Page 1

Asunto Oy Joensuun Reimari

www.jl-rakentajat.fi


Asunto Oy Joensuun Reimari

Kaupunkiunelmia joen rannalla!

Pielisjoen rannalla asumisessa, aivan Joensuun keskustan tuntumassa on jotain aivan erityistä. Vuoden 2013 aikana valmistuva Asunto-osakeyhtiö Joensuun Reimarissa on 17 korkealaatuista asuntoa, josta on upeat jokinäkymät rannan toisella puolella sijaitsevaan Joensuun keskustaan. Koti huikealla paikalla.

Upouusi koti joen rannalla on harvinaisuus missä tahansa. Nyt se on mahdollista ja vieläpä aivan Joensuun keskustan tuntumassa. Ydinkeskustan monipuolisten palveluiden äärelle matkaa autolla on vain vajaa kaksi kilometriä. Joen ylitse rakennettavaa kevyen liikenteen siltaa pitkin pääsee keskustaan kävellen tai pyöräillen muutamassa minuutissa. Veneilijälle Reimari on ihanteellinen valinta, sillä lähistölle rakennetaan pienvenesatama. Aivan vieressä sijaitsee myös Niinivaaran kaupunginosa, jossa sijaitsevat mm. keskussairaala, kouluja, päiväkoti, rautatieasema ja päivittäistavarakauppoja. Lähistöllä on myös runsaasti erilaisia ulkoilualueita ja hiihto-/pururatoja sekä monipuolisia harrastusmahdollisuuksia.

Koti, joka herättää huomion. Asunto-osakeyhtiö Reimarista on helppo valita juuri sinulle sopiva koti. Kaikki asunnot ovat viihtyisän valoisia ja pohjaratkaisuiltaan toimivia. Runsaat ikkunapinnat ja ilmavat tilaratkaisut tuovat kotiin avaruutta ja valoa. Moderni julkisivutoteutus ja hyvin suunniteltu piha herättää varmasti huomion!

Sijoitus tulevaisuuteen.

Ammattitaidolla suunniteltu ja rakennettu Asunto-osakeyhtiö Joensuun Reimari on upean sijainnin, viihtyisän ympäristön ja hyvin toimivien pohjaratkaisujen ansiosta turvallinen sijoitus myös tuleviin vuosiin. Laadukas koti ei vielä tee elämästä erityistä, mutta kun koti sijoittuu näinkin upealle paikalle joen rantaan, on kokonaisuus ainutlaatuinen.


0,00/2,10

+79

308

.0 K-4

9

1

2

3

5

4

0,00/2,10

0,00/2,10 0,00/2,10

FIkkuna 009

0,00/2,10

FIkkuna 010P

0,30/2,30

FIkkuna 023P

0,30/2,30

FIkkuna 022P

0,30/2,30

FIkkuna 020P

0,30/2,30

0,00/2,10 0,00/2,10

FP FIkkuna 010 Ikkuna 005

0,00/2,10

FIkkuna 021

0,30/2,30

FIkkuna 006

FIkkuna 006P

19 x 158 = 3,000 m

7

6

5

9

8

4

3

2

1

FIkkuna 011

0,30/2,30

5

8

4

3

7

6

2

FIkkuna 013P FIkkuna 005FPIkkuna 006P

0,00/2,10 0,00/2,10 1,50/2,10 0,00/2,100,00/2,10

FIkkuna 00F5IkPkuna 006 FIkkuna 005

0,00/2,10

0,00/2,10

0,00/2,100,00/2,10 1,50/2,10

llee

FIkkuna 011

0,30/2,30

AK

0,00/2,10 0,00/2,10

FIkkuna 001P 0,00/2,10

0,00/2,10

0,00/2,10 0,00/2,10

0,00/2,10 0,00/2,10

FIkkuna 002P FIkkuna 007P

FIkkuna 004P

FIkkuna 003

FIkkuna 007 FIkkuna 002P

FIkkuna 003 FIkkuna 006P

0,00/2,10

0,00/2,10

FIkkuna 005FIkkuna 005P

FIkkuna 004 FIkkuna 006

0,00/2,10 FIkkuna 003

tuleva kevyen liikenteen silta

u

0,30/2,30

0

81

FIkkuna 01F3IP kkuna 005P

FIkkuna 020P FIkkuna 022P

104

FIkkuna 009 FIkkuna 007P

0,00/2,10 0,00/2,70 0,00/2,70 0,00/2,70

19 x 78 = 1,400 m

FIkkuna 017P FIkkuna 017 FIkkuna 016

FIkkuna 005PFIkkuna 0F0I6kP kuna 005P Pu

.0

VI

0,00/2,10

+79

FIkkuna 006P

le

0,00/2,10

0,00/2,100,00/2,10

0,00/2,100,00/2,10

83

t

398

+82

t

V

lpa

V VI

280

0

280

V

le +79

u

VI

0

.0 u

le 9

16

174

+79

.0

3

Autohallin ajoluiska

SILTA

1

24

3-9903-9

23

VP

18 22

21

Pielisjoki

7

26

Asunto Oy Joensuun Reimari

274

25

99

26

VP

V

kt kt kt

VI kt kt

28

3u3

1 35

28

Leikkipaikka

2

16-

25 24

0329

36

W

K-4

JA J A

28

30

140 34

(As. Oy Joensuun Poiju)

17

Autopaikat sijaitsevat tontin alle rakennettavassa parkkihallissa. JL-Rakentajat aloittaa Penttilänrannan asuinalueen rakennustyöt alkuvuodesta 2012 ja ensimmäisiin koteihin pääsee muuttamaan keväällä 2013. Alueelle rakennetaan yhdeksän modernia, hyvin varusteltua kerrostaloa, joihin tulee noin 160 asuntoa. Osaan kerrostaloista tulee myös alakerran liiketiloja erilaisille myymälöille ja muille alueen viihtyisyyttä lisääville palveluyrityksille. Joensuun kaupungin tavoitteena on rakentaa koko alue kestävän kehityksen mallialueeksi ja energiahuolto mahdollisuuksien mukaan uusiutuvien energialähteiden varaan. Pian Joensuussa puhaltavat uudet, modernin asumisen tuulet!

Jätekatos, ulkovarasto

JJA A

27

5

34

nkatu Penttilä 3

20

27

2

72 m 2 50,5 m 2 66,5 m 2 53,5 m 2 43,5 m 2 50,5 m 2 66,0 m 2 53,5 m 2 43,5 m 2 50,5 m 2 66,0 m 2 53,5 m 2 68 m 2 94 m 2 53,5 m 2 43,5 m 2 93,5 m

4

21

91

.6

V

lpa

Asunto Oy Joensuun Reimari

2

22

1

9

7

280

FIkkuna 006

223

V

16

V

lpa

lp a

0,00/2,10

0,00/2,10

18

0

FIkkuna 006P

450

FIkkuna 007

FIkkuna 022

0,00/2,10

0,00/2,10

IV

82. 0

0,00/2,10

G

V

FIkkuna 00F5IkPkuna 006

FIkkuna 026P

FIkkuna 005P

FIkkuna 006

1,50/2,10

0,00/2,10

FIkkuna 006P

1,50/2,10

FIkkuna 004

FIkkuna 005PFIkkuna 0F0I6kP kuna 005P

0,00/2,10

0,00/2,100,00/2,10

FIkkuna 007P

0,00/2,10

0,00/2,10

77

FIkkuna 007

0,00/2,10

FIkkuna 005P FIkkuna 005P

19 x 158 = 3,000 m

0,00/2,10

0,00/2,100,00/2,10

0,00/2,10

a 005

FIkkun

a 005

FIkkun

a 004

FIkkun

FIkkuna 005

1,50/2,10

lpa

t

0,00/2,70

t

FIkkuna 017P

0,00/2,10

FIkkuna 006P

,10 0,00/2

FIkkun a 007

,10

a 004 FIkkun

0,00/2

19 x 158 = 3,000 m

0,00/2,10

FIkkuna 007P

a 003P

80

0,00/2,10

FIkkuna 004P

FIkkun

,10 0,00/2

0,00/2,70

0,00/2,10

FIkkuna 003P

a 003

FIkkuna 017

0,00/2,10 0,00/2,10

a 005 FIkkun a 006P ,10 0,00/2 FIkkun ,10 1,50/2

FIkkun

,10 0,00/2

0,00/2,10

0,00/2,10 0,00/2,10

0,00/2,10

FIkkuna 005

,10

a 005P

1,50/2

FIkkun

,10 0,00/2

FIkkuna 005P 0,00/2,10

FIkkuna 005P ,10 0,00/2

,10 0,00/2 ,10 0,00/2

FIkkuna 006P FIkkuna 005P FIkkuna 004P FIkkuna 005P

m

FIkkuna 006

0,00/2,10

FIkkuna 005

= 3,000

9

10

11

0,00/2,10

x 158

0,00/2,10 FIkkuna 006P

0,00/2,10 FIkkuna 008P

0,00/2,10

19

,10

FIkkuna 006P

a 022P FIkkun

0,00/2

6

7 8

0,00/2,10

FIkkuna 006P

a 024 FIkkun ,10 0,00/2

m

a 006 FIkkun a 002P FIkkun

1.

3H+K+S 2H+K+S 3H+K+S 2H+K+S 2H+K+S 2H+K+S 3H+K+S 2H+K+S 2H+K+S 2H+K+S 3H+K+S 2H+K+S 2H+K+S 4H+K+S 3H+K+S 2H+K+S 4H+K+S

= 1,400

,10 0,00/2

Asunto Oy Joensuun Reimari A1 A2 A3 A4 A5 A6 A7 A8 A9 A10 A11 A12 A13 A14 A15 A16 A17

78 x 78

0,00/2,10

,10 0,00/2

FIkkuna 007

0,00/2,10

a 003 FIkkun a 005P

FIkkuna 008

0,00/2,10

,10

FIkkun

FIkkuna 009P

FIkkuna 001

,10 0,00/2

0,00/2

0,00/2,10

a 004P FIkkun ,10 0,00/2 a 004P FIkkun ,10 0,00/2

a 003 FIkkun

a 003

FIkkuna 007

0,30/2,30 FIkkuna 019

0

0,30/2,30 FIkkuna 019P

+79 .

0,30/2,30 FIkkuna 017

V

0,30/2,30 FIkkuna 016P

,10

0,00/2,10 FIkkuna 006P

0,00/2,10 FIkkuna 008P

0,30/2,30

FIkkuna 015

19

FIkkuna 019

0,30/2,30 FIkkuna 014P

a 004P

FIkkuna 019P

0,30/2,30 FIkkuna 012P

,10

FIkkuna 017

1,70/2,30 FIkkuna 026

1,50/2

FIkkuna 016P

1,70/2,30 FIkkuna 027

FIkkun

0,30/2,30

a 005P FIkkun ,10 1,50/2

0,30/2,30

FIkkun

0,00/2,40

0,30/2,30

0,00/2

FIkkuna 014PFIkkuna 015

FIkkuna 006

0,30/2,30

,10 0,00/2 ,10 a 003P 0,00/2 FIkkun a 004P FIkkun

0,30/2,30

FIkkuna 024P

2

1,70/2,30 0,30/2,30

UVV

0,30/2,30

0,00/2,10

0,00/2,10

+8 1.

FIkkuna 026FIkkuna 024

V

1,70/2,30

FIkkuna 022

35,3 m2

130

8

7

FIkkuna 026

0,00/2,70

19 x 158 = 3,000 m

0,00/2,10

lpa

17 65 23

16

+

9

92

16

.3 FIkkuna 010P

0,00/2,70

1.2

1aj6 o 6

II FIkkuna 011P

0,00/2,70

FIkkuna 024

0,00/2,10

19 x 158 = 3,000 m

+8

p

FIkkuna 012P

FIkkuna 002P

510 0 30

P

19 x 158 = 3,000 m

VI

9

sr-1

+81

1,70/2,30 0,30/2,30

0

152 2

FIkkuna 026FIkkuna 024

1,70/2,30

FIkkuna 008

XII

289

162

4

FIkkuna 026

0,00/2,70

T

IV

16

FIkkuna 010P

0,00/2,70

KO

3

16

+80 .8

FIkkuna 011P

0,00/2,70

19 x 78 = 1,400 m

77

VI

FIkkuna 012

KO

1,70/2,30

10 x 130 = 1,300 m

78

6

19 x 78 = 1,400 m

0,30/2,30

2T7 2

79 10 x 130 = 1,300 m

FIkkuna 010PFIkkuna 026

80

79

2

81

16

82

V

83 82

0

JL-Rakentajat Oy:n kerrostaloalue:

84

720

AK

800

85

ET

86

83


Asunto Oy Joensuun Reimari Kerrospohjat K1 parkkihalli TALO B

AS OY JOENSUUN PENTTILÄNKATU 33

ASOY JNS PENTTILÄNKADUN RAKENTAMISVAIHEESSA MYÖS ASOY JNS REIMARIN HSTOVARASTOT SIIRRETÄÄN K1 KERROKSEEN

15

14

13

VARATIEKUILU 4,4 m2

12

11

SIIVOUSKESKUS YHT. 6,8 m2

HISSI 1,5 m2

SPK 10,6 m2

LJH 9,1 m2

10 9 8

6 5 4

VSS S1 70,2 m2

KÄYTÄVÄ 32,1 m2

3

PUH./ ATK. 4,8 m2

15 x 167 = 2 500

7

PORRASHUONE 12,3 m2

N JE O EN KK IN A I PA TAM SS TO EN EE AU AK AIH R I -V II

HYÖKKÄYSREITTI KELLARIKERROKSEEN SEKÄ VARATIEPORRAS AUTOHALLISTA

2 1

PORRASHUONE 7,6 m2

HSTO VARASTO 53,8 m2

VSS

HSTO VARASTO 29,6 m2

LUISKA AUTOHALLIIN 11,9 m2

19 x 56 = 1 000

1. JA 2 VAIHEEN TOTEUTUSRAJA

HSTO VARASTO 45,8 m2

BRUTTOALA RAK B K1 KERROS 353,0 m2

1 AP

15 AP

BRM KYLMÄ AUTOHALLI K1 KERROS 907,0 m2 19 x 56 = 1 000

1. JA 2 VAIHEEN TOTEUTUSRAJA KYLMÄ AUTOHALLI 874,9 m2

BRUTTOALA RAK A K1 KERROS 191,5 m2

LJH 12,8 m2

EN OJ N IKK NE PA AMI A O S T T S AU KEN EE RA VAIH II -

LUISKA AUTOHALLIIN 11,7 m2

14 AP

1. JA 2 VAIHEEN TOTEUTUSRAJA

HISSI 1,5 m2

20 19 18 17 16 15 14 13

PORRASHUONE 24,9 m2

12 11 10

POLKUPYÖRÄVARASTO 50,7 m2

9 8 7 6 5 4 3 2 1

21

=

2

0 70

KERHOHUONE 25,2 m2

1. JA 2 VAIHEEN TOTEUTUSRAJA

PUH./ ATK. 3,7 m2

TALO A

AS OY JOENSUUN REIMARI

AP

TK 10,2 m2

9 x 12

ASOY JNS PENTTILÄNKADUN RAKENTAMISVAIHEESSA TILA MUUTETAAN YHTEISEKSI PP -VARASTOKSI

SPK 7,9 m2

ASOY JNS PENTTILÄNKADUN RAKENTAMISVAIHEESSA TILA MUUTETAAN YHTEISEKSI KERHO JA KOKOUSTILAKSI

0.

Kellari K1

1:200 22.9.2011

1:200

ASUNTO OY JOENSUUN REIMARI PENTTILÄNKATU JOENSUU 80220

Tulostuskoko

ARKKITEHTITOIMISTO HEIKKI KIRJALAINEN OY

A3

A3

Porrassalmenkatu 21 A 32 www.ark-kirjalainen.fi

POHJAPIIRUSTUS K1 KERROS

p.015-161889 50100 MIKKELI E-mail: toimisto@ark-kirjalainen.fi

TALO A

1. kerros, katutaso

AS OY JOENSUUN REIMARI

HISSI 1,5 m2

SAUNA 2,5 m2

WC/SH 6,7 m2

MH 8,6 m2 JK/PK JK/PK

ET 6,5 m2

KEITTIÖ 14,6 m2

IV -KONE PPK

AP

MH 11,9 m2

A2 2H+K+S 50,5 m2

A1 3H+K+S 72,0 m2

JK/PK JK/PK

PPK IV -KONE

SAUNA 2,7 m2

WC/SH 7,3 m2

ET 8,1 m2

WC/SH 4,8 m2

JK/PK JK/PK

OH 13,4 m2

KEITTIÖ 10,5 m2

ET 5,9 m2

SAUNA 2,3 m2

AP

A3 3H+K+S 66,0 m2

AP

OH 18,8 m2

KEITTIÖ 12,1 m2

MH 9,7 m2

MH 8,8 m2

OH 15,7 m2 1 2

MH 11,3 m2

2

2h + k + s • 50,5 m Huoneisto A2

SAVUNPOISTO JA ILMANVAIHTO AUTOHALLISTA

2

3h + k + s • 66,0 m Huoneisto A3

TK 12,8 m2

PORRASHUONE 30,7 m2

PPK IV -KONE

3h + k + s • 72,0 m Huoneisto A1

2


TALO A

2. – 3. kerros

AS OY JOENSUUN REIMARI

IV -KONE PPK

WC/SH 5,1 m2

MH 10,6 m2

SAUNA 2,3 m2

HISSI 1,5 m2

ET 7,1 m2

PORRASHUONE 18,5 m2

WC/SH 5,2 m2

ET 3,4 m2

SAUNA 2,3 m2

AP

SAUNA 2,3 m2

WC/SH 4,8 m2

VH 2,5 m2

AP

KEITTIÖ 9,1 m2

A4 2H+K+S 53,5 m2

KEITTIÖ 11,9 m2

JK/PK

ET 5,9 m2

JK/PK JK/PK

KEITTIÖ 10,5 m2

OH 13,4 m2

A7 3H+K+S 66,0 m2

2 A5 2H+K+S 43,5 m2

A6 2H+K+S 50,5 m2

OH 14,8 m2

MH 6,9 m2

MH 9,7 m2

OH 12,0 m2

OH 15,7 m2

MH 11,3 m2

IV -KONE PPK

WC/SH 5,1 m2

MH 10,6 m2

SAUNA 2,3 m2

HISSI 1,5 m2

SAUNA 3,6 m2

ET 7,1 m2

2

PORRASHUONE 18,5 m2

WC/SH 10,1 m2

IV -KONE PPK

JK/PK JK/PK

INTEG.L.

KEITTIÖ 18,8 m2

KEITTIÖ 11,9 m2

AP

A12 2H+K+S 53,5 m2

AP

WC/SH 4,8 m2

A13 3H+K+S 68,0 m2

OH 18,0 m2

WC 2,0 m2

A14 4H+K+S 94,0 m2

KEITTIÖ 14,7 m2

INTEG.L.

JK/PK JK/PK

ET 3,7 m2

ET 9,3 m2

SAUNA 2,8 m2

AP

2

OH 16,9 m2

MH 12,4 m2

MH 7,5 m2

OH 14,8 m2

3h + k + s • 68,0 m Huoneisto A13 MH 11,8 m2

MH 7,8 m2

IV -KONE PPK

WC/SH 5,1 m2

MH 10,6 m2

SAUNA 2,3 m2

HISSI 1,5 m2

ARKKITEHTITOI

ET 7,1 m2

PORRASHUONE 10,8 m2

MH 10,5 m2

MH 8,8 m2

SAUNA 2,3 m2

ET 3,4 m2

WC/SH 5,2 m2

www.ark-kirjalainen.fi

WC 1,8 m2

KEITTIÖ 11,9 m2

JK/PK

AP

A15 2H+K+S 53,5 m2

VH 2,5 m2

AP

KEITTIÖ 9,1 m2

WC/SH 4,8 m2

SAUNA 2,3 m2

ET 6,8 m2

A17 4H+K+S 93,5 m2

INTEG.L.

A16 2H+K+S 43,5 m2

OH 26,8 m2

AP

JK/PK JK/PK

OH 14,8 m2

MH 6,9 m2

MH 9,7 m2

KEITTIÖ 18,6 m2

OH 12,0 m2

2

JK/PK JK/PK

1:100

2h + k + s • 43,5 m Huoneisto A16

PPK IV -KONE

2

JK/PK JK/PK

2Porrassalmenkatu 21 A 32

POHJAPIIRUSTUS 4 KERROS

IV -KONE PPK

A8

ASUNTO OY JOENSUUN REIMARI

A3

Tulostuskoko

PENTTILÄNKATU JOENSUU 80220

REIM MYYNTIPOHJA 4 KRS

4.

PPK IV -KONE

1 MH 8,6 m2

TALO A

AS OY JOENSUUN REIMARI

5. kerros

SAUNA 2,5 m2

ET 6,5 m2

KEITTIÖ 14,6 m2

4h + k + s • 94,0 m Huoneisto A14

1:100

2h + k + s • 53,5 m Huoneisto A12 2

ARKKITEHTITOIM PENTTILÄNKATU JOENSUU 80220

2 IV -KONE PPK AP

Porrassalmenkatu 21 A 32 www.ark-kirjalainen.fi

POHJAPIIRUSTUS 2 KERROS

A6 Tulostuskoko

A3 ASUNTO OY JOENSUUN REIMARI

PPK IV -KONE

2h + k + s • 53,5 m Huoneisto A4, A8 JK/PK JK/PK AP

2h + k + s • 43,5 m Huoneisto A5, A9

2

2h + k + s • 50,5 m Huoneisto A6, A10

REIM MYYNTIPOHJA 2 KRS 2.

TALO A

AS OY JOENSUUN REIMARI

4. kerros

WC/SH 6,7 m2

MH 8,6 m2

JK/PK JK/PK

2h + k + s • 53,5 m Huoneisto A15

4h + k + s • 93,5 m Huoneisto A17

PPK IV -KONE

2

3h + k + s • 66,0 m Huoneisto A7, A11

www.jl-rakentajat.fi


Asunto Oy Joensuun Reimari Asuntopohjat

3h + k + s • 72,0 m2 Huoneisto: A1

2h + kk + s • 50,5 m2 Huoneistot: A2, A6, A10

3h + k + s • 66,0 m2 Huoneistot: A3, A7, A11

2h + kk + s • 53,5 m2 Huoneistot: A4, A8, A12, A15


2h + k + s • 43,5 m2

Huoneistot: A5, A9, A16

2h + kk + s • 68,0 m2 Huoneisto: A13

2

4h + k + s • 94,0 m Huoneisto: A14

4h + kk + s • 93,5 m2 Huoneisto: A17

Asunnot eivät ole mittakaavassa keskenään.

www.jl-rakentajat.fi


Asunto Oy Joensuun Reimari

raKennustapaseLostus LATTIAT Makuuhuoneet ja olohuoneet .............. lautaparketti / tammi (lisähinnasta merbau) Pesuhuone, WC ja tuulikaappi .............. laatta Terassi..................................................... ritilä SEINÄT WC ja kylpyhuone .................................. laatta, 3 vaihtoehtoa Kalusteväli .............................................. laatta (korkeus 450 mm) Sauna ..................................................... terveoksainen kuusipaneeli Muut seinät ............................................ maali KATTO Kylpyhuone ja sauna ............................. terveoksainen kuusipaneeli Muut katot ............................................. roiskepintainen tasoite KALUSTEET Ovet ........................................................ MDF HR3, malli: suora Tasot ....................................................... 30 mm laminaatti reunataitteella Vetimet................................................... Ovilevytyypin mukaan OVET Huoneiston ulko-ovi .............................. puuviilu Väliovet .................................................. maalattu, 2 x kovalevy

Rakennuttaja varaa oikeuden As Oy Joensuun Reimarin muutostöihin, jotka eivät alenna laatutasoa. Tiedot perustuvat 28.9.2011 tilanteeseen. Kuvat alustavia, parkkipaikkojen, autotallien ja varastokoppien sijoittelu sekä ajoväylät ja sisäänajot halliin voivat muuttua toteutuspiirustuksiin. Kakkosvaiheen, As. Oy Joensuun Poijun valmistuttua osa autopaikoista ja ajoväylät muuttuvat. Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa.Viralliset piirustukset nähtävillä kohteen myyjällä.

RAKENNUTTAJA JA RAKENTAJA:

Vuorikatu 11 A 1, 50100 Mikkeli. Puhelin 015 360 188.

RS-PANKKI:

Kauppakatu 29, 80100 Joensuu. Puhelin 010 5460 280.

KEITTIÖKONEET Keraaminen liesi ja uuni ....................... integroitu, metallinharmaa 600 mm Jääkaappi/pakastin/viileäkaappi .......... metallinharmaa Liesituuletin ........................................... metallinharmaa Astianpesukone ..................................... integroitu 600 mm

MYYNTI:

MUUTA Pesuhuone ja sauna .............................. lattialämmitys Listat ....................................................... maalattu puulista Saunan lauteet ...................................... leppä tai haapa Altaat ...................................................... keittiössä tasoon upotettavat teräsaltaat

Kotipysäkki Oy LKV, Kauppakatu 29, 80100 Joensuu. Puhelin 013 222 500, fax 013 222 510. www.kiinteistomaailma.fi

www.jl-rakentajat.fi

As. Oy Joensuun Reimari  

Joensuun Penttilänrannan asuinalueen As. Oy Reimari-esite

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you