10 Tiia-Riina Haakana on käyttänyt työttömyysjakson hyödyksi. Nuorten työpajalla hän on päässyt opettelemaan valokuvausta.
Siina Pekkanen on nähnyt jokaisen hakemuksen eteen paljon vaivaa, joten tuntuu kurjalta, kun mitään vastausta ei yleensä tule.
Kunpa löytyisi
Työttömän elämässä vuoro teksti Hanna Antila
Ensimmäistä mahdollisuutta odottamassa
Työnantajien hiljaisuus turh
M
N
iten saada töitä, kun työnantajat vaativat kokemusta, mutta kokemusta ei saa, ellei saa ensin töitä? Tätä joutuu miettimään moni nuori työnhakija. Tiia-Riina Haakana on 20-vuotias merkonomi liiketalouden alalta. Hän valmistui koulutuskeskus Salpauksesta Heinolasta keväällä 2015 ja muutti noin vuosi sitten Vantaalle parempien työmahdollisuuksien perässä. – Opiskellessani ajattelin, että merkonomin työllistymismahdollisuudet olisivat hyvät, koska voi työllistyä esimerkiksi toimistotöihin tai kaupan alalle, Haakana kertoo. Työnhaku ei ole kuitenkaan tuottanut tulosta, eikä Haakana ole päässyt opiskelemaan toista tutkintoakaan, vaikka haki keväällä kouluihin. Toimettomana hän ei kuitenkaan ole ollut. Viime keväänä hän haki ja pääsi nuorten työpajatoimintaan. Nyt hän on viettänyt arkipäiviä viestintä- ja vuorovaikutuspajalla Tikkurilassa, jossa opetellaan muun muassa kuvanmuokkausta ja valokuvausta. Haakana on hakenut monenlaisia töitä, pääasiassa kaupan alalta, mutta myös varasto- ja toimistohommia. – Puhelinmyyntityötä en haluaisi tehdä, koska ne työpaikat ovat monella tavoin ongelmallisia. Esimerkiksi siivoojaksi taas voisin mennä, vaikka toki ensisijaisesti haluan oman alan töitä. Ongelmaksi työnhaussa Haakana on kokenut sen, ettei hänellä ole vielä kokemusta lyhyttä kesätyöpestiä lukuun ottamatta. Työhaastatteluun hän on päässyt kolmesti, mutta useimmiten paikoista, joihin hän on hakenut, ei ole kuulunut mitään.
Työhaastatteluissa Tiia-Riina Haakana on halunnut avoimesti kertoa siitä, että hänellä on ollut mielenterveysongelmia, masennusta ja paniikkihäiriö. Nyt hän on kuitenkin saanut niihin hoitoa ja kokee, että ne eivät vaikuta siihen, miten hän pärjää työelämässä. – Olen sellainen työntekijä, joka varmasti tulisi toimeen ihmisten kanssa. Työnsaanti tuntuu vaikealta, mutta se ei ole silti lannistanut Haakanaa. – Ei se vaikuta itsetuntooni, että olen työtön. En mieti sitä siltä kantilta. Vinkin nuorten työpajatoiminnasta Haakana sai te-toimistosta. Muuten hän ei ole kokenut saaneensa sieltä juurikaan apua, eikä toisaalta ole tarvinnutkaan. – Itse haen töitä ja otan yhteyttä työnantajiin. Tykkään tehdä asioita itse ja minulla on selvät suunnitelmat. Haakanan tulot muodostuvat tällä hetkellä työmarkkinatuesta ja toimeentulotuesta. Hän jakaa kotinsa kaverin kanssa, joka saa asumislisää. – Välillä on tiukempaa rahan kanssa. Silloin sukulaiset ja kaverit auttavat. Parin viikon päästä Haakanan aika nuorten työpajalla päättyy. Sitten päivät täyttyvät taas vain ja ainoastaan työnhausta. Keväällä Haakana hakee todennäköisesti taas opiskelemaankin. – Olen ajatellut, että voisin hakea media- ja kulttuurialalle. Toivon mukaan toinen koulutus auttaisi minua löytämään töitäkin. Työnantajille Haakanalla on terveisiä: ottakaa töihin myös kokemattomia nuoria ja antakaa heidän näyttää, mihin pystyvät.
oin 50 hakemusta, kolme työhaastattelua, nolla työpaikkaa. Siinä on helsinkiläisen Siina Pekkasen, 30, saldo tältä vuodelta. Teollista muotoilua opiskellut Pekkanen valmistui vuodenvaihteessa taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta. Sitä ennen hän opiskeli puutekniikan insinööriksi ammattikorkeakoulussa Kuopiossa ja työskenteli kaksi vuotta laatuassistenttina liimapuuta valmistavassa yrityksessä. Työkokemusta hänellä on myös esimerkiksi tutkimusassistentin tehtävistä yliopistolta ja projektikoordinaattorina matkailualalta. – Muotoilupuolen opinnoissa ei ollut juurikaan uraohjeistusta. Valmistuminen oli vähän kuin hyppy tyhjyyteen, Pekkanen kertoo. Pekkanen muutti Rovaniemeltä Helsinkiin vuoden alussa. Perhe ja ystävät ovat nyt lähempänä, mutta etelään veti myös se, että pääkaupunkiseudulla on enemmän työpaikkoja. – Tänne muuttaminen on vähän kaksiteräinen miekka. Pääkaupunkiseudulla on enemmän töitä, mutta myös enemmän kilpailua. Valmistuttuaan muotoilijaksi Pekkanen on hakenut pääasiassa oman alansa töitä. Joissakin yrityksissä on ollut paikka auki, mutta Pekkanen on lähettänyt myös avoimia hakemuksia, koska tietää, että kaikki alan työpaikat eivät koskaan tule julkiseen hakuun. Useimmiten työpaikoista ei kuulu mitään, joten on vaikea arvioida, miksei tullut valituksi. Pekkanen uskoo, että hänen ongelmansa on siinä, ettei hän ole muotoilun puolella vielä minkään asian ekspertti, vaan tehnyt vähän liiankin monenlaista. – Aika harvoin saa niitä töihin valitsevia ihmisiä kiinni. Silloin kun olen saanut jotakin palautetta, on sanottu, että olen kyllä mielenkiintoinen hakija, mutta he ottivat jonkun kokeneemman. Pekkanen on nähnyt paljon vaivaa jokaisen hakemuksen eteen. Siksi tunteet menevät välillä ylös ja alas.
”Kun tulee taas sähköposti, että kiitos, mutta ei k