13
Muurareiden onnistunut suururakka
Syksyllä valmistunut Kalasataman kauppakeskus on ollut jättimäinen rakennushanke myös muurareille. Puolentoista vuoden yhtäjaksoinen uurastaminen yli kolmen ja puolen seinähehtaarin kimpussa jatkui vielä täydentävinä töinä sen jälkeen, kun kauppakeskuksen kukin vuokralainen oli esittänyt omia toiveitaan talotekniikan yksityiskohdista. Helsinkiin idästä maanteitse tai metrolla saapuvalle Kalasataman kaupunginosa on jo nykyään ensimmäinen todella urbaani maisema, vaikka rakentaminen tulee jatkumaan vielä vuosia. Kauppakeskus REDI, alueen suurin yksittäinen hanke, on jo vuoden päivät ollut valmiissa hahmossaan, jossa myös muurattujen pintojen osuus on merkittävä. Miljardiluokkaan yltävän hankkeen muuraustöidenkin suuruudesta kuvaa antaa se, että keskimäärin 15 muuraria on tehnyt pitkää päivää yhtäjaksoisesti puolentoista REDIn muurauksessa viisteponttiharkkoa on käytetty erityisesti esteettistä syistä, koska sen yhteydessä ei tarvita lainkaan tasoitetta.
Kivestä muuraamalla Teksti Vesa Tompuri Kuvat Vesa Airio/Visual Tailors Oy ja Studio Jari Kesti
KAUPPAKESKUS REDI