, että kaikkia oppilaita kohdeltiin tasavertaisesti, ominaisuuk-

brändi, laadukas tuotemerkki, joka tunnettiin ja johon luotettiin. Monissa seminaareissa ja kokouksissa olimme, Opetushallituksen pyytäminä, Suomen edustajina kertomassa koulumme toiminnasta.

siltaan tai lahjakkuuksiltaan eri ryhmiin erottelematta. Teoreettisen pohjan tälle antoivat tutkimustulokset, joi-

den mukaan heterogeenisissä ryhmissä vertaisoppiminen antaa merkittävän lisäarvon oppimisprosessissa. Ainekohtaista pienryhmäopetusta oli toki tarjolla tilapäisesti sitä tarvitseville. Avoimuuteen kuului oleellisesti myös erilaisuuden hyväksyminen, toimihan samassa rakennuksessa myös harjaantumisopetuksen erityiskoulu. - Koulutuslautakunnan ratkaisu vaikeimmin kehitysvammaisten lasten mukaantulosta peruskouluopetuksen piiriin herätti huomiota myös valtakunnan tasolla. Harjaantumisopetus siirtyi erityisopetuksena osaksi Torangin koulun toimintaa. ja meillä oli koossa avoin, tasa-arvoinen oppilasjoukko, yhteiskunta pienoiskoossa, vaikeimmin kehitysvammaisesta huippulahjakkaaseen, kertoo Kyllönen.

Kansainvälisyyttä Vieraiden kulttuurien tuntemusta ovat laajentaneet kou-

lun Comenius-hankkeet. Koulu on tehnyt kulttuurinvaihtoa myös teatterin, musiikin ja draaman keinoin yhteistyössä Moskovassa ja Pääjärvellä sijaitsevien koulujen kanssa. Ympäristökasvatuksen osalta yhteistyö on ulottunut Pohjoismaihin sekä Baltiaan. - Torangin koulusta muodostui eräänlainen brändi, laadukas tuotemerkki, joka tunnettiin ja johon luotettiin. Monissa seminaareissa ja kokouksissa olimme, Opetushallituksen pyytäminä, Suomen edustajina kertomassa koulumme toiminnasta. Äänestettiinpä koulumme kerran Riiassa parhaimmaksi esimerkiksi koulun toiminnasta.

menomaan vapaaehtoisesti, ilman ylhäältä hallinnosta tulevia määräyksiä tai kieltoja. Koulun järjestyssäännötkään eivät käsitelleet kieltoja, vaan myönteistä sitoutumista. Jälki-istuntorangaistukset jätettiin pois alusta lähtien. Tilalle otettiin keskustelut ja sovittelut. Alusta lähtien oli yhteisesti sovitut päämäärät, mitä kohti mennä. On ollut halu ja mahdollisuus kehittää omaa työtään. Opetuksessa on panostettu toiminnallisuuteen, luovuuteen ja yhteisöllisyyteen. Juuri nämä ovat opettajan avaimia ja työkaluja opiskelumotivaation ja oppimisen ilon ylläpitämiseksi tänäkin päivänä.

Vapautta ja vastuuta

Hyvät oppimistulokset

Kyllösen mukaan koulun työilmapiiriä kuvaa ehkä parhaiten vapauden ja vastuun periaate. - Sekä henkilökunnalla, että oppilailla on ollut vapaus ja halu tehdä työtä ni-

Hyvät tulokset ovat omalta osaltaan siivittäneet koulun työn kehittämistä. Opetushallituksen järjestämissä oppimistulosten arviointikokeissa koulu menestyi hyvin. - Näiden kokeiden tulok-

sissa olimme aina kärkipäässä valtakunnan otoskoulujen joukossa. Parhaimmillaan viiden kärkikoulun joukossa. Silmiinpistävää tuloksissa oli, että huonoja suorituksia oli poikkeuksellisen vähän. Työmme vertaisoppimisen puolesta heterogeenisissa opetusryhmissä tuotti siis tulosta. Kaikille avoin koulu ei jäänyt pelkäksi fraasiksi. Tulokset kertovat myös henkilökunnan korkeasta ammattitaidosta, mistä esimerkkinä mainittakoon opinto-ohjaaja Jaana Purasen valtakunnallinen vuoden opinto-ohjaaja -palkinto. Oppilaita Torangin koululla on 229 ja henkilöstöä kaikkiaan 35. Koulun rehtorina on toiminut vuodesta 2010 lähtien Tomi Meriläinen. Torangin koulu toivoo, että kaikki muistamiset ohjattaisiin koulun stipendirahastotilille: IBAN: FI57 5194 0760 9018 30 BIC: OKOYFIHH


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.