6 A Kirkko ja kaupunki | 15.11.2018
V
ekselit lankeavat. Näin sanoo Rauno ”Rauski” Lehmusvyöry pariin kertaan. Hän istuu pyörätuolissa happiviikset nenän alla. Hänellä on keuhkoahtaumatauti. Tupakastako se on tullut? – Minun tapauksessani ei, sillä olen polttanut niin vähän. Mutta faija kuoli tähän tautiin, mutsi kuoli ja systeri kuoli ja pari serkkuakin on kuollut. Se on sukurasite. Olen myös ollut työnjohtotehtävissä paikoissa, joissa on ollut asbestia ja muuta. Sieltä on roiskunut. Lehmusvyöry on viime aikoina ollut paljon sairaalassa, mutta tänään vointi on parempi. Voidaan puhua siitä, miksi elämä on mennyt kuten on mennyt. Sitä Lehmusvyöry on pohtinutkin, sillä hänen tarinansa on osa tänä syksynä ilmestynyttä Ansu Kivekkään Korson kriminaalit – Rikostarinoita 1960- ja 80-luvuilta -kirjaa (Crime Time). Korson kriminaalit on dokumentaarinen haastatteluromaani nuorisojoukosta, joka varasteli, tappeli ja myi pimeää viinaa. Rikoskierteen alkaessa pojat olivat 15–16-vuotiaita. Osa jatkoi samaa rataa vielä aikuisenakin, osa ei. Nyt ne, jotka ovat vielä hengissä, lähestyvät seitsemääkymppiä. Sitä Lehmusvyöryn, 68, on vaikea uskoa. – Henkinen kypsyys on jäänyt tulematta. Aika kakara olen luonteeltani edelleen. En koe millään tasolla, että olen kohta seitsemänkymmentä. Vaikka kroppa pettää, pää on joissain kahden- ja kolmenkympin välissä. LAPSUUDEN KORSO oli Rauski Lehmusvyörylle hyvä paikka. Se oli tiivis ja kylämäinen. Oli paljon ihmisiä ja paljon palveluita. Ei tarvinnut lähteä mihinkään. Toinen puoli oli se, että monet sodan kokeneet isät joivat liikaa ja pahoinpitelivät lapsiaan ja vaimojaan. Korson kriminaalit on kuvausta väkivallan kulttuurista. Isät löivät ja opettajat löivät. Lehmusvyöry tappeli Korson kirkkoherrankin kanssa. Myöhemmin löivät poliisit ja vanginvartijat, eivätkä korsolaiset todellakaan kääntäneet toista poskea. Nyrkit puhuivat, kun miehet eivät osanneet. – Se oli väkivallan kulttuuria. Sain sen mallin heti kansakoulusta. Ekana päivänä kolmasluokkalainen poika alkoi kiusata minua sukunimestäni. Pieksin sen kaverin ja sen jälkeen olin koulussa kingi. Lehmusvyöry lähti kotoa 14-vuotiaana. Hänen isänsä joi ja oli väkivaltainen. – Rötöstely alkoi silloin. Jokainen teki omat ratkaisunsa. Ei voi sanoa, että joukossa tyhmyys tiivistyi. Ei se ollut pelkkää sekoilua, vaan järjestäytynyttä hommaa. Viinan myyntikin oli hyvin organisoitu. Lehmusvyöry pärjäsi koulussa, mutta ei tehnyt suuria tulevaisuudensuunnitelmia. Myös urheilu sujui. Hän olisi päässyt suunnistuksen SM-kisoihin, jos isä olisi antanut luvan mennä. Armeijassa hän pääsi vaativaan sukelluskoulutukseen. – Tiesin jo nuorena, että tulen aina pärjäämään elämässä. Viina vaan alkoi viedä toiseen suuntaan. VANKILASSA Rauski Lehmusvyöry oli ensimmäistä kertaa 16-vuotiaana. Se ei muuttanut elämän suuntaa, eikä sitä olisi Lehmusvyöryn mukaan tehnyt mikään muukaan. Kirjassa hän sanoo, ettei oppinut rehellisyyttä mistään. Hän puhuu ”venkulan luonteesta”. – Lähtö ratkaisee. Jos on luonteeltaan sellainen kuin minä olen, kyllä elämä sinne huonoon suuntaan kallistuu, kun ei ole hirveästi vaihtoehtoja. Lehmusvyöry on ollut vankilassa yhteensä yhdeksän vuotta. Väkivaltaa, varkauksia, huumeiden myyntiä, talousrikoksia. – Vankilassa laitostuu, jos haluaa laitostua. Minä en koskaan liittynyt siellä mihinkään porukoihin. Luin paljon, melkein kirjan päivässä. Vankilassa olisi ollut aikaa miettiä, miksi siellä on. Tuliko sitä tehtyä? – Äh, ei. Jos siihen lähtee, pää sekoaa. Se ei ole oikea paikka siihen.
Rauski Lehmusvyöry on yksi Korson kriminaaleista. Ansu Kivekäs kokosi heidän tarinansa kirjaksi ja Ville Juurikkala kuvasi heidät.
Väkivallan kulttuurissa kasvanut Korsossa rötösteli 1960–1970-luvulla pahamaineinen nuorisojengi. Yksi jengiläisistä oli Rauski Lehmusvyöry. TEKSTI HANNA ANTILA KUVA VILLE JUURIKKALA